Apple paljasti Spotify-haastajansa tilausluvut

Manu Pitkänen
20. lokakuuta, 2015 9:28

Applen toimitusjohtaja Tim Cook osallistui tänäkin vuonna Wall Street Journal Digital Live -tapahtumaan. Mitään suuria paljastuksia Cookin haastattelu ei tuottanut, mutta pari mielenkiintoista tiedonmurua hänestä saatiin kuitenkin irti.
Cook vahvisti kesällä lanseeratun Apple Musicin tilausmäärät: suoratoistopalvelulla on tällä hetkellä 6,5 miljoonaa maksavaa asiakasta. Applen verkkopalvelujohtaja Eddy Cue kertoi elokuussa Apple Musicilla olevan 11 miljoonaa kokeilijaa, joten Apple on onnistunut kääntämään yli puolet heistä maksaviksi tilaajiksi. Edellä mainittujen 6,5 miljoonan maksavan tilaajan lisäksi Apple Musicia testaa parhaillaan ilmaiseksi 8,5 miljoonaa käyttäjää.
Spotify paljasti kesäkuussa, että sillä on 20 miljoonaa Premium-asiakasta. Se on kolminkertainen määrä Apple Musiciin verrattuna, mutta Applen palvelukaan ei ole ehtinyt olla markkinoilla kuin muutaman kuukauden. Lisäksi Apple Musicin laitteistotuesta puuttuu kokonaan Android-laitteet.
Haastattelun aikana Cookilta kysyttiin myös Applen halusta laajentua automarkkinoille. Cook ei suostunut puhumaan asiasta kuin korkeintaan ympäripyöreästi, mutta totesi kuitenkin uskovansa autoteollisuuden elävän käänteentekevää aikaa. Jos aikaa katsotaan taaksepäin, niin Apple on yleensä halunnut ottaa kaiken hyödyn irti eri alojen käännekohdista.
Cook kertoi haastattelussa myös, että uuden Apple TV -medialaitteen myynti alkaa ensi viikolla.

Lue myös nämä
Tägit
Apple Spotify Apple TV suoratoisto digitaalinen musiikki Digitaalinen jakelu Apple Music
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.