Miksi Super Nintendo Classic maksaa niin paljon? Tässä yksi selitys

Manu Pitkänen
5. heinäkuuta, 2017 12:09

Nintendon pelikonsoleiden jakelusta Pohjoismaissa vastaava Bergsala on saanut osakseen kritiikkiä uuden SNES Classic -retrokonsolin jälleenmyyntihinnoittelun takia. Konsolia on luonnehdittu pöyristyttävän kalliiksi.
Suomessa Super Nintendo Entertainment Systemin uusintapainosa myydään 149-159 euron hintaan. Samaan aikaan esimerkiksi Yhdysvalloissa samaisen konsolin arvonlisäveroton jälleenmyyntihinta on 79,99 dollaria eli noin 71 euroa. Vaikka yhdysvaltalaisiin hintoihin laskisi Suomen arvonlisäveron mukaan, niin hintaero jälleenmyyntihinnoissa on huomattava.
Laitteiden jakelusta vastaavaa Bergsalaa onkin syytetty kiskurihinnoittelusta. Ruotsissa jakelija on yrittänyt selitellä korkeaa hintaa esimerkiksi viime vuonna lanseerattuun NES Classiciin verrattuna uudella kemikaaliverolla. Ruotsalainen Inet-jälleenmyyjä kuitenkin huomauttaa, että verolla on merkityksetön osuus konsolin jälleenmyyntihinnassa.
Bergsalan mukaan se ei hinnoittelu tuotteita, vaan sen hoitavat jälleenmyyjät. Konsolin hinta on kuitenkin suhteellisen korkea kaikissa Pohjoismaissa.
Suomessa Verkkokauppa.com on jo lopettanut SNES Classicin ennakkotilausten vastaanoton, koska se on myynyt kaikki sille allokoidut konsolit. Gigantilla ja Gamestopilla SNES Classicia on ainakin vielä ennakkomyynnissä. Konsoli julkaistaan Suomessa syyskuun lopulla.

Lue myös nämä
Tägit
Nintendo Nintendo Entertainment System Super Nintendo SNES SNES Classic
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.