DVD-myynti häviämässä latauksille ja suoratoistolle

Manu Pitkänen
4. kesäkuuta, 2015 12:07

Elokuvien digitaalisista latauksista ja suoratoistosta on muodostumassa elokuvateollisuudelle merkittävämpi tulonlähde kuin DVD-levyjen myynnistä, kertoo PriceWaterhouseCoopersin tuore tutkimus.
Tutkimuksen mukaan elokuvien digitaalisten jakelukanavien osuuden arvioidaan kasvavan Yhdysvalloissa 9,5 miljardin dollarin arvoiseksi tämän vuoden aikana. Samaan aikaan DVD-myynnin (ja -vuokrauksen) uskotaan putoavan 7,8 miljardiin dollariin.
Toisen käännevuoden ennustetaan olevan myös nurkan takana: PwC:n raportin mukaan suoratoiston ja digitaalisen myynnin arvo nousee vuonna 2017 suuremmaksi kuin elokuvateattereiden lippumyynti (12 miljardia dollaria). Tosin kauas ei jääty nytkään, sillä MPAA:n julkaisemien tietojen mukaan Yhdysvaltojen ja Kanadan teatterimyynti oli viime vuonna 10,4 miljardia dollaria.
Kun digitaalinen myynti ohittaa arvossaan elokuvateatterit, voi se pidemmällä aikavälillä johtaa siihen, että elokuvien julkaisumallikin muuttuu oleellisesti. Nykyisin elokuvat julkaistaan ensin teattereissa ja puolisen vuotta myöhemmin DVD:nä, minkä yhteydessä se tulee myös ladattavaksi. Televisioon ja suoratoistopalveluihin sisällöt tulevat kun DVD-myynti on ohittanut huippunsa. Ehkä tulevaisuudessa elokuvia aletaan julkaista kaikissa kanavissa samanaikaisesti tai kenties ensisijaisesti digitaalisesti.

Lue myös nämä
Tägit
elokuva DVD DVD-elokuva Netflix suoratoisto Digitaalinen jakelu elokuvastudio
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.