Pettymys iltapäivälehdille – Amazonin verkkokauppa ei tulekaan Pohjoismaihin

Manu Pitkänen
12. joulukuuta, 2018 12:49

Amazon Web Services kertoi tänään Tukholmassa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa pilvipalveluliiketoiminnan uuden alueen Ruotsissa. Uuden alueen myötä Amazon Web Services pystyy tarjoamaan pilvipalveluita asiakkailleen lähempänä heitä. Ruotsin alue on järjestyksessään viides AWS Europelle – muut ovat Ranska, Saksa, Irlanti ja Britannia.
Ruotsin alueen AWS Europe tarjoaa siis pilvipalveluratkaisuja pohjoismaisille asiakkailleen, johon kuuluu niin verkkokauppoja kuin muidenkin alojen yrityksiä. AWS:n palveluita käyttävät esimerkiksi Fortum, Aktia, SOK, Finnair, VR, Supercell ja Wärtsilä.
Keltainen lehdistö Suomessa ja Ruotsissa ovat odottaneet koko vuoden ajan Amazonin kertovan, että yhtiön verkkokauppa laajenisi Pohjoismaihin. Tälläkin kertaa lehdistö joutui pettymään, koska Amazon Web Services on Amazonin täysin erillinen liiketoimintayksikkö, joka ei luonnollisestikaan voi tietää mitä sen oma verkkokauppa ajattelee. Suomessa Iltalehti ennätti juhlimaan jo, että Amazon laajenee Ruotsiin ja mahdollisesti myöhemmin Suomeen.
Pohjoismaisia asiakkaita palvellaan Katrineholmissa, Västeråsissa ja Eskilstunassa sijaitsevilla palvelinkeskuksilla.

Lue myös nämä
Tägit
Amazon Web Services Amazon
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.