Uutiset (6 / 2008)
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30.6.2008 22:39
DRM-vapaata musiikkia myyvien latauspalveluiden määrä on jälleen kasvanut yhdellä suurehkolla nimellä, kun RealNetworksin ja Viacomin omistama Rhapsody-musiikkipalvelu aloitti tänään MP3-kappaleiden (256 kbps) myymisen.
Kaupan toiminta muistuttaa monia muita vastaavia latauspalveluita, jotka tarjoavat musiikkia ainoastaan Yhdysvalloissa asuville kuluttajille 0,99 dollarin kappalehintaan. Albumeiden hinnat ovat vastaavasti 9,99 dollaria ja Windows-käyttöjärjestelmän käyttäjät voivat ladata musiikkia erillisen Download Manager -ohjelman avulla. Linux- ja Mac OS X -käyttäjien on tyydyttävä suorittamaan latauksensa selaimella, jolla kappaleet ladataan zip-pakattuina. Kappaleen osto oikeuttaa vain yhteen onnistuneeseen lataukseen, joten ladatut kappaleet kannattaa varmuuskopioida talteen ostotapahtuman jälkeen.
Ostettavien kappaleiden lisäksi Rhapsodyn asiakkaat saavat kuunnella joka kuukausi 25 kappaletta ilmaiseksi. Tämän jälkeen asiakkaille tarjotaan 30 sekunnin näytteitä kappaleista.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30.6.2008 20:14
Kerroimme viime viikolla Panasonicin suunnitelmista tuoda markkinoille 37-tuumaisen OLED-television vuoden 2011 aikana. Panasonic on nyt kuitenkin kiistänyt nämä tiedot ja ilmoittanut, että todennäköisempi ajankohta näiden OLED-television julkaisulle on lähempänä vuotta 2015. Panasonic ei kuitenkaan kertonut tarkkaa ajankohtaa suunnitelmilleen, joka kielinee siitä, ettei Panasonicin OLED-tekniikka ole vielä sarjatuotantoon kelpaavassa kehitysvaiheessa.
Panasonicin ilmoitus ei lupaa hyvää OLED-televisioiden tulevaisuudelle, jota ovat vaivanneet jatkuvat takaiskut myöhästymisten, tuotanto-ongelmien ja korkeiden hintojen muodossa. OLED-tekniikkaan liittyvät valmistusongelmat eivät tunnu riivaavan pieniä näyttöjä, sillä OLED-näyttöjä löytyy monista matkapuhelimista ja MP3-soittimista, mutta suuria OLED-näyttöjä tai -televisioita ei ole vielä massamarkkinoilla kuitenkaan näkynyt.
Muita OLED-tekniikan kannattajia Panasonicin ohella ovat mm. Sony ja LG. Sony toi Japanin markkinoille viime vuonna XEL-1-nimellä kulkevan OLED-television, jonka kuva-alan koko on 11 tuumaa. LG aikoo puolestaan panostaa OLED-tuotannon osalta vuoteen 2011.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30.6.2008 19:32
PlayStation 3 -pelikonsolin omistavien henkilöiden pitkä piina on pian päättymässä, kun Sony ilmoitti tänään, että 2.40-versionumerolla varustettu firmware-päivitys saapuu ladattavaksi keskiviikkona.
2.40-firmware tuo mukanaan ison kasan uusia ominaisuuksia, joista suurimmat ovat peleihin lisättävä palkintosysteemi ja mahdollisuus käyttää tiettyjä XMB-käyttöliittymän (XrossMediaBar) ominaisuuksia suoraan peleissä. Palkintosysteemi muistuttaa osittain Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolista tuttua Gamerscore-järjestelmää, jonka avulla pelaajat voivat selvittää muiden pelaajien edistymistä ja saavutuksia tietyissä peleissä. Ensimmäinen palkintosysteemiä tukeva peli on jo viime vuonna julkaistu Super Stardust HD, johon palkintosysteemi tulee ilmaisena päivityksenä 2.40-firmwaren julkaisemisen jälkeen. Muita palkintosysteemiä tukevia pelejä ovat mm. BUZZ! Quiz TV, LittleBigPlanet, PAIN ja Warhawk.
Uuden firmwaren myötä konsolin XMB-käyttöliittymää voi käyttää suoraan peleistä, jolloin esim. pelaajien välinen kommunikointi onnistuu suoraan peleistä, eikä pelaajien tarvitse enää sulkea peliä, jotta viestien lähettäminen onnistuu pelikavereille. Uudistuksen myötä onnistuu myös omien musiikkikappaleiden kuuntelu pelin aikana ja Bluetooth-kuulokemikrofonien käyttöönotto pelin aikana. Pelissä toimiva XMB sisältää kuitenkin rajoituksia konsolin päävalikossa toimivaan XMB-valikkoon verrattuna, kuten puuttuva mahdollisuus katsella tallennettuja kuvia kokoruudulta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 30.6.2008 17:47
Jälleen yksi viikko takana laitelisäyskilpailua ja aika jakaa AfterDawn.com -tuotepalkinto. Uusien laitekategorioiden (näppäimistöt ja yleiskaukosäätimet) innoittamana lisäyksiä tuli laitevertailuun usealta suunnalta varsin mukavasti. Edellisten kahden viikon tapaan tälläkin viikolla voittajaksi selviytyi kuitenkin Delf, joka täytti voittotilinsä viikkokilpailun osalta kolmannella voitollaan. Seuraava viikko tuokin tullessaan uuden voittajan ja lisää vahvoja kilpailijoita taistelemaan kokonaiskilpailun voitosta. Tässä viime viikon TOP 10:
1. Delf
2. flatout
3. Jeukku
4. Sokar80
5. harryy
6. macmad
7. tuure2
8. mellow1
9. blindpeer
10. Alexii
Onnittelut jälleen Delfille! Uusia laitekategorioita tullaan lisäämään myös tämän viikon aikana, joten olkaa valppaina ja seuratkaa laitelisäyskilpailun
viestiketjua. Mikäli et ole vielä osallistunut kilpailuun niin vieläkään ei ole liian myöhäistä kilpailla viikkokilpailupalkinnoista tai kokonaiskilpailupalkinnosta -
PlayStation 3 tai
Xbox 360 Elite -konsolista. Kilpailun säännöt löydät
tästä uutisesta ja TOP 10 -listat sekä muuta tietoa kilpailusta
kilpailutilannesivulta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30.6.2008 13:18
Applen iPhone 3G -matkapuhelinta on odotettu monissa maissa kuin kuuta nousevaa, mutta monissa maissa kuluttajat ovat saaneet kokea karvaan pettymyksen, koska matkapuhelinoperaattorit ovat hinnoitelleet kytkypaketit liian hintavaksi.
Suomessa Sonera julkisti omat kytkypakettinsa ja niiden hinnoittelut viime viikolla. Kaikki eivät kuitenkaan sulattaneet Soneran asettamia hintoja ja monien mielestä operaattoreiden välinen kilpailu olisi kuluttajien etu, koska matkapuhelinoperaattoreiden välinen hintakilpailu ajaisi iPhonejen ja liittymien hinnat alemmaksi.
Hinnoitteluun ovat tyytymättömiä myös Kanadassa asuvat kuluttajat, joille puhelinta kauppaa yksinoikeudella matkapuhelinoperaattori Rogers Communications. Rogers myy kanadalaisille ainoastaan kolmen vuoden kytkypakettia ja halvimman paketin kuukausimaksut alkavat 75 dollarista (noin 47 euroa). Kalleimmassa paketissa kuukausimaksut alkavat 115 dollarista (noin 72 euroa). Kaikki paketit sisältävät rajoituksia esim. 3G-datayhteyksille ja halvimmassa paketissa dataa saa siirtää 750 megatavua kuukaudessa ja kalleimmassa 2 gigatavua kuukaudessa. Halvimmillaan kolmen vuoden kytkypaketti kustantaa siis Kanadassa noin 1690 euroa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 29.6.2008 18:46
Tekijänoikeudella suojattujen tiedostojen luvaton jakelu internetissä on yleistynyt nopeasti laajakaistaliittymien halventuessa ja tekijänoikeusjärjestöjen mielestä tiedostojen luvattomalle jakelulle pitäisi saada loppu välittömästi. Portugalissa tekijänoikeusjärjestöt ovat päässeet tässä asiassa hieman eteenpäin, sillä Portimãon oikeuslaitos on tehnyt musiikkia luvattomasti P2P-verkkojen kautta jaelleesta miehestä varoittavan esimerkin antamalla hänelle vankeusrangaistuksen tekijänoikeudella suojatun musiikin luvattomasta nettijakelusta.
Miehen tuomioksi tuli 90 päivän vankilareissu ja tällä hetkellä tutkinnan alla on yli sata vastaavaa tapausta, joten Portugalin vankilat voivat tulevaisuudessa täyttyä tiedostonjakajista.
Tapausten taustalla on Portugalissa äänitealan etuja puolustava Portuguese Phonographic Association (AFP), jonka osallisuuden tutkintapyyntöjen tekemiseen vahvisti levy-yhtiö EMI:n toimintaa Portugalissa johtava João Teixeira. Teixeira oli tyytyväinen tuomioon, mutta hän näkisi mieluusti toisenlaisia keinoja luvattomien latausten estämiseen, kuten Ranskaan kaavailtu ehdotus, jossa luvattomat lataajat saavat varoituksia ja kolmannen varoituksen myötä kyseisen henkilön internet-liittymä suljetaan. Teixeira osoittaa syyttävällä sormella internet-operaattoreita, jotka hänen mielestään kannustavat ihmisiä luvattomaan jakeluun samalla hyötyen taloudellisesti näistä jakajista.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 29.6.2008 02:41
CD- ja DVD-levyjen tallennuskapasiteettia on vuosien mittaan yritetty parantaa useilla eri keinoilla, joiden joukkoon liittyy nyt Japanissa toimivan Tohokun yliopiston keksintö, jolla CD- ja DVD-levyille saadaan yhdeksän kertaa enemmän tallennustilaa.
Tähän lopputulokseen päästään muokkaamalla CD- ja DVD-levyllä olevia tallennuskuoppia niin, että tallennuskuopista tehdään V-kirjaimen muotoisia, jolloin kuopan suuntaa kiertämällä ja valon polarisaatio hyödyntämällä voidaan yhdellä V-kuopalla esittää 512 eri tilaa aiemman kahden tilan sijaan. Täten yhdellä V-kuopalla voidaan esittää yhdeksän eri bitin tilat nykyiseen yhteen bittiin verrattuna. Suuremman kapasiteetin lisäksi levyjen pyörimisnopeutta voisi vähentää esim. pelikonsoleiden kohdalla, koska levyllä olevaa tietoa voisi lukea kerralla selvästi aiempaa enemmän.
Kuten muillakin jo unohdetuilla kapasiteetin parannuskeinoilla, myös V-kuopalla on omat ongelmansa, joista suurin liittyy yhteensopivuuteen, sillä V-kuopilla varustetut levyt eivät toimisi lainkaan nykyisten CD- ja DVD-soittimien kanssa. Täten uusia levyjä varten pitäisi tehdä uudet asemat, joilla levyjen lukeminen ja kirjoittaminen onnistuisi.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 29.6.2008 00:59
Hakukoneen avulla tunnetuksi tullut Google on vuosien varrella työstänyt myös muitakin projekteja, joiden on tarkoitus helpottaa kuluttajien arkea. Yksi näistä projekteista on Google Desktop, jonka avulla Googlen tutut hakuominaisuudet saa käyttöönsä oman koneen sisällä, jolloin esim. kuvien, musiikkikappaleiden ja tekstitiedostojen etsiminen kiintolevyjen uumenista helpottuu.
Google Desktop tukee monien työpöytäympäristöjen tapaan omia Gadget-härpäkkeitä, joiden avulla Google Desktopin ominaisuuksia ja toiminnallisuutta voi laajentaa. Näiden Gadgetien avulla Google on nyt laajentanut Google Desktopin toimintaa kodin multimediakeskukseksi lisäämällä Google Media Server -lisukkeen avulla ohjelmaan UPnP-tuen, jonka avulla tietokoneelta löytyviä mediatiedostoja voi jakaa esim. Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoliin tai Nokian N95 8GB -puhelimeen.
Kyseessä ei ole lopullinen versio ohjelmasta, jonka takia Google Media Server toimii toistaiseksi ainoastaan Windows-käyttöjärjestelmän kanssa vaikka Google Desktop toimii lisäksi Mac OS X- ja Linux-käyttöjärjestelmien alla. Tämän lisäksi toinen rajoitus löytyy laitteistotuesta, sillä Xbox 360 -pelikonsolin yhdistäminen ohjelmistoon ei onnistu toistaiseksi suoraan lakiteknisten ongelmien takia.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28.6.2008 19:43
Analogiset TV-lähetykset pysyivät pitkään täysin muuttumattomina lähetystekniikan ja standardien osalta. Digi-TV on kuitenkin tuonut jatkuvasti pieniä muutoksia lähetyksiin ja standardeihin, joista antenniverkon lähetyksissä seuraavaksi odotetaan DVB-T2:sta, jonka pitäisi antaa lähetyksille 30-45 prosenttia enemmän tiedonsiirtokapasiteettia nykyisiin DVB-T-lähetyksiin verrattuna.
DVB-T2 on ollut jo pari vuotta kehityksessä ja tällä viikolla uutta standardia päästiin vihdoin kokeilemaan, kun BBC aloitti eilen testilähetykset Isossa-Britanniassa. BBC:n testilähetyksissä lähetetään teräväpiirto-ohjelmaa, koska DVB-T2:n suurempi tiedonsiirtokapasiteetti on erityisen tärkeää tuleville antenniverkon teräväpiirtokanaville. Jos DVB-T2:n kanssa ei esiinnyt ongelmia, nähdään Isossa-Britanniassa antenniverkon teräväpiirtolähetyksiä jo ensi vuoden loppuun mennessä.
DVB-T2 testilähetykset olivat huojennus tietoliikennetekniikan kehitystä valvovalle Ofcomille, jonka edustajat lupasivat pari kuukautta sitten, että antenniverkon teräväpiirtolähetykset pääsevät käyntiin Isossa-Britanniassa vielä ensi vuoden aikana. Tarkoituksena on antaa yksi kanavanippu DVB-T2:ta hyödyntävien teräväpiirtokanavien käyttöön. Tämän hetkisten suunnitelmien mukaan tähän kanavanippuun tulisi kolme teräväpiirtokanavaa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28.6.2008 14:37
EliteTorrents-sivuston sulkemisesta on aikaa jo yli kolme vuotta, mutta tapaukseen liittyvät oikeusjutut työllistävät vieläkin oikeuslaitosta Yhdysvalloissa. Viimeisimpänä syylliseksi on todettu EliteTorrentsin ylläpitäjänä toiminut Daniel Dove, jonka valamiehistö totesi syylliseksi eilen.
Doven tapaus on osittain historiallinen, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta, kun valamiehistö toteaa P2P-käyttäjän syylliseksi tekijänoikeusrikoksiin. Dove on kahdeksas EliteTorrentsin käyttäjä, joka on saanut tuomion tekijänoikeusrikoksista. Doven "rikoskumppanit" ovat tosin myöntäneet syyllisyytensä, jonka vuoksi Dovesta tuli ensimmäinen valamiehistön tuomitsema P2P-käyttäjä.
Syytteiden mukaan Dove oli vastuussa EliteTorrentsin avulla jaetusta materiaalista, koska hän värväsi mukaan nopealla internet-yhteydellä varustettuja tahoja, joiden tarkoitus oli jakaa tekijänoikeudella suojattua sisältöä. Dovella oli käytössään erillinen palvelin, jonka avulla hän jakoi tiedostoja jakajille, jotka sitten jakoivat näitä tiedostoja eteenpäin Bittorrent-ohjelmien avulla.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28.6.2008 13:33
Pelialan vuotuisena kohokohtana pidettävät E3-messut herättävät monien muiden tapahtumien tapaan esille runsaasti huhuja tulevista peleistä ja pelikonsolien kokemista muutoksista. Yhtenä lähes varmana huhuna on pidetty Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolin hinnanalennusta Yhdysvalloissa, koska konsolit myyntiluvut eivät ole erityisen hyviä viime aikoina.
Nyt näille huhuille on tullut epävirallinen vahvistus, kun Kmart-ketjun tuleva mainoslehtinen vuosi julki. Mainoslehtisessä kerrotaan Xbox 360 Pro -paketin uudeksi myyntihinnaksi 299,99 dollaria, joka on 50 dollarin lasku aikaisempaan myyntihintaan nähden. Tällä hetkellä on kuitenkin vielä hieman epäselvää se, että laskeeko kaikkien Xbox 360 -pakettien hinta Yhdysvalloissa vai koskeeko alennus pelkästään Pro-paketteja. Toinen kysymysmerkki on alennusten ajankohta, sillä toisten spekulaatioiden mukaan hinta laskisi heinäkuun 6. päivä ja toisten mukaan 13. päivä. Molemmat päivät ovat kuitenkin ennen E3-messujen alkua, joten Microsoft tiedottanee pian virallisesti hinnanalennuksesta.
Euroopassa Xbox 360:n hinta laski viimeksi maaliskuussa, joten Eurooppaan hinnanalennuksia ei ole odotettavissa. Eurooppalaiset kuluttajat pääsevät kuitenkin jännäämään E3-messuilla ainakin Pro-paketteihijn suuremmalla tallennuskapasiteetilla varustettua kiintolevyä, jonka julkaisua on povailtu jo maaliskuusta asti.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28.6.2008 12:55
Kerroimme viime sunnuntaina The Pirate Bayn (TPB) suunnitelmista tuoda SSL-salaus sivuston käyttäjien avuksi, jolloin ulkopuoliset tahot eivät voi tarkkailla sivuston ja käyttäjän välistä liikennettä. Nyt vastaava SSL-salaus on tullut myös isoHunt-sivuston ominaisuuslistalle.
isoHunt-sivuston käyttäjät voivat siis jatkossa turvautua https-protokollaan selatessaan sivustoa ja tällä hetkellä sekä pääsivusto, TorrentBox-sivusto että TorrentBoxin keskustelufoorumit ovat käytettävissä salatun yhteyden avulla.
Salauksen käyttäminen hidastaa hieman selausta, koska liikenteen salaus ja salauksen purkaminen vievät aina oman aikansa, mutta erot salaamattomaan yhteyteen verrattuna ovat usein minimaaliset. isoHuntin ylläpitäjät tarkkailevat SSL-salauksen suosiota ja jos salaus kiinnostaa selvästi palvelun käyttäjiä, aikoo ylläpito hankkia palvelimiin erillisiä salauskortteja, jotta salaus ei hidasta liikaa palvelun toimintaa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 27.6.2008 13:12
Sonera kauppaa 11. päivä heinäkuuta julkaistavaa 3G iPhonea usealla eri liittymämallilla. Pakettimuotoiset liittymät ovat samanlaiset kuin Ruotsissa. Small, Medium ja Large -liittymät sisältävät 100, 250 ja 1000 minuuttia puhetta/kappaletta tekstiviestejä/megaa dataliikennettä. Näiden hinnat ovat samassa järjestyksessä 31,69 €/kk, 51,49 €/kk ja 89,99 €/kk. Kuukausimaksun lisäksi puhelimesta joutuu maksamaan (edelleen samassa järjestyksessä - 8GB/16GB) 159€/245€, 79€/165€ ja 1€/85€.
Lisäksi iPhone on ostettavissa kerralla omaksi 429€ (8GB) ja 519€ (16GB) hinnalla, johon voi paketoida minkälaisen tahansa Minun Sonera -liittymän. Kaikki iPhone-liittymät ovat kuitenkin kytkykauppaliittymiä, joiden sopimus kestää 24 kk. Jotta ihmiset saisivat edes jotain selkoa mitä juuri selitin niin tässä selkeämpi taulukko:
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 27.6.2008 11:23
Eurooppalaiset mobiilioperaattorit Orange, Mobistar ja TeliaSonera ovat julkistaneet lisätietoja 3G iPhone-liittymistä. Jokaisella operaattorilla tulee olemaan useampi palvelumalli, joskaan Mobistar ei ole vielä paljastanut millaisia iPhone-diilejä siltä saa. Orange tulee myymään sekä 8GB että 16GB mallia, ensimmäistä 149 euron ja jälkimmäistä 199 euron hinnalla, kalleimmalla kahden vuoden kytkykaupalla. Mikäli ottaa pienimmän datasopimuksen niin puhelinten hinta nousee 50 eurolla.
Suomalaisia eniten kiinnostava TeliaSonera kertoi valitettavasti vain Ruotsin liittymämalleista. TeliaSoneralla tulee olemaan Ruotsissa kolme erilaista liittymää - iMini, iMidi, iMaxi. iMinin mukana tulee 100 minuuttia puheaikaa, 100 tekstiviestiä ja 100MB dataliikennettä. iMidissä vastaavat luvut ovat 250 ja iMaxissa 1000. Hinnoista ei ole vielä tietoja. Suomessa TeliaSonera ei ole vielä ilmoittanut liittymä- tai hintatietoja.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 27.6.2008 02:02
Tekijänoikeuksiaan haavoittuneen eläimen tavoin suojeleva Prince on jälleen päässyt otsikoihin musiikkinsa suojelemisen takia. Uusin tapaus tulee Norjasta, jossa 50 artistia nauhoitti Princen syntymäpäivien kunniaksi cover-biiseistä koostuvan kokoelman, jossa viidelle levylle on taltioitu yhteensä 81 Prince-coveria.
50 vuotta kesäkuun 7. päivä täyttänyt Prince ei kuitenkaan ollut mielissään hänelle osoitetusta tribuutista, vaan Princen asianajajat ovat nyt vaatineet kaikkien tuotettujen levyjen tuhoamista vedoten maksamattomiin tekijänoikeuskorvauksiin. Shockadelica-nimellä kulkenut kokoelma nousi Norjan albumilistalla parhaimmillaan sijalle 8 ja kokoelman CD-versioita on painettu ainakin 5 000 kappaleen verran. C+C Records -levy-yhtiötä johtava ja tribuuttialbumia työstänyt Christer Falck päätti lähettää Princelle lahjaksi Shockadelica-kokoelman, jonka jälkeen ongelmat alkoivat.
Levyjen tuhoamisen lisäksi C+C Recordsia odottanee mahdollisesti oikeusjuttu. C+C Records ei ole juuri hätkähtänyt tapahtuneesta, koska paikallisten lakien mukaan cover-kappaleiden levyttäminen ja myynti on sallittua, kunhan levyn julkaisijat muistavat tilittää alkuperäisten kappaleiden esittäjille korvauksia tekijänoikeusjärjestöjen kautta, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei levy-yhtiö ole maksanut asianmukaisia korvauksia tekijänoikeusjärjestöille, eikä myöskään Prince ole täten saanut korvauksiaan. C+C Records myy edelleen kokoelman digitaalista latausversiota omien nettisivujensa kautta ja näytteitä kokoelmasta voi kuunnella MySpacen kautta. Levyn ympärille noussut mediakohu nostanee kokoelman arvostusta ainakin keräilijöiden keskuudessa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26.6.2008 22:18
Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin menestys ei ole ollut aivan odotusten mukaista ja tämän viikon alkupuolella Sony kertoi konsolibisneksen olevan PS3:n osalta edelleen tappiollista. Sonylla uskotaan kuitenkin konsolin vielä nousevan lievästä ahdingosta ja sijoittajia vakuutellakseen Sony piti tänään lehdistötilaisuuden Tokiossa, jossa kerrottiin Sonyn tulevaisuudensuunnitelmia mm. PS3:n osalta.
Sony Computer Entertainmentin toimitusjohtaja Kaz Hirai esitteli tilaisuudessa PlayStation 3:n omaa elokuvavuokraamoa, jonka pitäisi rantautua Yhdysvaltoihin vielä tämän kesän aikana. Hirain näyttämissä kalvoissa PS3:lla vuokrattiin teräväpiirtoversio Ghost Rider -elokuvasta. Hintaa teräväpiirtovuokrauksella on 5,99 dollaria, joten Sonyn hinnoittelu vastaa teräväpiirtoelokuvien osalta Microsoftin vastaavaa Xbox Live Video Marketplace -palvelua.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26.6.2008 02:00
Oikeustaistelut tekijänoikeusjärjestöjä vastaan Yhdysvalloissa voivat kestää muutamia vuosia ja maksaa useita satoja tuhansia dollareita. Tämän takia monet epäillyt ovat sopineet juttunsa oikeuden ulkopuolella, jolloin maksettavaa tulee vähemmän. Tämän seikan sai todeta myös yhdysvaltalainen Tanya Andersen, joka onnistui asianajajiensa avulla todistamaan syyttömyytensä oikeudessa, mutta tämän syyttömyyden hinta saattaa nousta jopa 200 000 dollariin.
Kun levy-yhtiöiden etuja Yhdysvalloissa puolustava RIAA (Recording Industry Association of America) huomasi viime kesänä, ettei Andersenin syyllisyyttä voida todistaa, lopetti tekijänoikeusjärjestö oikeuskäsittelyn omalta osaltaan siihen. Andersenin voitto ei kuitenkaan tullut halvaksi, sillä oikeudenkäyntien seurauksena hänelle jäi lähes 300 000 dollarin laskut mm. asianajajien palkoista. Andersenin onneksi RIAA:n piti maksaa hänen oikeudenkäyntikulujaan, koska RIAA lopetti jutun käsittelyn ja tekijänoikeusjärjestö todettiin näin hävinneeksi osapuoleksi.
Viime kuussa Andersen sai kuulla oikeuden näkemyksen, jonka mukaan RIAA:n pitää korvata Andersenin oikeudenkäyntikuluja noin 108 000 dollarin edestä. Molemmat osapuolet olivat kuitenkin tyytymättömiä tähän lopputulokseen ja täten korvaussumman käsittely jatkui seuraavassa oikeusasteessa valituksien jälkeen. Tuomari hylkäsi kuitenkin molempien osapuolien valitukset ja Andersenin saaman korvaussumman suuruudeksi jää täten sama noin 108 000 dollaria.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 25.6.2008 23:34
Vaikka HD DVD -formaatin kokemasta tappiosta on kulunut jo yli neljä kuukautta, ei HD DVD -elokuvien valmistus ole vielä loppunut. Blu-ray-formaatin hidas nousukiito HD DVD -formaatin poistumisen jälkeen on näkynyt mm. joidenkin elokuvastudioiden toimissa, sillä uusia Blu-ray-julkaisuja on jouduttu tiettyjen studioiden kohdalla odottamaan useita kuukausia.
Viimeinen tunnettu Blu-ray-junaan nousija on Weinstein Company, jonka ensimmäinen Blu-ray-elokuva nähdään elokuussa, jolloin The Mist (Usva) saapuu myyntiin ainakin Yhdysvalloissa. Elokuva julkaistaan kahden Blu-ray-levyn versiona, joka sisältää huomattavasti ylimääräistä materiaalia, kuten poistettuja kohtauksia, kommenttiraitoja ja Making of -dokumentteja. Ensimmäisellä levyllä on elokuvan teatteriversio ja toisella levyllä nähdään mustavalkoinen versio elokuvasta. Äänien osalta Weinstein luottaa Dolby TrueHD -formaattiin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 24.6.2008 23:03
Matsushitan omistama Panasonic on kertonut, että se tuo tulevaisuudessa halvan 37 tuuman OLED-television markkinoille. Tällä hetkellä ainut myynnissä oleva OLED-teknologiaa hyödyntävä televisio on 11 tuuman Sony XEL-1.
Panasonicin kehitteillä oleva televisio pyrkii kilpailemaan LCD- ja plasmatelevisioden kanssa sekä koossa että hinnassa. 1300 dollarin hintainen laite on kuitenkin OLED-teknologian ansiosta huomattavasti ohuempi ja pystyy tuottamaan paremman kontrastin pienemmällä viiveellä. OLED-näytöissä on usein jopa yli 1 000 000:1 kontrastisuhde.
Tavalliset LCD- ja plasmatelevisiot eivät kuitenkaan vielä joudu väistymään uuden teknologian tieltä, sillä Panasonic odottaa tuotetta kauppoihin vasta vuonna 2011. Panasonic toivoo, että pääsisi piahkoin kauppaamaan OLED-televisioita, mutta se tarkoittaisi pienempiä televisioita vähemmän kilpailukykyisillä hinnoilla.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 24.6.2008 18:51
Sony hakee parannusta PlayStation 3:n markkina-asemaan tarjoamalla konsoliaan televisioidensa kylkiäisinä. Valitettavasti suomalaisille tästä tarjouksesta ei ole iloa, sillä ilmaisia konsoleita jaetaan tiettävästi vain Austraaliassa.
PS3:n saa vain tiettyjen Bravia-televisioiden mukana, mutta mukana on 32-, 40-, 46- ja 52-tuuman televisiota, joista suurin osa on Full HD -malleja. Kampanjamallit ovat KDL-40W3100, KDL-46W3100, KDL-52W3100, KDL-40X3100, KDL-46X3100, KDL-52X3100, KDL-40XBR, KDL-46XBR, KDL-52XBR, KDL-32V4000 ja KDL-40V4000.
Kampanja kestää heinäkuun ajan ja konsoleita riittää 35 000 ensimmäiselle. Toivottavasti samanlaisia kampanjoita saadaan tulevaisuudessa myös Suomeen.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24.6.2008 18:17
Saunalahden SaunaVisio-digiboksi on saanut pitkällisen odotuksen jälkeen uusia ominaisuuksia, kun Saunalahti ilmoitti tänään, että SF Anytime -nettivuokraamoa voi jatkossa käyttää SaunaVisio-boksien avulla.
Tällä hetkellä aivan koko SF Anytimen ohjelmisto ei ole katsottavissa SaunaVisio-bokseilla, mutta tilanne paranee kesän kuluessa. "Tarjolla on alusta alkaen satoja elokuvia, ja valikoima laajenee kesän aikana kattamaan SF Anytimen koko yli tuhannen elokuvan kirjaston" kertoi Elisan liiketoimintavastaava Jyrki Suutari lehdistötiedotteessa.
Elokuussa SaunaVisio-boksin omistajat saavat lisää vastinetta rahoilleen, kun Pekingin olympiakisojen teräväpiirtolähetykset ilmaantuvat internetin avulla kuluttajille. "SaunaVision asiakkaat pääsevät nyt ensimmäistä kertaa nauttimaan olympialaisista teräväpiirtomuodossa. Lähetykset toteutetaan IP:n päällä, eli kyseessä on todellinen IPTV" totesi Suutari lehdistötiedotteessa. SaunaVisio-asikkaiden lisäksi lähetyksiä pääsevät katselemaan maksutta Elisan ja Saunalahden laajakaista-asiakkaat.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 24.6.2008 10:58
Nokia julkisti tänään lehdistötiedotteen, jossa se kertoo ostavansa koko Symbian Ltd:n itselleen. Yhtiö on jo ennestään omistanut 48% yhtiön osakkeista ja ostaa nyt tehdyllä 264 miljoonan euron käteistarjouksella muut osakkaat ulos yhtiöstä.
Symbianin muihin omistajiin kuuluvat Sony Ericsson, Ericsson, Panasonic Mobile, Samsung sekä Siemens. Näistä Samsungia lukuunottamatta kaikki ovat jo ehtineet hyväksyä Nokian tekemän tarjouksen ja Nokia uskoo Samsunginkin hyväksyvän tarjouksen.
Kaupan takana on toinen Nokian lehdistötiedote, jossa yhtiö kertoo siirtävänsä Symbian -alustan omistuksen em. kaupan jälkeen uuden säätiön, Symbian Foundationin, omistukseen.
Symbian Foundationin perustajajäseniksi tulevat Nokian ohella Sony Ericsson, AT&T, LG, Motorola, NTT DoCoMo, Samsung, Texas Instruments, STMicroelectronics sekä Vodafone.
Säätiön tavoitteena on yhtenäistää Symbian OS ja sen päälle tehdyt käyttöliittymät kuten Nokian käyttämä S60, Motorolan ja Sony Ercissonin käyttämä UIQ ja DoCoMon käyttämä MOAP(S).
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23.6.2008 21:45
Amazonin DRM-suojaamattomia MP3-musiikkikappaleita myyvä verkkokauppa avattiin Yhdysvalloissa viime syksynä ja jo tämän vuoden tammikuussa yritys ilmoitti, että verkkokaupan toimintaa on tarkoitus laajentaa Yhdysvaltojen ulkopuolelle vielä tämän vuoden puolella. Nyt tämä laajentuminen on saanut jotain todisteita, sillä brittiläisen The Daily Telegraph -sanomalehden saamien tietojen mukaan Amazonin edustajat ovat käyneet neuvottelemassa paikallisten levy-yhtiöiden kanssa sopimuksista, joiden myötä Amazonin musiikkikauppa voisi myydä saarivaltakunnassa tapahtuvan avauksen yhteydessä enemmän paikallisten artistien musiikkia.
Tämän hetkisten spekulaatioiden mukaan Amazon avaisi musiikkikaupan Briteissä ennen vuoden viimeistä vuosineljännestä. Amazon nousi tämän vuoden aikana Yhdysvaltojen toiseksi suosituimmaksi digitaaliseksi musiikkikaupaksi ja vastaavaa menestystä odotetaan Isossa-Britanniassakin. Kilpailu on kuitenkin kovaa, sillä viime kuussa Britanniassa singlejen myynneistä noin 96 prosenttia tapahtuu digitaalisten latauspalveluiden kautta. Albumeiden kohdalla vastaava luku on 9,2 prosenttia.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23.6.2008 20:44
TV-sarjojen katselu videopalveluiden kautta onnistuu vaihtelevalla menestyksellä, sillä aivan kaikkia suosikkisarjoja ei vielä jaella luvallisesti internetin eri videopalveluiden kautta. Disneyn omistama TV-jätti ABC aloitti omat videokokeilunsa vuoden 2006 aikana, mutta ABC:n TV-sarjoja jaettiin pitkään ainoastaan ABC:n oman videosivuston kautta. Viime syyskuussa ABC aloitti videoiden jakelun AOL Video -palvelun kautta ja nyt mukaan on liittynyt myös Veoh-videosivusto.
ABC:n suosituista sarjoista ainakin Lost, Desperate Housewives (Täydelliset naiset) ja Ugly Betty (Ruma Betty) ovat jatkossa katsottavissa Veoh.com-sivuston kautta. Suomalaisten harmiksi ohjelmien seuraaminen ei onnistu Suomesta ilman välityspalvelimen apua. ABC:n ohella videoita Veohin kautta tarjoaa jatkossa urheiluohjelmia tuottava ESPN. ESPN:n ohjelmat näkyvät onneksi myös Suomesta käsin, joten Yhdysvalloissa pyöriviä jääkiekko-, baseball- ja koripallosarjoja seuraavat henkilöt löytänevät ESPN:n tarjonnasta kiintoisaa katseltavaa mm. ottelukommenttien muodossa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23.6.2008 16:12
Sivustollemme on lisätty nyt kaksi uutta MP4-aiheista opasta. Ensimmäinen opas käsittelee DVD-elokuvien muuntamista MP4-muotoon H.264/AVC-videolla ja AAC-audiolla käyttämällä apuna Nero Recode- tai Handbrake-ohjelmia.
Kuinka muutan DVD-elokuvat MP4-muotoon H.264/AVC-videolla ja AAC-audiolla
Toisessa oppaassa opettelemme muuntamaan DivX- tai XviD-videota ja MP3-audiota käyttävät AVI-tiedostot häviöttömästi MP4-muotoon. Samassa oppaassa neuvotaan myös, kuinka irtotekstit saa sisällytettyä MP4-tiedostoon.
Kuinka muutan AVI-elokuvat (DivX/XviD + MP3) MP4-muotoon
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 23.6.2008 16:07
Kolme viikkoa ja saldona yli 1300 uutta laitetta. Laitevertailu täydentyy loistavaa vauhtia ja toinen viikkokilpailukin on saatu päätökseen. Viikon aikana kovaan vauhtiin päässyt ensimmäisen viikon voittaja Delf otti nimiinsä nyt myös kokonaiskilpailujohdon ja samalla voitti toisen viikkokilpailun. Ilmeisesti astiasto kaipaa uudistusta, sillä Delf kuittaa nyt jo toisen trendikkään AfterDawn.com -kahvikupin. Onneksi olkoon toistamiseen Delf! Tässä viime viikon TOP 10:
1. Delf
2. neverlife
3. Jokujaska
4. harryy
5. Noboman
6. 30146264
7. Ipekki
8. deadflame
9. arlong
10. bscd
Toivottavasti tällä viikolla kilpailu kiristyy jälleen ja saadaan tiukka taistelu sekä AfterDawn -tuotepalkinnoista että koko kilpailun konsolipalkinnosta. Kokonaiskilpailussahan palkintona on voittajan valinnan mukaan joko
PlayStation 3 tai
Xbox 360 Elite -konsoli.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 23.6.2008 15:42
Motorolan suosittu RAZR-puhelinmallisto on ollut jo muutaman vuoden tyylitietoisten valinta. Nyt Motorola on kuitenkin ahdingossa, sillä Apple on kiilannut RAZR-puhelimien markkinarakoon tyylikkäällä iPhone-puhelimellaan.
InformationWeek kertoo jopa 1,3 miljoonan RAZR-puhelimen omistajan vaihtaneen kännykkänsä viime aikoina iPhoneen. Luku on suuri, kun muistetaan Applen myyneen tähän mennessä noin 5,4 miljoonaa iPhonea. iPhone-asiakkaista 24 prosenttia muodostuukin vanhoista RAZR-omistajista.
Yhdysvaltojen matkapuhelinmarkkinoista Motorolan hallinnassa on vielä noin 25 prosenttia, mutta Euroopassa vastaava luku on ainoastaan viisi prosenttia.
Motorola tarvitsisikin nyt enemmän kuin koskaan uutta RAZR:n kaltaista, pankin räjäyttävää puhelinta, joka toisi valmistajan jälleen mukaan kuumimpaan puhelinkilpaan, johon Apple on jo raivannut tiensä suositulla iPhonellaan.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 23.6.2008 14:37
Perinteinen radio pitää yhä pintansa. Viikottain radio tavoittaa jopa 96 prosenttia suomalaisista, kertoo MTV3.
Finnpanelin Kansallinen Radiotutkimus (KRT) tehtiin tämän vuoden maalis-toukokuussa. Tutkimuksen mukaan radiolähetyksiä kuuntelee päivittäin neljä viidestä yli 9-vuotiaasta suomalaisesta. Keskimäärin radion ääressä aikaa vietetään päivittäin kolme tuntia ja 17 minuuttia.
Suosituimman kanavan tittelin nappasi jälleen YLE Radio Suomi, jonka maakuntaradioita kuunteli viikon aikana yhteensä 46 prosenttia suomalaisista. Kaupallisista kanavista pisimmän korren veti tälläkin kertaa Radio Nova, joka keräsi viikon aikana suomalaisista yli 9-vuotiaista kuuntelijoista 34 prosenttia (yli 1,5 miljoonaa).
Tulokset myötäilevät hyvin edellistä Finnpanelin tekemää mittausta, josta uutisoimme maaliskuussa.
Tarkempaa statistiikkatietoa on saatavilla Finnpanelin sivuilta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 22.6.2008 22:59
Ruotsalainen The Pirate Bay -trakkeri (TPB) on tiedostojen jakelun helpottamisen ohella tehnyt myös muutakin, kuten vastustanut yksityisyyden suojaa heikentäviä lakiehdotuksia ja toimia. Tällä viikolla Ruotsin eduskunta hyväksyi FRA-valvontalain, jonka avulla Ruotsin armeijan tiedusteluyksikkö voi tarkkailla kaikkea maan kautta kulkevaa tietoliikennettä, jotta valtiota mahdollisesti uhkaavat uhat voidaan estää ajoissa. FRA:ta vastustivat useat tahot, joiden joukkoon lukeutuvat myös TPB:n pyörittäjät.
Vaikka FRA-laki astuu voimaan vasta vuoden 2009 alussa, aikoo TPB aloittaa kuitenkin välittömästi toimet, joiden avulla TPB:n käyttäjät voivat suojautua FRA-lain sallimalta salakuuntelulta. Ensimmäinen näistä uudistuksista on SSL-salaus, jonka pitäisi ilmaantua TPB:n käyttöön ensi viikon aikana.
SSL-salauksen avulla internet-selaimen ja internet-palvelimen välinen liikenne salataan, jolloin liikenteen salakuunteleminen on huomattavasti vaikeampaa. SSL tukee myös julkisia varmenteita, joiden avulla luotettavat internet-palvelimet voidaan erottaa vihamielisistä palvelimista. SSL-salausta käytetään tällä hetkellä mm. verkkokaupoissa ja verkkopankeissa. TPB:n SSL-salaus on tarkoitettu ensisijaisesti ruotsalaisille TPB:n käyttäjille, sillä TPB:n palvelimet sijaitsevat Ruotsin ulkopuolella, jolloin ulkomailta tuleva liikenne ei kierrä Ruotsin kautta, eikä se ole täten Ruotsin armeijan tiedusteluyksikön salakuunneltavissa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21.6.2008 23:08
Kerroimme viime lokakuussa kuinka yhdysvaltalaisten levy-yhtiöiden etuja ajava RIAA (Recording Industry Association of America) voitti musiikkikappaleiden luvatonta levitystä koskeneen oikeusjutun. Häviäjän rooliin joutui tuolloin Jammie Thomas, jonka oikeus määräsi maksamaan 220 000 dollarin korvaukset levy-yhtiöille 24 musiikkikappaleen luvattomasta jakamisesta.
Thomasin juttu herätti paljon keskustelua suuren korvaussumman ohella myös tuomioon johtaneiden seikkojen takia, sillä Thomas todettiin syylliseksi sen perusteella, että hän piti tekijänoikeudella suojattuja musiikkikappaleita jaossa Kazaa-ohjelman avulla. RIAA ei kuitenkaan missään vaiheessa todistanut, että joku olisi ladannut näitä musiikkikappaleita Thomasilta, eikä tuomari Michael Davis tätä vaatinut. Yhdysvalloissa on kuitenkin ollut esillä muitakin vastaavia juttuja, joissa on kiistelty oikeudessa tällaisten todisteiden pakollisuudesta, jonka vuoksi Davis saattaa sallia uuden oikeudenkäynnin asian tiimoilta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20.6.2008 22:24
Musiikkikauppojen myyntimäärissä ykkössijaa hallitseva iTunes on jälleen saavuttanut yhden merkittävän rajapyykin, kun Apple ilmoitti eilen, että se on myynyt iTunesin avulla yli 5 miljardia musiikkikappaletta.
iTunesin myynti on jatkuvassa kasvussa ja tällä hetkellä sen kautta myydään yli 6 miljoonaa musiikkikappaletta joka päivä. Musiikin ohella myös elokuvien ja TV-sarjojen kysyntä on kovaa, sillä päivittäin iTunesista ostetaan tai vuokrataan yli 50 000 elokuvaa.
iTunesin tarjonnasta löytyy tällä hetkellä yli 8 miljoonaa musiikkikappaletta, yli 20 000 TV-sarjan jaksoa ja yli 2 000 elokuvaa, joten se on ylivoimaisesti markkinoiden suurin digitaalinen latauspalvelu. Hyvistä myyntiluvuista ja tarjonnasta huolimatta iTunesin tuottoisuus on kuitenkin ollut pitkään spekulaatioiden kohteena, koska Apple ei ole koskaan kertonut tarkasti, miten hyvin iTunes tuottaa. Monien huhujen mukaan iTunesin toiminta olisi osin tappiollista ja voittomarginaalit pieniä. Varsinaiset tulot Apple kerää iPod-soittimien myynneillä.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20.6.2008 20:53
Huhtikuun loppupuolella Microsoft toi ikäviä uutisia suljetun MSN Music -musiikkikaupan asiakkaille, kun se kertoi sulkevansa kaupan DRM-palvelimen elokuun lopussa, jonka myötä kuluttajat eivät pystyisi enää uudistamaan ostamiensa musiikkikappaleiden kuunteluoikeuksia.
Nyt Microsoft on kuitenkin pyörtänyt aikaisemman päätöksensä, jonka myötä MSN Musicin entiset asiakkaat voivat uudistaa ostamiensa kappaleiden kuunteluoikeuksia aina vuoden 2011 loppuun asti. Microsoft tarkistaa tilanteen seuraavan kerran uudelleen vuoden 2011 aikana ja jos DRM-lisenssejä uusitaan edelleen, jatkaa Microsoft palvelimen pyörittämistä myös tämän jälkeen.
Microsoft ei ole kertonut syytä suunnanmuutokselle, mutta sekä monien verkkojulkaisujen negatiivinen uutisointi asian tiimoilta että kuluttajien antama palaute ovat todennäköisesti edesauttaneet päätöksen tekemistä.
DRM-tuen lakkauttaminen on tuonut vastaavia ongelmia muillekin nimekkäille tahoille, joista yhtenä esimerkkinä on Google, joka tosin palautti lopulta kuluttajien videokauppaan käyttämät rahat näille tuplana takaisin. Kuluttajien vihaista palautetta suuremmat ongelmat tulisivat kuitenkin todennäköisesti mahdollisista oikeudenkäynneistä, joiden kustannukset voisivat nousta miljooniin dollareihin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 19.6.2008 15:59
Kerroimme kolmisen viikkoa sitten Liikenne- ja viestintäministeriön ehdotuksesta, joka käsitteli analogisten televisiolähetysten loppumisen johdosta vapautuneiden taajuusalueiden kierrätystä. Tilalle suunniteltiin muun muassa uusia digitelevisiokanavia ja laajakaistaisia matkaviestinverkkoja.
Tänään torstaina 19.6.2008 hallitus on päättänyt vapaiden taajuuksien käytöstä. Laajakaistaiset matkaviestinverkot tulevat saamaan lisää taajuuksia, mutta suunnitelmassa on huomioitu myös maanpäälliset teräväpiirtolähetykset. Asiasta kerrotaan hallituksen tuoreessa tiedotteessa.
Teräväpiirtolähetykset saavat testikäyttöön taajuuskaistaa kahden kanavanipun verran taajuusväliltä 174-230MHz. UHF-alueelle kerrotaan mahtuvan yksi pääkaupunkiseudulle suunniteltu, alueellinen HDTV-kanavanippu.
"Alustavien suunnitelmien mukaan teräväpiirtokoelähetykset voitaisiin käynnistää aikaisintaan syyskuussa 2009. Tällöin mahdollisuus teräväpiirtolähetysten seuraamiseen olisi lisä jo olemassa olevaan tarjontaan", tiedotteessa kerrotaan.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19.6.2008 14:41
Suomalaisia vertaisverkon käyttäjiä syvästi koskettanut Finreactor-juttu on jälleen päässyt askeleen eteenpäin, kun Turun hovioikeus on päätynyt omaan ratkaisuunsa 14 syytetyn osalta. Hovioikeuden päätös oli ainakin kahdelle henkilölle mieluinen, sillä oikeus vapautti nämä syytteistä, koska heidän ylläpitotoimensa olivat oikeuden mielestä niin vähäisiä, ettei heidän toimintansa ollut merkittävässä määrin lisännyt rikoksen toteutumisen todennäköisyyttä. Muiden osalta tuomiot pysyivät ennallaan, vaikka oikeudenhaltijat ja syyttäjä olisivat halunneet kovempia tuomiota.
Oikeudenhaltijat ja syyttäjä vaativat syytetyille tuomiota tekijänoikeusrikoksesta, mutta hovioikeus säilytti käräjäoikeuden päätöksen entisellään tältä osin ja miehet tuomittiin tekijänoikeusrikkomuksista. Oikeudenhaltijat penäsivät myös korkeampia korvauksia syytettyjen osalta, mutta hovioikeus ainoastaan alensi yhden henkilön korvaussummaa. Tämän takia asianomistajat joutuvat maksamaan itse omat oikeudenkäymiskulunsa, koska heidän vaatimuksensa hylättiin. Tekijänoikeuskorvauksien kokonaissumma nousee kuitenkin edelleen yli 400 000 euroon.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19.6.2008 12:33
Bawitdaba- ja Cowboy-kappaleistaan tunnettu Kid Rock on avannut sanaisen arkkunsa iTunesista ja P2P-latauksista BBC:lle antamassaan haastattelussa. Kid Rockin mukaan Applen iTunes ei ole artisteille taloudellisesti kannattava kauppapaikka, koska suurin osa iTunesin myyntivoitoista päätyy Applen ja levy-yhtiöiden taskuun. Tämän samaisen syyn takia kaikkia Kid Rockin levyjä ei voi ostaa iTunesin kautta.
Kid Rockin ohella iTunesista puuttuvat miljoonia levyjä myyneet The Beatles, Garth Brooks ja AC/DC. Kid Rockin muistissa ovat kauhutarinat Otis Reddingin ja Chuck Berryn taloudellisista ongelmista, joita levy-yhtiöiden toimet heille aiheuttivat. Kid Rockin kertoi BBC:lle, että internetin avulla asiat olisivat voineet muuttua, jolloin kuluttajat olisivat saaneet musiikkia kohtuulliseen hintaan, artistit olisivat ansainneet rahaa musiikin myymisestä ja samalla myös levy-yhtiöt olisivat saaneet jonkinlaista korvausta. Kid Rockin sanoo kuitenkin ettei muutosta tapahtunut, vaan levy-yhtiöt jatkoivat vanhaa toimintamalliaan, jossa he saavat enemmän rahaa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 18.6.2008 14:49
Mozillan Firefox-selain on päivittynyt. Uusi Firefox 3 näki päivän valon eilen. Uuden selaimen tiimoilta järjestettiin parhaillaan käynnissä oleva Download Day -tapahtuma, jolla pyritään tekemään uusi Guinnessin maailmanennätys. Ennätykseen yritetään kerätä mahdollisimman monta latausta yhdelle ohjelmalle 24 tunnin aikana. Kirjoitushetkellä uutta versiota on ladattu Firefoxin sivuilta yli 6 miljoonaa kertaa joista suomalaisten laatamia on lähes 40 000.
Eilen kahdeksalta Suomen aikaa alkanut latausruuhka tukki Mozillan palvelimet ja tapahtuman aikarajaa siirrettiin eteenpäin. Ennätysyrityksen kannustamiseksi emme ole vielä päivittäneet Firefoxia uuteen versioon, mutta tapahtuman loputtua kello 21.16 voit ladata Firefox-selaimen myös Download.fi:stä.
Mikäli haluat osallistua maailmanennätyksyritykseen voit ladata selaimen täältä. Sivustolta löytyy myös päivittyvä kartta, jossa näkyy eri maiden latausmäärät. Download.fi -sivustoltamme Firefoxia on ladattu yhteensä 165 431 kertaa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17.6.2008 20:29
Nintendo on taistellut viimeisten vuosien aikana ahkerasti piratismia ja pelien harmaatuontia vastaan ja Wii-pelikonsolille julkaistu uusi 3.3-versionumerolla varustettu firmware-päivitys osoittaa jälleen sen, ettei Nintendo ole luovuttamassa tätä taistelua.
Wiin uusi firmware-päivitys poistaa sekä Freeloader-tuen että korjaa Twilight Hack -nimellä tunnetun haavoittuvuuden. Freeloader on Datelin kehittämä levy, jonka avulla kaikkien eri myyntialueiden Wii- ja GameCube-pelejä voi pelata omalla Wii-konsolillaan. Freeloaderin ansiosta eurooppalaiset ovat voineet nauttia mm. Super Smash Bros. Brawl -pelistä jo useamman kuukauden verran ostamalla pelin esim. Yhdysvalloista. Euroopassa Super Smash Bros. Brawlin julkaisu tapahtuu viisi kuukautta Japanin julkaisun jälkeen, joten Freeloaderin avulla innokkaimmat konsolipelaajat ovat päässeet kiinni uusiin peleihin välittömästi niiden julkaisun yhteydessä.
Twilight Hack mahdollistaa puolestaan omien ohjelmien ajamisen Wii-konsolissa hyödyntämällä The Legend of Zelda: Twilight Princess -pelissä olevaa tallennustiedostojen käsittelyyn liittyvää tietoturva-aukkoa. Twilight Hackin avulla myös MOD-piirittömät Wii-modaajat ovat voineet ajaa omia sovelluksia konsolissa ja täten asentaa konsoliinsa esim. epävirallisen Homebrew Channel -kanavan.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 17.6.2008 19:53
Apple kertoi viime viikon maanantaina päästävänsä iPhone-matkapuhelimensa 3G-version markkinoille 11. heinäkuuta. Puhelin on tulossa viimein myös Suomeen, mutta kuten uutisoimme, ei markkinointistrategiasta ole vieläkään varmaa tietoa. On mahdollista, että TeliaSoneralla on sopimus Applen kanssa myydä puhelinta Suomessa yksinoikeudella, mutta on myös mahdollista, että muutkin operaattorit pääsevät osingoille.
Verkkokauppa.com on avannut "varalta" oman tuotesivunsa iPhone 3G:lle. "Me haluamme, että se on siellä esillä", Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä kertoi Digitoday-verkkojulkaisulle. Hänen mukaansa Verkkokauppa.com yrittää kerätä sivun avulla tietoja, jotka auttavat sitä edistämään menekkiä. Internetin keskustelupalstoilla onkin käynyt aika kuhina, kun on arvuuteltu, kauppaako uutta iPhonea myös Verkkokauppa.com.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 17.6.2008 18:43
Hertfordshiren yliopistolla on tehty tutkimus nuorten musiikkikäyttäytymisestä ja -kokemuksista. Tutkimuksesta käy ilmi muun muassa se, että keskimäärin jokainen nuoren henkilön hallussa oleva MP3-soitin sisältää huimat 842 laitonta musiikkikappaletta. Yhteensä soittimesta löytyy keskimäärin 1 770 musiikkikappaletta.
Tutkimuksen mukaan nuorista lähes kaksi kolmesta lataa musiikkia vertaisverkoista maksamatta siitä. Keskimäärin kuukaudessa 53 musiikkikappaletta löysi tiensä tietokoneelle laittomasti.
14-24-vuotiaita haastattelemalla toteutettu tutkimus paljastaa myös sen, että vaikka nuoriso lataakin paljon musiikkia vertaisverkoista, olisi heistä kuitenkin jopa neljä viidestä valmis maksamaan palvelusta.
Tilastot tehtiin haastattelemalla yhteensä 1 200 brittinuorta. Heidän musiikkiin kuluvista rahoista kerrotaan 60 prosenttia menevän live-esityksiin ja oheistuotteisiin. Seuraavaksi suurin rahanreikä nuorisolla on CD-levyt. Jumbopaikalle jäivät nettimusiikkikaupat, vaikka niiden käyttö onkin yleistynyt viime aikoina.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17.6.2008 17:36
Kulutuselektroniikkaa tuottava LG Electronics on antanut virallisen tiedotteen, jossa yritys kertoo Pixmania- ja Digiswe-verkkokauppojen myyvän Pohjoismaissa LG:n digitelevisioita, joiden sisäänrakennettu digiviritin ei sovellu Pohjoismaissa paikallisten digilähetysten katseluun.
Näiden verkkokauppojen myymät plasmatelevisiomallit 50PG6500 ja 42PG6500 sekä LCD-mallit 32LG5500, 37LG5500 ja 42LG5500 sisältävät kyllä digitaalisen virittimen, mutta kyseiset virittimet ovat tarkoitettu Ranskan lähetysverkossa käytettävän MPEG4-muotoisen videon vastaanottoon. Täten esim. Suomessa kyseisillä televisioilla ei voi katsella tällä hetkellä ohjelmia lainkaan. Norjassa ja Tanskassa kuva kyllä näkyy, mutta äänijärjestelmistä löytyvien erojen takia äänet jäävät kuulumatta. Molempien verkkokauppojen tuotetiedoissa käytetään LG:n mukaan pohjoismaisia tuotetietoja, jonka takia Pohjoismaissa asuvat asiakkaat saattavat luulla televisiota ostaessaan, että kyseisten televisioiden virittimet toimivat Pohjoismaissa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17.6.2008 15:33
Sonyn PSP-käsikonsoli on saanut aikojen saatossa useita firmware-päivityksiä, joiden myötä laitteen käyttömahdollisuudet ovat monipuolistuneet huomattavasti. Seuraavaksi Sony on julkaisemassa PSP:lle uuden 4.00-versionumerolla varustetun firmware-päivityksen, jonka uudistuksiin kuuluvat mm. Google-haku ja toiminto, jonka avulla videoiden toistoa voi nopeuttaa ja hidastaa.
Google-haun lisääminen internet-yhteydellä varustettuun laitteeseen ei ole mitenkään erikoista, sillä monet selaimet ja laitteet tarjoavat kuluttajille oletushakukoneeksi Googlea. PSP:ssä Google-haku tulee osaksi konsolin XMB-käyttöliittymää, jossa Network-osioon ilmaantuu uusi Internet Search -toiminto. Internet Search muistaa käyttäjän 20 viimeisintä Google-hakua ja hakuja varten PSP:n pitää luonnollisesti olla langattoman verkon äärellä. Sonyn Eric Lempelin mukaan Googlen käyttäminen ei ole koskaan ollut näin helppoa PSP:llä.
Sony ei kuitenkaan paljastanut voiko Internet Search -toiminnon käyttämää hakukonetta vaihtaa vai onko kuluttajan pakkoa tyytyä Googlen hakutuloksiin.
Uuden firmware toinen uudistus mahdollistaa Memory Stick PRO Duo -muistikorteilta katsottavien videoiden toistonopeuden hidastamisen tai nopeuttamisen. Tämä onnistuu painamalla konsolin nuoliohjainta ylös tai alas. Lempelin ei kuitenkaan paljastanut kuinka paljon toistoa voi nopeuttaa tai hidastaa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 17.6.2008 12:02
Portelligent-nimisen yrityksen analyysin mukaan uuden iPhone 3G -puhelimen valmistuskustannukset ovat vain noin sata dollaria (hieman alle 65 euroa). Apple takookin tuntuvasti alennetusta myyntihinnasta huolimatta uudella puhelimellaan sievoiset voitot, uskotaan. Asiasta kertoo CNNMoney.com.
Materiaali- ja valmistuskustannukset ovat laskeneet iPhonen ensimmäisestä versiosta tuntuvasti, noin 70 prosenttia. Tähän on päästy tarvittavien komponenttien hintojen laskun ja kehittyneemmän rakennustekniikan avulla.
Esimerkiksi kosketusnäytön valmistuskustannukset ovat laskeneet huimasti nykyiseen 30 dollariin (noin 19 euroon). Aiemmin näyttö maksoi jopa tuplasti nykyiseen verrattuna. Myös flash-muistin hankintahinta on laskenut kuin lehmän häntä. Kahdeksan gigatavun piiristä saa maksaa enää 20 dollaria entisen 50 dollarin sijasta. 16 gigatavun muistipiiri maksaa Applelle pienempään verrattuna lisää noin 20 dollaria, hintaa yritys on asettanut suuremmalla muistilla varustetulle puhelimelle kuitenkin 100 dollaria enemmän.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16.6.2008 19:06
Suomen teräväpiirtotarjonta on saanut jälleen uuden kilpailijan, kun Nelonen on tuonut ohjelmansa teräväpiirtomuodossa Welhon kaapeli-TV-verkkoon.
Nelosen uusi teräväpiirtokanava ei kuitenkaan käytä lähdemateriaalina vielä teräväpiirtosisältöä, vaan käytössä on samat lähdemateriaalit kuin Nelosen nykyisillä digi-TV-kanavilla. Kuva kuitenkin skaalataan 1080i-resoluutioon, joka parantaa Nelosen ja Welhon edustajien mukaan kuvanlaatua 1080i-resoluutiota tukevissa televisioissa. "Se on lähes HD-tasoa, tavallisesta resoluutiosta parannettua kuvaa" "Kuvanlaatu on huomattavasti parempi kuin standardissa digi-TV:ssä." kommentoi Nelonen Median liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelainen Tietokone-lehdelle.
Louhelainen kertoi Tietokoneelle, että tulevaisuudessa Nelosen on tarkoitus tarjota aitoa teräväpiirtosisältöä. Louhelainen ei kuitenkaan kertonut tarkemmin milloin kanava aloittaa tällaisen materiaalin näyttämisen. Louhelaisen mukaan varsinkin ulkomaisista sarjoista suurin osa olisi saatavilla teräväpiirtoisena, mutta teräväpiirtosisällön hankkiminen maksaa enemmän, jonka vuoksi Louhelainen uskoo, että teräväpiirtosisältö keskittyy pääasiassa maksukanaville. Nelosen uusi teräväpiirtokanava on ilmainen katsojille ja se lähetetään salaamattomana, joten maksukortin hankkiminen ei ole pakollista. Ohjelmien katseluun käy DVB-C-lähetyksiä tukeva HD-digiboksi tai tietokoneeseen liitettävä digiviritin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16.6.2008 15:36
YLE yllätti teräväpiirron ystävät iloisesti tämän kuun alussa, kun se ilmoitti jakelevansa Pekingin olympialaisten televisiolähetyksiä suomalaisille Canal Digitalin, Saunalahden ja Digitan avustuksella.
Digita välittää kisoja teräväpiirtoisina pääkaupunkiseudulla antenniverkon kautta tapahtuvina koelähetyksinä, joiden avulla on tarkoitus testata järjestelmien toimivuutta. "Tämän kokeilun kautta varmistamme, että myös antenni-TV-verkko on valmis teräväpiirtolähetyksiin nopeasti" sanoo Digitan liiketoimintajohtaja Timo Kiiskinen Digitan julkaisemassa tiedotteessa. Teräväpiirtolähetysten testaaminen käynnistyy kuitenkin Digitan osalta jo ennen olympialaisia, sillä yritys aloittaa omat kaksi viikkoa kestävät testinsä heinäkuun 14. päivä, jolloin Digita lähettää verkossaan testisignaalia.
Näiden testilähetysten ja olympialaisten pitäisi näkyä Espoon, Helsingin, Inkoon, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Nurmijärven, Siuntion, Tuusulan, Vantaan ja Vihdin alueilla. Digita julkaisee myöhemmin tarkemman kartan teräväpiirtolähetysten näkyvyysalueista.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 16.6.2008 14:44
Kahden viikon jälkeen laitteita on lisätty jo satoja ja kiitos siitä kuuluu tietysti kaikille teille käyttäjille, jotka olette osallistuneet kilpailuun. Myös toisen kilpailuviikon lisäykset on nyt tarkistettu ja jo valmiiksi tiukasta kilpailusta tuli odotettuakin tiukempi. Viimeksi uutisoimme noin viikon puolivälissä, jolloin Jokujaska johti hienoisesti. Paljon ehti kuitenkin tapahtua ja lopulta voittajaksi selviytyi käyttäjä, joka ei ollut edellisellä kerralla edes TOP 10 -listalla. Nyt kuitenkin pitemmittä puheitta viime viikon TOP 10:
1. Delf
2. Jokujaska
3. flatout
4. Jeukku
5. harryy
6. arlong
7. Yakuza333
8. Ipekki
9. Alcareru
10. neverlife
Onneksi olkoon
Delf! Voitto irtosi kovan loppukirin ansiosta vain muutamien laitteiden erolla. Delfin esimerkki onkin oiva kannuste kaikille käyttäjille, jotka eivät ole vielä kerenneet ottaa osaa kilpailuun. Vielä ehtii hyvin mukaan myös kokonaiskilpailuun, jossa palkintona on valinnan mukaan joko
PlayStation 3 tai
Xbox 360 Elite -konsoli. Uusi viikkokilpailu
AfterDawn.com -tuotepalkinnoista (kahvikuppi, pyyhe tai t-paita) alkoi jälleen tänään, joten hyvää kilpailuonnea kaikille käyttäjille myös tälle viikolle.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 16.6.2008 14:32
Elektroniikkavalmistaja Samsungin teettämän Samsungin Trendit 2008 -käyttäjätutkimuksen mukaan ostajia kiinnostaa ostopäätöstä tehtäessä erityisesti tuotteen laatu ja kestävyys -- ei niinkään hinta.
Tutkimus tehtiin Suomessa haastattelemalla 500 suomalaista puhelimitse. Protone Oy:n tekemän tutkimuksen mukaan uutta elektroniikkaa ostaessaan 45,8 prosenttia vastaajista kertoi arvostavansa eniten tuotteen kestävyyttä ja laatua. Alhaista hankintahintaa arvosti 27,2 prosenttia vastaajista. Helppokäyttöisyyden tärkeyttä painotti ainoastaan neljäsosa haastatelluista.
Samsung uskoo kuluttajien luottavan nykyään paljon lehtien arvosteluihin ja myyjien ammattitaitoon. Valinnat tehdäänkin usein näiden pohjalta. Ystäviensä apuun testin mukaan luottaa noin joka neljäs. Muiden mielipiteistä ovat kiinnostuneita erityisesti alle 45-vuotiaat naiset, tutkimus kertoo.
Uuden matkapuhelimen hankinnassa helppokäyttöisyyttä arvostavat kuluttajista noin puolet. Muotoilun tärkeyttä painotti ainoastaan viidesosa vastanneista.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15.6.2008 20:39
Internetissä tapahtuvien rikosten ja rikkeiden selvittäminen vaatii yleensä aina hieman salapoliisin taitoja, koska pahoja tekevät ihmiset eivät yleensä paljasta henkilöllisyyttään tekojensa yhteydessä. Internet-liittymän omistajan selvittäminen IP-osoitteen perusteella ei yleensä onnistu omin avuin, vaan avuksi tarvitaan internet-operaattoreita, jotka voivat kertoa kuka oli kyseisen IP-osoitteen omistaja tiettynä ajankohtana.
Monissa maissa yksityisyyttä suojaavat lait estävät kuitenkin näiden tietojen hankkimisen ellei kyseessä ole vakava rikos. Tähän lopputulokseen on päädytty myös Saksassa, jossa Frankenthalin käräjäoikeus on päätynyt siihen tulokseen, ettei tekijänoikeudella suojattujen tiedostojen luvaton jakaminen ole niin vakava rikos, että kuluttajien henkilötietoja pitäisi luovuttaa tämän takia.
Päätös liittyy oikeusjuttuun, jossa syytetyn epäiltiin syyllistyneen tietokonepelin luvattomaan internet-jakeluun. Sveitsissä toimiva tekijänoikeusjärjestö Logistep oli jäljittänyt syytetyn IP-osoitteen, joka sitten kerrottiin pelin julkaisijalle. Julkaisijan käyttämä asianajotoimisto teki rikosilmoituksen tämän IP-osoitteen avulla ja syyttäjät selvittivät syytetyn henkilötiedot tämän internet-operaattorin avustuksella. Tämän jälkeen syyttäjä kertoi nämä henkilötiedot julkaisijalle, joka aloitti näiden tietojen avulla oman oikeustaistelunsa pelin jakelijaa vastaan. Oikeuden mukaan tämä ei ole sallittua, jonka johdosta oikeus lopetti jutun käsittelyn.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15.6.2008 17:59
Kerroimme huhtikuussa huhuista, joiden mukaan Microsoft olisi työstämässä liiketunnistusta hyödyntävää peliohjainta Xbox 360 -pelikonsolille. Viimeisimpien huhujen mukaan myös Sony olisi työstämässä uutta liiketunnistusta hyödyntävää peliohjainta PlayStation 3 -pelikonsolille.
Sonylle liiketunnistus ei ole täysin uusi asia, sillä PlayStation 3 -konsolin nykyiset Sixaxis- ja DualShock 3 -peliohjaimet tukevat kyllä liiketunnistusta, mutta ohjaimien muotoilun takia ominaisuutta ei voi hyödyntää aivan samalla tavalla kuin suositussa Wii-konsolissa käytettävän Wiimote-ohjaimen kanssa. GamesIndustry.biz-verkkojulkaistun saamien tietojen mukaan kyseessä olisi yksi ohjain, jonka voisi tarvittaessa jakaa kahdeksi erilliseksi ohjaimeksi. Molemmat ohjaimen osat sisältävät omat kiihtyvyysanturinsa, joten osia voi tarvittaessa heilutella erillään toisista. Huhujen mukaan ensimmäisiä ohjaimia olisi jo toimitettu tietyille pelitaloille, jotta nämä voisivat aloittaa uutta ohjainta hyödyntävien pelien suunnittelun.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14.6.2008 15:19
Monissa länsimaissa kerätään tallennusmedioiden ja mediasoitinten myynnin yhteydessä hyvitysmaksua, jolla kompensoidaan mm. musiikkia ja elokuvia tekevien tahojen kokemia taloudellisia menetyksiä, joita ihmisten välinen kopiointi aiheuttaa. Hyvitysmaksujen keräys ja tilitys vaihtelee eri maissa ja esim. Ruotsissa tekijänoikeusjärjestö Svenska Tonsättares Internationella Musikbyrå (STIM) jakaa näitä rahoja kaikille artisteille, joiden levyjä on myyty kyseisen vuoden aikana.
Hyvitysmaksujen järkevyyttä on pohdittu useaan otteeseen, koska esim. EU:n sisällä vaihtelevat käytännöt aiheuttavat suuria vaihteluita hyvitysmaksujen suuruuteen, jotka heijastuvat suoraan monien tuotteiden hintoihin. Hyvitysmaksujen järkevyyden kyseenalaistaa myös ruotsalainen Mr.Suitcase-taiteilijanimellä tunnettu artisti, joka käytti Guidelines For An Emerging Century -levystään saamansa hyvitysmaksut ilmaisen Frauds-levyn tekemiseen.
Mr.Suitcase osti saamillaan hyvitysmaksuvaroilla kasan efektilaitteita, joiden avulla hän muokkasi toisten artistien kappaleita. Mr.Suitcase sanoo aina olleensa kiinnostunut leikkaa ja liitä -toimintatavasta musiikkia tehdessään. Hiljalleen Mr.Suitcasen projekti kasvoi ja pian hänen ystävänsä nauhoittivat Mr.Suitcaselle laulu- ja soitinraitoja Fraudsia varten. Lopulta tuloksena oli levyllinen musiikkia, jonka musiikilliset juuret lepäävät muiden artistien tuotoksissa. Fraudsilla kuullaan mm. Princen, The Rice Twinsin, Ashantin ja Zongamin musiikkia, mutta koska Mr.Suitcasella ei ole tekijänoikeudellisia oikeuksia julkaista levyään virallisesti, päätti hän julkaista tuotoksensa The Pirate Bayn kautta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 14.6.2008 15:10
Ennen televisiomaksutarkastajia pystyi jekuttamaan piilottamalla television, mutta nykyään tarkastajien sumutus käy astetta helpommin, kertoo Kaleva verkkosivuillaan.
Koska nykyään, niin taivaalta kuin kaapelistakaan, ei löydy analogisia televisiolähetyksiä, ei analogisen television omistaminen käy enää televisiomaksun perimisen perusteeksi. Asian varmisti Kalevalle televisiomaksujohtaja Anssi Laakso Viestintävirastosta.
"Televisiolupaa ei tarvitse maksaa vanhasta televisiosta, jos sillä ei voi katsoa digitaalisia lähetyksiä", Laakso tietää. Hän muistuttaa kuitenkin, että tällaisessa tapauksessa televisiomaksutarkastajan on kuitenkin ohjekirjan mukaan varmistettava, että kyseisellä laitteistolla ei todellakaan ole mahdollisuutta vastaanottaa digitaalisia televisiolähetyksiä.
"Tarkastajia on koulutettu hallitsemaan eri laitteita, mutta tarkastukset perustuvat edelleen ihmisten rehellisyyteen", Laakso rauhoittelee. "TV-maksutarkastajalla ei ole oikeutta tulla kotiin, mutta tarkastaja voi käydä kotona asiakkaan suostumuksella", kerrotaan asiasta TV-maksun kotisivuilla usein kysyttyjen kysymysten vastauksissa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14.6.2008 01:00
Levy-yhtiöt ovat jo ammoisista ajoista lähtien jaelleet yhteistyökumppaneilleen ilmaiseksi artistien musiikkia esitteleviä levyjä eli ns. promolevyjä, joiden avulla levy-yhtiöt ovat voineet mainostaa omien artistiensa musiikkia esim. yhteistyötä tekevien radiokanavien ja tiskijukkien avulla.
Internetin aikakaudella ennen levyjen virallista julkaisua jaellut promolevyt ovat kuitenkin olleet riski levy-yhtiöille, sillä monet internetiin vuotaneet ennakkojulkaisut ovat olleet juuri promolevyjä, jotka ovat päätyneet "vääriin" käsiin. Tämän vuoksi levy-yhtiöt ovat yrittäneet estää promolevyjen myymisen ja luovuttamisen eteenpäin, mutta ainakin Yhdysvalloissa tuomarin näkemys on se, että promolevyjä voi myydä eteenpäin, koska ne ovat tarkoitettu lahjoiksi.
Universal Music Groupin (UMG) mukaan promolevyissä oleva "ainoastaan promokäyttöön" -tarra tekee levyistä pysyvästi levy-yhtiön omaisuutta, jolloin levyjä ei saa esim. myydä eteenpäin. Tietoyhteiskunnan kansalaisoikeuksia puolustava Electronic Frontier Foundation (EFF) oli kuitenkin asiasta eri mieltä ja järjestö päättikin avustaa promolevyjä eBay-verkkohuutokaupassa myyneen miehen oikeudenkäyntiä. Oikeuden mukaan "ainoastaan promokäyttöön" -tarra ei kuitenkaan tee levy-yhtiön ja levyn vastaanottajan välille mitään sopimusta, joten UMG:n näkemys asiasta oli väärä.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 13.6.2008 20:47
Kuten uutisoimme aiemmin, Sharp lupaili tammikuussa järjestetyillä CES-messuilla jättimäistä 108 tuuman LCD-näyttöänsä markkinoille jo tämän vuoden aikana. Yrityksen massiivinen televisio tulee kuin tuleekin myyntiin Japanissa. Tosin erittäin suolaisella, noin 66 000 euron hintalapulla varustettuna.
Engadget kertoo LB-1085-nimellä kutsuttavasta televisiosta löytyvän muun muassa kolme HDMI-liitäntää, yksi DVI-liitäntä ja kaksi komponenttiliitäntää. 195 kilogrammaa painoa tuo mieleen lähinnä vanhat kuvaputkitelevisiot. Pianon kantoliinat voivat tulla tarpeeseen, mikäli 257 x 155 x 20 senttimetrin kokoisen laitteen aikoo auton peräkontista liikkeelle saada.
Televisiosta löytyvä paneeli (108-ASV) on tarkkuudeltaan 1920 x 1080 pikseliä. Kirkkautta neliömetriä kohden löytyy 400 kandelaa. Kontrastilukemaksi ilmoitetaan 1 200:1 vasteajan ollessa kuusi millisekuntia. Tehonkulutukseksi ilmoitetaan uskomattomat 1 130 wattia.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13.6.2008 19:24
Suomessa tekijänoikeudella suojatun musiikin luvaton jakelu internetissä on tuonut jo useita tuomiota, joiden määrää on kasvanut nyt kahden uuden tapauksen voimin. Molempia tapauksia yhdistävät sekä DC++-ohjelmat että mediateollisuuden etuja puolustava Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK).
Ensimmäinen jutuista saatiin päätökseen viime viikon tiistaina, jolloin Loviisan käräjäoikeus tuomitsi 28-vuotiaan miehen 400 euron päiväsakkoihin tekijänoikeusrikoksesta. Tämän lisäksi miehen pitää maksaa yhteensä 3500 euron edestä korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja oikeudenhaltijoille. Tuomittu oli jakanut DC++-ohjelman avulla 1441 musiikkikappaletta ja kappaleet olivat olleet jaossa vajaan neljän kuukauden verran.
Toinen tuomio tuli eilen Kauhajoella, jossa paikallinen käräjäoikeus tuomitsi 24-vuotiaan miehen 240 euron päiväsakkoihin tekijänoikeusrikoksesta. Sakkojen lisäksi miehen pitää maksaa korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja vastapuolelle lähes 5000 euron verran. TTVK:n mukaan mies oli jakanut luvatta DC++-ohjelman avulla ainakin 4501 tekijänoikeudella suojattua musiikkikappaletta. Näiden kappaleiden joukossa oli mm. Irwin Goodmanin, Leevi And The Leavingsin ja Klamydian koko tuotannot. Mies ei kieltänyt syyllisyyttään, mutta hänen mielestään kyse oli tekijänoikeusrikkomuksesta eikä -rikoksesta, sillä hän ei ollut oman käsityksensä mukaan aiheuttanut huomattavaa haittaa ja vahinkoa oikeudenhaltijoille.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 13.6.2008 14:45
Kuluttajavirasto ja kodintekniikkakaupan tiedotusfoorumi Kotek kertovat, että teräväpiirtotelevisioita ostetaan usein väärin perustein tai ainakin puutteellisten tiedoin. Yli yhdeksän kymmenestä ostetusta televisiosta on tänä päivänä HD-valmiita, mutta usealle kuluttajalle se ei kerro koko totuutta. Kuluttajavirasto painottaakin, että valmius tarkoittaa ainoastaan mahdollisuutta katsoa teräväpiirtotasoista materiaalia.
HD-ready- tai Full HD -merkinnällä varustetun television lisäksi TV-katsoja tarvitsee teräväpiirtolähetyksiä tukevan digiboksin mikäli televisiossa ei ole sisäänrakennettuna teräväpiirtoviritintä. Vaihtoehtoisesti Blu-ray- ja HD DVD -soittimet pystyvät toistamaan oman formaattinsa teräväpiirtoelokuvia. Väärinkäsityksistä yleisimpiä on myös se, että teräväpiirtolaitteistolla tavallinen digilähetys näyttäisi paremmalta. Teräväpiirtotasoisesta lähetyksestä pääsee kuitenkin nauttimaan ainoastaan mikäli kyseessä on HD-kanava, joita tällä hetkellä ei lähetä yksikään suomalainen televisioyhtiö. Teräväpiirtotelevisiosta pääsee siis nauttimaan ainoastaan maksullisten kaapeli- ja satelliittikanavien avulla. Väärinkäsitys saattaa johtua muun muassa siitä, että myyjä ei huomaa kertoa, että myymälässä kuva on tarkkaa, koska kuvanlähteenä toimii esimerkiksi teräväpiirtosoitin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 13.6.2008 10:56
Lämpimät onnittelut koko AfterDawnin ylläpitotiimiltä Teemulle (graafikollemme) sekä hänen vaimolleen Katalle eilen syntyneen tyttölapsen johdosta!
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13.6.2008 09:48
Markkinatutkimusyhtiö NPD Group on julkaissut kuukausittaiset pelikonsolien myyntiluvut Yhdysvalloissa, joiden valossa Nintendon Wii-konsolilla menee edelleen todella lujaa.
Wiitä myytiin toukokuussa noin 675 000 kappaletta, jonka lisäksi Wiin pelejä löytyy videopelien Top10-listalta peräti viisi kappaletta. Jos mukaan lasketaan vielä Nintendon DS-käsikonsolin pelit, on Top10-listalla vain kaksi muille konsoleille tarkoitettua peliä, jotka onnistuivat murtautumaan Nintendon hallitsemaan kärkikymmenikköön. Näistä ensimmäinen on odotetusti Grand Theft Auto IV (GTAIV), jota myytiin Xbox 360 -versiona noin 870 000 kappaletta ja PlayStation 3 -versiona noin 443 000 kappaletta. NPD:n analyytikko Anita Frazierin mukaan GTAIV:ta on myyty Yhdysvalloissa jo 4,2 miljoonaa kappaletta. Toinen Wii-linjan murtanut peli oli PlayStation 2 -konsolin versio Iron Man -pelistä, jota myytiin noin 130 000 kappaletta.
Wiin myydyin peli oli Mario Kart Wii, jota kaupattiin 787 000 kappaletta. Toinen suosittu Wii-omistajien hankinta oli Wii Fit -paketti, jota kaupattiin noin 688 000 kappaletta. Wii Fit olisi todennäköisesti käynyt paremminkin kaupaksi, mutta epävirallisten huhujen mukaan Nintendo on suunnannut laitteiden toimitukset Eurooppaan, koska dollarin heikon kurssin vuoksi Nintendo saa paremmat taloudelliset tuotot Euroopan markkinoilta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12.6.2008 23:40
Ranskalainen teleoperaattori Orange on tuonut markkinoille oman Musique Max -nimellä kulkevan digitaalisen musiikkikaupan, josta voi ladata musiikkia sekä tietokoneelle että matkapuhelimelle kuuntelemista varten.
Levy-yhtiöistä uudessa musiikkipalvelussa ovat mukana kaikki suuret levy-yhtiöt ja kasa pienempiä itsenäisiä levy-yhtiöitä. Musiikin tarjonta on keskittynyt pitkälti ranskalaisiin ja Ranskassa suosiota nauttiviin artisteihin. Tällä hetkellä palvelun valikoimissa on yli miljoona musiikkikappaletta.
Kuluttajat voivat ladata 12 euron kuukausimaksulla palvelusta 500 kappaletta joka kuukausi, jonka jälkeen yksittäisten kappaleiden lataus maksaa 0,99 euroa. Kappaleet on suojattu Microsoftin DRM-suojauksilla ja ne jaellaan WMA-tiedostoina. Kappaleiden kuunteluoikeudet eivät kuitenkaan katoa, jos kuluttaja lopettaa kuukausimaksun maksamisen, joten palvelun hylkääminen ei jätä kuluttajalle hyödyttömiä audiotiedostoja. WMA-kappaleiden kuunteluoikeudet on rajoitettu viiteen tietokoneeseen ja kannettavaan mediasoittimeen.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12.6.2008 22:43
Tammikuussa internetissä kohistiin uudesta Qtrax-nimellä kulkevasta musiikkipalvelusta, jonka piti tarjota palvelun käyttäjille mahdollisuuden ladata ilmaiseksi musiikkia yli 25 miljoonan kappaleen valikoimista. Qtrax vakuutti, että sen toiminnan ovat hyväksyneet sekä EMI, Sony BMG, Warner Music Group (WMG) että Universal Music Group (UMG), mutta pian selvisi, että yrityksen johto oli antanut katteettomia lupauksia suurten levy-yhtiöiden tuesta.
Muutamia kuukausia kestäneen hiljaiselon jälkeen Qtrax koettaa jälleen paluuta parrasvaloihin ja palvelun kotisivuilla mainitaan, että palvelu käynnistyy ensi viikon keskiviikkona 16 eri maassa. Valitettavasti näiden maiden joukossa ei ole Suomea, mutta mukaan ovat päässeet Pohjoismaista Norja, Ruotsi ja Tanska. Qtraxin mukaan muita maita lisätään mukaan tulevaisuudessa, mutta mitään tarkempaa aikataulua lisäyksistä ei ole paljastettu.
Qtraxin mukana ovat suurista levy-yhtiöistä sekä UMG että EMI. Täten Qtraxin tarjonnasta tuskin löytyy aiemmin luvattua kappalevalikoimaa, mutta toivottavasti WMG ja Sony BMG lähtevät vielä mukaan Qtraxin toimintaan, jolloin kuluttajat pääsisivät ilmaiseksi kiinni laajaan ja lailliseen musiikkitarjontaan.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12.6.2008 20:30
Kerroimme toukokuun loppupuolella, kuinka Firefox 3 -selaimen julkaisulla koetetaan rikkoa maailmanennätystä ja nyt Firefox-selaimen kehittäjät ovat kertoneet, että Firefox 3 julkaistaan ensi viikon tiistaina, jolloin myös ennätysyritys lähtee etenemään.
Firefoxin 3-versio on ollut työn alla viimeiset 34 kuukautta ja sitä on työstetty tuhansien vapaaehtoisten ihmisten avustuksella. Pitkän odotuksen jälkeen odotukset ovat korkealla ja kehittäjien mukaan selain on vihdoin valmis virallista julkaisua varten. Firefoxin 3-versiosta julkaistiin tänään kolmas ja todennäköisesti viimeinen Release Candidate -julkaisu, jossa on korjattu yksi Mac OS X -käyttäjiä vaivannut ongelma. Selaimen Windows ja Unix/Linux-versioihin kolmas Release Candidate -julkaisu ei tuo muutoksia.
Aiempaan 2-versioon verrattuna uusi 3-versio tuo mukanaan suuren joukon uudistuksia ja parannuksia, joiden myötä sekä selaimen toimintavarmuus että ominaisuudet ovat parantuneet. Firefox 3 osaa mm. suojella käyttäjiään erilaisilta haittaohjelmilta ja kertoa käyttäjilleen yrittävätkö jotkin sivustot udella käyttäjiltä tämän tietoja esiintymällä jonain muuna sivustona. Tehokkuuden puolella suurimmat uudistukset liittyvät nopeutuneeseen Javascript-moottoriin sekä parantuneeseen muistinhallintaan, jonka myötä selaimen muistinkäyttö ei enää kasva parin päivän aktiivisen käytön jälkeen useisiin satoihin megatavuihin.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 12.6.2008 15:56
Ruotsalainen kosketusnäyttö- ja kännykkävalmistaja Neonode ottaa käyttöön puhelimissaan suomalaisen Winwap Technologies Oy:n kosketusnäyttölaitteisiin suunnitteleman WinWAP Browser -selaimen. Winwap kertoo asiasta lehdistötiedotteessaan.
Winwap-yrityksen Neonode N2 -puhelimeen integroitu mobiiliselain sisältää täydet WAP-ominaisuudet ja mahdollisuuden selailla tavallisia internet-sivuja. Puhelinta ohjataan Applen iPhonen tapaan ilman näppäimiä. Uuden nettiselaimen kerrotaan toimivan N2:ssa sulavasti ja helposti.
"Olemme tyytyväisiä voidessamme integroida selaimemme Neonode N2 -päätelaitteeseen. Se on kiinnostavimpia implementointeja, joita olemme tähän mennessä tehneet, ja osoittaa, miten hyvin selainmoottorimme joustaa asiakkaan alustan tarpeiden mukaan – kuten Neonoden tapauksessa, jossa kaikkeen sisältöön on päästävä nopeasti ja helposti", kertoo Winwap Technologiesin toimitusjohtaja Mikael Krogius yrityksen lehdistötiedotteessa.
"Kun selaimemme on mukana näin korkealuokkaisesti suunnitellussa ja ainutlaatuisessa päätelaitteessa, vahvistamme samalla asemaamme mobiilisovellusten toimittajana sulautetuille alustoille. Neonodelle räätälöimämme selain on hyvä esimerkki siitä, miten selainteknologiamme voidaan mukauttaa nopeasti tuottamaan hyvä käyttökokemus", Krogius mainostaa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 12.6.2008 15:12
New York Times -lehden haastateltavana ollut Applen toimitusjohtaja Steve Jobs paljasti, että tulevaisuudessa iPhone- ja iPod-laitteista löytyy yrityksen omat suorittimet.
Apple osti pari kuukautta sitten P.A. Semi -nimisen yrityksen. Tällöin Jobs julisti, että Apple ei ole kiinnostunut heidän suorittimistaan, vaan yrityskaupoissa olisi ollut kyse ainoastaan P.A. Semin tuotekehityksestä ja tietotaidosta. Kaupassa lienee siirtynyt Applen nimiin myös yritystä kiinnostavia patentteja.
175 miljoonan euron yrityskauppa avaa Applelle mahdollisuuden netota tulevaisuudessa iPhone- ja iPod-laitteilla vielä aiempaa enemmän, koska tähän asti suorittimia on jouduttu ostamaan muun muassa Samsungilta.
Apple aikoo kehitellä mobiililaitteisiin sopivan, täysin uuden järjestelmäpiirin, joka tulee sisältämään esimerkiksi muistin, näytönohjaimen, suorittimen ja verkkoyhteydet.
Tietokonesuoritinkisaan Applella ei kuitenkaan ole varaa lähteä, vaan yritys tyytyykin käyttämään tietokoneissaan Intelin prosessoreita myös tulevaisuudessa.
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 12.6.2008 13:43
Hienosti etenevä laitelisäyskilpailu on ollut nyt käynnissä pari viikkoa ja kategoriat tuote tuotteelta täydentyvät. Muutamat teistä ovat lisänneet paljonkin laitteita, mutta lisättävää on vielä moninkertainen määrä. Loistavan alun jälkeen päätimme, että haluamme palkita parhaan lisääjän myös viikkotasolla. Kannusteeksi viikon aikana eniten lisännyt käyttäjä saa valita kolmen AfterDawn.com -tuotteen välillä. Vaihtoehtoina ovat pyyhe, t-paita ja kahvikuppi.
Ensimmäinen viikkokilpailun voittanut on selvillä ensi maanantaina. Tiukimmin voitossa on tällä hetkellä kiinni käyttäjä Jokujaska. Lähimmät seuraajat ovat kuitenkin vain hiuksen verran jäljessä. Seuraavat sijat miehittää joukko, johon kuuluu flatout, Jeukku, Yakuza333, harryy ja arlong.
Avasimme maantaina myös viestiketjun, jossa voi keskustella ja kysyä kilpailusta. Ketjusta löytyy lisäinfoa laitteiden ja kuvien hyväksymisestä, sekä nyt myös vinkkejä uupuvista laitteista ja tulevista laitekategorioista.
Kilpailun säännöt löydät ensimmäisestä kilpailu-uutisesta ja TOP 10 -listat kilpailutilannesivulta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12.6.2008 00:34
MOD-piirien laillisuudesta on taisteltu useiden eri maiden oikeusasteissa ja nyt tilanne Isossa-Britanniassa on saanut yllättävän käänteen, kun MOD-piirejä kaupannut Neil Stanley Higgs on saanut kumottua MOD-piirien myynnistä saamansa tuomion, koska hovioikeus on tullut siihen tulokseen, että MOD-piirit eivät kierrä kopiointisuojauksia.
MOD-piirejä myyneen MrModchips-sivuston pyörittäjänä paremmin tunnettu Higgs joutui ongelmiin paikallisen virkavallan kanssa vuonna 2006, jolloin poliisit tekivät ratsian Higgsin Bristolissa sijainneeseen asuntoon. Poliisi takavarikoi ratsian yhteydessä 3 700 MOD-piiriä, 19 Xbox-pelikonsolia ja yhdeksän tietokonetta. Viime vuoden lokakuussa Higgs todettiin syylliseksi mm. MOD-piirien mainostamiseen ja myymiseen. Tuolloin jotkin tahot uskoivat jopa siihen, että Higgs saisi teoistaan vankilatuomion.
Higgs valitti kuitenkin päätöksestä ja hän saikin lopulta todistettua paikalliselle tuomarille, että tekijänoikeusrikokset tapahtuvat jo ennen MOD-piirin käyttöä, joten MOD-piirien myyminen ja käyttäminen on laillista, joka johti siihen, että kaikki Higgsin aikaisempaan tuomioon johtaneet 26 syytekohtaa hylättiin. Higgs oli erityisen iloissaan päätöksestä ja hän kiittääkin erityisesti kaikkia niitä, jotka auttoivat häntä oikeusjutun kanssa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 11.6.2008 14:56
SBS Finland ilmoittaa avaavansa Suomeen uuden ilmaisen televisiokanavan, kertoo Markkinointi&Mainonta. TV5 näkyy The Voice TV:n kanssa samalla kanavapaikalla. Lähetyksiä on luvassa aikavälillä 18.00-24.00, muulloin näkyy Voice.
SBS Finlandin emoyhtiö ProSiebenSat.1 Media AG:n kerrotaan perustavan uutta kanavaa varten täysin oman, 30 suomalaista alan ammattilaista käsittävän, organisaation. Antenniverkkoon TV5-kanavalle on haettu toimilupaa jo vuonna 2006.
"TV5 on viihde- ja yleiskanava, joka tarjoaa katsojille entistä monipuolisempaa ohjelmatarjontaa parhaaseen katseluaikaan", TV5 Finland Oy:n toimitusjohtaja Peter Behrends kertoi Markkinointi&Mainonnalle.
"Tavoitteenamme on luoda aidosti vaihtoehtoinen kotimainen TV-kanava, joka parantaa nykyisten mainosrahoitteisten TV-kanavien ohjelmatarjontaa", hän uhoaa.
Syyskuussa toimintansa aloittavan kanavan ohjelmistoon tulee kuulumaan muun muassa sarjoja, dokumentteja ja elokuvia. Luvassa on sekä kotimaista että ulkomaalaista ohjelmistoa. Aluksi ohjelmisto koostuu eurooppa- ja amerikkalaisista ohjelmista, mutta heti vuoden 2009 alusta luvataan myös suomalaista sisältöä paranevassa määrin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 11.6.2008 12:22
Yhdysvaltalainen tekijänoikeuksien etuja ajava IIPA (International Intellectual Property Alliance) on kuvannut Ruotsia aikaisemmin muun muassa sanoilla "piratismin turvasatama". Tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin lataaminen on kuitenkin nykyään laitonta myös Ruotsissa -- ainakin toistaiseksi. Ruotsin vasemmistoliitto tahtoo nimittäin laillistaa kaiken yksityiseen käyttöön tapahtuvan ei-kaupallisen latailun, Tietokone-lehti kertoo.
Vänsterpartiet hyväksyi viikonloppuna järjestetyssä puoluekokouksessaan ehdotuksen, jonka mukaan puolue kannattaa tekijänoikeuksilla suojattujen tiedostojen jakamisen laillistamista, mikäli toiminta ei ole kaupallista.
Puolueen mukaan Ruotsin nykyinen lainsäädäntö ei ole toimiva tiedostojen jakamisen osalta. Sen kerrotaan tekevän suuresta osasta ruotsalaisia rikollisia, eikä se myöskään turvaa artistien tuloja, vaikka tekeekin heidän musiikkinsa lataamisesta laitonta.
Ehdotuksessa, joka hyväksyttiin viikonloppuna, verrataan tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin verkossa jakamista kirjastolaitoksen toimintaan. Onhan kirjastoissakin ilmaiseksi tarjolla oleva materiaali tekijänoikeuksilla suojattua.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10.6.2008 19:10
Mahdollisuus katsella tekijänoikeuksilla suojattuja elokuvia ilmaiseksi elokuvastudioiden omilla kotisivuille ei ole toistaiseksi kovin yleistä, mutta poikkeuksen tähän tekee Disney, joka antaa Yhdysvalloissa asuville kuluttajille mahdollisuuden katsella tiettyjä Disneyn elokuvia ilmaiseksi oman internet-sivustonsa kautta.
Uudistus on osa Wonderful World of Disney -kampanjaa, jossa ABC esittää joka lauantai kanavallaan yhden Disneyn klassikkoelokuvan, jonka voi sitten muutaman päivän päästä katsella uudelleen Disneyn sivuston kautta. Kesällä ABC näyttää Finding Nemo- (Nemoa etsimässä), Monsters Inc.- (Monsterit Oy), Haunted Mansion- (Kummituskartano), Confessions of a Teenage Drama Queen- (Teinidraamakuningattaren tunnustukset), Princess Diaries 2- (Prinsessapäiväkirjat 2), Freaky Friday- (Perjantai on pahin) ja Peter Pan -elokuvat, joiden lisäksi Disney näyttää myös uuden Camp Rock -elokuvan verkossa kesäkuun 23. päivä.
Camp Rockin yhteydessä Disney tarjoaa elokuvan katselijoille mm. mahdollisuuden pelata erilaisia elokuvan teemaan liittyviä selainpelejä katselun ohella ja mahdollisuuden keskustella muiden katselijoiden kanssa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 10.6.2008 17:28
Paremmin komponenttivalmistajana tunnettu Albatron on esitellyt Computex-messuilla Taiwanissa 22-tuumaiseen näyttöön rakennettua kosketustunnistusta, kertoo SlashGear. Suuremmista näytöistä tutuksi tullutta infrapunasensoritekniikkaa voidaan Albatronin mukaan hyödyntää helposti ja halvasti myös pienemmissä näytöissä.
Näytön reunoille asennettavat, sormien sijainnit havaitsevat sensorit, nostavat yrityksen mukaan näytön hintaa ainoastaan noin 20 prosenttia. 200 euron näytön tapauksessa tämä tarkoittaisi vain 40 euron korotusta.
Microsoft Windows 7 -käyttöjärjestelmän saapumiseen on vielä aikaa, mutta halpojen kosketusnäyttöjen ja Windows 7:n useita yhtäaikaisia kosketuksia tukevan käyttöliittymän uskotaan viimeinkin tuovan kosketusohjaus yhdeksi tietokoneen perusominaisuudeksi.
Suurimpana etuna infrapunasensoritekniikalla on se, että näytöltä voidaan rekisteröidä tarkasti useita samanaikaisia kosketuksia. Uuden Windowsin ilmestymistä odotellessa useita kosketuksia rekisteröiviä ohjelmistoja on luvassa varmasti myös muilta valmistajilta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 10.6.2008 16:53
HP kertoi HP Connecting Your World -tapahtumassa Berliinissä tuovansa markkinoille kosketusnäytöllä varustetun viihdetietokoneen. Kyseessä on 22-tuumaisen näytön kuoriin upotettu PC-tietokone, joka poikkeaa tavallisesta kosketusnäytön ja mukana seuraavan ohjelmiston puolesta. Asiasta uutisoi CNET.
Touch Smart -koneiden kerrotaan tuovan uuden, entistä käyttäjäystävällisemmän, lähestymistavan tietojenkäsittelyyn ja viihdekäyttöön. Näyttö käynnistyy napauttamalla tai hipaisemalla sitä. Kuva- ja musiikkitiedostojen selaus onnistuu esimerkiksi viuhkamuodossa, jolloin kosketusohjaus on omiaan.
Koneesta tulee markkinoille kaksi eri mallia, IQ504 ja IQ506. HP:n viime vuonna esittelemään TouchSmart IQ770:aan verrattuna uudet mallit ovat suoraan toiselta planeetalta. Kömpelöstä muotoilusta on päästy eroon ja iMac-tyylisen muotoilun avustuksella kone lieneekin viihdekäyttöön varsin varteenotettava vaihtoehto.
IQ506 on pikkuveljeensä verrattuna syönyt digivirittimen, suuremman kiintolevyn ja hieman nopeamman suorittimen. Hintaa koneelta kerrotaan löytyvän 1 499 dollaria (noin 965 euroa). Halvempi IQ504 maksaa sen sijaan 1 299 dollaria (noin 840 euroa).
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 10.6.2008 14:03
Apple kertoi eilen WWDC 2008 -tapahtumassa (Worldwide Developers Conference) tietoja uudesta iPhone 3G -puhelimestaan. Hieman epäselväksi jäi kuitenkin puhelimen markkinointitapa eri maissa.
Digitoday kertoo Applen Yhdysvaltojen pörssivalvoja SEC:lle tekemän ilmoituksen perusteella yrityksen luopuvan yhden operaattorin politiikasta lähes kaikissa maissa.
Applen tekemän ilmoituksen mukaan uudet iPhone 3G -sopimukset eivät anna pääsääntöisesti yksinoikeutta yhdelle operaattorille kaupata puhelinta, vaan periaatteena on, että kauppaa pääsevät harjoittamaan useat operaattorit samassa maassa.
Tähän asti Apple on kerännyt jatkotuloja puhelimen myynnin jälkeenkin saamalla osan käyttäjien kuukausimaksuista, joita iPhonen käsiinsä saamiseksi on joutunut monopolioperaattoreille maksamaan. Tähänkin on kuitenkin tulossa muutos, sillä Apple ilmoitti samassa dokumentissa jäävänsä tulevaisuudessa ilman totuttuja jatkotuloja.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 10.6.2008 11:27
Jälleen on aika jokavuotiselle kesähorinalleni (vrt. talviversio eli uuden vuoden horina) näin AfterDawnin syntymäpäivien merkeissä. Eli nyt on mittarissa aika uskomattomalta kuulostava yhdeksän vuotta siitä kun tämä sivu näki päivänvalonsa joskus viime vuosituhannen loppumelskeissä. Lähes vuosikymmen paketissa..
Kulunut vuosi on ollut jälleen varsin mielenkiintoinen - teimme vuosi sitten kesällä historiamme ensimmäisen yrityskaupan ja ostimme suomalaisen kännykkäsivuston, Puhelinvertailu.com:n, osaksi sivustokokelmaamme (tekniikka-alan sivustojen keräily on harrastus siinä missä vaikkapa postimerkkien keräily..).
Suomisivustomme näkökulmasta yksi hienoimmista hetkistä koettiin tammikuussa 2008, kun nousimme ensimmäistä kertaa TNS Metrixin virallisella listalla Suomen suurimmaksi IT-alan verkkosivuksi. Saitti on kasvanut vuosi vuodelta aina hieman sekä sisällön että liikenteen osalta ja trendi tuntuu jatkuvan edelleen -- niin suomenkielisen kuin englanninkielisenkin AfterDawnin suhteen. Hyvä näin; etenkin kun kasvava suosio tuntuu tuovan mukanaan pääasiassa positiivisia asioita -- joka vuosi keskustelualueillemme tuntuu liittyvän uusia, fiksuja käyttäjiä mukaan luomaan forumeistamme paikkaa, jossa tuhannet käyttäjämme viihtyvät, saavat asiallisia neuvoja ja keskustelevat kaikesta mahdollisesta tekniikkaan liittyvästä ilman pahempia lieveilmiöitä, joita netissä tuntuu löytyvän etsimättäkin ihan tarpeeksi.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 9.6.2008 22:20
Apple esitteli tänään WWDC-kehittäjäkonferenssin alkajaisiksi uuden version iPhonestaan, iPhone 3G:n. Seurasimme tapahtumaa tiiviisti täällä.
Lisää kuvia iPhone 3G:stä jutun lopussa!
Edellistä iPhone-mallia on vajaan vuoden aikana myyty 6 miljoonaa kappaletta, joka on varsin suuri määrä ottaen huomioon iPhonen hinnan ja rajatut markkinat, joissa se on ollut saatavilla.
Uuden iPhonen esitteli tilaisuudessa Applen pääjohtaja Steve Jobs. Hän kertoi, että uuden iPhone 3G:n suunnittelussa lähdettiin viidestä haasteesta, jotka liittyivät edellisen iPhonen parantamiseen. Viisi haastetta olivat nopeammat 3G-yhteydet, parempi tuki yritysohjelmistoille, kolmansien osapuolten ohjelmistojen tuki, halvempi hinta ja suurempi määrä maita, jossa iPhone tulee saataville. Uusi iPhone 3G luonnollisesti vastaa kaikkiin näihin odotuksiin.
Edelliseen malliin verrattuna suurimmat tekniset edistysaskeleet uudessa iPhone 3G:ssä ovat 3G-verkkojen tuki HSDPA-tuella (taajuudet 850, 1900 ja 2100 MHz) ja GPS-paikannus eli iPhone paikantaa nyt niin puhelinverkon, WLAN:in kuin GPS:n kautta. Uusi iPhone 3G säilyttää saman 3,5 tuuman näytön kuin edellinen malli, eli huhut näytön pienenemisestä eivät pitäneet paikkansa. Äänentoistoa kerrotaan parannetun edellismallista ja lisäksi myös kuulokeliitäntää on parannettu.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 9.6.2008 19:40
Olemme uutisoineet useampaankin otteeseen MPAA:n (Motion Picture Association of America) kouluttamista piraattikoirista, Luckysta ja Flosta. Lucky ja Flo ehtivät haistaa puoli vuotta kestäneellä komennuksellaan Malesiassa yhteensä noin 1,6 miljoonaa laitonta DVD-levyä.
Malesiassa elokuvapiratismi on kukoistanut jo pitkään. Hyvien kokemusten perusteella MPAA päätti lahjoittaa Malesian viranomaisille kaksi omaa piraattikoiraa, Mannyn ja Paddyn.
Paikallislehti New Straits Timesin mukaan Malesian kotimaan kaupan ja kuluttaja-asiainministeriön iskuryhmän taistelu maassa riehuvia piraattikartelleja vastaan on kuitenkin kokenut yllättäen kovan kolauksen, kun toinen koirista, Manny, menehtyi äkillisesti. Viranomaisten mukaan tapahtumaan ei todennäköisesti kuitenkaan liity rikosta, vaikka Lucky ja Flo saivatkin Malesiassa majaillessaan useita tappouhkauksia.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 9.6.2008 08:05
Philips aikoo esitellä WOWvx-teknologiaa hyödyntävää 22-tuumaista 3D-näyttöään kesäkuun 18. päivänä alkavassa InfoComm 2008 -tapahtumassa. Aiheesta uutisoi Electronista.
Ilman 3D-laseja kolmiulotteisen vaikutelman antavan näytön ominaistarkkuudeksi kerrotaan 1680 x 1050 pikseliä. Muutenkin 3D-näytön kontrasti-, kirkkaus- ja vasteaikatiedot ovat normaalitavaraa. Kontrastisuhteeksi ilmoitetaan 1000:1, kirkkaudeksi 300cd/m2 ja vasteajaksi 5 millisekuntia. Näytöstä kerrotaan tulevan saataville sekä seinäkiinnitykseen että työpöytäkäyttöön tarkoitetut versiot.
Philips mainostaa näytön käyttävän yrityksen kehittelemää 2D-plus-Depth-tekniikkaa, jossa tavalliseen kaksiulotteiseen kuvaan lisätään syvyysinformaatio. 3D-sisältöä on mahdollista toistaa muun muassa tarkoitukseen kehitetyllä mediasoitinohjelmistolla. Myös reaaliaikaiset pelisovellukset on mahdollista saada näyttämään 3D-sisältöä.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8.6.2008 18:45
Kerroimme tammikuussa kuinka Last.fm-musiikkisivusto sai kaikki suuret levy-yhtiöt mukaan musiikin verkkojakeluun ja huhtikuussa Last.fm:n perustajiin lukeutuva Martin Stiksel kertoi, kuinka sivuston ilmainen musiikkitarjonta lisää musiikin myyntiä. Last.fm:n positiiviset uutiset eivät kuitenkaan ole vakuuttaneet kaikkia, sillä levy-yhtiö Warner Music on nyt poistattanut musiikkinsa Last.fm:n vapaakuunteluiden tarjonnasta.
Warnerin artisteja voi edelleen kuulla Last.fm:n radiokanavilla, mutta sivuston käyttäjät eivät voi enää suoraan etsiä ja kuunnella Warnerin omistamia musiikkikappaleita. Warnerin artisteihin ja yhtyeisiin kuuluvat mm. Madonna, Led Zeppelin ja Linkin Park.
Syy Warnerin poistumiselle on raha. Warnerin johtajien mielestä Last.fm ei maksanut Warnerille tarpeeksi ja tämän lisäksi Last.fm ei ole esitellyt odotettua kuukausimaksullista tilauspalvelua, jota Warnerin johto on odotellut jo pidemmän aikaa. Warnerin musiikkia voi kuunnella edelleen mm. Imeem- ja MySpace Music -sivustojen kautta, joiden kanssa tehdyt sopimukset ovat tuoneet Warnerille sekä mainostuloja että sivustojen osakkeita.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8.6.2008 01:44
Kova kilpailu taulutelevisioiden markkinoilla on laskenut erityisesti Full HD -televisioiden hintoja ja samalla parantanut televisioiden kuvanlaatua ja ominaisuuksia. Kuvanlaadun ja ominaisuuksien kategoriassa uusia parannuksia tuo Sony, joka on ilmoittanut, että yritys tuo syksyllä myyntiin uusia Bravia XBR8-sarjan televisioita, joista löytyy LED-taustavalo.
XBR8-sarjasta julkaistaan Pohjois-Amerikassa 55-tuuman KDL-55XBR8 ja 46-tuuman KDL-46XBR8, joista löytyy Triluminos-taustavalo, jonka avulla kuvan kontrastin pitäisi parantua huomattavasti, koska jokaisen pikselin taustavaloa voidaan säätää erikseen. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Sony tuo myyntiin Triluminos-taustavalolla varustettuja televisioita, vaan Sony on tuonut jo aiemmin myyntiin KDL-70X3500-mallin, mutta kyseisen laitteen kymmenissä tuhansissa euroissa pyörivä hinta on pitänyt huolen siitä, Triluminos-televisioita ei ole tullut jokaiseen kotiin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 7.6.2008 20:17
Musiikkiteollisuuden edustajat ovat puolustaneet tekijänoikeuksiaan hanakasti viimeisien vuosien aikana ja erityisesti vaaditut korvaukset tekijänoikeuksien loukkaamisista ovat kasvaneet jatkuvasti. Tämän sai huomata myös espanjalaisen MP2P Technologies -yrityksen perustaja Pablo Soto, jolta suuret levy-yhtiöt vaativat nyt oikeusteitse 20 miljoonan dollarin korvauksia.
Levy-yhtiöiden mukaan Soton ja tämän yrityksen kehittämät P2P-ohjelmat ja -protokollat ovat aiheuttaneet taloudellista vahinkoa Warnerille, Universalille, EMI:lle ja Sony BMG:lle. MP2P Technologiesin kehityksen hedelmiä ovat mm. musiikin jakeluun keskittyneet Piolet- ja Blubster-P2P-ohjelmat sekä virtuaalilevyt internetin yli mahdollistava Omemo-ohjelma.
Tekijänoikeusjärjestöt ja levy-yhtiöt ovat kokeneet Espanjassa viimeisien kuukausien aikana muutamia suuria takaiskuja oikeudessa, joiden vuoksi yksittäisten P2P-käyttäjien ja -sivustojen jahtaaminen on vaikeutunut huomattavasti. Tämän vuoksi levy-yhtiöiden ja tekijänoikeusjärjestöjen noitavainoissa seuraavana loogisena kohteena ovat P2P-ohjelmien kehittäjät.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6.6.2008 22:58
Jotkin internet-operaattorit ja tekijänoikeusjärjestöt ovat aiemmin varoitelleet tiettyjä internetin käyttäjiä kirjallisesti, jos nämä ovat ladanneet tai jakaneet tekijänoikeudella suojattua sisältöä. Nyt Isossa-Britanniassa musiikkiteollisuuden etuja puolustava British Phonographic Institute (BPI) ja internet-operaattori Virgin Media ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tarkoituksena on varoittaa mahdollisia tekijänoikeudella suojatun sisällön lataajia tai jakelijoita.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun internet-operaattori ja tekijänoikeuksia puolustava järjestö yhdistävät voimavaransa käyttäjien varoittamiseen. Virgin Median järjestelmät etsivät jatkossa automaattisesti asiakkaiden joukosta potentiaalisia tekijänoikeuden rikkojia, joille lähetetään sitten asiasta informatiivinen kirje. Kirjeet ovat suunnattu laajakaistaliittymän omistajille, jotka eivät välttämättä tiedä, että heidän liittymäänsä käytetään tekijänoikeuksien rikkomiseen. Tällaista saattaa tapahtua esim. lapsiperheissä, joissa vanhemmat eivät ole perillä lastensa lataustottumuksista. Virgin Media lähettää kirjeet itse asiakkailleen, eikä BPI saa tietoonsa näiden asiakkaiden nimiä tai osoitteita, joten yhteistyö ei tuo automaattisesti perässään poliisia ja oikeusjuttua, vaikka laajakaistaliittymän omistaja jättäisi varoituksen huomioimatta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 6.6.2008 12:17
Laitelisäyskilpailumme on pyörinyt nyt viikon ajan, ja kuten eilen kerroimmekin, on kilpailu lähtenyt mukavasti käyntiin.
Ajattelimme tuoda hieman lisäväriä ja -mielenkiintoa kilpailuun liittämällä laitelisäyskilpailuun viikkokilpailun. Viikosta 24 eli 9.6.2008 lukien annamme edellisen viikon aikana eniten pisteitä keränneelle käyttäjälle vapaavalintaisen AfterDawn.com -tuotepalkinnon. Valittavana on joko muki, pyyhe tai paita (vain joitain kokoja / laatuja saatavilla). Yksi käyttäjä voi voittaa viikkokilpailun korkeintaan kolme kerta laitelisäyskilpailun aikana. Mikäli käyttäjä voittaa viikkokilpailun useammin, siirtyy palkinto seuraavaksi eniten viikon aikana pisteitä keränneelle käyttäjälle.
Kilpailutilannesivulla on nyt nähtävissä koko kilpailun top 10 -listan lisäksi myös kuluvan viikon ja edellisen viikon top 10 -listat. Tämänhetkisten listojen perusteella viikkopalkintoa ei vielä jaeta, vaan ensimmäisen viikkokilpailun voittaja on selvillä siis 16. päivä kesäkuuta. Tästä eteenpäin palkinto jaetaan viikottain kilpailun päättymiseen saakka. Jaossa on siis kaiken kaikkiaan 12 viikkopalkintoa!
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 6.6.2008 11:02
Apple kertonee maanantai-iltana Suomen aikaa uudesta iPhonestaan - tai mahdollisesti uusimpien huhujen mukaan kahdesta iPhone-mallista.
iLounge-sivusto kertoo kahdesta kosketusnäytöstä, jotka ovat kooltaan 2,8 ja 3,2 tuumaa. Alkuperäisen iPhonen näytön koko on 3,5 tuumaa eli uusissa malleissa mentäisiin pienempään päin.
Näytöistä isompi eli 3,2-tuumainen voisi olla uuden 3G-iPhonen näyttö ja pienempi voisi olla jonkinlaisen pikkuvelimallin näyttö. Apple voisi tuoda uuden 3G-version rinnalle nykyisen kaltaisen mallin pienemmässä koossa ja 2,8 tuuman näytöllä.
Yksi vaihtoehto myös on, että 2,8 tuuman näyttö olisi esimerkiksi uuden perus-iPodin näyttö.
Maanantaita odotellessa...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5.6.2008 23:35
Nine Inch Nails -yhtye (NIN) on tarjonnut kuuntelijoilleen jo useamman kerran ilmaiseksi ladattavaa musiikkia. Nyt NIN:in keulahahmona tunnettu Trent Reznor on saanut houkuteltua tähän jakeluriehaan mukaan myös muita yhtyeitä, jotka esiintyvät samoilla keikkapaikoilla NIN:in kanssa yhtyeen Lights In The Sky -kiertueella. Lopputuloksena on ilmainen EP, jossa on NIN:in lisäksi kuultavissa neljän muun yhtyeen musiikkia.
EP:llä mukana ovat NIN:in lisäksi a place to bury strangers, Does It Offend You, Yeah?, Crystal Castles ja Deerhunter, joilta kaikilta EP:lle on päätynyt yksi kappale. Ladattavat kappaleet ovat MP3-muodossa ja niitä ei ole suojattu DRM-suojauksilla. Musiikin ohella ladattava paketti sisältää mm. Pohjois-Amerikassa tapahtuvan kiertueen aikataulut ja työpöydän taustakuvia.
Kiertueella mukana olevat yhtyeet ovat varmasti vieraita monelle, joten EP:n avulla ihmisten on helppo tutustua kiertueen tarjontaan. Reznor toivookin, että EP:llä olevista yhtyeistä tykkäävät ihmiset ilmaantuisivat keikoille ja tukisivat yhtyeitä ostamalla heidän musiikkiaan.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5.6.2008 20:58
Maksutelevisioyhtiö Viasat on tiputtanut Yleisradion ja Nelosen "ilmaiset" TV-kanavat pois yrityksen satelliittijakelusta. Asiasta kertoi Viasatin maajohtaja Jarkko Nordlund Digitoday-verkkojulkaisulle.
Nordlundin mukaan syitä näiden kanavien poistamiselle ovat kyseisten kanavien kysynnän vähäisyys sekä kapasiteetin tarve Viasatin uusille teräväpiirtokanaville ja MTV3:n maksukanaville. Viasat otti toukokuun loppupuolella tarjontaansa lisää MTV3:n maksukanavia, joista ainoastaan MTV3 Scifi jää näkemättä Viasatin satelliittijakelussa.
Suurin osa Viasat satelliittiasiakkaista katsoo Yleisradion ja Nelosen kanavia antenniverkon avulla, jonka takia vain harvat asiakkaat ovat Nordlundin mukaan valittaneet muutoksesta. "Palautetta on saatu vain muutamilta asiakkailtamme, ja useimmat niistä tulivat katvealueilta, joihin maanpäällinen digi-TV ei ulotu" kommentoi Nordlund Digitodaylle.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 5.6.2008 14:17
Noin viikko on kulunut laitelisäyskilpailun aloittamisesta ja lisäyksiä on tullut kiitettävä määrä. Kilpailu on kuitenkin vielä alkutekijöissään, joten taistelu voitosta on vielä auki. Ehdit hyvin vielä mukaan vaikka et olisi vielä lisännyt laitettakaan, sillä kilpailupäiviä on jäljellä vielä lähes kolmen kuukauden verran.
Pikaisella vilkaisulla laitevertailuun huomaa, että varsinkin uusista kategorioista puuttuu paljon laitteita ja usein myös isojen valmistajien kokonaisia mallistoja. Pienoisena vinkkinä annettakoon, että erityisesti videoprojektoreita, ulkoisia kovalevyjä ja GPS-navigaattoreita saa lisättyä helposti useamman kerralla etsimällä valmistajan, jota ei vielä ole kukaan huomannut lisätä. Myös näytönohjaimista uupuu varmasti paljon malleja.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 5.6.2008 11:16
Suosittu multimediasoitin VLC on käännetty nyt myös iPhonelle. Laajojen toisto-ominaisuuksien ja hyvän käyttöjärjestelmätuen takia erittäin suuressa suosiossa oleva VLC soittaa useimpia ääni- ja videotiedostoja moiteetta. Näin oletetaan myös vlc4iphone-ohjelman soittavan, jonka kerrotaan toimivan myös iPod Touchilla.
Ohjelman taustalla on samainen ZodTTD, joka teki myös snes4iphone-ohjelman. Ohjelma on vielä betatestissä ja valitettavasti saatavilla ainoastaan testaajille, mutta piahkoin on odotettavissa myös julkinen versio. ZodTTD kertoo, että tuettujen tiedostoformaattejen joukossa on muun muassa XviD, h264, MPEG4, FLAC, 3GP, MP3, MPEG2, AVI, sekä monta muuta. Luonnollisesti vlc4iphonen voi asentaa vain jailbreakatuille laitteille.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4.6.2008 23:31
Apple aloitti elokuvien vuokraamisen Yhdysvalloissa iTunesin kautta tämän vuoden tammikuussa ja elokuvien kauppaaminen pääsi tosissaan käyntiin toukokuun alussa. Tänään vuokraus- ja myyntitoiminta on laajentunut sekä Kanadaan että Isoon-Britanniaan.
Kanadassa iTunesin elokuvatarjonta on lähes yhtenevä Yhdysvalloissa toimivan iTunesin kanssa, mutta brittiläisen iTunesin tarjonnasta löytyy "vain" 700 elokuvaa, joista noin sata on saatavilla teräväpiirtoversioina. Tarjonnan lisäksi myös maiden välinen hintataso on erilainen. Kanadassa vanhojen elokuvien ostaminen omaksi maksaa noin 14,99 paikallista dollaria (noin 9,50 euroa). Uutuuselokuvista joutuu puolestaan pulittamaan 19,99 paikallista dollaria (noin 12,70 euroa). Briteissä vastaavat hinnat vanhoille elokuville ovat 6,99 puntaa (noin 8,90 euroa) ja uutuuksille 10,99 puntaa (noin 13,90 euroa). Yhdysvalloissa vastaavat hinnat ovat 9,99 (noin 6,50 euroa) ja 14,99 (noin 9,70 euroa) paikallista dollaria.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4.6.2008 20:47
Pekingin olympialaisten televisiolähetyksistä ei tule pulaa Suomessa, sillä YLE:n lisäksi ohjelmaa lähettävät Eurosport- ja EurosportHD-kanavat, joista jälkimmäinen lähettää kisoja teräväpiirtolähetyksinä. EurosportHD ei ole kuitenkaan enää yksin Pekingin teräväpiirtolähetysten kanssa, vaan myös "teräväpiirtojarruna" tunnettu YLE on päättänyt yllättää suomalaiset tarjoamalla teräväpiirtolähetyksiä Pekingistä.
Yleisradion omilla kanavilla teräväpiirtolähetyksiä ei kuitenkaan nähdä, vaan ohjelmia nähdään lähinnä laajakaista- ja satelliittijakelussa. Välitettävät teräväpiirtolähetykset ovat samoja lähetyksiä, joita nähdään YLE TV2 -kanavalla. Satelliittijakeluna YLE:n teräväpiirtolähetyksiä näkevät Canal Digitalin asiakkaat ja IPTV:n eli laajakaistajakelun avulla Saunalahti Groupin asiakkaat.
Tämän lisäksi teräväpiirtolähetyksiä nähdään myös antenniverkossa, mutta lähetysalue on rajoittunut pääkaupunkiseudulle, jossa Digita Oy testaa maanpäällisiä teräväpiirtolähetyksiä. Pääkaupunkiseudulla lähetykset lähetetään Espoosta ja lähetysten katselu onnistunee ainakin tietokoneilla, joista löytyy digisovitin ja sopiva ohjelmisto. Tarvittava kaista teräväpiirtolähetyksille otetaan analogialähetyksien loppumisen yhteydessä vapautuneelta VHF-taajuusalueelta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4.6.2008 17:01
Elektroniikkajätti LG on esitellyt kuluttajien iloksi uusia Blu-ray-asemia, jotka on tarkoitettu käytettäviksi tietokoneiden kanssa. Kaikki uudet asemat sisältävät sekä SecurDisc- että LightScribe-tuet, joten omat levyt voi tarvittaessa salata ja polttomerkitä.
Ensimmäinen uutuus on BE06, joka on USB 2.0 -liitännällä varustettu ulkoinen Blu-ray-asema. BE06:n lukee BD-R-levyjä 6x-nopeudella ja BD-RE-levyjä 2x-nopeudella. DVD- ja CD-levyille tiedon tallentaminen onnistuu jopa 16x-nopeudella. Blu-ray-levyille tiedon tallentaminen ei kuitenkaan BE06:lla onnistu. BE06 tarvitsee käyttöä varten erillisen virtalähteen, jonka vuoksi sen käyttö esim. matkustaessa voi olla ongelmista, jos sähköpistoketta ei ole käytettävissä. Aseman suositushinta Yhdysvalloissa on 379,95 dollaria.
LG:n toinen uutuus on GBC-H20L, joka on Blu-ray-, DVD- ja CD-levyjä lukeva asema tietokoneeseen. BE06:n tapaan myös GBC-H20L lukee BD-R-levyjä 6x-nopeudella ja BD-RE-levyjä 2x-nopeudella. LG:n antama suositushinta Yhdysvalloissa laitteelle on 199,95 dollaria.
LG:n kolmas uutuus on GBW-H20L, joka on tallennusominaisuuksilla varustettu versio GBC-H20L:sta. GBW-H20L:n avulla pystyy lukemisen lisäksi tallentamaan tietoa BD-R-levyille 6x-nopeudella ja BD-RE-levyille 2x-nopeudella. DVD-levyille tallennus onnistuu jopa 16x-nopeudella ja CD-levyille 40x-nopeudella. GBW-H20L:n suositushinta Yhdysvalloissa on 279,95 dollaria.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3.6.2008 23:14
Vuoden 2006 syksyllä Kaapelitelevisioliitto esitteli uuden Cable Ready -tunnuksen, jonka tarkoituksena on helpottaa kuluttajien arkea kertomalla mitkä digisovittimet ja -televisiot ovat läpäisseet Kaapelitelevisioliiton testit, joilla taataan laitteiden toimivuus suomalaisissa kaapeliverkoissa. Vuoden alussa Kaapelitelevisioliiton toiminta yhdistyi Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliiton eli FiComin toimintaan ja yhdistymä on nyt esitellyt jatkoa Cable Ready -tunnukselle teräväpiirron muodossa.
Uusi Cable Ready HD -tunnus kertoo kuluttajalle, että kyseisen merkinnän saaneet teräväpiirtolaitteet toimivat moitteettomasti suomalaisissa kaapeliverkoissa. Kaapeliverkoissa teräväpiirron ainoa muutos ei ole kuvan kasvanut tarkkuus, vaan myös maksukanavien salaus on monimutkaistunut ohjelmayhtiöiden painostuksen vuoksi.
Kaapeliverkossa otetaan tämän vuoden aikana käyttöön teräväpiirtokanavilla korttilinkitys, jonka myötä asiakkaan ohjelmakortille avatut maksulliset teräväpiirtokanavat näkyvät vain siinä teräväpiirtolaitteessa, johon kortti on määritelty. Suomalaisten kaapelitelevisioyhtiöiden tavoitteena on ottaa korttilinkitys käyttöön teräväpiirtokanaville elo-syyskuussa. Tämä korttilinkitys voidaan tehdä Suomessa ainoastaan Cable Ready HD -vaatimukset täyttävään laitteeseen, jonka vuoksi kuluttajille on tärkeä tietää Cable Ready HD -yhteensopivat laitteet.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3.6.2008 18:10
Kerroimme viime viikolla OiNK-sivuston poliisitutkintaan liittyneestä pidätyksestä ja nyt Clevelandin poliisi on vahvistanut tiedot, joiden mukaan jo kuusi ihmistä on pidätetty, koska he jakoivat musiikkia viime vuonna suljetun OiNK-sivuston avulla.
Pidätyksistä kolme tapahtui toukokuun 23. päivä ja toinen pidätysaalto järjestettiin 28. päivä toukokuuta. Pidätettyjen ikä vaihtelee 19-33 vuoden välillä ja yleisistä tietotekniikkapidätyksiin liittyvistä ennakkoluuloista poiketen yksi pidätetyistä on nainen. Kuulusteluissa pidätetyiltä oli kysytty tunsivatko he OiNK-sivustoa pyörittäneen Alan Ellisin. Tämän lisäksi heiltä pyydettiin heidän OiNK-sivustolla käyttämänsä käyttäjätunnukset ja salasanat.
Isossa-Britanniassa voimassa olevien lakien mukaan salausavaimien ja salasanojen luovuttaminen poliisille on pakollista ja tästä kieltäytyminen voi johtaa jopa viiden vuoden vankeusrangaistukseen. Kaikilta pidätetyiltä otettiin lisäksi sekä sormenjäljet että DNA-näyte. Kuulusteluiden jälkeen pidätetyt vapautettiin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2.6.2008 17:09
Vaikka HD DVD- ja Blu-ray-formaatteja on mainostettu ensisijaisesti teräväpiirtoelokuvien tallennusmediana, on uusilla tallennusformaateilla muutakin käyttöä. Yksi käyttökohde on musiikin tallentaminen teräväpiirtolevyille, joissa voidaan käyttää häviötöntä audion pakkausta ja HDMI-liitännällä varustetun soittimen ja vahvistimen avulla myös monikanavaäänet saa siirrettyä helposti ja häviöttömästi yhden ainoan kaapelin avulla.
Teräväpiirtolevyt eivät kuitenkaan ole toistaiseksi keränneet erityisen suurta muusikkojen tukea, vaikka useiden artistien ja yhtyeiden esiintymiä on kuvattu jo pidemmän aikaa teräväpiirtokameroilla. Norjalaisen TrondheimSolistene-orkesterin uudella Divertimenti-julkaisulla ei kuitenkaan videota nähdä, vaan kyseessä on maailman ensimmäinen puhtaasti kuunteluun tarkoitettu Blu-ray-julkaisu. Ainoat videot levyllä ovat levyn navigointia varten tehdyt valikot, jonka myötä Blu-ray-levyn suuri tallennuskapasiteetti on voitu pyhittää puhtaasti audion tallennukseen.
Koska Blu-ray-soitinten ja vahvistimien tuki erilaisille audioformaateille vaihtelee suuresti, on julkaisun suhteen pelattu varman päälle ja sama noin 69 minuutin esitys löytyy levyltä viidessä eri formaatissa. Mukana ovat 2.0 LPCM 24BIT/192 kHz, 5.1 LPCM 24BIT/192 kHz, 5.1 DTS HD Master Audio 24BIT/192 kHz, 5.1 Dolby True HD 24BIT/192 kHz ja 5.1 Dolby Digital 48kHz, joten levyn kuuntelu onnistuu kaikkien Blu-ray-soitinten kanssa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 1.6.2008 19:31
Videopalveluiden aikakaudella tekijänoikeuksiin liittyvät ongelmat ovat nousseet usein keskustelun aiheeksi, koska tekijänoikeuksien suojeleminen on todella hankalaa videopalveluiden runsaasta määrästä ja valtavasta käyttäjäkunnasta johtuen.
Tekijänoikeuksiaan ahkerasti puolustava Prince on kuitenkin nyt luonut uudenlaisen tekijänoikeussotkun, johon Princen ohella liittyy myös Radiohead.
Tapaus sai alkunsa tämän viikon maanantaina Coachella Valley Music and Arts Festival -tapahtumassa, jossa Prince esitti omien kappaleidensa lisäksi oman versionsa Radioheadin Creep-kappaleesta. Kaikki halukkaat eivät kuitenkaan nähneet tätä esitystä, mutta onneksi eräs esitystä seurannut henkilö tallensi tapahtuman videolle ja laittoi videon tämän jälkeen YouTube-videopalveluun.
Tieto Princen esityksestä levisi nopeasti myös Radioheadin jäsenille, jotka koettivat katsella kyseistä videota YouTubesta. Yhtyeen harmiksi Princeä edustava levy-yhtiö NPG Records oli kuitenkin poistattanut videon YouTubesta Yhdysvalloissa voimassa olevan DMCA-lain (Digital Millennium Copyright Act) nojalla. Videossa ei kuitenkaan soiteta kappaletta, jonka tekijänoikeudet ovat Princen hallussa, vaan Creep-kappaleen oikeudet kuuluvat Radioheadille, joten joidenkin mielestä NPG Recordsilla ei ollut oikeutta tehdä DMCA-poistopyyntöä YouTubelle. Toistaiseksi sekä YouTube että Prince ovat olleet vaitonaisia DMCA-poistopyynnön laillisuudesta.
Lue koko juttu...
Viikon kommentoiduimmat uutiset
Viimeisimmät uutiskommentit
Uutisarkisto