Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31. joulukuuta, 2008 0:48
Televisiomarkkinoilla on jo pitkään kilpailtu siitä, että kuka saa tuotua markkinoille suurimman television joko fyysisen koon tai resoluution osalta.
Nyt LG on siirtänyt kilpavarustelua toiseen suuntaan, kun yhtiö ilmoitti esittelevänsä ensi viikolla alkavilla CES-messuilla neljän millisekunnin vasteajalla varustetun taulutelevision, joka tukee Trumotion 480 Hz -toistoa.
Nimestään huolimatta televisiosta ei löydy 480 Hz -virkistystaajuudella varustettu LCD -paneelia, sillä sellainen hinta olisi aivan liian korkea, vaan LG hyödyntää omaa olemassa olevaa 240 Hz -tekniikkaa, josta saadaan yrityksen mukaan tehtyä 480 Hz -toistoon kykenevä sammuttamalla ja käynnistämällä näytön taustavaloa tietyllä tekniikalla. Kun tämä yhdistetään toistettavan videon interpolointiin eli ylimääräisten kuvien luontiin LG:n kehittämän algoritmin avulla, pitäisi tuloksena olla tarkka ja nykimätön kuva.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30. joulukuuta, 2008 23:31
Tutkimuslaitos iSuppli on jälleen julkaissut omia näkemyksiään Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin tuotantokustannuksista, joiden mukaan PS3:n tuotantokustannukset ovat laskeneet 35 prosenttia 18 kuukauden aikana.
Tutkimuslaitoksen edellisen mittauksen hetkellä PS3:n tuotantokustannuksien arvioitiin olevan noin 690,23 dollaria ja tämän vuoden lokakuussa vastaavien kustannusten suuruus oli puolestaan 448,73 dollaria.
Tuotantokustannusten alentumiselle on iSupplin mukaan useampi eri syy. Ensimmäinen on konsolissa käytettävien komponenttien yleinen hintojen alentuminen. Toinen ja iSupplin mukaan merkittävämpi syy on konsolissa käytettävien komponenttien vähentyminen, sillä edellinen PS3-malli koostui 4 048 eri komponentista, kun taas puolestaan nykyisessä mallissa on käytössä vain 2 820 eri komponenttia.
Yksittäisten komponenttien osalta hintaan ovat vaikuttaneet mm. Cell-suorittimen hinnan tippuminen 64,40 dollarista 46,46 dollariin, näytönohjainpiirin hinnan tippuminen 83,17 dollarista 58,01 dollariin ja virtalähteen komponenttien hinnan tippuminen 30,75 dollarista 21,50 dollariin.
Laskelmissaan iSuppli on tarkistanut konsolista löytyvien komponenttien hinnat näitä valmistavilta yrityksiltä. Tutkimuslaitoksen arvioihin ei sisälly mukaan esim. ohjelmistoista tai patenttimaksuista tulevia kustannuksia, jonka lisäksi Sony ei todennäköisesti osta kaikkia konsolin komponentteja yleisillä listahinnoilla, joten iSupplin arvio on ainoastaan suuntaa antava.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30. joulukuuta, 2008 22:33
Ensi viikolla käynnistyvien CES-messujen huhu- ja julkaisumyllyt ovat pyörähtäneet toden teolla käyntiin jo tällä viikolla. Uusista tuotteistaan tällä viikolla on tiedottanut LG, joka aikoo tuoda Blu-ray-soittimiinsa YouTube- ja CinemaNow-videopalveluiden tuet.
Tällä hetkellä yrityksen BD300-soitin tukee nettivideoiden katselua ainoastaan Netflixin kuukausimaksullisen vuokraamon kautta, joten tulevan firmware-päivityksen myötä soittimen avulla katsottavissa olevan sisällön määrä kasvaa moninkertaiseksi. Nykyään Netflixin tarjonnasta löytyy noin 12 000 nimikettä, joiden lisäksi katsottavaksi tulee CinemaNow-vuokraamon 14 000 nimikettä ja miljoonia videoita YouTuben tarjonnasta.
BD300-soittimen lisäksi LG esittelee CES-messuilla uusia Blu-ray-soittimia, joista kyseisten videopalveluiden tuki tulee löytymään suoraan.
Arveluiden mukaan muutkin valmistajat tulevat esittelemään CES-messuilla erilaisia laitteita, joilla pääsee käsiksi suoraan netin videotarjontaan. Syynä tälle on maailmaa vaivaavat talousvaikeudet, joiden takia kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia ilmaisesta tai edullisesta viihdesisällöstä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30. joulukuuta, 2008 15:26
Suomalaisten pelikauppiaiden pelimyyntien Top-listoja kokoava FIGMA (Finnish Games and Multimedia Association) on julkaissut viikkojen 51-52 välisten myyntien perusteella kootun listan, jonka valossa musiikkipelien kysyntä jatkuu vahvana Suomessa.
Edellistä listaa hallinneetSingStar-pelisarjan ABBA- ja SuomiRock-julkaisut jatkavat edelleen listan kärjessä, mutta kyseisten pelien järjestys on muuttunut, ja uusi ykkönen on nyt SingStar SuomiRock. Myös kokonaislistan kolmas sija menee musiikkipelille, kun pronssimitalin itselleen nappasi Guitar Hero World Tour.
Uusia tulokkaita ei listoilla juuri näy, joka johtunee siitä, että suurin osa hittipeleistä tuodaan markkinoille viimeistään joulukuun ensimmäisellä viikolla, jonka vuoksi joulukuun loppu ja tammikuu tarjoavat yleensä todella vähän uusia julkaisuja.
Myöskään alustakohtaisten listojen kärkipaikoilla ei näkynyt muutoksia eikä uusia tulokkaita, joten PC-listan kärjessä jatkaa Grand Theft Auto IV, PS3-listan kärjessä LittleBIGPlanet, Wii-listan kärjessä Wii Fit ja Xbox 360 -listan kärjessä Lips.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30. joulukuuta, 2008 14:43
Kissojen ja hiirien kiusaaminen jatkuu jälleen, sillä kopiointisuojauksien kiertämiseen erikoistunut SlySoft julkaisi eilen lehdistötiedotteen, jonka mukaan yrityksen tuorein AnyDVD HD -ohjelma (versionumeroltaan 6.5.0.2) pystyy kiertämään tietyissä Blu-ray-julkaisuissa käytössä olevan uudistetun BD+-suojauksen.
Aiemmin tässä kuussa Slysoft ilmoitti, että uudistetun BD+-suojauksen kiertäminen kestänee helmikuulle saakka, mutta nähtävästi Slysoftin tiimi on tehnyt ahkerasti töitä asian tiimoilta, ja ongelmat näyttävät nyt olevan takanapäin.
Slysoftin mukaan AnyDVD HD on ainoa markkinoilla oleva ohjelma, jolla onnistuu kopiointisuojauksien poistaminen kaikista markkinoilta löytyvistä Blu-ray-elokuvista.
Tekijänoikeusjärjestöt ja elokuvastudiot eivät ole todennäköisesti mielissään Slysoftin saavutuksesta, joten muutaman kuukauden sisällä luvassa lienee uusi BD+-suojauksen päivitys. Tämä tietänee jälleen uusia firmware-päivityksiä markkinoilla oleviin Blu-ray-soittimiin, jotta soittimet osaavat toistaa päivitetyllä suojauksella varustetut elokuvat oikein.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 29. joulukuuta, 2008 21:27
P2P-verkkojen tarjonta on nykyisellään valtaisa, mutta valitettavasti ladattava sisältö ei aina vastaa odotuksia, jonka lisäksi ladattujen tiedostojen mukana saattaa olla epämiellyttäviä yllätyksiä, kuten viruksia tai troijalaisia.
Torrent-tiedostojen avulla ladattavissa olevia tiedostoja voi kuitenkin nykyään tarkistaa ennakkoon, sillä Vertor.com-sivusto (lyhenne Verified torrentsista) on tarkistanut lähes 400 000 torrent-tiedoston tarjoaman sisällön, ja listannut kattavasti tietoja kyseisistä torrent-julkaisuista.
Vertor.com-sivusto tarkistaa aluksi onnistuuko kyseisen torrent-tiedoston tarjoaman sisällön lataaminen, ja jos lataaminen onnistuu, tarkistaa sivusto sen, että löytyykö kyseisistä tiedostoista viruksia tai muita haitallisia vihulaisia. Vertor.com osaa kertoa myös pakattujen tiedostojen osalta, että vaatiiko kyseisten tiedostojen purkaminen salasanan.
Videotiedostojen kohdalla sivusto osaa näyttää muutaman esikatselukuvan kyseisestä videotiedostosta. Audiotiedostoja sisältävien torrent-tiedostojen kohdalla voi puolestaan kuunnella lyhyen näytteen näistä tiedostoista.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28. joulukuuta, 2008 14:31
Ääniteteollisuuden etuja Yhdysvalloissa puolustavalle RIAA:lle (Recording Industry Association of America) on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, kun tekijänoikeusjärjestö on haastanut paikallisia kuluttajia oikeuteen tekijänoikeudella suojattujen musiikkikappaleiden luvattomasta lataamisesta tai jakamisesta.
Nyt RIAA:n käynnistämässä oikeustaistelussa nähdään jälleen erikoinen käänne, kun luvattomasta tiedostonjaosta epäillyn Joel Tenenbaumin asianajajana toimiva oikeustieteen professori Charles Nessonjätti oikeudelle pyynnön, jossa haluttaisiin näyttää oikeudenkäsittely internetissä videona.
Normaalisti Yhdysvaltojen oikeuslaitoksen tapahtumia ei ole nähtävillä videomuodossa internetissä, mutta Nessonin mukaan tässä tapauksessa kannattaisi tehdä poikkeus, sillä tapaus kiinnostaa useita eri osapuolia, jonka lisäksi video voisi toimi jatkossa opetusmateriaalina niille tahoille, jotka ovat kiinnostuneita tällaisista oikeuskäsittelyistä.
RIAA syyttää Tenenbaumia seitsemän tekijänoikeudella suojatun musiikkikappaleen luvattomasta jakamisesta, ja tekijänoikeusjärjestö vaatii oikeusteitse syytetyltä 1 050 000 dollarin eli noin 750 000 euron korvauksia. Tenenbaum oli epäiltyjen rikosten tekohetkellä 17-vuotias.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 27. joulukuuta, 2008 20:06
Vaikka Suomessa digiradio ei ole saanut tuulta alleen, ollaan Britanniassa lyöty jo alustavasti lukkoon vuosi, jolloin radioasemien täytyy lopettaa analogiset radiolähetykset.
Digiradion kehityksestä Britanniassa vastaava Digital Radio Working Group (DRWG) on kertonut, että nykyisen suunnitelman mukaan siirtyminen analogisista radiolähetyksistä digitaalisiin käynnistyy kunnolla vuonna 2017, ja analogisten radiolähetysten pitäisi loppua vuonna 2020, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan.
DRWG:n mukaan tämä suunnitelma vaatii kuitenkin apua hallituksen suunnalta, sillä maan taloudellinen alamäki vaikeuttaa myös radioasemien lähetystekniikkaan liittyviä hankintoja. Täten ilman taloudellista apua kaikkia lähettimiä ei voida muuttaa digitaalisiksi aikataulun mukaisesti.
Radioasemien lisäksi taloudellisia helpotuksia pitäisi tarjota myös kuluttajille, jotta nämä kiinnostuisivat DAB-radioiden ostamisesta. Nykyisellään DRWG hakee hallitukselta tukea yli 100 miljoonan punnan (euron) edestä, jotta digiradioon siirtyminen saataisiin vihdoin kunnolla käyntiin.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26. joulukuuta, 2008 19:00
Vaikka BitTorrent-yhteensopivien ohjelmien tarjonta kattaa monia erilaisia ohjelmia, on yksi näistä ohjelmista voittanut P2P-lataajien suosion puolelleen, ja tämä kyseinen ohjelma on µTorrent, jonka avulla P2P-latauksia tekee yli 28 miljoonaa ihmistä joka kuukausi.
TorrentFreak-sivusto onki kyseisen tiedon suoraan BitTorrent, Inc. -yrityksen johdossa työskentelevältä Simon Morrisilta, joka kertoi myös, että ohjelman suosio on kasvanut tasaisesti vuoden 2008 aikana.
Morrisin mukaan toiseksi suosituin BitTorrent-yhteensopiva ohjelma on yrityksen BitTorrent, jota käyttää PC Pitstop -ohjelman arvioihin perustuen kuukausittain noin seitsemän miljoonaa ihmistä.
Monilla trakkereilla µTorrentin osuus pyörii noin 40-60 prosentin tietämillä, joka TorrentFreakin arvioiden mukaan tarkoittaisi sitä, että maailmassa on noin 50-70 miljoonaa ihmistä, jotka käyttävät BitTorrent-yhteensopivia ohjelmia tiedostojen siirtämiseen.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 26. joulukuuta, 2008 17:39
7-zip tarjoaa helppoa ja nopeaa purkua ja paketointia. Ohjelma tukee kaikkia suosituimpia paketointiformaatteja mukaan lukien 7z, ZIP, RAR, CAB, GZIP, BZIP2 ja TAR-formaatit. Kilpailevista WinZipistä ja WinRAR:sta 7-zip eroaa positiivisesti, sillä se on täysin ilmainen eikä esimerkiksi WinRAR:n tavoin pakota lukemaan popup-ikkunoita ennen käynnistystä.
7-zip on loistava myös kompressoinissa, sillä sen uusi 7z-formaatti pakkaa tiedostot noin 30-50 prosenttia tehokkaammin kuin perinteinen ZIP-pakkaus.
Ohjelman voit ladata täältä. Samalta sivulta voit lukea myös käyttäjäkommentit.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26. joulukuuta, 2008 13:08
Netin videosivustot tarjoavat jo nykyisellään varsin hyvän kattauksen erilaisia videoita, joita voi katsella kohtuullisen vaivattomasti internet-selaimen avulla. Monet yritykset ovat kuitenkin miettineet keinoja, joiden avulla nämä samat videosivustot saisi kätevästi tuotua suoraan olohuoneeseen jonkinlaisen medialaitteen ja kaukosäätimen avulla, jolloin internet-selaimet eivät olisi enää pakollinen osa katseluprosessia.
Nyt tämä "evoluution" seuraava askel näyttää olevan jälleen hieman lähempänä, sillä sekä Microsoft että Roku ovat vihjailleet kasvattavansa laitteillaan katsottavissa olevien videopalveluiden määrää lähitulevaisuudessa.
Microsoftin puolelta asiasta kertoiXbox 360 -pelikonsolin tulevaisuuden strategioista vastaava Shane Kim, joka sanoi New York Times -lehden haastattelussa, että Microsoftin ja Netflixin aloittama yhteistyö videoiden jakelussa on vasta alkua sille, mitä Microsoft on suunnitellut videoiden jakelun osalta.
Microsoftin suunnitelmissa ei ole tuoda konsolille omaa internet-selainta, jonka avulla kuluttajat voisivat katsella videosivustoja tietokoneen tapaan, vaan Microsoft aikoo näillä näkymin päästä sopimukseen muutaman suosituimman videosivuston kanssa, joille luodaan sitten erillinen osio konsolin käyttöliittymään videoiden katsomista varten. Kim haaveilee itse siitä, että ihmiset voisivat katsoa suoria urheilulähetyksiä konsolin kautta ja samalla keskustella otteluista Xbox Live -kavereidensa kanssa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26. joulukuuta, 2008 0:24
Nintendon Wii-pelikonsoli saa ensi vuonna oman videopalvelunsa ainakin Japanissa. Täten kaikilla uuden sukupolven pelikonsoleilla tulee olemaan videopalvelu, jonka kautta konsoleiden omistajat voivat ladata itselleen sisältöä internet-yhteyden avulla.
Nintendon kanssa yhteistyötä Japanissa tulee tekemään maan suurin mainostoimisto Dentsu Inc., jonka myötä videopalvelussa tullaan näkemään maksullisen sisällön lisäksi myös mainosrahoitteista sisältöä.
Uuden videopalvelun pitäisi aueta Japanissa vuoden alkupuoliskolla ja parhaassa tapauksessa palvelu ehtii muuallekin ennen ensi vuoden loppua.
Nykyisten tietojen valossa Wiin videopalvelun tarjoama sisältö ei tule muistuttamaan kilpailijoidensa tarjontaa, vaan tarjonta tulee keskittymään piirrettyihin ja muuhun koko perheen viihteeseen.
Tällä hetkellä palvelun teknisestä toteutuksesta ei ole ilmaantunut tarkempia tietoja, joten toivottavasti Nintendo paljastaa pian lisää yksityiskohtia tulevasta videopalvelusta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 25. joulukuuta, 2008 17:16
Teräväpiirtokuvausta tukevien videokameroiden yleistyessä Sanyo on päättänyt tuoda markkinoille uuden valvontakameran, jolla onnistuu teräväpiirtovideon tallennus Full HD -resoluutiolla.
VCC-HDN1(S)-nimellä kulkeva uutukainen perustuu tekniikkansa osalta yhtiön Xacti-malliston kameroihin, joten Sanyo ei ole kehittänyt pyörää uudestaan, vaan VCC-HDN1(S) on kehitetty yhtä aikaan kuluttajille tarkoitettujen videokameroiden kanssa.
Kamerasta löytyySonyn kehittämä neljän megapikselin CMOS-kenno, josta tosin videotallennuksen yhteydessä ei saada kaikkia pikseleitä talteen, vaan video skaalataan pienempään 1920x1080-resoluutioon tallennusta varten. Yksittäisten JPEG-kuvien kohdalla suurin resoluutio on 2288x1712. Kuvan kohdistusta varten kamerasta löytyy 10x optinen zoom.
Kamerasta saa samanaikaisesti ulos sekä JPEG-kuvia että H.264-videota. Videoita ja kuvia voi tallentaa suoraan SD-muistikortille tai USB-massamuistille. Tämän lisäksi videota saa ulos kamerasta teräväpiirtoisena HDMI-liitännän avulla, jonka lisäksi kamerassa on ethernet-liitäntä, jolla videoita ja kuvia voi siirtää tietokoneelle lähiverkon kautta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24. joulukuuta, 2008 23:52
Australiassa on jo pitkälle suunnitteluvaiheeseen edennyt nettisensuurilaki ei ole miellyttänyt maan kansalaisia, mutta uutta lakia vastustavien ihmisten määrä kasvanee jatkossa vielä lisää, sillä maan viestintäministeri Stephen Conroy paljasti, että sensuuri tullaan ulottamaan myös P2P-verkkoihin.
Conroyn mukaan P2P-liikennettä suodattavia laitteisto- ja ohjelmistoratkaisuja on olemassa, ja niiden tehokkuutta tullaan testaamaan maassa lähipäivien aikana yhdessä muiden sensurointikeinojen kanssa.
Australiassa nettisensuurilain on tarkoitus suojella lapsia internetin pahoilta puolilta, jonka lisäksi australialaisten silmiltä on tarkoitus sensuroida pois lapsipornoa ja raakaa väkivaltaa sisältävät sivustot.
Conroy kuitenkin myöntää, että internet-operaattoreiden suorittama suodatus ei ole se hopealuoti, joka poistaa internetistä kaiken pahan sisällön, mutta Conroyn mukaan sensurointi on osa isompaa kokonaisuutta, jonka tarkoitus on suojella lapsia.
Tämän vuoden toukokuussa Australian hallitus päätti antaa 125,8 miljoonan Australian dollarin eli noin 61 miljoonan euron edestä rahaa nelivuotiselle hankkeelle, jonka tarkoitus on suojella kansalaisia internetin pahoilta puolilta. Hanke käsittää nettisensuroinnin lisäksi kansalaisten valistamista ja lisärahaa viranomaisille, jotta nämä voivat puuttua internetissä tapahtuviin rikoksiin.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24. joulukuuta, 2008 14:46
Musiikkialan joulu sai tänä vuonna ikävän käänteen, kun brittiläinen musiikkialan voittoa tavoittelematon tekijänoikeusjärjestö MCPS-PRS Alliancejulkaisi tietonsa musiikkia myyvien latauspalveluiden myynneistä.
Kerättyjen tietojen valossa Briteissä toimivien latauspalveluiden kautta on ostettavissa noin 1,23 miljoonaa levyä, joista suurinta osaa ei ostettu lainkaan tämän vuoden aikana. Ainakin yhden myynnin saavuttaneita levyjä oli 173 000 kappaletta, joten yli miljoonan levyn kohdalla myyntejä ei tapahtunut lainkaan. Täten yli 85 prosenttia levyistä jäi kokonaan ilman laillisia latauksia.
Yksittäisten kappaleiden kohdalla brittien ulottuvissa on noin 13 miljoonan kappaleen valikoima. Näistä kappaleista suurin osa (10 miljoonaa) jäi vaille ostajia. Liikevaihdon osalta suurin osa tuloista (80 prosenttia kokonaispotista) tuli 52 000 eri musiikkikappaleen myynneistä, joten monien myytyjen kappaleidenkin kohdalla myynti oli joko todella heikkoa tai lähes olematonta.
MCPS-PRS Alliancen keräämissä tiedoissa olivat mukana mm. iTunesin ja 7digitalin myynnit, joten luvuista ei puutu yhtään suurta Briteissä toimivaa digitaalista latauspalvelua.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24. joulukuuta, 2008 13:43
Kerroimme viime viikolla, kuinka ääniteteollisuuden etuja puolustava RIAA (Recording Industry Association of America) muuttaa toimintaansa, jonka seurauksena järjestö vähentää oikeusjuttujen nostamista ja keskittyy kuluttajien varoittamiseen internet-operaattoreiden avulla.
RIAA:n suunnitelmat ovat herättäneet runsaasti keskustelua mm. oikeusturvan osalta, sillä pahimmassa tapauksessa virheelliset ilmoitukset voisivat johtaa siihen, että kuluttajan internet-yhteys suljetaan, vaikka hän ei olisi harrastanut tekijänoikeudella suojattujen musiikkitiedostojen luvatonta jakelua.
Asiassa on myös toinen iso ongelmakohta, joka liittyy internet-operaattoreiden taloudellisiin asioihin. RIAA:lta saatujen varoitusten ohjaaminen asiakkaille ei nimittäin onnistu automaattisesti, jonka takia varoitusten ohjaaminen oikealle asiakkaalle tuo ylimääräisiä kuluja internet-operaattoreille.
Louisianassa toimivan pienen Bayou Internet and Communications -operaattorin (BIC) omistaja Jerry Scroggin on jo aiemmin jättänyt RIAA:n lähettämät viestit käsittelemättä, koska pienellä internet-operaattorilla ei yksinkertaisesti ole varoja viestien uudelleenohjaamiseen. Scrogginin mukaan BIC tulee käsittelemään RIAA:n lähettämät viestit, jos RIAA suostuu maksamaan käsittelystä tulevat kulut. Toistaiseksi RIAA ei ole kuitenkaan suostunut maksamaan mitään, joten BIC ei ole myöskään ohjannut viestejä eteenpäin, sillä pienellä operaattorilla ei ole varaa käyttää resurssejaan viestien ohjaamiseen.
Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 23. joulukuuta, 2008 13:31
On jälleen se aika vuodesta, jolloin AfterDawnin uutistoimitus pistää tietokoneet kiinni muutamaksi päiväksi ja keskittyy toiminnassaan lähinnä kinkun syöntiin ja lomailuun. Palaamme uusin voimin takaisin vuodenvaihteen jälkeen, vaikkakin aiomme luonnollisesti pitää korvamme ja silmämme auki myös loppuvuoden ajan mahdollisten ns. isompien uutisten varalta.
Haluammekin toivottaa nyt kaikille käyttäjillemme, yhteistyökumppaneillemme, moderaattoreillemme ja henkilökunnallemme erittäin hyvää joulua!
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23. joulukuuta, 2008 0:35
Kaupallisissa DVD-elokuvissa käytettävän CSS-kopiointisuojauksen murtaminen pysyy Suomessa rikollisena tekona, sillä Korkein oikeus ilmoitti, ettei se anna valituslupaa CSS-suojauksen murtamiseen liittyvästä jutusta , joten hovioikeuden toukokuussa tekemä päätös jää täten lainvoimaiseksi.
Jutussa syytettyjä puolustanut Helsinkiläinen lakiasiaintoimisto Turre Legal pitää jatkoa ajatellen ainoana järkevänä vaihtoehtona valitusta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, jonne tapauksesta voisi valittaa sananvapausperusteiden nojalla.
Koska Korkein oikeus ei perustele valituslupapäätöksiä, ei tällä hetkellä tiedetä minkä takia Korkein oikeus ei halunnut käsitellä CSS-kopiointisuojauksen murtamiseen liittyviä epäkohtia.
CSS:n lisäksi hovioikeuden antamien päätösten valossa myös monet muut kopiointisuojaukset voisivat menestyä vastaavissa oikeusjutuissa menestyksekkäästi, joten vuonna 2006 uudistunut tekijänoikeuslaki näyttää suojaavan teosten lisäksi kopiointisuojauksia. Nähtäväksi jää, että muuttuuko ns. DeCSS-paitojenmyyminen laittomaksi Suomessa kyseisen päätöksen seurauksena.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 22. joulukuuta, 2008 23:47
Musiikin hankkiminen CD-levyillä on laskenut suosiotaan tasaisesti viime vuosien aikana, ja nyt tutkimusyhtiö Gartner on esittänyt ennusteen, jonka mukaan tämä joulu olisi viimeinen musiikki-CD-levyjen joulu. Gartnerin lausunto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että musiikki-CD-levyt kuolisivat pois kokonaan, vaan että ensi jouluna levy-yhtiöiden suurimpien rahavirtojen täytyy tulla muista lähteistä.
Gartnerin johtoportaassa työskentelevän Mike McGuiren mukaan levy-yhtiöiden antama tekohengitys CD:lle ei ole auttanut levy-yhtiöitä, vaan se on ainoastaan pahentanut tilannetta. Tutkimusyhtiön esittämien lukujen mukaan fyysisten audioformaattien kuten CD- ja LP-levyjen myynti on pudonnut parin viimeisen vuoden aikana nopeasti, sillä vuonna 2005 kyseisten tuotteiden myynti toi levy-yhtiöille yli 91 prosenttia näiden tuloista, mutta vuonna 2007 vastaava luku oli enää 77 prosenttia, eikä tilanne tule parantumaan jatkossa.
McGuiren sanoo, että levy-yhtiöiden pitäisi panostaa jatkossa voimakkaasti digitaaliseen jakeluun. Tämä tarkoittaa sitä, että levy-yhtiöiden koko tarjonta pitäisi olla välittömästi saatavilla digitaalisessa muodossa, jonka lisäksi CD-levyjen tarjontaa pitäisi vähentää.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 22. joulukuuta, 2008 13:38
DNA on lisännyt Nelonen HD -teräväpiirtokanavan kaapelijakeluun. Vaikka kyseessä ei ole ns. "oikea" teräväpiirtokanava, niin tarjolla on virheettömämpää ja laadukkaampaa kuvaa HD-television ja -boksin omistajille.
Aiemmin jo Welhonkaapeliverkoon ja Canal Digitalinsatelliittijakeluun lisätty Nelonen HD on ilmainen kanava, jonka sisältö on sama kuin tavallisen Nelosen, mutta se on skaalattu 1080i-resoluutioon ennen pakkausta. Tuloksena on siten parempi, joskaan ei aidon teräväpiirtokuvan veroinen, kuva. Kanava on myös salaamaton, joten sen katsomiseen ei tarvita Conax-katselukorttia.
"Yhä useammassa kodissa on tänä päivänä teräväpiirtotelevisio ja siksi Nelonen HD on luonnollinen lisäys kaapeliverkkoomme. Tulemme lisäämään HD-kanavatarjontaamme entisestään ensi vuoden alussa kun Cable Ready HD hyväksynnän saaneet laitteet tulevat myyntiin", kommentoi yksikönpäällikkö Mikko Saarentaus DNA:lta tiedotteessa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21. joulukuuta, 2008 21:37
Videopalvelu YouTube on kokenut yllättävän takaiskun, kun levy-yhtiö Warner Musicilmoitti vetävänsä musiikkinsa pois suositusta videopalvelusta.
Syynä tälle muutokselle ovat osapuolien väliset neuvottelut, jotka eivät edenneet Warnerin odotusten mukaan. Warner olisi halunnut levy-yhtiön omistamista videoista ja musiikista YouTubelta vastineeksi suuremman siivun sivuston tuottamista mainostuloista. YouTuben edustajat eivät kuitenkaan suostuneet tähän, jonka seurauksena Warner ryhtyi toimiin etujensa puolesta.
Warnerin edustajan mukaan levy-yhtiö ei voi suostua YouTuben tarjoamaan sopimukseen, koska sopimus ei tarjoa artisteille ja musiikin tekijöille riittäviä korvauksia heidän tekemästään työstä.
Osapuolten välisistä erimielisyyksistä huolimatta neuvottelut asian tiimoilta jatkuvat edelleen. Warnerin lisäksi myös muiden suurten levy-yhtiöiden YouTube-sopimukset ovat katkolla ensi maaliskuussa ja osapuolet neuvottelevatkin parhaillaan uusia sopimuksia. Kuluttajien kannalta olisi kuitenkin toivottavaa, ettei vastaavia neuvottelutaktiikoita käytettäisi tulevaisuudessa, ja toivottavasti YouTuben ja levy-yhtiöiden väliset neuvottelut sujuvat jatkossa ilman ongelmia.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21. joulukuuta, 2008 19:34
The Pirate Bay (TPB) on tehnyt jälleen uuden aluevaltauksen, kun sivustolle on ilmaantunutViO Video MobileConverter -nimellä kulkeva ohjelma, jolla pitäisi onnistua useiden eri videoformaattien muuntaminen oman mobiililaitteen ymmärtämään muotoon. Ohjelman avulla esim. TPB:n kautta ladattua sisältöä voi muuntaa haluamaansa formaattiin ja katsella sitten esim. iPhonella.
Ohjelmassa on valmiina useita eri profiileja, joiden avulla videoiden muuntaminen pitäisi onnistua iPhonen lisäksi esim. PSP-, BlackBerry- ja iPod-yhteensopivaan muotoon.
ViO Video MobileConverter on täysin ilmainen ohjelma, josta on tällä hetkellä saatavilla versio Windows-käyttöjärjestelmille. Itse videoita muuntavan osan lisäksi ohjelman yhteydessä voi asentaa internet-selaimeen erillisen työkalupalkin, jonka avulla voi etsiä ja ladata videoita useiden eri videopalveluiden tarjonnasta. Tämän jälkeen ladatut videot voi muuntaa oman mobiililaitteen ymmärtämään muotoon ViO Video MobileConverterilla ja siirtää omaan mobiililaitteeseen.
ViO Video MobileConverter ei luonnollisesti ole markkinoiden ainoa ohjelma, jolla onnistuu videoiden muuntaminen mobiililaitteille yhteensopivaan formaattiin, mutta kyseessä on ensimmäinen kerta, kun TPB julkaisee sivuston kautta tällaisen ohjelman.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20. joulukuuta, 2008 20:52
Vaikka monet tekijänoikeusrikoksia internetissä tekevät henkilöt eivät joudu koskaan vankilaan teoistaan, ei kaikilla ihmisillä ole valitettavasti näin hyvä tuuri. Tämän sai huomata myös Wanted-elokuvaa luvatta internetissä jaellut japanilainen Kazushi Hirata, joka sai kyseisestä synnistä kahden vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen ja tämän päälle vielä kolmen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.
Hirata jäi poliisin haaviin syyskuussa, jolloin hänen epäiltiin jaelleen Wanted-elokuvaa Winny-P2P-ohjelman avulla. Internetissä paremmin tikal-nimimerkillä tunnettu Hirata myönsi oikeudessa, että hän oli ladannut netistä Wanted-elokuvan, johon hän oli sitten lisännyt itse tekemänsä japanilaiset tekstitykset, jonka jälkeen hän aloitti tekstitetyn version jakamisen Winnyn avulla.
Hiratan mukaan hän rakastaa elokuvia, jonka takia hän tykkää tehdä elokuviin tekstityksiä sekä jakaa näitä tekstitettyjä elokuvia edelleen muille ihmisille. Hirata sanoi oikeudessa, että tekstitysten tekeminen lohduttaa häntä silloin, kun hän ei ole varma tulevaisuudestaan.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20. joulukuuta, 2008 15:11
Kerroimme tämän vuoden toukokuussa, kuinka DivX-koodekin kehityksestä vastaava DivX Inc. oli aloittanut uuden H.264/MPEG-4 AVC -yhteensopivan koodekin beta-testauksen.
Project Rémoulade -koodinimellä edenneen projektin kehitys näyttää sujuneen ilman suurempia ongelmia, sillä eilen DivX Inc. ilmoitti uutiskirjeessään, että H.264/MPEG-4 AVC -yhteensopiva DivX 7 tulee kuluttajien saataville vielä tammikuun aikana.
DivX Inc. on tuomassa alkuun DivX 7:n ainoastaan Windowsille, mutta toivottavasti yritys julkaisee DivX 7:n myöhemmin myös Mac OS X- ja Linux-käyttöjärjestelmille. Toistaiseksi ei ole myöskään tietoa siitä, milloin DivX 7 -yhteensopivuutta aletaan näkemään esim. DVD-soittimissa tai matkapuhelimissa.
DivX 7 osaa purkaa ainakin 1080p-resoluutiolla H.264/MPEG-4 AVC -pakattuja videoita, jonka lisäksi DivX 7 tuo tuen AAC-ääniraitojen toistamiselle.
DivX 7:sta julkaistaan näillä näkymin tavallinen versio sekä erillinen Pro-julkaisu, mutta näiden kahden tuotteen eroista ja mahdollisesta hinnoittelusta ei ole toistaiseksi vielä tietoja.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20. joulukuuta, 2008 0:54
YouTuben tarjoamia teräväpiirtovideoita on voinut katsella sivuston kautta noin kuukauden verran. Aiemmin teräväpiirtovideoiden etsiminen YouTubesta on ollut kuitenkin hankalaa, sillä sivusto ei ole eritellyt tavallisen resoluution videoita teräväpiirtovideoista, mutta nyt YouTube on tuonut asiaan onneksi muutoksen, jonka myötä surffaajat voivat etsiä YouTuben kautta löytyviä teräväpiirtovideoita.
YouTube on myös lisännyt sivustolle tietoa, miten omat videot kannattaa käsitellä, jos niitä aikoo jaella YouTuben kautta teräväpiirtomuodossa. YouTuben uusi suositustaan myös kuvasuhteiden osalta, ja jatkossa YouTubeen meneviin videoihin ei kannata lisätä itse mustia reunoja, jotta kuvasuhde pysyy oikeana, vaan YouTube huolehtii nykyään automaattisesti siitä, että videoiden kuvasuhde pysyy oikeana. Tarvittaessa YouTube lisää siis itse mustat palkit videon ympärille.
Teräväpiirtojakelun ohella YouTubeen on lisätty uusia osioita, jotka helpottavat uusien musiikki-ilmiöiden seuraamista ja YouTubesta löytyvien elokuvien etsimistä. Lisäksi mukaan on otettu oma uutisille tarkoitettu osio, jonka kautta maailman tapahtumia pääsee seuraamaan videoiden avulla.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19. joulukuuta, 2008 23:37
Blu-rayn ja HD DVD:n välisessä sodassa nähtiin nopeasti ensimmäiset hybridilevyt, kun HD DVD -leirin edustajat esittelivät levyjä, joissa oli sekä HD DVD- että DVD-yhteensopiva versio elokuvasta.
Nyt Blu-ray-leiri on saavuttanut saman, kun japanilainen optisia levyjä valmistava Infinity ilmoitti tuovansa myyntiin helmikuussa Code Blue -sarjan boksin, jossa mukana olevat levyt ovat Blu-ray+DVD-hybridejä. Täten kuluttajat voivat katsoa tavallisen resoluution DVD-osaa DVD-soittimilla ja teräväpiirtovideota tarjoavan Blu-ray-osan Blu-ray-soittimilla.
Code Blue -boksissa käytettävissä levyissä on yksi Blu-ray-kerros ja kaksi DVD-kerrosta. Täten levyn Blu-ray-osalle voidaan tallentaa tietoa 25 gigatavun verran. Infinity ilmoitti kuitenkin, että myös kahden Blu-ray-kerroksen ujuttaminen levyille on mahdollista, jolloin käytössä olisi 50 gigatavun edestä tallennustilaa levyn Blu-ray-osalla.
Uusissa hybridilevyissä Blu-ray-osa on lähempänä levyn pintaa ja DVD-osa puolestaan syvemmällä levyn sisällä. Blu-ray-osa heijastaa Blu-ray-lukupään sinisen laservalon suoraan takaisin, mutta päästää DVD-aseman punaisen laservalon läpi, jolloin valo heijastuu takaisin vasta levyn DVD-osasta. Täten levyä voi lukea sekä Blu-ray- että DVD-laitteilla.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19. joulukuuta, 2008 22:03
Yhdysvalloissa asuvat musiikkitiedostojen luvatonta jakelua harrastavat kuluttajat ovat saamassa mieluisan joululahjan ääniteteollisuuden etuja puolustavalta RIAA:lta (Recording Industry Association of America,), kun järjestö ilmoitti, ettei se tule enää haastamaan muutamia musiikkikappaleita luvattomasti jakavia kuluttajia oikeuteen, vaan jatkossa kohteeksi tullaan ottamaan henkilöitä, jotka jakavat luvatta tuhansia musiikkikappaleita.
RIAA:n päätös ei ole yksin järjestön tuotos, vaan New Yorkin osavaltion yleinen syyttäjä Andrew Cuomo kannusti tekijänoikeusjärjestöä uusiin toimiin, koska nykyinen oikeusjuttujen kasaaminen ei tunnu jarruttavan luvatonta nettilataamista.
Cuomon tekemä sopimus takaa sen, ettei RIAA lipsu jatkossa lupauksestaan. RIAA:n ja epäiltyjen väliset nykyiset oikeusjutut jatkuvat kuitenkin normaalisti, joten helpotusta ei ole luvassa niille tahoille, jotka ovat joutuneet oikeuteen tekijänoikeudella suojatun musiikin luvattomasta nettijakelusta.
RIAA aikoo jatkossa turvautua internet-operaattoreiden apuun, jotka tulevat välittämään RIAA:n sähköposteja niille asiakkaille, jotka harrastavat tekijänoikeudella suojatun musiikin luvatonta nettijakelua. Vastaava järjestelmä on käytössä myös Briteissä, jossa tietyt internet-operaattorit lähettävät asiakkailleen huomautuksia, jos näiden internet-yhteyden avulla harrastetaan luvatonta nettijakelua.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 19. joulukuuta, 2008 16:22
Ruotsin tilastokeskuksen mukaan internetin kautta tapahtuva piratismi kukoistaa maassa edelleen. Ruotsissa tiedostonvaihtopalveluita käytti tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana yhteensä lähes 700 000 eri henkilöä, kertoo uutistoimisto AFP.
Luku on varsin korkea, ja sen perusteella maan tilastokeskus arvioikin, että nuorista miehistä jopa 38 prosenttia harrastaa tiedostonvaihtoa laittomasti.
Tutkimus tehtiin Ruotsissa tänä vuonna huhtikuun alussa ja siihen osallistui yhteensä 3 800 ihmistä. Tutkimustulosten perusteella tiedostonvaihtajia on arvioitu olevan Ruotsissa noin 685 tuhatta.
Kuten ennakkoonkin oli varmasti odotettu, eivät naiset ladanneet laittomia tiedostoja lähellekään yhtä useasti kuin miehet. Miehet ovat tutkimuksen mukaan piratismissa kuitenkin vain noin kaksi kertaa naisia aktiivisempia. Eläkeikäisista naisista kukaan ei myöntänyt harrastavansa tiedostonvaihtoa, tutkimus paljastaa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19. joulukuuta, 2008 15:19
Televisioyhtiö BBC on täyttänyt viimein monien Linux- ja Mac-fanaatikkojen toiveet, kun yritys julkaisiAdobenAir-tekniikan päälle toteutetun iPlayer-ohjelmiston, jonka avulla Linux- ja Mac- käyttäjät voivat vihdoinkin ladata BBC:n TV-ohjelmia tietokoneelle katsomista varten.
Aiemmin Linux- ja Mac-käyttäjät ovat joutuneet tyytymään Flash-tekniikalla toteutettuun iPlayer-ohjelmaan, jolla onnistuu kyllä ohjelmien katselu, mutta ohjelmien katselu onnistui ainoastaan suoraan BBC:n sivustolta, eikä ohjelmia voinut aiemmin tallentaa kiintolevylle myöhempää katselua varten.
DRM-fanaatikkojen harmiksi BBC iPlayer Desktop -ohjelman kiintolevylle lataamat TV-ohjelmat suojataan Adoben omilla DRM-suojauksilla, joten niiden katseluaika on rajoitettu 30 päivään. Täten rajoitukset ovat vastaavat Windowsille aiemmin julkaistun iPlayer-ohjelman kanssa.
BBC iPlayer Desktop -ohjelman käyttö vaatii luonnollisesti, että Adoben Air-ajoympäristö on asennettu tietokoneelle. Linuxilla toimiva Air-ajoympäristö on julkaistu virallisesti vasta tällä viikolla, joten Air-ohjelmien suorittamisessa esiintyy vielä pieniä ongelmia, ja esim. 64-bittisten järjestelmien kanssa ohjelmat eivät välttämättä toimi lainkaan.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 19. joulukuuta, 2008 15:09
Yleisradio suunnittelee Suomeen kilpailijaa YouTubelle. Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner haluaisi Helsingin Sanomienmukaan videopalvelun, johon käyttäjät voisivat lisätä omia videoitaan. Lisäksi palveluun tulisi suomalaisten televisioyhtiöiden materiaalia.
Yle on käynyt keskusteluja aiheesta jo MTV3:n ja Nelosen sekä useamman teleoperaattorin kanssa. Palvelu on vielä kuitenkin ajatusasteella eikä mitään konkreettista ole sovittu. Jugnerin mukaan Yle ei kuitenkaan yksin lähde hankkeeseen.
On myös mahdollista, että Yle alkaa yhteistyöhön YouTuben kanssa. Yle voisi perustaa oman kanavan YouTubeen BBC:n tavoin. "Vielä tärkeämpää olisi se, että saisimme suomalaisen vaihtoehdon näille amerikkalaisille yhtiöille", Jungner kertoi Helsingin Sanomille.
Myös MTV3:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara puoltaa videopalvelun ideaa. Ongelmakohdaksi Karhuvaara toteaa kuitenkin sen, että YouTubella on jo vankka asema myös Suomessa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 18. joulukuuta, 2008 17:05
Uskollisten asiakkaiden palkitseminen on monilla aloilla yleinen käytäntö. Myös pelikonsolijätti Nintendo on pyörittänyt vuosien ajan Club Nintendo -nimellä toimivaa järjestelmää, joka palkitsee pelaajia näiden ostamista peleistä.
Nyt Club Nintendo on pitkällisen odotuksen jälkeen laajentunut myös Yhdysvaltoihin. Jatkossa Yhdysvalloissa asuvat kuluttajat voivat rekisteröidä ostamiaan Wii- ja DS-pelejä Club Nintendo -sivuston kautta, josta kiitoksena he saavat pisteitä, joilla voi lunastaa itselleen erilaisia tavaroita.
Yhdestä fyysisen Wii-pelin rekisteröimisestä saa itselleen 50 pistettä ja DS-peleistä puolestaan 30 pistettä. Wii Shop Channelin kautta hankituista peleistä saa puolestaan 10 pistettä. Kuluttajien harmiksi aivan kaikki myytävät pelit eivät oikeuta Club Nintendo -hyvityksiin, vaan hyvityksiä saa pääsääntöisesti vain Nintendon omista peleistä.
Saaduilla pisteillä voi lunastaa itselleen esim. Wiimote-ohjaimen pidikkeen tai Game & Watch Collection -pelikokoelman DS-konsolille. Yhdysvalloissa palkintojen määrä on kuitenkin vielä vähäinen verrattuna esim. brittien Club Nintendoon, josta pelaajat voivat lunastaa itselleen esim. patsaita ja Soundtrack-levyjä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 18. joulukuuta, 2008 16:20
Pitkään vellonut keskustelu matkapuhelinten hyvitysmaksuista on jälleen päättynyt hyvin matkapuhelinvalmistajien osalta, kun hallitus päätti tänään, ettei matkapuhelimista tulla perimään hyvitysmaksua ensi vuonna. Täten matkapuhelinten hinnat eivät ensi vuonna nouse ainakaan hyvitysmaksujen takia.
Muitakaan muutoksia hyvitysmaksuissa ei tulla näkemään, sillä hallitus päätti pitää nykyiset linjaukset voimassa myös ensi vuonna. Täten myös USB-muistit ja ulkoiset kiintolevy jäävät hyvitysmaksujärjestelmän ulkopuolelle, vaikka suomalaiset tekijänoikeusjärjestöt kampanjoivatkin ahkerasti, jotta hyvitysmaksun piiriin saataisiin uusia laitteita.
Tekijänoikeusjärjestöt eivät kuitenkaan todennäköisesti niele tappiotaan mukisematta, vaan ensi vuonna luvassa lienee samanlainen mediarumba asian tiimoilta.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun hyvitysmaksujen suuruuksista ja sisällytettävistä laitteista päätti hallitus. Aikaisemmin päätöksen on tehnyt opetusministeriö.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 18. joulukuuta, 2008 15:28
Ranskalaisen France Telecomin omistama Orange on myynyt Ranskassa iPhonea tähän asti yksinoikeudella. Ranskan kilpailuviranomainen on kuitenkin määrännyt, että Applen täytyy tästä edespäin antaa muillekin operaattoreille mahdollisuus myydä puhelintaan.
Eilen tehty päätös ei ollut Orangen mieliin ja se aikookin valittaa päätöksestä vedoten siihen, että yksinoikeus on käytössä muun muassa Saksassa, Briteissä, Yhdysvalloissa ja Espanjassa. Asia käsiteltiin kilpailevan operaattorin, Bouygues Telecomin, syyskuussa tekemän valituksen pohjalta. Käsittely kuitenkin jatkuu ja määräys olikin kilpailua suojaava keino, kunnes asia saadaan selvitettyä.
Kilpailuviranomaisen lausunnon mukaan yksioikeus aiheutti "vakavan ja välittömän uhan" kilpailulle. Apple kertoi aiemmin tänä vuonna luopuvansa yhden operaattorin politiikasta lähes kaikissa maissa. Sonera myy toistaiseksi ainoana operaattorina Suomessa iPhonea.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 18. joulukuuta, 2008 11:55
Mediatiedostoja valmiina sisältävien USB-muistitikkujen tarjonta kasvaa jälleen, kun Sony tuo tämän kuun aikana myyntiin uusia MicroVault Click -sarjan USB-muistitikkuja, joista löytyy valmiiksi joko musiikkia tai elokuva.
Ensimmäinen julkaistava muistitikku sisältää Michael Jacksonin suositun Thriller-albumin Thriller 25 -nimellä kulkevan juhlapainoksen, joka sisältää alkuperäisten kappaleiden lisäksi musiikkivideoita sekä uusia kappaleita mm. Akonin ja Kanye Westin tekeminä tuotoksina. Hintaa kahden gigatavun tallennuskapasiteetilla varustetulla tikulla tulee olemaan 19,99 dollaria eli noin 13,70 euroa.
Elokuvajulkaisuina nähdään puolestaan Sonyn omat The Da Vinci Code (Da Vinci -koodi) ja Men in Black (Miehet mustissa). Elokuvan sisältävän neljän gigatavun MicroVaultin suositushinta on 29,99 dollaria eli noin 20,50 euroa.
Sonyn johtajistoon kuuluvan Sean Careyn mukaan uutuudet ovat tarkoitettu niille ihmisille, jotka tykkäävät nauttia mediasta matkustamisen aikana. Carey sanoo muistitikkujen pienen koon ja käytännöllisyyden helpottavan tikkujen ottamista mukaan, ja median toistamisen voi aloittaa yhdellä hiirenklikkauksella.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 18. joulukuuta, 2008 11:10
P2P-verkkojen kautta videoiden jakelun alun perin aloittanut Joost on luopumassa P2P-jakelusta kokonaan ja jatkossa yrityksen videotarjontaa voi katsella ainoastaan Flash-selainlaajennuksilla varustetuilla internet-selaimilla ja iPhoneilla.
Muutoksen myötä Joostin ensimmäiseksi julkaisema P2P-tiedonsiirtoa hyödyntävä katseluohjelma lakkaa toimimasta huomenna. Muutoksen myötä Joostin toiminta vastaa pitkälti esim. Hulun vastaavaa, joten palveluiden erot ovat jatkossa lähinnä tarjottavassa sisällössä.
Arveluiden mukaan Joostin on kuitenkin hankala kilpailla muita videosivustoja vastaan, koska Joostilla ei ole tarpeeksi nimekkäitä yhteistyökumppaneita, eikä tarpeeksi yksinoikeudella jaettavaa sisältöä, jonka avulla sivusto saisi houkuteltua lisää kävijöitä. Joostin satumaisesti alkanut tarina saattaakin olla pian ohi, ellei sivusto pysty erottumaan massasta uudella tavalla.
Joostin epäonnistuminen P2P-videojakelussa on Forrester Researchin analyytikko James McQuiveynmukaan selvä merkki siitä, ettei videoiden laillinen P2P-jakelu tule onnistumaan. McQuivey sanoo suurimman osan ihmisistä streamaavan videoita suoraan videopalveluista, jonka lisäksi P2P-siirron tarpeellisuutta vähentävät nopeat laajakaistayhteydet ja kehittyneet videoiden pakkausmenetelmät.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 18. joulukuuta, 2008 10:22
Kerroimme lokakuun lopulla pääkaupunkiseudulla toimivan kaapelitelevisio-operaattori Welhon aikeista kasvattaa tässä kuussa teräväpiirtokanavatarjontaansa kahteentoista kanavaan.
Tällöin oli puhetta myös uudesta wbox HD DVR:stä, jonka Welho kertoo olevan Suomen ensimmäinen kaapeliverkon tallentava HD-digiboksi ja Cable Ready HD -hyväksynnän saanut laite. Nyt myyntiin saapuneen wboxin suositushinnaksi Welho ilmoittaa lehdistötiedotteessaan 599 euroa.
"Olemme kehittäneet teräväpiirtopalveluamme määrätietoisesti, ja olemmekin iloisia voidessamme vastata laadukasta katselukokemusta haluavien toiveisiin tuomalla myyntiin maan laajimman HD-sisältökokonaisuuden ja ensimmäisenä Suomessa kaapeliverkon tallentavan teräväpiirtodigiboksin, kertoo Welhon TV- ja internet-palveluista vastaava johtaja Jarno Haikonen.
Wbox HD DVR:n voi tilata Welhon ylläpitämältä www.wbox.fi-sivustolta, jolloin asiakkaalle tarjotaan ilmaista liittymän kytkentämaksua ja Welho HD -kanavapaketin ilmaista kahden kuukauden kokeilupakettia.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17. joulukuuta, 2008 20:21
Hollannin oma antipiratismiorganisaatio BREIN on ollut viime aikoina runsaasti esillä tekemiensä toimien johdosta. BREIN ei jättänyt median edustajia kylmäksi tälläkään viikolla, vaan se tiedotti (Googlen käännös) sulkeneensa SPARTA-nimisen topsite-palvelinryppään, jonka kautta jaeltiin luvatta yli 65 teratavun edestä tekijänoikeuksilla suojattua materiaalia.
BREIN:in ilmoituksen mukaan kyseessä on jaossa olleen materiaalin osalta suurin suljettu topsite-palvelinrypäs. BREIN ei kuitenkaan tarkentanut mitä kaikkea tekijänoikeudella suojattua materiaalia SPARTA on jakanut, tai keillä kaikilla on ollut pääsy kyseisten palvelimien tarjontaan. BREIN:in mukaan asian ympärillä pyörivä tutkinta on vielä kesken, joten asian tiimoilta saattaa myöhemmin olla luvassa myös pidätyksiä ja oikeusjuttuja.
Topsite-palvelimien avulla tekijänoikeudella suojatun materiaalin luvattomaan levittämiseen keskittyvät ryhmät voivat vaihdella keskenään tuotoksiaan. Tekijänoikeusjärjestöjen ja mediajättien epäonneksi topsite-palvelimien materiaalia päätyy yleensä kuitenkin jakoon myös P2P-verkkoihin ja piraattituotteita valmistavien tahojen haltuun. BREIN:in mukaan SPARTA:lta ladattua sisältöä jaettiin edelleen BitTorrent-verkon kautta. Monet tekijänoikeusjärjestöt pitävätkin topsite-palvelimia kaikkein haitallisimpina luvattoman nettilevityksen kannalta, jonka vuoksi kyseisiä palvelimia on suljettu vuosien saatossa useita kappaleita.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17. joulukuuta, 2008 19:27
Aikanaan suurta suosiota P2P-piireissä nauttinut ShareReactor-sivusto on palannut parin vuoden tauon jälkeen taas toimintaan. Valtavasta ed2k-linkkikokoelmasta tunnettu sivusto on kuitenkin kokenut muutoksia, sillä jatkossa sivusto tarjoaa myös torrent-tiedostoja ja uutta sisältöä tullaan tarjoamaan pääsääntöisesti torrent-tiedostojen avulla, mutta myös ed2k-linkkejä tullaan sivustolla näkemään.
ShareReactorin paluuta on avustanut The Pirate Bay, joka vastaa jatkossa sivuston palvelimista ja tiedonsiirtokapasiteetista. Uuden sisällön tarkistamisesta vastaa jatkossa uusi ylläpitoryhmä, joka aikoo ShareReactorin perinteiden mukaan keskittyä ainoastaan hyvälaatuisten julkaisujen etsimiseen, jolloin kuluttajien ei tarvitse useiden muiden torrent-sivustojen tapaan kahlata useita julkaisuja läpi, jotta he löytäisivät varmasti toimivan ja hyvälaatuisen julkaisun, vaan ylläpito tekee kaiken likaisen työn, jolloin kuluttajat voivat keskittyä ainoastaan sisällön lataamiseen.
Ulkoasultaan sivusto muistuttaa hyvin paljon vanhaa ShareReactor-sivustoa, eikä sivuston käyttäminen tuota vaikeuksia ihmisille. P2P-julkaisujen lisäksi ShareReactor tarjoilee käyttäjille edelleen erillistä keskustelufoorumia, jossa sivuston käyttäjät voivat tutustua tuleviin julkaisuihin ja tarvittaessa pyytää muita julkaisemaan tietyn tuotoksen.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17. joulukuuta, 2008 17:44
Viime vuoden keväällä Microsoft antoi lausunnon, jonka mukaan tietyt Xbox 360 -pelikonsolit voivat naarmuttaa pelilevyjä. Microsoft on myös aiemmin varoittanut, että pelikonsolin liikuttaminen pelaamisen aikana voi vahingoittaa pelilevyjä.
Nyt Yhdysvalloissa käynnistetyn oikeusjutun mukaan Microsoft tiesi ennen konsolin julkaisua, että pelikonsolin liikuttaminen pelaamisen aikana voi vahingoittaa pelilevyjä, mutta Microsoft ei halunnut korjata tätä ongelmaa. Oikeusjutussa on liitteenä Microsoftin Hiroo Umenon lausunto, joka vahvistaa yrityksen olleen tietoinen mahdollisista ongelmista.
Microsoft olisi voinut korjata ongelman kolmella eri tavalla, joista kaikki keinot kuitenkin hylättiin. Ensimmäinen keino olisi ollut levyn lukitsemismekanismin tiukentaminen, mutta ongelmaksi olisi saattanut tulla se, että levyn vapautus tai lukitseminen olisi voinut jumiutua, jolloin levyn laittaminen konsoliin tai ottaminen pois konsolista olisi voinut epäonnistua.
Toinen keino olisi ollut levyjen lukunopeuden laskeminen hidastamalla levyn pyörimisnopeutta, mutta tällöin pelien latausajat olisivat kasvaneet. Epävirallisilla firmware-versioilla kyseinen operaatio on kuitenkin mahdollinen ja naarmuuntumisvaaran pienentymisen ohella kyseinen toiminto vähentää myös aseman tuottamaa äänisaastetta.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 17. joulukuuta, 2008 14:33
Teknillisellä korkeakoululla kehitetään uutta ääniformaattia, joka saattaa mullistaa koko ääniteollisuuden. Directional Audio Coding (DirAC) -menetelmää suojaavat patentit onkin myyty kalliilla saksalaisfirmalle. Tutkimuslaitoks Fraunhofer Gesellschaftille myydyt patentit myytiin TKK:n historian yhdessä suurimmista kaupoista.
DirAC-menetelmää ovat kehittäneet Akatemiatutkija Ville Pulkki ja hänen tutkimusryhmänsä TKK:n signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitoksella. Meneltelmän on tarkoitus tuoda paras mahdollinen ääni kuuntelijalle riippumatta siitä minkälaisella äänentoistolla sitä kuunnellaan. Kauittimet voidaan asetella minne vain ja niiden lukumäärää voidaan vaihdella. Äänentoistolaitteisto mittaisi esimerkiksi kaukosäätimen kautta, missä kaiuttimet ovat, ja säätäisivät itsensä niin, että aikaan saataisiin mahdollisimman optimaalinen äänenlaatu. Menetelmän kerrotaan sopivan myös telekonferensseihin.
TKK arvioi, että DirAC:lla on hyvät mahdollisuudet kehittyä yleiseksi ääniformaatiksi. Äänitteille tallennettaisiin 1-3 kanavaa ääntä, sekä metadata. Tutkimukset ovat kuitenkin vielä kesken.
TKK jatkaa Fraunhofer Gesellschaftin kanssa DirACin kehittämistä.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 17. joulukuuta, 2008 12:49
Maksutelevisioyhtiö Viasat lopettaa kaikki nykyiset Viasat Sport -kanavat. Viasat Sport 1, Viasat Sport 2 ja Viasat Sport 3 -kanavien tilalle tulee uusi Viasat Sport -kanava, jonka tarjonnan luvataan sisältävän enemmän suomeksi selostettuja ohjelmia. Viasat lisää kanavapakettiinsa uutena myös Urheilu+kanavan.
"Suomessa tapahtuva kanavauudistus on osa kansainvälisen Viasatin päätöstä tuoda kuhunkin toimintamaahamme oma Viasat Sport -kanava, jonka sisältö muokataan enemmän paikalliseksi. Suomessa se tarkoittaa kolmen kanavan sulautumista yhdeksi, mutta vastaavasti suomenkielinen sisältö lisääntyy oleellisesti", kertoo Viasat Finlandin toimitusjohtaja Jarkko Nordlund tiedotteessa. "Uudistus antaa meille myös mahdollisuuden tuoda tarjontaamme enemmän suomalaisyleisöä kiinnostavaa sisältöä, kuten esimerkiksi kansainvälistä jääkiekkoa ja tulevaisuudessa myös paikallisia urheilutuotantoja."
Viasat kertoo, että uudella Viasat Sport -kanavalla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa myös Venäjän kansainvälisen KHL-kiekkoliigan otteluita. Kanavapaketissa jatkavat Viasat Golf- ja MTV3 MAX -kanavat. Viasat Sport kanavalla tullaan jatkossakin esittämään aiemmilta Viasat Sport -kanavilta tuttuja jalkapallon Mestarien liigan, NFL:n ja koripallon euroliigan otteluita sekä tennistä. Viasat lupaa näihinkin lähetyksiin useammin suomenkielisiä selostuksia.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16. joulukuuta, 2008 22:24
Kerroimme lokakuussa FST5-kanavan aloittamasta kokeilusta, jonka myötä uuden Muukalaisia 1808 - 2008 (Främlingar 1808 2008) -sarjan jaksoja pystyi katsomaan teräväpiirtomuodossa sarjan nettisivuilta.
Valitettavasti tuolloin videoita tarjottiin ainoastaan WMV-muodossa, ja lisäksi sarjan jaksoissa ei ollut suomenkielisiä tekstityksiä, jonka takia sarjan seuraaminen oli hieman hankalaa niille henkilöille, joille ruotsin opiskelu ei maittanut peruskoulussa tai joilla ei ollut mahdollisuutta käyttää WMV-yhteensopivaa mediasoitinta. Svenska YLE on kuitenkin kuunnellut yleisön antamaa palautetta, jonka johdosta sarjaa voi nyt katsella Flash-selainlaajennuksella varustetun internet-selaimen avulla suomitekstien kera.
Flash-jakelussa luotetaan H.264/AVC-koodekkiin videon osalta ja audio on puolestaan AAC-formaatissa. Flash-videoiden resoluutio on sama kuin WMV-videoissa eli 720p. WMV-tiedostoista poiketen videodatan bitratet ovat hieman pienemmät Flash-videoissa (1500 kbps vs. 1700 kbps ja 5000 kbps vs. 6000 kbps), mutta H.264/AVC:n tarjoaman tehokkaamman pakkauksen myötä kuvanlaadun pitäisi olla vähintään yhtä hyvä WMV-versioihin nähden.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 16. joulukuuta, 2008 17:20
Viimeinkin se on tapahtunut, Applen iPhone 3G:n operaattorilukitus on saatu poistettua ohjelmallisesti. iPhone Dev-Teamkertoo viime kuukausien kovan työn tuottaneen tulosta ja purkuohjelmisto on viimeistä silausta vaille valmis.
Operaattorilukon poiston luvataan olevan erittäin yksinkertaista, kunhan ohjelmisto saadaan pakattua käyttäjäystävälliseen muotoon. Julkaisun on määrä tapahtua iPhone Dev-Teamin blogin mukaan uudenvuodenaattona, tämän kuun 31. päivänä.
Ainoana ongelmana tulevassa operaattorilukonpoisto-ohjelmassa on se, ettei se tue blogin mukaan julkaisuhetkellä kuin 2.11.07:llä ja sitä vanhemmilla ohjelmistoversioilla varustettuja iPhone 3G -puhelimia. iPhone Dev-Team kertoo varoittaneensa tästä aiemmin.
Tällä hetkellä "yellowsn0w"-koodinimellä kulkeva purkuohjelma aloittanee tutun kilpajuoksun Applen ja iPhone Dev-Teamin välillä. Kauanko kestää, että Apple julkaisee oman vastaiskunsa?
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 16. joulukuuta, 2008 16:52
Elektron EHP-606 on Popcorn Hour A-110 -mediasoittimen uudelleenbrändätty sisar, joka perustuu samaan Networked Media Tank -alustaan. Elektronia ja Popcorn Hour A-110:tä yhdistää muun muassa lähes identtinen käyttöliittymä ja tiedostotuki, mutta erojakin on. Ensimmäisenä Elektronin hyväksi huomaa VGA-ulostulon, jota Popcorn Houriin on kaivattu. EHP-606:n ominaisuuksiin kuuluu myös tuki NMT (Networked Media Tank) -sovelluksille, kuten FTP-, Samba- ja NFS-servereille ja tärkeimpänä sisäänrakennetulle BitTorrent-clientille. Itseasiassa Elektronista löytyy kaksi BitTorrent-clienttia, joita voidaan käyttää vaikka samanaikaisesti.
Laatikosta löytyvät:
Elektron EHP-606 Networked Media Player
Kaukosäädin
Virtajohto, USB A-B -kaapeli, A/V kaapeli (komposiitti video, stereo audio) ja HDMI-kaapeli
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16. joulukuuta, 2008 13:13
Länsinaapurista kotoisin olevan ABBA-yhtyeen kannatus Suomessa näyttää hyvältä, jos yhtyeen suosiota mitataan SingStar ABBA -pelien myyntimääristä. Kyseinen peli nappasi nimittäin jälleen haltuunsa Suomen pelimyyntejä mittaavan FIGMA-listan kärkisijan. Myös kokonaislista toinen sija meni SingStar-pelisarjalle SingStar SuomiRock -pelin myötä.
Tällä kertaa kaikkien laitealustojen yhteisellä Top 10 -listalla ei nähty yhtään uutta tulokasta. Parhaaseen nousuun pystyi listalle palannut Grand Theft Auto IV, jonka myyntilukuja paransi odotetun, mutta bugisen PC-version julkaisu. Peli oli PC:llä ongelmistaan huolimatta viikkojen 49-50 myydyin tekele.
Musapelien ylivoima Top 10 -listalla ei jäänyt pelkästään SingStar-pelien varaan, vaan hyvin pärjäsivät myös Guitar Hero -pelisarjan Guitar Hero World Tour- ja Guitar Hero III: Legends Of Rock -pelit, jotka nappasivat haltuunsa listan 6. ja 10. sijat.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15. joulukuuta, 2008 20:41
Monissa maissa teräväpiirtoelokuvia kauppaavat latauspalvelut ovat harvinainen näky, mutta Japanissa tilanne on toisenlainen. Tämän viikon perjantaina maassa nimittäin avataan latauspalvelu, joka tarjoaa kuluttajille mahdollisuuden ostaa ja ladata itselleen Blu-ray-elokuvia.
Tsutaya-nimellä kulkeva palvelu tulee tarjoamaan kuluttajille aukeamisen yhteydessä yhteensä 412 elokuvaa ja TV-sarjan jaksoa, joista kaikki ovat teräväpiirtomuodossa. Sisältöä tulee jakoon neljältä suurelta Yhdysvalloissa toimivalta elokuvastudiolta. Elokuvien osalta tarjonnasta löytyy esim. No Country for Old Men (Menetetty maa), Cloverfield ja Dreamgirls. TV-sarjojen osalta tarjonta sisältää mm. Heroes- ja Lost-sarjojen jaksoja.
Palvelun kautta ostetut elokuvat maksavat yleensä noin 3 675 jeniä eli noin 30 euroa. Ostetut TV-sarjat kustantavat puolestaan noin 893 jeniä eli noin 7 euroa. Kun kuluttaja on ladannut ostetun sisällön itselleen, voi hän siirtää hankkimansa videot myös tallentaville Blu-ray-levyille, jonka jälkeen niitä voi katsella Blu-ray-soittimilla. Tämä tallennuskertojen määrä on kuitenkin rajoitettu jokaisen ostetun videon kohdalla kahteen.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 15. joulukuuta, 2008 13:24
Jo aiemminkin ongelmissa ollut BitTorrent on kokenut jälleen kovia. Tiedostonjakopalvelu BitTorrent sai aiemmin tänä vuonna 17 miljoonaa dollaria rahoitusta, mutta epäonnistumisten ja epävakaan tilanteensa vuoksi BitTorrent joutui palauttamaan koko potin - tai mitä siitä on jäljellä - sijoittajille.
Luotto BitTorrenttiin on hiipunut kun yritys on epäonnistunut markkinoimaan omaa liiketoimintaansa. Tästä syystä yritys on joutunut muun muassa irtisanomaan työntekijöitään ja sulkemaanTorrent Entertainment Network -kauppapaikkansa.
Vaikka DCM, Accel Partners ja DAG Ventures -sijoitusyhtiöt ottivat antamansa 17 miljoonaa takaisin, niin uusista neuvotteluista irtosi uudet seitsemän miljoonaa dollaria BitTorrentille. Nähtäväksi jää, nouseeko yritys vielä tästä suosta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14. joulukuuta, 2008 18:00
Kanadalaisten varmuuskopioijien arki kallistuu hieman jatkossa, kun Kanadassa hyvitysmaksuista määräävä Canadian Copyright Board päätti nostaa sekä CD- että MiniDisc-levyistä maksettavia hyvitysmaksuja.
Tyhjien CD-levyjen hyvitysmaksut nousivat 0,21 Kanadan dollarista 0,29 Kanadan dollariin. Täten 100 CD-levyä sisältävän paketin hinta nousee muutoksen myötä noin 8 Kanadan dollaria. Samat korotukset määrättiin myös MiniDisc-levyille. Hyvitysmaksuja ei kuitenkaan korotettu C-kasettien tai DVD-levyjen osalta.
Syynä maksujen korotukselle ovat levy-yhtiöiden maksamien mekaanisten rojaltimaksujen nouseminen sekä se seikka, että keskimääräiselle CD-levylle tallennettavien audiokappaleiden määrä on viime vuosina noussut kolmen kappaleen verran, ja nykyään yhdelle CD-levylle tallennetaan siis keskiarvoisesti 18 musiikkikappaletta.
Korotuksien myötä Kanadassa pitäisi hyvitysmaksuista saatavien tulojen nousta noin 30 miljoonan verran vuosittain.
Maksujen korotuksia vastustavien tahojen mukaan hyvitysmaksujen korotuksessa ei kuitenkaan ole mitään järkeä, sillä uudistuksen myötä tyhjistä DVD-levyistä maksetaan vähemmän hyvitysmaksuja kuin CD-levyistä. Hyvitysmaksujen korotuksen uskotaan ajavan yhä useamman kuluttajan joko siirtymään kokonaan DVD-tallennukseen tai vaihtoehtoisesti tilaamaan tyhjät CD-levynsä ulkomailta, jolloin hyvitysmaksuista saatavat rahamäärät pienenevät.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14. joulukuuta, 2008 15:36
Sonyn ensimmäiset Walkman-tuoteperheen jäsenet ilmaantuivat markkinoille vuonna 1979 ja ensi vuonna 30-vuotista historiaa tullaan juhlistamaan uusilla Walkman-tuoteperheen jäsenillä. Nettiin ilmaantuneiden huhujen mukaan Sony esittelisi tammikuussa järjestettävillä CES-messuilla täysin uuden Walkman-tuoteperheen jäsenen, jonka olisi tarkoitus kilpailla samoista asiakkaista Applen iPod touch -soittimien kanssa.
Uudet OLED-kosketusnäytöllä varustetut soittimet sisältävät 16 tai 32 gigatavua flash-muistia, johon voi musiikin lisäksi tallentaa videoita ja kuvia. Laitteesta löytyy myös tuki langattomille WLAN-verkoille, joiden myötä soittimella voi iPod touchin tapaan katsella YouTubesta löytyviä videoita ja surffailla webbisivuilla sisäänrakennetun internet-selaimen avulla.
Laitteen kolmen tuuman näyttö on tehty Sonyn omalla AMOLED-tekniikkaalla ja näytön pitäisi tarjota 10 000 : 1 kontrastisuhdetta, joten videoiden ja valokuvien katselun pitäisi onnistua myös hieman huonommissakin katseluolosuhteissa. Näytön resoluutio olisi huhujen mukaan WQVGA-luokkaa, mutta tämän tarkempia tietoja asiasta ei toistaiseksi ole.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. joulukuuta, 2008 23:46
Suomessa mm. sananvapautta ja yksityisyyttä puolustava Electronic Frontier Finland (EFFI) on saanut yhdistyksen toiminnan kannalta tärkeän oikeusvoiton, kun Helsingin hovioikeus totesi, ettei EFFI:n lahjoitussivua ole syytä pitää rahainkeruuna. Samaan lopputulokseen päätyi myös Helsingin käräjäoikeus, joka pui samaa tapausta viime vuoden alkupuolella.
Yli kolme vuotta kestänyt oikeuskäsittely lähti liikkeelle vuoden 2005 kesällä, kun poliisi sai nimettömän ilmiannon EFFI:n lahjoituksia keräävästä nettisivusta. Kyseisellä sivulla neuvotaan kuinka ihmiset voivat tehdä halutessaan rahalahjoituksia EFFI:lle. Kihlakunnansyyttäjä Ritva Arnin mukaan tämä toiminta täytti luvattoman rahankeräyksen tunnusmerkit, jonka takia EFFI:n hallituksen jäseniä syytettiin luvattomasta rahankeräyksestä.
EFFI:n lisäksi vastaava syyttelyä olisi voinut harrastaa myös muita yhdistyksiä kohtaan, sillä Suomesta löytyy useita yhdistyksiä, joilla ei ole erillistä rahankeräyslupaa, mutta näiden yhdistysten kotisivuilla neuvotaan kuitenkin kuinka heille voi halutessaan lahjoittaa rahaa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. joulukuuta, 2008 19:52
Vaikka PC-pelien kohdalla erilaisten DRM-suojauksien käyttö on selvästi yleistynyt vuosien saatossa, eivät kaikki PC-pelit kuitenkaan sisällä DRM-suojauksia. Uusin lisäys DRM-vapaiden pelien listalle on Prince of Persia, jonka DVD-julkaisu ei sisällä lainkaan DRM-suojauksia.
Hieman yllättäen kyseessä on DRM-suojauksista tunnetun Ubisoftin julkaisema peli, ja yhtiön foorumeilla UbiRazz-nimimerkillä esiintyvä yhtiön edustaja sanoi, että tämän julkaisun myötä Ubisoft voi selvittää sen, että lataavatko ihmiset pelejä oikeasti luvatta sen takia, koska ne sisältävät DRM-suojauksia vai onko tärkein syy luvattomalla jokin aivan toinen asia.
Jotta asia tulee selviämään, ovat TorrentFreak-sivustoa pyörittävät tahot luvanneet selvittää sen, kuinka monta kertaa peliä on ladattu luvattua suosituimpien torrent-sivustojen kautta. Uutisen kirjoitushetkellä SKIDROW-ryhmän tekemää luvatonta kopiota lataaThe Pirate Bayn kautta noin 13 000 torrent-ohjelmaa, joten DRM-vapaus ei tunnu juuri hillitsevän pelin luvatonta lataamista.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. joulukuuta, 2008 18:34
Tietyissä Blu-ray-elokuvissa käytettävä BD+-kopiointisuojaus on aiheuttanut julkaisustaan asti ongelmia sekä elokuvien varmuuskopiointia harrastaville tahoille että Blu-ray-soittimien valmistajille.
Lokakuun lopulla BD+-suojauksen suojaustaso laski entisestään, kun Doom9-sivuston foorumilla neuvokkaat koodarit julkaisivat ohjelman, jonka avulla BD+-suojauksien kiertäminen helpottui entisestään tietyissä elokuvissa.
BD+-suojauksen kehityksestä vastaavat tahot ovat kuitenkin ottaneet käyttöön uusia tekniikoita, jonka seurauksena markkinoilla on tällä hetkellä aikakin 16 BD+-suojausta käyttävää Blu-ray-julkaisua, joiden BD+-suojausta ei voi ainakaan toistaiseksi kiertää mitenkään. AnyDVD HD -ohjelmaa tekevä Slysoft on ilmoittanut, että näillä näkymin uudistetun BD+-suojauksen kiertäminen onnistuu ensi vuoden helmikuussa, joten innokkaiden varmuuskopioijien on vain odotettava, kunnes BD+-suojauksen kiertokeinoja päivitetään.
BD+-suojausta voi kuitenkin uudistaa jatkuvasti, jonka takia kädenvääntö eri osapuolien välillä jatkunee hamaan tulevaisuuteen asti, ellei jompikumpi osapuoli tee merkittävää läpimurtoa asian tiimoilta. Doom9-foorumeilla on mietitty mm. BD+-suojauksessa käytettävän RSA-allekirjoituksen väärentämistä, jolloin suurin osa BD+-suojauksista olisi helposti ohitettavissa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. joulukuuta, 2008 17:14
Dark Knight -elokuvan (Yön ritari) myynti on sujunut ennakko-odotusten mukaisesti sekä Blu-ray- että DVD-versioina. Elokuvaa myytiin Yhdysvalloissa ensimmäisen päivän aikana yli kolme miljoonaa kappaletta, joista Blu-ray-versioita oli 600 000 kappaletta. Täten ensimmäisen päivän myynneistä noin 20 prosenttia koostui Blu-ray-versioiden kaupasta.
Yleensä Blu-ray-versioiden myynti uusien elokuvien julkaisuista on alle kymmenen prosentin luokkaa, joten Dark Knight tuntuu vetoavan erityisesti Blu-ray-soittimien omistajiin.
Elokuvastudio Warnerin tekemien arvioiden mukaan Blu-ray-version myynti rikkonee miljoonan myydyn levyn rajapyykin vielä ensimmäisen myyntiviikon aikana. Nykyisten arvioiden mukaan Yhdysvalloissa on noin kaksi miljoonaa Blu-ray-soitinta, jos Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoleita ei lasketa mukaan, joten tilastoja vääristämällä tilanne voi pian näyttää siltä, että Dark Knightin Blu-ray-julkaisuja on myyty enemmän kuin Yhdysvalloissa on Blu-ray-soittimia.
Aiemmin vastaava tilastovääristymä koettiin DVD-aikakauden alussa, kun Matrix-elokuvan DVD-julkaisun myyntimäärä saavutti hetkellisesti Yhdysvalloista löytyneiden DVD-soittimien määrän. Tuolloinkaan laskuissa eivät kuitenkaan olleet mukana esim. tietokoneiden DVD-asemat, joten kyseessä on lähinnä elokuvastudioiden tapa paukutella henkseleitään.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 13. joulukuuta, 2008 12:24
Hollannissa valtaa pitävä antipiratismiorganisaatio BREIN yllättää jälleen. Uutisoimme juuri aiemmin tällä viikolla, kun Alankomaista ajettiin suhteellisen suosittu torrent-sivusto RARGB Ruotsiin. Nyt puhutaan kuitenkin astetta laajemmasta toiminnasta, sillä BREIN on eilen julkaisemansa lehdistötiedotteen mukaan ajanut alas jopa 75 hollantilaista BitTorrent-sivustoa. Asiasta uutisoi muun muassa Slyck.com.
"Sivustoja pidettiin yllä useiden eri tahojen toimesta, mutta kaikkien sivustojen toimintaperiaate, jonka takana on yksi henkilö, oli periaatteessa samanlainen", lehdistötiedotteessa kerrotaan.
"Torrent-sivustot tekivät rahaa antamalla erityiskohtelua niille käyttäjille, jotka olivat antaneet "lahjoituksen" sivuston toiminnan hyväksi."
"On selvää, että kyseisen organisaation toiminta tähtäsi laittomaan tapaan tehdä rahaa keräämällä ihmisiltä lahjoituksia tämän piraattisivustovyyhdin ylläpitämistä varten", BREINin johtaja Tim Kuik kommentoi.
BREINin mukaan vastaavaa iskua, jossa näin monta torrent-sivustoa ajettiin alas samanaikaisesti, ei ole tehty koskaan aiemmin. Antipiratismiorganisaatio ei kuitenkaan suostu paljastamaan, kuka toimi sivustojen johtohahmona.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. joulukuuta, 2008 0:18
Vaikka monet kannettavat mediasoittimet ja matkapuhelimet tukevat videotiedostojen katselua, ei omien DVD- tai Blu-ray-elokuvien siirtäminen kyseisiin laitteisiin ole aina aivan ongelmatonta. Elokuvastudiot alkoivatkin jakaa viime vuonna elokuviensa kylkiäisinä versiota kyseisestä elokuvasta, jota voi katsella tietyillä mediasoittimilla ja tietokoneilla, jolloin kuluttajan ei tarvitse itse taistella alkuperäistä elokuvaa sopivaan formaattiin, vaan elokuvan voi parhaassa tapauksessa kopioida suoraan mediasoittimeen.
Tämän vuoden alkupuolella kyseistä ominaisuutta alkoi hiljalleen näkyä yhä useammissa elokuvissa ja markkinatutkimusyhtiö NPD Groupintekemän kyselyn mukaan 75 prosenttia kannettavaa mediasoitinta käyttävistä kuluttajista on kiinnostunut hankkimaan itselleen DVD- tai Blu-ray-elokuvia, joissa on valmiiksi mukana mediasoittimille tarkoitettu versio elokuvasta.
Yhdysvalloissa järjestettyyn kyselyyn vastanneista yli puolet oli katsellut elokuvaa tai TV-sarjan jaksoa kannettavalta mediasoittimelta. 79 prosenttia vastaajista siirtää videot soittimeen mieluummin omistamaltaan optiselta medialta kuin lataa sen internetistä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12. joulukuuta, 2008 23:13
Virkavallan taistelu pelien piraattikopioita myyviä tahoja vastaan on jatkunut jälleen Briteissä, jossa poliisi suoritti viime viikon perjantaina ratsian tehtaaseen, jossa rikolliset valmistivat pelien piraattikopioita.
Ratsian yhteydessä tehtaan tiloista löytyi yli 10 000 tyhjää optista levyä ja yli 30 000 luvattomasti kopioitua levyä, joista 9 000 oli konsolipeleistä tehtyjä piraattikopioita. Pelien lisäksi tehtaasta löytyi elokuvien ja musiikkilevyjen piraattikopioita. Arvioiden mukaan tuotteiden arvo katukaupassa olisi ollut noin miljoona puntaa eli noin 1,1 miljoonaa euroa.
Tehtaalla tuotettuja piraattikopioita oli levitetty ympäri Britanniaa toimiville jälleenmyyjille, jotka olivat sitten myyneet piraattipelejä kuluttajille.
Piraattikopioiden lisäksi tehtaan tiloista löytyi seitsemän tietokonetta, 35 tallentavaa DVD-asemaa, kolme tulostinta, 19 kiintolevyä, 15 Xbox 360 -pelikonsolia, kaksi Wii-pelikonsolia sekä konsoleiden modaukseen tarkoitettuja mod-piirejä.
Poliisi teki myös muita iskuja lähialueilla, joiden seurauksena takavarikoitiin 4 000 - 5 000 piraattipeliä sekä muita piraattituotteita. Ratsioiden yhteydessä pidätettiin useita ihmisiä, joista suurin osa on päästetty vapaaksi takuita vastaan.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 12. joulukuuta, 2008 10:17
Googlen kevytrakenteinen ja nopea Chrome-selain on oiva vaihtoehto web-selaimeksi. Nopeimman selaimen kruunun Firefoxilta ja Operalta pokanneesta Chromesta löytyvät kattavat ominaisuudet. Chromen erikoisuus piilee kuitenkin sen monitoimisessa osoitekentässä sekä aloitusikkunassa, joka listaa sivut joissa olet useimmin/viimeisimmin vieraillut. Selaimesta löytyvät lisäksi muun muassa dynaamiset välilehdet, joita voit raahata uusiksi ikkunoiksi ja järjestellä mielen mukaan.
Yksi kiitetyimmistä ja innovatiivisimmista ominaisuuksista on Google Chromen virheidenhallinta, jonka johdosta kaatunut välilehti ei kaada koko selainta, vaan ainoastaan välilehden prosessin. Tällöin esimerkiksi raskaan sivuston kuormitus ei lopeta selaustasi kertaheitolla.
Beta-versioista eroon päässyttä ja valmiiksi versioksi ehtinyttä Chromea tullaan päivittämään myös tulevaisuudessa. Odotattevissa ovat muun muassa RSS-tuki, selainlaajennokset ja omat versiot Mac OS X- ja Linux-käyttöjärjestelmille.
Ohjelman voit ladata täältä. Samalta sivulta voit lukea myös käyttäjäkommentit.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12. joulukuuta, 2008 10:15
Ainakaan Yhdysvaltojen pelikonsolimarkkinoilla maan taloudellinen alamäki ei näy, sillä pelejä ja pelikonsoleita kauppaavaa Nintendoonnistui myymään marraskuussa Yhdysvalloissa eläville kuluttajille yhteensä yli 3,5 miljoonaa pelikonsolia.
Pelikonsoleiden ja pelien myyntilukuja Yhdysvalloissa keräävä NPD Group julkaisi marraskuun myyntiluvut muutama tunti sitten, joiden valossa Nintendon ylivoima Yhdysvaltojen konsolimarkkinoilla on murskaava. Nintendon Wii-konsolia myytiin Yhdysvalloissa marraskuun aikana yli 2 miljoonaa kappaletta. Viime vuoden marraskuussa Wii-konsoleita myytiin kuluttajille noin 981 000 kappaletta, joten vuoden takaisiin lukuihin verrattuna myynti yli kaksinkertaistui.
Loistavasti pärjäsi myös Nintendon DS-käsikonsoli, jota myytiin marraskuussa noin 1,57 miljoonaa kappaletta. Jos Nintendon tekemien konsolien hyvä kysyntä jatkuu vastaavana myös joulukuussa, on Wiillä mahdollisuus saavuttaa 50 prosentin markkinaosuus uuden sukupolven pelikonsoleiden osalta, kun tarkastelukohteeksi otetaan kaikki maailman markkina-alueet.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12. joulukuuta, 2008 1:44
Marraskuun lopulla Tanskan oikeusjärjestelmässä päädyttiin siihen tulokseen, että palveluntarjoaja Tele2:n täytyy estää asiakkaidensa pääsy The Pirate Bay -sivustolle (TPB).
Tuolloin Tele2:n ei ollut vielä varma, että aikooko yritys hakea valituslupaa korkeimpaan oikeuteen jutun tiimoilta, mutta nyt yritys on vahvistanut, että se tulee hakemaan jutun tiimoilta valituslupaa, jotta juttu saataisiin korkeimman oikeusasteen käsittelyyn ja samalla asia saataisiin lopullisesti päätökseen.
Tele2:n lisäksi korkeimman oikeuden mahdollinen käsittely kiinnostaa myös maan muita internet-operaattoreita, joiden luoma telealan etujärjestö tukee Tele2:ta mahdollisessa oikeudenkäynnissä.
Operaattoreiden lisäksi päätös kiinnostaa luonnollisesti myös TPB:n ylläpitäjiä. TPB:n Peter Sunde uskoo, että Tele2 pystyy kumoamaan korkeimmassa oikeudessa kahden alemman oikeusasteen määräämät kiellot, joiden takia Tele2:n asiakkaat eivät pääset TPB:n sivuille. Sunden mukaan kiellon purkava päätös olisi tiedostoja jakavien tahojen tulevaisuuden ohella tärkeä päätös myös internetin neutraaliuden kannalta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12. joulukuuta, 2008 0:15
Hakujätti Googlejulkaisi syyskuun alussa Chrome-selaimen. Googlelle tyypillisen toimintatavan mukaan selain julkaistiin beta-versiona, mutta vain hieman yli kolme kuukautta kestäneen beta-testauksen jälkeen selaimen beta-status on nyt hylätty ja selaimesta on nyt julkaistu ensimmäinen vakaa 1.0.154.36-versio.
Noin sata päivää kestäneen beta-testauksen aikana selainta ladattiin 10 miljoonaa kertaa ja sitä päivitettiin 14 kertaa. Viimeisimmän päivityksen myötä selaimen vakautta on parannettu aikaisempiin versioihin nähden, jonka lisäksi selaimen käynnistysnopeutta, sivujen latausnopeutta ja JavaScript-koodin suoritusnopeutta on parannettu.
Uusia ominaisuuksia viimeisimmässä versiossa ovat mm. parempi kirjanmerkkien hallinta, jonka avulla kirjanmerkkien tuonti Chromeen ja vienti muihin selaimiin onnistuu aiempaa helpommin.
Seuraavaksi Chromeen tullaan lisäämään lomakkeiden täyttämistä helpottava muistaja, joka osaa suositella aiemmin käytettyjä vaihtoehtoja lomakkeita käyttäessä. Myös monien toivelistalla oleva RSS-tuki on tarkoitus lisätä selaimeen lähiaikoina. Muita tulevaisuuden uudistuksia tulevat olemaan tuki Mac OS X- ja Linux-käyttöjärjestelmille sekä mahdollisuus tehdä omia selainlaajennoksia Chromelle.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 11. joulukuuta, 2008 23:40
Suomessa pohditaan parhaillaan pitäisikö matkapuhelimista periä hyvitysmaksua, koska niillä voi kuunnella musiikkia. Saksassa hyvitysmaksujen keräämistä on kuitenkin laajennettu toiseen suuntaan, kun tulostimet ja skannerit ovat pitkällisen taistelun jälkeen päätyneet lopulta hyvitysmaksun piiriin.
Vielä tämän vuoden helmikuussa tulostimista ei haluttu periä hyvitysmaksuja, mutta pitkään kestäneiden neuvotteluiden jälkeen tekijänoikeustahot ja IT-alaa edustava Bitkom pääsivät kuitenkin sopuun hyvitysmaksuista, joita aletaan keräämään ensi keväänä.
Syynä neuvotteluille olivat Saksassa tapahtuneet lakiuudistukset (Googlen käännös) tekijänoikeuslain osalta, joiden myötä hyvitysmaksut piti määrätä myös tulostimilla, skannereille ja faksilaitteille, koska näitä laitteita voidaan käyttää kopiointiin.
Uuden sopimuksen myötä skannereista joutuu maksamaan tulevaisuudessa hyvitysmaksua 12,50 euroa per laite, faksilaitteista 5-10 euroa per laite riippuen tulostustavasta, mustesuihkutulostimesta 5 euroa per laite ja lasertulostimesta 12,50 euroa per laite. Skannerin ja tulostimen yhdistävistä monitoimilaitteista maksua peritään 15 euroa per laite, jos kyseessä on mustesuihkutulostimella varustettu malli ja 25,00-87,50 euroa per laite, jos kyseessä on lasertulostimella varustettu malli (hinta vaihtelee tulostusnopeuden mukaan).
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 11. joulukuuta, 2008 22:46
Laajakaistapalveluiden tarjoaminen Suomessa saattaa pian muuttua, sillä maamme hallitus haluaisi muuttaa nykyistä yleispalveluvelvoitetta siten, että megan laajakaistasta tulisi yleispalvelu, jolloin sitä olisi tarjottava kohtuuhintaisesti kaikkiin vakinaisiin asuntoihin.
Täten operaattorit eivät voisi enää katkoa syrjäseuduilla asuvien ihmisten laajakaistayhteyksiä kokonaan tai hidastaa niitä käyttökelvottomiksi, vaan kuluttajille olisi aina tarjottava vaihtoehtona vähintään megabitin sekunnissa siirtävää laajakaistayhteyttä, jonka hinta ei saisi olla kohtuuton.
Jos hallituksen esitys ei koe muutoksia matkalla, tulee muutoksesta lainvoimainen ensi heinäkuussa, jonka jälkeen operaattoreilla on aikaa sopeutua uudistukseen vuoden 2010 loppuun asti.
Yksittäisten kuluttajien lisäksi uudistus koskisi myös yrityksiä, jotka voisivat muutoksen myötä vaatia samaa kohtelua yrityksen pysyviin toimipaikkoihin.
Valtio tulee kuitenkin operaattoreita vastaan taloudellisesti, jos laajakaistan rakentaminen tiettyihin paikkoihin tulee liian kalliiksi. Tällöin valtio kustantaa osan operaattorin kustannuksista, mutta nykyinen arvio on, ettei valtion tarvitse tukea operaattoreita lainkaan taloudellisesti, sillä operaattorit voivat nykyisellään toimittaa laajakaistan kohtuukustannuksin kaikkiin vaadittuihin paikkoihin.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 11. joulukuuta, 2008 14:12
Vaikka Euroopassa ja Yhdysvalloissa ei ole juuri näkynyt Blu-ray-tallentimia kauppojen hyllyillä, on tilanne täysin erilainen Japanissa, jossa Blu-ray-tallentimien myyntiluvut ohittavat ensimmäistä kertaa DVD-tallentimien vastaavat myyntiluvut viime kuun alussa.
Tiedot perustuvat markkinatutkimuksia suorittavan GfK Retail and Technology -yrityksen keräämiin myyntilukuihin, joita yritys on kerännyt talteen Blu-ray-laitteiden ilmaannuttua Japanin markkinoille.
Blu-ray-tallentimien suosion kasvu on ollut Japanissa huimaa, sillä vielä viime vuoden lokakuussa kyseisten laitteiden markkinaosuus oli noin kymmenen prosentin luokkaa. Nykyisten lukujen valossa Blu-ray-tallentimet korvaavat DVD-tallentimet 1,5 kertaa nopeammin kuin mitä DVD-tallentimet korvasivat VHS-nauhurit aikanaan.
Suuren suosion myötä myös laitteiden myyntihinnat ovat laskeneet. Kesäkuun alussa Blu-ray-tallennin maksoi Japanissa keskimäärin noin 110 000 120 000 jeniä eli noin 900 - 990 euroa. Lokakuun loppupuolella hintahaarukka oli vastaavasti 100 000 - 110 000 jeniä eli noin 820 - 900 euroa.
Yksi suuri syy Blu-ray-tallentimien suosion kasvulle on teräväpiirtotelevisioiden myyntilukujen jatkuva kasvu. Blu-ray-tallentimien avulla kuluttajat voivat nauhoittaa haluamansa teräväpiirto-ohjelmat talteen ilman kuvanlaadun heikkenemistä ja katsella tallennetun ohjelman silloin kuin se heille parhaiten sopii.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10. joulukuuta, 2008 23:12
Pelikonsoleihin laitettavat mod-piirit mahdollistavat mm. varmuuskopioitujen pelien ja kotikutoisten ohjelmien ajamisen konsoleilla. Konsolivalmistajat eivät kuitenkaan ole suhtautuneet suopeasti mod-piireihin, ja varsinkin Nintendo on yrittänyt estää mod-piirien käyttöä Wii-konsolissa tekemällä laitteeseen jatkuvasti pieniä muutoksia, jotka hankaloittavat mod-piirien asennusta.
Nyt Nintendo on jälleen iskenyt modaajia vastaan, kun se toi Australiassa myyntiin uusilla sisuskaluilla varustetun Wiin, johon nykyiset mod-piirit eivät näytä kelpaavan. Nintendon tekemän rautauudistuksen myötä aiempien mallien kaksi DVD-asemaa ohjaavaa piiriä on uudessa mallissa yhdistetty samaksi piiriksi, jonka vuoksi nykyiset mod-piirit eivät näytä enää kelpaavan konsolin modaamiseen.
Modaajat eivät ole kuitenkaan antaneet periksi, vaan Wiikey-nimisen mod-piirin kehittäjät ovat parhaillaan selvittämässä sitä, miten uuden rautaversion modaaminen onnistuisi parhaiten.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10. joulukuuta, 2008 21:31
Vaikka pelikonsoleiden pääasiallinen käyttötarkoitus monille on pelien pelaaminen, ovat uudet pelikonsolit tarjonneet kuluttajille muitakin ajanviettotapoja. Nyt konsolijätti Nintendolaajentaa tätä vaihtoehtoisten ajanviettotapojen valikoimaansa, kun yrityksen DS-konsolille tullaan jatkossa julkaisemaan myös e-kirjoja.
Nintendo tekee jatkossa yhteistyötä kirjajulkaisija HarperCollinsin kanssa, jotta kirjojen sähköiset versiot saadaan näkymään myös DS-konsoleilla. Pelikaseteilla toimitettavat kirjat saapuvat myyntiin ensin Briteissä, jossa ensimmäiseksi myyntiin tulee 100 kirjaa sisältävä kokoelma, jonka hinnaksi tulee näillä näkymin 20 puntaa eli noin 22,70 euroa.
Ensimmäinen kokoelma tulee myyntiin Briteissä joulukuun 26. päivä ja se sisältää teoksia mm. Dickensiltä, Shakespearelta ja Brontelta. Pelikasetti sisältää kirjojen lisäksi ohjelman, joilla teoksia voi selata, joten pelikasetin kaveriksi tarvitsee ainoastaan DS-konsolin, jonka jälkeen lukemisen voi aloittaa välittömästi.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10. joulukuuta, 2008 16:24
BitTorrent-sivustojen ajojahti on jälleen jatkunut, ja tällä kertaa kohteena ovat olleet Bulgariasta käsin hoidetut sivustot, joiden ylläpitäjät ovat saaneet paikalliselta poliisilta käskyn pistää pillit pussiin.
Paikallinen poliisi oli aluksi selvittänyt useiden eri sivustojen ylläpitäjien nimet ja osoitteet, jonka jälkeen ylläpitäjät oli TorrentFreak-sivuston saamien tietojen mukaan pyydetty tapaamiseen, jossa heille oltiin kerrottu, että kyseinen sivusto pitää sulkea tai muuten poliisi tulee ja vie palvelimet pois.
Poliisi ei ollut kertonut sivustojen ylläpitäjille minkä lakipykälän nojalla palvelimet takavarikoitaisiin, joten tällä hetkellä ei ole tietoa siitä, että ovatko ylläpitäjät mahdollisesti joutumassa oikeuteen sivustojen pyörittämisestä.
Bulgariasta käsin ylläpidettävistä sivuista monet ovat ilmoittaneet jonkinlaisista muutoksia ja ainakin ArenaBG on vaihtanut sijaintiaan, jonka lisäksi Zarta.org-sivuston ylläpitäjä on ilmoittanut, että sivuston torrent-trakkeri suljetaan kokonaan. MastersTB-sivusto on puolestaan hävinnyt kokonaan ja Torrent-BG-sivuston (Googlen käännös) ylläpitäjä luovuttaa sivuston ylläpitotehtävät toiselle henkilölle, koska hänelle ei ole aikaa eikä resursseja taistella virkavaltaa vastaan.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10. joulukuuta, 2008 14:01
Sir Paul McCartneyn ja Martin Gloverin kahden miehen The Fireman -yhtye julkaisi uuden Electric Arguments -albumin viime kuun lopulla ja kuluttajien iloksi yhtyeen kotisivujen kautta myydyt latausversiot albumista ovat DRM-vapaita.
MP3-tiedostojen ohella uutukaisen voi hankkia itselleen myös häviöttömänä FLAC- tai Apple Lossless -versiona, jolloin kultakorvien ei tarvitse kärsiä MP3-tiedostojen aiheuttamista verenpaineongelmista.
MP3- ja FLAC- tai Apple Lossless -formaatissa olevat kappaleet sisältävä digitaalinen latausversio maksaa kuluttajalle 8,99 dollaria eli noin 6,95 euroa. Muita ostomahdollisuuksia ovat CD-levyn ja digitaaliset lataukset mahdollistava paketti, joka maksaa puolestaan 12,99 dollaria eli noin 10 euroa. LP-levyn, CD-levyn ja digitaaliset lataukset mahdollistava paketti maksaa 29,99 dollaria eli noin 23 euroa.
Kallein paketti on 79,99 dollarin eli noin 62 euron hintainen megapaketti, joka pitää sisällään LP:n, CD:n, latausoikeudet, bonus CD:n sekä kaksi DVD:tä, joista ensimmäinen pitää sisällään 24bit 96Khz -versiot kappaleista ja toinen sisältää moniraitaversiot muutamasta albumilla olevasta kappaleesta, jotta innokkaimmat fanit pääsevät tekemään omia miksauksiaan kyseisistä kappaleista.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 10. joulukuuta, 2008 10:48
Virtuaalimaailma Home avautuu huomenna kaikille PlayStation 3:n omistajille. Maailmanlaajuinen avoin beetaversio on huomenna ladattavissa, kertoo Sony Computer Entertainment. Kauan odotettu virtuaalimaailma päästää pelaajat kanssakäymisiin toistensa kanssa keskustelun ja pelien muodossa.
Home antaa jokaiselle pelaajalle avaimet omaan taloon, jonka voi sisustaa itse. Oman hahmonsa ulkonäköä voi muokata monipuolisesti ja hahmon voi pukea ainakin Dieselin vaatteisiin. Sonylla on markkinointisopimuksia Dieselin lisäksi muun muassa sisustuksesta huolehtivan Ligne Rosetin, energiajuomajätti Red Bullin ja elokuvastudio Paramountin kanssa. Nämä yritykset näkyvät eri tavoin Home-virtuaalimaailmassa - esimerkiksi Red Bullilla on oma Red Bull Air Race -peli jossain päin Homea.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9. joulukuuta, 2008 13:54
Hollannin antipiratismiorganisaatio BREIN on jälleen saanut ajettua yhden torrent-sivuston maasta, kun RARBG-sivusto sai 48 tuntia aikaa sulkea palvelimensa tai palveluntarjoaja LeaseWeb joutuisi tekemään sen RARBG-sivuston ylläpitäjien puolesta.
RARBG-sivusto ei kuitenkaan katoa internetistä, vaan sivuston palvelimet muuttavat Ruotsiin, jonka jälkeen sivuston toiminnan pitäisi jatkua entiseen tapaan.
RARBG-sivustolla on noin 100 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ja sivustolla vierailee kuukausittain noin miljoona ihmistä.
Bulgariassa toimintansa aloittanut RARBG-sivusto on ollut aiemminkin ongelmissa, sillä sivusto joutui muuttamaan aiempien ongelmien takia palvelimensa Bulgariasta Hollantiin.
BREIN on menestynyt myös aiemmin P2P-sivustojen savustamisessa, jonka seurauksena Hollannista on muuttanut pois iso joukko tunnettuja P2P-sivustoja, kuten BTjunkie, Demonoid, What.cd ja Waffles.fm, joiden kaikkien palveluntarjoajana toimi LeaseWeb. Tänä keväänä BREIN haastoi myös suosituimpana torrent-sivustona tunnetun Mininovan oikeuteen, joten järjestön tavoitteena tuntuu olevan kaikkien P2P-jakelussa avustavien sivustojen ajaminen ulos maasta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9. joulukuuta, 2008 12:38
YouTube aloitti teräväpiirtovideoiden jakelun sivustonsa kautta viime kuussa, ja viralliseksi ominaisuus tehtiin viime viikolla. Samaan kelkkaan hyppäsi viime viikolla myös yhteisöpalvelu Facebook, joka antoi viime perjantaina käyttäjilleen mahdollisuuden jakaa palvelun kautta omia teräväpiirtovideoitaan.
Facebookin kautta jaettavien videoiden suurin resoluutio on siis nykyään 720p, joka vastaa YouTuben vastaavaa rajoitusta. Facebookissa videoiden kesto voi olla kuitenkin jopa 20 minuuttia, joka pidempi aika kuin tavallisissa YouTube-videoissa.
Facebookin videoita voi jatkossa näyttää myös muilla web-sivustoilla, jolloin Facebook-palveluun rekisteröityminen ei ole enää pakollista ihmisille, jos nämä haluavat katsella ystäviensä tekemiä videoita. Videoita ei ole kuitenkaan pakko jakaa kaikille ihmisille, joten jokaisen videon kohdalla saa päättää erikseen sen, ketkä voivat katsella kyseistä videota.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9. joulukuuta, 2008 11:52
Vaikka esim. Amazon- ja Napster-latauspalvelut myyvät kuluttajille DRM-vapaata musiikkia kaikilta suurilta levy-yhtiöiltä, ei Apple ole saanut solmittua itselleen vielä vastaavia sopimuksia, jonka myötä suurin osa iTunesin kautta myytävästä musiikista myydään kuluttajille DRM-suojattuna.
AppleInsider-verkkojulkaisun saamien tietojen mukaan tähän epäkohtaan olisi kuitenkin tulossa muutos jo tänään. Huhujen mukaan DRM-vapaiden kappaleiden kauppaamisen iTunesissa aloittaisivat tänään Sony, Universal ja Warner. EMI aloitti DRM-vapaiden kappaleiden myynnit iTunesin kautta jo viime vuonna, joten jos huhut ovat oikeassa, myy iTunes pian DRM-vapaata musiikkia neljän suurimman levy-yhtiön valikoimista.
AppleInsiderin paljastus ei ole kuitenkaan vakuuttanut kaikkia, vaan esim. CNET News -sivusto on tyrmännyt huhut. CNET Newsin omien tietolähteiden mukaan Apple kyllä neuvottelee levy-yhtiöiden kanssa DRM-vapaiden kappaleiden kauppaamisesta, mutta yhtäkään sopimusta ei ole saatu vielä valmiiksi, ja todennäköisempi tiedottaminen asian tiimoilta tapahtunee aikaisintaan vuoden lopulla.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 9. joulukuuta, 2008 11:41
Mozilla on julkaissut uuden beetaversion suositusta Firefox-selaimestaan. Firefox 3.1 Beta 2 -version kerrotaan sisältävän päivityksiä nopeuteen, yhteensopivuuteen ja suorituskykyyn. Lisäksi mukana tulee uusia, odotettuja ominaisuuksia.
Uuden version myötä Firefoxiin lisättiin privaattimoodi, jonka avulla voit selata webbiä jättämättä jälkeäkään. Selainhistoriaa voi muokata nyt myös tarkemmin, esimerkiksi välimuistin voi poistaan vain viimeisen tunnin ajalta. Edistyksellinen TraceMonkey-moottori puolestaan nopeuttaa huomattavasti JavaScript-koodin suoritusta.
Firefox 3.1 Beta 2 on lokalisoitu 54 kielelle ja sekä suomenkielisen että englanninkielisen version voit ladata Download.fi -sivustoltamme.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8. joulukuuta, 2008 18:24
Internetistä löytyy runsaasti erilaisia Torrent-trakkereita, joista osa on kaikille avoimia ja toiset vaativat erillisen kutsun eli inviten ennen kuin niiden tarjontaan pääsee tutustumaan.
Tunnetuimpien yksityisten trakkereiden invitet ovat haluttua tavaraa, ja niitä on kyselty trakkereiden muilta käyttäjiltä esim. IRC:in tai keskustelufoorumeiden kautta. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä tiettyjen trakkereiden invitet ovat hiljalleen päätymässä myös internetissä toimivien verkkohuutokauppojen tarjontaan.
Yksityisille trakkereille pääsyä halajavat tahot voivat ostaa itselleen pääsyn esim. eBayn kautta, josta uutisen kirjoitushetkellä löytyi mm. Torrentleech.org- ja torrent-damage.net-sivustojen invitejä. Torrentleech.org-sivustolle pääsy maksaa 29,95 dollaria ja torrent-damage.net-sivuston kohdalla huutohinta alkaa puolestaan 9,99 dollarista.
Monien trakkereiden omistajat eivät kuitenkaan sulata kyseistä käytäntöä, vaan esim. Waffles.fm- ja what.cd-sivustojen ylläpitäjät ovat potkineet pois käyttäjiä, jotka ovat myyneet invitejä. Kutsuja myyneiden tahojen lisäksi myös kutsun ostaneet henkilöt ovat lentäneet ulos kyseisiltä sivustoilta, joten kaupankäynnissä kannattaa olla huolellinen.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 8. joulukuuta, 2008 15:41
Helsinkiläinen videoliike Keskus-Video Oy on laajentanut vuokrauspalvelun nettiin. Uudesta palvelusta käyttäjät voivat striimata elokuvat koneelle lataamatta kokonaista elokuvaa ensin. Movie-tv -nimellä kulkeva verkkopalvelu käyttää toistamiseen Flash-soitinta.
Palvelun on kehittänyt "kotimainen teknologiayhtiö, joka kykenee toistaiseksi ainoana maassamme toteuttamaan palvelun ympärille teknologia-alustan", kertoo It-viikko. Palvelusta löytyy tällä hetkellä 250 elokuvaa eri genreistä. Suurimmat hitit, lukuunottamatta muutamaa poikkeusta, loistavat kuitenkin poissaolollaan. Yhden vuokrauskerran hinta on kuusi euroa ja elokuva on katsottavissa 24 tunnin ajan.
Maksun yhteydessä elokuvalle voi valita tekstitykset (ilman tekstitystä, suomi tai ruotsi), yhteysnopeuden (1 Mbit/s, 4 Mbit/s tai 7 Mbit/s) ja maksutavan, joissa vaihtoehtona on luottokortin ja verkkopankin lisäksi tekstiviesti.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 8. joulukuuta, 2008 12:32
Yhdysvaltalainen Tzero Technologies on esitellyt Tokiossa uutta, toisen sukupolven ZeroWire-tuotetta, jolla saadaan siirrettyä 1080p- eli Full HD -kuvaa langattomasti UWB-tekniikalla (Ultra Wideband). Tuote tukee HDMI 1.3a:ta ja sen suojaukset ovat ns. "Hollywood-hyväksyttyjä" eli se tukee HDCP:tä. Tzero pyrkii tuotteella erityisesti Japanin markkinoille, mutta se on hyväksytty myös Europpassa ja Yhdysvalloissa.
TZC7200-piirisarjaan perustuva ZeroWire pystyy siirtämään 480 megabittiä dataa sekunnissa 20 metrin säteellä. Tämä tarkoittaa sitä, että Full HD -kuvaa voidaan siirtää 60 ruudun sekuntinopeudella ja mukaan mahtuu myös 7.1-monikanavaäänet. Yrityksen mukaan ZeroWire on ensimmäinen kuluttajille suunnattu langaton HDMI-tuote. Tämä perustellaan sillä, että sen arvioidut materiaalikustannukset ovat alle 50 dollaria.
Kilpaileva WirelessHD käyttää eri tekniikkaa ja sen teoreettinen nopeus on jopa 20 gigabittiä. HDMI 1.3a rajoittaa nopeuden kuitenkin 10.2 gigabittiin sekunnissa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8. joulukuuta, 2008 12:32
Yhdysvaltain oikeusministeriön (DOJ) tekemien toimien seurauksena Warez-skenessä toimivia ihmisiä tuomitaan telkien taakse Yhdysvalloissa lähes viikoittain.
Koska tuomittuja on nykyisellään jo melkoinen määrä, on Piracyisacrime.org-sivusto avannut oman hakukoneen, jonka avulla tuomittuja tiedostonjakajia voi etsiä nimen, lempinimen, Warez-ryhmän nimen tai tehtäväkuvauksen avulla.
Hakutulokset perustuvat oikeuslaitoksen julkaisemiin dokumentteihin, joita sivuston ylläpitäjä on etsinyt käsiinsä. Tällä hetkellä hakukone löytää tietoja noin 170 ihmisestä, jotka ovat tuomittu Yhdysvalloissa erinäisistä tekijänoikeusrikoksista. Tällä hetkellä hakutulokset kertovat haetusta henkilöstä tiettyjä perustietoja, kuten nimen ja saadun tuomion. Tiettyjen henkilöiden kohdalla hakutuloksissa löytyy myös linkki esim. oikeusministeriön viralliseen lehdistötiedotteeseen, jossa kerrotaan lisätietoa tuomion taustoista.
Hakukoneen yksi tehtävä on osoittaa ihmisille, ettei Warez-skeneen liittyminen ole järkevää, sillä yritykset lobbaavat poliitikkoja vuosittain suurilla rahasummilla, jotta luvattomat tiedostojenjakelijat saataisiin pidätettyä ja tuomittua. Tämä seikka näkyy hyvin DrinkOrDie-ryhmän (DoD) kohdalla, sillä DrinkOrDie-hakusana tuottaa 21 osumaa, joka tarkoittaa siis 21 pidätettyä ja tuomittua ihmistä. Hakutulosten mukaan hyvin ei käynyt myöskään Razor1911-ryhmää johtaneelle Sean Michael Breenille, jonka tuomioksi tuli 50 kuukautta vankeutta ja lähes 700 000 dollarin vahingonkorvaukset.
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 8. joulukuuta, 2008 11:19
Viime vuoden lopulla poksautimme parit virtuaaliset kuohuviinipullot auki, kun nousimme Suomen suurimmaksi IT-sivustoksi(sivujen kävijämääriä mittaavan "virallisen" TNS Metrixin listan mukaan). Viime viikon luvut tulivat julki hetki sitten ja niiden mukaan suomenkielinen AfterDawn.com rikkoi käyttäjäennätyksensä, tavoittaen viikon aikana 188 829 yksittäistä kävijää. Aiempi ennätys oli tämän vuoden viikolta 9, jolloin sivuilla kävi 187 959 lukijaa.
TNS Metrix laskee yksittäiset kävijät "keksien" avulla, soveltaen saatuun lukuun tiettyä laskentakaavaa, joka antaa heidän oman arvionsa mukaan lähimpänä oikeaa lukua olevan lopputuloksen. Koska mittaustapa on kaikille palvelussa mukana oleville sivustoille sama, ovat tulokset luonnollisesti vertailukelpoisia keskenään.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 8. joulukuuta, 2008 11:11
Kohua ja kritiikkiä aiheuttanut lapsipornolista on kasvanut yhdellä Wikipedia-sivulla. Soneran käyttämään listaan oli lisätty Wikipedia-artikkeli, joka käsittelee Scorpions-yhtyeen Virgin Killer -albumia. Asiasta kertoi Matti Nikkiblogissaan eilen.
Soneran liittymistä ja vapaaehtoista Soneran välityspalvelinta käyttämällä kyseinen sivu näytti tutun poliisin infosivun. Sivu voi olla päivittynyt muidenkin operaattoreiden listaan. Soneran estolistalla sivu oli vielä puoli yhdeksän aikaan aamulla, kertoo Tietokone.fi. Operaattoreiden listat päivittyvät eri aikoihin, joten esto voi ilmetä muissa liittymissä vasta myöhemmin.
Samainen Virgin Killer -sivu on sensuurissa myös Briteissä. Toisin kuin Britteissä, Suomessa levyn alastonta nuorta esittävää kansikuvaa ei ole kuitenkaan sensuroitu, vaan ainostaan kuvan sisältävä artikkeli. Tämä tarkoittaa sitä, että kuva ja thumbnail toimivat suorilla linkeillä.
Matti Nikki arvosteli blogissaan lapsipornosensuurin tehokkuutta ja logiikkaa: "Levy löytyy myös Amazonista, laitetaanko amazonkin sensuurilistalle ja onko amazon kaupallinen lapsipornosivusto? Wikipediahan on nyt virallisesti poliisin mukaan lapsipornosivusto, kun se on lapsipornosivustojen listalle asetettu. Kansikuva löytyy toki myös googlen kuvahaulla mutta tunnetusti "google on selain" joten sitä ei kait sensuroida..."
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 7. joulukuuta, 2008 18:06
SonyesitteliPlayStation 3 -pelikonsolille tarkoitetun Home-nimisen virtuaalimaailman viime vuoden keväällä. Homen julkaisu on kuitenkin viivästynyt useaan otteeseen, mutta nyt pitkä odotus taitaa olla vihdoin ohi, sillä The Times -lehden Times Online -verkkojulkaisun mukaan Homen avautuu kaikille viimeistään kymmenen päivän päästä.
Homen avauksen myötä kaikilla uuden sukupolven pelikonsoleilla on mahdollista tehdä itsensä näköinen virtuaalihahmo eli avatar. Homessa avatarien koteja ja vaatetusta voi muokata useilla eri tavoilla, joista osa vaatii oikean rahan pulittamista. Omalla avatarilleen voi siis esim. ostaa uusia vaatteita tai uuden asunnon. Homessa voi luonnollisesti keskustella muiden avatarien kanssa ja pelailla erilaisia minipelejä, joten PS3 tarjoaa nykykonsoleista parhaat toimintamahdollisuudet virtuaalihahmoista pitäville henkilöille.
Kuluttajille Home itsessään on ilmainen ja ostettavan sisällön lisäksi Sony aikoo rahoittaa palvelua erilaisilla mainosoptioilla. Energiajuomistaan tuttu Red Bull on jo hankkinut yritykselle näkyvyyttä Homesta ostamalla yritykselle oman saaren, jossa avatarit voivat lennellä kilpaa Red Bull Air Race -kisasta tutuilla lentokoneille.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 7. joulukuuta, 2008 12:02
BitTorrent-ohjelman kehityksestä vastaava BitTorrent Inc. on sulkenut viime vuoden helmikuussa avatun mediakauppansa.
BitTorrent Entertainment Network -nimellä tunnettu kauppapaikka suljettiin varajohtaja Simon Morrisin mukaan siksi, että yritys haluaa jatkossa keskittyä ainoastaan ydinosaamiseensa, jonka lisäksi kauppapaikan pyörittäminen oli yritykselle tappiollista toimintaa, joten toiminnan jatkamista ei nähty taloudellisesti järkevänä ratkaisuna.
Jatkossa yritys aikoo siis keskittyä ainoastaan BitTorrent-ohjelmiensa ja aiemmin esitellyn Bittorrent DNA -tekniikan hiomiseen. Yritys tekee myös yhteistyötä eri tahojen kanssa, jotta torrent-lataukset onnistuisivat tietokoneiden lisäksi muillakin vekottimilla, kuten NAS-laitteilla.
BitTorrent Entertainment Network on korvattu Ask.com-sivuston tekniikkaa hyödyntävällä hakusivustolla, jonka avulla kuluttajat voivat etsiä torrent-tiedostojen lisäksi myös muuta web-sisältöä.
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 7. joulukuuta, 2008 10:23
TorrentFreak on kasannut keräämistään tilastoista varsin mielenkiintoisen listan vuoden 2008 suosituimmista PC-pelien piraattikopioista.
Valtaosa top 10 -listalle päässeistä peleistä julkaistiin jo vuoden 2007 aikana tai jo aiemmin, mutta voittajasta ei ollut listauksessa pienintäkään epäselvyyttä: Electronic Artsin julkaisema Spore onnistui DRM-sekoiluillaan suututtamaan myös potentiaalisen, maksavan asiakaskunnan ja kiilasi listan ykköseksi, vaikka peli julkaistiinkin vasta tämän vuoden syyskuussa.
TorrentFreakin keräämä lista kokonaisuudessaan, suluissa TorrentFreakin arvioimat latausmäärät vuodelle 2008 sekä pelin virallinen julkaisukuukausi:
Lista koostuu TorrentFreakin ylläpitämistä BitTorrent-sivustojen latausmääriä kartoittavista listoista, joista on poistettu mm. toimimattomien versioiden latausmäärät
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6. joulukuuta, 2008 23:11
Elektroniikkalaitteita valmistava Sharpesitteli lokakuussa Japanin markkinoille suunnattuja taulutelevisioita, joista löytyy tallentava Blu-ray-asema.
Nyt taulutelevisio+Blu-ray-soitin -yhdistelmät saapuvat myös Yhdysvaltoihin, kun Sharpin markkinointia Yhdysvalloissa johtava Mike Troetti ilmoitti yrityksen tuovan tammikuussa markkinoille kaksi taulutelevisiota, joista löytyy sisäänrakennettu Blu-ray-soitin.
Tammikuussa Yhdysvaltoihin rantautuvat 32- ja 42-tuumaiset televisiot, joista 32-tuumainen malli tulee tarjoamaan kuluttajille 720p-resoluution paneelin. 42-tuumainen malli kuuluu puolestaan Full HD -kategoriaan, joten sen resoluutio on 1080p ja kyseinen televisio tarjoaa kuluttajille myös 120 Hz -toistoa, jolla pyritään vähentämään kuvassa näkyvää nykimistä.
Blu-ray-elokuvien lisäksi televisiosta löytyvä Blu-ray-asema toistaa myös DVD-elokuvia ja musiikkia CD:ltä. Näillä näkymin Yhdysvaltoihin saapuvat mallit eivät kuitenkaan sisällä tallentavaa Blu-ray-asemaa, joten asema mahdollistaa ainoastaan elokuvien katseluun.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6. joulukuuta, 2008 18:37
Sonyn Playstation 3 -pelikonsolilla voi pelien pelaamisen lisäksi mm. katsella Blu-ray-elokuvia. Pelikonsolin suhteellisen edullisen hinnan myötä kyseinen laite on edelleen hinta/laatu-suhteelta paras Blu-ray-soitin, jonka osoittivat myös Blu-ray.com-sivuston tekemät testit Blu-ray-soittimien suorituskyvystä.
Sivuston testeissä mitattiin mm. soittimien käynnistysaikoja, eri elokuvien latausaikoja ja erilaisten Java-sovelusten suoritusaikoja. Sonyn konsoli voitti yhtä testiä lukuun ottamatta sivuston kaikki testit. Välimatka muihin soittimiin venyi erityisen suureksi Java-sovelluksia testatessa, kun Sonyn pelikonsoli keräsi keskimäärin noin neljä kertaa korkeammat pisteet kuin mitä seuraavaksi tullut soitin sai.
PS3 oli testeissä nopein soitin käynnistymään ja myös BD+-suojauksella että BD-J-ominaisuuksilla varustetut elokuvat käynnistyivät nopeiten PS3:lla. Ainoa testi, jossa PS3 hävisi muille soittimelle oli erikoisominaisuuksia sisältämättömän elokuvan lataaminen, joka sujui nopeammin LG:n BD300-soittimelta sekä Sonyn BDP-S350- että BDP-S550-soittimilta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6. joulukuuta, 2008 15:44
Marraskuussa jotkin YouTubea käyttävät tahot huomasivat, että tiettyjä YouTuben videoita voi katsella 720p-resoluution versioina, kunhan videon URL-osoitteeseen lisää &fmt=22-tekstin.
Nyt tätä URL-osoitteen manuaalista muokkausta ei tarvitse kuitenkaan enää harrastaa teräväpiirtovideoiden katselua varten, sillä YouTube on vihdoin lisännyt videopalvelusta löytyvien teräväpiirtovideoiden yhteyteen erillisen watch in HD -linkin, jonka myötä videosta näytetään teräväpiirtoversio. Kaikista videoista linkkiä ei tietenkään löydy, vaan YouTubeen näyttää kyseistä optiota ainoastaan teräväpiirtovideoiden kohdalla, joten YouTube ei tule skaalaamaan alle 720p-resoluutioiden videoita suuremmalle resoluutiolle.
YouTubessa näytettävän videoikkunan suurin koko on edelleen 640x360-pikseliä, joten 720p-videoiden toistaminen täydellä resoluutiolla vaatii joko kokoruudun katselutilan käyttämistä tai videon lataamista tietokoneelle, jolloin sitä voi katsella asianmukaisella mediasoittimella. MP4-tiedostoina jaettavien H.264/AVC-yhteensopivaa koodekkia käyttävien videoiden pitäisi toistua tietokoneen mediasoittimen lisäksi esim. PlayStation 3- ja Xbox 360 -pelikonsoleilla. Tietokoneella katseluun voi käyttää esim. VLC- tai QuickTime-mediasoittimia.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6. joulukuuta, 2008 12:00
Aiemmin tällä viikolla Firefox-selaimelle julkaistiinPirates of the Amazon -nimellä kulkeva selainlaajennos, jonka avulla Amazon-verkkokaupan tuotteita pystyi lataamaan suoraan The Pirate Bayn (TPB) kautta.
Amazon-verkkokauppaa uusi selainlaajennos ei miellyttänyt, joten yritys lähetti poistopyynnön selainlaajennoksen tekijöille. Selainlaajennoksen tehneet Hollannissa asuvat opiskelijat poistivatkin ohjelman pian sivustoltaan, ja kertoivat samalla, että Pirates of the Amazon oli vain apukeino taiteellisessa parodiassa, jonka avulla tutkittiin mm. nykyisen mediakulttuurin ongelmia.
Pirates of the Amazon oli siis osa opiskelijoiden mediasuunnittelun kurssilla suoritettavaa harjoitustyötä ja ohjelman tekijät olivat erittäin yllättyneitä siitä, kuinka paljon huomiota ohjelma sai ja kuinka erilaisia reaktioita se herätti ihmisten mielissä. Yksi ohjelman toteuttamisessa mukana olleista opiskelijoista ihmetteli sitä, mikseivät useimmat ihmiset nähneet asiaa absurdina vitsinä, joksi se oli tarkoitettu.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. joulukuuta, 2008 23:46
Käytettyjen tietokone- ja konsolipelien myynti on ollut yleistä useiden vuosien ajan, sillä täysihintaisten uusien pelien ostaminen ei sovi kaikkien lompakoille.
Pelien julkaisijoille ja kehittäjille pelien jälleenmyynti ei kuitenkaan tuo rahaa, jonka takia monet pelitalot ovat alkaneet miettiä keinoja, joiden avulla pelien jälleenmyyntiä voidaan hankaloittaa.
Nyt jälleenmyytyjen pelien ongelmasta ovat kommentoineet pelijätti Atarin johtajat, joiden mukaan käytettyjen pelien jälleenmyynti on ollut erittäin kivuliasta peliteollisuudelle, koska pelien julkaisijat eivät saa jälleenmyynneistä erillisiä korvauksia.
Atarin toimitusjohtaja David Gardner sanoo kuitenkin, että käytettyjen pelien kauppaaminen on kuluttajien oma valinta, eikä tätä yritetä estää. Atarilla aiotaan kuitenkin puuttua tilanteeseen jatkossa siten, että uusia pelejä suunnitellessa näihin peleihin tullaan lisäämään ominaisuuksia, joiden takia pelaajat eivät haluaisi luopua kyseistä peleistä lainkaan.
Gardnerin mukaan yksi tapa on online-sisältöön panostaminen, jolloin peliin tulee julkaisun jälkeen jatkuvasti uutta sisältöä, jolloin pelaajat eivät halua myydä peliään eteenpäin. Atarin Phil Harrison painotti puolestaan yhteisöllisyyden merkitystä peleissä, joten molemmista kohdista saattaa tulla jatkossa tärkeä osa Atarin pelejä.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 5. joulukuuta, 2008 12:53
Opera Software on julkaissut uuden v10 Alpha 1 -version omasta Opera-selaimestaan. Yritys kertoo, että uutta Presto 2.2 -mallinnusmoottoria käyttävä Opera 10 on jopa 30% edeltäjäänsä nopeampi lataamaan nettisivuja. Mikäli Alpha-version bugit ja rajoitetut ominaisuudet eivät haittaa, niin uutta selainta kannattaa kokeilla jo nyt.
Operan mukaan uusi Presto 2.2 on kesällä julkaistua 2.1 -versiota paitsi nopeampi niin myös tarkempi sivujen mallinnuksessa. Uuden Preston kerrotaan saavan täydet pisteet sivujen mallinnusta testaavassa Acid3-testissä, joka testaa selaimen css-, javascript-, ja html-yhteensopivuutta. Esimerkiksi Firefox 3 -selain saa testistä 71 ja Google Chrome 79 pistettä sadasta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. joulukuuta, 2008 12:47
Tekijänoikeudella suojatun sisällön luvaton lataaminen kasvattaa suosiotaan jatkuvasti, jonka takia mediajätit ja tekijänoikeusjärjestöt ovat miettineet kuumeisesti uusia keinoja, joiden avulla luvatonta lataamista saataisiin hillittyä tai vaihtoehtoisesti latauksista maksettaisiin automaattisesti tekijänoikeuden omistajille jotain korvauksia.
Jälkimmäiseen kategoriaan laskettavat laajakaistaverot eivät ole juuri saaneet kannatusta, mutta levy-yhtiö Warner yrittää nyt kaupitella vastaavaa ideaa Yhdysvalloissa toimiville yliopistoille. Warnerin ehdotuksessa yliopistot keräisivät opiskelijoilta rahaa esim. lukukausimaksujen ohessa, jonka jälkeen opiskelijat voisivat ladata tekijänoikeudella suojattua musiikkia ilman pelkoa mahdollisista oikeusjutuista. Opiskelijat eivät kuitenkaan saisi käyttöoikeuksia lataamiinsa kappaleisiin, joten maksun ainoa tarkoitus on estää oikeusjutut.
Warnerin mukaan parasta olisi, jos latausveron maksajiksi saataisiin kaikki yliopistot. Tällöin yliopistojen ei tarvitsisi tehdä Tennesseen yliopistoista tuttuja useita miljoonia maksavia sijoituksia tekijänoikeuksien valvontaan, eikä tekijänoikeusjärjestöjen tarvitsisi enää jahtailla yliopistojen opiskelijoita. Yliopistot voisivat myös jakaa monia kappaleita oman sisäverkkonsa kautta, jolloin ulkoverkon kuormitus laskisi ja täten tiedonsiirtokapasiteettia vapautuisi muihin käyttötarkoituksiin.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 5. joulukuuta, 2008 11:56
Digi-tv-verkkoa ylläpitävä Digita on ilmoittanut sivustollaan huoltotoimista, jotka koskevat koko maata. Asennustöiden takia kanavanipun C lähetyksissä saattaa esiintyä pieniä katkoksia ensi tiistaina kello 12.00 - 16.00 välisenä aikana.
Kanavanippuun C kuuluvat Urheilukanava, Urheilu+kanava, Canal+First, Canal+Hits, Canal69, Canal+Sport1, Canal+Sport2, The Voice, Disney Channel, Digiviihde, Klubi.tv ja IskelmäTV Harju & Pöntinen sekä radiokanavat The Voice ja Iskelmä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. joulukuuta, 2008 11:24
Hintavien Blu-ray-soittimien tarjonta paranee pian, sillä kotiteatterilaitteita valmistava Denon on ilmoittanut tuovansa uuden DVD-A1UD-mallinimellä kulkevan soittimen myyntiin helmikuussa Yhdysvalloissa ja maaliskuussa Euroopassa. Soittimen suositushinnan on kuitenkin kerrottu olevan Yhdysvalloissa noin 3 800 dollaria ja Euroopassa noin 3 999 euroa, joten aivan kaikille kuluttajille Denonin uutukaista ei ole tarkoitettu hintansa puolesta.
Korkealle hinnalla saa kuitenkin jotain vastinetta, sillä ominaisuuksien valossa DVD-A1UD vaikuttaa loistavalta Blu-ray-soittimelta. Soittimesta löytyy löytyy kaksi HDMI 1.3a -ulostuloa , analogiset RCA-ulostulot 7.1 -audiolle, analogiset XLR-ulostulot stereo-audiolle, Toslink-ulostulo digitaaliselle audiolle, RCA-ulostulo digitaaliselle audiolle sekä komponentti-, komposiitti- ja S-video-ulostulot analogiselle videolle.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 4. joulukuuta, 2008 13:13
Uusi koko perheen televisiokanava aloitti tänään toimintansa Suomen antenniverkossa. Kanavapaikalla 99 näkyvä STV sai koeluvan tammikuun loppuun saakka. Ainakin siihen asti kanavalla nähdään muun muassa dokumentteja, lastenohjelmia, matkailuohjelmia ja uutisia.
STV eli SuomiTV on suomalaisen Family Channel Oy:n tuottama kanava, joka mainostaa itseään sillä, että kanavalla nähdään lasten valveillaoloaikana vain niillekin soveltuvaa sisältöä.
Kanava on mainosrahoitteinen ja sen saa ilmaiseksi näkyviin ilman katselukorttia.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4. joulukuuta, 2008 11:37
Lontoossa vuonna 2012 järjestettävät kesäolympialaiset ovat saaneet useat tekijänoikeusjärjestöt varpailleen, koska Lontoon alueella myydään runsaasti piraattituotteita, joita tekijänoikeusjärjestöt eivät halua nähdä turistien hallussa. Tämän takia Brittien kulttuuriministeri David Lammy on käynnistänyt kampanjan, jonka tarkoitus on tehdä Lontoosta piraattivapaa ennen tulevia olympialaisia.
Kampanjaa tukevat elokuvateollisuuden etuja puolustavat Motion Picture Association ja U.K. Film Council sekä muutama muu tekijänoikeustaho ja tietenkin paikallinen poliisi. Lammyn mukaan lainsäädäntö ei itsessään riitä piraattituotteiden poistamiseksi markkinoilta, vaan piratismia vastaan on taisteltava myös käytännön toimilla. Lammyn mukaan uuden kampanjan on tarkoitus viestittää ihmisille, että poliisi tulee nyt puuttumaan tosissaan piratismiin, jotta kuluttajilla ja laillisilla kauppiailla olisi jatkossa paremmat olot.
Kahden viimeisen viikon aikana Britannian poliisit ovat pidättäneet 39 ihmistä, joita epäillään piraattielokuvien valmistuksesta ja levittämisestä. Pidätysten yhteydessä on takavarikoitu yhteensä yli 90 000 luvattomasti kopioitua DVD-levyä, joten kampanja on käynnistynyt tekijänoikeusjärjestöjen kannalta hyvin.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4. joulukuuta, 2008 10:39
Dark Knight -elokuva (Yön ritari) on menestynyt erinomaisesti sekä elokuvateattereissa että P2P-verkoissa. Ennen joulua kauppoihin ilmaantuvien DVD- ja Blu-ray-julkaisujen ennakoidaan rikkovan useita myyntiennätyksiä, jonka lisäksi elokuva on käynyt erinomaisesti kaupaksi myös Applen iTunes-verkkokaupassa.
Dark Knight on nimittäin iTunesin tämän vuoden myydyin elokuva pelkkien ennakkomyyntien avulla. Yhdysvalloissa iTunesia käyttävät kuluttajat ovat ostaneet ja vuokranneet elokuvaa ennakkoon niin paljon, että aiemmin kärkisijaa hallussaan pitänyt robottianimaatio WALL-E on joutunut luovuttamaan kärkisijansa Batmanille.
Elokuvassa esiintyvä jokeri kommentoi hyviä myyntilukuja seuraavasti: "This is what happens when an unstoppable force meets an immovable object."
Muita iTunesin kautta hyvin myyneitä tuotteita ovat elokuvien osalta Kung Fu Panda, Iron Man ja National Treasure: Book of Secrets (National Treasure: Salaisuuksien kirja). TV-sarjojen puolella suosittuja hankintoja ovat olleet Gossip Girl, Family Guy, South Park: Uncensored, Grey's Anatomy (Greyn anatomia) ja Mad Men.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4. joulukuuta, 2008 9:59
Amazonin DRM-vapaita MP3-kappaleita kauppaava latauspalvelu on menestynyt erinomaisesti Yhdysvalloissa, jonka takia Amazon ilmoitti aiemmin tänä vuonna, että vastaavia latauspalveluita tullaan lanseeraamaan myös Euroopassa.
Kesällä velloneet huhut enteilivät ensimmäisen Amazonin latauspalvelun ilmaantuvan Britteihin ennen talvea. Nyt nämä huhut ovat käyneet toteen aloitusaikaa lukuun ottamatta, sillä Amazon.co.uk-sivustolta löytyy nyt erillinen MP3 store -osio, jonka kautta Briteissä asuvat kuluttajat voivat ostaa itselleen musiikkia MP3-muodossa.
Avajaisten kunniaksi palvelussa on useita tarjousalbumeita, joiden hinnat alkavat 3 punnasta eli noin 3,50 eurosta. Näiden albumeiden joukkoon kuuluvat mm. ColdplaynViva La Vida Or Death And All His Friends ja Mamma Mia! -elokuvan soundtrack. Avajaistarjouksiin kuuluu myös yksittäisiä kappaleita, joiden hinnat alkavat 0,59 punnasta eli noin 0,69 eurosta. Näiden kappaleiden joukkoon kuuluvat mm. Guns N' Roses -yhtyeen Chinese Democracy ja Rihannan hitti Disturbia.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3. joulukuuta, 2008 18:47
Tekijänoikeuksien polkeminen maahan on jälleen hieman helpompaa, kun Firefox-selaimelle julkaistiinPirates of the Amazon -nimellä kulkeva selainlaajennos, joka mahdollistaa Amazon-verkkokaupan listoilta löytyvien tuotteiden lataamisen suoraan The Pirate Bayn (TPB) kautta löytyvien torrent-tiedostojen avulla.
Selainlaajennos tuo Amazonin sivuilla surffatessa käyttäjälle esiin uuden Download 4 free -napin, jos vastaavan tuotteen pystyy lataamaan TPB:n sivulta löytyvän torrent-tiedoston avulla. Kyseistä nappia painamalla selain lataa tarvittavan torrent-tiedoston tietokoneelle, jonka jälkeen tietokoneen käyttäjä voi halutessaan käynnistää koneelta löytyvän BitTorrent-ohjelman lataamaan kyseisen torrent-tiedoston neuvomia tiedostoja.
Selainlaajennos osaa myös näyttää erillisen Not Downloadable -kuvan, jos kyseistä tuotetta ei voi hankkia itselleen TPB:n kautta.
Pirates of the Amazon -laajennos ei ole ensimmäinen laajennos, joka helpottaa tekijänoikeudella suojatun sisällön luvattoman lataamisen mahdollistavien torrent-tiedostojen etsimisen. Aiemmin vastaavia toimintoja ollaan nähty Greasemonkey-laajennoksen päällä. Nämä käyttäjien tekemät Greasemonkey-skriptit ovat mahdollistaneet mm. torrent-tiedostojen etsimisen elokuvapalvelu IMDB:n ja Amazonin kirjakaupan kautta.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 3. joulukuuta, 2008 15:55
Aiemminkin erikoisista ja epäonnistuneista oikeustempauksista tunnettu RIAA on tehnyt emämokan. Tekijänoikeuslobbarit haastoivat 19-vuotiaan haimatulehduksesta kärsivän ja sen takia sairaalahoidossa olevan amerikkalaisteinin oikeuteen. Tytölle rapsahti heti alkutekijöiksi lähes 8 000 dollarin sakot. Sakot tulivat, koska tyttö ei puolustanut itseään oikeudessa ja täten määrättiin maksamaan sakot piratismista.
Elinluovuttajaa odottavaa, vakavasti sairasta Ciara Sauroa syytetään 10 musiikkikappaleen levityksestä internetissä. Tyttö kiistää epäreilut syytökset, "Katsokaa mistä musiikit on ladattu ja näette etten se ole minä". 100 000 dollaria lääkkeistä ja sairaalahoidosta tähän mennessä maksanut äiti ei voi käsittää RIAA:n rahanhimoa, "Haluatteko kuulla totuuden? Saan 8.25 dollaria tunnilta palkkaa. Tyttäreni ei voi käydä töissä. Hän on erittäin sairas. Mitä minun pitäisi tehdä?"
Aiemmin RIAA on haastanut tai yrittänyt haastaa oikeuteen muun muassa kuolleita naisia, kahdeksanvuotiaita lapsia, tulostimia ja 90-vuotiaita isoäitejä.
Asiasta raportoinut lehti kertoi nettisivuillaan ettei RIAA:ta ole tavoitettu kommentoimaan asiaa.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 3. joulukuuta, 2008 13:58
Pioneer kertoi, että sen aiemmin tänä vuonna julkistamat 16-kerroksiset Blu-ray-levyt tulevat toimimaan myös nykyään myynnissä olevilla soittimilla. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi PlayStation 3 -konsolilla pystyttäisiin hyödyntämään levyjen 400 gigatavun tallennustilaa.
Tulevista levyistä olisi suurta hyötyä eritoten PlayStation 3 -pelien kehittäjille, joiden kapasiteettihimoon ei riitä 50 gigatavuinen kaksikerroslevy. Pahaksi eivät pistä varmasti myöskään elokuvastudiot, kun parempaa kuvaa ja ääntä saadaan mahdutettua vähemmällä pakkauksella. Luonnollisesti tilaa jää paremmin myös lisäsisällölle.
Pioneer on ilmoittanut, että 400 gigatavun levyt siirtyvät tuotantoon vuonna 2010 ja suunnitteilla on vielä isompi teratavun levy vuodelle 2013.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3. joulukuuta, 2008 12:04
Adoben Flash- ja Microsoftin Silverlight-tekniikat kilpailevat keskenään samoista markkinoista. Molempien leirien edustajilta on tullut tällä viikolla ulos iloisia uutisia, kun Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin Flash-tuki parani ja kun Silverlight-yhteensopivuuden Linux-alustoille tuova Moonlight-projekti pääsi vihdoinkin julkiseen beta-vaiheeseen.
PS3:n Flash-tukeen liittyvät parannukset kohdistuivat kokoruudun katseluominaisuuteen, jota on nyt mahdollista käyttää myös PS3:lla 2.53-versionumerolla varustetun firmware-päivityksen myötä. Täten esim. YouTubesta ja Hulusta löytyviä videoita voi ihailla kokoruudulta, jolloin internet-selaimessa näkyvät muut häiriötekijät saa piilotettu helposti. Toinen uudistus koskee RTMP-protokollan tukea, jonka myötä PS3:n Flashilla voi jatkossa katsoa myös hieman harvinaisempia Flashin avulla toteutettuja streaming eli suoratoistolähetyksiä.
Linux-käyttäjille on puolestaan tarjolla Silverlight-yhteensopivuus, kun Novellin tukema Moonlight-projekti sai ensimmäisen julkisen beta-version ulos. Firefox-selaimille tarkoitettu selainlaajennos toimii selaimen 2.0- ja 3.0-versioissa. Jaossa olevat paketit toimivat x86-yhteensopivilla suorittimilla ja Moonlightista on saatavilla versiot erikseen 32- ja 64-bittisille järjestelmille. Yhteensopivuus taataan mm. SUSE-, OpenSUSE-, Ubuntu- ja Fedora Core -jakeluille.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3. joulukuuta, 2008 11:04
Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry on julkaissut tietoja Suomen tietokone- ja konsolipelien myynneistä viikoilta 47-48.
Kokonaislistan kärkipaikan nappasi uusi tulokas, kun PlayStation 2- ja PlayStation 3 -pelikonsoleille julkaistu SingStar ABBA nousi listakärkeen pitkälti edelleen aktiivisen PS2-pelaajakunnan voimin. Kokonaislistan toiselle sijalle ylsi useita viikkoja hyvin myynyt NHL-sarjan uusin NHL 09 -peli, joka näki päivänvalo viimein myös PS2:lla. Kokonaislistan kolmannen sijan säilytti Call of Duty -pelisarjan uusin Call of Duty: World at War -peli. Kokonaislistan pelivalikoima on vahvasti musiikkipainotteinen, sillä Top 10 -listalta löytyy SingStar ABBA:n ohella myös SingStar SuomiRock-, Guitar Hero III: Legends Of Rock- ja Guitar Hero World Tour -musapelit.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 3. joulukuuta, 2008 9:48
Vuoden 2014 talvi- ja 2016 kesäolympialaisten televisiontioikeuksista käydään kamppailua. Euroopan yleisradioliitto EBU, joka on lähettänyt olympialaisia vuodesta 1956 lähtien, ei ole saanut sopimusta aikaiseksi Lontoon kesäolympialaisten jälkeen järjestettävistä olympialaisista.
Kansainvälinen olympiakomitea hylkäsi EBU:n tarjoukset, vaikka EBU on ollut yleensä vahvimmilla tarjouskilpailussa suurimman yleisömäärän johdosta. Ilmeisesti tarjous ei ollut tarpeeksi rahakas, sillä esimerkiksi Italiassa ja Turkissa oikeudet on myyty maksukanaville. Pekingin olympialaisten oikeuksista EBU maksoi noin 350 miljoonaa euroa.
Nähtäväksi jää, tekeekö KOK lisää maakohtaisia lähetyssopimuksia maksutelevisioyhtiöiden kanssa, vai nähdäänkö Suomessa kuitenkin olympialaiset ilmaiseksi.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. joulukuuta, 2008 15:24
Teräväpiirtoelokuvien nettikatselun Xbox 360 -pelikonsolilla aiemmin aloittanutNetflix aikoo laajentaa teräväpiirtovideoiden tarjontaa LG:n ja Samsungin Blu-ray-soittimille vielä tämän kuun aikana.
Samsungin kohdalla Netflixin teräväpiirtotuen sisältävän firmware-päivityksen saavatBD-P2500- ja BD-P2550-soittimet. LG:n osalta päivityksen saaBD300-soitin.
Netflixin teräväpiirtotarjonnasta löytyy mm. Heroes-, 30 Rock- ja CSI: Miami -sarjojen jaksoja 720p-resoluutiolla. Elokuvien osalta valikoima on kuitenkin heikompi, sillä tarjolla olevat nimikkeet kuten The Thing (Se jostakin) ja Colour Me Kubrick eivät ole aivan tuoreinta mahdollista tarjontaa. Netflix on kuitenkin luvannut lisätä palveluun jatkossa lisää teräväpiirtosisältöä, mutta mitään suurta kasvua teräväpiirtosisällön määrässä ei tulla näkemään Netflixin palvelussa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. joulukuuta, 2008 13:52
Vaikka digitaalisten nettilataamoiden osuus musiikkikaupasta on monissa maissa alle kymmenen prosenttia, on Yhdysvaltojen vastaava luku 18 prosenttia. Nettilataamoiden suosio tulee myös kasvamaan selvästi tulevien vuosien aikana, sillä tutkimisyhtiö Forrester Researchinjulkaisemien ennusteiden valossa nettilataamoiden markkinaosuus Yhdysvalloissa kohoaa 41 prosenttiin vuoteen 2013 mennessä.
Forrester Research ennustaa myös, että vuonna 2013 noin 55 prosenttia Yhdysvalloissa asuvista kuluttajista ostaa musiikkia netin musiikkilataamoista. Viime viikolla tutkimusyhtiö JupiterResearch kertoi, että musiikin vuotuinen myynti Yhdysvalloissa vähenee nykyisestä 10,1 miljardista dollarista 9,2 miljardiin dollariin seuraavan viiden vuoden aikana, joten ennusteiden mukaan näyttää siltä, ettei nettilataamoiden suosio pysty kompensoimaan taloudellisesti CD-levyjen heikentyviä myyntejä.
CD-levyt ja nettilataamot vetoavat kuitenkin tutkimustulosten valossa samoihin kuluttajiin, sillä 64 prosenttia nettilataamoita käyttävistä henkilöistä ja 57 prosenttia musiikkia lataavista henkilöistä ilmoittivat ostavansa myös CD-levyjä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. joulukuuta, 2008 12:17
Luovan työn tekijät ja yrittäjät (Lyhty) aloitti viime viikolla oman kampanjansa, jonka tarkoituksena on saada musiikkiominaisuuksilla varustetut matkapuhelimet hyvitysmaksujen piiriin.
Lyhty lähetti päättäjille kirjeitä, jotka alkavat sanoilla: "Usko tai älä: Kun MP3-soitin liitetään kännykkään, se vapautuu lakisääteisestä maksusta". Kirjeiden ohella kampanjassa nähdään vaaleanpunaisia pehmopossuja, postikortteja sekä porsaanreikää etsivän possun sisältävä mainos. Kyseisiä oheistuotteita on toimitettu kansanedustajille, ministereille ja puoluesihteereille, jotta nämä tukisivat valtioneuvoston käsittelyssä matkapuhelinten sisällyttämistä hyvitysmaksun piiriin.
Lyhdyn puheenjohtaja Kirsi Niittyinperä ja projektinjohtaja Lauri Kaira kysyvät lähettämässään kirjeessä seuraavaa: "Kun MP3-soitin sisällytetään puhelimeen, hyvitysmaksua ei kuitenkaan kerätä. Miksi ihmeessä? Eihän MP3-tallennin siitä mihinkään häviä". Lyhty haluaa hyvitysmaksujen piiriin myös muita uusia laitteita, jottei hyvitysmaksuista saatavien tulojen virta pääse kuihtumaan. "Muuten se hiipuu olemattomiin, sitä mukaa kun uudet kopiointilaitteet korvaavat vanhat. Ellei lain mukaista hyvitysmaksua kerätä musiikkipuhelimen kaltaisista monitoimilaitteista, kulttuurintekijöiden tulot heikkenevät, vaikka kopiointi lisääntyisi. Sitäkö Suomessa halutaan?"
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. joulukuuta, 2008 11:09
Viihde-elektroniikan jälleenmyyjiä kansainvälisesti edustava Entertainment Merchants Association (EMA) haluaisi muuttaa tietokone- ja konsolipelien myyntitapaa, jotta alan kokemat varkauksiin ja näpistyksiin liittyvät ongelmat saataisiin estettyä.
EMA:n Project Lazarus -koodinimellä kulkevan hankkeen tarkoitus on lisätä tuotteisiin kaupassa tehtävä fyysinen aktivointi, joka onnistuu ainoastaan tuotteen ostamisen jälkeen. Täten liikkeistä luvatta ulosvietyjä tuotteita ei voisi käyttää lainkaan, jolloin varkauksien ja näpistyksien määrän pitäisi laskea selvästi.
EMA ei ole vielä selventänyt tarkalleen miten aktivointi toimii, mutta ideaa on verrattu joidenkin vaatekauppojen käyttämiin väripanoksiin, joiden poistaminen vaatteista epävirallisin keinoin sotkee luvattomasti kaupoista viedyt vaatteet käyttökelvottomiksi. EMA selvittää parhaillaan mahdollisia vaihtoehtoja jälleenmyyjien ja pelivalmistajien kanssa, mutta aktivointien on tarkoitus toimia internetin kautta, jolloin varkauksien lisäksi voidaan estää pelien luvattomat ennakkomyynnit, koska pelien aktivoiminen voidaan aloittaa vastaa tietyn päivämäärän jälkeen.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 1. joulukuuta, 2008 12:57
DNA on julkistanut uuden Musalaajakaista-palvelun, jossa paketoidaan laajakaistayhteys ja rajaton määrä musiikkilatauksia DNA:n musiikkikaupasta. Kampanjatarjouksen aikana (1.12. 2008 - 4.1.2009) 39,95 euron kuukausihintaan sisältyy 2 megabitin yhteys, rajaton määrä latauksia musiikkikaupasta ja Creative ZEN Mozaic 4GB -musiikkisoitin. Tarjous edellyttää 24 kuukauden määräaikaisen sopimuksen.
DNA Musalaajakaistan musiikkikaupasta ladattava musiikki on suojattu Windows MediaDRM 10 -suojausteknologialla, joten musiikkia toistavan laitteen on tuettava kyseistä DRM-suojausta. Musiikkikauppa on tehty yhteistyössä Universal Musicin kanssa, joten sieltä löytyy ainoastaan Universalin musiikkia. Kappaleita musiikkikaupassa on kuitenkin yli 150 000.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 1. joulukuuta, 2008 11:44
Suomessa DRM-vapaiden musiikkilatauspalveluiden määrä ei ole valtaisa, joten musiikkitietopalveluna ja yhteisösivustona tunnetun Meteli.net-sivuston uusi Downloads-nimellä kulkeva MP3-musiikkikauppa tuo aiemmin tänä vuonna avatun The Groundin ohella selvää piristystä Suomen DRM-vapaiden musiikkilatauspalveluiden markkinoille.
The Groundin tapaan Meteli.netin Downloads myy kuluttajille ainoastaan DRM-vapaita MP3-kappaleita, joten kuluttajien ei tarvitse ostoksia tehdessä murehtia ostettujen kappaleiden yhteensopivuudesta. Valitettavasti DRM-vapaiden musiikkikauppojen tarjonta ei Suomessa vastaa DRM-suojattujen kauppapaikkojen tarjontaa, sillä neljästä suurimmasta levy-yh
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 1. joulukuuta, 2008 10:50
Jon Peddie Research -tutkimusyhtiön mukaan pelikonsolimarkkinat eivät pysty kilpailemaan PC-pelaamiseen tarkoitettujen komponenttien rahavirran kanssa. Yhtiön mukaan tänä vuonna kulutetaan pelitietokoneisiin yli 20 miljardia dollaria. Tämä on huomattavasti enemmän kuin pelikonsoleiden yhteenlaskettu myynti.
Yhtiön mukaan taloustaantuma ei vaikuta niin paljoa PC-rautaan kuin pelikonsoleihin. Tasaista kasvua on odotettavissa vuosi vuodelta ja vuonna 2012 JPR ennakoi tietokonekomponenttejen ja -lisälaitteiden myyvän yli 34 miljardin dollarin arvosta.
Myyntilukemien ulkopuolelle jäävät ohjelmistot - tai tässä tapauksessa pelit - jotka myyvät konsoleille huomattavasti paremmin. PC-pelaajat kuluttavat peleihin huomattavasti vähemmän rahaa kuin konsolipelaajat, johon osasyynä nähdään PC-pelaajien korkeampi peliuskollisuus, jolloin muutamaa ostettua peliä pelataan useampia vuosia esimerkiksi verkossa.
Jon Peddie huomautti myös, että jokainen PC-pelaaja ei osta useiden tuhansien pelikonetta, vaan pelaajia löytyy jokaisesta tietokonesegmetistä - kasvua on havaittu myös peliläppäreiden osalta.