Eric Schmidt: Apple Musicin ihmisten kuratoima musiikki "elitististä"

Matti Robinson
14. syyskuuta, 2015 19:33

Entistä Googlen toimitusjohtajaa ja nykyisin uuden Alphabet-holdingyhtiön hallituksen puheenjohtajana toimivaa Eric Schmidtiä ei välttämättä yleisesti pidetä musiikkialan asiantuntijana, mutta sanansa hänelläkin on sanottavana. Schmidtin kirjoittaa BBC:n pääkirjoituksessa tekoälystä ja päätyy väittämään, että musiikkivalinnoissa on parempi luottaa robottiin kuin henkilöön.
Kuten Re/code huomioi, tällä Schmidt tietysti piikittelee Apple Musicin ihmisten kuratoimaa musiikkia. Schmidtin mukaan ihmisten valikoima musiikki on "elitististä", sillä valikoimaan eksyy ainoastaan muutaman ihmisen lempimusiikki.
Kirjoituksessa Schmidt kertoo tekoälyn viimeaikaisista harppauksista, mutta huomioi erityisesti puheentunnistuksen lisäksi "älykkäämmän musiikin". Demokraattisemman valintaprosessin lisäksi tekoälyn valitsema musiikki löytää jo nykyisin Schmidtin mukaan paremmin tulevaisuuden Adelet. Hän mainitsee, että kenties vielä vuosikymmen sitten oli tarpeen valita musiikki ihmisten avulla.
Monet ovat kehuneet Applen "elitististä" kuratointia, mutta Eric Schmidtillä on hyvä pointti. Kaikille Zane Lowen valikoima musiikki ei varmasti iske. Kumman sinä valitset, tekoälyn vai ihmiset?

Lue myös nämä
Tägit
Apple musiikki Google tekoäly Eric Schmidt musiikkipalvelu Apple Music Alphabet
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.