Nyt paukkuu laaman takamus! Legendaarinen Winamp teki paluun - v5.8 ladattavissa nyt ja se on täysin ilmainen

Petteri Pyyny
19. lokakuuta, 2018 15:03

Winamp tuo kaikista Windowsin musiikkisoittimista eittämättä legendaarisin, on ollut käytännössä kuollut projekti jo viiden vuoden ajan. Ohjelman omistajuus on pomppinut yritykseltä toiselle sen jälkeen kun AOL heitti hanskat tiskiin soittimen kanssa.
Vaikeuksista ja hiljaiselosta huolimatta viimeisin omistaja, Radionomy, näyttää uskovan legendan vetovoimaan. Yhtiö kertoi suunnittelevansa täysin uusittua Winamppia, Winamp 6, jo alkuvuodeksi 2019.
Samaan aikaan Radionomy on ollut kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa antamassa uutta ruisketta myös vanhemmalle, Winamp 5 -sarjalle. Tuon kehitystyön tulos, Winamp v5.8 luiskahti ilmeisesti vahingossa jakeluun epävirallisiin kanaviin jo eilen.
Radionomy hoitikin tilanteen kunnioitettavalla tavalla ja päätti julkaista v5.8 myös omilla sivuillaan, virallisena julkaisuna. Samalla Winampista tuli täysin ilmainen sovellus, eli aiempi shareware-malli on pistetty romukoppaan.
Uusi versio, Winamp v5.8 beta 3306 on nyt siis virallisesti ladattavissa ja löytyy myös AfterDawnin latauspalvelusta, download.fi:stä:
Lataa Winamp v5.8 beta 3306

Lue myös nämä
Tägit
MP3-soitin MP3 tietokoneohjelmat ilmaisohjelma Windows Winamp
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.