Tekoäly ymmärtää lukemaansa jo paremmin kuin ihminen

Manu Pitkänen
16. tammikuuta, 2018 10:54

Tekoälystä on tullut teknologiasektorin uusin "kultaryntäys". Kaikki suurimmat IT-yritykset investoivat siihen suuria määriä rahaa ja kehittävät sen pohjalta uusia palveluita, joita myydä asiakkaille toiminnan tehostamiseksi. Tekoäly on laitettu merkille myös valtioiden tasolla ja kaikki suurimmat valtiotkin satsaavat tekoälyyn huimia summia.
Kukaan ei halua jäädä tästä junasta, minkä takia ala kehittyy todella nopeasti. Itsestään ajavista autoista voi tulla todellisuutta hyvinkin pian, mutta jo sitä ennen tekoälyä aletaan hyödyntää lukuisissa taustalla olevissa prosesseissa. Ihminen ei välttämättä huomaa tekoälyn käyttöä aina – ja se on toisaalta tarkoituskin: tekoälystä pyritään kehittämään yhtä hyvä kuin ihminen ja parhaimmillaan se on jopa parempi kuin ihminen.
Stanford Universityn järjestämässä luetun ymmärtämisen kokeessa tekoäly on nyt ensimmäistä kertaa päihittänyt ihmisen. Ensimmäisenä ihmisen voitti kiinalaisen Alibaban kehittämä tekoäly ja päivää myöhemmin samassa tempussa onnistui Microsoftin tekoäly. Alibaban algoritmi sai kokeessa 82,440 pistettä ja Microsoftin tekoaivot saivat 82,650 pistettä. Ihmisen paras tulos oli kokeessa 82,304.
Koe koostui Wikipedia-artikkeleista, joiden lukemisen jälkeen tekstin pohjalta kysyttiin erilaisia kysymyksiä.
Jo aikaisemmin tekoäly on päihittänyt ihmisen Go-strategiapelissä ja puheentunnistuksessa. Lisäksi tekoälyä hyödynnetään esimerkiksi automaattisissa käännöspalveluissa.
Stanfordin koe osoittaa, että tekoäly alkaa olla valmis korvaamaan ihmisen esimerkiksi asiakaspalvelussa ja se mahdollistaa pitkien tekstien nopean analysoinnin. Ihmisen ei tarvitse lukea tekstejä, vaan parhaimmillaan ihminen voisi kysyä spesifisiä kysymyksiä tekstiin liittyen, jolloin päätöksenteko yrityksissä voisi nopeutua.

Lue myös nämä
Tägit
Microsoft Alibaba tekoäly koneoppiminen
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.