HS: Kunnat rajoittavat Yle Areenan käyttöä – Olympialaisia katsotaan työajalla

Manu Pitkänen
15. helmikuuta, 2018 13:51

Suomalaiset ovat urheilukansaa ja erityisesti talviurheilu saa katseet hakeutumaan kiinni ruutuun. Tämä on pistetty myös monien kuntien tietohallinnoissa nyt Etelä-Korean talviolympialaisten aikaan.
Kuntien työntekijät käyttävät työaikaansa olympialaisten seuraamiseen siinä määrin, että kuntien tietohallinnossa on jouduttu rajoittamaan Yle Areenaan ohjautuvaa liikennettä. Helsingin Sanomien mukaan esimerkiksi Hämeenlinnassa päätettiin laittaa tämän viikon tiistaina Yle Areenan käytölle päivittäinen datakatto. Jyväskylässä päätettiin vuorostaan estää Yle Areenaan pääsy kokonaan kisojen ajaksi.
Hämeenlinnassa Yle Areenaa saa käyttää esimerkiksi opetuskäyttöön, mutta muutoin sitä ei tulisi käyttää – mikäli työtehtävät eivät sitä edellytä.
Yle Areenan käytön rajoittamisella tai käytön estolla halutaan varmistaa, että kunnan tietoliikennekapasiteetti riittää työtehtävien ja velvotteiden hoitamiseen.

Lue myös nämä
Tägit
suoratoisto Olympialaiset YLE Areena
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.