"Amppareiden kilpailijan" lanseerauksesta vuosi - miten menee?

Petteri Pyyny
21. maaliskuuta, 2015 11:06

Vuosi sitten M&M onnistui kaivamaan itselleen skuupin ja paljasti (silloin) hieman keskeneräisen uutispalvelumme, HIGH.FI:n Suomen lanseerauksen etuajassa.
Jutusta syntyikin oikein hyvää pöhinää palveluumme ja julkistimme palvelun "virallisesti" itsekin muutamaa päivää myöhemmin. Alkuinnostusta kesti hetken ja pikkuhiljaa käyttäjämäärät tasoittuivat ns. normaalitasolleen ja ovat sen jälkeen kasvaneet pikkuhiljaa, uusia uskollisia käyttäjiä keräten.
Mutta haastoimmeko sitten Ampparit? Tavallaan kyllä, toisaalta emme lähellekään. Verkkosivustona Ampparit on täysin yksinäisessä ylhäisyydessään Suomen uutisliikenteen lähteenä ja kerää edelleen yli 200 000 viikkokävijää palvelulleen. HIGH.FI taas pyörii noin 10 000 viikoittaisen käynnin tasolla verkossa.
Mutta onnistuimme ehkä hieman yllättävällä alueella. Teimme nimittäin palvelustamme alusta lähtien mahdollisimman ohjelmoijaystävällisen, tarjoamalla kaikkista näkymistämme sekä RSS-fiidit että JSON-fiidit vapaasti parsittavaksi. Tämä ominaisuus olikin yllättävän suosittu ja lähes välittömästi palvelua alettiin käyttämään erilaisissa pienprojekteissa ohjelmoijien toimesta.
Kun ensimmäinen "suht valmis" HIGH.FI:n päälle rakennettu mobiilisovellus ilmaantui kiikariimme, päätimme panostaa sekä mobiiliin että ohjelmointirajapintoihin. Laajensimme palvelun JSON-fiidit oikeaksi API-rajapinnaksi ja aloimme yhteistyöhön ensimmäiset mobiilisovellukset tuottaneen Markku Hulkkosen kanssa.
Kesäkuun alussa saimmekin ensimmäisen "virallisen" HIGH.FI -mobiilisovelluksen julkaistua Windows Phone 8 -alustalle. Kehitys kehittyi ja julkistimme syyskuun alussa myös virallisen Android-sovelluksen. Samaan aikaan HIGH.FI:n API:n päälle on rakennettu ulkopuolisten toimesta myös mm. Sailfish-mobiilisovellus Haikala ja mitä mielenkiintoisempia projekteja aina julkisista infonäytöistä henkilökohtaisiin Ampparit-klooneihin asti.
Liiketaloudellisesti katsottuna mobiilissa olemmekin onnistuneet parhaiten: HIGH.FI:n Android- ja WP-sovelluksia on ladattu yhteensä noin 20 000 kertaa ja kasvu on ollut tasaisen hyvää myös viime aikoina. Samalla kehitystyökin on keskittynyt pitkälti APIn ja mobiilisovellustemme kehittämiseen.
Toki HIGH.FI on tarjonnut myös fanaattisimmille Ampparit-faneille mahdollisuuden saada "ampparimainen" näkymä myös eri kielialueiden uutisvirtaan - palvelu on tarjolla tällä hetkellä kahdeksalla eri kielellä ja tulemme näillä näkymin laajentamaan kieli- ja maavalikoimaa myös tulevaisuudessa.
Tärkeimpänä saavutuksenamme pidämme kuitenkin sitä, että medioilla on nyt myös vaihtoehtoja. Ampparit välittää Suomessa niin valtavan määrän liikennettä uutissivustoille, että moni sivusto yksinkertaisesti joutuisi lopettamaan, jos se tipautettaisiin pois Amppareiden valikoimasta. Tuomalla tarjolle toisen, vaikkakin pienemmän, vaihtoehdon, on luotu jonkinlainen balanssi uutiskeräinten välille kotimaassa. Kilpailuhan tunnetusti on paras tapa myös palveluiden kehittymiselle.
HIGH.FI välittää nykyisellään noin 950'000 "klikkausta" uutislähteisiin päin kuukausitasolla ja uskomme luvun kaksinkertaistuvan tulevan vuoden aikana. Valtaosa kasvusta syntynee myös tulevaisuudessa mobiilista.
Linkit:
HIGH.FI
HIGH.FI Uutisvahti Androidille
HIGH.FI Uutisvahti Windows Phonelle
HIGH.FI -palvelu englanniksi

Lue myös nämä
Tägit
AfterDawn High.fi
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.