Suomeen piti tulla uusi valtakunnallinen antenniverkko – Nyt ehtoihin haetaan kevennyksiä

Manu Pitkänen
3. kesäkuuta, 2016 9:26

Viime vuoden lopulla norjalaiselle antennitelevisioverkko-operaattori Norkringille myönnettiin toimilupa B-, C- ja D-kanavanippuihin, jotka tähän asti ovat olleet Digitan operoimia. Norkringin toimilupaehdoissa määrättiin yhtiö rakentamaan valtakunnallinen antenniverkko. Asiasta uutisoi Suomen Kuvalehti.
Nyt Norkring yrittää peruutella määräyksistä ja yrittää muutosesityksessään ehtoja muutettavan niin, että 85 prosentin väestöpeitto riittäisi. Käytännössä Norkringin toiveena olisi, että se voisi rakentaa verkon kattamaan vain tiheimmin asutun Suomen. Vaikka ehdotuksen mukaan vain 15 prosenttia väestöstä jäisi peittoalueen ulkopuolelle, on ulkopuolelle jäävä alue noin puolet Suomen pinta-alasta.
Norkringin rakentaman antenniverkon myötä Suomeen piti tulla valtakunnallinen HD-lähetyksiin kykenevä DVB-T2-antenniverkko, mutta mikäli valtioneuvosto hyväksyy operaattorin hakemuksen, jää tavoite saavuttamatta ainakin aluksi. Norkring kertoo kuitenkin olevansa valmis laajentamaan verkkoaan toimilupakauden aikana (10 vuotta) täyteen väestöpeittoon mikäli ohjelmistotoimijoiden edellytykset sitä vaativat.
Norjalaisyhtiön toimilupakausi alkaa vuoden 2017 alussa, mutta keskeneräisen verkon takia ohjelmistoyhtiöt eivät ole olleet kiinnostuneita siitä vielä. Yle olisi valmis joustamaan Norkringin rakentamisvelvotteiden aikataulussa, koska se ei tarvitse HD-lähetyksiin kykenevää valtakunnallista antenniverkkoa ennen vuotta 2019.

Lue myös nämä
Tägit
antenniverkon digiboksi YLE DVB-T DVB-T2 antenni Yleisradio Digita YLE HD antenniverkko antenni-tv Norkring
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.