Netflix-alkuperäissarjat eivät näy Netflixissä, sisältösopimukset sittenkin ongelma

Matti Robinson
12. maaliskuuta, 2016 20:05

Netflixin mukaan oma alkuperäistuotanto mahdollistaa globaalisti yhtäaikaa julkaistavat sarjat ja elokuvat, jolloin amerikkalaissarjoja ei tarvitse enää odotella kuukausikaupalla. Kyseinen ominaisuus on yksi Netflixin kulmakivistä, mutta uusien tietojen mukaan siinä onkin säröjä.
Yksi suoratoistopalvelun suosituimmista sarjoista, yhtiön ensimmäisiin alkuperäistuotantoihin kuuluva House of Cards, julkaistaan uusimman kauden osalta porrastetusti. Muun muassa Suomessa ja Yhdysvalloissa jo julkaistu neljäs tuotantokausi ei näy esimerkiksi Saksassa.
Kuluttajat ovat luonnollisesti näreissään ja Twitterissä on kerrottu mm. tilauksen lopettamisesta. Kyse onkin varsin tekopyhästä tapauksesta Netflixin osalta, sillä yhtiö on nimenomaan puhunut sisältösopimuksia vastaan ja palvelun maailmanlaajuisten julkaisupäivien puolesta. Nyt sisältösopimukset joissakin maissa estävät House of Cardsin näyttämistä Netflixin omasta palvelusta.
Käytännössä Netflix on siis myynyt ohjelmistoa ulkopuolisille yhtiöille toivoen, että katteet alkuperäistuotannolla kasvavat ja käyttäjät silti maksavat tilausmaksua myös Netflixiin. Kuluttajat siis syystäkin haluavat käyttää VPN-palveluita, joilla ulkomaiden Netflix-sisältöön pääsee käsiksi. Netflix on puolestaan viime aikoina kiristänyt VPN:n estoja.
TorrentFreakin mukaan ainakin Saksa, Sveitsi, Hong Kong, Itävalta, Turkki, Espanja ja useat Afrikan maat ovat toistaseksi ilman House of Cardsin uusinta kautta. Joissain maissa sarjaa ei ole lainkaan saatavilla.
Netflix kertoi TorrentFreakille, että House of Cardsin lisäksi maailmanlaajuista lisenssiä ei ole myöskään Orange is the New Blackille. Yhtiön mukaan sopimukset ovat vanhaa perua ja niistä pyritään pääsemään eroon. Taustalla on myös Netflixin hiljattainen laajentuminen lähes koko maailmaan, jonka myötä markkinat kasvoivat 130 maalla.

Lue myös nämä
Tägit
Netflix House of Cards Orange is the New Black sisältösopimukset
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.