Google Home oppi moniajon, nyt kaksin verroin tehokkaampi

Matti Robinson
30. marraskuuta, 2017 19:15

Google toi Home-älykaiuttimen markkinoille viime vuoden alkukesästä ja tarvoitteena oli vain ja ainoastaan kilpailla Amazonin Alexa-avustajalla varustettuja älykaiuttimia vastaan. Sittemmin useat muutkin yhtiöt ovat kertoneet älykaiuttimistaan, joista tietysti vähäpätöisin ei ole Apple.
Kilpailu tiukkenee, Amazonilla Echo-tuotteita on tarjolla jo puolisen tusinaa, ja uusia ominaisuuksia niihin lisätään tasaisen tappavaa tahtia. Niinpä Googlekin kehittää kovaa vauhtia uusien laitteistojen lisäksi uudenlaista toiminnallisuutta.
Googlen yksi vahvuuksista onkin koneoppimisessa ja tekoälyssä, joten softaosaaminen on rautaista erityisesti tekoälyavustajien saralla. Nyt Google Home on saanut uuden ominaisuuden, joka tekee siitä potentiaalisesti tuplasti tehokkaamman.
CNET kertoo, että Googlen Home-älykaiutin on oppinut moniajon. Nyt Google Assistant ymmärtää kysymyksiä yhdessä virkkeessä kaksin verroin, joten käyttäjä voi kysyä vaikkapa yhtäaikaa säätä ja Googlen osakekurssia.
Kyseessä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun älykaiutin pystyy toteuttamaan useamman käskyn yhdellä komennolla. Amazon on jo kerennyt esitellä vastaavanlaisen ominaisuuden, joskin sen toiminta on rajoitettu tiettyihin ominaisuuksiin.
Google pyrkiikin pistämään paremmaksi, sillä Google Home ymmärtää kaikkia kysymyksiä riippumatta toisistaan. Lisäksi Amazonilla monen toiminnon Routine-käskyt täytyy määrittää erikseen, mutta toisaalta Googlella on – ainakin toistaiseksi – rajoitus, että vain kaksi käskyä tunnistetaan yhdessä virkkeessä.
Myös erikseen määriteltävät rutiinit, jotka tukevat useampaa komentoa, ovat tulossa Google Homen ominaisuuksiin myöhemmin.

Lue myös nämä
Tägit
Amazon Echo Google Google Home
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.