Netin tulevaisuudesta ei saatu vieläkään selkoa: Viranomainen jätti kysymyksen Internetin ohituskaistasta auki

Manu Pitkänen
16. toukokuuta, 2014 18:55

Yhdysvaltain telehallintoviranomainen on esitellyt paljon kiistelyä aiheuttaneen verkkoneutraliteettisäädöspakettinsa. Paketin tavoitteena on varmistaa, että jokaisen verkkopalvelun aiheuttamaa liikennettä käsitellään operaattoritasolla tasapuolisesti. Samaan aikaan FCC yrittää tarjota operaattoreille mahdollisuuden kehittää omia liiketoimintamallejaan.
Säädöspaketin luonnostekstissä annettiin operaattoreille mahdollisuus laskuttaa YouTubea, Netflixiä ja muita verkkopalveluita, jotta ne saisivat toimintaansa varten tarpeeksi kaistaa. Muussa tapauksessa videoiden lataaminen voitaisiin ohjata hitaammalle kaistalle, minkä takia kuluttaja saattaisi joutua katselemaan pyöriviä latausindikaattoreita ja odottamaan että sisällöt lataantuvat koneelle.
Tämän kuullessaan tekniikkajättien johtajilla meni tietysti aamupuurot väärään kurkkuun ja yhtiöt alkoivat kapinoida tällaisia suunnitelmia vastaan. Kapina näyttää tuottaneen tulosta, sillä tuoreimmassa tekstiversiossa tällaista maksetun priorisoinnin mahdollisuutta ei operaattoreille ole suoraan annettu, mutta sitä ei ole toisaalta kiellettykään. Kysymys Internetin "ohituskaistasta" jäi näin ollen ilmaan.
FCC:n ehdotus etenee seuraavaksi julkiseen kommentointivaiheeseen, joka kestää syyskuulle asti.

Lue myös nämä
Tägit
Net neutrality FCC verkkoneutraliteetti
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.