Microsoftille napsahti massiiviset verot maksettavaksi – Veti vahvan tuloksen negatiiviseksi

Manu Pitkänen
1. helmikuuta, 2018 9:59

Microsoft takoi viime vuoden lopulla erittäin vahvan tuloksen, mutta sitä varjosti vain yksi ylimääräinen "kuluerä": Ohjelmistojätti päätti tuoda ulkomailla maanneet Yhdysvaltoihin, minkä seurauksena yhtiölle kertyi lähes 14 miljardin dollarin ylimääräiset verot maksettavaksi.
Microsoft monien muiden jättimäisten yritysten tavoin makuuttanut ulkomailla tehtyjä voittoja ulkomailla välttääkseen Yhdysvaltojen suhteellisen kovan verokäsittelyn. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump uudisti kuitenkin maan verotusta niin, että ulkomailla olevien voittojen tuominen kotimaisille tileille on tullut houkuttelevaksi. Näin toimi Microsoftin ohella myös Apple.
Viime vuoden lopulla Microsoftin liikevaihto oli 28,9 miljardia dollaria, josta yhtiölle jäi operatiivista voittoa 8,7 miljardia dollaria. Loka-joulukuun tulos oli kuitenkin vahvasti tappiollinen edellä mainitun veroerän takia. Vahvimmassa tuloskunnossa oli Microsoftin Office-palvelut ja "älykkäät pilvipalvelut", joka kasvoi peräti 15 prosenttia. Office 365:n myynti kasvoi peräti 41 prosentilla.

Lue myös nämä
Tägit
Windows 10 Microsoft Microsoft Office 365 Microsoft Office
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.