1   1

Miten rokotteiden vastustajat perustelevat väitteensä rokotteiden vaarallisuudesta?

Kysyjä: Anonyymi käyttäjä, 14.5.2012 13:17

Vastaukset

  1   0
Vahvistamaton käyttäjä

Rokotteen ottajana et tiedä mitä rokotteessa on. Sinua voidaan käyttää koekaniinina esim biologista asetta kehittäessä tai rokotusten mukana voidaan levittää muita tauteja. Esimerkiksi kaikkiin tummemman ihonvärin omaaviin piikitetään myrkkyjä jotka tappavat hitaalla aikavälillä.

Tuollaista ituhippipaskaa muistan jostain lukeneeni. Oman näkemykseni mukaan rokotukset ehdottomasti kuntoon, koska ne sairaudet voi olla oikeesti vaarallisia eikä ole kiva joutua ulkomailla lomaillessa jonnekin savimaja-sairaalaan.

14.5.2012 13:59
  0   0
ep_ (7376)

Kuten jo mainittiin, perusteluna käytetään sitä, ettei rokotteen sisältöä voi täysin tietää.

Lisäksi ei ole olemassa täysin 100% turvallista rokotetta. Osa haiitavaikutuksista voi olla vielä tuntemattomia. Lisäksi rokotteet usein ovat varsin uusia, joten pitkän aikavälin vaikutuksia ei voi aina tietää. Rokotuksen haitat voivat ilmetä jopa vasta vuosikymmenien kuluttua.

Esimerkiksi näiden vastikään kehitettyjen sikainfluenssarokotteiden vaikutuksia kymmenen vuoden päästä ei vielä tiedetä. Eli kaikki rokotteen ottaneet (myös minä) voivat saada jonkin vakavan vaivan kymmenen vuoden päästä tms.

Sikainfluenssarokottettahan ehdittiin jakaa jo paljon kun vasta huomattiin se "rokotteen aiheuttama" narkolepsia. (Nyt uusimmissa tutkimuksissa vaikuttaisi kuitenkin siltä, että sikainfluenssan sairastamallakin on yhtä suuri riski saada narkolepsia kuin rokotteen ottamalla.)

Mutta tuo narkolepsia on silti hyvä esimerkki siitä, että rokotteella voi olla odottamattomia vaikutuksia tulevaisuudessa. Rokotetta ei kuitenkaan koskaan voida testata vuosikymmeniä.

14.5.2012 19:57
  0   0
Vahvistamaton käyttäjä

Kovasti kritisoidaan lääketiedettä, joka ei toki ole erehtymätön, tavoittelee voittoa kuten muutkin kapitalistiset toimet jne. Mutta mitä tekee lääketiedettä arvosteleva kun tauti iskee? Syö ensin lääkekaapistaan pillereitä joita samainen lääketiede on kehittänyt, menee sitten lääkärille joka on myös kyseisen tieteenalan edustaja.
Taudista parannuttuaan, jatkaa saarnaamista kuinka lääketiede on pahasta.

15.5.2012 13:33

Ehdota parempaa vastausta

Voit osallistua myös täysin nimettömästi ilman käyttäjätunnusta.
Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.


Kysy.

150