Suomeen tulee vihdoin IMAX-teatteri – Avataan Itikseen ensi vuonna

Manu Pitkänen
29. marraskuuta, 2017 16:08

Yhdysvaltalainen elokuvateatteriketju AMC Entertainment Holdingsin omistama Finnkino aikoo rakentaa Helsinkiin Suomen ensimmäisen IMAX-teatterin. Yhdeksästä salista koostuva teatteri löytyy Itä-Helsingissä sijaitsevasta Itis-kauppakeskuksesta.
Huippumoderniksi kuvailtu Finnkino Itis -teatteri on tarkoitus avata yleisölle vuoden 2018 lopulla, joten IMAX-teatteria joudutaan odottamaan Suomessa vielä vuosi. Teatterin yhdeksässä salissa on paikat kaikkiaan tuhannelle katsojalle. Teatteriprojektia on Finnkinon mukaan suunniteltu pitkään. Rakennesuunnittelu aloitettiin vuosi sitten ja tällä hetkellä teatterin tilalla on iso monttu, josta teatteri ensi vuoden aikana alkaa muotoutumaan.
Finnkinon mukaan teatteri päätettiin rakentaa Itikseen, koska Itä-Helsingistä ja sen lähialueilta on puuttunut täysmittainen elokuvateatteri. Itä-Helsingissä on myös hyvät kulkuyhteydet, joten teatterin saavutettavuutta pidetään niin ikään hyvänä.
IMAX-teatterit ovat tunnettuja valtavista valkokankaistaan sekä huippulaadukkaasta äänentoistosta. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan Finnkino Itiksen saliin tulee noin 315 neliömetrin kangas sekä IMAXin oma 12.0-kanavainen Immersive Sound System -äänentoistojärjestelmä. Pohjoismaissa on tällä hetkellä Itikseen rakentuvan IMAX-teatterin lisäksi vain kolme muuta IMAX-teatteria.

Lue myös nämä
Tägit
IMAX Finnkino elokuvastudio elokuva elokuvat elokuvateatteri
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.