Streaming-palvelut testissä: Netflix vs Viaplay

Sami Koivunen
5. tammikuuta, 2013 13:00

Netflix ja Viaplay ovat tilausvideopalvelua (video on demand) tarjoavia palveluja. Palveluissa voidaan katsoa kuukausimaksua vastaan rajoituksetta elokuvia ja televisiosarjoja. Sekä Netflixissa että Viaplayssa sisältö on tekstitetty suomeksi joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Ensimmäisenä kuukausimaksullisena suoratoistopalveluna pelin avasi viime vuonna ruotsalaisomisteinen Viaplay.
Kehitys kohti internet-palveluja on ollut vauhdikasta ja esimerkiksi Amazon myy nykyisin enemmän kirjoja sähköisessä muodossa kuin paperisina versioina.
Netflix on Yhdysvaltalainen yritys, jonka päämarkkina-alue sijaitsee Pohjois-Amerikassa. Netflixin omien sivujen mukaan yrityksellä on yli 30 miljoonaa tilaajaa ja suurin osa näistä lienee yhtiön synnyinseuduilla Yhdysvalloissa. Netflixin USA:n kirjastossa on noin 100 000 nimikettä, mutta Pohjoismaissa valikoima on vain kymmenesosa tästä. Valikoimaa rajoittaa muun muassa oikeudelliset syyt ja tekstitysten puute.
Netflixin tultua 18.10.2012 Suomen markkinoille 7,99 euron kuukausihinnalla, alensi Viaplay hintaansa parilla eurolla 7,95 euroon. Viaplay kertoo olevansa tällä hetkellä Pohjoismaiden johtava tv-sarjojen, elokuvien ja urheilun verkkopalvelu.
Netflixillä on sovellus Android-laitteille Google Play -kaupassa, iOS:lle App Storessa ja Windows Phone:lle Windows Phone -kaupassa. Viaplaylla on mobiilisovellus iOS:aan App Storessa ja Android-laitteille Google Playssa. Viaplayn verkkosivujen kautta videoita voi katsoa myös mobiililaitteilla.


Netflixin ja Viaplayn Android-versiot vierekkäin

Käyttöliittymä


Palveluiden verkkosivustot vierekkäin


Netflix: Netflixin tunnusvärit ovat taustan elokuvateatterinpunainen ja tekstin valkoinen, jotka myös hallitsevat Netflixin sivustoa. Netflixin selainversiossa etusivu on raskas ja sisältää paljon suuria kuvakkeita. Mobiilisti tyyli on hillitympi ja käyttöliittymä hyvin selkeä. PS3-konsolilla Netflixin käyttöliittymä on Viaplayhin verrattuna selkeämpi ja helpommin käytettävä.


Netflixin käyttöliittymää PlayStation 3 -pelikonsolilla


Selaimella Netflixistä on helppoa löytää esimerkiksi suomalaista sisältöä ja genreittäin tapahtuva luokittelu on selkeä. Palvelusta jää kuitenkin kaipaamaan kunnollista listausta elokuvista, sillä nyt elokuvia löytää lähinnä itse etsimällä tai palvelun suosittelemana. Selainversiossa uuden sisällön löytäminen perustuu pitkälti hiirellä rullailuun.
Viaplay: Viaplayn tyyli on hillitymmin mustan, punaisen ja valkoisen yhdistelmä, jossa musta on hallitsevin väri. Tekstitykset ovat Netflixissä normaalista poikkeavasti keltaisella, kun taas Viaplay näyttää tekstit valkoisella.


Viaplay käyttöliittymää PlayStation 3 -pelikonsolilla


Viaplayn käyttöliittymä on selaimessa hillitty ja Netflixiä huomattavasti kevyempi. Viaplayn puutteena on Netflixin tavoin selkeä listaus palvelun nimikkeistä, mutta kategorioittain nimikkeet saa näkyviin selkeästi.

Sisältö


Netflix: Netflix ei virallisesti kerro sisältömäärästään muuta kuin sen, että palvelu sisältää tuhansia nimikkeitä. Netflix tuottaa kansainvälisesti myös omaa sisältöä ja yhtiö aikoo muun muassa tuoda vuosina 2003-2006 tehdyn Sukuvika-sarjan (Arrested Development) takaisin ruutuun palvelussaan. Palvelusta löytyy yli 20 suomalaista elokuvaa.
Netflix tarjoaa suosittelualgoritmin, joka tarjoaa elokuvia aiemmin arvosteltujen elokuvien perusteella. Elokuvia voidaan tarjota esimerkiksi Facebook-ystävien kautta siten, että palvelu suosittelee samoja elokuvia, joista käyttäjän Facebook-ystävät ovat pitäneet.
Netflixissa käyttäjälle avautuva etusivu on rakennettu käyttäjää varten. Siinä näkyvät käyttäjälle suositellut nimikkeet ja kesken jääneet videot. Lisäksi käyttäjälle näytetään hänelle suositeltuja elokuvia genreittäin.
Viaplay: Viaplay kertoo, että palvelussa on lähes 2000 elokuvaa ja palvelulla on rajoitetun ajan yksinoikeus joidenkin Hollywood-studioiden tv- ja elokuvasisältöihin, kuten esimerkiksi Sony Pictures, Walt Disney, 20th Century Fox, NBC, Universal Studios ja Warner Bros.
Viaplay tarjoaa Netflixista poiketen myös urheilua. 16,95 euron hintaisella paketilla on mahdollista katsoa kaikki NHL-ottelut suorina ja jälkilähetyksinä. Tilaaja voi katsoa otteluita joko Viaplayn omina lähetyksinä tai NHL GameCenterin kautta.
Viaplay näyttää etusivullaan ajankohtaisia elokuvia ja palvelu pystyy näyttämään käyttäjälle suositeltuja elokuvia. Viaplayssa ei pysty suoraan etsimään suomalaisia elokuvia kuten Netflixista, mutta pohjoismaisia pystyy.
Viaplay sisältää myös vuokraelokuvia, joita voi vuokrata 24 tunniksi kerrallaan.

Tekniikka


Netflix: Netflixia voi katsoa konsoleilla (PS3, PSVita, Wii, Wii U, Xbox 360), tableteilla (Android, iPad) ja älytelevisioilla (Samsung, Sony). Xbox 360 -konsolilla Netflixin käyttö vaatii Live Gold -tilin, joka maksaa 5-7 euroa kuukaudessa Netflixin normaalin kuukausimaksun lisäksi. Muilla laitteilla palvelun käyttö vaatii ainoastaan Netflixin kuukausimaksun.
Netflixia katsellessa voi valita kolmesta eri videonlaatukategoriasta itselleen sopivimman. "Hyvällä" laadulla palvelu lataa korkeintaan 0,3 Gt tunnissa, "parempi"-laadulla 0,7 Gt tunnissa ja "paras"-laadulla 1,0 Gt tunnissa tai korkeintaan 2,3 Gt tunnissa käytettäessä HD-laatua. Palvelussa voi asettaa etukäteen tai videon aikana, mitä laatua haluaa käyttää.
Katseluun vaaditaan vähintään 0,5 Mb/s latausnopeuteen kykenevä internet-yhteys. Suositeltu latausnopeus on 1,5 Mb/s ja DVD-laatusuositus 3,0 Mb/s. HD-laatuiseen videoon suositellaan 5,0 Mb/s latausnopeuteen kykenevää internet-yhteyttä.
HD-sisältö näytetään Netflixissa Microsoft VC1AP -enkoodauksella, jossa maksimi-bitrate on välillä 2600 - 3800 kbit/s elokuvasta riippuen.
Viaplay: Viaplayta voi katsella Samsungin, LG:n, Panasonicin ja Philipsin Smart TV -laitteilla.
Suurin osa Viaplayn elokuvista on 1,5 Mbit/s datanopeudella näytettävää SD-laatua. Tarjolla on kuitenkin myös 720p:n tarkkuudella näytettäviä HD-elokuvia.
Viaplayta voi katsoa PS3-konsolilla. PS3:lla katsottaessa Viaplay vaatii PlayStation Plus -tilin hankkimisen Viaplayn oman kuukausimaksun lisäksi. Netflix ei tätä vaadi. PS3:lla Viaplayn valikoima on sama kun esimerkiksi selaimella katsellessa.
Viaplay näyttää suoraa lähetystä SD-laadulla 3000 kbit/s asti menevällä bitratella 720x576 -resoluutiolla. Live HD-lähetyksissä bitrate voi olla 4000 kbit/s ja resoluutio 1280x1080i. Ladatussa sisällössä SD laatu pysyy 3000 kbit/s bitratella resoluutiossa 720x576. HD-sisältö sen sijaan voi yltää 5000 kbit/s bitrateen resoluutiolla 1280x1080i.
Viaplay suosittelee vähintään 3 Mbit/s laajakaistayhteyttä. Tämä ei tarkoita latausnopeutta, vaan internet-yhteyden nimellistä nopeutta. HD-sisällölle Viaplay vaatii 8 Mbit/s laajakaistan.
Kumpikaan palveluista ei ilmoita toimivansa Linux-käyttöjärjestelmällä.

Hinta


Netflix: 7,99e/kk, ensimmäinen kuukausi ilmainen
Viaplay:
TV-Paketti: 3,95e/kk, ensimmäinen kuukausi ilmainen
TV + Leffa: 7,95e/kk, ensimmäinen kuukausi ilmainen
TV + Leffa + Urheilu: 16,95e/kk
Molemmat palvelut tarjoavat ilmaisen kuukauden mittaisen kokeilujakson. Viasatin asiakkaille Viaplay on ilmainen.

Lue myös nämä
Tägit
Netflix Viaplay
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.