Kysy

5 vastausta

  • Omasta mielestä luotettavimpia on jimm´s, systemastore, silent rig ja verkokauppa.com. Ja tämä perustuu siihen että noiden kanssa toimiessani on kaikki ongelmatilanteet hoidettu asiallisesti ja nopeasti. Viimeksi tilasin silent rig:sta htpc-kotelon jonka mukana olisi pitänyt tulla kaukosäädin, soitto sinne, myyjä pahoitteli tapahtunutta ja kahen päivän päästä kaukkari oli postilaatikossa. Ja näinhän sen pitäisikin mennä.

  • Itse olen yhden läppärin ostanut kyseisestä liikkeestä. Hintataso oli mielestäni ihan kohdillaan ja tuotteen toimituskin sujuin sovitulla tavalla. Takuuseen tai huoltoon ei ole tarvinnut turvautua, joten niistä en osaa kertoa kokemuksiani. Kuitenkin siltä osin mitä olin heidän kanssaan tekemisissä ovat kokemukset varsin positiivisia.

    Muista liikkeistä verkkokauppa.com on tosiaan osoittautunut varsin luotettavaksi. Takuuasiat ovat hoituneet aina mallikkaasti (mitä nyt huoltoliikkeet ovat toisinaan olleet hitaita, mutta siitä ei voi verkkokauppaa syyttää) eikä muussakaan toiminnassa ole ollut valittamisen aihetta.

    Yleensä jos liikkeellä on Suomessa kivijalkamyymälä on se ihan varteenotettava vaihtoehto. Kivijalkamyymälä ei tietenkään kerro itse toiminnasta mitään, mutta antaa ainakin tarvittaessa mahdollisuuden mennä fyysisesti paikanpäälle valittamaan.

  • Tietokonekaupalla joka kerta asioidasseni toimitus aikoihin tullut 1-2 VIIKKOA lisää !
    Ei mitään järkevää selitystä...
    Valikoimasta iso +

  • Itsekkään en suosittele tietokonekauppa.fi:tä johtuen takuupalautusten hitaasta toiminnasta, eivät myöskään juurikaan jaksa lukea huolto@tietokonekauppa.fi emaileja. Näytönohjain ollut jo 2kk korjattvana ja en ole saanut edes informaatiota mitä siellä tehdään.

    Itse suosittelen verkkokauppa.com, Jimms, pixmania tai cdon.com

  • Aikansa toimii liike mallikaasti, kunnes saapui rikkinäinen emolevy, takuu ei kuulemma korvaa kun yksi pinni prosessorikannasta on vääntynyt.

    Kaksi suunilleen samanlaista konetta kokosin samalla kertaa, prosessoreja en kannatojen päällä pyöritellyt tms. samaan aikaan.

    Koneet netti porttiin kiinni windowsit sisään kumpikin vaikutti toimivan, kunnes toisessa koneessa ilmeni HDMI portti pimeänä vika, yhteyttä liikkeeseen.

    Asialliselta vaikutta asia hoituu niin kun pitääkin, takuuseen tulee uusi emo, tai oikeastaan huollolta mailia emon prosessori kannasta on yksi pinni vääntynyt takuu ei korvaa, ei mitään vaihtoehtoa että emo olisi jo valmistus vaiheessa viallinen, he voivat korjata emon maksua vastaan n. puolella uuden emon hinnasta mutta takuuta ei enää ole.

    Selvä palautus tänne kiitos, paluu lähetykseen normilähetykseen verrattuna yli puolet lisää hintaa.

    Muutaman koneen osia ja lähes koko koneita kavereille olen liikeestä tilannut ja koonnut, tuttuja sieltä neuvonnut tilamaan, asia toimii suhteelisen nopeasti niin kun yleensä sivustolla toimitus ajoista sanotaan.

    Osa heistä ymmärtääkseni on tilannutkin, tämän jälkeen en voi enää suositella.

    Paluu posti ilmoituksena tuli; tilauksenne ..... lĤhetetty.

    Onnea sentään matkassa siinä että kone oli omiin tarkoituksiin.

    Tarvitsee siis ottaa kuluttaja asiamieheen sittekin yhteyttä.

    Jimms PC, Verkkokauppa.com, CDON ja mindfactory ovat toimminneet asiallisesti, myös kyseinen toimi tähän asti mallikelpoisesti harmi kyllä, emolevy valikoima on mielestäni erittäin monipuolinen.

Suosituimmat aiheet

Lisää aiheita

Uusimmat tapahtumat palvelussa

Aktiivisimmat käyttäjät

Näytä koko lista