Verkkokauppajätti Amazon laajenemassa Suomeen jo tänä vuonna – Huhut kiertävät

Manu Pitkänen
14. maaliskuuta, 2018 8:47

Verkkokauppajätti Amazon on aloittamassa toimintansa Pohjoismaissa tänä keväänä, kertoo Di Digital. Verkkomedian kuulemien sisäpiiritietojen mukaan Amazon on avaamassa palvelunsa Ruotsissa, mutta toiminnan käynnistymistä myös Suomessa ja Tanskassa pidetään todennäköisenä.
Amazonin verkkokaupan avautumista povaa Adlibris- ja Apotea-verkkokauppojen perustaja Per Svärdson. Pääomasijoitusyhtiö Verdane Capitalin osakas Staffan Mölndalin mukaan Amazon on jo aloittanut rekrytoinnit palvelun avaamiseksi Ruotsissa. Lähteiden mukaan Amazonin tavoitteena näyttäisi olevan Amazon.se-verkkokaupan avaaminen hyvissä ajoin ennen Black Fridayta – mahdollisesti jo tänä keväänä.
Joidenkin epäilyjen mukaan Amazon aloittaisi verkkokaupan toiminnan samaan aikaan Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa. Kussakin markkina-alueessa tarjotaan paketin ilmainen lähetys seuraavaksi päiväksi. Jää nähtäväksi miten Amazon pystyy lunastamaan tämän lupauksen esimerkiksi Suomessa.
Amazon on parina viime vuotena tuonut digitaalisia palveluitaan Suomeen. Lisäksi Amazonin laitteiden (Echo) saatavuus Suomessa on parantunut. Kesällä 2016 Amazon järjesti rekrytointitapahtuman Suomessa.

Lue myös nämä
Tägit
Amazon Echo Amazon Instant Video Amazon Prime Amazon Prime Video Amazon
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.