Autoista tulee mittalaitteita: HERE alkaa kerätä tietoa ajo-olosuhteista

Manu Pitkänen
28. syyskuuta, 2016 8:07

Audin, BMW:n ja Daimlerin omistama paikkatietoyhtiö HERE on esitellyt uuden karttapalvelun, jonka tarkoituksena on kerätä nykyaisten autojen keräämää dataa tiestön paikallisista olosuhteista ja välittää tieto muille palveluun kytketyille autoille.
Uuden palvelun käyttöönotto on tarkoitus aloittaa jo ensi vuonna. Sen avulla autoilijat ja autot saavat tietoa esimerkiksi reitin varrella tapahtuneista kolareista, liukkaista olosuhteista tai ajoa häiritsevästä sumusta. Palvelu kerää tietoa autojen ajonopeudesta, joten sen avulla pitäisi onnistua myös ajoreittien tehokas suunnittelu. HEREn omistajat ovat sitoutuneet liittymään palvelun käyttäjiksi ja muiden automerkkien odotetaan seuraavan niitä.
HERE:n mukaan Open Location Platform -palvelualustan välittämän tiedon vastaanottaminen tai lähettäminen ei vaadi autojen omistajilta mitään toimenpiteitä.
Ajo-olosuhteiden kartoittamisen lisäksi palvelun avulla on mahdollista arvioida parkkipaikkojen saatavuutta, joten kuljettajan ei tarvitse turhaan käyttää aikaa täynnä olevien alueiden tiirailuun.

Lue myös nämä
Tägit
Nokia Here Audi Here Maps Mercedes-Benz BMW HERE
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.