Netflix ei aio kopioida kilpailijoita – Ei ole kiinnostunut urheilusta

Manu Pitkänen
8. maaliskuuta, 2018 12:48

Netflix voitti tänä vuonna historiansa ensimmäisen Oscar-palkinnon Venäjän doping-skandaalia käsittelevällä Icarus-dokumentillaan. Voiton jälkeen yhtiö järjesti lehdistötilaisuuden, jossa se kuvailee näkemyksiään suoratoistosta ja omasta strategiastaan.
Tilaisuudessa Netflix alleviivasi applemaista ideologiaa: maailmassa on paljon mahdollisuuksia ja asioita joita yhtiö voisi ryhtyä tekemään, mutta Netflixin on turha yrittää tehdä kaikkea, vaan sen on fiksumpaa keskittyä vain muutamaan asiaan ja tehdä ne asiat kunnolla. Yhtiön toimitusjohtajan, Reed Hastingsin, mielestä kaikkein vähiten Netflixin kannattaa ryhtyä kopioimaan kilpailijoiden tekemisiä.
Näin ollen televisiolähetyksiä tai urheilua Netflixiin ei ole tulossa. Esimerkiksi Amazon on alkanut haalia itselleen oikeuksia urheilulähetyksiin. Suomessakin Viaplay kilpailee Netflixiä vastaan muun muassa urheilun avulla.
Netflix on kohtaamassa kiristyvää kilpailua, sillä Disneyn on määrä julkaista ensi vuonna oma suoratoistopalvelu. Näin ollen Netflix menettää todennäköisesti oikeuden Disneyn sisältöjen esittämiseen. Netflix ei kuitenkaan usko Disneyn olevan uhka sille – suurempana uhkana hän pitää sitä, että yhtiö alkaa löysäillä ja tuudittautua hyvään oloon. Näin kilpailijoille syntyy mahdollisuus iskeä.

Lue myös nämä
Tägit
suoratoisto Netflix
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.