Palaute
 
AfterDawn: IT-alan uutiset
  In English  Suomeksi  På svenska På norsk

Uutiset (10 / 2008)

AfterDawn: Uutiset

PlusTV-kanavat ilmaisjakelussa sunnuntaiaamuun asti

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31. lokakuuta, 2008 22:16

PlusTV-kanavat ilmaisjakelussa sunnuntaiaamuun asti Antenniverkon kautta TV-ohjelmia katsovat kotitaloudet voivat tänä viikonloppuna nauttia ilmaiseksi maksukanavista, kun PlusTV ilmoitti, että sen maksukanavat ovat ilmaiseksi katsottavissa sunnuntaihin 2.11. klo 9.00 asti.

Kanavat Auki Antennikodeissa –viikonloppu antaa siis kuluttajille mahdollisuuden tutustua MTV3 MAX-, MTV3 Fakta-, Sub Leffa-, Sub Juniori-, KinoTV-, Disney Channel-, Nickelodeon-, Music Television-, Eurosport-, Discovery Channel-, URHEILU+KANAVA-, SVT Europa- ja DIGIVIIHDE-kanavien tarjontaan ilmaiseksi.

Huomenna kyseisten kanavien ohjelmatarjonnasta löytyy mm. Formula 1 Brasilian GP: Aika-ajot, Jalkapallon Espanjan liiga Valencia – Racing sekä Tarzan 2- ja Kuin raivo härkä -elokuvat. Valitettavasti Formula 1 -kauden päättävää Brasilian GP:tä ei ilmaisen katselun aikana nähdä, sillä PlusTV:n tiedotteen mukaan: "Nykyiset lähetysoikeussopimukset eivät mahdollista suorien Formula 1 –kisalähetysten esittämistä salaamattomana".

Ohjelmien katsomista varten ei siis tarvita PlusTV-korttia, joten kanavat näkyvät myös niissä digibokseissa, joissa ei ole kortinlukijaa. Jos kanavat eivät näy suoraan, kannattaa oman boksin kanavahaku suorittaa uudelleen.




AfterDawn: Uutiset

Welholta kuusi uutta HD-kanavaa

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 31. lokakuuta, 2008 17:47

Welholta kuusi uutta HD-kanavaa Kaapelitelevisio-operaattori Welho kertoo lehdistötiedotteessaan tuplaavansa tarjolla olevien teräväpiirtokanaviensa määrän. Yritys tuo markkinoille myös uusinta tekniikkaa edustavan tallentavan HD-digiboksin.

Uusia kanavia Welhon verkossa aloittaa yhteensä kuusi kappaletta. Uutuuskanavista CANAL+ Sport HD ja MTVN HD aloittivat lähetyksensä kaapeliverkossa jo eilen. Rush HD, BBC HD, Luxe.tv ja MelodyZen.tv HD aloittavat sensijaan vasta joulukuussa. Uusien kanavien myötä Welhon teräväpiirtotarjonta laajenee jo 12 kanavaan.

"Welho julkistaa ensimmäisenä pohjoismaisena jakelijana sporttifanin toivekanavan, vauhdikkaita extreme- ja lautailulajeja esittävän Rush HD:n. Kanavan jakelu alkaa joulukuussa, ja samaan aikaan tarjolle tulevat myös brittiläinen laatukanava BBC HD, luksuselämän kimmellystä näyttävä Luxe.tv HD sekä upeita maisemia ja rentouttavia äänimaailmoja tarjoava MelodyZen.tv HD", tiedotteessa kerrotaan.

Pääkaupunkiseudulla toimiva kaapelitelevisio- ja laajakaistaoperaattori ei tyydy kuitenkaan edes tusinaan, vaan yritys lupaileekin tuovansa lähitulevaisuudessa (ensi vuonna?) vielä lisää kanavia kaapeliasiakkaidensa riemuksi. Tämän vuoden jouluksi saapuvien kanavien hinnoittelusta Welho aikoo kertoa lisää lähempänä ajankohtaa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Karjala-turnaus teräväpiirtona antenniverkkoon

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 31. lokakuuta, 2008 13:56

Karjala-turnaus teräväpiirtona antenniverkkoon Digita jatkaa Pekingin olympialaisten aikaan Yle HD:lla aloitettua teräväpiirtolähetysten kokeilua uudella MTV3 MAX HD -kanavalla. Antenniverkkon jakeluun lähetettävä testikanava on osa kokeilua, jolla valmistellaan vuoden 2009 syksyllä alkavia laajempia ja mahdollisesti jatkuvia antenniverkon teräväpiirtolähetyksiä.

MTV3 MAX HD -kanavalla nähdään jääkiekon Karjala-turnauksen otteluita, joita lähetetään teräväpiirtoisena MPEG4-formaatissa. Kavanaa lähetetään vain Espoon Latokasken lähettimestä, joten kanava nähdään antenniverkossa ainoastaan Espoon, Helsingin, Inkoon, Kauniaisen, Kirkkonummen, Lohjan, Nurmijärven, Siuntion, Tuusulan, Vantaan ja Vihdin alueilla. Lisäksi MTV3 MAX HD -kanavaa lähetetään osassa Welhon, DNA:n, Elisan, Lumotv:n ja Turun Kaapelitelevisio Oy:n verkoista, sekä Telia Soneran ja SaunaVision IPTV-palveluissa.

"Koelähetykset Pekingin olympialaisista onnistuivat yli odotusten. Lähetysten aikana toteutetusta katsojatutkimuksesta saadut tulokset vahvistivat käsityksemme siitä, että teräväpiirtolähetykset tuovat aitoa lisäarvoa perheen kaikille katsojille. Karjala-turnauksen aikana jatkamme tutkimuksia sekä katsojan että tekniikan näkökulmasta. Tavoitteenamme on aloittaa teräväpiirtotelevisiolähetykset antenni-tv-verkossa syksyllä 2009", kertoi liiketoimintajohtaja Timo Kiiskinen Digitasta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

DigiExpo starttasi tänään kuluttajille

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31. lokakuuta, 2008 13:00

DigiExpo starttasi tänään kuluttajille Digitekniikan tuulahduksia esittelevä DigiExpo-tapahtuma avautui tänään kuluttajille Helsingin Messukeskuksessa. Koko viikonlopun kestävillä messuilla eri valmistajat esittelevät mm. kotiteatteriuutuuksia, tietokoneita, digikameroita, konsolipelejä, televisioita, matkapuhelimia ja teräväpiirto-ohjelmia.

Yrityksistä tapahtumassa ovat mukana mm. Bang & Olufsen, Canon, Digita, EA, Elisa, Fujitsu Siemens Computers, HP, LG, Logitech, Microsoft, Nintendo, Olympus, Pioneer, Samsung, Sony, Ubisoft ja Welho.

Uusien tuotteiden ja palveluiden tutustumisen ohella messuvieraat voivat tutustua esim. tietoisku- ja pelilavan antimiin, joissa kerrotaan mm. kotiteatterin äänentoistosta ja pelikonsoleiden mediaominaisuuksista. Lauantaina paikalla on mahdollista nähdä myös So Called Plan -yhtye ja sunnuntaina vastaavasti Carmen Gray.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

James Bond -elokuvien Blu-ray-versiot aiheuttavat ongelmia

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31. lokakuuta, 2008 12:13

James Bond -elokuvien Blu-ray-versiot aiheuttavat ongelmia Blu-ray-formaatin tarjoamat mahdollisuudet eri profiilien ja valinnaisten kopiointisuojausten käyttöön ovat aiemmin tuoneet ongelmia tietyille Blu-ray-soittimille ja nyt nämä ongelmat ovat saaneet jatkoa, kun monet James Bond -elokuvien Blu-ray-julkaisuja hankkineet tahot ovat valitelleet elokuvien toimivuusongelmia.

Viime viikolla kokoelmina julkaistut James Bond -elokuvat aiheuttavat ongelmia useiden eri Blu-ray-soittimien kanssa. Ongelmat näkyvät kuluttajille mm. elokuvan pysähtymisenä, elokuvan jumiutumisena elokuvan valikoissa ja Blu-ray-soittimen jumiutumisena.

Ongelmat johtuvat jälleen soittimista, joiden firmware-päivitykset eivät ole ajan tasalla. Valitettavasti kaikille soittimille ei ole vielä julkaistu firmware-päivitystä, jonka avulla elokuvat toimisivat ongelmitta, jonka lisäksi tiettyjen soittimien firmware-päivitysten tekeminen vaatii kuluttajalta hieman ylimääräisiä ponnistuksia ja tietokoneen käyttötaitoja, jonka vuoksi kaikki Blu-ray-soittimet eivät ole käyttäjäystävällisyyden osalta parhaita mahdollisia laitteita. Monissa uudemmissa soittimissa firmware-päivitykset onnistuvat onneksi suoraan soittimen valikon kautta, jos soitin on vain yhdistetty internetiin.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Ensimmäiset sivulliset uhrit löytyivät Brittien luvattomien pelijakelijoiden metsästyksessä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31. lokakuuta, 2008 10:19

Ensimmäiset sivulliset uhrit löytyivät Brittien luvattomien pelijakelijoiden metsästyksessä Kerroimme elokuun lopulla, kuinka monet pelitalot ja -julkaisijat aloittivat peliensä luvattomia kopioita jakavien henkilöiden etsimisen ja korvausten keräämisen Britanniassa. Tuolloin kohteeksi oli tarkoitus ottaa 25 000 luvatonta nettijakelijaa, jonka takia monet tahot epäilivät, että tulilinjalle joutuu myös sivullisia uhreja.

Nyt ensimmäiset sivulliset uhrit ovat tuoneet tapauksensa julki Briteissä Which? Computing -lehdessä. Gill ja Ken Murdoch saivat kirjeen Ataria edustavalta Davenport Lyons -lakifirmalta, jossa heiltä vaadittiin maksamaan yhteensä 525 punnan eli noin 670 euron korvaukset Race07-pelin luvattomasta jakelusta. Kirjeen mukaan asia vietäisiin oikeuteen, jos Murdochit eivät maksaisi vaadittua summaa.

54- ja 66-vuotiaat Murdochit eivät kuitenkaan omien sanojensa mukaan ole koskaan pelanneet tietokonepelejä, ja virheen huomattuaan Atari ja Davenport Lyons lopettivat Murdochien ahdistelun.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

MusicTV sensuroi P2P-ohjelmien nimet musavideosta

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31. lokakuuta, 2008 9:24

MusicTV sensuroi P2P-ohjelmien nimet musavideosta MusicTV avasi oman musiikkivideoita jakelevan MTVMusic.com-sivustonsa tällä viikolla. Palvelusta löytyy tällä hetkellä yli 16 000 musiikkivideota, joista tosin ainakin yksi video on kokenut outoa sensurointia.

Hassuista kappaleistaan tunnetun Weird Al Yankovicin vuonna 2006 julkaisema Don't Download This Song -kappaleesta on MTVMusic.com-sivuston videossa sensuroitu kappaleessa mainittavat P2P-ohjelmat. Kappaleessa laulettava "Like Morpheus or Grokster or Limewire or KaZaA" -osuus on MTVMusic.com-sivuston versiossa piipattu uuteen uskoon, joten P2P-ohjelmien nimet jäävät kuulijoilta kuulematta.

Vastaavaa sensurointia ei kuulla esim. kappaleen YouTube-versiossa, jossa kyseisten P2P-ohjelmien nimet mainitaan ilman piippauksia.

Tällä hetkellä ei ole tietoa siitä, miksi MTVMusic.com-sivuston versiota on muokattu kyseisellä tavalla. Arvailut sensuroinnin syystä vaihtelevat käytännön pilan ja tuotemerkkien mainontaan liittyvien rajoitusten välimaastossa. Foliohattua kiristämällä syyn voi kuitenkin vyöryttää myös tekijänoikeusjärjestöjen tai mediajättien niskoille.




AfterDawn: Uutiset

Netflix-mania jatkuu, tuki nyt TiVo-laitteille

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30. lokakuuta, 2008 18:23

Netflix-mania jatkuu, tuki nyt TiVo-laitteille Netflix on viimeisen parin viikon aikana ollut mukana useissa tuotejulkistuksissa ja loppua ei tunnu näkyvän, sillä viimeisimmän tiedon mukaan Netflixin internetin kautta jaettaviin elokuviin pääsevät jatkossa käsiksi myös TiVo-laitteiden omistajat.

Digitaalisia TiVo-videotallentimia on myyty Yhdysvalloissa jo useita miljoonia kappaleita, mutta Netflixin ohjelmien katselu vaatii kuluttajalta uudempia TiVo HD-, TiVo HD XL- tai TiVo Series3 -sarjan laitteita, joissa on paremmat latausominaisuudet aiempiin TiVo-malleihin verrattuna.

TiVo-laitteiden nettivideotarjonta on monipuolistunut viime aikoina muutenkin, sillä viime viikolla TiVon kanssa yhteistyön aloittivat CinemaNow ja Jaman.com, joiden tarjoamien palveluiden kautta kuluttajat voivat vuokrata elokuvia TiVo-laitteilleen. TiVo-laitteilla pääsee myös käsiksi osaan YouTuben sisällöstä ja Amazonin Unbox-videokauppaan.

TiVo ja Netflix yrittivät vastaavaa yhteistyötä jo vuonna 2004, mutta tuolloin ongelmia aiheuttivat Netflixin tekemät jakelusopimukset, jotka kielsivät elokuvien internet-jakelun. Menneiden vuosien aikana Netflix on kuitenkin saanut neuvoteltua paremmat sopimukset, jonka johdosta yrityksen videopalvelusta voi katsella yli 12 000 TV-sarjan jaksoa ja elokuvaa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

MTV Games ja Harmonix tekevät Beatles-aiheisen musapelin

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30. lokakuuta, 2008 17:24

MTV Games ja Harmonix tekevät Beatles-aiheisen musapelin Beatlesin musiikkia ei ole virallisesti kaupattu internetin digitaalisissa latauspalveluissa, eikä yhtyeen musiikkia ole aiemmin kuultu musiikkipeleissä. Nyt näistä epäkohdista toinen on korjaantumassa, sillä MTV Games, Harmonix ja Beatlesin kappaleiden oikeudet omistava Apple Corps ovat tänään ilmoittaneet yhteistyöstä, jonka myötä kuluttajat pääsevä ensi vuoden jouluna tutustumaan Beatles-aiheiseen musiikkipeliin.

Aiemmista huhuista poiketen kyseessä ei ole Rock Band - Beatles, vaan kyseessä on täysin uusi musiikkipeli, jonka pelimekaniikka pohjautuu kuitenkin osittain Rock Band -peleihin. MTV Games ja Harmonix saivat Beatlesin itselleen yksinoikeudella, joten Beatlesin kappaleita ei tulla kuulemaan esim. Guitar Hero- tai Guitar Revolution -peleissä. Beatlesin kappaleita saatetaan kuitenkin kuulla myös Rock Band -peleissä, mutta toistaiseksi yhteistyökumppanit eivät halunneet puhua asiasta.

Pelin tarkemmat yksityiskohdat ovat vielä pimennossa, mutta musiikin lisäksi pelissä tullaan näkemään musiikin ohella myös muitakin Beatlesiin liittyviä asioita, jonka myötä pelikokemuksen pitäisi olla ainutlaatuinen. Pelin musiikkitarjonta tulee koostumaan Beatlesin Briteissä julkaistuista levyistä, ja tarjolle tulee musiikkia kaikilta Beatlesin levyiltä. Peli tullaan myös julkaisemaan kaikilla markkina-alueilla.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

HD-kanavat Suomessa - mistä ja mitä (päivitetty 1.9.2009)

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 30. lokakuuta, 2008 15:01

HD-kanavat Suomessa - mistä ja mitä (päivitetty 1.9.2009) Suomen teräväpiirtotarjonta on kasvussa, vaikka sen näkyvyys ei vielä ole kasvanut kovin selkeästi. Syynä näkymättömyyteen lienee toistaiseksi satelliittitarjoajien ja kaapelioperaattoreiden verrattaen pienet panostukset HD-sisältöön, sekä teräväpiirtolaitteiden ja erityisesti HD-digiboksien harvalukuisuus kuluttajamarkkinoilla.

Suomessa on kuitenkin tällä hetkellä (30.10.2008) tarjolla ainakin 15 teräväpiirtokanavaa, joista yksi on tilapäiskäytössä oleva YLE HD/Peking. Näitä 15 kanavaa tarjoavat kaksi pohjoismaista satelliittitelevisioyhtiötä - Canal Digital ja Viasat - sekä joukko suurempia ja pienempiä kaapelioperaattoreita. Alla olevassa taulukossa (päivitetty 1.9.2009) tärkeimmät näistä.




Päivitetty 1.9.2009
Canal DigitalViaSatWelhodnaelisalumo
Discovery Channel HDkylläeikylläeieiei
History Channel HDkylläeikylläeieiei
National Geographic Channel HDkylläkylläeieieiei
Silver HDkylläeikylläeikylläei
Voom HD (kanava poistunut)kylläeikylläkylläkylläkyllä
Canal+ FILM HDkylläeikylläkylläeikyllä
Canal+ Sport HDkylläeikylläkylläeikyllä
Eurosport HDkylläeikylläeikylläei
Viasat Sport HDeikylläkylläkylläeikyllä
TV1000 HDeikylläkylläkylläeikyllä
Nelonen HDkylläeikylläkylläkylläei
MTV3 MAX HDeieikylläkylläkylläkyllä
MTVN HDeikylläkylläkylläkylläkyllä
Rush HDkylläeikylläeikylläei
BBC HDkylläeikylläeikylläei
MelodyZen.tv HDeieikylläeieiei
Luxe.tv HDeieikylläeieiei
SVT HDeieikylläeieiei

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Jukka Kemppinen: Taiteilijat kuin kuutamolla

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30. lokakuuta, 2008 14:12

Jukka Kemppinen: Taiteilijat kuin kuutamolla EU-komissaari Charlie McCreevyn suunnitelmat laajentaa äänitteiden tekijänoikeudellista suoja-aikaa nykyisestä 50 vuodesta 95 vuoteen ovat keränneet runsaasti vastustusta mm. Suomen kirjastoseuralta. Nyt oman mielipiteensä asiasta on kertonut informaatio- ja teknologiaoikeuden professori ja oikeustieteen dosentti Jukka Kemppinen.

Kemppinen pureutuu blogi-kirjoituksessaan tekijänoikeudellisen suoja-ajan pidentämisen tukemiseen, jossa on hänen mielestään huijattu artisteja. Kemppinen viittaa kirjoituksessaan maanantaina ilmestyneen HS:n sivuilta löytyneeseen vetoomukseen, jossa suuri joukko suomalaisia artisteja vetoaa siihen, että päättäjät tukisivat suoja-ajan pidentämistä. Vetoomuksen taustalla seisovat Suomen Muusikkojen Liitto ry ja Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat eli lyhyemmin ÄKT ry, jotka tahtovat monien muiden tahojen tapaan pidentää äänitteiden suoja-aikaa.

Muusikkojen Liitto on pahoin pettynyt (PDF) EU:n nykyiseen tilaan, sillä suoja-ajat ovat monissa maissa paljon pidemmät kuin EU:ssa. Liiton mukaan pidempi suoja-aika löytyy ainakin Yhdysvalloista (95-120 vuotta), Meksikosta (75 vuotta), Chilestä (70 vuotta), Brasiliasta (70 vuotta), Perusta (70 vuotta), Turkista (70 vuotta), Intiasta (60 vuotta) ja Venezuelasta (60 vuotta), jonka lisäksi Australia ja Singapore ovat laajentamassa omia suoja-aikojaan 70 vuoteen.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

BenQ:n LCD-näytöt käyvät kaupaksi

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 30. lokakuuta, 2008 12:51

BenQ:n LCD-näytöt käyvät kaupaksi Vasta puolitoista vuotta Suomen näyttömarkkinoilla toiminut BenQ on noussut LCD-näyttöjen markkinaykköseksi. Tutkimusyritys DMR:n raportin mukaan BenQ on kasvattanut markkinaosuuttaan selvästi vuoden ensimmäisestä neljänneksestä lähtien. Listauksen mukaan BenQ oli ykkönen 15,6% osuudella jättäen jälkeensä (järjestyksessä) LG:n, HP:n ja Samsungin.

"Nopea kasvu LCD-näyttöjen kärkikastiin kertoo tuotteiden hyvästä vastaanotosta markkinoilla", kertoi BenQ Nordic AB:n Suomen Country Manager Harri Ekholm. "Erityisen tyytyväisiä olemme isojen kokoluokkien nopeasta penetraatiosta niin kuluttajamyynnissä kuin yrityskaupassa".

Ekholm kertoo, että yritys panostaa tulevaisuudessa uusien teknologioiden ja ominaisuuksien tuomiseen näyttömarkkinoille. Uudet Full HD -resoluution LCD-näytöt edustavat tällä hetkellä näyttöteknologian huippua kauppojen hyllyillä.




AfterDawn: Uutiset

Sonyn peliosaston tappiot pienenivät

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30. lokakuuta, 2008 12:11

Sonyn peliosaston tappiot pienenivät Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoli on ollut julkaisustaan saakka melkoinen menoerä Sonyn peliosastolle, mutta Sonyn onneksi peliosaston kokemat tappiot ovat laskeneet selvästi viimeisen vuoden aikana.

Sonyn julkaisemien taloudellisten lukujen mukaan yhtiön syyskuun lopulla päättyneellä toisella vuosineljänneksellä yrityksen peliosasto teki tappiota 39,5 miljardia jeniä eli noin 307 miljoonaan euroa. Viime vuonna vastaavan ajankohdan tappiot olivat 96,7 miljardia jeniä eli noin 751 miljoonaa euroa, joten Sonyn peliosaston tilanne näyttää nyt hieman valoisemmalta.

Sonyn mukaan suurimmat syyt tappion alenemiselle ovat PlayStation 3 -konsolin alentuneet valmistuskustannukset, PlayStation 3 -pelien paremmat myyntiluvut ja PSP-konsoleiden hyvät myyntiluvut. PlayStation 3 -konsoleita myytiin toisen vuosineljänneksen aikana 2,43 miljoonaa kappaletta, joka on 200 000 kappaletta enemmän kuin Xbox 360 -pelikonsolin myyntiluvut vastaavana ajanjaksona. Yhteensä PlayStation 3 -konsoleita oli myyty syyskuun loppuun mennessä 16,85 miljoonaa kappaletta. Xbox 360:n kohdalla vastaava luku on noin 24 miljoonaa konsolia.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

RDM tuo huippusalauksella varustetun kilpailijan Blu-ray-levyille?

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30. lokakuuta, 2008 10:58

RDM tuo huippusalauksella varustetun kilpailijan Blu-ray-levyille? Blu-ray-formaatti on jälleen saamassa uuden kilpailijan, kun internetiin ilmaantui tietoja Royal Digital Median (RDM) uudesta optisesta levyformaatista.

RDM:n uusi ja ainakin toistaiseksi nimeämätön formaatti ei käytä Blu-rayn tapaan sinistä laservaloa datan lukemiseen, vaan dataa luetaan levyltä punaisen laservalon avulla, joten levyt vastaavat tältä osin esim. DVD-levyjä. Täten levyjen ja soittimien hinta saadaan Blu-rayn vastaavia hintoja alemmaksi, koska soittimissa ja tallennuslaitteissa voidaan käyttää edullista jo olemassa olevaa tekniikkaa levyjen lukemisessa ja kirjoittamisessa.

Uuden formaatin levyille luvataan tallennuskapasiteetiksi 100 gigatavua, jonka lisäksi elokuvalevyt tukevat videon tallennusta 1920p-resoluutiolla. Blu-rayn suurin tuettu resoluutio on vastaavasti 1080p ja kuluttajille on toistaiseksi tarjottu vain 50 gigatavun tallennuskapasiteetilla varustettuja levyjä, vaikkakin useat valmistajat ovat jo esitelleet suuremmilla tallennuskapasiteeteilla varustettuja Blu-ray-levyjä.

Kuluttajien kannalta uuden formaatin ikävin uudistus on DreamStream-yhtiön kehittämä kopiointisuojaus, jota tullaan käyttämään uusilla levyillä suojaamaan dataa luvattomalta kopioinnilta. DreamStreamin tekemän kehitystyön myötä uusilla levyillä voidaan käyttää 2 048 -bittistä European Encryption Solution -salausmenetelmää (EES). Blu-ray-elokuvissa käytössä on 128-bittiseen AES-salaukseen perustuva suojaus, jonka Muslix64-nimimerkillä tunnettu henkilö onnistui kiertämään vuoden 2006 lopulla. DreamStreamin toimitusjohtajana toimiva Ulf Diebel sanoo yrityksen lehdistötiedotteessa Muslix64:n tekemien toimien aiheuttaneen lukuisia ongelmia Blu-ray-formaatille, jonka lisäksi elokuvastudiot ovat menettäneet huomattavia summia rahaa ongelman aiheuttaneen piratismin seurauksena.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Nelosen uusi Lifestyle-kanava Liv käynnistyy ystävänpäivänä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 29. lokakuuta, 2008 16:29

Nelosen uusi Lifestyle-kanava Liv käynnistyy ystävänpäivänä Nelonen ilmoitti pari viikkoa sitten avaavansa uuden TV-kanavan ensi vuoden alkupuolella. Tuolloin kanavasta ei juuri herunut tietoja, mutta nyt Nelonen on paikannut tilanteen kertomalla tarkemmin uudesta kanavasta.

Uusi Liv-nimellä kulkeva kanava ilmaantuu kaapelioperaattoreiden palveluvalikoimiin 14.2.2009, joten seuraavana ystävänpäivänä ystäville voi tarjota suklaiden ja kukkien ohella myös apua uuden TV-kanavan virittämisessä. Livin tarjonta koostuu Lifestyle-ohjelmista, joita ei Suomessa tällä hetkellä nähdä tarpeeksi ainakaan Katja Santalan mukaan, joka toimii Livin vastaavana
tuottajana. "Maailmalla lifestyle-kanavia on viime vuosina syntynyt paljon, mutta Suomesta tällainen on vielä puuttunut. Olemme tehneet paljon taustatyötä ja todenneet, että tällaiselle kanavalle on tarvetta. Ihmiset haluavat viihtyä omassa nahassaan ja tehdä jokapäiväisestä elämästään mahdollisimman onnellista. Liv kannustaa ja inspiroi nauttimaan tästä päivästä. Kuten kanavan slogan toteaa - elämä on nyt" toteaa Santala lehdistötiedotteessa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Kommentti: Kesko heräämässä verkkokaupan todellisuuteen?

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 29. lokakuuta, 2008 15:09

Kommentti: Kesko heräämässä verkkokaupan todellisuuteen? Kesko, kuten käytännössä kaikki muutkin suomalaiset perinteiset kuluttajaelektroniikan jälleenmyyjät, ovat olleet täydellisen pihalla verkkokaupan kasvusta jo vuosikymmenen ajan. Niinkin tunnetut ja luotetut brändit kuin Musta Pörssi, Tekniset, Veikon Kone ja Expert ovat vain tyynesti katselleet vierestä, kun isot ja pienet verkkokaupat ovat pikkuhiljaa napsineet niiden markkinaosuutta aina vain kiihtyvään tahtiin.

Kesko toki muistaa hehkuttaa netAnttila-konseptiaan, mutta se ei liiemmin auta, kun samaan aikaan esim. Musta Pörssi -ketjun liikevaihto syöksyy (PDF) tappavaa tahtia alaspäin. Nyt alamäen pysäyttämiseksi Kesko on avaamassa uutta verkkokaupan ja kivijalkamyymälän yhdistelmää, Koneboxia. Näinkin pian? Nettikaupan alkamisesta Suomessahan tulee kuluneeksi vasta noin 12 vuotta..

On jokseenkin käsittämätöntä, että valtavalla vuosikymmenien työllä rakennetut brändit eivät huomaa verkon mahdollisuuksia. Osasyynä asiaan on monella ketjulla myös se, että ne ovat oikeasti vain usean itsenäisen yrittäjän muodostamia brändiketjuja ja jos ketju alkaa taistelemaan oman yrittäjänsä kanssa samoista kuluttajista, on ongelma tietysti hyvin konkreettinen. Mutta onko sekään sitten hyvä, että pian ihmisille tulee ensimmäisenä mieleen Verkkokauppa.com tai Jimm's PC Store, kun he ajattelevat "hyvää kodinelektroniikkakauppaa"?

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Wal-Martin DRM-vapaa musiikkikauppa myy suosittuja kappaleita alennuksella

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 29. lokakuuta, 2008 13:55

Wal-Martin DRM-vapaa musiikkikauppa myy suosittuja kappaleita alennuksella Taistelu DRM-vapaiden musiikkikauppojen markkinoilla käy kuumana Yhdysvalloissa. Tämän seurauksena Wal-Mart on kaivanut taskuistaan uusia aseita, joiden avulla yritys koettaa parantaa kauppapaikkansa suosiota.

Ensimmäinen uudistus on hintojen alentaminen. Jatkossa Wal-Martin kauppapaikka myy 30 suosituinta musiikkikappaletta 0,74 dollarin eli noin 0,58 euron hintaan. Muiden kappaleiden hintataso pysyy jatkossakin 0,94 dollarissa eli noin 0,73 eurossa. Tämän lisäksi asiakkaille tarjotaan joka viikko uutta ilmaista musiikkikappaletta.

Tämän lisäksi Wal-Mart jakaa jatkossa kaikille CD Audio -levyn ostajille latauskupongin, joka oikeuttaa yhteen ilmaiseen lataukseen kaupan valikoimista. Latauskuponkeja saa sekä yrityksen kivijalkamyymälöistä että verkkokaupasta.

Näiden tarjousten ohella Wal-Mart on myös parantanut musiikkikauppansa yhteensopivuutta, ja nyt DRM-vapaata musiikkia voi ladata sekä Windows-, Linux- että Mac OS X -käyttöjärjestelmillä. Tuettuja selaimia ovat Firefox 2.0/3.0, Internet Explorer 6/7, Safari 3 ja Chrome 0.2, joten tunnetuimmista selaimista ainoastaan Opera loistaa poissaolollaan.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Netflix tarjoaa teräväpiirtovideoita Xbox 360:n omistajille

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 29. lokakuuta, 2008 10:40

Netflix tarjoaa teräväpiirtovideoita Xbox 360:n omistajille Microsoftin ja Netflixin ilmoitus yritysten välisestä yhteistyöstä Xbox 360 -pelikonsolin ympärillä sai vahvistuksen kesällä järjestetyillä E3-messuilla. Tuolloin selvisi, että marraskuun 19. päivä julkaistavan Xbox 360 -konsolin syyspäivityksen myötä Netflixin asiakkaat voivat katsella Netflixin nettivideopalvelun kautta jaeltavaa videotarjontaa Xbox 360:n avulla.

Yritykset eivät kuitenkaan tuolloin maininneet mitään mahdollisesta teräväpiirtosisällöstä, mutta uutta syyspäivitystä ennakkoon testanneet tahot ovat vahvistaneet, että Netflix jakelee konsolille myös teräväpiirtosisältöä. Aiemmin konsolille on voinut ladata teräväpiirtosisältöä ainoastaan Xbox Live Marketplacen kautta.

Engadget-sivuston mukaan aluksi tarjolla on noin 300 teräväpiirto-ohjelmaa, joihin lukeutuu mm. Heroes-sarja. Netflix ei ole toistaiseksi paljastanut teräväpiirto-ohjelmien teknisiä yksityiskohtia, mutta Engadgetin mukaan Netflixin tarjoamien videoiden kuvanlaatu on häikäisevän hyvä, ja Engadget ennakoikin palvelulle hyvää menestystä kuluttajien keskuudessa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

MusicTV avasi musiikkivideoita tarjoavan videosivuston

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28. lokakuuta, 2008 19:28

MusicTV avasi musiikkivideoita tarjoavan videosivuston Musiikkivideoiden tarjonta internetin eri videopalveluissa on nykyisellään erittäin kattavaa. Nyt musiikkivideoiden tarjonta on laajentunut vielä entisestään, kun MusicTV avasi tänään oman MTVMusic.com-sivuston, jonka kautta kuluttajat pääsevät tutustumaan yli 16 000 musiikkivideoon.

Tarjonnasta löytyy virallisten musiikkivideoiden lisäksi mm. MusicTV:n omia Unplugged-nauhoituksia, haastatteluita ja videopätkiä MusicTV:n järjestämistä tapahtumista. Palvelun tarjonta ei ainakaan vielä kata MusicTV:n kaikkia arkistonauhoja, mutta tarjontaa on tarkoitus laajentaa tulevaisuudessa.

Videoiden laatu vastaa monien videoiden kohdalla esim. YouTuben tarjontaa, joten laadun osalta palvelu ei erityisemmin houkuttele käyttäjiä. MTVMusic.com osaa kertoa videoista niiden ohjaajan, ja palvelu mainitsee artistin ja soivan kappaleen ohella myös sen, miltä levyltä kyseisen kappaleen voi mahdollisesti löytää ja mikä levy-yhtiö on kyseisen levyn julkaissut. Tämän lisäksi palveluun rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida videoita ja arvostella niitä. Sivuston videoita voi myös helposti liittää esim. omiin blogi-kirjoituksiin ja ainakaan toistaiseksi videoiden yhteydessä ei näytetä mainoksia, joten musiikkivideoiden makuun pääsee ilman television puolelta tuttuja mainoskatkoja.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Maanpäälliset teräväpiirtolähetykset alkavat Ranskassa torstaina

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28. lokakuuta, 2008 14:00

Maanpäälliset teräväpiirtolähetykset alkavat Ranskassa torstaina Jos Euroopassa ei koeta parin seuraavan päivänä suuria yllätyksiä, tulee Ranskasta Euroopan ensimmäinen maa, jossa alkavat jatkuvat antenniverkon kautta tapahtuvat teräväpiirtolähetykset.

Ranskassa peli avattiin epävirallisesti jo elokuussa, kun Canal Plus HD -kanava aloitti toimintansa antenniverkossa. Torstaina mukaan liittyvät maan suosituimmat TF1 HD-, France 2 HD-, M6 HD- ja Arte HD -kanavat.

Digisignaalia Ranskassa jakelevan TDF:n mukaan antenniverkon teräväpiirtolähetysten näkyvyys­alue kattaa aluksi 40 prosenttia Ranskan väestöstä. Ensi kesäkuusta alkaen näkyvyys­alueen pitäisi kattaa 60 prosenttia ranskalaisista ja lopullinen tavoite on se, että teräväpiirtolähetysten näkyvyysalue olisi yhtä suuri tavallisten digilähetysten kanssa. Ranskassa maanpäälliset digilähetykset saavuttavat noin 95 prosenttia ranskalaisista.

Aivan kaikkea sisältöä ei kuitenkaan tarjota kuluttajille aitona teräväpiirtona, vaan osa sisällöstä on vain skaalattu suuremmalle resoluutiolle. France 2 HD kuvaa ja lähettää mm. tennistä ja pyöräilyä teräväpiirtona, jonka lisäksi myös uutis- ja ajankohtaisohjelmia saadaan kotisohville aitona teräväpiirtona. Kuvauslaitteiden uusimisen lisäksi ongelmia ovat aiheuttaneet sopimusneuvottelut, sillä useat Yhdysvalloissa toimivat elokuvastudiot sallivat teräväpiirtolähetykset ainoastaan kopiointisuojauksien kera, joten tiettyjen elokuvien teräväpiirtoesitykset saattavat ainakin toistaiseksi jäädä näkemättä antenniverkon lähetyksissä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Wiin homebrew-esto murrettiin parissa päivässä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 27. lokakuuta, 2008 18:46

Wiin homebrew-esto murrettiin parissa päivässä Nintendo on työskennellyt viime aikoina ahkerasti sen puolesta, etteivät Wii-konsolin omistajat voisi ajaa konsoleissaan ns. homebrew-ohjelmia. Viime viikon torstaina Nintendo julkaisi Wiille viimeisimmän firmware-päivityksen, joka esti omien homebrew-ohjelmien asentamisen konsolille.

Wii-modaajat eivät kuitenkaan Nintendon toimista hätkähtäneet, vaan useita Wii-kikkoja aiemmin löytäneet Team Twiizers -ryhmän jäsenet julkaisivat jo lauantaina uuden päivityksen, jonka avulla kotikutoisia ohjelmia voi jälleen asentaa konsolille.

Kotikutoisten ohjelmien ajamisen lisäksi uusi Homebrew Channel mahdollistaa SDHC-muistikorttien käyttämisen kotikutoisissa ohjelmissa. Nintendo on ainakin toistaiseksi estänyt ohjelmiston osalta SDHC-muistikorttien käyttämisen konsolissa, jonka takia konsolin omistajat ovat joutuneet tyytymään pienemmillä tallennuskapasiteeteilla varustettuihin SD-muistikortteihin.

Virallinen SDHC-tuki parantaisi huomattavasti tulevan Wii-päivityksen käytettävyyttä, sillä jopa 32 gigatavun tallennuskapasiteeteilla varustetut SDHC-muistikortit poistaisivat konsolin puutteelliseen tallennuskapasiteettiin liittyvät ongelmat lähes kokonaan.




AfterDawn: Uutiset

UK Music on uusi kattojärjestö Britannian musiikkiteollisuudelle

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 27. lokakuuta, 2008 14:14

UK Music on uusi kattojärjestö Britannian musiikkiteollisuudelle Britanniassa musiikkiteollisuutta edustavia tekijänoikeusjärjestöjä löytyy useampia, jonka vuoksi musiikkiteollisuudelle ei ole löytynyt aiemmin yhtä ainoaa edustajaa. Nyt tämä epäkohta on kuitenkin korjaantumassa, kun maahan on perustettu uusi UK Music -nimellä kulkeva järjestö, jonka on tarkoitus edustaa kaikkia Britannian suuria tekijänoikeusjärjestöjä.

UK Musicin siipien alle kuuluvat jatkossa British Phonographic Institute (BPI), Association of Independent Music, British Academy of Composers and Songwriters, MCPS-PRS, Music Managers Forum, Music Publishers Association, Musicians Union ja Phonographic Performance Limited (PPL).

Uuden järjestön toimintaa johtaa Feargal Sharkey, joka tunnetaan paremmin The Undertones -yhtyeen alkuperäisenä laulajana ja British Music Rightsin toimitusjohtajana. Sharkeyn mukaan muutkin tahot saavat liittyä mukaan UK Musicin toimintaan, ja erityisesti Sharkey haluaisi mukaan tässä kuussa perustetun Featured Artists' Coalition -eturyhmän (FAC), joka edustaa useita brittimuusikoita.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Testissä wanhoja PC-pelejä kauppaava Good Old Games

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 27. lokakuuta, 2008 11:00

Testissä wanhoja PC-pelejä kauppaava Good Old Games Kesällä iäkkäämpien PC-pelien ystävät saivat kuulla ilouutisia, kun The Witcher -pelistä tuttu CD Project ilmoitti avaavansa digitaalisen Good Old Games -nimellä kulkevan latauspalvelun, jossa myydään wanhoja klassikkopelejä DRM-vapaina versioina. DRM-vapauden ohella tiettyjä pelejä on hieman käsitelty, jotta ne toimisivat myös Windows XP- ja Windows Vista -käyttöjärjestelmillä.

Kauppapaikan kaikille avoin beta-testaus käynnistyi viime viikolla, joten allekirjoittanut päätti ottaa selvää siitä, kuinka Good Old Games toimii käytännössä.

Good Old Gamesin pelitarjonta koostuu peleistä, jotka ovat ainakin useimmille pelaajille tuttuja klassikoita. Kaupan tarjonnasta löytyy mm. Descent-, Earthworm Jim-, Fallout- ja MDK-pelisarjojen pelejä. Tarjonta ei koostu pelkästään wanhemmista peleistä, vaan mukana on mm. Colin McRae Rally 2005 ja Sensible Soccer 2006. Tulevia julkaisuja ovat mm. Disciples: Sacred Lands Gold ja Gothic.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Microsoftin kosketuspöytä myyntiin ökyhinnalla

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 26. lokakuuta, 2008 14:12

Microsoftin kosketuspöytä myyntiin ökyhinnalla Jo aiemminkin uutisoimamme Microsoftin kosketusnäyttöpöytä on viimein saapumassa myös kuluttajamarkkinoille, CNET News kertoo. Surface-laitteen hinnoittelu on aiheuttanut kuitenkin ihmetystä, sillä paljon alle 10 000 euron kosketuspöytää on turha lähteä olohuoneeseen metsästämään. Kun Surface esiteltiin viime vuonna, Microsoft oletti laitteen hinnan asettuvan 5 000 - 10 000 dollarin välimaastoon.

Ensi viikolla järjestettävässä Microsoftin Professional Developer Conference -tapahtumassa kosketusohjattavaa pöytätietokonetta kaupataan kehittäjille 10 prosentin alennuksella, jolloin laitteen hinnaksi jää noin 10 000 euroa. Ilman alennusta kehittäjäversiosta joutuu pulittamaan noin 11 000 euroa. Hinta onkin niin kova, että Microsoftin kerrotaan harkinneen koko laitteen kaupallistamisen jäihin laittamista.

Kuluttajaversion lupaillaan olevan hieman huokeampi, sen omistajaksi pääsee Microsoftin mukaan 12 500 dollarilla (noin 9 250 euroa). Kuluttajille suunnattu tietokone ei poikkea kehitysversiosta muuten kuin kehitystyökaluohjelmistojen lisenssien puolesta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Vain tunnetut artistit menestyvät "maksat jos tykkäät" -periaatteen markkinoilla?

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26. lokakuuta, 2008 13:52

Vain tunnetut artistit menestyvät "maksat jos tykkäät" -periaatteen markkinoilla? Aiemmin sekä Radiohead- että Nine Inch Nails - yhtyeet ovat osoittaneet sen, että "maksat jos tykkäät" -periaatteella levitettävä musiikki on ainakin tietyille yhtyeille taloudellisesti kannattavaa tapa levittää omaa tuotantoaan.

Monet tahot ovat kuitenkin epäilleet, ettei kyseinen toiminta olisi taloudellisesti kannattavaa kuin tunnetuille artisteille, ja TorrentFreak-sivuston tekemä selvitys Jamendo-verkkopalvelun kautta tehdyistä lahjoituksista näyttää tukevan tätä käsitystä.

Jamendon kautta artistit ja yhtyeet voivat jaella omaa musiikkiaan Creative Commons- ja Free Art -lisenssien avulla. Vuonna 2005 avattua Jamendo on onnistunut keräämään sivustolle yli 420 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Sivuston kautta musiikkia jakaa ilmaiseksi lähes 10 000 artistia ja yhtyettä.

Jamendo mahdollistaa palvelussa musiikkia jakavien tahojen tukemisen PayPal-lahjoitusten avulla, mutta ainakaan toistaiseksi lahjoituksia ei ole juuri sadellut muusikoille, sillä Jamendon rekisteröityneistä käyttäjistä vain alle puoli prosenttia on lahjoittanut rahaa musiikin tekijöille. Yhteensä lahjoituksia on tullut hieman yli 2 700 kappaletta ja niiden kokonaissumma on noin 36 000 dollaria eli noin 28 000 euroa, jolloin keskimääräinen lahjoitussumma on hieman yli 13 dollaria.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Belgialaisen internet-operaattorin saamat P2P-suodatusvinkit eivät toimineet

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26. lokakuuta, 2008 11:21

Belgialaisen internet-operaattorin saamat P2P-suodatusvinkit eivät toimineet Kerroimme viime vuonna, kuinka Belgian oikeusistuin määräsi paikallisen internet-operaattori Scarletin estämään asiakkaidensa tekemät tekijänoikeusrikokset P2P-verkoissa.

Scarletille kerrottiin useita keinoja P2P-liikenteen suodattamiseen, mutta yrityksen kokeilemista kahdesta keinosta kumpikaan ei ole toiminut odotetulla tavalla. Ciscon reitittimien käyttämä P2P-liikenteen hidastaminen ei nimittäin estä P2P-liikennettä laisinkaan, jonka lisäksi mm. MySpacen käyttämä Audible Magicin kehittämä tunnistusjärjestelmä ei toiminut Scarletin testeissä lainkaan.

Audible Magic on aiemmin kertonut, että järjestelmä on otettu onnistuneesti käyttöön Yhdysvalloissa Verizonin tietoverkoissa ja sama tekniikka on Audible Magicin mukaan käytössä erään Aasiassa operoivan internet-operaattorin tietoverkoissa. Verizonin edustaja kuitenkin sanoi, ettei Audible Magicin tekniikoita ole edes testattu yrityksen tietoverkoissa, ja koska Audible Magic ei suostunut paljastamaan Aasiassa toimivan internet-operaattorin nimeä, näyttävät yrityksen lupaukset toimivasta suodatuksesta huijaukselta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Suomalaiset piraattikauppiaat käräjille

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 25. lokakuuta, 2008 12:52

Suomalaiset piraattikauppiaat käräjille Kahden rovaniemeläismiehen epäillään kaupitelleen nettihuutokaupoissa laittomia Microsoft Windows Vista- ja XP Professional -käyttöjärjestelmiä. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Poliisi epäilee samassa työpaikassa työskennelleiden miesten varastaneen työpaikaltaan käyttöjärjestelmien aitoja asennuslevyjä, joista sitten tehtailivat kopioita. Tutkintapyynnön asiasta teki Microsoft.

Kyseessä ei ole mikään nappikauppatapaus, sillä poliisin mukaan toinen tekijöistä ehti myydä laittomia levyjä jopa 50 000 euron edestä. Kaksikosta jälkimmäinen sai piraattilevyjään kaupaksi noin 25 000 eurolla. Lisäksi he ovat myyneet muun muassa vanhoista tietokoneista peräisin olevia Windows-aitoustarroja.

Hieman yli 20-vuotiaat miehet ovat rikoskomisario Pekka Mäkelän mukaan tunnustaneet teon kuulusteluissa.

Miehille voidaan langettaa tekijänoikeusrikoksesta maksimissaan kahden vuoden vankeustuomio.




AfterDawn: Uutiset

Meteli.net avaa DRM-vapaan musiikkikaupan loppuvuodesta

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24. lokakuuta, 2008 23:56

Meteli.net avaa DRM-vapaan musiikkikaupan loppuvuodesta DRM-vapaata musiikkia kauppaavien kauppapaikkojen määrä on Suomessa toistaiseksi hyvin alhainen, mutta kuluttajien onneksi tarjonta kasvaa tämän vuoden aikana vielä yhdellä kauppapaikalla, kun musiikkitietopalveluna ja yhteisösivustona tunnettu Meteli.net avaa omaa DRM-vapaan verkkokauppansa vuoden loppuun mennessä.

Meteli.net-sivuston tarjoama musiikkikauppa toteutetaan yhdessä 24/7 Entertainment -yhtiön kanssa, joka häärii myös mm. tanskalaisen matkapuhelin- ja internet-operaattori TDC Groupin PLAY-nimisen palvelun taustalla. Meteli.netin kauppapaikka tulee näillä näkymin tarjoamaan avautumisensa yhteydessä ainakin 1,7 miljoonaa MP3-muodossa olevaa musiikkikappaletta EMI:n, Playground Musicin, Edelin, The Orchardin, IODA:n ja monien pienempien suomalaisten levy-yhtiöiden valikoimista. Lehdistötiedotteen mukaan neuvotteluita käydään myös muiden tahojen kanssa, joten kauppapaikan tarjonta saattaa vielä monipuolistua ennen kaupan virallisia avajaisia.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Dellin koneiden mukana kaupataan DRM-vapaata musiikkia

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24. lokakuuta, 2008 23:18

Dellin koneiden mukana kaupataan DRM-vapaata musiikkia Tietokoneita kauppaava Dell on lyhyessä ajassa monipuolistanut selvästi omaa tarjontaansa, sillä tämän kuun alussa yritys aloitti elokuvien kauppaamisen tietokoneiden mukana ja nyt yritys on aloittanut myös musiikin kauppaamisen tietokoneiden mukana.

Dellin koneisiin lisämaksusta saatavan musiikin tarjoaa Universal Music Group ja ostettava musiikki toimitetaan kuluttajalle koneen kiintolevyllä MP3-kappaleina, joten kuluttaja voi siirtää kappaleet halutessaan esim. omaan matkapuhelimeen. 50 musiikkikappaleen paketti maksaa Dellin tietokoneen yhteydessä 25 dollaria ja 100 musiikkikappaleen paketti puolestaan 45 dollaria, joten Dellin kappalekohtaiset hinnat ovat edullisempi kuin monissa musiikkia digitaalisessa muodossa myyvissä verkkokaupoissa. Kuluttajille musiikkia tarjotaan valmiina kokoelmina, joiden tarjonta vaihtelee tällä hetkellä radiosta vuosien saatossa tutuksi tulleiden listahittien ja klassisen musiikin välillä.

Dell on luvannut parantaa tulevaisuudessa musiikin tarjontaa lisäämällä mukaan uusia kokoelmia. Tämän ohella yritys on lisännyt tarjontaan myös uusia elokuvia, joten ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että yritys on tosissaan ottamassa median kauppaamisen osaksi liiketoimintaansa. Dell on toistaiseksi ainoa nimekäs tietokoneita kauppaava taho, joka myy myös musiikkia ja elokuvia tietokoneidensa mukana. Vastaavaa vetoa on aiemmin odoteltu mm. Applelta ja Sonylta, joista molemmat voisivat tarjota tietokoneiden ostajille musiikkia ja elokuvia yritysten lisensoimasta laajasta valikoimasta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Tekijänoikeusjärjestöt pääsevät pian onkimaan lataajien tiedot Ruotsissa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24. lokakuuta, 2008 10:16

Tekijänoikeusjärjestöt pääsevät pian onkimaan lataajien tiedot Ruotsissa Suomessa tekijänoikeusjärjestöt voivat saada oikeuden päätöksellä tietoja tietyn IP-osoitteen omistaneista henkilöistä, jotka ovat jaelleet luvatta tekijänoikeudella suojattua materiaalia internetin kautta. Suomessa tämä mahdollisuus avautui tekijänoikeusjärjestöille vuoden 2006 alussa, kun uusi tekijänoikeuslaki tuli voimaan.

Nyt samaa mahdollisuutta ollaan tarjoamassa tekijänoikeusjärjestöille myös Ruotsissa. EU-direktiivin pohjalta luotu laki on näillä näkymin tulossa Ruotsissa voimaan ensi vuoden huhtikuussa, jonka jälkeen Ruotsissa toimivat tekijänoikeusjärjestöt voivat seurata Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) esimerkkiä ja aloittaa luvattomien tiedostonjakelijoiden jäljittämisen.

Aivan heppoisin perustein ihmisten tietoja ei luovuteta, vaan oikeudelle pitää pystyä osoittamaan, että kyseisen IP-osoitteen kautta on todella jaeltu luvatta tekijänoikeudella suojattua materiaalia.

Tiedot saatuaan tekijänoikeusjärjestöt voivat yrittää aluksi sopia juttuja epäiltyjen kanssa oikeuden ulkopuolella ja jos sovintoa ei löydy, voivat tekijänoikeusjärjestöt haastaa epäillyn oikeuteen.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Macista kodin viihdekeskus - Plex -mediasoitin testissä

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 23. lokakuuta, 2008 16:13

Macista kodin viihdekeskus - Plex -mediasoitin testissä

Alkusanat


Syystä tai toisesta vuosikausia kasvaneen ja yhä kasvavan ihmisjoukon toiveita täydellisestä mediasoittimesta on laiminlyöty. Tehtävä ei tietysti ole yksinkertainen, kun samaan pakettiin toivotaan helppokäyttöistä ja monipuolista käyttöliittymää, lähes kaiken kattavaa tiedostoformaattitukea ja potkua pyörittää sitä hienointa Full HD -teräväpiirtoformaattia. Tähän mennessä, ainakaan toimituksen tietoisuuteen, ei ole tullut kyseenlaista ohjelmaa/laitteistoa. Xbox 360 petti sille aikoinaan asettamamme odotukset ja saman teki myöskin PS3. Erilaiset PC:n rautaan pohjautuvat HTPC-viritykset vaativat yleensä hermoja, säätämistä ja perheenjäsenten kouluttamisen epäkäytännöllisten käyttöliittymien käyttäjiksi.

Plex (lataa) iskee juuri tähän kultasuoneen. Plex (OSXBMC) on Mac OS X -versio tunnetusta XBMC-mediasoittimesta (XBox Media Center). Juuri tuo mainittu XBMC piti aiemmin parhaan mediasoittimen kruunua, mutta vanhaksi jääneen Xboxin tehot eivät enää riitä nykystandardeihin, kuten 1080p videon pyörittämiseen. Xboxista ei myöskään löydy lainkaan digitaalista videon ulostuloa, jonka lisäksi XBMC:n käyttäminen vaatii mod-piirin asentamisen konsoliin. Myös vanhan Xboxin saatavuus alkaa olla jo heikohko. Plexin kehittäjät lupaavat laajaa formaattitukea, jonka lisäksi ohjelmaa voi muokata omanlaisekseen muun muassa skineillä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

OWC:n ulkoinen Blu-ray-asema sisältää USB-, FireWire- ja eSATA-liitännät

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23. lokakuuta, 2008 11:36

OWC:n ulkoinen Blu-ray-asema sisältää USB-, FireWire- ja eSATA-liitännät Viimeisen viikon aikana markkinoille on ilmaantunut useita ulkoisia Blu-ray-asemia, joiden joukkoon liittyy myös Other World Computing -yrityksen (OWC) ulkoinen Mercury Pro SW-5583 -asema.

Uutukaisen suurimmat erot moniin muihin Blu-ray-asemiin verrattuna ovat laitteen kattavat liitäntämahdollisuudet. Mercury Pro SW-5583 sisältää nimittäin kaksi FireWire 800 (1394b) -porttia, yhden FireWire 400 (1394a) -portin, yhden eSATA-portin ja yhden USB 2.0 -portin.

OWC luottaa aseman osalta Panasonicin SW-5583-malliin, joka tallentaa tietoa BD-R-levyille maksimissaan 4x-nopeudella ja BD-RE-levyille maksimissaan 2x-nopeudella. DVD-levyille tallennus onnistuu parhaimmillaan 16x-nopeudella ja CD-levyille puolestaan 40x-nopeudella. Blu-ray-levyjä asema lukee parhaimmillaan 4x-nopeudella, DVD-levyjä 16x-nopeudella ja CD-levyjä 40x-nopeudella.

Windows-yhteensopivuuden lisäksi asema toimii myös Mac OS X -käyttöjärjestelmien kanssa. Roxio Toast 9 -ohjelman kanssa aseman hinta Yhdysvalloissa on noin 580 dollaria eli noin 450 euroa. Ilman Roxion ohjelmaa asema kustantaa noin 500 dollaria eli noin 390 euroa. Molempien pakettien mukana toimitetaan aseman ohella kaksi Panasonicin yksikerroksista BD-R-levyä sekä kaikki tarvittavat kaapelit, jotta aseman saa liitettyä tietokoneeseen USB-, FireWire- tai eSATA-liitännän kautta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Samsungin Blu-ray-soittimiin Netflix- ja Pandora-tuet

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23. lokakuuta, 2008 10:46

Samsungin Blu-ray-soittimiin Netflix- ja Pandora-tuet Jotta Blu-ray-soittimet todetaan BD-Live-yhteensopiviksi, täytyy niistä löytyä mm. verkkoliitäntä internet-yhteyttä varten ja sisäänrakennettua flash-muistia ladattavan sisällön tallentamiseen. Näiden vaatimusten myötä soittimia voi käyttää myös muuhun multimediakäyttöön, josta uusimpana osoituksena on Samsungin ilmoitus tuoda Netflix- ja Pandora-palvelut yrityksen BD-P2550-soittimeen firmware-päivityksellä.

BD-P2550:n ohella myös BD-P2500-malli saa firmware-päivityksen myötä Netflix-tuen. Samsung ei ole ainoa Blu-ray-soittimien valmistaja, jonka soittimilla pääsee käsiksi Netflixin verkkopalvelun tarjoamiin elokuviin, sillä LG ilmoitti jo heinäkuun lopulla, että yrityksen BD300-mallinimellä kulkeva Blu-ray-soitin tukee elokuvien katselua Netflixin verkkopalvelun kautta.

Netflix-palvelun käyttäminen vaatii Netflixin asiakkuutta ja nykyisellään palvelun käyttö on rajoitettu Yhdysvalloissa asuville kuluttajille. Pandora-nettiradion käyttö on sen sijaan maksutonta, mutta tekijänoikeudellisten syiden takia senkin kuunteleminen onnistuu ainoastaan Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan tietoa siitä, että lisätäänkö kyseisten rajoitteiden takia näitä ominaisuuksia lainkaan esim. Euroopassa jaeltaviin firmware-päivityksiin.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Matkapuhelinten tekijänoikeusmaksut puhuttavat taas

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 22. lokakuuta, 2008 19:11

Matkapuhelinten tekijänoikeusmaksut puhuttavat taas Tekijänoikeusjärjestö Teosto on jo muutaman vuoden ajan yrittänyt saada matkapuhelimia hyvitysmaksun piiriin, mutta ainakaan toistaiseksi järjestö ei ole onnistunut toimissaan. Teosto ei ole kuitenkaan lannistunut kokemistaan tappioista, vaan tekijänoikeusjärjestö aikoo tänäkin vuonna kampanjoida ahkerasti, jotta matkapuhelimet saataisiin hyvitysmaksujen piiriin.

Suomessa eri tallennusmedioiden ja laitteiden hyvitysmaksuista päättää valtioneuvosto, joka päivittää maksettavien hyvitysmaksujen suuruutta jälleen tämän vuoden joulukuussa. Tänä vuonna Teosto aloitti oman kampanjointinsa hyvissä ajoin, sillä ensimmäiset asiaan liittyvät tutkimustulokset järjestö julkaisi kesällä, ja nyt järjestö on jatkanut pommitusta julkaisemalla toisen tutkimuksen tulokset, joiden mukaan musiikkipuhelin on jo yleisempi kuin MP3-soitin.

Teosto teetti kyselyn Taloustutkimus Oy:llä, ja kyselyn mukaan 15–29-vuotiaista suomalaisista 63 prosenttia omistaa musiikintoisto-ominaisuuksilla varustetun matkapuhelimen. 15–79-vuotiaiden parissa vastaava luku on 40 prosenttia. Kyselyn mukaan 58 prosenttia musiikintoisto-ominaisuuksilla varustettujen puhelinten omistajista on tallentanut puhelimiinsa musiikkia ja tallennettujen musiikkikappaleiden määrän mediaani on 20 kappaletta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Teknisen toimenpiteen loukkausrikkomuksesta tuomioksi 30 päiväsakkoa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 22. lokakuuta, 2008 18:08

Teknisen toimenpiteen loukkausrikkomuksesta tuomioksi 30 päiväsakkoa Vuoden 2006 alussa voimaan tullut uusi tekijänoikeuslaki on herättänyt paljon närää tiettyjen kuluttajien keskuudessa. Vilkkaan keskustelun lisäksi uudistuneen lain voimaa on testattu myös maamme oikeuslaitoksissa, jossa DVD-levyillä käytettävän CSS-kopiointisuojauksen "vahvuutta" on puntaroitu ainakin kahden eri tapauksen voimin.

Nettiaktivistina tunnettu Marko Sihvo aloitti oman oikeustaistelunsa viime vuonna, jolloin hän ilmiantoi itsensä poliisille CSS-kopiointisuojauksen kiertämisessä auttavan ohjelman levityksestä ja organisoidun keskustelun järjestämisestä. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ilmoitti alkuvuodesta syyttävänsä Sihvoa, jonka jälkeen tapauksen lopputulosta on odotettu innolla.

Tapauksen käsittely on nyt saatu ensimmäisen oikeusasteen osalta päätökseen, sillä Helsingin käräjäoikeus on tuominnut eilen Sihvon 30 päiväsakon rangaistukseen teknisen toimenpiteen loukkausrikkomuksesta ja julkisesta rikokseen kehottamisesta. Tapauksen syyttäjänä toimi kihlakunnansyyttäjä Kukka-Maaria Kankaala, joka on myös aiemmin puolustanut menestyksekkäästi CSS-kopiointisuojausta oikeudessa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Uuden PSP:n näytössä ongelmia

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 22. lokakuuta, 2008 11:58

Uuden PSP:n näytössä ongelmia Sony ilmoitti Leipzig Games Convention -pelimessuilla tuovansa myyntiin uuden version PSP-konsolista. Uuden version yksi suurimmista uudistuksista on Sonyn mukaan laitteen uusittu LCD-näyttö, mutta valitettavasti PSP-3000-mallinimeä kantavan uutukaisen näyttö on osoittautunut osittain edellisiä näyttöjä huonommaksi.

PSP-3000:n uuden näytön ongelmat havaittiin ensin useilla peliaiheisilla foorumeilla, jonka jälkeen Sony myönsi, että uudistettu näyttö voi näyttää huonoon lomituksen poistoon verrattavia ongelmia kuvassa. Sonyn mukaan ongelmaa ei voi korjata firmware-päivityksellä, joten kyseessä on uusien näyttöjen "ominaisuus", jolla on pyritty korjaamaan edellisten PSP-versioiden näytöissä esiintyneitä ongelmia, jotka näkyvät näytöllä kuvan häntimisenä (ghosting).

Ongelma näkyy selvemmin pysäytyskuvissa, eivätkä kaikki uuden konsolin omistajat edes huomanneet ongelmaa, ennen kuin ongelma tuotiin julki. CNET:in toimittaja John P. Falcone suosittelee kuitenkin kaikille konsolin ostoa harkitseville, että nämä testaavat laitetta ennen ostoa, jotta potentiaalisille asiakkaille selviää ongelman mahdollinen häiritsevyys omalla kohdalla.




AfterDawn: Uutiset

TV-maksu osaksi vuokraa?

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 22. lokakuuta, 2008 11:14

TV-maksu osaksi vuokraa? Yleisradio selvittää olisiko tv-maksua mahdollista sitoa asumiskuluihin. Ylen rahoitustyöryhmä selvittää uutta rahoitusmallia, jolla Yleisradio keräisi tv-maksut asuinkustannusten yhteydessä, kertoo HS.fi.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Bjarne Kallis on ehdottanut Ylen työryhmässä mallia, jolla asunto-osakeyhtiö tai vuokranantaja perisi tv-maksun asukkailta muiden asumiskulujen mukana. Malli on yksi ideoista, joista luodaan ehdotus Ylen tulevalle rahoitusmallille. Lopullisen ehdoituksen on tarkoitus selvitä tämän vuoden loppuun mennessä ja uuteen malliin siirryttäisiin vuonna 2010.

Uudessa rahoitusmallissa tv-maksun suurus olisi 160-170 euroa, joka on huomattavasti nykyistä pienempi. Tv-maksu hinnat vaihtelevat laskutusvälistä riippuen nykyään 215,45-223,20 euron välillä ja ensi vuodesta alkaen 224,30-232,20 euron välillä.




AfterDawn: Uutiset

Chinese Democracy -levyn kappaleita vuotanut ei myöntänyt syyllisyyttään oikeudessa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 22. lokakuuta, 2008 10:30

Chinese Democracy -levyn kappaleita vuotanut ei myöntänyt syyllisyyttään oikeudessa Guns N' Roses -yhtyeen tuleva Chinese Democracy -levyn kappaleita vuosi kesäkuussa internetiin, jossa niitä jaeltiin mm. Antiquiet-sivuston kautta. Elokuun lopulla Yhdysvalloissa tapahtui asian johdosta pidätys, kun liittovaltion poliisi eli FBI (Federal Bureau of Investigation) pidätti Kevin Cogillin, jonka epäillään laittaneen kappaleet jakoon Antiquiet-sivustolle.

Asian puinti alkoi oikeudessa tämän viikon maanantaina, ja Cogill on ainakin toistaiseksi vakuuttanut oikeudessa olevansa syytön, vaikka aiemmin tulleiden tietojen mukaan Cogill olisi myöntänyt syyllisyytensä FBI:n tutkijoille, jonka lisäksi hän olisi allekirjoittanut paperin, jossa hän myöntää laittaneensa kappaleet jakoon Antiquiet-sivustolle.

Cogill ei aio kuitenkaan luovuttaa ilman taistelua, vaan hän on saanut avuliailta ihmisiltä lahjoituksia, joilla hän on palkannut itselleen asianajajan, joten hänen ei tarvitse tyytyä ilmaiseen oikeusavustajaan. Cogillin tilanne ei näytä kuitenkaan kovin valoisalta ja pahimmassa tapauksessa Cogill voi saada teostaan jopa viiden vuoden vankeustuomion ja 250 000 dollarin sakot. Todennäköisesti tuomio jäänee kuitenkin pieneksi, sillä tämän hetkisten tietojen mukaan Cogill ei hyötynyt taloudellisesti kappaleiden luvattomasta jakamisesta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Sandvine: P2P:n osuus ulospäin menevästä internet-liikenteestä 61%

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 22. lokakuuta, 2008 9:50

Sandvine: P2P:n osuus ulospäin menevästä internet-liikenteestä 61% Laajakaistayhteyksien liikennöintiä seuraavia laitteita ja ohjelmistoja kehittävä Sandvine on jälleen julkaissut omia tilastojaan internet-liikenteen jakautumisesta kuluttajien käyttämien laajakaistayhteyksien osalta, joiden mukaan P2P-ohjelmien ulospäin menevän liikenteen osuus on 61 prosenttia kaikesta ulospäin menevästä liikenteestä.

Sisäänpäin tulevasta liikenteestä P2P:n osuus on 22 prosenttia. Sandvinen yhtenä perustajana tunnettu Dave Caputo kertoo yrityksen lehdistötiedotteessa, että P2P-ohjelmat ovat yleensä jatkuvasti päällä, jonka vuoksi näiden ohjelmien luomaa liikennettä pitää muokata ruuhka-aikoina, jotta muut sovellukset voivat toimia normaaliin tapaan myös ruuhka-aikoina.

Sandvinen tilastot saattavat kuitenkin sisältää "mittausvirheitä", joita voidaan käyttää pelottelu- ja markkinointikeinona yrityksen laitteita ja ohjelmistoratkaisuja myydessä. Sandvinen tilastoja on kerätty seuraamalla 16 miljoonan laajakaistaliittymän liikennöintiä 18 maassa tämän vuoden heinä- ja syyskuun välillä.

Sisäänpäin tulevan liikenteen osalta suurin kaistarohmu Sandvinen tekemien mittauksien mukaan on tavallinen www-liikenne, jonka osuus koko potista oli hieman yli 43 prosenttia. Kolmannelta sijalta löytyvät puolestaan nettivideot noin 16 prosentin osuudella. Ulospäin menevän liikenteen osalta toiselta sijalta löytyy www-liikenne hieman yli 17 prosentin osuudella.




AfterDawn: Uutiset

Tanskalaismiehelle yli 20 000 euron lasku musiikin luvattomasta nettijakelusta

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21. lokakuuta, 2008 19:19

Tanskalaismiehelle yli 20 000 euron lasku musiikin luvattomasta nettijakelusta Vaikka internetin kautta tapahtuva tekijänoikeudella suojatun materiaalin luvaton nettijakelu ei yleensä tuo syylliselle vankeusrangaistusta, ovat maksettavaksi määrättävät tekijänoikeuskorvaukset yleensä huomattavia. Tämän sai todeta myös tanskalaismies, jonka oikeus määräsi maksamaan 160 000 Tanskan kruunun eli noin 21 500 euron tekijänoikeuskorvaukset miehen tekemistä tekijänoikeusrikoksista.

Syytteiden mukaan mies oli jakanut DC++-ohjelman avulla luvatta yli 13 000 tekijänoikeudella suojattua musiikkikappaletta. Oikeusjutussa levy-yhtiöitä edustivat äänitealan etuja kansainvälisesti puolustava IFPI (International Federation of the Phonographic Industry) ja Tanskan paikallinen tekijänoikeusjärjestö APG (Antipiratgruppen).

Tekijänoikeusjärjestöt pääsivät miehen jäljille vuonna 2005, jonka jälkeen tekijänoikeusjärjestöt haastoivat miehen oikeuteen. Tekijänoikeusjärjestöt voittivat asian käsittelyn alemmassa oikeusasteessa, mutta syytetty valitti tuomiosta korkeampaan oikeusasteeseen. Miehen epäonneksi hän ei voinut kuitenkaan osoittaa syyttömyyttään, sillä hänellä ei ollut käytössään langatonta lähiverkkoa, jonka avulla Tanskassa voi pelastaa itsensä tekijänoikeusjutuissa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Netflix uskoo Blu-ray-soittimien korvaavan DVD-soittimet

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21. lokakuuta, 2008 14:46

Netflix uskoo Blu-ray-soittimien korvaavan DVD-soittimet Blu-ray-soittimien hinnat ovat jatkaneet laskuaan Yhdysvalloissa, kun Yhdysvaltojen suurimpana kulutuselektroniikkaa myyvänä myymäläketjuna tunnettu Best Buy aloitti Insignian NS-BRDVD-mallinimellä tunnettujen Blu-ray-soittimien myynnin 199 dollarin eli noin 150 euron hinnalla.

Tämän hetkisten arvioiden mukaan joulusesongin aikaan Blu-ray-soittimia voi saada Yhdysvalloissa halvimmillaan jopa alle 150 dollarin eli noin 115 euron hintaan.

Jatkuvasti laskevien hintojen myötä analyytikot uskovat Blu-ray-soittimien kiinnostuksen nousevan kuluttajien keskuudessa. Internetin kautta mm. Blu-ray- ja DVD-elokuvia vuokraavan Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings uskoo Blu-ray-soitinten korvaavan tavalliset DVD-soittimet kokonaan. Hastings mukaan kaikki kuluttajat eivät kuitenkaan ole kovin kiinnostuneita Blu-ray-elokuvien paremmasta kuvanlaadusta, mutta Blu-ray-soittimien tarjoama DVD-elokuvien skaalaus suuremmalle resoluutiolle kiinnostaa kuluttajia. Täten hintojen laskiessa kuluttajat sijoittavat rahansa DVD-soittimen sijaan Blu-ray-soittimeen, vaikka he eivät ostaisi Blu-ray-elokuvia.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Blu-ray-elokuvien myynti kasvanut Briteissä lähes 400%

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21. lokakuuta, 2008 12:25

Blu-ray-elokuvien myynti kasvanut Briteissä lähes 400% Blu-ray-elokuvien kysyntä on tämän vuoden aikana kasvanut rajusti useissa maissa. Uusimmat positiiviset Blu-ray-uutiset tulevat tällä kertaa Isosta-Britanniasta, jossa Blu-ray-elokuvien myynti kasvoi vuoden aikana 396 prosenttia.

Tänä vuonna brittiläiset kuluttajat ovat ostaneet lähes 1,5 miljoonaa Blu-ray-elokuvaa ja joulusesongin uskotaan nostavan huimaa kasvua entisestään.

Blu-ray-elokuvien ohella myös DVD-elokuvien myyntiluvut ja elokuvateattereiden kävijämäärät ovat kasvussa viime vuoteen verrattuna. DVD-elokuvia on myyty Briteissä tänä vuonna yli 161 miljoonaa kappaletta ja elokuvateattereissa on käynyt tämän vuoden aikana yli 53 miljoonaa ihmistä, joka on maan paras tulos viimeisen 40 vuoden aikana.

British Video Associationin toimintaa johtava Lavinia Carey kertoi taloudellisen epävarmuuden ajavan ihmiset hakemaan lohdutusta elokuvista. Carey uskoo elokuvien suosion kasvavan entisestään, jos maan kokemat taloudelliset ongelmat eivät korjaannu.

Ison-Britannian ohella Blu-ray-elokuvat ovat käyneet hyvin kaupaksi Yhdysvalloissa ja Japanissa. Monissa maissa elokuvien myyntejä ei seurata kuitenkaan kovinkaan tarkasti, jonka vuoksi Blu-rayn suosiosta kertovia myyntilukuja saadaan säännöllisesti lähinnä Yhdysvalloista. Suomessa Blu-ray-soittimien myyntiluvuista on viimeksi tiedotettu toukokuun alussa, jolloin Kodintekniikka-alan tiedotusfoorumi eli KOTEK kertoi soittimien myynnin olevan rauhallista.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

The Pirate Bayn trakkeri kertoo lataajille vääriä IP-osoitteita

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21. lokakuuta, 2008 11:21

The Pirate Bayn trakkeri kertoo lataajille vääriä IP-osoitteita The Pirate Bayn (TPB) ja tekijäoikeusjärjestöjen välinen taistelu on käynyt kuumana jo useiden vuosien ajan. Osapuolten välinen kisailu ei rajoitu pelkästään lehdistötiedotteisiin ja oikeusjuttuihin, vaan paremmuutta mitataan myös tietoteknisillä taidoilla.

Koska TPB:n trakkeri on avoin kaikille, on sen avulla helppo selvittää tiettyjä tiedostoja lataavien henkilöiden IP-osoitteet. Tekijänoikeusjärjestöt voivat pelotella tekijänoikeudella suojattujen tiedostojen luvattomia lataajia näiden tietojen avulla esim. Isossa-Britanniassa, jossa he voivat IP-osoitteen avulla ilmoittaa lataajan internet-operaattorille, että kyseisen internet-liittymän omistajalle täytyy lähettää varoituskirje luvattomasta lataamisesta.

Myös TPB:n ylläpitäjät ja Opentracker-trakkerin kehittäjät ovat olleet tietoisia tästä ongelmasta, jonka vuoksi Opentracker-trakkerin kehittäjät ovat muokanneet trakkerin toimintaa viime vuonna siten, että asiakassovelluksen pyytäessä tiettyä torrentia jakavien käyttäjien IP-osoitteita lisätään tähän listaan satunnaisia IP-osoitteita. Täten oikeiden jakajien löytämiseksi on BitTorrent-ohjelman tarkistettava jokaiselta IP-osoitteelta erikseen, että nämä varmasti jakavat kyseisen torrentin tiedostoja.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Kuukausimaksullinen musiikkipalvelu ei takaa kuunteluita kaikille artisteille

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20. lokakuuta, 2008 14:17

Kuukausimaksullinen musiikkipalvelu ei takaa kuunteluita kaikille artisteille Tanskalainen matkapuhelin- ja internet-operaattori TDC Group toi asiakkaidensa käyttöön keväällä PLAY-nimisen kauppapaikan, josta yrityksen asiakkaat voivat ladata DRM-suojattua musiikkia ilmaiseksi.

Puolitoista viikkoa sitten järjestetyssä Popkomm-tapahtumassa kyseistä PLAY-palvelua pyörittävä 24/7 Entertainment -yritys paljasti jotain tietoja palvelun suosiosta. Paljastettujen tietojen mukaan PLAY-palvelusta on ladattu jo yli 60 miljoonaa kappaletta sen avaamisen jälkeen, joten palvelun kautta on ladattu miljoonia kappaleita joka kuukausi sen avaamisen jälkeen. Ilmaisen palvelun suosio ei ole kuitenkaan yhtä yllättävää kuin se tieto, että palvelun tarjoamasta 4,5 miljoonasta eri kappaleesta noin 3 miljoonaa ei ole ladattu lainkaan.

Eli vaikka käyttäjät voisivat tutusta uuteen musiikkiin helposti palvelun kautta vain lataamalla uusia kappaleita ja kuuntelemalla niitä, eivät käyttäjät näe tätä tapaa vaivan arvoiseksi.

24/7 Entertainmentin Frank Taubert ei paljastanut kuinka monta kertaa suosituimpia kappaleita on ladattu palvelun kautta, mutta Taubert kertoi, että suurin osa latauksista tapahtuu tietokoneella. Matkapuhelinten latausosuus kokonaismäärästä on vain muutaman prosentin luokkaa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Myös Facebook siirtyy musiikin jakelijaksi?

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20. lokakuuta, 2008 12:15

Myös Facebook siirtyy musiikin jakelijaksi? Sosiaalisten verkkosivustojen kärkipaikasta kilpailevat tällä hetkellä voimakkaimmin Facebook- ja MySpace-sivustot. Vaikka Facebook on ohittanut MySpacen kävijämäärissä, tarjoaa MySpace edelleen selvästi suuremman kattauksen musiikkia sivuston käyttäjille kuin Facebook.

New York Post -lehden saamien tietojen mukaan Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg olisi kuitenkin parhaillaan käymässä neuvotteluita useiden eri osapuolien kanssa, jotta Facebookin musiikkitarjontaa saataisiin parannettua. Huhujen mukaan Zuckerberg olisi kosiskellut mukaan mm. Rhapsody- ja Lala-palveluita, joiden kautta tapahtuva musiikin kuuntelu integroitaisiin osaksi Facebook-sivuja. Tällöin Facebookin ei tarvitsisi neuvotella erillisiä sopimuksia levy-yhtiöiden kanssa, vaan Facebook voisi aloittaa musiikin tarjoamisen nopealla aikataululla.

Muiden huhujen mukaan Zuckerberg olisi käynyt neuvotteluja suoraan levy-yhtiöiden kanssa, joka saattaisi tarkoittaa sitä, että Facebook olisi tuomassa sivustolle MySpacen tapaan oman musiikin jakelupalvelun, jonka kautta Facebookin käyttäjät voisivat kuunnella ilmaiseksi musiikkia sivuston kautta. Tällöin musiikin kuuntelu rahoitettaisiin mainoksilla, joiden tuomat tulot jaettaisiin levy-yhtiöiden ja Facebookin kesken. Zuckerberg ei ole kuitenkaan ollut aiemmin halukas antamaan levy-yhtiöille kovin isoa siivua mainostuloista, joten levy-yhtiöiden haluttomuus antaa musiikkia sivustolle "pilkkahintaan" saattaa estää tämän suunnitelman toteutumisen.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Silverlight 2.0 julki

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20. lokakuuta, 2008 10:33

Silverlight 2.0 julki Adoben Flashia vastaan kilpaileva Silverlight-tekniikka päivittyi viime viikolla 2.0-versioon, mutta lähes samaan aikaan julkaistu Flash 10 vei käytännössä kaiken mediahuomion Microsoftin uutukaiselta.

Sekä Flash että Silverlight mahdollistavat interaktiivisen multimediasisällön näyttämisen internet-selaimissa ja erillisissä sovelluksissa. Silverlight 2.0:n suurin tavalliselle käyttäjälle näkyvä uudistus on kuvien helpon zoomauksen mahdollistava Deep Zoom, jonka avulla suuren kuvamäärän ja yksittäisten suurten kuvien tarkastelu helpottuu huomattavasti. Myös Silverlightin tukemien koodekkien määrä on kasvanut uuden julkaisun myötä, mutta Silverlight ei tue vieläkään H.264-videota tai AAC-audiota, joita Flash on tukenut jo lähes vuoden verran.

Silverlightin suosio ei myöskään paini samassa sarjassa Flashin kanssa, vaan Microsoftin mukaan Silverlight on asennettu noin joka neljännelle internetiä käyttävälle tietokoneelle, kun taas Flash löytyy käytännössä lähes kaikista surffaukseen käytettävistä tietokoneista. Silverlightin käyttöjärjestelmä- ja selaintuki on myös Flashia heikompi, sillä Microsoft tukee itse ainoastaan Windows- ja Mac OS X -käyttöjärjestelmillä tiettyjä selaimia, kuten Firefox ja Safari, jonka takia Linux-käyttäjien on tukeuduttava erilliseen Moonlight-ohjelmaan.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Uusi-Seelanti potkii luvattomat lataajat linjoilta helmikuusta alkaen

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19. lokakuuta, 2008 12:42

Uusi-Seelanti potkii luvattomat lataajat linjoilta helmikuusta alkaen Vaikka monissa maissa on keskusteltu siitä, että tekijänoikeudella suojattua materiaalia luvatta jakelevien henkilöiden internet-yhteys pitäisi sulkea, ei missään ole kuitenkaan saatu tätä ehdotusta muutettua käytännön toimiksi. Uusi-Seelanti on nyt kuitenkin onnistunut tässä, sillä aiemmin hyväksytty Copyright Amendment Act 2008 -ehdotus on tulossa näillä näkymin voimaan ensi vuoden helmikuussa.

Copyright Amendment Act 2008 sisältää useita muutoksia Uuden-Seelannin tekijänoikeuslakiin, mutta eniten keskustelua uudistuksista on herättänyt uusi lisäys, jonka mukaan maassa toimivilla internet-operaattoreilla pitää olla mietittynä keinot, joiden avulla tekijänoikeuksia rikkovan asiakkaan internet-yhteys voidaan sulkea. Lain mukaan tekijänoikeusrikoksien pitää olla toistuvia, jotta yhteyden saa sulkea, mutta laki ei anna mitään tarkempaa selvitystä siitä, mitkä toimet katsotaan toistuviksi tekijänoikeusrikoksiksi.

Vaikka uudistus on mieluinen tekijänoikeusjärjestöille, eivät maan internet-operaattorit ja kansalaisoikeuksia puolustavat tahot ole kovin mielissään uudistuksesta, sillä tällä hetkellä tekijänoikeusjärjestöjen ei tarvitse hakea oikeudelta päätöstä internet-yhteyden sulkemiseksi, vaan asia on tekijänoikeusjärjestöjen ja internet-operaattoreiden välinen. Kuluttajat voivat tietenkin valittaa internet-yhteyden katkaisemisesta oikeuteen, mutta väärät syytökset voivat aiheuttaa ongelmia niille asiakkaille, jotka eivät ole tehneet tekijänoikeusrikoksia internet-yhteytensä avulla.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Microsoft lykkää Xboxin mukaan uusia pelejä

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 18. lokakuuta, 2008 16:16

Microsoft lykkää Xboxin mukaan uusia pelejä Microsoft laski viime kuussa varsin rajusti Xbox 360 -pelikonsoleiden hintoja. Alennuksella saavutettiin odotettu tulos ja myynti lähtikin selvään nousuun. Suunnan säilyttämiseksi yritys on nyt tuomassa Euroopan markkinoille konsolistaan useita erilaisia myyntipaketteja.

Jo nyt kauppoihin olisi tiensä pitänyt löytää uudet paketit niin Elite-, Premium- kuin Arcade-konsoleistakin. Aikatauluksi Euroopan julkaisuille Game Guru kertoo seuraavaa:

17.10.2008
- Xbox 360 Elite + Lego Indiana Jones + KungFu Panda = 299 euroa
- Xbox 360 Premium + Lego Indiana Jones + KungFu Panda = 239 euroa
- Xbox 360 Arcade + Sega Superstar Tennis = 179 euroa

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

AMEX Digital ja Plextor esittelivät ulkoisia Blu-ray-asemia

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 18. lokakuuta, 2008 14:58

AMEX Digital ja Plextor esittelivät ulkoisia Blu-ray-asemia Markkinoilla olevien Blu-ray-laitteiden määrä kasvaa tasaisesti ja tällä viikolla uusia ulkoisia Blu-ray-asemia ovat esitelleet sekä AMEX Digital että Plextor.

AMEX Digital julkaisi torstaina kaksi USB-liitäntäistä Blu-ray-asemaa, jotka on muotoiltu Applen kannettavia tietokoneita ajatellen. Mac OS X:n lisäksi asemat toimivat ainakin Windows XP- ja Windows Vista - käyttöjärjestelmillä.

Asemien erikoisuus on niiden pieni koko, sillä niiden mitat ovat 140 x 143 x 16 mm ja painoa asemilla on 340 grammaa. BD-RE- ja BD-R-levyjä polttavan BDR-2 Blu-ray Recorder -aseman suositushinta on Yhdysvalloissa 389 dollaria eli noin 289 euroa. BD-RE- ja BD-R-tallennusominaisuuksilta karsitun BDP-2 Blu-ray Player -aseman suositushinnaksi on Yhdysvalloissa annettu 289 dollaria eli noin 214 euroa. Molemmat asemat lukevat Blu-ray-levyjä maksimissaan 2x-nopeudella, DVD-levyjä maksimissaan 8x-nopeudella ja CD-levyjä maksimissaan 24x-nopeudella. DVD-levyjen kirjoittaminen onnistuu puolestaan maksimissaan 8x-nopeudella ja CD-levyjen 24x-nopeudella.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Far Cry 2:n PC-versiossa asennuskertoja rajoittava DRM-suojaus

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 18. lokakuuta, 2008 13:39

Far Cry 2:n PC-versiossa asennuskertoja rajoittava DRM-suojaus Paljon kohua ja valitusta kerännyt SecuROM-suojaus on Ubisoftin toimesta päätynyt myös ensi viikolla julkaistavan Far Cry 2 -pelin PC-versioon.

Far Cry 2:n kohdalla asennusrajoituksia on tosin hieman löysennetty esim. Sporen vastaaviin verrattuna, jonka johdosta Far Cry 2 sallii viisi asennusta kolmella eri tietokoneella. Tämän lisäksi pelin asennuksen poistaminen palauttaa kuluttajalle asennuskerran, joten pelin käyttäminen esim. rautasivustojen testipelinä pitäisi onnistua Crysis Warheadia helpommin, mutta Ubisoft ei ole kommentoinut, että onnistuuko asennuskerran palauttaminen laisinkaan, jos esim. kiintolevy hajoaa tai haittaohjelma vahingoittaa pelin tiedostoja.

Ubisoftin mukaan tietokoneen sisältämien komponenttien päivitys ei syö aktivointikertoja. Tämän lisäksi Ubisoftin asiakastuki pystyy antamaan kuluttajille tarvittaessa lisää asennuskertoja. Ubisoft on myös luvannut tukea pelejään myös tulevaisuudessa, ja yrityksen mukaan Far Cry 2:n pelaaminen pitäisi onnistua aina. Ubisoft ei ole kuitenkaan kertonut onko sillä valmiina DRM-suojaukset poistava päivitys, joka julkaistaisiin, jos yritys esim. ajautuisi konkurssiin.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Apple ja Psystar sopivat oikeusjuttunsa?

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 18. lokakuuta, 2008 12:52

Apple ja Psystar sopivat oikeusjuttunsa? Apple haastoi elokuussa Psystar-nimisen yrityksen oikeuteen, koska Applen mielestä Psystarin harrastama OpenMac-tietokoneiden kauppaaminen rikkoo useita lakipykäliä Yhdysvalloissa.

Tapauksen oikeuskäsittely on päässyt jo käyntiin, mutta tapauksen käsittely ei ole juuri edennyt, sillä oikeusjuttua käsittelevä tuomari on määrännyt yritykset tammikuun loppuun asti kestävälle sovintotauolle, jonka aikana yritykset toivottavasti saavat erimielisyytensä sovittua.

Osapuolet neuvottelevat sovinnosta suljettujen ovien takana, ja he voivat sopia asian haluamallaan tavalla. Täten mahdollisen yhteisymmärryksen ehdot eivät välttämättä tule koskaan julki, vaan yritysten välinen sopimus voi jäädä salaiseksi. Jos yhteisymmärrys löytyy sovintoneuvottelujen aikana, voidaan neuvottelujen voittajaa arvioida sen mukaan, saako Psystar edelleen myydä verkkokauppansa kautta Mac-nimikkeellä kulkevia tietokoneita.

Molemmille osapuolille jutun sopiminen oikeuden ulkopuolella olisi taloudellisesti kannattavaa, sillä Psystarille tappio oikeudessa tietäisi miljoonalaskua ja Applen tappio puolestaan avaisi markkinat kolmansien osapuolien Mac OS X -käyttöjärjestelmän sisältäville PC-tietokoneille. Monet muut tahot haluaisivat kuitenkin oikeuslaitoksen kautta selvyyden siihen, onko Mac OS X -käyttöjärjestelmällä varustettujen PC-tietokoneiden myynti sallittu muiden kuin Applen toimesta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

iTunes myi kuukaudessa miljoona teräväpiirto-ohjelmaa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17. lokakuuta, 2008 18:37

iTunes myi kuukaudessa miljoona teräväpiirto-ohjelmaa Applen iTunes-verkkokaupan hyvät myyntiluvut ovat saaneet jälleen jatkoa, kun Apple kertoi tietoja kauppapaikan videomyynneistä.

Apple aloitti teräväpiirtoisten TV-sarjojen kauppaamisen iTunesin kautta viime kuussa ja ensimmäisten tietojen mukaan iTunesista on ostettu omaksi jo yli miljoona TV-sarjan jaksoa teräväpiirtomuodossa. Yhteensä iTunesin kautta on myyty jo yli 200 miljoonaa TV-sarjan jaksoa.

Teräväpiirtoiset TV-sarjojen jaksot maksavat iTunesissa 2,99 dollaria eli noin 2,22 euroa. Tällä hetkellä niiden tarjonta kattaa tietyt ABC:n, NBC:n, CBS:n ja FOX:n sarjat, joiden joukkoon kuuluvat mm. Desperate Housewives (Täydelliset naiset), Grey’s Anatomy (Greyn anatomia), Lost, CSI, Prison Break (Pako), Heroes, Battlestar Galactica ja Monk.

Yhteensä iTunesista löytyy yli 30 000 TV-sarjan jaksoa ja 2 500 elokuvaa. Vuokrattavia teräväpiirtoelokuvia iTunesista löytyy noin 600 kappaletta. Suomalaisten kuluttajien harmiksi teräväpiirto-ohjelmia tarjotaan toistaiseksi ainoastaan Yhdysvalloissa asuville kuluttajille.




AfterDawn: Uutiset

PlayStationille oma YouTube-kanava

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17. lokakuuta, 2008 17:03

PlayStationille oma YouTube-kanava YouTuben tarjoamien peliaiheisten videoiden tarjonta on jälleen kasvanut, kun Sony avasi keskiviikkona oman PlayStation-kanavansa YouTubeen.

PlayStation-kanava tarjoaa kuluttajille videoita uusista ja tulevista PSP- ja PlayStation 3 -konsoleiden peleistä, jonka lisäksi tarjolla on haastatteluita pelien tekijöiltä ja julkaisijoilta. Tällä hetkellä videoita löytyy mm. SOCOM: US Navy Seals Confrontation-, MotorStorm: Pacific Rift-, LittleBigPlanet- ja NBA '09: The Inside -peleistä. Tulevaisuudessa sivustolle on luvattu myös kilpailuja.

Sosiaalisten verkkosivustojen voima mainonnassa on huomattu monissa pelitaloissa, jonka seurauksena monet tahot ovat aloittaneet niiden hyödyntämisen. Sports Interactive -pelitalon johtohahmona tunnettu Miles Jacobson kertoi GamesIndustry.biz-sivustolle, että YouTuben avulla suurien yleisömassojen tavoittaminen on aiempaa helpompaa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Maikkarilta jääkiekkoa teräväpiirtona

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 17. lokakuuta, 2008 14:16

Maikkarilta jääkiekkoa teräväpiirtona MTV Oy aloittaa ensimmäiset teräväpiirtolähetykset 6. marraskuuta. Suomen jääkiekkomaajoukkueen otteita Karjala-turnauksessa voi seurata teräväpiirtona uudelta MTV3 MAX HD -testikanavalta. Ilmaista testikanavaa välitetään kaapelitalouksiin suurimpien kaapelioperaattoreiden toimesta sekä osaan Etelä-Suomen antennitalouksista yhteistyössä Digitan ja PlusTV:n kanssa.

MTV Oy hakee Hockey Tourin Karjala-turnauksen yhteydessä testattavalla HD-kanavalla kokemuksia teräväpiirtolähetysten tuottamisesta ja välittämisestä antenni- ja kaapeliverkkoon.

Ilmaisen kanavan saa näkyviin HD-valmiilla digiboksilla, HD-virittimen sisältävällä televisiolla tai tietokoneeseen liitettävällä HD-virittimellä. Kanavan katsominen ei vaadi maksu-tv-korttia.

Tämän hetkisten tietojen mukaan MTV3 MAX HD -kanavalla nähdään kolme Suomen ottelua sekä kaksi muuta Karjala-turnauksen ottelulähetystä 6.-9. marraskuuta. Kaapelioperaattorit ilmoittavat erikseen mikäli lähettävät MAX HD -kanavaa.




AfterDawn: Uutiset

NPD: Wii syyskuun ykkönen, Xbox 360 toisena

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17. lokakuuta, 2008 9:38

NPD: Wii syyskuun ykkönen, Xbox 360 toisena Joka kuukausi Yhdysvaltojen pelikonsoleiden myyntilukuja tarjoava NPD Group on julkaissut odotetusti syyskuun myyntiluvut, joiden mukaan Wii hallitsee Yhdysvaltojen uuden sukupolven konsolimarkkinoita edelleen suvereenisti.

Syyskuussa Yhdysvalloissa myytiin noin 687 000 Wii-konsolia. Elokuuhun verrattuna kasvua tuli noin 234 000 konsolia. Nintendon hyvää tulosta täydensi yrityksen DS-käsikonsoli, jota myytiin syyskuussa noin 537 000 kappaletta. Kasvua DS:llä tuli elokuuhun verrattuna noin 19 000 konsolia.

Uuden sukupolven pelikonsoleiden myynnissä toisen sijan nappasi Microsoft Xbox 360 -pelikonsolin avulla. Syyskuussa voimaan tulleet hinnanalennukset nostivat myynnit noin 347 000 konsoliin. Nousua elokuuhun verrattuna tuli 152 000 konsolia, joten hinnanalennuksien siivittämänä myyntiluvut nousivat 78 prosenttia.

Pronssitilan napannut Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin myi syyskuussa noin 232 000 kappaletta. Kasvua elokuuhun verrattuna tuli noin 47 000 konsolia. Sonyn PSP:tä myytiin syyskuussa noin 238 000 kappaletta ja PS2:ta noin 174 000 kappaletta.

Pelikonsoleiden hyvistä myyntiluvuista huolimatta pelien myynti laski kuitenkin seitsemän prosenttia viime vuoden syyskuuhun verrattuna. Tuolloin myyntiä paransi Halo 3 -peli, jota myytiin yli 3,3 miljoonaa kappaletta. Tänä vuonna syyskuun kovin myyntitykki oli Star Wars: The Force Unleashed, jota myytiin kaikki alustat yhteenlaskettuna noin 1,16 miljoonaa kappaletta. Suosituin peli oli Xbox 360:lla, jolle peliä kaupattiin noin 610 000 kappaletta. Peli oli kuukauden myydyin myös PS3:lla, jonka omistajat ostivat itselleen 325 000 valosapelipeliä. Wiin suosituin peli oli puolestaan Wii Fit, jota myytiin noin 518 000 kappaletta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

HD-kanavia haussa

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 16. lokakuuta, 2008 11:52

HD-kanavia haussa Liikenne- ja viestintäministeriö aloittaa verkkolupahaun, jolla etsitään kahta valtakunnallista ja yhtä alueellista teräväpiirtokanavaa. Kanavaluvat olisi mahdollista jakaa ensivuoden maaliskuussa ja lähetykset aloittaa jo vuoden päästä syksyllä.

Tällä hetkellä lupahakuun pyydetään lausuntoja toimijoilta, jonka jälkeen haku on mahdollista aloittaa viestintäministeri Suvi Lindénin toimesta, kertoo Tietokone.fi. Lausunnoilla pyritään kartoittamaan toimijoiden mielipiteitä ja toiveita hakukriteereistä.

Hakuprosessissa valitut antenniverkon HDTV-kanavat saavat toimiluvat kuudeksi vuodeksi, vaikka viestintäministeriö puhuu toistaiseksi koelähetyksistä.




AfterDawn: Uutiset

Radioheadin In Rainbows -albumista julkaistu virallisia myyntilukuja

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16. lokakuuta, 2008 11:49

Radioheadin In Rainbows -albumista julkaistu virallisia myyntilukuja Huhut Radioheadin viime vuonna julkaiseman In Rainbows -albumin taloudellisen kannattavuuden ympärillä ovat vaihdelleet laidasta laitaan, mutta onneksi levyn julkaisusta vastannut Warner Chappellin liiketoimintaa johtava Jane Dyball on nyt liiskannut osan näistä huhuista paljastamalla levyn virallisia myyntilukuja.

You Are in Control -konferenssissa puhunut Dyball kertoi useita kohtia, joiden valossa In Rainbows näyttää ainakin taloudellisesti kannattavalta tuotokselta sekä yhtyeelle että levyn julkaisusta vastanneelle Warner Chappellille. Dyballin mukaan pelkästään In Rainbowsin digitaaliset myynnit yhtyeen kotisivujen kautta tuottivat enemmän rahaa kuin yhtyeen edellinen Hail To the Thief -albumi tuotti kaikki myynnit yhteenlaskettuna. Yhteensä In Rainbowsia on myyty kolme miljoonaa kappaletta, joista 1,75 miljoona on myyty fyysisinä äänitteinä. 40 punnan hintaista erikoispakettia myytiin Dyballin mukaan yhtyeen kotisivujen kautta noin 100 000 kappaletta.

Dyball ei kuitenkaan kertonut kuinka paljon ihmiset maksoivat yhtyeen kotisivujen kautta hankituista albumeista, jotka kuluttajat saivat hinnoitella oman mielensä mukaan. Dyball sanoi kuitenkin, että keskimääräistä hintaa vahdittiin jatkuvasti, ja jos se olisi pudonnut nopeasti liian alas, olisi albumin jakelu keskeytetty välittömästi. Dyball mukaan keskimääräinen hinta alkoi laskea sen jälkeen, kun kaikki yhtyeen musiikista todella paljon pitävät tahot olivat jo hankkineet oman albuminsa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

SanDisk tuo myyntiin slotMusic-soittimen

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16. lokakuuta, 2008 10:16

SanDisk tuo myyntiin slotMusic-soittimen SanDisk esitteli viime kuussa uuden slotMusic-formaatin, jossa microSD-muistikortille on tallennettu musiikkia MP3-muodossa.

Nyt SanDisk on esitellyt kannettavan Sansa slotMusic Player -nimellä kulkevan mediasoittimen, jossa ei ole lainkaan sisäistä flash-muistia, vaan soittimesta löytyy ainoastaan muistikortinlukija, jonka kautta musiikin kuuntelu onnistuu. Flash-muistin poistumisen myötä soitin on todella edullinen, sillä sen suositushinta on Yhdysvalloissa ainoastaan 19,99 dollaria eli noin 15 euroa.

Sansa slotMusic Player -soittimen tekniset ominaisuudet ovat hintaansa nähden riittävät, sillä soitin osaa toistaa microSD-muistikorteilta MP3-, OGG-, FLAC- ja WMA-muotoista musiikkia. WMA:n osalta ei kuitenkaan tueta DRM-suojattuja tiedostoja. Muistikorttien osalta soitin tukee ainakin 16 gigatavun microSD-muistikortteja. Laitteessa on yksi 3,5 mm ulostulo ja myyntipaketin mukana toimitetaan nappikuulokkeet.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Nelonen aikoo avata uuden TV-kanavan ensi vuoden alkupuolella

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15. lokakuuta, 2008 16:56

Nelonen aikoo avata uuden TV-kanavan ensi vuoden alkupuolella Suomen TV-kanavien joukkoon on jälleen liittymässä yksi uusi kanava, kun Nelonen Media ilmoitti eilen aloittavansa uuden valtakunnallisen mainosrahoitteisen TV-kanavan ensi vuoden alkupuolella.

Uuden kanavan ohjelmatarjonta tulee täydentämään Nelosen mukaan nykyisiä Nelonen-, JIM- ja Urheilukanava-kanavia, mutta mitään tarkkaa tietoa tulevista ohjelmista tai kanavan nimestä ei ole kerrottu julkisuuteen. Tämän vuoksi kanavan mahdollinen ohjelmatarjonta on käynnistänyt jo runsaasti keskusteluja, joissa mm. veikataan kanavan olevan suunnattu naisille, jolloin se kilpailisi samasta kohdeyleisöstä MTV MEDIA -yksikön MTV3 AVA -kanavan kanssa.

Nelonen Median liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelainen uskoo vakaasti, että kohderyhmäkanavat ovat hyväksi televisiolle. "Meidän kasvumme perustuu monikanavastrategiaan, jossa Nelonen toimii vahvana lippulaivana. Kohdistetummilla kanavilla haemme pirstoutuneilta yleisömarkkinoilta kaupallisesti kiinnostavia katsojasegmenttejä, joita myymme mainostajille. Uskon, että kohderyhmäkanavat vahvistavat television kilpailukykyä merkittävästi taloudellisesti epävarmoina aikoina" kommentoi Louhelainen.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Sharpin uudet televisiot käryttävät Blu-ray-levyjä

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 15. lokakuuta, 2008 15:33

Sharpin uudet televisiot käryttävät Blu-ray-levyjä Sharp lupaa tuoda markkinoille ensimmäisenä maailmassa LCD-televisiot, joiden sisään on piilotettu tallentava Blu-ray-asema. Yritys kertoi suunnitelmistaan lehdistötilaisuudessaan Japanissa (Google-käännös).

Sharpin AQUOS DX -sarjaan sijoittuvia uutuustelevisioita tullaan tarjoamaan kuudessa eri kokoluokassa (26-, 32-, 37-, 42-, 46- ja 52-tuumaisina). Kahdessa pienimmässä televisiossa paneeli ei täytä 1366 x 768 -tarkkuudellaan FullHD-määrittelyjä, mutta seuraavien kokoluokkien laitteista löytyy täydet 1920 x 1080 pikseliä.

Kaikista televisioista löytyy kaksi maanpäällisten teräväpiirtolähetyksien vastaanottamiseen kykenevää digiviritintä. Huomiota laitteissa kuitenkin herättää niiden tallentavat Blu-ray-asemat, joilla on mahdollista taltioida yhdelle 50 gigatavun BD-R-levylle jopa 22 tuntia H.264-pakattua teräväpiirtolähetystä.

Kaikkien mallien kerrotaan olevan yhteensopivia sekä yksi- että kaksikerroksisten BD-R-levyjen kanssa. Laitteiden kerrotaan myös toistavan käytännössä kaikkia saatavilla olevia Blu-ray-levyjä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Target myy Olevian BD-110-soitinta 229 dollarin hintaan

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15. lokakuuta, 2008 14:19

Target myy Olevian BD-110-soitinta 229 dollarin hintaan Juhlapyhien lähestyessä elektroniikkalaitteita myydään kuluttajille yleensä alennettuun hintaan, ja kuluttajien onneksi hintakilpailu näyttää viimein saavuttaneen myös Blu-ray-soittimet, kun Target alensi tiettyjen Blu-ray-soittimien hintoja Yhdysvalloissa. Yhdysvaltojen viidenneksi suurimpana kauppaketjuna tunnettu Target myy nyt Olevian BD-110-soitinta 229 dollarin eli noin 167 euron hintaan.

BonusView-yhteensopivan BD-110:n hinta laski siis hetkessä 70 dollaria. Tämän lisäksi Target tiputti Philipsin BD-P7200-soittimen hintaa 100 dollaria, jonka myötä soitinta myydään Targetin myymälöissä 249 dollarin hintaan.

BD-110:n tarkat ominaisuudet ovat kuitenkin toistaiseksi pimennossa, mutta BonusView-yhteensopivuuden lisäksi soittimesta löytyy analoginen 5.1-ulostulo.

BD-110 tulee yritysten tekemän sopimuksen myötä myyntiin ainoastaan Targetin myymälöihin. Soitin ei ole kuitenkaan lähinnä taulutelevisioista tutun Olevian omaa tuotantoa, vaan kyseessä on Fuse101:n valmistama soitin, johon on vain laitettu Olevian logo Yhdysvaltojen markkinoita varten. Olevia tuo tulevaisuudessa myyntiin muitakin Blu-ray-soittimia, ja nykyisten tietojen mukaan luvassa olisi myös BD-Live-yhteensopiva Blu-ray-soitin.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Flash 10 ulkona, PS3 sai firmware-päivityksessä Flash 9 -tuen

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15. lokakuuta, 2008 12:33

Flash 10 ulkona, PS3 sai firmware-päivityksessä Flash 9 -tuen Adoben suosittu Flash-selainlaajennos on päivittynyt tänään 10-versioksi. Uuden version tuomia uudistuksia ovat mm. tuet näytönohjaimen rautakiihdytykselle, uudet 3D-efektit, tuki Speex-koodekille, parempi videolaitteiden tuki Linux-alustoilla sekä paremmat äänenkäsittelyominaisuudet. Uusiin ominaisuuksiin voi päivityksen jälkeen tutustua esim. Adoben omalla testisivulla. Tämän lisäksi uusin julkaisu korjaa joitain tietoturva-aukkoja, joita on löytynyt ohjelman aikaisemmista versioista.

Flash 10 -laajennos on saatavilla Windows-, Linux- ja Mac OS X -käyttöjärjestelmille ja Adobe julkaisee myöhemmin vielä oman versionsa Solaris-käyttöjärjestelmälle. Valitettavasti Adobe ei tarjoa vieläkään 64-bittisiä versioita Flashista, jonka lisäksi Linuxin osalta tuetaan ainoastaan x86-yhteensopivia suorittimia.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Apple ei tarjoa Blu-ray-asemaa tai HDMI-ulostuloa kannettavissaan

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15. lokakuuta, 2008 11:50

Apple ei tarjoa Blu-ray-asemaa tai HDMI-ulostuloa kannettavissaan Apple julkaisi eilen uudistetut MacBook-, MacBook Pro- ja MacBook Air -kannettavansa, mutta uusissa koneissa ei monien ihmisten pettymykseksi ole Blu-ray-asemaa tai HDMI-ulostuloa.

Applen toimitusjohtaja Steve Jobs kuvasi Blu-rayn tilannetta ongelmalliseksi lisensointisotkujen takia, jonka vuoksi Apple julkaisee omat Blu-ray-tuotteensa vasta sitten, kun tilanne rauhoittuu markkinoilla.

Applelta on odotettu Blu-ray-asemaa ja Blu-ray-elokuvia toistavaa toisto-ohjelmaa jo pidemmän aikaa, vaikka Jobs on itse ollut hyvin kriittinen Blu-rayn menestymisen suhteen. Applen oma iTunes-verkkokauppa tarjoaa kuluttajille ladattavaa teräväpiirtosisältöä, mutta kuvan- ja äänenlaadultaan iTunesin tarjonta ei pysty kilpailemaan Blu-rayn kanssa.

Applen tilanteen tekee erikoiseksi se, että yritys kuuluu Blu-ray-formaatin kehityksestä ja käytöstä vastaavan Blu-ray Disc Associationin (BDA) johtoryhmään, mutta yritys ei ole toistaiseksi julkaissut ainuttakaan Blu-ray-tuotetta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Flash-Joost ulkona

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14. lokakuuta, 2008 13:54

Flash-Joost ulkona Aiemmin P2P-verkkoja ja erillistä katseluohjelmaa käyttänyt Joost-nettitelevisio on nyt rantautunut internet-selaimiin Flash-selainlaajennoksen avulla.

Flashin myötä kuluttajien ei tarvitse ladata muita ohjelmia koneelleen, vaan videoiden katselun voi aloittaa heti Joostiin rekisteröitymisen jälkeen. Aiemmin Joostia käyttäneet voivat kirjautua suoraan sisään omilla käyttäjätunnuksillaan.

Uuden mediasoittimen lisäksi Joost on kasvattanut palvelussa tarjolla olevan sisällön määrää ja Yhdysvalloissa katsottavissa on yli 8 000 tunnin edestä videoita. Valitettavasti Euroopassa ja Suomessa tilanne ei ole yhtä hyvä tekijänoikeudellisista rajoituksista johtuen, joten esim. CSI New Yorkin tai Daily Shown seuraaminen ei valitettavasti onnistu Suomessa.

Joost tarjoaa jatkossa myös parempia sosiaalisen verkostoitumisen työkaluja, joiden avulla palvelun käyttäjät voivat halutessaan kertoa ystävilleen mitä he katsovat. Näitä JoostFeed-virtoja voi käyttää myös muissa palveluissa RSS-muodossa, jolloin esim. Facebook-ystävien on helppo seurata toistensa suosikkisarjoja. Käyttäjät voivat myös kommentoida videoita ja lähettää niistä sähköpostivinkin tuttavilleen. Joostin toimitusjohtaja Mike Volpi pitää näitä uudistuksia tärkeinä, koska ihmiset ovat aina kuunnelleet ystäviensä suosituksia TV-sarjojen ja elokuvien kohdalla.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Yhdysvaltojen tekijänoikeusvalvonta tiukentuu

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14. lokakuuta, 2008 11:19

Yhdysvaltojen tekijänoikeusvalvonta tiukentuu Tekijänoikeuksia rikkovien tahojen elämä on käymässä entistä hankalammaksi Yhdysvalloissa, sillä presidentti George W. Bush on hyväksyi eilen The Prioritizing Resources and Organization for Intellectual Property Act -ehdotuksen (Pro-IP), jonka myötä tekijänoikeusrikoksien rangaistukset kovenevat, oikeusministeriö (DOJ) saa enemmän taloudellista tukea taistelussa tekijäoikeusrikoksia ja piratismia vastaan sekä maahan nimetään jatkossa tekijänoikeustaistelun johtohenkilö, jonka tehtävä on organisoida eri valtion virastoja taistelussa tekijänoikeusrikoksia ja piratismia vastaan.

Pro-IP sai aluksi osakseen runsaasti vastustusta, sillä alkuperäisen ehdotuksen mukaan DOJ olisi voinut haastaa tekijänoikeusrikkojia siviilioikeuteen. Tämä kohta kuitenkin poistettiin ehdotuksesta, jonka jälkeen ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti senaatissa ja selvällä enemmistöllä edustajainhuoneessa.

Pro-IP on saanut tukea erityisesti tekijänoikeusjärjestöjen, mediajättien ja Yhdysvaltain kauppakamarin suunnalta. Tukijoiden mukaan tekijänoikeuksien suojelemisella on tärkeä rooli Yhdysvaltojen taloudellisen tilanteen parantamisessa. Musiikkiteollisuuden etuja puolustava RIAA (Recording Industry Association of America) on tukenut Pro-IP-ehdotusta alusta alkaen, koska se helpottaa järjestön työtä huomattavasti, kun osa järjestön työstä voidaan jatkossa sysätä DOJ:in syliin.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

TV pätkii koko maassa

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 14. lokakuuta, 2008 9:39

TV pätkii koko maassa Suomen antennitelevisioverkkoa hallinnoiva Digita tekee antenniverkon asennustöitä tänään ja huomenna päiväsaikaan (14. - 15.10.). Huoltotöistä aiheutuu lyhyitä lähetyskatkoksia, jotka vaikuttavat B-kanavanipun näkyvyyteen koko maassa.

Asennustyöt alkoivat tänään klo 8.00 ja niiden on määrä päättyä tämän päivän osalta klo 16.00. Lähetyskatkoksia ei pitäisi esiintyä lainkaan iltaisin, jotta katselijoille aiheutuisi huoltotöistä mahdollisimman vähän haittaa.

Kanavanippuun B kuuluvat MTV 3, Nelonen, Sub, JIM, MTV 3 MAX, SubJuniori ja SubLeffa.




AfterDawn: Uutiset

Xbox 360 Core -paketin omistajille ilmainen muistikortti ja mahdollisuus ostaa edullinen kiintolevy

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14. lokakuuta, 2008 9:36

Xbox 360 Core -paketin omistajille ilmainen muistikortti ja mahdollisuus ostaa edullinen kiintolevy Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolin odotettu syyspäivitys saapuu kuluttajien ulottuville marraskuun 19. päivä. Päivityksen tallennustilavaatimukset ovat kuitenkin kohonneet aiempiin päivityksiin verrattuna, jonka seurauksena päivityksen asentamista varten pitää konsolin muistikortilta tai kiintolevyltä löytyä 128 megatavua vapaata tilaa.

Aikanaan myynnissä olleiden Xbox 360 Core -pakettien mukana ei kuitenkaan ollut lainkaan muistikorttia tai kiintolevä, joten Microsoft on päättänyt antaa Core-paketin ostaneille kuluttajille ilmaiseksi 512 megatavun tallennuskapasiteetilla varustetun muistikortin, jotta tulevan päivityksen asentaminen onnistuu.

Oman muistikortin voi tilata täältä. Tilaamista varten kuluttajan pitää tietää oman Xbox 360:n sarjanumero ja konsolitunnus, jotka saa tarkistettua sivulta löytyvien ohjeiden avulla.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Operaattorin varoitus vähentäisi musiikin luvatonta lataamista

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. lokakuuta, 2008 18:37

Operaattorin varoitus vähentäisi musiikin luvatonta lataamista Musiikkiteollisuuden edustajilla on monta syytä riemuun Isossa-Britanniassa, jos Entertainment Media Researchin (EMR) tekemän kyselyn tulokset pitävät paikkaansa.

Brittiläisten suhtautumista mm. luvattomaan lataukseen testannut kysely nimittäin kertoo, että lähes 75 prosenttia musiikkia luvattomasti lataavista tahoista lopettaisi kyseisen toiminnan, jos internet-operaattori lähettäisi näille huomautuksen musiikin luvattomasta lataamisesta. Briteissä on tällä hetkellä jo kuusi internet-operaattoria, jotka lähettelevät asiakkailleen huomautuksia, jos nämä lataavat tai jakelevat luvatta tekijänoikeudella suojattua materiaalia.

Briteissä tänä kesänä alkanut latauksien valvonta on jo säikäyttänyt monia henkilöitä, ja tämä näkyy myös EMR:n tekemässä kyselyssä, sillä 61 prosenttia luvatonta latausta harrastavista tahoista uskoo, että heidän internet-operaattorinsa vahtivat heidän latauksiaan. Kaksi kolmasosaa ei kuitenkaan usko jäävänsä kiinni luvattomista latauksistaan.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Suomenkielinen OpenOffice v3.0 julkaistu

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 13. lokakuuta, 2008 16:19

Suomenkielinen OpenOffice v3.0 julkaistu Eräs tunnetuimmista avoimen lähdekoodin sovelluksista, toimisto-ohjelmapaketti OpenOffice.org päivittyi jo viime viikolla kolmosversioon, mutta virallinen suomenkielinen OpenOffice.org v3.0 -versio saatiin julkistettua vasta tänään.

OpenOfficen kolmosversio tuo mukanaan vuoren uudistuksia, joista tavalliselle käyttäjälle ehkä tärkein on suora tuki uusimman Microsoft Officen tiedostomuodoille. OOo v3.0 on kehitysyhteisön kolmen vuoden rutistuksen tulos -- avoimeen lähdekoodiin pohjautuva täysiverinen toimisto-ohjelmapaketti, joka haastaa vakavissaan kaupalliset tuotteet, kuten Microsoft Officen.

Ohjelma on ladattavissa suoraan download.fi -sivustoltamme, joka lieneekin suositeltava paikka hakea ohjelma, sillä tätä kirjoitettaessa ovat OpenOfficen viralliset kotisivut täysin jumissa. Ohjelma siis löytyy täältä:

Suomenkielinen OpenOffice.org v3.0

Englanninkielinen versio löytyy puolestaan täältä:

Englanninkielinen OpenOffice.org v3.0




AfterDawn: Uutiset

Lisää pelejä vertailuun

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 13. lokakuuta, 2008 14:03

Lisää pelejä vertailuun Laitevertailusta löytyy nyt perinteisten laitteiden lisäksi myös konsolipelit. Reilu viikko sitten lisätty Pelit-tuoteryhmä on laajentunut ja alunperin 700 pelin valikoimaan lisättiin nyt yli 2000 uutta peliä.

Tällä hetkellä palvelusta löytyy hulppeat 2800 konsolipeliä. Jo mukana olevien PS2, PS3, Xbox 360, DS, PSP ja Wii -pelejen lisäksi tulevaisuudessa on tarkoitus lisätä vertailuun myös PC-pelit. Hintoja vertailussa on yli 700 pelille ja jatkossa uusien kauppojen myötä hintatiedot monipuolistuvat entisestään.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Prinsessa Ruususen Blu-ray-julkaisussa 120 sivua sopimusehtoja

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. lokakuuta, 2008 13:51

Prinsessa Ruususen Blu-ray-julkaisussa 120 sivua sopimusehtoja Monista tietokoneohjelmista tutut lisenssiehdot ovat nyt vihdoin ja viimein rantautuneet myös Blu-ray-elokuviin, kun Disneyn Sleeping Beauty -elokuva (Prinsessa Ruusunen) saapui Yhdysvalloissa kauppojen hyllyille Blu-ray-julkaisuna.

Blu-ray-julkaisu sisältää yhteensä noin 120 sivua sopimusehtoja, jotka kuluttajan täytyy hyväksyä, jotta hän voi käyttää elokuvan BD-Live-ominaisuuksia. 57- ja 63-sivuisten sopimusehtojen lukeminen esim. televisiosta tuskin liiemmin kiinnostaa kuluttajia, joten tiekoneohjelmien puolelta tuttu Next, Next, Accept -mantra saanee pian suosiota myös Blu-ray-elokuvien parissa. Kuluttajien onneksi itse elokuvan katselu ei vaadi näiden sopimusehtojen lukemista tai hyväksymistä.

Disney-elokuvien suurinta kohderyhmää eli lapsia asia saattaa hieman harmittaa, sillä elokuva ei sisällä ominaisuutta, joka lukisi sopimusehdon ääneen, joten vanhempien kannattaa tulevaisuudessa varata hieman aikaa, jotta sopimusehtojen maagisen tarinan saa kerrottua perheen pienemmille.

Suomalaisten kuluttajien ei tarvitse asiasta onneksi liiemmin murehtia, sillä Suomen Walt Disney Studios Home Entertainmentin tuotepäällikkö Tea Granlund kertoi Digitoday-verkkojulkaisulle, ettei elokuvan Suomessa myytävä Blu-ray-julkaisu sisällä lainkaan BD-Live-ominaisuuksia, joten Suomessa kuluttajille kaupataan erikoisominaisuuksiltaan karsittua Blu-ray-julkaisua.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Iron Man kasvatti Blu-ray-elokuvien myyntiä Yhdysvalloissa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. lokakuuta, 2008 12:55

Iron Man kasvatti Blu-ray-elokuvien myyntiä Yhdysvalloissa Kerroimme aiemmin Iron Man -elokuvan Blu-ray-version hyvästä menestyksestä, jonka seurauksena tietyillä kuluttajilla oli ongelmia katsella elokuvan BD-Live-sisältöä. Tuolloin elokuvan virallisia myyntilukuja ei kuitenkaan vielä tiedetty, joten monet tahot jäivät arvuuttelemaan elokuvan myyntilukuja.

Nyt arvailut voi lopettaa, sillä Yhdysvalloissa elokuvamyyntejä mittaava Nielsen VideoScan julkaisi omat tilastonsa myyntilukujen osalta perjantaina, joiden valossa Iron Man -elokuva pärjäsi mainiosti sekä DVD- että Blu-ray-versioina. Elokuvan DVD-julkaisua myytiin ensimmäinen viikon aikana yhteensä 7,2 miljoonaa kappaletta ja Blu-ray-julkaisua samalla ajanjaksolla yli 500 000 kappaletta tehden elokuvasta samalla vuoden myydyimmän Blu-ray-elokuvan. Blu-ray-julkaisua myytiin ensimmäisen päivän aikana 260 000 kappaletta, joka on samalla ensimmäisen päivän myyntiennätys Blu-ray-elokuvien kohdalla.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

SlingCatcher vihdoin myynnissä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12. lokakuuta, 2008 0:32

SlingCatcher vihdoin myynnissä Sling Median pitkään odotettu SlingCatcher-medialaite on vihdoinkin saapunut myyntiin Yhdysvalloissa 300 dollarin eli noin 220 euron hintaan.

Televisioon liitettävä SlingCatcher osaa toistaa sisältöä USB-kiintolevyiltä, USB-muisteilta tai hakea sitä vaihtoehtoisesti lähiverkkoon tai internetiin kytketyiltä Slingboxeilta tai tietokoneilta. Videoformaateista tuettuna ovat WMV-, MPEG-2-, MPEG-4-, H.264- ja XviD-koodekit AVI-, VOB-, TS-, WMV-, MOV- ja MP4-tiedostoissa. Audion puolelta tuetaan MP2-, MP3-, WMA-, AAC-, WAV- ja AC3-formaatteja.

Windows-käyttöjärjestelmillä toimivan SlingProjector-ohjelman avulla SlingCatcherille voi siirtää kuvaa suoraan tietokoneelta, joten esim. YouTuben tai Hulun sisältöä voi tietokoneen ja SlingCatcherin avulla katsella televisiosta.

Liitäntöjen osalta laitteesta löytyy HDMI-, S-Video-, komponentti- ja komposiitti-ulostulot videolle. Laitteen luvataan tukevan ainakin 1080i-ulostuloa. Audiolle on vielä erikseen digitaalinen koaksaali RCA -ulostulo sekä analoginen stereo-ulostulo. Datayhteyksiä varten laitteessa on Ethernet-portti ja kaksi USB-liitäntää.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

YouTubeen lisätty CBS:n TV-sarjoja

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 11. lokakuuta, 2008 15:26

YouTubeen lisätty CBS:n TV-sarjoja YouTuben tarjoaman kaupallisen sisällön määrä on jälleen kasvanut, kun yritys kertoi eilen mediajätti CBS:n kanssa aloitetusta yhteistyöstä, jonka myötä tiettyjä CBS:n televisiosarjoja voi jatkossa seurata YouTuben kautta.

CBS:n YouTube-tarjonta koostuu vanhoista klassikoista, joista aluksi YouTubeen ovat ilmaantuneet mm. The Young and the Restless (Tunteita ja tuoksuja), Star Trek, Beverly Hills 90210 ja MacGyver (Ihmemies MacGyver). Suomalaisten harmiksi kyseisten videoiden katsominen ei onnistu ilman välityspalvelimen apua.

Ohjelmien katsominen kustannetaan mainoksilla, joita voidaan näyttää ennen ohjelmaa, ohjelman välissä ja ohjelman loputtua. Nämä mainokset rajoittuvat kuitenkin kaupalliseen sisältöön, joten käyttäjien omatekemissä videoissa näitä uusia mainostekniikoita ei tulla näkemään.

TV-sarjojen myötä YouTuben mediasoitin ja hakuominaisuudet ovat hieman muuttuneet. Hakutoiminto osaa nyt näyttää erikseen yhteistyökumppaneiden videot ja täysimittaiset videot. Mediasoittimesta löytyy puolestaan uusi Theater View -katselutila, jossa mediasoittimen videoikkunan koko kasvaa ja samalla soittimen ympärille tuodaan verhot, jotka kuvastavat uuden ominaisuuden elokuvateatterimaista olemusta. Tämän lisäksi YouTuben valkoista taustaa voi himmentää erillisellä Lights out -ominaisuudella, joka ei valitettavasti toimi kunnolla kaikilla internet-selaimilla.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Wal-Mart ei sulje DRM-palvelimiaan vielä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10. lokakuuta, 2008 23:11

Wal-Mart ei sulje DRM-palvelimiaan vielä Viime kuun lopulla Yhdysvaltalainen kauppaketju Wal-Mart kertoi suru-uutisia niille kuluttajille, jotka olivat ostaneet DRM-suojattua musiikkia yrityksen digitaalisesta musiikkikaupasta. Wal-Mart ilmoitti tuolloin sulkevansa DRM-palvelimet lokakuun 9. päivä, jonka myötä DRM-suojattujen musiikkikappaleiden kuunteluoikeuksia ei voisi enää uudistaa, joten hankitun musiikin kuunteleminen uudella tietokoneella ei enää onnistuisi.

Eilen yritys kuitenkin hylkäsi aikeensa sulkea DRM-palvelimet alkuperäisen aikataulun mukaan. Kuluttajilta tulleen palautteen vuoksi Wal-Mart on päättänyt jatkaa DRM-palvelimien pyörittämistä. Yritys ei kuitenkaan kertonut kuinka kauan palvelimia tullaan vielä pyörittämään, mutta DRM-palvelinten mahdollisesta sulkemisesta on luvattu tiedottaa asiakkaille hyvissä ajoin ennakkoon sähköpostin avulla.

Wal-Mart suosittelee edelleen, että kuluttajat polttavat ostamansa WMA-kappaleet tavallisiksi Audio CD -levyiksi, jotta niiden kuuntelu onnistuu myös tulevaisuudessa, joten yrityksen DRM-palvelimet tullaan todennäköisesti sulkemaan lähitulevaisuudessa kokonaan. Wal-Martin edustaja kertoi CNET Newsille, ettei palvelinten lopullista sulkemisajankohtaa ole lyöty vielä lukkoon.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Romanialainen torrent-sivusto joutui paikallisen operaattorin sulkulistalle

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10. lokakuuta, 2008 14:50

Romanialainen torrent-sivusto joutui paikallisen operaattorin sulkulistalle Taistelu tekijänoikeusjärjestöjen ja torrent-sivustojen välillä ei näytä hellittävän, ja tällä kertaa kärhämää on syntynyt Romaniassa, jossa paikallinen internet-operaattori on estänyt asiakkaidensa pääsyn yhdelle maan suosituimmista torrent-sivustoista.

UPC Romania on yksi maan suurimmista internet-operaattoreista, jonka asiakkaat eivät siis enää pääse Torrentbits.ro-trakkerin sivuille ilman välityspalvelimen apua.

Käyttäjiltä tulleen palautteen takia Torrentbits.ro-sivuston ylläpitäjät tutkivat asiaa ja ilmoittivat sitten sivullaan, että ongelma johtuu internet-operaattorista, jolla on todennäköisesti käytössään jonkinlainen P2P-suodatus. Kyseessä ei ole siis oikeuden päätös, vaan suodatus näyttää olevan täysin vapaaehtoista UPC Romanian suunnalta.

Vaikka aiemmin useissa maissa sulkulistalle on joutunut lähinnä The Pirate Bay, ja tämäkin on tapahtunut vasta oikeuden määräyksestä, osoittaa Romanian tapaus, että torrent-sivustot voivat joutua ongelmiin internet-operaattoreiden kanssa ilman paikallisen oikeuslaitoksen määräystä. TorrentFreak-sivusto yritti keskiviikkona udella UPC Romanialta syytä, miksi yrityksen asiakkaat eivät pääse Torrentbits.ro-sivustolle, mutta ainakaan toistaiseksi UPC Romania ei ole vastannut TorrentFreakille.




AfterDawn: Uutiset

Maailman suurin näyttö nousee Dubaihin

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 10. lokakuuta, 2008 14:24

Maailman suurin näyttö nousee Dubaihin Araabiemiraattilainen rakennusyritys Tameer pystyttää maailman suurimman näytön Dubaihin. Huiman 100 metriä korkean LED-näytön on määrä nousta Podium-nimisen kaupparakennuksen kylkeen.

33-kerroksisen Podiumin on määrä rakentua vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä, eli noin kolmen vuoden päästä. Tameer mainostaa, että LED-näyttö näkyy aina puolentoista kilometrin päähän.

Valotaululla tullaan todennäköisesti näkemään mainoksia ja taidetta.




AfterDawn: Uutiset

Buffalon uusi Blu-ray-asema polttaa levyjä ylinopeudella

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10. lokakuuta, 2008 11:21

Buffalon uusi Blu-ray-asema polttaa levyjä ylinopeudella Buffalo julkaisi ensimmäiset 8x-tallennusnopeutta tukevat Blu-ray-asemansa tänä kesänä ja nyt yritys on tuomassa markkinoille uusia 8x-tallennusnopeutta tukevia Blu-ray-asemia, joiden erikoisuus on siinä, että asemat tukevat 8x-tallennusnopeutta myös tietyillä 2x-, 4x- ja 6x-tallennusnopeutta tukevilla Blu-ray-levyillä.

BR-H816FBS-WH- ja BR-H816FBS-BK-asemat eroavat toisistaan ainoastaan etulevyn värityksen osalta (WH valkoisella etulevyllä ja BK mustalla etulevyllä). Muuten laitteiden ominaisuudet ovat identtiset, joten molemmat ovat SATA-liitännällä varustettuja Blu-ray-tallentimia.

Blu-ray-levyille tallennus onnistuu parhaimmillaan 8x-nopeudella, kun tallennus tehdään BD-R-levyille. Tätä samaista 8x-tallennusnopeutta voi käyttää (Googlen käännös) myös Mitsubishin, TDK:n, Panasonicin, Hitachi Maxellin ja Sonyn yksikerroksisilla 2x- ja 4x-levyillä; Mitsubishin, TDK:n ja Panasonicin kaksikerroksisilla 4x- ja 6x-levyillä sekä Mitsubishin, TDK:n, Panasonicin ja Sonyn yksikerroksisilla 6x-levyillä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Xbox 360:n syyspäivitys ulos marraskuun 19. päivä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9. lokakuuta, 2008 15:56

Xbox 360:n syyspäivitys ulos marraskuun 19. päivä Suuria uudistuksia Micoroftin Xbox 360 -pelikonsoliin tuovan syyspäivityksen julkaisupäivä on nyt lyöty lukkoon, kun Tokyo Game Show -messuilla Microsoft ilmoitti, että päivitys tulee kuluttajien ladattavaksi marraskuun 19. päivä.

Syyspäivityksen suurin uudistus liittyy uudistettuun käyttöliittymään, jonka pitäisi helpottaa kuluttajien navigointia konsolin eri toiminnallisuuksien välillä. "Perusajatus on, että se olisi entistä helppokäyttöisempi ja havainnollisempi. Eli ettei tarvitsisi niin paljon enää selata eri valikkoja" kommentoi Microsoftin Entertainment & Devices -yksikön maajohtaja Jari Keskitalo ITviikolle. Uuden käyttöliittymän toimintaan voi tutustua paremmin New Xbox Experience -sivuston kautta.

Uuden käyttöliittymän myötä konsolin omistajat pääsevät myös tekemään omat E3-messuilla esitellyt avatarit eli virtuaaliminänsä, joita voi jatkossa käyttää pelihahmoina tietyissä peleissä. Live Partyn myötä pelaajien tekemät avatarit voivat jutella keskenään, mutta Sonyn esittelemän PlayStation Homen tapaista virtuaalimaailmaa ei ainakaan toistaiseksi ole luvassa Xbox 360:lle.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

BenQ:lta neljä uutta 1080p-resoluution LCD-näyttöä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9. lokakuuta, 2008 12:27

BenQ:lta neljä uutta 1080p-resoluution LCD-näyttöä BenQ on tuomassa markkinoille neljä uutta 1080p-resoluution LCD-näyttöä, joista sekä E2200HD- että M2200HD-mallit asettuvat 22-tuuman kokoluokkaan ja sekä E2400HD- että M2400HD-mallit 24-tuuman kokoluokkaan. Näyttöjen kontrastisuhde on BenQ:n mukaan 1 000:1 (dynaaminen kontrastisuhde 10 000:1) ja vasteaika 5 millisekuntia (GTG-vasteaika 2 millisekuntia). Näyttöjen resoluutio on 1920x1080 (kuvasuhde 16:9), jonka vuoksi näytöt soveltuvat tietokonekäytön ohella hyvin esim. Blu-ray-soittimen tai pelikonsolin kaveriksi, koska kuvaa ei tarvitse skaalata eikä kuvaan tarvitse jättää mustia palkkeja 1080p-materiaalin kanssa, kuten 1920x1200-resoluutiolla varustettujen näyttöjen kanssa tarvitsee tehdä 1080p-materiaalia toistettaessa.

Kaikista näytöistä löytyy VGA (D-Sub)-, DVI-D- ja HDMI v1.3 -liitännät, joten näyttöihin saa samanaikaisesti kiinni useamman laitteen. Näytöissä on myös sisäänrakennetut kaiuttimet ja 3,5mm stereo-ulostulo, johon voi liittää esim. kuulokkeet.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Xbox 360:n Blu-ray-aseman tekee Toshiba-Samsung? (PÄIVITETTY)

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9. lokakuuta, 2008 11:03

Xbox 360:n Blu-ray-aseman tekee Toshiba-Samsung? (PÄIVITETTY) Huhumylly Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolin mahdollisen Blu-ray-aseman ympärillä on jälleen pyörähtänyt käyntiin, kun X-bit Labs -sivusto julkaisi tietoja, joiden mukaan konsolille julkaistavan Blu-ray-aseman valmistaa Toshiban ja Samsungin yhteinen Toshiba-Samsung Storage Technology Corp. -yritys (TSST).

X-bit Labsin tietojen mukaan Microsoft tähtää aseman hinnoittelussa 100-150 dollarin eli noin 73-109 euron välimaastoon, jolloin aseman ja Xbox 360 -pelikonsolin yhteishinta olisi pienempi kuin sisäänrakennetun Blu-ray-aseman sisältävällä Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolilla.

Huhujen mukaan suurin syy Microsoftin vitkastelulle aseman julkaisussa on Sunin Java-tekniikka, jota Microsoft ei halua mielellään tukea laitteissaan. Kaikkien Blu-ray-soittimien on kuitenkin tuettava ainakin osaa BD-J:n tarjoamista tekniikoista, joten Microsoft ei voi jättää Java-tukea pois aseman mukana toimitettavasta toisto-ohjelmasta.

Asema voisi jollain markkina-alueilla tulla myyntiin jopa ennen joulua, mutta X-bit Labsin spekulointien mukaan asema julkaistaneen vasta ensi vuonna järjestettävien CES-messujen yhteydessä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

MindTrekissä palkittiin digimediaosaajia

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 9. lokakuuta, 2008 10:52

MindTrekissä palkittiin digimediaosaajia Tampereella järjestetyssä MindTrek 2008 -tapahtumassa palkittiin digitaalisen median taitajia, kertoo Tietokone. Suomalaisen yhdistyksen järjestämä tapahtuma kerää vuosittain koolle satoja ihmisiä ympäri maailman ja jakaa palkintoina tuhansia euroja.

20 000 euron Grand Prix -pääpalkinnon voitti tällä kertaa yhteisöllinen elokuvasivusto Wreck-a-Movie. Grand Prix -kilpailun ehdokkaina voittajan lisäksi olivat Ylen Operaatio Hurrikaani, IPTV-palvelu TVKaista, virtuaaliyhteisö MoiPal sekä Yle.mobi -mobiilisivusto.

Toisessa kategoriassa, Paras Langaton Tampere, etsittiin nimensä mukaisesti parasta langatonta verkkoa hyödyntävää palvelua. 10 000 euron palkinnon pokkasi JoikuSoftin JoikuSpot -sovellus, jonka avulla S60 -puhelimesta saa tehtyä wlan-tukiaseman. Lisäksi kilpailussa jaettiin 5000 euron palkinto , jonka idea hyödynsi tampereen langatonta kaupunkiverkkoa.

Tapahtuma alkoi tämän viikon tiistaina ja päättyy tänään. Tapahtumaan oli ilmoittautunut yli 700 ihmistä, joista 150 ulkomaalaisia.




AfterDawn: Uutiset

Leffatykiltä podcast

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 8. lokakuuta, 2008 13:13

Leffatykiltä podcast Suomalainen elokuvasivusto Leffatykki.com on aloittanut podcast-lähetykset. Kahden viikon välein ilmestyvällä podcastillä käydään läpi alan uutiset ja uusimmat julkaisut. Lisäksi podcastillä kuullaan haastatteluja ja sekä käyttäjien että toimituksen arvosteluja.

"Kuten itse Leffatykkikin niin Leffatykki podcast perustuu elokuvien intohimoon sekä haluun olla tekemässä jotain uutta ja hienoa digitaalista sisältöä leffoista pitäville. Leffatykki podcastista on tarkoitus kehittää nopeasti laadukas, ajankohtainen ja kiinnostava leffa-aiheinen podcast-lähetys", kerrotaan sivustolla.

Leffatykki-podcast on ainoastaan osa Leffatykin toimintaa, sivustolta löytyy niin elokuva- kuin TV-sarja-arvosteluja, artikkeleita ja TOP 50 -listoja. Leffatykki-podcast toimii yhteistyössä AfterDawn.com:n kanssa.

Leffatykin podcastin voit hakea ja lisätä podcast-ohjelmaasi täältä.




AfterDawn: Uutiset

Google tuo YouTubeen verkkokauppojen ostolinkit

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8. lokakuuta, 2008 12:46

Google tuo YouTubeen verkkokauppojen ostolinkit Google osti YouTuben noin kaksi vuotta sitten, mutta toistaiseksi YouTube ei ole tuonut suuria tuloja Googlelle, jonka vuoksi Google on nyt päättänyt laajentaa YouTuben kaupallisuutta verkkokauppojen ostolinkeillä.

Verkkokauppojen ostolinkit näkyvät tällä hetkellä ainakin Yhdysvalloissa asuville kuluttajille, ja niiden avulla voi esim. ostaa videossa kuultavan musiikkikappaleen MP3-tiedostona Amazonin musiikkikaupasta. Amazonin ohella YouTube osaa johdattaa kuluttajia jatkossa myös iTunesin ostoshaaviin. Musiikin ohella YouTube johdattelee myös tietokone- ja konsolipelien kohdalla kuluttajia Amazonin verkkokauppaan.

YouTuben on tarkoitus hankkia myös lisää yhteistyökumppaneita ja laajentaa ostolinkit kattamaan mm. elokuvat, TV-sarjojen jaksot ja kirjat. Ostolinkkejä on tarkoitus tuoda tulevaisuudessa myös Yhdysvaltojen ulkopuolelle, mutta tällä hetkellä ei ole tietoa siitä, että tulevatko kaikki ostolinkit olemaan sidottuja kuluttajan asuinmaahan, vai näytetäänkö kuluttajalle myös ulkomaisten verkkokauppojen ostolinkkejä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

RealDVD pysyy myyntikiellossa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8. lokakuuta, 2008 12:02

RealDVD pysyy myyntikiellossa RealNetworksin viime kuussa julkaiseman RealDVD-ohjelman vastoinkäymiset ovat jatkuneet Yhdysvalloissa, kun tuomari Marilyn Patel kertoi, että ohjelman myyntikielto pysynee voimassa, kunnes asiantuntija pystyvät selvittämään hänelle tarkasti kuinka ohjelma toimii.

Patel lupasi käsitellä asiaa uudestaan marraskuun 17. päivä, joten RealDVD pysyy myyntikiellossa ainakin siihen saakka. RealNetworksin asianajajat eivät onnistuneet vakuuttamaan Patelia siitä, ettei ohjelma riko mitään Yhdysvalloissa voimassa olevia lakeja. Patel epäilee, että ohjelma rikkoo sekä tekijänoikeuslakia, DMCA-lakeja että osapuolten välistä kirjallista sopimusta.

RealNetworksin oli tarkoitus saada oikeudelta päätös, jossa todetaan RealDVD-ohjelman noudattavan DVD CCA:n (DVD Copy Control Association) määräämiä lisenssiehtoja, jolloin
RealNetworks ei riko yritysten välistä sopimusta. RealNetworksin asianajaja James DiBoise kertoi Patelille oikeudessa, että RealDVD mahdollistaa kaupallisten DVD-levyjen kopioinnin tietokoneen kiintolevylle ilman DVD-elokuvissa käytettävien kopiointisuojausten murtamista tai luvatonta kiertämistä. DiBoise mukaan tämä toiminta ei riko millään tavalla RealNetworksin ja DVD CCA:n välistä sopimusta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Sonyn Dada.net myy DRM-vapaata musiikkia halvimmillaan 66 sentin kappalehintaan

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 7. lokakuuta, 2008 23:53

Sonyn Dada.net myy DRM-vapaata musiikkia halvimmillaan 66 sentin kappalehintaan Taistelu internetin eri nettimusiikkikauppojen välillä ei ole iTunesin ylivallasta johtuen päässyt koskaan kunnolla käyntiin. Applen musiikkikaupan kampeaminen pois ykköstilalta vaatinee runsaasti muutoksia nykyisiltä musiikkikaupoilta, ja tätä yrittääkin Dada S.P.A. -yrityksen sekä Sony BMG Musicin yhteistyössä tekemä Dada.net-musiikkikauppa, josta DRM-vapaata musiikkia saa halvimmillaan 0,66 dollarin kappalehintaan.

Dada.net tarjoaa Yhdysvalloissa asuville kuluttajille 10 dollarin kuukausimaksulla varustettua tilausjaksoa, jonka myötä kuluttaja saa ladata itselleen palvelun valikoimista joka kuukausi 15 musiikkikappaletta. Kaupan kautta saa ostettua Sony BMG:n ohella myös Universal Music Groupin tarjontaa MP3-kappaleina. Sony on luvannut kasvattaa Dada.netin tarjontaa jatkossa muidenkin levy-yhtiöiden musiikilla ja Sonyn tarkoitus olisi saada mukaan musiikkia myös hieman pienemmiltä levy-yhtiöiltä.

Dada.net kuukausittainen tilausjakso maksetaan osana matkapuhelinlaskua, jonka takia palvelu ei toimi kaikkien yhdysvaltalaisten matkapuhelinoperaattoreiden tai -liittymien kanssa. Tällä hetkellä MP3-kappaleiden lataamista varten tarvitaan tietokone, mutta tulevaisuudessa lataamisen pitäisi onnistua myös matkapuhelimilla. Palvelun käyttö ei myöskään onnistu ulkomailta ja Sony ei ole ainakaan toistaiseksi kertonut suunnitelmista laajentaa musiikin kauppaamista muihin maihin, joten Suomessa asuvat kuluttajat jäävät jälleen nuolemaan näppejään.




AfterDawn: Uutiset

Aluekoodit suojaavat DSi-pelejä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 7. lokakuuta, 2008 17:19

Aluekoodit suojaavat DSi-pelejä Nintendo esitteli tulevan DSi-käsikonsolin Japanissa viime viikolla. Tuolloin Nintendo ei kuitenkaan kertonut, että konsolille tarkoitetut pelit tullaan varustamaan aluekoodeilla, jotka rajoittavat pelit toimimaan ainoastaan tietyillä markkina-alueilla.

Sekä alkuperäiset DS- että DS lite -konsolit ovat aluekoodittomia, jonka seurauksena kuluttajat ovat voineet hankkia pelinsä mistä tahansa. Aluekoodittomuuden myötä konsolien omistajat ovat voineet nauttia myös julkaisuista, joita ei ole virallisesti tuotu myyntiin kyseiselle markkina-alueelle.

Aluekoodit tulevat koskemaan sekä DS Shop -kauppapaikan kautta ladattavia pelejä että DSi-konsolille varta vasten tarkoitettuja kasettipelejä. Tuleviin DS- ja DS Lite -yhteensopiviin peleihin aluekoodeja ei tule.

Nintendo puolustelee aluekoodeja sanomalla niiden helpottavan markkina-aluekohtaisen tuotteiden räätälöintiä. Aluekoodit ovat myös Nintendon mukaan pakollisia, koska DSi-konsolin tukemat pelien ikärajat ovat erilaisia eri markkina-alueilla.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Canalilta BBC teräväpiirtona

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 7. lokakuuta, 2008 14:42

Canalilta BBC teräväpiirtona Canal Digital kertoi lisänneensä kanavatarjontaa uusilla BBC:n kanavilla. Uusien kanavien myötä Suomessa nähdään ensimmäistä kertaa myös BBC HD -teräväpiirtokanava.

BBC Worldwide tuo joulukuusta alkaen neljä kanavaa Canal Digitalin välityksellä suomalaiskoteihin. Vanhat BBC Food ja BBC Prime muuttuvat tällöin BC Lifestyle ja BBC Entertainment -kanaviksi ja samalla aloittavat uudet BBC Knowledge ja BBC HD -kanavat. Kanavat on räätälöity erityisesti suomalaiskatsojia varten ja kaikilla kanavilla on saatavilla tekstitykset.

"Tämän vuoden monien onnistuneiden kanavalanseerausten jälkeen päätimme tuoda nämä uudet kanavat myös Suomeen. Suomi on ollut BBC:lle aina tärkeä alue, jossa kanaviamme on seurattu aktiivisesti. Yhteistyössä Canal Digitalin kanssa voimme lähettää ensimmäistä kertaa BBC Worldwiden historiassa myös teräväpiirtokuvan kaikille eurooppalaisille TV-katsojille", kertoi Dean Possenniekie BBC Wolrldwide Channelsilta.

Canal Digital tarjoaa tällä hetkellä seitsemää teräväpiirtokanavaa, jotka ovat Canal+ FilmHD, Canal+ SportHD, National Geographic Channel HD, Eurosport HD, Discovery HD, Silver HD ja Voom HD.




AfterDawn: Uutiset

MySpace Musicin kautta kuunneltiin muutamassa päivässä miljardi musiikkikappaletta

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6. lokakuuta, 2008 19:42

MySpace Musicin kautta kuunneltiin muutamassa päivässä miljardi musiikkikappaletta MySpace Music uusittiin viime kuussa, jonka myötä Yhdysvalloissa asuvat kuluttajat pystyvät kuuntelemaan MySpacen kautta ilmaiseksi musiikkia kaikkien suurten levy-yhtiöiden valikoimista.

Nyt MySpace on ilmoittanut, että uuden palvelun kautta on kuunneltu jo yli miljardi musiikkikappaletta, joten palvelu näyttää olevan erittäin suosittu Atlantin toisella puolen. MySpace ei ole vielä kertonut kuinka kauan miljardin kuuntelun rajapyykin rikkominen kesti, mutta uusittu MySpace Music on ainakin kiinnostanut kuluttajia enemmän kuin muut ilmaista musiikkia tarjoavat palvelut. Epävirallisten tietojen mukaan rajapyykki rikkoutui viime keskiviikkona, joten miljardin kuuntelun raja rikottiin noin viikossa.

MySpacen tiedotteessa tosin myönnetään, että kuunteluiden suuri määrä johtunee todennäköisesti uudistuksen hyvästä mainonnasta. MySpace on luvannut kertoa myöhemmin tarkempia tilastotietoja, kuten kuinka monta uniikkia käyttäjää MySpace Music on houkutellut kuuntelemaan ilmaista musiikkia.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Viasat laajentaa HD-valikoimaa

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 6. lokakuuta, 2008 17:05

Viasat laajentaa HD-valikoimaa Maksutelevisioyhtiö Viasat on ilmoittanut lisäävänsä teräväpiirtotarjontaa yhdellä uudella kanavalla, kertoo It-viikko. Satelliitin välityksellä jaettavaan HD-pakettiin lisättiin tänään uutena kanavana MTV Networksin MTVNHD.

Viasat tiputti kanavavalikoimastaan kesällä Suomen ilmaiskanavat ja kertoi käyttävänsä vapautuvan kaistan uusiin HD-kanaviin. Ennen tätä päivää Viasat HD -paketissa oli kolme kanavaa, Viasat Sport HD, TV1000 HD ja National Geographic Channel HD.

Uudella MTVNHD kanavalla näytetään MTV-kanavalta tuttuja ohjelmia sekä uusia live-konsertteja ja ensimmäistä kertaa teräväpiirtona MTV Europe Music Awards.

AfterDawn.com julkaisee myöhemmin tänä vuonna kattavan katsauksen Viasatin HD-pakettiin ja satelliittijakeluun. Keskustelua Viasat HD:sta ja ehdotuksia tulevaan testiin otetaan vastaan uutiskommenteissa.




AfterDawn: Uutiset

Oikeus hyllytti RealDVD:n

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 6. lokakuuta, 2008 12:07

Oikeus hyllytti RealDVD:n Kiistanalainen RealDVD -kopiontiohjelma on poistettu myynnistä. RealNetworksin viime kuussa julkaisema dvd-levyjen kopiontiohjelma on poistettu yrityksen nettikaupasta, syyksi ohjelman sivuilta ilmenee meneillään oleva oikeustaistelu ohjelman laillisuudesta.

Viime viikolla uutisoimme kuinka RealNetworks ja MPAA (Motion Picture Association of America) käynnistivät kilvan oikeusprosesseja. MPAA syyttää RealDVD:n kiertävän DVD-elokuvissa käytettävää CSS-kopiontisuojausta ja täten rikkovan DMCA-lakia (Digital Millennium Copyright Act). RealNetworks etsii puolestaan parhaillaan oikeudesta päätöstä, jonka mukaan ohjelma olisi DVD CCA:n (DVD Copy Control Association) säännösten mukainen. Mikäli RealNetworks saa haluamansa päätöksen oikeudesta, niin sitä ei voida syyttää sopimusrikkomuksesta.

RealDVD:llä ei kuitenkaa voi tehdä samalla tavalla kopioita kuten AnyDVD- ja DVDshrink -ohjelmilla, sillä RealDVD:llä tehdyt kopiot ovat DRM-suojattuja ja siten katsottavissa ainoastaan RealNetworksin omilla maksullisilla ohjelmilla, eikä niitä voi esimerkiksi polttaa DVD-levylle ja katsoa tavallisella DVD-soittimella.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Yle tarjoaa "Muukalaisia 1808 - 2008" -sarjaa teräväpiirtona netissä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. lokakuuta, 2008 21:18

Yle tarjoaa "Muukalaisia 1808 - 2008" -sarjaa teräväpiirtona netissä Ylen tarjoamat yllätykset teräväpiirron ja internet-jakelun osalta ovat saaneet yhden lisäyksen, kun FST5:n syksyn 2008 uutuussarja Muukalaisia 1808 - 2008 (Främlingar 1808 – 2008) ilmaantuu ilmaiseksi nettiin kaikkien katsottavaksi teräväpiirtoversiona.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun YLE tarjoaa HD-videota netissä, ja toivottavasti kokeilu ei jää ainoaksi kerraksi, kun kuluttajat pääsevät nauttimaan kotimaisen TV-kanavan antimista netin kautta teräväpiirtomuodossa.

Yle tarjoaa teräväpiirtovideoita 720p-resoluutiolla WMV-muodossa. Tarjolla on kahta eri bitratea (6000 kbps ja 1700 kbps), joista varsinkin ensimmäinen tarjoaa kuvanlaadullisesti erinomaisen katseluelämyksen niillä tietokoneilla, jotka jaksavat toistaa videota ilman nykimistä ja jotka ovat tarpeeksi nopean internet-yhteyden ääressä, sillä Yle tukee virallisesti vain streaming-tekniikkaa eli suoratoistoa, joten jaksoja ei voi ladata ainakaan virallisesti talteen kiintolevylle paikallista katselua varten.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Nyheter24-sivuston torrent-listaukset suututtivat tekijänoikeusjärjestöä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. lokakuuta, 2008 20:30

Nyheter24-sivuston torrent-listaukset suututtivat tekijänoikeusjärjestöä The Pirate Bay -sivuston (TPB) oikeudenkäyntiä odotellessa Ruotsissa tekijänoikeuksia puolustava tekijänoikeusjärjestö Antipiratbyrån (APB) on löytänyt uuden uhkailukohteen, kun tällä viikolla avattu Nyheter24-uutissivusto aloitti toimintansa.

Nyheter24 listaa suosituiden uutisotsikoiden lisäksi myös päivän TV-ohjelmat, mutta TV-ohjelmien ohella sivusto kertoo myös sen, mitkä TV-sarjat ovat suosituimpia latauskohteita TPB:n trakkereilla. Julkaisun yhteydessä Nyheter24-sivuston torrent-listauksessa olevat tiedostonimet ohjasivat suoraan TPB-sivustolle, josta Antipiratbyrånin työntekijät hermostuivat.

Antipiratbyrånin Henrik Pontén kertoi Realtid-lehdelle, että Nyheter24 auttaa ihmisiä tekijänoikeusrikoksissa, jos se jakelee sivuillaan linkkejä TPB:n tarjoamiin hakutuloksiin. Pontén sanoi lehdelle, että kyseessä oli todennäköisesti erehdys sivustoa pyörittävien tahojen suunnalta, ja hän uskoi, että sivusto poistaa nämä linkit.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Brittimuusikot perustivat eturyhmän suojelemaan tekijänoikeuksia

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. lokakuuta, 2008 19:37

Brittimuusikot perustivat eturyhmän suojelemaan tekijänoikeuksia Internetin myötä musiikin jakelukeinot ovat uudistuneet, jonka seurauksena artisteilla ja yhtyeillä on nyt aiempaa paremmat mahdollisuudet pärjätä ilman levy-yhtiöiden apua. Nyt joukko brittimuusikoita on ilmaissut haluavansa hallita omia tekijänoikeuksiaan paremmin, ja he ovat perustaneet oman Featured Artists' Coalition -eturyhmän (FAC) suojaamaan heidän etujaan.

FAC:in kanssa yhteistyötä tulevat tekemään mm. Iron Maiden, Kaiser Chiefs, Radiohead, Robbie Williams ja The Verve. Nimekkäiden tähtien lisäksi mukana on hieman tuntemattomampia nimiäkin ja yhteensä FAC:illa on tällä hetkellä yli 60 tukijaa. FAC:in tarkoitus on säilyttää kappaleiden tekijänoikeudet artisteilla ja samalla antaa artisteille paremmat mahdollisuudet päättää sen, missä ja miten heidän kappaleitaan myydään tai käytetään. FAC:in tarkoitus on myös antaa artisteille suurempi siivu heidän ansaitsemistaan rahoista.

Radioheadin apumanageri Brian Messagen mukaan nyt on aika sille, että artistit saavat yhteisen äänen puolustamaan heidän etujaan. Vaikka kaikki levy-yhtiöt eivät välttämättä sulata FAC:in toimintaa, on musiikkiteollisuuden etuja puolustava British Phonographic Institute (BPI) ilmaissut jo halunsa työskennellä yhdessä uuden ryhmän kanssa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Huippusuositun Iron Man -elokuvan Blu-ray-julkaisu jumitti Paramountin palvelimet

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. lokakuuta, 2008 14:58

Huippusuositun Iron Man -elokuvan Blu-ray-julkaisu jumitti Paramountin palvelimet Kesällä elokuvateattereissa hyvin menestynyt Iron Man -elokuva tuli myyntiin DVD- ja Blu-ray-versioina tällä viikolla. Elokuvastudio Paramount Pictures ei osannut kuitenkaan varautua tarpeeksi hyvin elokuvan Blu-ray-version hyviin myyntilukuihin, vaan Blu-ray-julkaisun ostaneiden kuluttajien ryntäys elokuvan BD-Live-sisältöä tarjoaville palvelimille jumitti lähes kokonaan kyseiset palvelimet. Täten monet kuluttajat eivät päässeet katsomaan BD-Live-sisältöä välittömästi, vaan heidän oli odotettava päivän verran, jotta Paramount sai lisättyä palvelinkapasiteettiaan.

Elokuvan ohjannut Jon Favreau kertoi Howard Stern Show -radio-ohjelmassa, että elokuvan Blu-ray-versio nousi kahdessa päivässä kaikkien aikojen myydyimmäksi Blu-ray-julkaisuksi.

Paramountin kokemat ongelmat olisi ollut mahdollista kiertää P2P-jakelua hyödyntäen, mutta BD-Live ei sisällä tukea P2P-jakelulle, jonka seurauksena elokuvastudioiden on hankittava runsaasti palvelimia ja tiedonsiirtokapasiteettia, jotta suosituimpien elokuvien kohdalla kuluttajien ostoryntäys ei tukkisi BD-Live-ominaisuuksien käyttöä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Kaikki suuret levy-yhtiöt mukana Nokian Comes With Musicissa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. lokakuuta, 2008 13:37

Kaikki suuret levy-yhtiöt mukana Nokian Comes With Musicissa Nokia julkaisi kosketusnäytöllä varustetun 5800 XpressMusic -musiikkipuhelimen tämän viikon torstaina. Samassa tilaisuudessa levy-yhtiö EMI ja Nokia ilmoittivat, että EMI lähtee mukaan Nokian Comes With Music -musiikkipalveluun.

Täten Comes With Music sisältää musiikkia neljän suurimman levy-yhtiön valikoimista, joten se pystyy ainakin tarjonnan osalta kilpailemaan tasapuolisesti monen muun musiikkikaupan kanssa. Suurten levy-yhtiöiden lisäksi Nokia on onnistunut haalimaan mukaan myös pienempiä levy-yhtiöitä, kuten the Ministry of Sound ja The Orchard.

Ensimmäiset Comes with Music -palvelun sisältävät puhelimet tulevat kauppoihin Briteissä tämän kuun 16. päivä, kun puhelinten myynti aloitetaan Carphone Warehouse -kauppaketjun toimesta. Ensimmäisenä myyntiin tulevat Nokian 5310 XpressMusic- ja N95 8GB -matkapuhelimet. 5310 maksaa Comes with Music -palvelun kanssa 130 puntaa eli noin 167 euroa. Comes with Music -palvelua hyödyntävät 5310-puhelimet erottaa jo myynnissä olevista puhelimista uuden värityksen myötä. Muita Comes with Music -palvelua hyödyntäviä puhelinmalleja tulevat olemaan N96 ja 5800 XpressMusic.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Vudu vuokraa 1080p-elokuvia

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3. lokakuuta, 2008 18:42

Vudu vuokraa 1080p-elokuvia Vaikka internetin ylitse teräväpiirtoa vuokraavia palveluita on ilmaantunut jo muutamia kappaleita, on tarjolla oleva sisältö pääsääntöisesti 720p-materiaalia, eikä parempilaatuista 1080p-materiaalia ole juuri näkynyt. Nyt tähän tilanteeseen on tullut muutos Yhdysvalloissa, kun omia Vudu-medialaitteita kauppaava Vudu, Inc. on ilmoittanut aloittavansa 1080p-resoluutiolla varustetun teräväpiirtomateriaalin vuokraamisen videopalvelunsa kautta.

HDX-nimellä kulkeva teräväpiirtokattaus kattaa tällä hetkellä 65 elokuvaa, joihin kuuluvat mm. Speed Racer, The Chronicles of Riddick (Riddickin aikakirjat) ja The Fast and the Furious: Tokyo Drift -elokuvat. Jatkossa kaikki uudet teräväpiirtojulkaisut on tarkoitus tarjota palvelussa 720p-resoluution ohella HDX-versioina.

Kuuden dollarin hinnalla kuluttaja saa katsella elokuvaa 24 tunnin aikana niin paljon kuin hän haluaa. HDX-julkaisujen suuren tiedostokoon vuoksi elokuvien katselua ei voi kuitenkaan aloittaa välittömästi, kuten 720p- ja 480p-resoluution julkaisuissa, koska elokuvan toistaminen suoraan internet-yhteyden yli ei yleensä ole mahdollista kuluttajien hitaiden laajakaistayhteyksien takia. Kuluttaja voi kuitenkin käynnistää HDX-julkaisujen lataamisen omalle Vudu-laitteelleen etänä, joten elokuvan voi laittaa latautumaan vaikka töistä, jolloin kotiin päästyään kuluttaja voi aloittaa teräväpiirtoelokuvan katselun.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Testissä MSI Wind U100

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 3. lokakuuta, 2008 16:18

Testissä MSI Wind U100 Testasimme kolmen suurimman miniläppärivalmistajan pikkukannettavat. Tässä artikkelissa on vuorossa MSI Wind U100. Voit lukea muiden kahden mallin testit seuraavista linkeistä ja yhteenvedon täältä.

*Asus Eee PC 901
*Acer Aspire One A110
*MSI Wind U100


Alkusanat ja paketti auki


MSI Wind U100 on ainoa kolmesta testatusta miniläppäristä, joka on varustettu isommalla, 10 tuuman näytöllä. Isompi näyttö luonnollisesti tekee koneesta kookkaamman ja painavamman, mutta samalla antaa lisätilaa etenkin näppäimistölle. Vaikka Wind U100 on lähes kolmanneksen painavampi kuin Eee PC tai Aspire One, niin sen painojakauma on isommasta koosta johtuen parempi eikä se ole takapainoisen Eee PC:n tavoin altis kaatumaan. MSI:n kone on samalla ainut jossa ei ole SSD-levyä vaan tavallinen kiintolevy.

Pelkistetystä pakkauksesta ei testilaitteen kohdalla löytynyt kuin kahteen osaan jaettu virtajohto, joka on samaa mallia kuin Acerissa. Jämäkän oloinen kone ei nitissyt eikä natissut ja vaikutti kokonaisuudessaan laadukkaalta.

MSI Wind U100 15-tuumaisen HP:n sylissä

Tekniset tiedot ja suorituskyky


Koneen sisukset ovat lähes identtiset Eee PC 901:n kanssa, joten samaa voi odottaa myös suorituskyvyltä. Alla tärkeimmät tekniset tiedot:

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Testissä Acer Aspire One A110

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 3. lokakuuta, 2008 16:15

Testissä Acer Aspire One A110 Testasimme kolmen suurimman miniläppärivalmistajan pikkukannettavat. Tässä artikkelissa on vuorossa Acer Aspire One A110. Voit lukea muiden kahden mallin testit seuraavista linkeistä ja yhteenvedon täältä.

*Asus Eee PC 901
*Acer Aspire One A110
*MSI Wind U100


Alkusanat ja paketti auki


Acer Aspire One A110 on Asus Eee PC 901:n tavoin 8,9 tuuman näytöllä varustettu miniläppäri. Testiyksilö oli varustettu 8GB:n SSD-levyllä ja Linux-käyttöjärjestelmän Linpus-jakeluversiolla. Pakkauksen sisältä löytyi ohjekirja, itse kone ja kahteen osaan jaettu, miniläppäriin suhteutettuna, melko isokokoinen virtapiuha. Minkäänlaista suojalaukkua ei paketin mukana tullut. Heti ensikosketuksesta lähtien Aspire One antoi varsin hyvän laatuvaikutelman. Muovisen oloiseen Asus Eee PC:hen verrattuna Aspire One oli jämäkän ja laadukkaan tuntuinen. Laite on saatavissa testissä olleen sinisen version lisäksi valkoisena, pinkkinä ja ruskeana.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Testissä Asus Eee PC 901

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 3. lokakuuta, 2008 16:14

Testissä Asus Eee PC 901 Testasimme kolmen suurimman miniläppärivalmistajan pikkukannettavat. Tässä artikkelissa on vuorossa Asus Eee PC 901. Voit lukea muiden kahden mallin testit seuraavista linkeistä ja yhteenvedon täältä.

*Asus Eee PC 901
*Acer Aspire One A110
*MSI Wind U100


Alkusanat ja paketti auki


Miniläppäreistä ehkä kuuluisin on Asuksen Eee PC, josta on muodostunut laitevalmistajalle jo tuotesarja. Alkuperäisen Eee PC -mallin rinnalle on tullut joukko erikokoisia ja -näköisiä koneita, joiden hinnat tällä hetkellä alkavat Suomessa reilusta 200 eurosta ja päättyvät noin neljään sataan. Testimallimme oli näistä hinnakkain, Asus Eee PC 901. Windows XP Home -käyttöjärjestelmällä varustettu 901 sisältää 20GB:n Linux-versiosta poiketen 12 gigan SSD-levyn. Paketin mukana toimitetaan ohjekirjat, suojalaukku sekä testin pienin (ja näppärin) latausjohto.


Asus Eee PC 901:n pelkistetty paketti

Tekniset tiedot ja suorituskyky


Hieman kämmentä isompaan koneeseen on saatu ahdettua varsin mukavasti potkua ja ominaisuuksia. Alla koneen tärkeimmät tekniset tiedot:

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Miniläppärit testissä

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 3. lokakuuta, 2008 16:11

Miniläppärit testissä Otimme testiin kolmen suurimman miniläppärivalmistajan pienikokoiset kannettavat tietokoneet. Testissä olivat Asus Eee PC 901, Acer Aspire One A110 ja MSI Wind U100. Testilaitteet erosivat toisistaan niin teknisten ominaisuuksien, käyttöjärjestelmien kuin hinnankin suhteen.

Laitteiden tekniset tiedot (tarkemmat tiedot Laitevertailusta):

Asus Eee PC 901
-1,6GHz Intel Atom
-1GB DDR2
-8,9"-näyttö (1024x600)
-Intel GMA 950
-20GB SSD
-Windows XP

Acer Aspire One A110
-1,6GHz Intel Atom
-512MB DDR2
-8,9"-näyttö (1024x600)
-Intel GMA 950
-8GB SSD
-Linpus Linux

MSI Wind U100
-1,6GHz Intel Atom
-1GB DDR2
-10"-näyttö (1024x600)
-Intel GMA 950
-80GB HDD
-Windows XP

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

AfterDawn avasi konsolipelien hintavertailun

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 3. lokakuuta, 2008 14:28

AfterDawn avasi konsolipelien hintavertailun Pari vuotta sitten avattu laitevertailumme on ehtinyt turvahtamaan suuntaan jos toiseenkin alkuperäisestä digiboksien vertailuun tarkoitetusta palvelusta. Nyt koko vertailuosion nimikin on jo hieman uhattuna, kun avasimme hetki sitten laitevertailun alle uutena tuoteryhmänä konsolipelien hintavertailun.

Ensi alkuun palvelusta löytyvät PS2, PS3, Xbox 360, DS, PSP ja Wii -pelit, mutta jatkossa tarkoituksenamme on laajentaa palvelua kattamaan myös PC-pelit. Yritämme hankkia palveluun mukaan myös pääasiassa peleihin keskittyneitä verkkokauppoja, jotta hintavertailupalvelu olisi mahdollisimman kattava. Nyt palvelusta löytyvät muutenkin laitevertailussamme mukana olevat kaupat, kuten mm. Verkkokauppa.com, Tietoasema, jne.

Palautetta ja kehitysideoita otamme mielellämme vastaan. Pelien määrää on tarkoitus kasvattaa jo lähipäivinä varsin reippaalla otteella, nyt palvelu starttaa noin 700 pelin voimin. Tervetuloa tutustumaan:

Pelien hintavertailu




AfterDawn: Uutiset

WiiWaren pelejä voi tulevaisuudessa ladata suoraan SD-kortille

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3. lokakuuta, 2008 10:06

WiiWaren pelejä voi tulevaisuudessa ladata suoraan SD-kortille Nintendon Wii-pelikonsolin pienehkö (512 megatavua) sisäinen flash-muisti on osoittautunut ongelmalliseksi niille tahoille, jotka ovat ostaneet konsolin verkkopalvelusta useita WiiWare- tai Virtual Console -pelejä, sillä kaikki pelit eivät mahdu kerralla konsolin flash-muistiin, jolloin vaihtoehtoina on ollut pelien poistaminen tai niiden siirtäminen SD-muistikortille, jonka jälkeen vapautuneelle muistille on voinut jälleen ladata haluamansa pelin.

Tämän toimenpiteen jatkuva toistaminen ei ole kuitenkaan kaikkien mieleen, jonka seurauksena Nintendo lupasi tarjota asiaan jotain ratkaisua. Aiemmin Nintendo kuitenkin ilmoitti, ettei se tule tarjoamaan erillistä kiintolevyä ladattavia pelejä varten, jolloin monet tahot epäilivät, että pelejä voisi jatkossa ladata suoraan SD-muistikorteille.

Eilen Nintendo vahvistikin, että tulevaisuudessa pelit saa ladattua ja käynnistettyä suoraan SD-muistikortilta. Koska konsoli tukee 2 gigatavun tallennuskapasiteetilla varustettuja SD-muistikortteja, saa muutaman euron sijoituksella runsaasti lisää tallennustilaa ladattavia pelejä varten.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Sony laski kahden Blu-ray-soittimen hintoja Yhdysvalloissa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. lokakuuta, 2008 20:01

Sony laski kahden Blu-ray-soittimen hintoja Yhdysvalloissa Blu-ray-soittimien markkinoilla edullisten BD-Live-yhteensopivien laitteiden tarjonta on ollut aikaisemmin olematonta, mutta nyt tilanne on hieman parantunut, kun Sony laski kahden Blu-ray-soittimensa suositushintoja 100 dollarin verran Yhdysvalloissa.

Sonyn uusi suositushinta BDP-S350-soittimelle on nyt Yhdysvalloissa 299 dollaria ja Amazon-verkkokaupasta soitin irtoaa 279 dollarin hintaan. Tulevan BDP-S550-soittimen uusi suositushinta Yhdysvalloissa on puolestaan 399 dollaria.

BDP-S350 sai oman BD-Live-tuen lisäävän firmware-päivityksensä tämän viikon alussa. Soitin tarvitsee täyttä BD-Live-tukea varten kuitenkin erillisen gigatavun tallennuskapasiteetilla varustetun USB-muistitikun, joka liitetään soittimen takapaneeliin. Kyseiselle muistille soitin voi ladata internetistä tiettyjen elokuvien kohdalla tarjottavaa lisäsisältöä. USB-muistitikkujen halvan hintatason myötä kuluttajalle tikun hankinta ei ole suuri este, mutta kuluttajille olisi kuitenkin helpompi, että muisti olisi BDP-S550:n tapaan suoraan soittimen sisällä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Nokia julkisti kosketusnäyttöisen 5800 XpressMusicin

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 2. lokakuuta, 2008 19:22

Nokia julkisti kosketusnäyttöisen 5800 XpressMusicin Nokia julkisti tänään Nokia Remix -tapahtumassaan Lontoossa kosketusnäyttöisen, aiemmin Tube-kehitysnimelläkin tunnetun 5800 XpressMusic -musiikkipuhelimen. Siinä on uusi neljännen sukupolven S60 5th Edition -käyttöliittymä, joka on optimoitu kosketusnäyttökäyttöön. Nokian veroton hinta-arvio uutuudelle on 279 euroa ja myyntiin 5800 XpressMusic on tulossa vielä tämän vuoden aikana.

5800 XpressMusicin näyttö on kooltaan 3,2 tuumaa ja tarkkuudeltaan 360x640 pikseliä, eli sen kuvasuhde on 16:9. Näyttö toistaa 16,7 miljoonaa eri värisävyä ja on toteutettu TFT-tekniikalla.

Näyttöä voi käyttää joko sormin tai mukana tulevaa stylus-kynää hyödyntäen. Kosketusnäyttö ei tue Applen iPhoneista tuttuja ns. "multi-touch"-ominaisuuksia, mutta niiden sijaan 5800 XpressMusic tarjoaa paremman tuntuman painalluksille värisemällä aina näyttöä kosketattessa. 5800:sta löytyy sisäänrakennettu kiihtyvyysanturi, joten näyttö kääntyy automaattisesti puhelimen asennon mukaisesti pysty- tai vaakasuuntaan.

5800 XpressMusicissa on panostettu erityisesti musiikkiominaisuuksiin. Laitteesta löytyy muun muassa 3,5 millimetrin standardi kuulokeliitäntä ja "surround sound" -kaiuttimet. Lisäksi laitteesta löytyy tietenkin Nokian oma musiikkikauppa. Mukana tulee kahdeksan gigatavun muistikortti ja musiikintoistoaikaa Nokia lupaa 35 tuntia. 5800 XpressMusic tulee myös olemaan yksi ensimmäisiä laitteita, jotka tukevat Nokian Comes with Music -palvelua.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

RapidSharen on tiukennettava tiedostojen syynäystä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. lokakuuta, 2008 19:05

RapidSharen on tiukennettava tiedostojen syynäystä Saksalaisissa oikeusasteissa tappion aiemmin kokenut RapidShare-tiedostonjakopalvelu on jälleen saanut kylmää kyytiä paikalliselta oikeuslaitokselta. Tällä kertaa paikallinen oikeuslaitos on kertonut RapidSharen tekijänoikeusrikoksia estävän toiminnan olevan riittämätöntä, jonka vuoksi RapidSharen täytyy parantaa toimintaansa tekijänoikeusrikosten estämiseksi.

Hampurin käräjäoikeuden mukaan RapidSharen pitää poistaa tekijänoikeutta rikkova sisältö tekijänoikeudenhaltijoiden pyynnöstä ja saman sisällön laittaminen palveluun uudelleen pitää myös estää aikaisempaa tehokkaammin. Nykyisellään RapidSharella on kuusi työntekijää etsimässä ja poistamassa palvelussa luvatta olevaa tekijänoikeudella suojattua sisältöä. Tämän lisäksi automaatti tarkistaa kaikkien palveluun lähetettyjen tiedostojen MD5-tarkistussumman, jonka avulla saman tiedoston lähettäminen uudelleen palveluun voidaan estää.

MD5-summaan perustuvaa tarkistusta on kuitenkin helppo huijata muokkaamalla jaettavaa tiedostoa hieman esim. lisäämällä siihen hieman ylimääräistä dataa. Tämän takia oikeus totesi ettei MD5-summan tarkistaminen ole riittävä toimenpide tekijänoikeusrikosten estämiseen.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Radio Rock avasi musiikkikauppansa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. lokakuuta, 2008 12:19

Radio Rock avasi musiikkikauppansa Suomalaisten nettimusiikkikauppojen määrä on jälleen kasvanut yhdellä, kun Radio Rock avasi oman Radio Rock Store -kauppansa.

Radio Rock Store vastaa monilta osin muita SecuryCast-yrityksen tuottamia musiikkikauppoja, kuten Netanttila- ja MTV3 Store -kauppoja, mutta Rock Store tarjoaa kuluttajille vaihtoehtona myös kuukausimaksullista tilauspalvelua, jossa 17,90 euron kuukausimaksulla kuluttaja voi ladata musiikkia kaupasta niin paljon kuin hän haluaa. Kappaleiden kuunteluoikeudet ovat Microsoftin DRM-suojausten myötä sidottu kuukausimaksuun, joten jos kuluttaja ei enää maksa kuukausimaksua, ei hän voi myöskään enää kuunnella lataamiaan kappaleita. Tilauspalvelun kautta ladattuja kappaleita ei voi myöskään polttaa Audio CD -levyksi.

Kuukausimaksullisen vaihtoehdon lisäksi palvelu myy yksittäisiä kappaleita ja levyjä. Radio Rockin mukaan tarjolla on noin 3 000 000 musiikkikappaletta Universalin, SonyBMG:n, Warnerin ja tiettyjen pienempien levy-yhtiöiden valikoimista. Kaupan kautta myydään ainoastaan DRM-suojattuja WMA-tiedostoja (bitrate vähintään 192 kbps), joten kappaleita voi toistaa ainoastaan Windows-käyttöjärjestelmällä ja Windows Media Player -ohjelmalla varustetuilla tietokoneilla sekä tietyillä kannettavilla mediasoittimilla (esim. Creativen ZEN X-Fi) että tietyillä matkapuhelimilla (esim. Nokia N95). Kappaleiden esikuuntelu onnistuu kaupassa internet-selaimissa toimivan Flash-laajennoksen avulla ja ostetut kappaleet voi polttaa Audio CD -levyille ainakin kolme kertaa ja kappaleita voi kuunnella myös kahdella muulla tietokoneella.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Nettiradiot pelastumassa Yhdysvalloissa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. lokakuuta, 2008 10:45

Nettiradiot pelastumassa Yhdysvalloissa Viime vuonna alkanut taistelu Yhdysvalloissa toimivien nettiradioiden maksamista tekijänoikeuskorvauksista on päättymässä lopulta hyvin nettiradioiden osalta, sillä senaatti hyväksyi myöhään tiistai-iltana HR7084-nimellä kulkeneen ehdotuksen, jonka myötä nettiradiot saavat itse neuvotella tekijänoikeuskorvaukset erinäisten tekijänoikeusjärjestöjen kanssa, eikä nettiradioita täten määrätä suoraan maksamaan jättimäisiä tekijänoikeuskorvauksia.

HR7084:n runnominen läpi ei ollut kuitenkaan mutkatonta, vaan ehdotuksen tukijat kokivat aluksi kovaa vastarintaa tavallisia radioasemia edustavan NAB:in (National Association of Broadcasters) suunnalta. Huhujen mukaan NAB olisi halunnut jyrätä ehdotuksen, koska tämän jälkeen nettiradioiden pyörittäminen olisi ollut hankalampaa suurien tekijänoikeuskorvauksien takia, jolloin tavalliset radioasemat kokisivat vähemmän uhkaa internetin suunnalta.

HR7084:n myötä nettiradioilla on helmikuun 15. päivään asti aikaa neuvotella tarvittavat tekijänoikeussopimukset tekijänoikeusjärjestöjen kanssa. Pandora-nettiradion luonut Tim Westergren oli iloinen siitä, että niin monet ihmiset ilmaisivat tukensa asian puolesta. Westergren uskoo, että ainakin Pandora pääsee sopuun tekijänoikeuskorvauksista.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Nintendo esitteli DSi-konsolin (PÄIVITETTYv2)

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. lokakuuta, 2008 9:54

Nintendo esitteli DSi-konsolin (PÄIVITETTYv2) Huhut Nintendon uudistetusta DS-pelikonsolista levisivät nettiin viime viikolla ja Nintendo esittelikin uuden DSi-konsolin tänään Japanissa.

Uusi DSi tulee Japanissa myyntiin marraskuun 1. päivä ja laitteen suositushinta Japanissa on 18 900 jeniä eli noin 130 euroa. DSi-konsolin suurimmat ulkoiset muutokset nykyiseen DS liteen verrattuna ovat suuremmat näytöt (3 tuumaa -> 3,25 tuumaa) ja pienempi ulkoasu (12 prosenttia ohuempi eli 2,6 millimetriä pois paksuudesta), joka on saavutettu poistamalla paikka GBA-pelikaseteille. Molemmat näytöt ovat nyt kosketusnäyttöjä, jonka lisäksi mukana on kaksi kameraa, joista toinen on 3 megapikselin kamera ja toinen 0,3 megapikselin kamera (VGA-tarkkuus).

DSi sisältää vakiona paikan SD-muistikorteille, jonne kameroilla otettuja kuvia voi tallentaa. Kuvat voi siirtää langattoman WLAN-yhteyden avulla suoraan Wii-konsolille katselua varten. Kuvia voi myös muokata kosketusnäyttöjen avulla. Myös konsolin äänentoisto-ominaisuudet ovat Nintendon mukaan parantuneet DSi-konsolissa aiempiin DS-malleihin verrattuna.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Dell kauppaa elokuvia tietokoneiden mukana

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 1. lokakuuta, 2008 12:11

Dell kauppaa elokuvia tietokoneiden mukana Nykyään elokuvia kaupataan DVD- ja Blu-ray-levyjen ohella mm. USB-muistitikuilla ja Memory Stick -muistikorteilla, mutta tietokoneita kauppaava Dell on nyt yllättänyt kuluttajat aloittamalla elokuvien myynnin tietokoneiden mukana.

Dellin tiettyjä malleja voi nyt ostaa Yhdysvalloissa yhdessä Iron Man -elokuvan kanssa. Iron Man elokuva maksaa kuluttajille 20 dollaria eli noin 14 euroa. Elokuva toimitetaan kuluttajalle tietokoneen kiintolevyllä DRM-suojattuna tiedostona, josta sen voi katsella Windows Media Player -ohjelmalla. Elokuvan ohella mukana toimitetaan myös elokuvaan liittyvää bonusmateriaalia.

Kauppaehdot ovat monien muiden palveluiden tapaa todella tiukat, sillä ostettua elokuvaa ei voi palauttaa lainkaan, eikä kuluttaja voi siis saada elokuvastaan rahojaan takaisin.

Toistaiseksi Dell on päässyt sopuun ainoastaan Paramount Picturesin kanssa elokuvien kauppaamisesta tietokoneiden yhteydessä, mutta Dell on jo lupaillut tuoda muidenkin studioiden elokuvia kaupattavaksi. Dell aikoo kuitenkin keskittyä ainoastaan nimekkäisiin tekeleisiin ja tiettyihin klassikkoelokuviin, joten puolalaisia taide-elokuvia Dell ei tule kauppaamaan tietokoneidensa mukana.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Adobe kertoi jälleen tuovansa Flashin iPhonelle

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 1. lokakuuta, 2008 10:49

Adobe kertoi jälleen tuovansa Flashin iPhonelle Soutaminen ja huopaaminen Applen iPhonen ja iPod touchin mahdollisen Flash-tuen ympärillä on jatkunut tämän vuoden maaliskuusta asti, kun Adoben toimitusjohtaja Shantanu Narayen kertoi yrityksen työstävän Flash-ohjelmaa iPhonelle. Flashin tuomiselle iPhoneen on kuitenkin yksi suuri este, sillä ohjelmien kehitykseen tarkoitettu iPhone SDK sisältää sopimusteknisiä rajoitteita, joiden takia Flash-tuen tuleminen puhelimiin vaatisi muutoksia Applen suunnalta.

Nyt Adobe on jälleen kertonut tuovansa Flash-tuen iPhoneen, mutta Adobella työskentelevän Paul Betlemin mukaan ohjelman julkaisu riippuu Applesta. Flash On The Beach -tapahtumassa (FOTB) esiintynyt Betlem kertoi, että hänen työryhmänsä on työstänyt Flash-soittimen jo lähes valmiiksi, ja jos Apple antaa sille hyväksyntänsä, voitaisiin Flash-tuki tuoda iPhoneihin ja iPod toucheihin hyvin nopeasti.

Mahdollisen julkaisun ohella iLaitteiden omistajia kiinnostanee se, kuinka jouhevasti Flash-sovellukset toimisivat kyseisillä laitealustoilla. Steve Jobs on aiemmin sanonut, että Flash-tuki jätettiin pois iPhonesta, koska Flash-sovellukset eivät pyörineet laitteille riittävän sulavasti.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Taistelu RealDVD:n laillisuudesta alkoi

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 1. lokakuuta, 2008 9:49

Taistelu RealDVD:n laillisuudesta alkoi RealPlayer-ohjelmaa tekevä RealNetworks julkaisi viime kuussa DVD-elokuvien kopioinnin tietokoneelle mahdollistavan RealDVD-ohjelman. Jo tuolloin arvailtiin, että ohjelman laillisuudesta käytäisiin jossain vaiheessa oikeustaistelu ja nyt nämä arvailut ovat osoittautuneet todeksi, kun sekä RealNetworks että elokuvateollisuuden etuja Yhdysvalloissa puolustava MPAA (Motion Picture Association of America) ovat ilmoittaneet oikeustoimista.

RealNetworks käynnisti oman ennalta ehkäisevän oikeustoimensa, koska yrityksen mukaan suuret elokuvastudiot ovat uhkailleet yritystä. RealNetworksin on tarkoitus saada oikeudelta päätös, jossa todetaan RealDVD-ohjelman noudattavan DVD CCA:n (DVD Copy Control Association) määräämiä lisenssiehtoja, jonka myötä RealDVD-ohjelmaa ei voisi haastaa oikeuteen sopimusrikosta.

MPAA vastasi asiaan hetkeä myöhemmin omalla lehdistötiedotteellaan, jonka mukaan RealDVD rikkoo Yhdysvalloissa voimassa olevaa DMCA-lakia (Digital Millennium Copyright Act), koska ohjelmalla voi kiertää DVD-elokuvissa käytettävän CSS-kopiointisuojauksen. MPAA on nostanut asian tiimoilta oikeusjutun, jossa se vaatii taloudellisia korvauksia sekä sitä, että RealNetworksin on lopetettava RealDVD-ohjelman jakelu. MPAA:n mukaan RealDVD mahdollistaa luvattomien kopioiden tekemisen elokuvista.

Lue koko juttu...



   Aiemmat uutiset  

Sisältösyötteet

Tuoreimmat uutiset RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Viikon kommentoiduimmat uutiset

James Murdoch: Luvaton lataaminen = käsilaukun varastaminen James Murdoch: Luvaton lataaminen = käsilaukun varastaminen (14. maaliskuuta, 2010 13:19)
Mediamoguli Rupert Murdoch aikoo puolustaa imperiumiaan kovin ottein ja saman tavoitteen on ottanut myös hänen poikansa James, joka puhui tällä viikolla järjestetyssä Abu Dhabi Media Summit ....
130 kommenttia
ICC: Piratismi vie 1,2 miljoonaa työpaikkaa vuonna 2015 ICC: Piratismi vie 1,2 miljoonaa työpaikkaa vuonna 2015 (17. maaliskuuta, 2010 20:51)
Kansainvälinen kauppakamari (International Chamber of Commerce) on julkaissut tutkimustietoja piratismin aiheuttamista ongelmista, ja tutkimuksen tulokset eivät ole kovin valoisia. Selvitysten ....
57 kommenttia
Tvkaista porskuttaa eteenpäin vastatuulesta huolimatta Tvkaista porskuttaa eteenpäin vastatuulesta huolimatta (15. maaliskuuta, 2010 17:30)
Tekijänoikeusjärjestöjen ja televisioyhtiöiden silmätikuksi joutunut nettitelevisiopalvelu Tvkaista.fi ei ole heittämässä pyyhettä kehään, vaan jatkaa palvelunsa kehittämistä ja toiminnan laajentamista. ....
12 kommenttia
Elokuvia teatterissa kuvannut maVen tuomittiin vankilaan Elokuvia teatterissa kuvannut "maVen" tuomittiin vankilaan (17. maaliskuuta, 2010 18:04)
Internetissä paremmin maVen-nimellä tunnettu Geremi Adam on saanut Kanadassa lopulta rangaistuksen kahden tekijänoikeudella suojatun elokuvan luvattomasta nettijakelusta, kun hänelle luettiin ....
12 kommenttia
Koko iFolder.ru kiinni yhden jakajan takia Koko iFolder.ru kiinni yhden jakajan takia (19. maaliskuuta, 2010 16:26)
Tiedostojenjakelua harrastavat tahot voivat aiheuttaa itsensä lisäksi ongelmia muillekin tahoille, ja Venäjällä tämän huomasivat iFolder.ru-tiedostonjakopalvelun pyörittäjät, joiden toiminnan ....
12 kommenttia

Viimeisimmät uutiskommentit

Uutisarkisto