EU tutkii vääristeleekö Google hakutuloksia

Teemu Laitila
30. marraskuuta, 2010 15:28

Euroopan komissio on käynnistänyt virallisen tutkinnan Googlen hakutulosten käsittelystä. Englantilaisen sanomalehti Guardianin mukaan Googlen kilpailijat ovat valittaneet hakukonejätin käyttävän hyväksi määräävää markkina-asemaansa hakukoneen ja mainosmyynnin osalta. Kilpailijoiden mukaan Google suosii omia palveluitaan sekä hakukoneen "luonnollisissa" että maksetuissa tuloksissa.
Valittajien joukossa on muun muassa Microsoft ja Englantilainen Foundem, joka on osana saman tyyppistä lakijuttua myös Yhdysvalloissa. EU komissiolle tehdyn raportin yksi osuus koskee hintavertailupalveluita, joita Google syytösten mukaan laskee keinotekoisesti alemmas omia palveluita pönkittääkseen. Googlen väitetään myös kieltäneen yhteistyökumppaneiltaan kilpailevien palveluiden mainostamisen sivuillaan.
Guardianin mukaan EU komissio tutkii asiaa alustavasti, eikä todisteita rikkomuksista ole olemassa. Google kiistää syytökset, mutta myöntää aina löytyvän varaa parantaa. Yhtiö on lupautunut toimimaan yhteistyössä komission kanssa ongelmien ratkaisemiseksi.

Lue myös nämä
Tägit
Google EU
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.