YouTubesta tulossa maksullinen versio

Manu Pitkänen
28. syyskuuta, 2015 10:01

YouTubea pystyy katsomaan käytännössä missä tahansa ja koska tahansa täysin ilmaiseksi, tosin joskus katselukokemusta saattaa häiritä erilaiset videomainokset. Googlen suunnitelmana on kuitenkin tuoda tarjolle myös mainokseton versio videopalvelusta.
Mainoksettomuudesta nauttiminen tarkoittaa samalla tietysti katsojan rahapussilla käymistä kerran kuukaudessa. YouTuben lähettämän sähköpostin mukaan sisällöntuottajien on hyväksyttävä uudet käyttöehdot lokakuun 22. päivään mennessä tai muuten he jäävät Googlen maksamien palkkioiden ulkopuolelle. Käyttöehtojen päivitys viittaisi siihen, että Google esittelisi uuden maksullisen version YouTubesta samoihin aikoihin.
Maksullisen YouTuben kuukausihinnaksi on kaavailtu 10 dollaria ja samaan pakettiin kuuluisi jo vuosi sitten lanseerattu samanhintainen YouTube Music Key -palvelu.
Kuukausimaksullisen YouTuben kehitys on ollut hienoisessa vastatuulessa, sillä Googlen tavoitteena oli lanseerata palvelu jo menneenä kesänä. Viivästyminen johtunee sisällöntuottajien kanssa käydyistä neuvotteluista. Jää nähtäväksi tuoko kuukausimaksullinen YouTube mukanaan myös laadukkaampaa sisältöä videopalveluun.
Aiemmin tässä kuussa Google päivitti Chrome-selaimensa. Päivityksen myötä YouTuben mainokset saatiin näkymään selaimeen asennetuista mainosblokkereista huolimatta.

Lue myös nämä
Tägit
video YouTube videopalvelu videopalvelut nettivideo YouTube Music Key
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.