Microsoftin paljastukset – Uusi Xbox ja suoratoistopalvelu kehitteillä

Manu Pitkänen
11. kesäkuuta, 2018 6:45

EA kertoi omassa E3-esityksessään kehittävänsä parhaillaan omaa suoratoistopalvelua. Microsoft ei jää tässä asiassa Pekkaa pahemmaksi, sillä yhtiön Xbox-pomo Phil Spencer vahvisti pitkään liikkuneet spekulaatiot Xbox-suoratoistopalvelusta.
Microsoftin pelisuoratoistopalvelu ei rajoitu pelkästään Xboxille tai Xbox-peleihin, vaan siitä aiotaan tehdä yhteensopiva kaikkien pelaamiseen soveltuvien laitteiden kanssa. Käytännössä siis palvelu julkaistaan Xboxin lisäksi myös PC:lle ja älypuhelimille. Spencerin mukaan yhtiön "pilvi-insinöörit" tekevät juuri nyt töitä laajan laitteistotuen eteen.
Spencer ei suostunut vielä kertomaan koska suoratoistopalvelu olisi julkaisuvalmis, mutta aiemmin hän on todennut sen olevan näköpiirissä kolmen vuoden sisällä. Tästä lausunnosta on vierähtänyt jo puoli vuotta aikaa.
Xbox-pomo paljasti myös Microsoftin kehittävän uutta Xbox-konsolia. Kehitys- ja tutkimustyöhön on otettu mukaan tekoälyosaajia. Uuden tekoälypohjaisen arkkitehtuurin ansiosta pelimaailmat ja -hahmot ovat nykyistä paljon realistisempia.

Lue myös nämä
Tägit
E3 Xbox One X Xbox One S Xbox One Xbox suoratoisto Microsoft
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.