*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Uutisia kirjoittajalta Matti Vähäkainu (Helmikuu, 2012)

AfterDawn: Uutiset

The Pirate Bay luopui torrent-tiedostoista

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 29.2.2012 09:37

The Pirate Bay luopui torrent-tiedostoista Kerroimme tammikuussa The Pirate Bayn aikeista luopua torrent-tiedostoista kokonaan. Maailman suurimman BitTorrent-sivuston oli tarkoitus korvata tiedostot uudelle teknologialla.

Magnet-linkit eivät ole tiedostoja vaan hash-tunnisteita, joka virallisen blogin mukaan "vähentää tilantarvetta ja vaivaa". Torrent-linkit poistuivat lopullisesti sivustolta eilen illalla Suomen aikaa.

The Pirate Bayn virallisessa blogissa korostetaan, että vaikka useat mediat keskittyvät kertomaan torrent-tiedostojen katoamisesta, niin kyseessä on vain muutos uuteen ja parempaan teknologiaan. "On kuin kertoisi ettei Ferrari myy enää autoja - he vain myyvät PAREMPIA autoja", kerrotaan blogissa.

Sivusto otti käyttöö magnet-linkit jo vuonna 2009 ja siirsi ne viime kuussa pääasialliseksi latauslinkiksi. Koska palvelu ei sisällä enää tiedostoja, sen sensuroiminen on vaikeampaa. Blogissa kerrotaan, että harvassa maassa näin rajuja sensuurikeinoja on käytössä. Maista yksi on Suomi.

The Pirate Bayn siirtyminen magnet-linkkeihin mahdollistaa palvelun kopioimisen tai mirror-palveluiden tekemisen. Muutama viikko sitten TPB julkaisikin palvelunsa 90 megatavun kokoisena pakettina, jolla oman 1,6 miljoonaa BitTorrent magnet-linkkiä sisältävän saa vaikka omalle koneelle. Luonnollisesti palvelun pyörittämisestä kotoa käsin voi joutua vastaamaan tekijänoikeusrikoksesta.





AfterDawn: Uutiset

Vielä ehdit poistaa Googlen keräämät tietosi

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 28.2.2012 15:47

Vielä ehdit poistaa Googlen keräämät tietosi Google muuttaa ensi kuun ensimmäinen päivä eli ylihuomenna yksityisyyssääntöjä. Muutosten jälkeen Google voi käyttää käyttäjätietojasi yhä tehokkaammin esimerkiksi mainonnan edistämiseen. Tämä voi puolestaan loukata joidenkin yksityisyyttä.

Electronic Frontier Foundation onkin suositellut käyttäjiä poistamaan kerätyn datan ennen uusien asetusten käyttöönottoa. Samalla Web Historyn käytön poistaminen estää eri Google-palveluiden tiedon yhdistämisen ja käyttämisen mainonnassa.

Google tallentaa tiedot omaan sisäiseen käyttöönsä edelleen, muuttaen ne kuitenkin anonyymeiksi 18 kuukauden päästä. EFF huomauttaa lisäksi, että tieto voi päätyä lainvalvojien käsiin riippumatta yksityisyysasetuksista.

Historiadatan saa pois päältä vierailemalla sisäänkirjautuneena osoitteessa https://www.google.com/history. Mikäli omistat useampia Google-tunnuksia, tulee toimenpide tehdä jokaiselle erikseen. Mikäli kaipaa kohdennetumpaa mainontaa tai hakutuloksia, voi asetuksen laittaa päälle samasta osoitteesta.





AfterDawn: Uutiset

Tällaista tekniikkaa on Nokian huiman kameran takana

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 27.2.2012 13:25

Tällaista tekniikkaa on Nokian huiman kameran takana Nokia julkisti tänään Nokia 808 PureView -kamerapuhelimen, joka löi ällikällä tilaisuutta seuranneet kuulijat. Kameran megapikselimäärää ei varmasti kukaan osannut arvata, sillä aiemmin totuttujen kahdeksan tai kahdentoista megapikselin sijaan uutusmallista löytyy 41 megapikselin kenno.

Itse tiedotustilaisuudessa ei perehdytty kovinkaan tarkasti kameran tekniikkaan, mutta Nokia jakoi verkossa tuttuun tapaansa white paper -julkaisun, joka käy tarkemmin läpi kameran ominaisuuksia. 41 megapikselin kenno tarkoittaa 7728 x 5368 -resoluutioita, joista käytettävissä on kuvasuhteesta riippuen joko maksimissaan 38 tai 34 miljoonaa pikseliä.

Megapikseleiden lisäksi kamerassa on kuitenki paljon muutakin mielenkiintoista. Sen kenno on fyysiseltä kooltaan huomattavasti kilpailijoita suurempi, joka tarkoittaa enemmän valoa ja siten parempia kuvia. 1/1.2" kenno on Nokian mukaan noin 2,5 kertaa suurempi kuin Nokia N8:ssa ja viitisen kertaa suurempi kuin valtaosalla kilpailijoista.

Muihin Nokia 808 PureViewin tärkeimpiin kameraominaisuuksiin kuuluvat muun muassa häviötön zoomaus, erillinen avustajasuoritin, CD-tason stereo-äänen nauhoitus sekä paranneltu automaattinen tarkennus.

Lue koko juttu...




AfterDawn: Uutiset

Yle hautaa vanhan Areenan

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 24.2.2012 15:54

Yle hautaa vanhan Areenan Yle on kertonut virallisessa blogissaan uuden Areenan käyttöönotosta. Vielä toistaiseksi beta-leimalla varustettu uusi Yle Areena tulee nousemaan seuraavien viikkojen aikana korvaavaksi palveluksi. Helmikuun viimeisellä viikolla vanhaan versioon tulevia käyttäjiä aletaan ohjaamaan uuteen Areenaan ponnahdusikkunan avulla.

Ylen blogissa vanha Areena lasketaan jo haudan lepoon saatesanoilla "Lepää rauhassa vanha Areena". Tummalla yleisasulla varustetusta vanhasta Areenasta on jo siirrytty osittain uuteen versioon, mutta ensi kuun alussa toimitustyö vanhaan versioon lakkaa kokonaan. Kaikki uusi sisältö tullaan lisäämään uuteen versioon, johon tehdään myös kaikki korjaustyöt.

Areenan blogissa kerrotaan, että uudistuksen tärkeimmät syyt liittyvät tv- ja radio-ohjelmien erottelemiseen, haun parantamiseen, lyhyiden klippien ja täysimittaisten ohjelmien erotteluun, uutis- ja urheilusisällön esillenostamiseen sekä palvelun toimivuuden ja kuvanlaadun parantamiseen.

Uusi Yle Areena löytyy osoitteesta http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/.





AfterDawn: Uutiset

Sanoma myy osuutensa DNA:sta

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 23.2.2012 11:15

Sanoma myy osuutensa DNA:sta Sanoma-konsernin osuus DNA Oy:n osakkeista siirtyy yhtiön muiden pääomistajien haltuun. DNA Oy:n pääomistajat Finda Oy, Oulu ICT Oy, PHP Holding Oy ja Osuuskunta KPY ovat sopineet Sanoman osakkeiden ostamisesta.

Sanoman osuus osakkeista on 21,1 prosenttia, joka tarkoittaa hieman yli 2 miljoonaa osaketta. Kauppahinnaksi tulee 181,5 miljoonaa euroa eli 89,53 euroa osakkeelta.

Maaliskuussa tapahtuvan omistajien keskinäinen omistusjärjestelyn jälkeen DNA Oy:n suurimmat omistajat ovat Finda Oy (32,5 % DNA:n osakekannasta), Oulu ICT Oy (22,1 %), PHP Holding Oy (19,7 %), Osuuskunta KPY (12,9 %) ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (5,0 %). Kaupan osapuolten omistusjakauma ennen kauppaa on seuraava: Finda Oy 26,0 %, Sanoma Entertainment Finland Oy 21,1 %, Oulu ICT Oy 17,7 %, PHP Holding Oy 15,8 % ja Osuuskunta KPY 10,3 %.

Sanoma sai osakkeet kaupassa, jossa Welho-kaapelitelevisioyhtiö siirtyi DNA:n omistukseen. DNA nousi Welho-kaupan myötä Suomen suurimmaksi kaapelitelevisiotoimijaksi.





AfterDawn: Uutiset

Peligurun projekti keräsi vapaaehtoisilta miljoonia, kritisoi konsoleita

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 16.2.2012 15:09

Peligurun projekti keräsi vapaaehtoisilta miljoonia, kritisoi konsoleita Tim Schafer on nimi joka ei välttämättä ole konsolisukupolvelle tuttu, mutta kokemus seikkailupelien genressä on kiistaton. Koomisesta tarinan kerronnasta tunnetun Schaferin ansiolistasta löytyy muun muassa Monkey Islandeja, Maniac Mansioneja ja muita LucasArtsin legendaarisia seikkailupelejä. Sittemmin Schafer on luonut Double Fine -pelistudionsa kanssa pelejä PlayStationeille ja Xboxeille muun muassa Psychonautsin ja Brütal Legendin muodossa.

Double Finen uusimman peliprojektin tiimoilta Hookshot Inc. -sivusto haastatteli Schaferiä pelikehittämisen haasteista. Pelistä tulee perinteinen seikkailupeli, joita Schafer teki jo uransa alkuaikoina. Koska julkaisijoiden mielenkiinto ei riittänyt tällaisen pelin julkaisemiseen, rahoitusmallina kokeiltiin vapaaehtoisten lahjoituksia.

Schafer käynnisti 34 päivää kestävän Kickstarter-rahoituskierroksen, jossa pyydettiin ennätyksellistä 400 000 dollaria lahjoituksina. Kehittäjä itse uskoi ensimmäisen päivän tuovan mukanaan ehkä muutaman tuhannen dollarin edestä lahjoituksia, mutta useat kymmenet tuhannet uskolliset fanit ja seikkailupelien ystävät onnistuivat kasaamaan summan täyteen jo kahdeksassa tunnissa. Tällä hetkellä aikaa on jäljellä 26 päivää ja lahjoituksia annettu yli 1,8 miljoonan dollarin edestä.

Lue koko juttu...




AfterDawn: Uutiset

MPC: The Pirate Bay -esto lainvastainen? Oikaisuvaatimus tehty

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 14.2.2012 17:51

MPC: The Pirate Bay -esto lainvastainen? Oikaisuvaatimus tehty Tammikuun 9. päivä täytäntöön astunut The Pirate Bay -sivuston estopäätös on kuohuttanut mediassa, ja sensuurin laajuus sisältää merkkejä sananvapauden rajoittamisestakin. Pääsy on estetty Elisan nettiliittymistä kokonaisuudessaa The Pirate Bayn palveluihin, jotka pitävät sisällään linkkejä tekijänoikeudelliseen materiaaliin, mutta myös pääsyn lailliseen, vapaasti jaettavaan sisältöön sekä blogikirjoituksia.

MikroPC kertoo, että Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) rikosilmoituksen toimesta käynnistetty esto saattaa olla lainvastainen. Verkon suosituimmassa vertaisverkkopalvelussa laillista materiaalia levittävä Antti Laine on lähettänyt Helsingin ulosottoviranomaiselle oikaisuvaatimuksen (PDF). Siinä Laine esittää päätöksen perustuvan väärään lain soveltamiseen.

Lue koko juttu...




AfterDawn: Uutiset

Applelle varoitus: älkää käyttäkö iTV-nimeä

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 14.2.2012 15:10

Applelle varoitus: älkää käyttäkö iTV-nimeä Applelta odotetaan tänäkin vuonna kuumia uusia laitteita ja palveluita. Erityisesti tapetilla ovat olleet iPad 3 sekä yhtiön uusi televisioprojekti. Mainituista ensimmäinen tullaan tämän hetken huhutietojen mukaan paljastamaan aivan lähiviikkojen aikana. Jälkimmäisenkin kohdalla voidaan olla jokseenkin luottavaisia, että julkistus tulee vielä tämän vuoden aikana.

Muun muassa Steve Jobsin elämänkerrassa mainittua televisioprojektia on yleisesti kutsuttu iTV:ksi. Nimitys kuulostaakin luonnolliselta valinnalta Applelle, mutta tilanne ei ole aivan niin yksinkertainen. Brittiläinen ITV-televisioverkko on tietysti vastaan moista nimitystä. The Telegraph -lehden mukaan yhtiö olisikin lähestynyt Applea varoittaen nimen käytöstä.

Apple julkisti edellisen televisiolaitteensa iTV-nimellä, mutta vaihtoi sen sittemmin Apple TV:ksi, jotta välttyisi oikeusjutuilta. Voi siis olla, että iTV-nimeä ei nähdä Applen laitetta tulevaa koristamassa. Telegraphin mukaan jotkin analyytikot tosin uskovat, että Apple voisi jopa ostaa ITV:n, jolloin nimen käyttökin olisi mahdollista. Kyse ei olisi kuitenkaan pelkästä nimen ostamisesta, sillä televisioverkolla voisi olla palvelullista annettavaa Applen uudelle tuotteelle. Applen televisiopalvelu tulee tarvitsemaan sisältöpalveluita, joita olisi mahdollista saada ITV:n tuotoksista.

Lue koko juttu...




AfterDawn: Uutiset

Julkinen data saataville ilmaiseksi

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 9.2.2012 15:28

Julkinen data saataville ilmaiseksi Valtiovarainministeriö on julkaissut tänään tiedotteen, jossa kerrotaan julkisen datan ilmaisen jakelun laajentamisesta. Viime vuonna ministeriö otti kantaa Maanmittauslaitoksen tietojen ilmaisjakeluun kielteisesti. Sittemmin ministeriön kanta on kääntynyt ja Maanmittauslaitoksen laadukkaat kartta-aineistot pääsivät avoimeen ilmaislevitykseen.

Uudessa tiedotteessa valtiovarainministeriö perustelee laajempimittaista ilmaiskäyttöä tutkimuksilla, joiden mukaan julkisen tiedon ilmaisjakelu vaikuttaa myönteisesti talouteen ja yhteiskuntaan. Työryhmä ehdottaa, että ministeriöt aloittavat hallinnonalansa tietovarantojen kartoituksen valtiovarainministeriön ohjauksella. Samalla pyydetään kartoittamaan tarvetta lainsäädännöllisiin muutoksiin.

Lue koko juttu...




AfterDawn: Uutiset

Osa Ubisoftin peleistä lakkaa toimimasta ensi viikolla

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 3.2.2012 12:15

Osa Ubisoftin peleistä lakkaa toimimasta ensi viikolla Peliyhtiöiden innokkaasti käyttämät DRM-kopiosuojausmenetelmät ovat usein koituneet ongelmallisiksi pelaajille ja siten välillisesti myös peliyhtiölle. Onpa kopiosuojaus lisännyt tutkimusten mukaan jopa piratismiakin -- ainakin digitaalisen musiikin saralla.

Ubisoft on kuitenkin päättänyt vähentää DRM-tarkistuksia tulevista peleistä, joka lupaa PC-pelaajille parempaa. Vielä ei kuitenkaan kannata huokaista helpotuksesta.

Rock, Paper, Shotgun -sivusto kertoo, että kaikki Ubisoftin pelit, jotka käyttävät aina päällä olevaa DRM-suojausta lopettavat toimintansa ensi viikon tiistaina määräämättömäksi ajaksi. Tämä johtuu Ubisoftin servereiden muutosta, joka katkaisee yhteyden DRM-palvelimiin.

Palvelukatko koskee kaikkia pelejä, joissa varmistus on kokoajan päällä. Ja mikä parasta -- tai tässä tapauksessa tietysti pahinta -- pelistä ei toimi edes yksinpeli puhumattakaan verkkomoninpelistä. Ubisoft ei ole kertonut kauanko palvelukatkos kestää. Kyseiset DRM-ongelmat eivät tietysti vaikuta piraattiversioihin, joissa kopiosuojaus on kierretty, joka tekee tilanteesta jälleen kiusallisen peliyhtiölle.

Lue koko juttu...





Hintavertailun suosituimmat

Viikon kommentoiduimmat uutiset

Applen tuotteiden taustalla: Lapsityövoimaa ja pitkiä työvuoroja Applen tuotteiden taustalla: Lapsityövoimaa ja pitkiä työvuoroja (19.12.2014 11:47)
Applen mobiililaitteiden kokoonpanosta huolehtiva Foxconn nousi otsikoihin kansainvälisessä mediassa vuonna 2010, kun yhtiön 14 työntekijää teki itsemurhan. Itsemurhien uskotaan johtuneen heikoista ....
35 kommenttia
Älypuhelimissa kaksi suurta alisuoriutujaa Älypuhelimissa kaksi suurta alisuoriutujaa (15.12.2014 14:38)
Markkinatutkimusyhtiö Gartnerin mukaan peruspuhelimien myynti on laskenut vuoden aikana rajusti. Heinä-syyskuussa peruspuhelimia myytiin 25 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan ....
22 kommenttia
Vuoden älypuhelin -äänestyksemme päättyy tänään, vielä ehdit osallistua! Vuoden älypuhelin -äänestyksemme päättyy tänään, vielä ehdit osallistua! (20.12.2014 16:27)
Leikkimielinen, mutta silti pientä jännitystä sisältävä Vuoden älypuhelin -äänestyksemme päättyy ensi yönä, Suomen aikaa klo 0200. Eli vielä on aikaa osallistua ja antaa ääni puhelimelle, joka ....
22 kommenttia
Yle menettää HBO:n laatusarjat Yle menettää HBO:n laatusarjat (18.12.2014 14:43)
Ylen ja HBO:n vuonna 2007 alkanut yhteistyö loppuu ensi vuonna. HBO aikoo esittää jatkossa sarjojaansa Netflixin kanssa kilpailevassa HBO Nordic -palvelussa. Käynnissä olevat HBO:n sarjat ....
13 kommenttia
Päivitysrumba alkaa Lumioilla: Denim-päivitys tulee saataville Suomessa Päivitysrumba alkaa Lumioilla: Denim-päivitys tulee saataville Suomessa (18.12.2014 21:34)
Microsoft on aloittanut Lumia Denim -päivityksen jakelun Lumia-älypuhelimille. Päivityssykli käynnistyy laajemmassa mittakaavassa kuitenkin vasta tammikuun puolella. Windows Phone 8.1 Updatella ....
12 kommenttia

Viimeisimmät uutiskommentit

Uutisarkisto