Itse ostin telkkarin kesällä 2009, hinnaksi tulee noin 1200 euroa. Sai ihan hyvään hintaan kun ottaa huomioon että tuolloin televisiosta sai suurinpiirtein saman hinnan maksaa, ja tähän televittimeen sai vielä 3 vuoden takuun.
Televisiossa on erittäin hyvä kuvanlaatu. Normaalit TV-kanavat näyttävät erittäin hyviltä, verrattuna moneen muuhun televisioon. Sonylla on mielestäni kaikista valmistajista tarkin ja katsottavin kuva, eli vaikka 3 vuotta itse maksankin televisiosta, maksan sen ilomielin. Ainoa mikä hieman harmittaa, on television hiuksenhieno hitaus. Namikkaa painamalla saa odottaa noin puoli sekuntia ennenkuin esim. EPG avautuu. Kanavat itsessään vaihtuvat erittäinkin nopeasti, pois lukien kun vaihtaa normitarkkuuksiselta kanavalta HD-tarkkuuksiselle kanavalle. Tuolloin viivettä on hieman havaittavissa, ei kuitenkaan niin paljon että siitä pitäisi valmistajaa käräjille viedä.
Television softapäivitys oli aika omituinen, sillä se piti tehdä tietokoneella. Eli piti manuaalisesti netistä etsiä päivitystiedosto, tallentaa se usb-muistille ja sen jälkeen tyrkätä tikku televisioon kiinni. Softa päivittyi kuin päivittyikin vaikka hieman persauksessa oli vastahakoinen tunne, kun on näitä päivityksiä ennenkin vituralleen mennyt. Päivitys ei sinänsä tuonut yhtään mitään havaittavaa uudistusta televisioon.
Laite on luokassaan virtapiheimpiä mitä tiedän (huomioon ei oteta uudempia malleja joissa on joko ledit tai muuten vain virtapihimpejä malleja). Televisio mm. himmentää itseään automaattisesti ympäröivän valon vaikutuksesta. Mitä kirkkaampaa, sitä kirkkaampi televisiokin on. Kun taasen ilta hämärtyy ja olohuoneesta laittaa muut valot pois, televisio himmentää itseään. Hieno ominaisuus sillä virrankulutus pienenee ja silmätkin tykkäävät enemmän.
Televisio on ulkoasultaan lakkamustan kiiltävä ja tyylikkään ajaton. Sen valikot ovat selkeät ja helppolukuiset. Kaukosäätimessä ei ole yhtään turhaa nappulaa, ja pienen totuttelun jälkeen sitäkin osaa sujuvasti käyttää. Parempi versiohan tästä olisi 100 Hz tekniikalla varustettu "isoveli" KDL-40W5500, mutta mikäli sinulle riittää selkeä, tyylikäs, edullinen ja laadukas 40" taulu-tv, on KDL-40V5500 ehdoton ykkösvalinta.
Käyttäjän 'necq' kirjoittamat tuotearviot
Sony KDL-40V5500
Arvosana: 5 / 5
Vastine rahoille: 4 / 5
