BMW haastaa Teslaa: Panostaa itseajaviin autoihin uudella laitoksella

Matti Robinson
11. huhtikuuta, 2018 20:53

Itseajavat autot ovat melkoisen takuuvarmasti tulossa markkinoille ennen pitkää, mutta pienoisia takaiskuja on tullut esimerkiksi Teslan ja Uberin itseajavien autojen törmäilyjen myötä.
Alalla kuitenkin tajutaan, että riippumatta onnettomuuksien aiheuttamista imago-ongelmista liikenteen tulevaisuus on automaatiossa. Niinpä useimmat, erityisesti suuremmat, autovalmistajat pyrkivät kehittämään omia teknologioitaan.
Näin on myös saksalaisvalmistaja BMW:n osalta, jolla on jo nykyisellään itseajavia autoja testikäytössä mm. Yhdysvalloissa. BMW on julkistanut nyt uuden laitoksen, jossa kehitetään autovalmistajan omia automaatisesti ajavia kulkuneuvoja.
Saksan Unterschleißheimiin perustettu laitos on jatkoa pyrkimyksille, joiden myötä yhtiöllä on kaikkiaan 80 ajoneuvoa ympäri maailman testaamassa teknologiaa, kertoo Engadget. Kasvua edellisvuodeen on 100 prosenttia, sillä tällä hetkellä määrä on 40 autoa. Saksan ja Yhdysvaltojen lisäksi testausta tehdään ainakin Kiinassa ja Israelissa.
Teillä testattavien ajoneuvojen lisäksi uusi Münchenin esikaupunkialueella sijaitseva laitos tarjoaa testialustan myös simulaatioiden muodossa. Simulaatioiden avulla testataan ja opetetaan autonomisen ajamisen ohjelmistoa.
BMW:n pääkonttori sijaitsee vain kilometrien päässä Baijerin pääkaupunki Münchenissä. Pääkonttorin yhteydessä säilytetään myöskin data, jota keräytyy jopa kymmeniä teratavuja päivää kohden yhdessä autossa.
BMW:n mukaan tason 3 itseajava kulkuneuvo, jota yhtiössä kutsutaan nimellä iNext, saadaan yleisille teille arviolta vuonna 2021.

Lue myös nämä
Tägit
BMW itsestään ajava auto kuskiton auto autot
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.