Netflixin tilaajamäärät paisuvat kovaa tahtia – Isompi kuin Spotify ja Apple Music yhteensä

Manu Pitkänen
17. huhtikuuta, 2018 9:09

Netflixin tilaajamäärät ovat jatkaneet tutulla urallaan eli luvut ovat paisuneet uusiin ennätyksiin. Uusia asiakkaita palvelun pariin liittyi tammi-maaliskuun aikana 7,4 miljoonaa, joista 1,96 miljoonaa oli yhdysvaltalaisia.
Suoratoistopalvelulla on näin ollen jo 125 miljoonaa tilaajaa. Se on enemmän kuin esimerkiksi musiikkia suoratoiston muodossa tarjoavalla Spotifylla, jolla on maksavia asiakkaita 71 miljoonaa kappaletta. Apple Musicillakin asiakkaita on vain 40 miljoonaa kappaletta.
Netflixin tilaajamäärien tasaista kasvua edistää yhtiön laadukas ja TV-sarjojen varaan rakennettu sisällöntuotanto, joka antaa tilaajilla syyn pysyä palvelun parissa eikä hypätä pois heti lempi sarjan katsomisen jälkeen. Yhtiö on kasvanut jatkuvasti kannattavasti ja alkaa olla nyt jo sellaisessa kokoluokassa, että se on varteenotettava sisällönjakelija ja -tuottaja elokuvateollisuudessa. Netflix alkaa haastaa elokuvateattereiden valta-asemaa uutuuselokuvien esittämisessä.

Lue myös nämä
Tägit
Apple Music Spotify suoratoisto Netflix
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.