Palaute
 
AfterDawn: IT-alan uutiset
  In English  Suomeksi  På svenska På norsk

Uutiset (11 / 2007)

AfterDawn: Uutiset

Helsingin kotitalouksista 1/3 ei maksa TV-lupamaksuaan

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 30. marraskuuta, 2007 12:55

Helsingin kotitalouksista 1/3 ei maksa TV-lupamaksuaan Yleisradion uutistoimitus on julkaissut tilastotietoja tekemästään kuntakohtaisesta televisiolupamaksukartoituksesta. Listan mukaan helsinkiläiset ovat Suomen laiskimpia televisiomaksun maksajia.

Vantaalla televisioluvan on lunastanut 78 prosenttia kotitalouksista. Espoossa vastaava lukema on 76 prosenttia, Lahdessa 74 prosenttia, Jyväskylässä 72 prosenttia ja Oulussa 69 prosenttia. Helsingin vastaavilla lukemilla ei ole Oulun tapaan syytä rehvastella; 68 prosenttia ei ole kovin vakuuttava suoritus. Lupamaksua maksaa Helsingissä siis vain noin kaksi kolmesta kotitaloudesta.

Hyvin maksunsa ovat hoitaneet esimerkiksi Pietarsaari ja Pelkosenniemi, joiden asukkaista lupa on voimassa yli 98 prosentilla.

Kaikkein ahkerimmat maksajat löytyvät tosin Kolarista (114%), Kittilästä (105%) ja Muoniosta (104%). Edellä mainituilla paikkakunnilla kotitalouksien määrään suhteutettu prosenttilukema kipuaa yli sadan. Ilmiön kerrotaan selittyvän alueiden runsaalla loma-asutuksella.


Lähteet:
YLE
Digitoday




AfterDawn: Uutiset

3G-iPhone ensi vuonna

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 30. marraskuuta, 2007 12:18

3G-iPhone ensi vuonna Applen iPhone-puhelinta on kritisoitu paljon sen vanhahtavan tekniikan takia. Vaikka laitteesta löytyy EDGE ja WLAN, on 3G-verkkotuki loistanut poissaolollaan. Applen pääjohtaja Steve Jobs kertoi syyskuussa, että kolmannen sukupolven matkaviestinverkkotuki imaisisi iPhonen akun tyhjäksi aivan liian nopeasti.

Vaikka Jobs epäili akkukestoa, toivoi hän akkukeston paranevan riittävälle tasolle ensi vuoden loppuun mennessä. Jobsin väitteet ovat käymässä toteen, sillä Yhdysvalloissa iPhonea yksinoikeudella kaupitteleva AT&T kertoi, että kyseisestä puhelimesta on kuin onkin tulossa ensi vuonna 3G-versio.

"Saatte sen ensi vuonna", AT&T:n johtaja Randall Stephenson totesi Bloombergin mukaan yhdysvaltalaisille kuluttajille. Hintaa Stephenson ei osannut uudelle versiolle vielä arvaillakaan.

Ranskaan rantautunut iPhone maksaa tällä hetkellä matkapuhelinoperaattori Orangen myymänä ilman SIM-lukitusta 749 euroa. Lukitun puhelimen saa itselleen 399 eurolla, jonka lisäksi kylkiäiseksi irtoaa muhkea, vähintään 49 euron kuukausimaksu. Myös Saksassa kaupitellaan SIM-vapaata iPhonea. Hintaa T-Mobilen myymältä vapaalta iPhonelta löytyykin sitten jo kunnioitettavat 999 euroa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Tekijänoikeusjärjestöt kohta rahapulassa?

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 30. marraskuuta, 2007 8:26

Tekijänoikeusjärjestöt kohta rahapulassa? Kansainvälisen levy-yhtiö EMI:n kerrotaan haluavan vähentää tekijänoikeusjärjestöille annettavaa rahallista tukea. Levy-yhtiöiden oikeuksia puolustaville tahoille syydetään vuosittain todella suuria summia rahaa.

EMI:n osti hiljattain Terra Firma -niminen sijoitusyhtiö. Uudet tuulet taitavat puhaltaa, sillä RIAA:lle (Recording Industry Association of America) ja IFPI:lle (International Federation of the Phonographic Industry) maksettavat tuet ovat vähentymässä huhujen mukaan reippaasti. IFPI arvioi, että neljä suurinta levy-yhtiötä (EMI, Warner Music Group, Sony BMG ja Universal Music Group) rahoittavat heidän toimintaansa vuosittain yli 130 miljoonalla dollarilla. EMI:n tuen epävarmuus saattaakin aiheuttaa tekijänoikeusjärjestöille päänvaivaa.

EMI:n kerrotaan käyvän tällä hetkellä läpi strategisia järjestelyjä hiljattain tapahtuneen omistajavaihdoksen vuoksi. Levy-yhtiö on kärsinyt merkittävästi muiden kumppaniensa tavoin CD-levyjen vähentyneestä myynnistä. EMI ei ole vielä antanut virallista tiedotetta tukien leikkaamisesta.


Lähteet:
Reuters
BetaNews
Sektori.com




AfterDawn: Uutiset

Suomi puhui DVB-H:n puolesta

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 30. marraskuuta, 2007 7:38

Suomi puhui DVB-H:n puolesta Kerroimme toissa päivänä Nokian kehittelemän DVB-H-tekniikan pakollistamisen joutumisesta EU:ssa vastatuuleen. Uutistoimisto Reuters kertoi tällöin ainakin kymmenen maan aikovan vastustaa ainoastaan yhden mobiilitelevisiotekniikan tulemista pakolliseksi EU:n alueella. Suurien vastustajamaiden joukossa ovat muun muassa Iso-Britannia, Saksa, Espanja ja Hollanti. Suomi ja Ranska ovat tekniikan pakollistamisen puolella.

Viestintäministeri Suvi Lindén on puhunut yhden yhtenäisen mobiilitelevisiostandardin, DVB-H:n, valinnan puolesta Brysselissä. Hänen mukaansa eurooppalaisille palveluiden ja sisällöntuottajille olisi suuri etu avoimesta, yhteensopivasta ja yhtenäisestä teknisestä toimintaympäristöstä. Lindén puhui asiasta eilen EU:n viestintäministerien yhteisessä kokouksessa Brysselissä.

DVB-H:n valintaa EU:n yhteiseksi mobiilitelevisiostandardiksi vastustavat maat perustelevat päätöstään sillä, että ainoastaan kysynnän tulisi ohjata markkinoita. Tämä saattaa johtaa pahimmillaan siihen, että markkinoille tulee useita standardeja edustavia laitteita, mitä ei voi pitää ainakaan kuluttajien kannalta hyvänä asiana.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Last.fm tekee yhteistyötä The Pirate Bayn kanssa

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 30. marraskuuta, 2007 7:07

Last.fm tekee yhteistyötä The Pirate Bayn kanssa Yhdysvaltalaisen televisio- radioyhtiö CBS:n omistama musiikkiarvostelusivusto Last.fm on tehnyt eilisestä asti yhteistyötä torrent-sivusto The Pirate Bayn kanssa. Sivustot sopivat, että ruotsalaissivusto saa käyttää Last.fm:n palvelimia radiolähetteiden lisäämiseksi torrent-hakupalveluunsa.

Palvelun toteutus liittyy Pirate Bayn eilen lisäämään ominaisuuteen, joka näyttää musiikkiin liittyvien torrent-tiedostojen lataussivulla tutkittavaan artistiin liittyvää lisätietoa. Artistin lisätiedot saa auki klikkaamalla torrent-kuvauksen alla olevaa "Show detailed artist info" -linkkiä.

Last.fm:n edustaja kertoi The Registerille, että vaikka sivusto ei suoranaisesti tuekaan Pirate Bayn toimintaa, se ei kuitenkaan kontrolloi sitä, että kuka heidän palveluaan käyttää. Hänen mukaan palvelun kieltäminen Pirate Baylta ei noudattaisi sivuston oikeaa henkeä.

Last.fm-sivusto kerää tilastoja käyttäjien musiikin kuuntelusta mediatoisto-ohjelmien lähettämien tietojen pohjalta. Tiedoista palvelu laatii kaavioita, joista näkee käyttäjien suosikkiartistit ja -kappaleet. Palvelun avulla käyttäjät voivat etsiä samantyyppisen musiikin kuuntelijoita, jonka lisäksi sivusto antaa ehdotuksia käyttäjää mahdollisesti kiinnostavista muista artisteista. Last.fm räätälöi käyttäjälle myös tutkitun artistin tuotantoon liittyvää materiaalia sisältävän radiosyötteen.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Yhdysvalloissa myyty yli 750 000 HD DVD -soitinta

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 29. marraskuuta, 2007 19:21

Yhdysvalloissa myyty yli 750 000 HD DVD -soitinta Blu-ray ja HD DVD -leirien välinen kamppailu markkinaherruudesta on keskittynyt pitkälti numeroihin. Kun Blu-ray-leiri on uutisoinnissaan kertonut myytyjen elokuvien määriä, on HD DVD -leiri puolestaan painottanut myytyjen soitinten lukumääriä.

Nyt HD DVD -leiri jatkaa samalla linjalla ja uusin tieto tulee Yhdysvalloista, jossa HD DVD -soittimia on myyty jo yli 750 000 kappaletta. HD DVD -leirin laskuoppi on hieman muuttunut aikaisemmasta, sillä nyt mukaan on laskettu Xbox 360 -pelikonsolin erilliset HD DVD -asemat.

Aiemmin HD DVD -leiri painotti tavallisten teräväpiirtosoitinten myyntejä, joiden valossa HD DVD -soittimet ovat myyneet paremmin kuin Blu-ray-soittimet. HD DVD -leirin kannalta numerot muuttuvat kuitenkin hyvin synkiksi, jos mukaan otetaan myös muut laitteet, sillä Sonyn Blu-ray-elokuvia toistavaa PlayStation 3 -pelikonsolia on myyty Yhdysvalloissa yli kaksi miljoonaa kappaletta.

Miljoonan myydyn HD DVD -soittimen ja -aseman raja saattaa kuitenkin rikkoutua Yhdysvalloissa vielä tämän vuoden aikana, sillä juhlapyhien kulutusinto innostanee kuluttajia teräväpiirtolaitteiden ostoon.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Mobiilidatan käyttö nelinkertaistui viime vuodesta

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 29. marraskuuta, 2007 15:24

Mobiilidatan käyttö nelinkertaistui viime vuodesta Viestintävirasto on julkaissut tänään kolmannen vuosineljänneksen markkinakatsauksen, jossa eniten huomiota on herättänyt mobiilidatan käytön kasvu.

Viestintäviraston keräämien markkinatietojen perusteella matkapuhelinverkoissa tapahtuva dataliikenne oli heinä-syyskuussa noin puolitoistakertainen edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Vuoden takaiseen kolmanteen vuosineljännekseen verrattuna liikenne on lähes nelinkertaistunut.

Mobiililaajakaistaliittymiä ja erilaisia kiinteähintaisia datapaketteja oli syyskuun lopussa Suomessa käytössä noin 410 000 kappaletta. Matkapuheluiden osuus kasvoi edellisen vuoden kolmanteen vuosineljännekseen verrattuna hieman alle seitsemän prosenttia. Multimediaviestien määrä kasvoi vastaavaan ajankohtaan verrattuna yli 20 prosenttia tekstiviestien määrän kasvun jäädessä noin viiteen prosenttiyksikköön.

Viestintäviraston markkinatutkimuksen mukaan 3G-matkapuhelimia myytiin kytkypaketteina heinä-syyskuussa hieman alle 80 000 kappaletta. Luku vastaa noin 25 prosenttia vastaavana ajankohtana myydyistä kaikista matkaviestinliittymistä.

Syyskuun lopussa Suomessa oli käytössä yhteensä noin 1 574 000 laajakaistaliittymää. Liittymien määrä kasvoi noin neljä prosenttiyksikköä edellisen vuosineljänneksen lopun tilanteeseen verrattuna. Laajakaistaliittymistä noin 30 prosentin kerrotaan olevan nopeudeltaan vähintään 2 Mbit/s.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Osta maksukanava, niin TV-lupatarkastajat koputtavat oveesi?

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 29. marraskuuta, 2007 8:12

Osta maksukanava, niin TV-lupatarkastajat koputtavat oveesi? Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungnerin mukaan maksullisten televisiokanavien käyttäjätietojen luovuttaminen helpottaisi TV-lupatarkastajien työtä.

Maksamattomien televisiolupamaksujen takia YLE on ilmoittanut menettävänsä vuosittain noin 40 miljoonaa euroa. Viestintävirasto kertoo, että noin 10 prosenttia suomalaisista on jättänyt lupamaksunsa maksamatta. Tämä tekee nopean laskutoimituksen jälkeen noin 200 000 kotitaloutta.

Jungner kertoi, että hän kiristäisi lupamaksujen valvontaa avaamalla maksullisten televisiokanavien käyttäjärekisterit, jolloin televisiolupamaksua voitaisiin periä paljon helpommin.

"Jos nämä maksullisten TV-kanavien asiakkaat, joita on satojatuhansia, jos kaikki nämä rekisterit avattaisiin näille tv-luvan tarkastajille, niin se olisi pieni suuri toimi, jolla nopeasti saataisiin tätä valvontaa tiukennettua. Tuo olisi hyvä, teknisesti helppo, yksinkertainen ja reilu tapa hoitaa tämä asia kuntoon", kertoo Jungner YLE:n verkkosivuilla.

"Viime kädessä on kysymys siitä, että luvatta katsovat ikään kuin siipeilevät näiden lupaa maksavien kustannuksella. Tämä on jotain sellaista, jolle on ehdottomasti saatava loppu."

"Mikäli kaikki maksaisivat vuosittain lupamaksunsa, niin voitaisiin alkaa puhua säästöjen sijaan sisällöstä", hän lisää.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Google paikantaa ilmaiseksi ilman GPS:ää

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 29. marraskuuta, 2007 7:53

Google paikantaa ilmaiseksi ilman GPS:ää Hakukonejätti Google on tuomassa ilmaista paikannuspalvelua myös niille puhelimille, joissa ei ole GPS-vastaanotinta laisinkaan. Uudistetun Google Maps for Mobile -palvelun kerrotaan osaavan paikallistaa matkapuhelimen sijainti kolmiomittauksen avulla.

Googlen My Locations -palvelu tunnistaa puhelimen sijainnin matkapuhelintukiasemien signaalien perusteella. Vaikka tukiasemia hyödyntävä kolmiomittaus kuulostaa hienolta ja uudelta, ei sillä päästä lähellekään GPS-järjestelmän tarkkuuteen, joka näyttää sijainnin parhaimmillaan jopa muutaman metrin tarkkuudella.

Cnetin tietojen mukaan Googlen palvelu ilmoittaa matkapuhelimen sijainnin noin kymmenen korttelin tarkkuudella. Tämä tekee siitä tavallisessa navigaattorikäytössä hieman epäkäytännöllisen, mutta palvelun avulla pystyy ainakin tarkistamaan, että mihin kaupunginosaan on eksynyt. Matkapuhelinoperaattorit ovat tarjonneet vastaavaa maksullista palvelua jo pidemmän aikaa.

My Locations -palvelu on tarjolla tällä hetkellä vasta Yhdysvalloissa, mutta Euroopan, Britannian ja Aasian osien luvataan saavan pian omansa. Palvelu on ilmainen ja operaattoririippumaton. Matkapuhelinoperaattorista riippuen palvelun käyttäminen voi tosin tulla kalliiksi datasiirtomaksujen muodossa. Google Maps -ohjelmisto toimii useimmissa Nokian S60-pohjaisissa älypuhelimissa ja Windows Mobile -puhelimissa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

DVB-H:n pakollistaminen jäihin?

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 29. marraskuuta, 2007 0:50

DVB-H:n pakollistaminen jäihin? Euroopan komission suunnitelmat DVB-H-tekniikan pakolliseksi asettamisesta on suututtanut osan jäsenmaista. Ainakin Britannia, Saksa, Espanja ja Hollanti vastustavat ainoastaan Nokian kehittelemän tekniikan pakollistamista. Suomi ja Ranska ovat sen sijaan teknologian pakollistamisen kannalla.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että ainakin 10 EU-maata vastustaa vain DVB-H:n pakolliseksi asettamista. Reutersin mukaan vastustajien mielipiteet käyvät ilmi tekstiluonnoksesta, jota Euroopan unionin tietoliikenneministerien on tarkoitus käsitellä huomenna tapaamisessaan.

Euroopan komissio perusteli aikaisemmin yhden teknologian suosittelemista markkinoiden yhtenäisyydellä ja mittakaavaeduilla, jotka parantaisivat kuluttajienkin tilannetta tuomalla hintoja alas. Heinäkuussa komissaari Vivianne Leding kertoi harkitsevansa Nokian DVB-H-tekniikan määräämistä pakolliseksi. Idean vastustajamaiden mielestä ainoastaan kysynnän tulisi ohjata markkinoita.

DVB-H:n pahimpia kilpailijoita uskotaan olevan Qualcommin MediaFlo ja Samsungin T-DMB.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Listat Blu-ray- ja HD DVD -formaatteja tukevista tahoista

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28. marraskuuta, 2007 16:54

Listat Blu-ray- ja HD DVD -formaatteja tukevista tahoista Käyttäjien esittämän palautteen johdosta olemme julkaisseet nyt listat Blu-ray- ja HD DVD -formaatteja tukevista tahoista. Listoja on neljä kappaletta, joista ensimmäisessä on elokuvastudiot, toisessa kuluttajaelektroniikkaa valmistavat yritykset, kolmannessa PC-rautaa valmistavat yritykset ja neljännessä on kerätty yhteen kaikki Blu-ray- ja/tai HD DVD -formaatteja tukevat osapuolet.

Listoja tullaan päivittämään säännöllisin väliajoin, mutta jos löydät listoista virheitä tai huomautettavaa, niin ota yhteyttä allekirjoittaneeseen yksityisviestillä.

Blu-ray- ja HD DVD -formaatteja tukevat osapuolet




AfterDawn: Uutiset

Suomalaisilla kopioinnin säännöt hukassa

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 28. marraskuuta, 2007 11:45

Suomalaisilla kopioinnin säännöt hukassa Kolmannes tietokoneen käyttäjistä ei tunne yksityistä kopiointia koskevia sääntöjä. Näin kertoo ainakin tekijänoikeusjärjestöjen teettämä kysely ihmisten kopiointitottumuksista.

Osan ihmisistä kerrotaan luulevan, että kaikkea saa kopioida vapaasti kenelle vaan. Yksi kymmenestä suomalaisesta ei taas tiedä, että he saavat tehdä muutamia kopioita omaan ja läheistensä käyttöön. IRC-Gallerian käyttäjille tehty testi osoittaa, että sääntöjen vaillinainen tuntemus on yllättävän yleistä. Asiakaskuntana sivuston käyttäjät kuuluvat internetin aktiivisimpiin käyttäjiin.

"Tekijänoikeus koetaan epäoikeudenmukaisena koska ihmiset eivät tunne lain käyttäjille suomia oikeuksia", kertoo tutkija Herkko Hietanen. "Moni luuli sallitun toiminnan olevan kiellettyä."

Hietanen kertoo myös, että ääniteollisuus on jostain kumman syystä ruokkinut vääriä kuvitelmia antamalla omituisia lausuntoja. Ne antavat hänen mukaansa ristiriitaisen kuvan tekijänoikeuden rajoituksista.

"Tuottajilla on omat syynsä sopan hämmennykseen. Ehkä he ajattelevat että jokainen yksityinen kopio on heidän myynnistään pois. Oikeudenomistajilla on kuitenkin velvollisuus tiedottaa myös käyttäjien oikeuksista mikäli tiedotus tapahtuu julkisella rahalla", hän selvittää.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Kaapelitalouksissa digiboksit vähissä

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 28. marraskuuta, 2007 10:39

Kaapelitalouksissa digiboksit vähissä Finnpanelin tässä kuussa tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisista kaapelitelevisiotalouksista vasta noin 76 prosenttia on valmistautunut analogisten televisiolähetysten loppumiseen hankkimalla olohuoneeseensa digisovittimen.

Tutkimuksen mukaan jo 99 prosenttia antennitalouksista on päivittänyt kotinsa digiaikaan hankkimalla digilähetysten vastaanottoon soveltuvan digiboksin. Noin tuhannen ihmisen puhelinhaastatteluun pohjautuvan tutkimuksen tulokset osoittavat, että televisiotalouksista noin kaksi prosenttia aikoi hankkia ensimmäisen digisovittimensa tämän vuoden puolella. Kahdeksan prosenttia vastanneista aikoi hankkia ensimmäisen digiboksinsa vasta ensi vuonna. Yhteensä kaksi prosenttia vastanneista kertoi, että ei aio hankkia digisovitinta ollenkaan, tai ei osaa sanoa, että milloin hankkii.

Tutkimuksen virhemarginaalin kerrotaan olevan 2-3 prosenttiyksikköä.

Analogiset televisiolähetykset päättyivät Suomessa maanpäällisessä antenniverkossa viime elokuun lopussa. Syyskuussa 16 prosenttia suomalaisista televisiotalouksista oli vielä ilman digisovitinta. Kaapelitelevisiotaloudet saavat nauttia analogisista lähetyksistä vielä hetken - kaapelioperaattoreille on annettu mahdollisuus jatkaa analogisia lähetyksiään verkossa vielä 2008-vuoden helmikuun loppuun saakka.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

50-tuumainen kuva painaa nyt 100 grammaa

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 28. marraskuuta, 2007 10:03

50-tuumainen kuva painaa nyt 100 grammaa Sydneylainen 22Moo on kertonut YelloMosquito-tytäryhtiönsä uudesta mielenkiintoisesta näyttölaitteesta. Yritys väittää tuovansa markkinoille maailman ensimmäiset langattomat videonäytöllä varustetut lasit, jotka toistavat esimerkiksi DivX-videoita.

YelloMosquiton Qingbar GP300 -lasien kehutaan olevan ensimmäiset videolasit maailmassa, jotka hyödyntävät uutta LCOS-tekniikkaa (Liquid Crystal on Silicon). Videolasien lupaillaan antavat käyttäjälleen samanlaisen elokuvakokemuksen, kuin 50-tuumainen näyttölaite kahden metrin etäisyydeltä katseltaessa.

Qingbar GP300:n lupaillaan olevan täysin langaton järjestelmä. Niiden kerrotaan olevan kevyet ja helposti mukana kulkevat. Laitteen mediasoitin tukee miniSD-muistikortteja, joten laajennettavuuttakin riittää. Laseilla on mahdollista toistaa myös muita formaatteja DivX:n lisäksi, ainakin MP4, MPG ja ASF ovat tuettujen videoformaattien listalla. Audioformaateista toistuvat MP3, WMA9, IMA ja AAC.


Tekniset tiedot:

  • Muistikortti: Tuki miniSD-korteille
  • Valikoiden kieli: Englanti/Kiina (tuki monikielisyydelle)
  • Dataliitäntä: USB
  • Kaukosäädin: Kyllä
  • Tuetut audioformaatit: MP3/WMA9/IMA/AAC
  • Tuetut videoformaatit: MP4/MPG/AVI/ASF (Divx3.x/4.x/5.x & XviD)
  • Tuetut tekstiformaatit: TXT
  • Tuetut kuvaformaatit: JPEG
  • Virransyöttö: Ladattava Li-ion-akku (750 mAh)
  • Näytön resoluutio: QVGA 432 x 240 (pikseliä)
  • Verrannollinen kuvan suuruus: 50" kahden metrin päästä katseltuna
  • Katselukulman suuruus: 22 astetta
  • Kontrasti: 200:1
  • Toimintalämpötila: -10 ~ +70 celsiusastetta
  • Mitat: (P x L x K) 180 x 175 x 40 (mm)
  • Paino: 100g

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Kiinteästi tekstitetty TV1 korvaa Extran

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 28. marraskuuta, 2007 0:03

Kiinteästi tekstitetty TV1 korvaa Extran Kuten uutisoimme viime perjantaina, Yleisradion on huhuttu lakkauttavan osaa tuotannostaan. Lakkautusuhan alla olivat YLE Extra, Radio Extrem ja Radio Peili. Tänään YLE vahvisti kuitenkin, että ei ole lakkauttamassa ruotsinkielistä Radio Extremiä eikä suomenkielistä Radio Peiliä. Ainoastaan televisiokanava Extra tulee olemaan historiaa ensi vuoden alkuun mennessä.

Asiasta päätti tänään tiistaina Yleisradion hallintoneuvosto. Päätöksen mukaan Extran ohjelmistoa ohjataan esitettäväksi muille kanaville. Vapautuva jakelukapasiteetti käytetään alkuvaiheessa tekstitysongelman korjaamiseen. Kanavapaikalla aiotaan lähettää TV1-kanavaa, jossa tekstitykset on poltettu kiinteästi kuvaan. Näin tekstit saadaan näkymään oikein kaikissa digivastaanottimissa.

Yleisradio kertoo, että ensi syksynä kanavapaikalle siirtyy Ruotsin SVT Europa -kanava. Päätös luopua Extra-kanavasta oli Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungnerin mukaan raskas, mutta tarpeen.

"Tekstitysongelmiin on kertakaikkiaan saatava ratkaisuja, ja varma tapa on polttaa teksti kiinni kuvaan. Emme kuitenkaan halunneet luopua TV1:n digitekstityksen vammais- ja erityispalveluista, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lähettää TV1 kahteen kertaan. Siksi Extra sai väistyä tämän poltetulla tekstillä tulevan TV1:n tieltä", Jungner kertoo. Hän myöntää päätöksen kertovan, että tekstitys ei ole edelleenkään toiminut odotetulla tavalla korjausyrityksistä huolimatta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

IBM:n patentti toisi lisää mainoksia DVD-elokuviin

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 27. marraskuuta, 2007 18:40

IBM:n patentti toisi lisää mainoksia DVD-elokuviin Patentteja kahmiva teknologiayritys IBM on hakenut Yhdysvalloissa patenttia DVD-elokuvalle, jonka katselun yhteydessä kuluttajalle näytettäisiin pakollisia mainoksia.

Kuluttajan katseluelämys voitaisiin siis lopettaa tietyissä kohdin elokuvaa näytettävillä mainoksilla, joita ei voi ohittaa kelaamalla.

Mainoksien näyttäminen olisi sidoksissa kuluttajan hankkimaan lisenssiin, eli kuluttaja voisi maksaa elokuvastaan suuremman hinnan, jolloin mainoksia ei olisi lainkaan tai pienemmällä summalla elokuvassa esiintyisi "mainostaukoja". Menetelmä toimii sekä ostettavissa että vuokrattavissa elokuvissa.

Mainokset voivat olla valmiina DVD-levyllä tai ne voi vaihtoehtoisesti ladata myös internetistä, jolloin mainonnan saisi kohdennettua tarkemmin.

IBM:n hakema patentti ei kuitenkaan ole käyttökelpoinen nykyisillä DVD-soittimilla, sillä soittimissa ei ole tukea internetistä ladattavissa olevalle sisällölle ja markkinoilla olevat soittimet eivät sisällä mahdollisuutta lisenssien tarkastelulle.

Pakolliset mainostuokiot kesken elokuvan ovat kuitenkin mahdollisia nykyiselläkin DVD-tekniikalla ja IBM:n patentti saattaa innostaa elokuvastudioita tekniikan kokeiluihin.

Tietokoneella kyseiset elokuvat saisi pienellä vaivalla katsottua ilman mainoksia esim. AnyDVD-ohjelman avulla, joka osaa poistaa elokuvissa käytettävät user operation prohibition -rajoitukset, mutta tavallisten DVD-soittimien osalta tilanne ei ole yhtä hyvä kuluttajan näkökulmasta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Blu-ray-elokuvat myyvät HD DVD -elokuvia paremmin Euroopassa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 27. marraskuuta, 2007 15:34

Blu-ray-elokuvat myyvät HD DVD -elokuvia paremmin Euroopassa Blu-rayn ja HD DVD:n välisestä kamppailusta on julkaistu tarkempia tilannetietoja lähinnä Yhdysvaltojen markkinoilta, mutta nyt markkinatutkimusyhtiö Media Control Gfk International on julkaissut Blu-ray- ja HD DVD -elokuvien myyntilukuja myös Euroopasta.

Yrityksen julkaisemien tietojen mukaan Blu-rayn osuus teräväpiirtoelokuvien markkinoista on 73 prosenttia ja HD DVD -elokuvien osuus on vastaavasti 27 prosenttia. Blu-ray-elokuvia on tänä vuonna myyty Euroopassa jo yli miljoona kappaletta ja suosituimpia elokuvia ovat olleet 300, Spider-Man 3 (Hämähäkkimies 3) ja Pirates of the Caribbean: At World's End (Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla).

Blu-rayn menestys on pitkälti Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin ansiota, sillä Blu-ray-levyillä olevia PlayStation 3 -pelejä on toimitettu yli 20 miljoonaa kappaletta eurooppalaisille kauppiaille.

Blu-ray-elokuvien osuus Euroopassa on hieman korkeampi kuin Yhdysvalloissa, jossa Home Media Researchin julkaisemien tietojen mukaan Blu-rayn markkinaosuus oli alkuvuodesta noin 66 prosenttia. Myytyjen elokuvien määrässä Yhdysvallat ovat kuitenkin selvästi Eurooppaa edellä, sillä pelkästään kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Yhdysvalloissa myytiin 1,6 miljoonaa Blu-ray-elokuvaa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

TeliaSoneralta teräväpiirtoa ylihuomenna

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 27. marraskuuta, 2007 14:23

TeliaSoneralta teräväpiirtoa ylihuomenna TeliaSonera kertoo aloittavansa torstaina pääkaupunkiseudulla odotetut laajakaistatelevisiolähetyksensä. Yhtiön tiedotteen mukaan Sonera Laajakaista TV -palvelu tarjoaa laajan kanavavalikoiman, elokuvia sekä huipputerävän kuvan.

Palvelu on suunnattu niihin pääkaupunkiseudun koteihin, joista löytyy Soneran 100 megabitin internet-liittymä. TeliaSoneralla on Suomessa tällä hetkellä yhteensä noin 170 000 kaapelitelevisioasiakasta. Uuden palvelun myötä yhtiön maksutelevisiopalvelut laajenevat kaapelitelevisioverkon lisäksi myös kuituverkkoon. Ruotsissa TeliaSoneralla kerrotaan olevan tällä hetkellä noin 216 000 laajakaistatelevisiotilaajaa.

"Ennen pitkää televisio tulee valtaosaan Suomenkin olohuoneista nimenomaan nopeaa laajakaistayhteyttä pitkin, sillä näin koteihin saadaan teräväpiirtokuvaa, tilausvideoita ja muita vuorovaikutteisia palveluita", visioi TeliaSoneran laajakaistapalveluiden televisio- ja sisältöjohtaja Janne Yli-Äyhö.

"Palvelu on suunnattu koteihin, joihin on saatavilla Soneran huippunopea 100 megabitin laajakaista. Sitä hyödyntäen perheenjäsenet voivat surffata netissä ja katsoa teräväpiirtotasoisia kanavia yhtäaikaisesti", tiedotteessa kerrotaan.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Nintendo mod-piireistä: "emme voi murskata niitä kaikkia"

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 27. marraskuuta, 2007 8:37

Nintendo mod-piireistä: "emme voi murskata niitä kaikkia" Nintendo on myöntänyt, että ei pysty voittamaan sotaa DS-käsikonsolinsa mod-piirejä vastaan. Näin kertoi ainakin Nintendon edustaja sanomalla, että "emme voi murskata niitä kaikkia".

Nintendo DS -konsolille on kehitetty useita mod-piireihin verrattavia tapoja pelata laittomia varmuuskopiopelejä. R4 Revolution for DS ja M3 DS Simply ovat tunnetuimmat netistä ladattavien pelien pelaamiseen tarkoitetut tuotteet. Kummatkin ovat sovittimia, joilla DS-käsikonsolin laajennuspaikka saadaan muutettua microSD-korttipaikaksi. Muistikortille on mahdollista ladata pelejä, musiikkia ja elokuvia. Tuotteet eivät tarvitse ajureita toimiakseen, eikä niitä ole hinnallakaan pilattu: sovittimien hintahaitari pyörii yleisesti noin 40 eurossa.

Nintendo ilmoitti kuukausi sitten takavarikoineensa ison lastin mod-piirejä. Koko maailman mittakaavassa kyseinen takavarikko ei kuitenkaan vaikuttane juurikaan. Nintendon kannalta hyvä asia ei liene myöskään se, että suurin osa laitteista ovat teknisesti täysin laillisia, mutta niiden käyttötarkoitukset kaukana siitä.


Lähde:
BetaNews




AfterDawn: Uutiset

Oikeus sulki Islannin suurimman torrent-sivuston

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 27. marraskuuta, 2007 7:58

Oikeus sulki Islannin suurimman torrent-sivuston Islannin suurin torrent-sivusto Torrent.is on jouduttu sulkemaan TorrentFreakin mukaan viime viikon maanantaina antipiratismijärestöjen painostuksen takia.

Oikeus määräsi sivuston suljettavaksi alustavalla määräyksellä, mutta ei kuitenkaan päättänyt vaatia palvelimien takavarikointia, vaikka antipiratismijärjestöt tätä halusivatkin.

Vaikka Torrent.is palveli vain 26 500 aktiivista käyttäjää, on luku kuitenkin merkittävä Islannin väestöön verrattuna, koska maasta löytyy vain noin 310 000 asukasta. Toukokuussa 2005 perustetun torrent-trakkerin liikenne oli rajoitettu ainoastaan islantilaisille estämällä mahdollisuus kytkeytyä trakkerille muualta maailmalta. Sivuston kasvanut suosio ja lisääntynyt mediamylläkkä herätti todennäköisesti viimeistään antipiraattien huomion.

Torrent.is:n ylläpitäjä Svavar Kjarrval ilmoitti taistelevansa oikeuksiensa puolesta "niin pitkälle, kuin mahdollista". "Suuri yleisö näyttää olevan puolellamme", hän kertoo.

Ei ole mikään yllätys, että lähes joka kymmenennettä islantilaista aktiivisesti palvelleen palvelun yllättävä sammuttaminen on kuumentanut kansalaisten tunteita. Islantilaisen MPAA:ta vastaavan SMAIS-järjestön johtaja Snæbjörn Steingrímssonin kerrotaan saaneen asian tiimoilta paljon vihaista postia ja jopa tappouhkauksia. Hänen kerrotaankin olevan tällä hetkellä maan vihatuimpia henkilöitä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Digiboksien musta lista vasta valmistumassa

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 27. marraskuuta, 2007 0:10

Digiboksien musta lista vasta valmistumassa Uutisoimme muutama päivä sitten YLE:n kokoamasta digiboksien mustasta listasta. Helsingin Sanomien käsiin ensimmäisenä joutunutta listaa arveltiin vahingossa julkisuuteen vuotaneeksi. Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungnerin mukaan kyseessä ei ole kuitenkaan salainen dokumentti.

"Lista on vasta tekeillä. Kun se valmistuu, se julkaistaan nettisivuillamme", Jungner kertoo. Hänen mukaansa täydellisen listan on määrä valmistua joidenkin viikkojen kuluessa.

Helsingin Sanomien lauantaina julkaiseman listan kerrotaan olevan vasta keskeneräinen luonnos, joka sisältää vain kasan vanhahkoja digisovittimia.


Lähde:
Tietokone




AfterDawn: Uutiset

Nokialta kosketusnäytöllinen simpukkapuhelin?

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 26. marraskuuta, 2007 23:17

Nokialta kosketusnäytöllinen simpukkapuhelin? Matkapuhelinvalmistaja Nokian uusittu kosketusnäyttöjä tukeva S60-ohjelmistoalusta on luvassa markkinoille ensi vuoden aikana. Nyt huhut pyörivätkin tulevien puhelinmallien ja niiden tekniikan ympärillä.

Nokian jättämän patenttihakemuksen mukaan suunnitteilla olisi muun muassa läppäpuhelin, jonka sisäpuolelta löytyy kaksi näyttöä. Ilmeisesti vain toinen näytöistä on varustettu kosketusnäyttöominaisuudella, jonka ansiosta se toimittaa näppäimistön virkaa. Myös LG on esitellyt kahden sisänäytön puhelinta patenttihakemuksen muodossa jo useampi kuukausi sitten, joten siinä mielessä Nokian suunnitelmat eivät ole kovin mullistavia.

Nokia on kuitenkin lisännyt hakemukseensa pienen ominaisuuden, jota ei kilpailijoilta vielä löydy: puhelimen on tarkoitus tunnistaa läpän aukaisukulman suuruus ja muokata käyttöympäristöä sen mukaan. Kun aukaisukulma on alle 160 astetta, kosketusnäyttö toimii puhelimen näppäimistönä totuttuun simpukkapuhelimen tapaan. Kun aukaisukulma on täydet 180 astetta, laajentuu työpöytä myös toiseen näyttöön, jolloin työskentelypinta-alaa saadaan lisää.

Käytännössä markkinoille saapuvat puhelimet eroavat tietysti aika lailla patenttihakemuksissa esitellyistä, mutta esimerkiksi tällä toimintaidealla varustettuja puhelimia nähtäneen Nokialtakin vielä jossain vaiheessa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Sony kielsi jälleen PSP-puhelimen

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 26. marraskuuta, 2007 22:19

Sony kielsi jälleen PSP-puhelimen Sony on kieltänyt MCV-lehden mukaan jälleen huhut siitä, että yritys olisi julkaisemassa yhteistyössä Sony Ericssonin kanssa PSP-käsikonsoliin (PlayStation Portable) perustuvaa matkapuhelinta.

"Voimme sanoa varmasti, että emme tee yhteistyötä Sony Ericssonin kanssa millään tasolla koskien mitään PlayStation-puhelinta", kertoi Sony Europen edustaja kyseisen lehden haastattelussa.

Huhut lähtivät liikkeelle kuukausia sitten, kun PlayStation-tyylisen pelipuhelimen patenttihakemukset tulivat julki. Sony Ericssonin peliosaston johtaja Peter Ahnegard vauhditti huhuja omalta osaltaan, kun hän julisti aikaisemmin PSP-puhelimen näkevän päivänvalon ennen joulua. Myös Sony Computer Entertainmentin Jim Ryan viittasi puheissaan uuteen puhelimeen, mutta MCV-lehden haastateltavana ollut Sonyn edustaja kertoi, että häntä oltiin vain yksinkertaisesti lainattu väärin.

"Väitteet puhelimesta ovat täysin vääriä, nyt ja tulevaisuudessa."


Lähde:
Pocket-lint.co.uk




AfterDawn: Uutiset

Mediajätit vievät Jeboon oikeuteen Kiinassa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26. marraskuuta, 2007 16:33

Mediajätit vievät Jeboon oikeuteen Kiinassa Elokuvia ja TV-sarjoja digitaalisesti Kiinassa jakeleva Jeboo-palvelu on ajautunut oikeudellisiin ongelmiin mediajättien kanssa.

Twentieth Century Fox, Walt Disney, Paramount Pictures, Columbia Pictures ja Universal Studios ovat haastaneet Jeboon ja paikallisen internet-kahvilan oikeuteen. Syytteen mukaan Jeboo oli jaellut luvatta mm. Pirates of the Caribbean: Dead Man's Chest- (Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu), Click!- (Klik!) ja Hitch-elokuvia (Lemmentohtori), joita pystyi katselemaan kyseisessä internet-kahvilassa Jeboon omalla entertainment bar -ohjelmalla.

Jeboon kehittämää ohjelmaa käytetään myös muissa kiinalaisissa internet-kahviloissa, mutta syyte koskee ainoastaan yhtä kahvilaa. Mediajätit vaativat tekijänoikeusrikkomuksista noin 432 000 dollarin korvauksia Jeboolta.

Jeboon edustajan mukaan yritys ei ole syyllistynyt mihinkään laittomaan, vaan lisensointi on hoidettu oikein, joten kopiot ovat laillisia. Jeboon tarjonnasta löytyy noin 30 000 elokuvaa ja TV-sarjan jaksoa. Jeboon lisäksi Kiinassa on muitakin vastaavia yrityksiä, jotka saattavat joutua oikeuteen, jos mediajätit voittavat oikeusjutun ja jatkavat muiden palveluiden haastamista ennakkotapauksen voimin. Tapauksen käsittely oikeudessa alkaa tämän viikon torstaina.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Ranskassa luvaton lataaminen pistetään kuriin

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 25. marraskuuta, 2007 16:27

Ranskassa luvaton lataaminen pistetään kuriin Tekijänoikeuksin valvonta internetissä on todella hankalaa ja mediajätit ovat jo pidemmän aikaa vaatineet toimia eri maiden hallituksilta ja internet-operaattoreilta, jotta tekijänoikeudella suojattujen tiedostojen levittäminen internetissä saataisiin kuriin.

Nyt mediajätit ovat askeleen lähempänä tätä päämääräänsä, sillä Ranskassa suunnitellaan järeää muutosta tekijänoikeuksien valvontaan. Ranskaan on tarkoitus perustaa uusi järjestö, jonka tehtävänä on löytää tekijänoikeusrikkeitä internetissä tekevät henkilöt. Järjestö tulee toimimaan yhteistyössä mediajättien ja internet-operaattoreiden kanssa.

Suunnitelman mukaan internet-operaattorit keräävät tietoja asiakkaidensa toimista, jotka sitten toimitetaan uuden järjestön seulottavaksi. Järjestö ilmoittaa mahdolliset löytönsä internet-operaattoreille, jotka sitten huomauttavat asiakastaan. Jos asiakas jatkaa vastaavaa toimintaa, voidaan hänen internet-yhteytensä sulkea kokonaan. Järjestön toimintaa tulee valvomaan tuomari, jonka tehtävänä on estää mahdolliset järjestelmän väärinkäytökset.

Uuden suunnitelman puolesta puhuvat mediajätit ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy, jonka mukaan uusi suunnitelma pelastaa kulttuurin uhkaavalta tuholta. Sarkozy ei halua, että internetistä tulee uusi "villi länsi", jossa lainsuojattomat voivat riehua vapaasti.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

HD DVD -leiri pistää phaserit jakoon

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 25. marraskuuta, 2007 1:10

HD DVD -leiri pistää phaserit jakoon Taistelu HD DVD- ja Blu-ray-formaattien välillä jatkuu edelleen ja nyt HD DVD -leiri on päättänyt aseistaa kannattajansa.

HD DVD -leiri ei kuitenkaan jaa kuluttajille oikeita aseita, vaan Star Trek -elokuvista ja -TV-sarjoista tuttuja phasereita. Phaserin näköisen kaukosäätimen saavat kaikki kuluttajat, jotka ostavat Toshiban HD DVD -soittimen ja Star Trek -sarjan ensimmäisen tuotantokauden HD DVD/DVD -version. Tarjous on voimassa Yhdysvalloissa helmikuun loppuun asti.

Noin 70 dollarin hintainen kaukosäädin toimii kaikkien Toshiban HD DVD -soittimien kanssa ja kauko-ohjauksen lisäksi phaserin toimintaa elävöittävät erilaiset ääni- ja valoefektit.

Hintaa Star Trekin HD DVD/DVD -versiolla on lähes 200 dollaria. Kymmenellä levyllä tuleva paketti voi kuitenkin olla sarjan ystäville hintansa arvoinen, sillä sarjan videomateriaali on remasteroitu alkuperäisiltä negatiiveilta 1080p-resoluutioon ja levyille on laitettu runsaasti extroja sekä lisätty uusi 5.1-ääniraita.

HD DVD/DVD -levy näyttää tällä hetkellä jäävän Star Trekin uuden tulemisen ainoaksi julkaisualustaksi, joten pelkkää remasteroitua DVD-versiota ei ainakaan toistaiseksi nähdä kauppojen hyllyillä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Blu-ray-soitin 230 eurolla

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 24. marraskuuta, 2007 22:38

Blu-ray-soitin 230 eurolla Kuten uutisoimme kuun alussa, HD DVD -soittimia on kaupattu Yhdysvalloissa kauppaketju Wal-Martin toimesta jopa alle sadalla dollarilla. Blu-ray-soittimien saralla ei ole kuitenkaan nähty vielä lähellekään yhtä agressiivista hinnoittelua. Nyt Amazon on kuitenkin päättänyt tunkea HD DVD:n kentälle edullisella Blu-ray-soittimella.

Blu-ray-soitin, jota Amazon myy, on Samsungin BD-P1400. Hintaa soittimella on Amazonin sivuilla 339,99 dollaria (noin 230 euroa). Blu-ray-soittimia ei ole myyty tähän mennessä vielä koskaan näin halvalla. Eroa on kuitenkin vielä HD DVD -soittimiin, mutta välimatka kaventuu koko ajan. Tähän mennessä Blu-ray-soittimen kotiinsa on saanut edullisimmin ostamalla Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin. Tällä hetkellä ei ole tietoa, että onko Amazonin tarjous lopullinen, vai onko hintaa alennettu vain väliaikaisesti.

Soittimien hintataso on luultavasti ainoa asia, joka määrää lopullisen voittajan teräväpiirtosoitintaistossa. Blu-rayn olisikin hyvä saada markkinoille uusia edullisempia soittimia, mikäli mielii pysyä mukana kovassa kilpailussa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

YLEltä "digiboksien musta lista"

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 24. marraskuuta, 2007 14:01

YLEltä "digiboksien musta lista" Helsingin Sanomat oli onnistunut saamaan käsiinsä Yleisradion "digiboksien mustan listan", joka sisältää eniten ongelmia mm. tekstitysten kanssa aiheuttaneet digiboksit. Lähes kaikki listalta löytyvät digiboksit ovat jo poistuneet myynnistä, joten ongelmat eivät, ainakaan Yleisradion listan mukaan, koske enää niin pahasti uusimpia digibokseja.

Käytännössä yhteenkään listalta löytyvään digiboksiin ei ole saatavilla ohjelmistopäivitystä, joka korjaisi laitteessa olevia vikoja.

Heikoiten tekstityksiä osasivat YLEn listan mukaan nämä laitteet:

Satunnaisesti tekstejä väliin jättäviä ovat:Ryhmään "muut ongelmat" kuuluivat puolestaan seuraavat laitteet:
  • Nokia 310 MHP
    • "epästabiili"
  • Philips DTR 1000
    • laitteessa vakavia ongelmia, "kuoli" toisinaan itsestään
  • Panasonic TU-CT120
    • "toimi miten sattui"
  • Sagem ITD 60
    • "latailee palveluita huvikseen"
  • ICAN MHP / Finlux 510
    • "kuvasuhdeohjaus ei toimi"
  • Force 530-T PVR
    • "tekstitys sekoilee, samoin kuin laite itsekin"
Lisäksi listalle pääsi myös suhteellisen suosituksi noussut Kaonin KTF-N620, joka mainittiin listalla tekstitysongelmiensa vuoksi, mutta nämä ongelmat ovat listan mukaan korjattu syyskuussa julkaistulla päivityksellä (joka tosin pyyhki laitteen kovalevyn tyhjäksi asennuksen yhteydessä).

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Sarjakuvasankarit eivät kuulu P2P-verkkoihin

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24. marraskuuta, 2007 12:09

Sarjakuvasankarit eivät kuulu P2P-verkkoihin Vaikka tiedostojen jakeluun keskittyneissä P2P-verkoissa levitetään lähinnä ohjelmia, pelejä, musiikkia ja elokuvia, löytyy P2P-verkoista myös muuta sisältöä. Varsinkin sarjakuvia lukevat ja keräävät tahot ovat kiinnostuneet P2P-verkkojen tarjonnasta, sillä internetin avulla on helppo löytää harvinaisuuksia, joihin ei muuten pääsisi käsiksi.

Tekijänoikeudella suojattujen sarjakuvien leviäminen P2P-verkoissa ei kuitenkaan miellytä kustantamoita, joista monet eivät vielä tarjoa mahdollisuutta seurata sarjakuvasankareidensa seikkailuja internetin avulla.

Nyt Marvel- ja DC Comics -sarjakuvayhtiöt ovat yhteistuumin aloittaneet tekijänoikeuksiensa puolustamisen ja ensimmäisenä kohteena on Z-Cult FM -sivusto, joka on sarjakuviin keskittyvä Torrent-sivusto.

Z-Cult FM:n ylläpitäjä sai sarjakuvayhtiöiden asianajajilta sähköpostia, jossa vaadittiin sivuston sulkemista kokonaan tai yhtiöt rupeavat jatkotoimenpiteisiin. Z-Cult FM:n ylläpitäjä ei kuitenkaan sulkenut sivustoa, mutta torrent-tiedostojen lataaminen ei enää onnistu sivuston kautta.

Marvelin oma internetissä toimiva sarjakuvapalvelu avattiin viime viikolla, jossa 9,99 dollarin kuukausimaksua tai 59,88 dollarin vuosimaksua vastaan pääsee lukemaan yli 2 500 sarjakuvalehteä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

LeaseWeb ajaa Torrent-sivustot pois palvelimiltaan

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23. marraskuuta, 2007 23:35

LeaseWeb ajaa Torrent-sivustot pois palvelimiltaan Hollannin antipiratismiorganisaatio BREIN tuntuu olevan selvästi niskan päällä taistelussa hollantilaisia P2P-sivustoja vastaan, sillä useille P2P-sivustoille palvelimia ja internet-yhteyksiä vuokrannut LeaseWeb on ilmoittanut, että kyseiset sivustot saavat etsiä uuden kodin.

LeaseWeb on ilmoittanut useille Torrent-sivustoja pyörittäville asiakkailleen, että heidän on etsittävä uusi palveluntarjoaja ennen tämän kuun loppua. Joulukuun ensimmäisestä päivästä alkaen LeaseWebin palvelimien pitäisi olla vapaita Torrent-sivustoista.

LeaseWebin edustajan mukaan tarkoituksena on suojella yrityksen asiakkaita. Aiemmin tänä vuonna paikallinen tuomioistuin määräsi Leasewebin luovuttamaan everlasting.nu-sivustoa pyörittäneen asiakkaan henkilötiedot BREIN:ille, koska everlasting.nu-sivuston alaisuudessa pyörineen BitTorrent-trakkerin todettiin auttavan käyttäjiä tekijänoikeudella suojatun materiaalin luvattomassa lataamisessa.

LeaseWeb valitti kuitenkin päätöksestä ja tapaus on tällä hetkellä korkeamman oikeusasteen käsittelyssä. Jos LeaseWebin valitus ei mene lävitse, voi BREIN tulevaisuudessa saada useiden BitTorrent-trakkereita pyörittävien tahojen henkilötiedot itselleen, jonka jälkeen BREIN voi haastaa kyseiset henkilöt oikeuteen. LeaseWeb haluaa välttää tämän tilanteen, jonka takia Torrent-sivustot saavat lähteä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Ruotsissa artisti käräjille oman musiikkinsa levittämisestä?

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 23. marraskuuta, 2007 21:50

Ruotsissa artisti käräjille oman musiikkinsa levittämisestä? Ruotsalaislehti Expressen on kertonut Ruotsissa tapahtuneesta levypiratismitapauksesta, jossa syytettynä on itse artisti. Uutisen mukaan paikallinen levy-yhtiön omistaja Bert Karlsson on tehnyt rikosilmoituksen suositusta laulajatähdestään Nick Borgenista.

Karlsson uskoo Borgenin levittäneen laittomasti omia levyjään. Todisteina hänellä on levypainotehtaalta saatu todistus 10 000 CD-levyn kopioimisesta muusikolle ja epäillyn lähipiiriläiseltä saatu piraattilevy. Pimeää kauppaa on levyjehun mielestä harjoitettu noin 1,3 miljoonan kruunun edestä (noin 140 000 euroa).

Expressen soitti artistille itselleen tiedustellakseen asiaa. Hänen kerrotaan olleen lähes shokissa asian tiimoilta. "Minä en tiedä tällaisesta mitään. Levy, josta puhutaan, on vuodelta 1999, ja siitä painettiin 2 000 kappaleen painos mainostarkoituksiin jaettavaksi. Loppu meni jakeluun ja niistä maksettiin STIM:lle (ruotsalainen tekijänoikeusjärjestö) asianmukaiset korvaukset", Borgen kertoi hätääntyneenä.

Artisti kertoi ruotsalaislehdelle voivansa todistaa Bert Karlssonin väitteet vääriksi, ja aikoi ottaa välittömästi yhteyttä asianajajaansa saadakseen asian selvitettyä.

Tapaus on harvinainen, koska kyseessä ei ole yleinen nettipiratismi, eikä edes levyjen laiton jakelu toimintaan keskittyneiden tahojen toimesta. Rikosilmoituksia ei tehdäkään kovin useasti oman musiikin laittomasta levittämisestä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Puhelimien hyvitysmaksut puhuttavat

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 23. marraskuuta, 2007 15:45

Puhelimien hyvitysmaksut puhuttavat Matkapuhelinvalmistaja Nokia kertoo, että matkapuhelimille tekijänoikeusjärjestöjen suunnittelema kasettimaksu ei olisi välttämättä oikeudenmukainen ratkaisu. Tekijänoikeusjärjestöt ovat ehdottaneet hyvitysmaksua sellaisten matkapuhelimien hankintahintaan, joilla voi tallentaa tekijänoikeudella suojattua materiaalia.

"Oletus, että puhelimien muistia käytetään vain oikeudettomasti hankitun kaupallisen sisällön tallettamiseen on liian yksinkertainen", kommentoi Nokian multimediatoimialan viestintäjohtaja Kari Tuutti.

"Eihän kasettimaksua ole tietokoneissakaan. Kasettimaksu on hyvin vanhanaikainen. Se ei ole oikeudenmukainen kuluttajalle", Tuutti tilittää.

Nokian mielestä uusimmissa älypuhelimissa on lukuisia ominaisuuksia, jotka tekevät niistä multimediatietokoneita. Yrityksen tekemien kuluttajatutkimusten mukaan puhelinten muistia käytetään paljon muun muassa videopätkien, valokuvien ja podcast-tiedostojen tallentamiseen.

Tekijänoikeusjärjestöt eivät kuitenkaan ehdota kasettimaksuna tunnetun hyvitysmaksun sisällyttämistä sellaisiin matkapuhelimiin, joissa ei ole musiikin tallennusmahdollisuutta.

Tuutin mielestä tekijänoikeusmaksut ovat kaikesta huolimatta kuitenkin hyvä asia. "Meidän mielestä on tärkeää, että oikeudenomistajien edut turvataan digitaalisessa maailmassa", hän kertoo.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

YLE Extra, Radio Peili ja Radio Extrem historiaa?

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 23. marraskuuta, 2007 1:52

YLE Extra, Radio Peili ja Radio Extrem historiaa? Yleisradio on MTV3:n tietojen mukaan lakkauttamassa kaksi radiokanavaa ja yhden televisiokanavan säästöjen aikaansaamiseksi. Lakkautusuhan alla ovat Radio Peili, ruotsinkielinen Radio Extrem ja televisiokanava YLE Extra.

YLE:n hallitus käsitteli asiaa tänään, mutta tarkemmin lakkautuspäätöksistä keskustellaan hallintoneuvoston kokouksessa ensi tiistaina. Kanavien kerrotaan työllistävän yhteensä noin 60 henkilöä.

Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner ei osannut vielä tänä iltana vahvistaa tietoja kanavien lopettamisesta. Hänen mukaansa Yleisradiossa valmistellaan erilaisia skenaarioita talouden tasapainottamiseksi.

"Mitään päätöksiä ei ole tehty. En tässä vaiheessa pysty avaamaan tuota tietoa", kommentoi toimitusjohtaja Jungner STT:lle.

Yleisradion kerrotaan painiskelleen jo pitkään taloudellisten ongelmien kanssa. Yksi tämän aiheuttaneista ongelmista on kuluneen vuoden aikana rajusti kasvanut televisiolupamaksujen irtisanominen.


Lähde:
MTV3




AfterDawn: Uutiset

PSP-pelejä on nyt mahdollista ostaa tietokoneella

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 22. marraskuuta, 2007 18:55

PSP-pelejä on nyt mahdollista ostaa tietokoneella Sonyn PSP- ja PlayStation 3 -pelikonsolit omistava kuluttaja on voinut jo pidemmän aikaa ostaa PSP-pelejä PlayStation 3:n avulla. Nyt PSP-pelin ostaminen PlayStation Storesta onnistuu myös tietokoneen avulla.

Tällä hetkellä PlayStation Storen tarjonnasta löytyy sekä PSP:n omia pelejä, että PlayStationilta käännettyjä klassikoita, joiden pelaaminen onnistuu myös PSP:llä. Pelien puolella tarjonta ei ole vielä erityisen laaja, mutta tarjonnasta löytyvät mm. Crash Bandicoot, jolla on hintaa 4,95 euroa ja B-Boy, josta joutuu pulittamaan 19,95 euroa. Kaupan tarjonta ja hintataso vaihtelee maakohtaisesti.

PlayStation Storesta löytyy myös ilmaista sisältöä, kuten pelidemoja, taustakuvia ja trailereita, joten kaupassa saa ladattua viihdettä käsikonsolille ilman kukkaron nyörien avaamista.

Pelit voit siirtää PSP:lle joko muistikortilla tai sitten PSP:n voi yhdistää tietokoneeseen suoraan USB-kaapelilla. Pelien ostaminen ja siirtäminen PSP:lle tai muistikortille onnistuu PlayStation Network Downloader -ohjelman avulla. Ohjelman käyttämistä varten pitää PSP:stä löytyä vähintään 3.70-version firmware ja muistikortilta pitää löytyä tarpeeksi tyhjää tilaa pelin tallennusta varten.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Hovioikeus piti Finreactor-jutun tuomion samana

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 22. marraskuuta, 2007 18:13

Hovioikeus piti Finreactor-jutun tuomion samana Finreactor-jutun ensimmäiset tuomiot annettiin käräjäoikeudessa viime vuoden puolella, jonka jälkeen useista tuomioista valitettiin hovioikeuteen.

Nyt juttujen käsittely hovioikeudessa on päätynyt yhden jutun osalta, sillä Kouvolan hovioikeus on päättänyt hylätä ruokolahtelaisen miehen tekemän valituksen tuomiostaan. Imatran käräjäoikeus tuomitsi miehen viime syksynä sakkoihin ja lähes 11 000 euron vahingonkorvauksiin tekijänoikeusrikkomuksista.

Tuomittu vaati hovioikeudessa sekä syytteiden että korvausten hylkäämistä. Tuomitun mukaan hän ei ollut toiminnallaan saattanut kyseistä tietokoneohjelmaa yleisön saataville, eikä hän täten ollut vastuussa muiden Finreactor-käyttäjien tekemästä tiedoston jakelusta. Tuomittu myönsi laittaneensa kyseisen .torrent-tiedoston Finreactorin tracker-palvelimelle, mutta hän ei omien sanojensa mukaan jakanut itse ohjelmistoa Torrent-ohjelman avulla.

Hovioikeus kuuli jutun yhteydessä KRP:n teknistä asiantuntijaa sekä tuomitun omaa todistajaa. Hovioikeus ei kuitenkaan pitänyt tuomitun selitystä uskottavana, koska oikeuden mielestä kyseinen toiminta olisi ollut vastoin vertaisverkon toiminta-ajatusta. Oikeuden mukaan mies oli jakanut luvatta ohjelmiston ainakin yhdelle toiselle trackerin käyttäjälle ja täten hän on myös vastuussa kaikista kyseisen teoksen latauksista.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Tekijänoikeusjärjestöt kantelivat The Pirate Baysta

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 21. marraskuuta, 2007 22:16

Tekijänoikeusjärjestöt kantelivat The Pirate Baysta Ruotsin viestintäministeri Åsa Torstensson on saanut useiden eri tekijänoikeusjärjestöjen allekirjoittaman kirjeen, jossa vaaditaan The Pirate Bay -sivuston sulkemista laittomana.

Kirjeen allekirjoittaneiden mukaan miljoonat ihmiset lataavat tekijänoikeuksien suojaamaa aineistoa The Pirate Bayn kautta. Palvelun ylläpitäjät vastaavat toimivansa täysin laillisesti.

Kirjeen ovat allekirjoittaneet useat IFPI:n, FEP:n, IMPALA:n ja WIN:n edustajat. Lyhenteiden takana ovat elokuva-, kustannus- ja musiikkialan järjestöt. Allekirjoittaneet ovat huolissaan siitä, että EU:sta annetaan väärä kuva piratismin sallijana.

The Pirate Bayn ylläpitäjät viittasivat kirjettä kintaalla ja muun muassa PB:n ylläpitäjä Brokep kertoi blogissaan Pirate Bayn olevan maailmanlaajuisesti laillisesti tunnustettu sivusto.

Huomiota herättänyt kirje on levinnyt myös julkisuuteen (PDF).

Torrent-sivusto on joutumassa ensi vuoden alussa joka tapauksessa käräjille, kun kamarisyyttäjä Håkan Roswall saa pitkään käynnissä olleen tutkintansa loppuun.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

T-Mobile kauppaa iPhoneja nyt Saksassa SIM-vapaina

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21. marraskuuta, 2007 19:36

T-Mobile kauppaa iPhoneja nyt Saksassa SIM-vapaina Saksassa iPhonen myyntioikeudet saanut matkapuhelinoperaattori T-Mobile joutuu tästä edes myymään iPhoneja myös ilman SIM-lukitusta.

Asiaan tuli muutos, kun kilpaileva matkapuhelinoperaattori Vodafone vei asian oikeuteen, koska sen mielestä T-Mobilen toiminta rikkoo Saksan lakeja. Tuomari määräsi, että iPhoneja on jatkossa myytävä myös ilman SIM-lukitusta ja pakollista kahden vuoden sopimusta. Tuomio ei ole kuitenkaan lopullinen, vaan tapauksen käsittely oikeudessa jatkuu parin viikon kuluttua.

Kuluttajille Applen puhelin ei tule kuitenkaan Saksassa kovin edulliseksi, sillä ilman kahden vuoden sopimusta T-Mobilen kanssa tulee iPhonelle hintaa 999 euroa. T-Mobilen sopimuksen kanssa puhelimen loppuhinnaksi tulee kuitenkin ainakin 1 176 euroa, joten vähän puheluita puhuva kuluttaja voi säästää rahaa hankkimalla pelkän iPhonen.

T-Mobile on myös lupautunut purkamaan aiemmin myymiensä iPhonejen SIM-lukitukset, jos puhelimen ostaja näin haluaa.

Vodafonen edustajan mukaan oikeusjuttu rajoittuu ainoastaan Saksaan, sillä Ison-Britannian lait suhtautuvat toisella tavalla vastaavaan kaupankäyntiin ja Ranskassa iPhoneja ei ole vielä toistaiseksi myynnissä. Vodafonen toimitusjohtaja Friedrich Joussen ei halua estää iPhonejen myyntiä Saksassa, vaan Joussen haluaa sitä, että kuluttajat voivat ostaa puhelimensa ilman rajoituksia.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Modattuja Xbox 360 -pelikonsoleita potkittiin jälleen ulos Livestä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21. marraskuuta, 2007 18:57

Modattuja Xbox 360 -pelikonsoleita potkittiin jälleen ulos Livestä Pelikonsolien modaukset eivät ole Microsoftin mieleen, sillä yritys on jälleen lisännyt kasan modattuja Xbox 360 -pelikonsoleita Xbox Liven mustalle listalle, jonka myötä Xbox Liven käyttö kyseisillä konsoleilla ei onnistu enää lainkaan.

Ensimmäisen kerran Microsoft sulki Xbox 360 -konsoleita ulos Livestä tämän vuoden toukokuussa, jonka jälkeen konsolin DVD-aseman epävirallisia firmware-päivityksiä julkaisevat tahot kehittivät uuden version firmwaresta, jonka myötä modatun konsolin erottaminen alkuperäisestä ei pitäisi onnistua yhtä helposti.

Tämän hetkisten tietojen mukaan Microsoft on kuitenkin löytänyt keinon, jonka avulla Xbox 360 osaa erottaa useat varmuuskopioidut pelit alkuperäisistä. Tämän vuoksi kyseisten konsolien käyttäjät ovat törmänneet Status Code: Z: 8015 - 190D -ilmoitukseen, kun modatulla konsolilla yrittää käyttää Liveä.

Microsoftin Live-porttikielto koskee ainoastaan konsoleita, joten Live-käyttäjätilejä ei suljeta sen takia, että niitä on käytetty modatuilla konsoleilla. Live-pelaamista varten täytyy kuluttajan kuitenkin hankkia toinen Xbox 360.

Microsoftin kannalta tilanne on ymmärrettävä, koska esim. Halo 3 -peli levisi ennen julkaisuaan internetiin, josta sitä on ladattu luvatta useita tuhansia kertoja.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Euroopan komissio rankaisi kasettikartellia miljoonasakoilla

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21. marraskuuta, 2007 18:07

Euroopan komissio rankaisi kasettikartellia miljoonasakoilla Euroopan komissio on määrännyt Sonyn, Fujin ja Maxellin maksamaan yhteensä lähes 75 miljoonan euron sakot videonauhojen hintakartellista.

Euroopan komission mukaan kyseiset yritykset päättivät yhdessä videonauhojen myyntihintoja vuosien 1999-2002 välisenä aikana. Yritysten edustajat tapasivat toisensa tänä aikana yhteensä 11 kertaa ja tapaamisten tarkoitus oli pitää huolta siitä, että videonauhojen yleinen hintataso saadaan pidettyä tietyllä tasolla.

Tuohon aikaan Sony, Fuji ja Maxell myivät yhteensä yli 85 prosenttia kaikista videonauhoista maailmalla. Euroopan komission syynissä olivat ammattikäyttöön tarkoitetut Betacam SP- ja Digital Betacam -videonauhat.

Eniten sakkoja saa maksettavakseen Sony, joka joutuu pulittamaan komissiolle 47,2 miljoonaa euroa. Fujille sakkoja tuli 13,2 miljoonaa euroa ja Maxellille vastaavasti 14,4 miljoonaa euroa. Sonyn sakkoja nostettiin, koska Sony ei suostunut yhteistyöhön Euroopan komission tutkijoiden kanssa tutkinnan aikana. Fujin ja Maxellin summia puolestaan laskettiin yritysten tekemän yhteistyön vuoksi.

Tapauksen käsittely ei edennyt erityisen vauhdikkaasti, sillä ratsiat Sonyn, Fujin ja Maxellin tiloihin tehtiin vuoden 2002 toukokuussa. Sonyn osalta tilanne ei mennyt aivan mallikkaasti, sillä eräs yrityksen työntekijöistä tuhosi ratsian alettua juttuun liittyviä dokumentteja ja toinen työntekijä ei suostunut puhumaan tapauksesta tutkijoiden kanssa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

39 prosenttia suomalaisista hankkimassa taulutelevision ensi vuonna

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 21. marraskuuta, 2007 13:17

39 prosenttia suomalaisista hankkimassa taulutelevision ensi vuonna Panasonic on teettänyt tutkimuksen, jonka mukaan peräti 39 prosenttia suomalaisista suunnittelee ostavansa uuden taulutelevision ensi vuoden aikana.

Taulutelevisiolle hävisi elektroniikkaostoslistalla muun muassa tietokone ja matkapuhelin. Tietokoneen hankintaa suunnittelee ensi vuodelle 20 prosenttia vastanneista matkapuhelimen vastaavan lukeman jäädessä 18 prosenttiin.

Ihmisiltä kysyttiin myös, että minkälainen televisio heiltä tällä hetkellä löytyy. 30 prosenttia vastasi hankkineensa jo taulutelevision, mutta 69 prosenttia kehui omistavansa vielä perinteisen kuvaputkitelevision. Kokoa ihmisten televisioilla on tutkimuksen mukaan tavallisesti 32 tuumaa.

Kuvanlaatua tutkittaessa 81 prosenttia suomalaisista kertoi olevansa tyytyväinen televisiokuvan laatuun. DVD-elokuvien laatuun tyytyväisiä oli 77 prosenttia vastanneista.

Yllättävämpiä tuloksia antavat teräväpiirtoformaattien tuntemus. Vastanneista 63 prosenttia oli kuullut HD DVD:stä. Blu-rayn vastaavat lukemat ovat kuitenkin synkempiä: vain 39 prosenttia tiesi, mistä puhuttiin.

Suurin ärsytyksen aihe tutkimuksen mukaan suomalaisilla on johtojen ja kaukosäätimien suuri määrä. 69 prosenttia vastaajista ärsyttivät liian monet johdot kaukosäätimien ärsyttäessä ainoastaan 65 prosenttia käyttäjistä. 51 prosenttia kertoi olevansa kyllästynyt liikaa tilaa vieviin laitteisiin ja 46 prosenttia sadatteli vaikeita käyttöohjeita suurimmaksi ärsytyksen kohteeksi. Vain 34 prosenttia suomalaisista kertoi laitteiden asentamisen olevan ärsyttävän vaikeaa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

iTrax.com kauppaa pakkaamatonta audiota

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20. marraskuuta, 2007 20:06

iTrax.com kauppaa pakkaamatonta audiota Monet internetissä digitaalisia musiikkilatauksia kauppaavat musiikkikaupat tarjoavat asiakkailleen ainoastaan häviöllisesti pakattuja audiotiedostoja. Vaikka häviöllisestä pakkauksesta aiheutuvat virheet eivät kuulu kaikissa olosuhteissa, on monille kuluttajille tärkeää saada musiikkikappaleet ilman ylimääräisiä häiriöitä.

Tässä asiassa edukseen esiintyy iTrax.com-musiikkikauppa, joka myy kuluttajille myös häviöttömästi pakattuja audiotiedostoja sekä täysin pakkaamattomia audiotiedostoja ja tämän lisäksi kaupan kautta voi hankkia itselleen myös monikanavaisia audiotiedostoja.

iTraxin kautta musiikkia voi hankkia MP3-, Doldy Digital-, DTS-, WMA Pro-, WMA Lossless- ja PCM 96/24 -formaateissa joko Stereo- tai 5.1-monikanavaversioina. 5.1-monikanavaääntä saa kaupasta joko lava- tai yleisömiksauksina ja tämän lisäksi kuluttaja voi ladata koko albumin yhtenä tiedostona tai albumin kaikki kappaleet erillisinä tiedostoina, joten kuluttajalle valintoja pitäisi olla ainakin tarpeeksi.

Yksittäisten kappaleiden hinnat alkavat 0,79 dollarista ja hinnat kipuavat 5.1-monikanava WMA Lossless -tiedostoilla yli kahden dollarin. Albumeiden kohdalla hinnat alkavat alle 10 dollarista ja vastaavasti kalleimmillaan samasta albumista joutuu pulittamaan noin 25 dollaria, jos albumin haluaa 5.1-monikanava WMA Lossless -formaatissa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Digi-TV aiheuttaa ongelmia kotitalouksissa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20. marraskuuta, 2007 16:05

Digi-TV aiheuttaa ongelmia kotitalouksissa Siirtyminen digitaalisten televisiolähetysten katseluun ei ole sujunut ongelmitta. Viestintäviraston teettämän tutkimuksen mukaan noin 70 prosentilla digitalisoituneista kotitalouksista on ollut digi-TV:n katseluun tai käyttöön liittyviä hankaluuksia.

Yleisimmät ongelmat liittyvät Yleisradion digikanavilla käytössä olevaan tekstitykseen, joka on aiheuttanut harmaita hiuksia kuluttajille. TNS Gallup OY:n tekemä kysely suoritettiin tämän vuoden lokakuussa, joten siitä ei selviä sitä, ovatko Yleisradion viime viikolla tekemät tekstitysten muutokset vaikuttaneet ongelmien määrään. Toiseksi eniten ongelmia on ollut laitteiden kuvanlaadussa ja kolmanneksi suurin ongelma on ollut digilaitteiden jumiutuminen.

Myös digilaitteiden käyttöönotto on aiheuttanut ongelmia noin joka kuudennelle kotitaloudelle. Ongelmista huolimatta yli puolet kotitalouksista antoi laitteen käytettävyydestä hyvän tai erinomaisen arvosanan.

Kaapelitalouksille annettua analogisten lähetysten jatkoaikaa hyödynnetään viimeiseen asti, sillä ilman digisovitinta olevista kaapelitalouksissa yli puolet aikoo hankkia digisovittimen vasta helmikuun lopulla, jolloin analogiset lähetykset lopetetaan. Noin 10 prosenttia näistä talouksista ei aio hankkia digisovitinta lainkaan.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

SyncTV tuo maksukanavia nettiin

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20. marraskuuta, 2007 14:54

SyncTV tuo maksukanavia nettiin Internetissä on useita TV-sarjoja ja elokuvia kauppaavia latauspalveluita ja uusin apajille yrittävä taho on Pioneerista irtautunut SyncTV.

SyncTV ei ole aivan tavallinen mediakauppa, vaan kuluttaja voi valita itse mitä maksullisia TV-kanavia hän haluaa katsella. Jokaisesta kanavasta maksetaan 2-4 dollarin kuukausimaksu, jonka myötä kuluttaja voi ladata kanavan tarjontaa omalle tietokoneelleen niin paljon kuin haluaa.

SyncTV:n kautta hankittu sisältö on DRM-suojattua, mutta normaalista poiketen kyseessä ei ole Microsoftin DRM-tekniikka, vaan Marlin DRM. Marlin DRM:n avoimuuden myötä palvelun kautta hankittuja videoita voi katsella Windows-, Mac OS X- ja Linux-käyttöjärjelmillä varustetuissa tietokoneissa.

Valitettavasti Marlin DRM -yhteensopivuutta ei löydy kovin monista kannettavista mediasoittimista, mutta kuluttajien iloksi Marlin DRM on yhteensopiva OMA DRM -tekniikan kanssa, jota tukevat useat matkapuhelinvalmistajat.

SyncTV on tällä hetkellä suljetussa beta-testauksessa, joten tarjolla olevien kanavien määrä ei ole toistaiseksi kovin suuri. Nimekkäin mukana oleva taho on ShowTime, joten aikakin Dexterin seuraaminen onnistuu SyncTV:n avulla. Mukava ovat myös Nelvana ja Geneon Animation DMGI, joiden tarjontaa kuulu mm. Babar-piirrossarja ja klassinen 1960-luvulla ensiesityksen saanut I Spy -agenttisarja.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Prince palkkasi etsivät varjostamaan The Pirate Bayn ylläpitäjiä?

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 20. marraskuuta, 2007 8:14

Prince palkkasi etsivät varjostamaan The Pirate Bayn ylläpitäjiä? Ruotsalaisen The Pirate Bay -sivuston ylläpitäjä Peter Sunde kertoi verkkojulkaisu Ars Technicalle tanskalaiskilvissä ajaneiden autojen varjostaneen häntä ja palvelun muita ylläpitäjiä Ruotsissa.

Maailman suurimmaksi torrent-sivustoksi tituleerattu The Pirate Bay on saanut harjoittamansa toiminnan takia maailmalla osakseen suurta mediahuomiota ennenkin. Nyt raportoidut yksityisetsiväepäilyt ovat kuitenkin uutta. Sunde epäilee varjostajilla olevan jotain tekemistä Prince-nimisen artistin kanssa.

Uutisoimme kuukausi sitten Princen tempauksesta haastaa useita hänen musiikkiaan laittomasti levittäviä sivustoja oikeuteen. Myös The Pirate Bay on suunniteltu vietävän oikeuteen. Jo kuukausi sitten kerrottiin, että tarkoitusta varten on palkattu Ruotsista asianajajia. Tällöin Peter Sunde ei kuitenkaan ollut kuullut mitään mistään oikeushaasteista.

Sunde kertoi, että heitä on myös kuvattu autoista. Salaman käyttö kuvattaessa kohdetta auton ulkopuolella on saanut Sunden kuitenkin epäilemään varjostajien älykkyyttä.

Princen piratismihyökkäysten sivutuotteena siipeensä ovat saaneet myös hänen omat fanisivustonsa, joita on kielletty julkaisemasta Princen tavaramerkin alaista sisältöä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Mininovaan ladattiin miljoonas torrent-tiedosto

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 20. marraskuuta, 2007 0:05

Mininovaan ladattiin miljoonas torrent-tiedosto Torrent-sivusto Mininova, joka rikkoi muutama viikko sitten kolmen miljardin torrent-latauksen rajan, on saavuttanut uuden rajapyykin. Sivustolle ladattiin toissa päivänä miljoonas torrent-tiedosto.

Mininova on ollut uutisotsikoissa kovan suosionsa takia ennenkin. Sivusto keikkuu nykyään maailman 50 suurimman internet-sivuston joukossa. Torrent-tiedostojen määrä latauksista puhumattakaan kuvastaa hyvin vertaisverkoissa nykyään tapahtuvan kulttuurin jakamisen laajamittaisuutta.

Nykyään Mininovaan postitetaan päivittäin noin 1 350 uutta torrent-tiedostoa. Tällä hetkellä sivustolta löytyy yhteensä uskomattomat 550 000 eri torrent-pakettia.


Lähteet:
TorrentFreak
Piraattiliitto




AfterDawn: Uutiset

Kaapelitelevisioliitto varoittelee HDTV-sekaannuksista

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 19. marraskuuta, 2007 23:00

Kaapelitelevisioliitto varoittelee HDTV-sekaannuksista Suomen kaapelitelevisioliitto varoittaa kuluttajia HDTV-sekaannuksista. Vaikka digiboksien lastentaudit ovat vielä nykyäänkin arkipäivää, varoittaa kaapelitelevisioliitto uusien teräväpiirtodigisovittimien tulevista yhteensopivuusongelmista.

Ongelmia voi liiton mukaan aiheuttaa Hollywoodin vaatimat kopiosuojaustoimenpiteet, jotka voivat estää joitain nykyisten HDTV-digiboksien omistajia näkemästä tulevaisuudessa lähetettäviä lähetyksiä.

Tällä hetkellä kuluttajat hankkivat yhä useammin HD Ready -televisioita. Myös Full HD -televisiot ovat yleistyneet, joten ihmiset alkavat vaatia pikkuhiljaa laatua myös televisiolähetyksiltä, jotta saisivat vastinetta kalliille televisioilleen. HDTV-lähetysten vastaanottoon tarvitaan lisäksi HD-virittimellä varustettu digisovitin.

Ongelma, josta Suomen Kaapelitelevisioliitto varoittaa, liittyy juurikin digisovittimissa käytettävään kopiosuojaukseen. Tulevaisuudessa on mahdollista, että joidenkin teräväpiirtolähetysten vastaanottaminen vaatii ohjelmakortin ja HD-sovittimen yhteensopivuutta siten, että ohjelmakortti avaa ohjelmien salauksen vain, kun se on käytössä. Tätä kutsutaan Conax Chipset Pairing -tekniikaksi, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että ohjelmakortti on sidottu tiettyyn vastaanottimeen.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

KRP ratsasi useita palvelimia Oulussa

Kirjoittaja Matti "Siggy" Vähäkainu @ 19. marraskuuta, 2007 15:26

KRP ratsasi useita palvelimia Oulussa Keskusrikospoliisi teki viime perjantaina 16.11. Oulussa kotietsintöjä joiden kohteena oli nettipiraattejen ns. topsitet. Kotietsintöjen seurauksena jäi kiinni kolme henkilöä, joita epäillään tekijänoikeusrikoksista. Tekijänoikeusrikoksen maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Ratsauksessa takavarikoitiin myös useita FTP-palvelimia, joiden kerrotaan sisältäneen yhteensä noin kymmenen teratavua erinäisiä tiedostoja.

"Nyt ratsatut huippusivustot ovat jakaneet niin elokuvia, musiikkia, tietokonepelejä kuin hyötyohjelmiakin. Kukin sivusto oli lisäksi erikoistunut jakamaan jotakin tiettyä aineistoja esim. animaatioita, suomalaisia elokuvia tai uusimpia tietokonepelejä," TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen kertoo.

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) teki tutkintapyynnön KRP:lle. Tutkinnan takana on yhteistyö eri toimialojen anti-piratismi toimijoiden kesken, joihin kuuluu mm. musiikkijulkaisijoiden järjestö MPA, Euroopan tietokonepelialan kattojärjestö ISFE, Äänitealan kansainvälisen kattojärjestö IFPI sekä ohjelmistopiratismia vastustava järjestö BSA.

MPA:n Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan antipiratismioperaatioiden johtaja Halli Kristinsson lupailee, että yhteistyö poikii pian myös uusia iskuja.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Madonrei'illä 3D-näyttöjä

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 18. marraskuuta, 2007 22:21

Madonrei'illä 3D-näyttöjä Vaikka olemme uutisoineet ennenkin kolmiulotteisista näytöistä, varsinaista läpimurtoa ei tekniikan saralla ole vielä tehty -- ainakaan tähän mennessä. Uuden suhteellisuusteorian madonreikiä hyödyntävän tekniikan kehittelyssä on mukana myös suomalaisverta.

Käytännön toteutuksessa tulee olemaan edessä vielä paljon haasteita, mutta hämmästyttäviä tuloksiakin on jo saatu. Suomesta kansainvälisen tutkimusryhmän projektiin on osallistunut matematiikan professori Matti Lassas Teknillisestä korkeakoulusta.

Kolmiulotteisen näytön kehittelyssä on tärkeässä osassa kuvapisteenä käytettävä madonreiän pää. Tutkijat kertovat madonreiän olevan suhteellisuusteoriassa käytetty käsite, jolla tarkoitetaan tunnetun avaruuden ulkopuolella kulkevaa oikotietä kahden paikan välillä. Madonreikä-termi on peräisin leikkimielisestä toteamuksesta, että omenassa oleva mato pääsee omenan läpi nopeammin kaivamansa tunnelin läpi, kuin omenan pintaa pitkin.

Sama matemaatikkoryhmä on tutkinut aiemmin näkymättömyysverhoamisen teoriaa. Näkymättömyysverhoamisella tarkoitetaan objektin päällystämistä eksoottisella materiaalilla, jolloin kappaleeseen osuva valo kiertää esineen ympäri. Tällöin kappale vaikuttaa kauempaa katsottuna näkymättömältä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

DivX osti MainConceptin

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 18. marraskuuta, 2007 0:26

DivX osti MainConceptin DivX-videokoodekin kaupalliseksi tuotteeksi kehittänyt DivX Inc. on ostanut mm. H.264/MPEG-4 AVC -yhteensopivia ratkaisuja valmistavan MainConcept AG:n.

Kauppasumman arvo on noin 22 miljoonaa dollaria, joka maksetaan käteisenä ja osakkeina. Rahaa on luvassa lisää, jos MainConcept pystyy saavuttamaan sille asetetut tavoitteet vuoden 2008 aikana.

MainConceptin kehittämiä tekniikoita käyttävät mm. Adobe, Microsoft, MobiTV, Sonic, Sony ja Panasonic, joten kaupan myötä DivX saa uusia yhteistyökumppaneita.

Molempien yrityksien edustajat olivat tyytyväisiä lopputulokseen ja ensimmäiset yhdistetyt tuotekokonaisuudet sekä ohjelmisto- että laitteistopuolella ilmaantuvat markkinoille ensi vuoden aikana.

DivX:n toimitusjohtaja Kevin Hell uskoo vahvasti siihen, että H.264/MPEG-4 AVC -pohjaiset videoratkaisut valtaavat pian markkinat kokonaan. Hell ei kuitenkaan paljastanut millaisia tuotteita yhteistyön myötä markkinoille tulee, mutta tällä hetkellä yritysten videoratkaisut kattavat käytännössä kaikki elektroniikkalaitteet matkapuhelimista digibokseihin.

Kaupan myötä on mahdollista, että DivX-videokoodekin seuraava suuri uudistus on yhteensopivuus H.264/MPEG-4 AVC -standardin kanssa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Tekijänoikeusasiat pysyvät opetusministeriössä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16. marraskuuta, 2007 22:05

Tekijänoikeusasiat pysyvät opetusministeriössä Tekijänoikeusasioiden siirtäminen kauppa- ja teollisuusministeriön eli tulevan työ- ja elinkeinoministeriön haltuun on kokenut kovan kolauksen, kun hallitus päätti tiistaina jättää tekijänoikeuksien käsittelyn opetusministeriöön.

Hallituksen päätös harmitti erityisesti Elinkeinoelämän keskusliittoa (EK), joka on kampanjoinut voimakkaasti tekijänoikeusasioiden siirtämisen puolesta. "Tämä ei ole maailmanloppu, mutta olemme pettyneitä, että tilaisuutta luoda vahva IPR-asioiden hallinto ei käytetty hyväksi" kommentoi EK:n johtava asiantuntija Tytti Peltonen. EK:n lisäksi muutosta kannattivat monet yrityksen, joille olisi helpompaa, että tekijän- ja teollisoikeudet käsiteltäisiin yhdessä ja samassa paikassa.

Monet yritykset pelkäävät, ettei opetusministeriö kykene huomioimaan mm. digitaalitekniikan aiheuttamia muutoksia, joka saattaa aiheuttaa yrityksille ongelmia tulevaisuudessa.

Muutosta vastustaneet tekijänoikeusjärjestöt olivat puolestaan helpottuneita kuulleessaan, että tekijänoikeusasiat pysyvät edelleen opetusministeriöllä. "Onnittelemme päättäjiä oikeasta ratkaisusta" sanoi Teoston viestintäjohtaja Satu Kaarenoja.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Wii kaappasi kärkipaikan takaisin Yhdysvalloissa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16. marraskuuta, 2007 20:19

Wii kaappasi kärkipaikan takaisin Yhdysvalloissa Nintendon Wii-pelikonsoli on kaapannut jälleen haltuunsa Yhdysvaltojen konsolimarkkinat. Pelikonsolien ja pelien myyntejä Yhdysvalloissa mittaava NPD Group on julkaissut lokakuun myyntiluvut, joiden mukaan Wiitä myytiin kuukaudessa noin 519 000 kappaletta.

Syyskuussa kärkipaikkaa pitänyt Microsoftin Xbox 360 -pelikonsoli ei saavuttanut enää viime kuussa samanlaisia myyntilukuja ja nyt konsoleita myytiin kuukauden aikana noin 366 000 kappaletta.

Joukon hännillä oli edelleen Sonyn PlayStation 3, jota myytiin lokakuun aikana noin 121 000 kappaletta. Sonyn iloksi PlayStation 2 -konsolia meni kaupaksi noin 184 000 kappaletta ja PSP-käsikonsolia vastaavasti noin 286 000 kappaletta.

Nintendon hyvää menestystä täydensi yrityksen DS-käsikonsoli, jota kaupattiin noin 495 000 kappaletta, jonka myötä Nintendo myi jälleen Yhdysvalloissa yli miljoona pelikonsolia kuukauden aikana.

Pelien puolella ykkössijaa piti hallussaan Halo 3, jota myytiin noin 430 000 kappaletta sekä Guitar Hero III: Legends of Rock, jota myytiin eri konsoleilla yhteensä yli miljoona kappaletta. Eniten Guitar Heroa hankkivat Xbox 360:n omistajat, jotka ostivat noin 383 000 peliä kitaraohjaimen kera.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Toshiban 51 gigatavun HD DVD hyväksyttiin

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 16. marraskuuta, 2007 17:56

Toshiban 51 gigatavun HD DVD hyväksyttiin DVD Forumin raportoidaan viimein hyväksyneen Toshiban kehittelemän kolmikerroksisen HD DVD -formaatin.

Maailmalla raportoitiin jo muutama kuukausi sitten virheellisesti DVD Forumin hyväksyneen kyseisen formaatin. Väärinkäsitys oikaistiin hieman myöhemmin ja hyväksyntä jäi vielä tuonnemmaksi. Nyt DVD Forum on antanut hyväksyntänsä kyseisen tallenneformaatin kaupallistamiselle.

Toshiba esitteli ensimmäisen kerran 51 gigatavun HD DVD -levyään CES-messuilla tammikuussa 2007. Levylle on saatu puristettua 17 gigatavua tietoa per kerros, ja mikä parasta, yhtiön mukaan kolmikerroksisen levyn valmistuskustannukset eivät ole juurikaan suuremmat, kuin tavallisella kaksikerroksisella levyllä. Normaalin HD DVD -levyn yhdelle kerrokselle mahtuu 15 gigatavua tietoa Blu-ray-formaatin yltäessä 25 gigatavuun kerrosta kohden.

Nähtäväksi jää, että milloin Toshiba saa levynsä markkinoille. Ongelmia voi myös aiheuttaa se seikka, että saadaanko kaikkia nykyisiä HD DVD -soittimia toistamaan uusia suuremmalla tallennuskapasiteetilla varustettuja levyjä. Luultavasti ei saada.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

YouTube tarjoaa pian teräväpiirtovideoita

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16. marraskuuta, 2007 12:06

YouTube tarjoaa pian teräväpiirtovideoita Suosittu YouTube-sivusto aikoo pian tarjoilla sivuston käyttäjille mahdollisuuden teräväpiirtovideoiden katseluun. Asiasta kertoi NewTeeVee-konferenssissa puhunut YouTuben toisena perustajana tunnettu Steve Chen, joka vihjaili uuden ominaisuuden ilmestyvän palveluun seuraavan kolmen kuukauden sisällä.

Huhuja YouTuben tarjoamista teräväpiirtovideoista on liikkunut jo pidemmän aikaa, mutta ensimmäinen konkreettinen todiste asiasta tuli viime viikolla, kun YouTube lanseerasi uuden ohjelman, jonka avulla palvelun käyttäjät pystyvät lähettämään YouTubeen kerralla useampia videoita. Kyseisellä ohjelmalla palveluun voi nyt myös lähettää videotiedostoja, joiden tiedostokoko on maksimissaan yhden gigatavun verran. Tämän uudistuksen myötä teräväpiirtovideoiden lähettäminen YouTubeen helpottuu huomattavasti.

Aiemmin rajoitus palveluun lähetettävän videotiedoston koolle oli sata megatavua. Voimassa on kuitenkin edelleen rajoitus videotiedoston kestosta, jonka vuoksi palveluun ei voi lähettää kymmentä minuuttia pidempiä videoita.

Uuden sisällön lisäksi myös osa YouTuben nykyisestä sisällöstä tullaan näkemään suuremmalla resoluutiolla, sillä YouTube on säilönyt kaikki palveluun lähetetyt videot alkuperäisessä formaatissaan, jolloin suuremmalla resoluutiolla tallennetut videot voidaan esittää aikaisempaa paremmin uudistuksen myötä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Google aloittaa kännykkämainonnan

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 16. marraskuuta, 2007 9:22

Google aloittaa kännykkämainonnan Google on tuomassa kännykkämainontapalvelunsa samanaikaisesti kaikkiin Pohjoismaihin. Mobile Ads -palvelu liittää kännyköillä tehtyihin hakuihin internetistä tuttuja tekstimainoksia.

Matkapuhelimien pienten näyttöjen takia tekstimainoksien täytyy olla kuitenkin selvästi tietokoneissa näytettäviä mainoksia lyhyempiä. Hakutulosten yhteydessä luvataan näkyvän kaksi mainosta, joiden hinnoittelu määräytyy Googlen tavallisten tekstimainoksien tapaan.

Kännykkämainonnan eduksi kerrotaan esimerkiksi se, että mainoksessa kerrotaan suoraan mainostajan puhelinnumero, johon käyttäjä pystyy soittamaan. Google kertoo, että puhelinnumeroiden näkyminen ja soittoaika voidaan sovittaa suoraan palvelun aukioloaikoihin.

"Maailmassa on noin miljardi internet-käyttäjää tietokoneella ja kolme miljardia kännykän käyttäjää. Siksi mobiilimainonta kiinnostaa niin paljon", kertoi Googlen Suomen maajohtaja Petri Kokko Tietokone-lehdelle.

"Uskon, että tässä on aika paljon potentiaalia. Suomi on mobiilin edelläkävijämaa. Ja tämä on niin helppo ottaa käyttöön."

Kokko kertoi myös monien suomalaisten yritysten suunnanneen mobiilimainoksia ulkomaisille käyttäjille. "Klikkaussuhteet ovat olleet hyvin rohkaisevia esimerkiksi soittoäänimainoksissa. Kännykkä on niin henkilökohtainen väline." Hänen mukaansa klikkaussuhteet voivat vaihdella mainoksesta ja aiheesta riippuen, mutta prosentuaalinen määrä voi nousta jopa yli viiden prosentin.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

ZML.com tarjoaa netissä elokuvia ilman kopiosuojauksia

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 16. marraskuuta, 2007 8:55

ZML.com tarjoaa netissä elokuvia ilman kopiosuojauksia Uusi venäläinen AllofMP3:n jalanjälkiä seuraava ZML.com tarjoaa ladattavaksi elokuvia ilman minkäänlaisia kopiosuojauksia. Ja vieläpä edullisesti.

Sivustolla on tarjolla yli 1500 elokuvaa ilman DRM-suojausta. Yritys toimii omien sanojensa mukaan täysin laillisesti maksaen Venäjän lain mukaiset nettilevityksen lisenssimaksut ROMS-organisaatiolle (Russian Organization for multimedia and Digital Systems).

ZML.com-nettikauppa hinnoittelee elokuvansa edullisesti alkaen 1,99 dollaria kappale. Elokuvien kehutaan olevan yhteensopivia iPod-, PDA-, PC-, DVD- ja DivX-laitteiden kanssa. Kaikki tiedostot on pakattu joko DivX- tai XviD-koodekeilla. Paremmalla tarkkuudella varustetut elokuvat on hinnoiteltu hieman korkeammalle (2,99 - 4,99 dollaria).

Aiempien kokemuksien perusteella toiminnan harjoittajat uskovat, ettei MPAA (Motion Picture Association of America) RIAA:n (Recording Industry Association of America) tavoin suostu neuvottelemaan ROMS:n kanssa tekijänoikeusmaksujen perimisestä. Tämä tietänee jatkossa kovaa kädenvääntöä eri järjestöjen ja jopa maiden välillä.


Lähteet:
ZML.com
BetaNews
Piraattiliitto




AfterDawn: Uutiset

Yleisradio iloitsee voitostaan

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 16. marraskuuta, 2007 8:23

Yleisradio iloitsee voitostaan Yleisradio sai hamuamansa voiton eilen Helsingin hovioikeudessa, kun oikeus päätti musiikin radiosoiton tekijänoikeuskorvausten olevan jatkossa riippuvainen todellisen kuulijakunnan suuruudesta. Päätös oli karvas pettymys tekijänoikeusjärjestö Gramexille.

Aiemmin Gramex on laskuttanut Yleisradiota musiikin levittämisestä valtakunnallisilla radiokanavilla potentiaalisten kuuntelijoiden määrän mukaan. YLE katsoi jo tällöin, että todellisten kuuntelijoiden määrä olisi todenmukaisempi mittari tekijänoikeusmaksuille.

"Tämä on Yleisradion kannalta erittäin merkittävä päätös, johon on neuvotteluteitse pyritty jo pitkään", iloitsee Yleisradion hallintojohtaja Jussi Tunturi tiedotteessaan.

Yleisradio selvittelee tällä hetkellä innoissaan eilen annetun päätöksen kustannusvaikutuksia. Gramexin mielestä musiikki on ollut vanhoillakin hinnoilla edullista.

"Levymusiikki on vanhoillakin hinnoilla edullista ja suosittua ohjelmaa Ylelle. Meidän pitää nukkua muutaman yön yli ja harkita muusikoiden ja tuottajien kanssa, mitä teemme", arvioi Gramexin toimitusjohtaja Hannu Marttila. Hän pitää korvausten alentamista aiheettomana toimenpiteenä.


Lähteet:
Taloussanomat
Digitoday




AfterDawn: Uutiset

Uudet kannettavien näytöt eivät likaannu

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 15. marraskuuta, 2007 23:30

Uudet kannettavien näytöt eivät likaannu LG.Philips ilmoitti tänään kehittäneensä kannettaviin tietokoneisiin suunnitellun likaantumattoman 15,4 tuuman LCD-näytön.

Näytön pinta on uutta materiaalia, jonka ansiosta näytöstä on helppo puhdistaa pöly, lika, sormenjäljet ja jopa vedenpitävät värit. Yritys kertoo massatuotannon aloittamisen olevan mahdollista ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Ennen LG.Philipsin tuotetta likaa hylkivän näyttöpinnoitteen asentaminen oli tehtaallakin aikaa vievä prosessi. Näyttöihin täytyi asentaa heijastuksia estävän kalvon lisäksi toinen polarisoiva kalvo. LG.Philipsin näytön kerrotaan olevan mullistava siinä mielessä, että tästä ylimääräisestä tuotantovaiheesta on päästy eroon.

"Uusi paneelimme hyödyntää samantapaista materiaalia, jota käytetään muun muassa teflonpannuissa. Lika ja rasva ovat pyyhkäistävissä helposti pois", kertoi LG.Philipsin kehityspäällikkö Byung-Chul Ahn.

Yritys aikoo liittää uuden pinnoitteen kaikkiin 15,4-tuumaisiin kannettavien tietokoneiden näyttöihinsä. Muiden näyttökokojen uusia malleja on odotettava hieman pidempään -- LG.Philips kertoo saavansa muut kokoluokat sarjatuotantoon ensi vuoden loppuun mennessä.

Uutisen kuva ei liity aiheeseen.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Suomalainen tekstityssivusto lopettaa

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 15. marraskuuta, 2007 21:02

Suomalainen tekstityssivusto lopettaa Suomen suurimpiin tekstityssivustoihin lukeutuva XvidSubs.com lopettaa toimintansa. Palvelu on toiminut Elokuvayhdistys XvidSubs ry:n alaisuudessa, yhdistyksen virallisten sivujen "sisarena".

Perusteluksi harrastetekstityksiä jaelleen palvelun lopettamiseksi yhdistys kertoo toiminnan laittomuuden. Yhdistys toteaa lehdistötiedotteessaan: "Leffahullut.fi:n toimitukselle on selvinnyt, että elokuvien tekstittäminen harrastemuotoisessa suuressa yhteisössä ei ole verrattavissa ennen luultuun 'omaan käyttöön' tai harmaaseen alueeseen ja tämän myötä lopettaa palvelintilan tarjoajana XvidSubs -sivuston toiminnan kokonaan" ja jatkaa "Harrastetoiminnan tunnusmerkit eivät enää täyty, kun omaan käyttöön tehtyjä suomenkielisiä tekstejä jaetaan yli kymmenen kappaletta emmekä halua olla mukana toiminnassa, mikä vaikeutaisi muuten hyvän alun saanutta elokuvayhdistystä".

Yhdistys jatkaa Leffahullut.fi -sivuston toimintaa normaaliin tapaan, toimittaen palveluun mm. uutisia, elokuva-arvosteluja ja TV-sarjojen esittelyjä.

Lähde: Lehdistötiedote




AfterDawn: Uutiset

PLDS:n Blu-ray-asema maksaa 179 euroa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15. marraskuuta, 2007 13:30

PLDS:n Blu-ray-asema maksaa 179 euroa Philipsin ja Lite-onin yhteistyössä perustama Philips & Lite-On Digital Solutions (PLDS) on tuomassa joulumarkkinoille Blu-ray-asemaa, jonka suositushinnaksi on annettu 179 euroa.

DH-4O1S-asemassa on SATA-liitäntä ja se lukee Blu-ray-levyjä (BD-R/RE/ROM) 4x nopeudella. Tuttuun tyyliin asema lukee myös DVD- ja CD-levyjä, mutta tiedon tallentaminen kyseisille levyille ei onnistu. Aseman mukana tulee SATA-kaapeli, hopeinen etulevy ja Cyberlinkin PowerDVD-ohjelmisto, jonka myötä aseman hankkija voi aloittaa suoraan Blu-ray-elokuvien katselun Windows XP- ja Windows Vista -käyttöjärjestelmillä varustetuissa tietokoneissa.

Kyseessä on selvästi edullisin Blu-ray-asema, jonka tietokoneeseen voi hankkia. PLDS:n markkinoinnista Euroopassa vastaava Jelmer Veldman kertoi, että aseman hinta on saatu painettua alas hylkäämällä mahdollisuus omien levyjen kirjoittamiseen ja edullisen hinnan myötä aseman pitäisi kiinnostaa hintatietoisempiakin kuluttajia.

Edullisimman teräväpiirtoaseman titteliä DH-4O1S ei saavuta, sillä Toshiban edullisin HD DVD -asema on SD-H802A, jonka hinta on noin 120 euroa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

"Kännykkä voisi viedä kuvan televisiosta"

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 15. marraskuuta, 2007 9:30

"Kännykkä voisi viedä kuvan televisiosta" Euroopan yleisradioliitto (EBU) varoittelee tulevaisuudesta -- kännykkä voi hiljentää televisiosta kuvan ja äänen. Genevessä puhunut EBU:n tekninen johtaja Lieven Vermaele visioi Euroopan unionin komission äsken esittämän teleuudistuksen romuttavan toteutuessaan koko Euroopan televisioliikenteen.

Keskustelu lähti liikkeelle Euroopan komission päätöksestä esittää yleisradioyhtiöiden käyttämien lähetyskanavien avaamista matkapuhelinliikenteelle.

"Tämä häiritsisi suuresti televisiolähetyksiä. Ongelma on matkapuhelinliikenteen kaksikanavaisuus, eli ei vain vastaanotto vaan myös lähettäminen, mikä veisi digitaalisesta televisiosta kuvan ja äänen. Se mitätöisi myös suuret investoinnit, joita eri maat ovat tehneet digitelevisioon", Vermaele sanoi.

Taloussanomille Vermaele kertoi, että TV-liiton mukaan matkapuhelintarjoajilla on Euroopassa jo tarpeeksi lähetyskanavia, joten ne eivät edes tarvitse televisioiden taajuuksia. Lähetystilaa vapautuu, kun Euroopan maat siirtyvät analogisesta televisiosta digitaaliseen televisioon.

Eri valtioilla on erilaisia tarpeita digitaaliselle televisiolle, joten EBU:n mielestä mailla on oltava vapaus päättää yleisradion lähetyskaistojen jakamisesta ja käyttämistä omiin kansallisiin tarpeisiinsa. Esimerkkinä EBU kertoi Suomen tilanteesta, jossa lähetyksiä on kahdella kielellä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Warnerin pomo sätti yritystään

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 15. marraskuuta, 2007 8:59

Warnerin pomo sätti yritystään Warner Music Groupin johtaja Edgar Bronfman puhui GSMA Mobile Asia -konferenssissa Macaussa musiikkiteollisuuden virheistä. Hän varoitteli muun muassa puhelinoperaattoreita toistamasta samaa virhettä. Markkinoita ei kannata arvioida väärin, eikä varskinkaan aliarvioida asiakkaita.

"Me petimme itseämme. Me ajatelimme, että sisältömme olisi täydellistä juuri sellaisena kuin se oli. Me kuvittelimme liiketoimintamme säilyvän autuaan koskemattomana huolimatta siitä, että maailma kehittyi koko ajan yhä vuorovaikutteisemmaksi ja tiedostojen jakaminen kasvoi räjähdysmäisesti. Ja totta kai me olimme väärässä. Miksi me olimme väärässä? Siksi, että seisoessamme paikallamme tai vain madellessamme eteenpäin, ajauduimme sotaan kuluttajien kanssa. Me kielsimme heiltä sen, mitä he halusivat. Kuitenkin he pystyivät löytämään sen jo muuta kautta. Lopputulos oli tietenkin se, että kuluttajat voittivat sodan."

Warner-pomo varoitteli matkapuhelinoperaattoreita menemästä samaan lankaan:

"Surullinen totuus on, että suurin osa siitä, mitä kuluttajille tarjotaan tänä päivänä matkapuhelimiin, on tylsää, banaalia ja alkeellista. Ihmiset haluavat mobiililaitteidensa musiikin paljon kiinnostavammassa muodossa. He haluavat, että sen ostaminen onnistuu yhdellä klikkauksella -- juuri niin, yhdellä klikkauksella eikä tusinalla klikkauksia. Ja he haluavat pääsyn tuohon sisältöön helposti ja nopeasti, olivatpa he missä hyvänsä, 24 tuntia vuorokaudessa. Jokainen mobiilibisneksen toimija, joka kuvittelee pysyvänsä kilpailukykyisenä tarjoamalla käyttäjille jotain, jota nämä eivät pidä aidosti erinomaisena kokemuksena, pettää vain itseään."

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Wiin toimitusvaikeudet jatkuvat

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 15. marraskuuta, 2007 8:20

Wiin toimitusvaikeudet jatkuvat Nintendo Wiin kova menekki jatkuu edelleen. Vaikka yritys on takonut konsoleita kasaan ennätysvauhdilla pitääkseen laitteen saatavilla kauppojen hyllyissä, ei vieläkään ole yllätys, mikäli pelikonsoli on myyty lähikaupasta loppuun.

Nintendo ilmoitti tilanneensa lomakauden ajaksi maailmanlaajuiseen myyntiin 3,5 miljoonaa ylimääräistä Wii-konsolia. Tämänkään ei kuitenkaan uskota riittävän, sillä yritys varoittelee raa'asta totuudesta -- Wiin ei uskota riittävän kaikkien halukkaiden pukinkonttiin.

"Wiin maailmanlaajuinen menekki on kasvanut ennätyksellisiin mittoihin, myyntiluvut ovat olleet yllätys jopa Nintendolle", yrityksen edustaja kertoi.

"Nintendo on päässyt nyt tilanteeseen, jossa kysyntää Wii-pelikonsolille riittää vuoden ympäri. Juhlapyhien takia on kuitenkin mahdollista, että konsolin kysyntä ylittää tarjonnan."

Nintendo on korottanut 14 miljoonan myydyn Wii-konsolin vuositavoitettaan 3,5 miljoonalla 17,5 miljoonaan. Mikäli konsolia hamuaa jouluksi kuusen alle, kannattanee olla ajoissa liikkeellä.


Lähde:
BBC NEWS




AfterDawn: Uutiset

Laittomat musiikkikauppiaat joutuivat ratsian kohteeksi

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 14. marraskuuta, 2007 15:20

Laittomat musiikkikauppiaat joutuivat ratsian kohteeksi IFPI raportoi eilen Indonesian viranomaisten sulkeneen useita maassa toimineita laittoman musiikin jakelupisteitä. Jakartassa 9. marraskuuta järjestettyjen ratsioiden kohteeksi joutuivat laittoman digitaalisen musiikin kauppiaat.

Todisteita yrityksiä vastaan kerättiin jo pidemmän aikaa, mutta vasta aineiston kasaan saatuaan viranomaiset laittoivat toimeksi. Viisi päivää sitten käynnistyneessä operaatiossa etsintöjä tehtiin kahdeksassa eri Jakartan kohteessa.

Ratsiat tuottivat tulosta ja viranomaiset saivat takavarikoitua muun muassa yli 60 tietokonetta, joista jokaiselta löytyi keskimäärin noin 28 000 laitonta musiikkitiedostoa. Koneiden lisäksi haaviin jäi myös yhden laittomasti toimineen yrityksen vastuuhenkilö.

Laitonta musiikkia tarjottiin useissa myyntipisteissä, joissa käyttäjät pystyivät lataamaan musiikkikappaleita kannettaviin mediasoittimiinsa, kuten kännyköihin ja MP3-soittimiin. Näitä pisteitä löytyi useista Indonesian ostoskeskuksista.


Lähde:
IFPI




AfterDawn: Uutiset

Torrent-sivustot kahmivat kävijöitä

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 14. marraskuuta, 2007 14:21

Torrent-sivustot kahmivat kävijöitä The Inquirer -sivusto on julkaissut mielenkiintoisia tilastotietoja torrent-sivustojen kävijämääristä.

Kuten uutisoimme noin pari viikkoa sitten, torrent-sivusto Mininova rikkoi lokakuussa kolmen miljardin torrent-latauksen rajan. Suosion kasvu ei kuitenkaan näytä laantuvan, vaan käyntimäärät sen kuin nousevat. Suositun uutissivusto CNN.comin Mininova puolestaan ohitti kävijämäärissä jo syyskuun aikana.

Myös The Pirate Bayn kerrotaan jahtaavan CNN.comia, mutta tulevan hieman Mininovaa jäljessä. News.com jäi kuitenkin juuri jalkoihin, ja kasvuvauhti vain paranee.

Torrent-sivustojen uskomattomat käyntimäärät ovat aiheuttaneet kovasti keskustelua maailmalla. Väite siitä, että suuri osa internetin liikennöinnistä muodostuisi P2P-liikenteestä, on tuskin liioittelua.

TorrentFreak puolestaan uutisoi Mininovan nousseen viimeinkin maailman 50 suurimman internet-sivun listalle. Toissa päivänä sivuston kerrottiin nousseen sijalle 46. Kävijöitä Mininovassa on päivittäin yli 3 000 000 päivittäisten sivulatausten yltäessä jopa 16,5 miljoonaan.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Microsoft tuo ladattavaksi alkuperäisiä Xbox-pelejä

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 14. marraskuuta, 2007 13:27

Microsoft tuo ladattavaksi alkuperäisiä Xbox-pelejä Microsoft kertoi sisällyttävänsä Xbox 360 -pelikonsolin joulukuussa tulevaan ohjelmistopäivitykseen mahdollisuuden ladata alkuperäisen Xboxin pelejä.

Ensi kuun neljäntenä päivänä julkaistavan ohjelmistopäivityksen uskotaan tuovan tullessaan kuuden Xbox-pelin latausmahdollisuudet. Nimiketarjonnan odotetaan kasvavan nopeasti, mutta päivityksen yhteydessä on tyytyminen vain puoleen tusinaan. Ladattavaksi odotetaan seuraavia Xbox-pelejä:

  • Burnout 3
  • Crash Bandicoot: The Wrath of Cortex
  • Crimson Skies: High Road to Revenge
  • Fable
  • Halo: Combat Evolved
  • Indigo Prophecy

Pelit eivät tule olemaan tietenkään ilmaisia. Yhden latauksen lupaillaan maksavan 1200 pistettä, eli pistekortin ostopaikasta riippuen noin 20 euroa. Pelien odotetaan sisältävän Live Arcade -pelien tyyppiset DRM-kopiosuojaukset.

Huomenna vietetään Xbox LIVE:n viisivuotispäivää, jonka kunniaksi Microsoft tarjoaa kaikille palvelun käyttäjille yhden ilmaisen Live Arcade -pelin. Pelin voi ladata ilmaiseksi kahden vuorokauden ajan. Palvelulla kerrotaan tuoreimpien tietojen mukaan olevan jo yli 8,5 miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää.


Lähde:
DailyTech




AfterDawn: Uutiset

Rapsut The Simpsons Movien levityksestä

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 14. marraskuuta, 2007 9:11

Rapsut The Simpsons Movien levityksestä Elokuussa uutisoimme australialaismiehestä, joka pidätettiin todennäköisin syin The Simpsons Movie -elokuvan kuvaamisesta ja levittämisestä. Nyt oikeudenkäynti on saatu asian tiimoilta päätökseen.

21-vuotias mies kuvasi elokuvan teatterissa matkapuhelimellaan ja laittoi videon jakeluun P2P-verkkojen avulla. Tekijänoikeusjärjestöt osasivat odottaa uutuuselokuvasta piraattikopioita ja videon alkuperää alettiin selvittämään välittömästi, kun ensimmäiset kopiot ilmaantuivat P2P-verkkoihin.

Vaikka jaetun videon laatu oli huono, ladattiin elokuvaa todella paljon. Jo ensimmäisten tuntien aikana The Simpsons Movien laiton versio levisi syyttäjän mukaan 3 213 ihmiselle. Muutamassa päivässä videota oli ladattu jo 110 000 kertaa.

Sydneyn käräjäoikeus tuomitsi eilen 21-vuotiaan Jose Duarten maksamaan 1000 Australian dollaria (noin 614 euroa) tekijänoikeuden alaisen materiaalin levittämisestä. Tuomio ei ollut varmasti aivan sitä, mitä elokuvayhtiö oli odottanut, sillä aiemmin arveltiin, että teosta olisi voinut rapsahtanut jopa neljän vuoden vankilatuomio.

"Olen viettänyt tämän nuoren miehen kanssa paljon aikaa, ja olen aika varma, että hän ei tiennyt mitä oli tekemässä", kertoi Duarten asianajaja Ken Stewart.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

PlayStation 3 saa DivX-tuen

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. marraskuuta, 2007 18:41

PlayStation 3 saa DivX-tuen Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolilla pystyy tulevaisuudessa katselemaan DivX-videoita. Asiasta tiedotti DivX, Inc., jonka kehittämä tuki DivX-videoille lisätään PlayStation 3:lle tulevalla firmware-päivityksellä.

Tällä hetkellä kumpikaan osapuoli ei ole julkaissut asiasta tarkempia teknisiä tietoja, joten esim. 1080p-resoluution videoiden, tekstitysten ja menujen toimivuus on vielä arvailujen varassa. DivX, Inc. viimeistelee tällä hetkellä PS3:n sertifiointia DivX-laitteeksi, joka takaa sekä toistolaitteen luotettavuuden että erinomaisen kuvanlaadun.

Kuluttajien lisäksi myös pelejä kehittävät tahot voivat tulevaisuudessa käyttää DivX-videoita peleissään, sillä Sonyn on jaellut pelitaloille uuden kehityspaketin, jonka myötä DivX-videoiden käyttäminen peleissä onnistuu suoraan kehitysympäristöstä.

DivX-tuen myötä myös XviD-videoiden toistaminen pitäisi onnistua konsolilla ja kuluttajien kannalta olisi mukavaa, jos suosittu Stage6-videopalvelu toimisi myös suoraan konsolin internet-selaimella.

Myös Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolin ympärillä liikkuu huhuja DivX-tuesta, mutta toistaiseksi kumpikaan osapuoli ei ole virallisesti vahvistanut osapuolien mahdollista yhteistyötä, jonka myötä Xbox 360 saataisiin DivX-yhteensopivien laitteiden joukkoon.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Wii ei toista DVD-elokuvia tänä vuonna

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. marraskuuta, 2007 14:02

Wii ei toista DVD-elokuvia tänä vuonna Nintendo suosittu Wii-pelikonsoli ei ole toistaiseksi sisältänyt mahdollisuutta DVD-elokuvien toistamiseen. MOD-piirin ja erillisen toisto-ohjelman avulla DVD-elokuvia on voinut kuitenkin toistaa Wiillä jo muutaman kuukauden ajan ja nyt myös Nintendo on vahvistanut että DVD-elokuvien toistaminen tulee mahdolliseksi Wiillä ilman MOD-piiriä.

Kuluttajien harmiksi kyseinen ominaisuus ei ehdi kuitenkaan markkinoille tämän vuoden puolella, sillä Nintendolla on täysi työ saada tarpeeksi konsoleita joulumarkkinoille, joten DVD-elokuvien tukevan mallin valmistaminen on jätetty ensi vuoden puolelle.

Tällä hetkellä ei ole täyttä varmuutta siitä, että tarvitaanko DVD-elokuvien toistoon kokonaan uusi versio konsolista vai tullaanko DVD-elokuvien toistoon kykenevä ohjelmisto lisäämään Wiin kauppapaikalle, josta halukkaat voivat sen sitten ostaa erikseen.

Wiin DVD-tukea lupailtiin ensimmäisen kerran kuluttajille jo viime vuoden puolella, mutta toistaiseksi asiat eivät ole edenneet ennakoitujen aikataulujen mukaan. Nintendo on pahoitellut ominaisuuden myöhästymistä Nintendon japaninkielisellä sivustolla, mutta muiden maiden Nintendo-sivustot eivät ainakaan toistaiseksi mainitse tukea DVD-elokuvien toistamiselle, joten pahimmassa tapauksessa ominaisuus ei koskaan rantaudu Japanin ulkopuolelle.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

YLE korjaa tekstityksiä

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 13. marraskuuta, 2007 8:02

YLE korjaa tekstityksiä YLE on viilannut kanaviensa tekstitystekniikkaa toimivammaksi korjatakseen ihmisten raportoimia tallennus- ja katseluongelmia. Muut kanavat saivat jo päivityksensä, mutta TV2 joutuu odottamaan korjausta vielä huomiseen asti.

Kuten uutisoimme viikko sitten, Yleisradio on kertonut harkitsevansa tekstitystavan muutosta jo aiemmin. Tekstitys päätettiin jättää korjauksen jälkeenkin irralleen kuvasta, koska tällöin säilyy tekstityskielen valintamahdollisuus. Muut suomalaiset televisiokanavat käyttävät kuvaan kiinni "poltettuja" tekstityksiä.

Ennen korjausta joissain ohjelmissa tekstien ilmestymistä on jouduttu odottamaan häiritsevän kauan. Tekstityskorjaus tehtiin liittämällä tekstitystiedot niihinkin ohjelmiin, joissa tekstitystä ei oikeasti ole. Operaation avulla jokaisen digiboksin pitäisi ymmärtää näyttää ja nauhoittaa ohjelmiin kuuluvat tekstit. Valitettavasti tämäkään korjaus ei välttämättä paranna juurikaan tietokoneissa käytettävien digisovittimien tekstitysongelmia.

"Suomenkielisten kanavien tekstityksen oletuskielenä on suomi ja FST:llä ruotsi. Jos katsoja haluaa jonkun muun kielen, se täytyy vaihtaa", kertoo projektipäällikkö Irene Tommiska-Jarva.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

7Digitalin asiakkaat suosivat DRM-vapaata musiikkia

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12. marraskuuta, 2007 18:57

7Digitalin asiakkaat suosivat DRM-vapaata musiikkia Isossa-Britanniassa toimiva digitaalisen musiikin verkkokauppa 7Digital on huomannut, että kuluttajat suosivat DRM-vapaata musiikkia, kun he tekevät ostoksiaan verkkokaupassa. Noin 80 prosenttia 7Digitalin myymästä musiikista on DRM-vapaassa muodossa.

Vaikka 7Digital ei ole internetin tunnetuin tai suurin digitaalisen musiikin verkkokauppa, on sen valikoimissa yli kolme miljoonaa musiikkikappaletta. Valikoimissa on sekä suurempien levy-yhtiöiden että pienempien itsenäisten levy-yhtiöiden musiikkia. Tällä hetkellä kaupan tarjoamista kappaleista noin 60 prosenttia on ostettavissa ilman DRM-suojauksia ja yrityksen tarkoituksena on saada lähes kaikista kappaleista DRM-vapaa versio myytäväksi ensi kesään mennessä.

DRM-vapauden lisäksi 7Digitalin kautta ostoksia tekevät asiakkaat tuntuvat suosivan MP3-tiedostoja kilpailevien WMA- ja AAC-formaattien sijaan. "Kuluttajat ovat paljon fiksumpia kuin mitä monet luulevat ja enemmistö valitsee MP3:n jos heille tarjotaan vaihtoehtoa. MP3 on ainoa kunnollinen valinta yhteensopivuuden osalta, sillä se toimii iPodeissa, monissa matkapuhelimissa ja kaikissa MP3-soittimissa" kommentoi 7Digitalin Ben Drury.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

EMI haastoi MP3tunesin oikeuteen

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12. marraskuuta, 2007 17:18

EMI haastoi MP3tunesin oikeuteen Musiikkijätti EMI on haastanut sideload.com- ja MP3tunes.com-sivustoja pyörittävän MP3tunes LLC -yrityksen oikeuteen, sillä EMI:n mukaan sivustot rikkovat EMI:n tekijänoikeuksia, kun ne jakavat EMI:n musiikkia luvatta kuluttajille.

MP3tunes.com-sivuston avulla kuluttajat voivat säilöä omaa musiikkiaan MP3tunes.com-sivuston palvelimille, josta musiikkia voi sitten kuunnella mm. useilla mediasoittimilla ja internet-selaimilla. MP3tunes.com ei aseta EMI:n mukaan tarpeeksi rajoitteita, jonka myötä yhteen säiliöön pääsee kerralla käsiksi useampi eri henkilö. Täten kuluttajat voivat palvelun avulla kuunnella ja ladata musiikkia luvatta. Tietokoneiden lisäksi musiikkia pystyy kuuntelemaan myös jollain Nokian matkapuhelimilla ja TiVo-laitteilla.

sideload.com-sivuston avulla kuluttajat voivat etsiä internetistä musiikkia ja lisätä kappaleita omaan MP3tunes-säiliöönsä. sideload.com-sivusto on vain hakukone internetistä löytyville audiotiedostoille, eikä sen kautta pääse toisten käyttäjien MP3tunes-säiliöihin.

MP3tunes LLC:n lisäksi haaste koskee myös yrityksen toimitusjohtaja Michael Robertsonia, joka pitää EMI:n toimintaa kostona, sillä MP3tunes haastoi aiemmin syksyllä EMI:n oikeuteen. EMI koetti tällöin sulkea sideload.com-sivustoa ilmoittamalla, että sivusto rikkoo tekijänoikeuksia, vaikka sideload.com-sivuston toiminta on verrattavissa mihin tahansa hakukoneeseen, joten MP3tunes näki asian lähinnä julkisena herjauksena.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Kanadalaiset saavat latailla rauhassa

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 12. marraskuuta, 2007 1:28

Kanadalaiset saavat latailla rauhassa Yksityiset tiedostonjakajat voivat jatkossa latailla Kanadassa laitonta materiaalia rauhallisin mielin, sillä maan poliisi on ilmoittanut avoimesti lopettavansa yksityisten piraattien jahtaamisen.

Vaikka CRIA (Canadian Recording Industry Association) sai pakotettua torrent-sivusto Demonoidin sulkemaan palvelunsa, kanadalaisten lataajien ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan kiinnijäämisestä.

"Emme keskity enää yksityisen piratismin valvomiseen. Näinä aikoina kopioiminen on aivan liian helppoa, emmekä me tiedä, kuinka voisimme estää sen", kertoi Kanadan poliisin tekijänoikeusrikkomuksia tutkivan yksikön johtaja Noël St-Hilaire. Le Devoir -lehden haastattelussa ollut St-Hilaire kertoi keskittävänsä yksikkönsä jatkossa mieluummin sellaisen kaupallisen piratismin tutkimiseen, mistä on oikeaa haittaa yhteiskunnalle ja kuluttajille. Esimerkkeinä hän mainitsi sähkölaitteiden ja lääkkeiden väärentämisen vaarallisuuden.

Vaikka Kanadan poliisin päätöstä tullaan varmasti kritisoimaan kovasti, löytynee sille piraattien lisäksi muitakin tukijoita. Esimerkiksi viikko sitten uutisoimme tuoreesta tutkimuksesta, joka kertoi piratismin kasvattavan levymyyntiä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

NBC Direct avattu

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 11. marraskuuta, 2007 14:44

NBC Direct avattu NBC on avannut odotetun NBC Direct -palvelun, jonka kautta kuluttajat voivat ladata NBC:n TV-sarjoja tietokoneelleen katsomista varten.

Tällä hetkellä palvelun kautta voi katsella mm. 30 Rock-, Heroes- ja Scrubs-sarjoja (Tuho-osasto).

Jaksot ladataan ja katsellaan ilmaisella NBC Direct player -ohjelmalla, joka toimii tällä hetkellä ainoastaan Windows Vista- ja Windows XP -käyttöjärjestelmien kanssa. Windowsin lisäksi koneelta pitää löytyä Internet Explorer 6 -selain tai uudempi ja Windows Media Player 10 -mediasoitin tai uudempi, sillä ladattavissa oleva sisältö on suojattu Microsoftin DRM-tekniikoilla.

Toisto-ohjelmasta on kuitenkin luvassa versio Mac OS X -käyttöjärjestelmille ensi vuoden alkupuolella ja myös Linux mainitaan NBC:n sivustolla, mutta mitään aikataulua mahdolliselle Linuxissa toimivalle toisto-ohjelmalle ei ole kerrottu. Myös tuki Firefox-selaimille on tulossa ennen vuodenvaihdetta.

Osa videoista sisältää tekstityksen englanniksi ja myös kommenttiraitoja on mahdollista kuulla tiettyjen jaksojen kanssa. Toisto-ohjelma mahdollistaa myös jaksojen kommentoinnin muille katsojille ja suosittelun ystäville sähköpostin avulla.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Teräväpiirtoformaattien sota pattitilanteessa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10. marraskuuta, 2007 16:58

Teräväpiirtoformaattien sota pattitilanteessa Blu-ray- ja HD DVD -formaattien välinen valtataistelu on ollut käynnissä jo lähes puolitoista vuotta. Toistaiseksi tilanne on ollut tasainen, vaikka Blu-ray on elokuvien myynnissä ollut kilpailijaansa edellä.

Kahden eri formaatin taistelu on kuitenkin saanut monet kuluttajat odottelemaan voittajaa, jonka vuoksi soittimien ja elokuvien kysyntä ei ole ollut aivan odotetulla tasolla. Kuluttajien hidastelu on myös vähitellen alkanut huolestuttamaan laitevalmistajia ja elokuvastudioita.

Nyt Sonyn toimitusjohtaja Howard Stringer on ilmoittanut, että formaattien välinen sota on pattitilanteessa, jonka voittaminen tulee olemaan hankalaa. Stringer halusi alun perin ainoastaan yhden formaatin markkinoille ja hän toivoi osapuolten pääsevän sopuun asiasta. Niin ei kuitenkaan tapahtunut ja nyt Stringer toivoi pääsevänsä ajassa taaksepäin, jotta tilannetta olisi voinut muuttaa ja markkinoille olisi tullut vain yksi formaatti.

Stringerin mukaan asiat menivät Blu-rayn kannalta mainiosti, kunnes Paramount päätti lopettaa Blu-ray-elokuvien julkaisemisen.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Radiohead kiistää comScoren luvut

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10. marraskuuta, 2007 15:41

Radiohead kiistää comScoren luvut Aiemmin tällä viikolla internet-sivustojen suosiota ja käyttöä mittavaa comScore julkaisi epävirallisia tietoja Radioheadin uuden In Rainbows -albumin menestyksestä. Nyt Radioheadin suunnalta on ilmoitettu, etteivät comScoren ilmoittamat tiedot pidä paikkaansa.

comScoren ilmoittamien tietojen mukaan jopa 62 prosenttia In Rainbows -albumin lataajista ei maksanut Radioheadille mitään albumista.

Radiohead ei kuitenkaan paljastanut virallisia lukemia, sillä yhtyeen mielestä kyseiset tiedot eivät kuulu kaikille. Täten In Rainbowsin taloudellisesta kannattavuudesta ei voi sanoa toistaiseksi mitään varmaa.

comScoren analyytikko Andrew Lipsman uskoo kuitenkin vahvasti, että yrityksen keräämät ja julkaisemat tiedot pitävät paikkaansa. Lipsman sanoo kuitenkin, ettei lukujen perusteella kannata vetää johtopäätöksiä kyseisen myyntitavan kannattavuudesta yleisesti, sillä monilla muilla yhtyeillä tulos ei olisi todennäköisesti lähellekään yhtä hyvä, koska niillä ei ole Radioheadin kaltaista suurta kuulijakuntaa, eivätkä muut yhtyeet välttämättä saisi tempauksellaan yhtä suurta huomiota mediassa.

In Rainbowsin fyysisen levyn myyntilukuja saadaan tietoon ensi vuoden puolella, sillä levy-yhtiö XL Recordings julkaisee In Rainbowsin joulukuun viimeisenä päivänä sekä CD- että LP-levyinä. Albumin digitaalisen myynnin tarkat luvut inrainbows.com-sivuston kautta saattavat kuitenkin jäädä ikuiseksi mysteeriksi.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

100 dollarin Zune käy kaupaksi

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9. marraskuuta, 2007 21:53

100 dollarin Zune käy kaupaksi Microsoftin uudet Zune-mediasoittimet tulevat Yhdysvalloissa myyntiin ensi viikolla ja tämän myötä edellisen sukupolven Zunet ovat päätyneet alennusmyynteihin.

30 gigatavun kiintolevyllä varustettua Zune 30 -soitinta saa Yhdysvalloista edullisimmillaan 99,99 dollarin hintaa, kunhan kuluttajalle kelpaa ruskean värinen malli soittimesta. Jos ruskea väri ei kelpaa, on kuluttajan pulitettava noin 150 dollaria esim. mustasta tai valkoisesta Zunesta.

Tällä hetkellä ainakin J&R- ja Amazon-verkkokaupat myyvät ruskeaa Zunea 99,99 dollarin hintaan. Amazon aikoo vielä laskea ruskean soittimen hintaa ennen joulua kymmenellä dollarilla, jolloin soittimen hinnaksi tulee alle 90 dollaria.

Hinnanlaskun myötä Zunesta tuli suosituin laite Amazonin myyntilistoilla, joten samalla Zune ohitti myynneissä ainakin hetkellisesti Applen suosituimman iPod Nano -soittimen.

Microsoft aikoo julkaista Zune 30 -soittimille ensi viikolla ohjelmistopäivityksen, jonka myötä soittimet saavat samat ominaisuudet, mitä myyntiin tulevat uudet Zune 4-, Zune 8- ja Zune 80 -soittimet sisältävät.

Vaikka Zune on ollut Yhdysvalloissa myynnissä jo lähes vuoden, ei soitin ole toistaiseksi rantautunut Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Microsoft ei ole myöskään kertonut tarkemmin mahdollisista suunnitelmista tuoda Zunea esim. Eurooppaan, joten toistaiseksi edulliset Zunet ovat yhdysvaltalaisten kuluttajien etuoikeus.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

iPhone kauppoihin tänään Euroopassa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9. marraskuuta, 2007 20:51

iPhone kauppoihin tänään Euroopassa Applen iPhone-matkapuhelin on nyt virallisesti rantautunut Eurooppaan, kun puhelin saapui tänään myyntiin sekä Isossa-Britanniassa että Saksassa.

Saksassa puhelin tuntui kiinnostavan kuluttajia ja pelkästään Kölnissä yli 350 ihmistä jonotti omaa puhelintaan, kun paikallisen T-Mobilen myymälä avasi ovensa puoliltaöin. Ensimmäisenä jonossa oli 32-vuotias Johannes Krause, joka oli halunnut itselleen iPhonen siitä lähtien, kun Applen toimitusjohtaja Steve Jobs ensimmäisen kerran esitteli puhelinta julkisesti. Krausen mukaan kyseessä on ensimmäinen mobiililaite, jonka avulla internetin käyttö onnistuu vaivattomasti.

Krausen ei ollut ainoa, jota puhelin kiinnosti tavallista enemmän, sillä myös 54-vuotias Reinhold Steinwasser halusi olla ensimmäisten joukossa käpistelemässä uutuutta. Steinwasser vertasi tapahtumaa väritelevision julkaisuun, jolloin ihmiset kerääntyivät kauppojen ympärille ihastelemaan värillisen kuvan ihmeitä.

iPhonen hankinta ei ole kuitenkaan halpaa lystiä, sillä 399 euron hintaisen iPhonen lisäksi kuluttajan on hankittava matkapuhelinliittymä kahden vuoden sopimuksella T-mobilelta. Liittymän kuukausimaksu alkaa 49 eurosta, joten kahden vuoden aikana kuluttaja joutuu maksamaan T-mobilelle kuukausimaksuja vähintään 1 176 euron edestä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Verkkokauppa.com mukaan AfterDawnin laitevertailuun

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 9. marraskuuta, 2007 17:08

Verkkokauppa.com mukaan AfterDawnin laitevertailuun Varmastikin kaikkien käyttäjiemme hyvin tuntema Verkkokauppa.com on liittynyt AfterDawnin laitevertailuun hintatietoja toimittavien kauppojen joukkoon.

Verkkokauppa.com:n mukaantulo laajentaa entisestään laitevertailusta löytyvien hintatietojen kattavuutta ja toivottavasti näin antaa paremman kuvan tuotteiden hintakehityksestä suomalaisissa verkkokaupoissa. Samalla myös Verkkokauppa.com:n omien tuotemerkkien, kuten mm. ProCaster -digiboksien ja -dvd-soitinten, hinnat löytyvät nyt laitevertailustamme.

Talletettavat "hintakorit"


Tässä samassa yhteydessä on hyvä myös kertoa muista uudistuksista palvelussamme, joista tärkeimpänä voidaan mainita ns. hintakorien eli ostoslistojen luonti. Ostoslistojen luonti tapahtuu kätevästi suoraan laitelistoilta tai laitteiden tietosivuilta, joilta löytyvät suoraan napit "Ostoslistalle" - itse listan sisältö näkyy suoraan oikeanpuoleisessa sivupalkissa.

Halusimme myös mahdollistaa "kestävän linkityksen" listoihin, eli nyt rekisteröityneet käyttäjät voivat myös tallettaa luomiaan listoja ja linkata näihin talletettuihin listoihin esim. keskustelualueiden allekirjoituksistaan. Talletetun listan osoite pysyy aina samana, vaikka listan omistaja muuttaisi listan sisältöä, eli esim. "linkki tietokonespekseihini" -tyyliset linkit ovat tämän avulla "ikuisia" ja aina ajantasalla. Talletettuja listoja voivat myös muut käyttäjät kommentoida suoraan listasivulla, joten talletettujen listojen avulla esim. mielipiteen kysyminen ehdotetusta konepaketista onnistuu suoraan yhden sivun kautta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Demonoid alhaalla, koska CRIA uhkaili palveluntarjoajaa

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 9. marraskuuta, 2007 14:56

Demonoid alhaalla, koska CRIA uhkaili palveluntarjoajaa Torrent-sivusto Demonoid on joutunut sulkemaan palvelunsa jälleen CRIA:n (Canadian Recording Industry Association) uhkailtua heidän palveluntarjoajaansa.

Sivustolta löytyy vain seuraava viesti: "CRIA uhkasi yhtiötä, joka vuokraa palvelimet meille. Tästä johtuen ei ole mahdollista pitää sivustoa toiminnassa. Pahoittelemme aiheutunutta vaivaa ja kiitämme teitä ymmärryksestänne."

Demonoid oli pois käytöstä edellisen kerran noin 1,5 kuukautta sitten, jolloin ongelman aiheuttajaksi epäiltiin juurikin CRIA:ta. Viime kuun alusta alkaen Demonoid on kuitenkin ollut toiminnassa muille paitsi kanadalaisille.

Demonoidin IRC-kanavalta löytyy seuraava viesti: "Sivusto on alhaalla, mutta trakkeri toimii. Voitte odottaa sivuston palaavan, ellemme kuule päinvastaista Deimokselta (Demonoidin ylläpitäjä)."

Sivuston kerrotaan sisältävän yli miljoona torrent-tiedostoa ja sen uskotaan olevan The Pirate Bayn jälkeen maailman toiseksi suurin torrent-trakkeri.


Lähteet:
Demonoid
Piraattiliitto




AfterDawn: Uutiset

Uusi AnyDVD kopioi kaikki Blu-ray-elokuvat

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 9. marraskuuta, 2007 13:32

Uusi AnyDVD kopioi kaikki Blu-ray-elokuvat SlySoft on saanut ulos uusimman beta-version AnyDVD-ohjelmastaan. 6.1.9.6-version luvataan viimeinkin kopioivan BD+-kopiosuojauksella varustetut Blu-ray-levyt.


SlySoftin julkaisema AnyDVD:n muutoslista:

  • Uutta (Blu-ray): AnyDVD osaa kopioida BD+-nimikkeet.

  • Uutta (Blu-ray): Poistettu "BD+ ei ole tuettu" -varoitus. Kaikki saatavilla olevat BD+-kopiosuojauksella varustetut elokuvat voidaan kopioida AnyDVD-ohjelmalla. Nimikkeiden katselu onnistuu HTPC:llä myös ilman HDCP-tukea, mikäli käytetään PowerDVD 3104 -ohjelmaa ja AnyDVD:tä. Testit ovat osoittaneet, että poltetut BD+-suojatut elokuvat toimivat myös PlayStation 3 -konsoleissa ja tavallisissa Blu-ray-soittimissa.

  • Ilmoitus Twentieth Century Foxille: Kuten voitte huomata, BD+ ei tarjonnut teille edistyksellistä suojausta. Se ärsytti ainoastaan vanhoja soittimia käyttäviä käyttäjiänne. Voisitteko siis tulla järkiinne ja julkaista elokuvanne HD DVD:llä? Tuhannet ihmiset olisivat halukkaita maksamaan teille tästä.

  • Ilmoitus ihmisille, jotka harkitsevat investoivansa HD-elokuviin: Ostakaa Blu-rayn sijasta HD DVD -elokuvia. HD DVD on paljon käyttäjäystävällisempi (ei aluekoodausta eikä pakollista AACS-suojausta). Älkää maksako niille, jotka vähät välittävät asiakkaiden oikeuksista.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

GPS-puhelimet yleistyvät kovaa kyytiä

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 8. marraskuuta, 2007 23:24

GPS-puhelimet yleistyvät kovaa kyytiä Tutkimuslaitos iSuppli ennustaa, että vuonna 2010 jo lähes joka kolmannessa matkapuhelimessa on sisäänrakennettu GPS-piiri.

Paikannusominaisuuksilla varustettujen mobiililaitteiden määrä kasvaa kovaa vauhtia, vaikka jo viime vuonna niiden osuus maailman kännykkämarkkinoilla ylsi noin 11 prosenttiin. Mikäli iSupplin ennustus toteutuu, se merkitsisi sitä, että vuonna 2010 myytäisiin GPS-paikannusominaisuuksilla varustettuja mobiililaitteita huimat 444 miljoonaa kappaletta.

iSuppli kertoo kehitystä vauhdittavan Yhdysvaltojen E911-hätäpaikannuspakko ja Eurooppaan tulossa oleva vastaava järjestelmä. Tänä vuonna GPS-puhelimia myydään maailmalla arvioiden mukaan noin 160 miljoonaa kappaletta.

In-Stat kertoo puolestaan GPS-piirien menekin tietävän hyvää piirivalmistajille. Piirisarjojen myynti yltää arvioiden mukaan tänä vuonna noin 180 miljoonaan kappaleeseen. Vuonna 2011 piirejä arvioidaan myytävän jo huimat 720 miljoonaa kappaletta.

In-Stat ja iSuppli eivät ottaneet kantaa Euroopan Galileo-paikannusjärjestelmän vaikutukseen GPS-piirimarkkinoilla.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

3D-näytöt yleistyvät

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 8. marraskuuta, 2007 21:29

3D-näytöt yleistyvät Berliiniläistutkijat ovat kehittäneet uuden menetelmän, jota hyödyntämällä näytön kuva saadaan näyttämään kolmiulotteiselta ilman silmien eteen asetettavia laseja.

Järjestelmä perustuu silmien aseman paikallistamiseen, jonka perusteella näyttö osaa näyttää katsojan sijaintiin nähden oikeanlaista kuvaa. Silmien sijainti tunnistetaan näytön takana olevan kameran avulla. Se tunnistaa katsojan sijainnin ja silmät varta vasten tarkoitusta varten suunnitellun ohjelmiston avulla, joka sisältää suuren valikoiman silmämalleja ja osaa myös täydentää listaa itsenäisesti. Kuvainformaatio toimitetaan kummallekin silmälle erikseen kahtena valokimppuna niin sanotulla linssirasteritekniikalla.

"Tässä vaiheessa olemme onnistuneet kehittämään näyttöjä, jotka kykenevät tunnistamaan ja palvelemaan kolmea silmäparia", kertoo Fraunhofer-verkostoon kuuluvan Heinrich-Hertz-instituutin tutkija Klaus Hopf.

Tavoitteena on palvella suurempaakin ihmisryhmää, mutta vaatii vielä aikansa, että tekniikka mahdollistaa käyttäjämäärän kasvattamisen. Hopfin mukaan tekniikalle on valtavasti kysyntää, mutta toistaiseksi siihen on varaa vain yrityksillä. Esimerkiksi tietokonepelit hyötyisivät tekniikasta paljon, mutta tällä hetkellä tekniikalla valmistetut näytöt eivät ole vielä tarpeeksi alhaisella hintatasolla.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

MLB:n DRM-suojaus aiheuttaa harmaita hiuksia kuluttajille

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8. marraskuuta, 2007 19:02

MLB:n DRM-suojaus aiheuttaa harmaita hiuksia kuluttajille Maailman suosituinta baseball-sarjaa pyörittävä Major League Baseball (MLB) on aiheuttanut kuluttajille harmaita hiuksia DRM-suojauksien muodossa.

Kuluttajat ovat voineet ostaa MLB:n otteluita videoina jo useiden vuosien ajan ja videotiedostot on alusta pitäen suojattu DRM-suojauksilla luvattoman kopioinnin estämiseksi.

MLB on kuitenkin päivittänyt DRM-suojauksensa uudempaan malliin, jonka seurauksena monet vanhemmat ottelut jäävät näkymättä kokonaan. Asian huomasi Allan Wood tämän vuoden huhtikuussa, jolloin hän myös otti asian tiimoilta yhteyttä MLB:n tekniseen tukeen. Tuolloin MLB lupasi korjata asian välittömästi. Wood on ostanut yhteensä 71 ottelua vuosien saatossa, joiden hinnaksi on tullut 280 dollaria ja 45 senttiä.

Nyt kuusi kuukautta myöhemmin tilanteeseen ei ole tullut mitään muutosta, joten Wood ei voi edelleenkään katsella ostamaansa sisältöä. Woodin mukaan asiakaspalvelussa kerrottiin, ettei hän voi saada rahallista korvausta otteluiden toimimattomuuden takia. Woodin mukaan MLB ei aio myöskään korjata nykyistä tilannetta mitenkään, joten Wood toivoo kaikkien toimimattomia otteluita omistavien ottavan yhteyttä MLB:n asiakastukeen, jotta asiaan saataisiin muutos.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Prince puolustaa jälleen tekijänoikeuksiaan

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8. marraskuuta, 2007 17:27

Prince puolustaa jälleen tekijänoikeuksiaan Pop-muusikkona ja lauluntekijänä tunnettu Prince on jo aiemmin tehnyt selväksi sen, että hän puolustaa tekijänoikeuksiaan viimeiseen asti.

Uusin osoitus asiasta on Princen kanta hänen fanisivustoihinsa, joiden kautta Princen kannattajat voivat mm. katsella Prince-aiheisia kuvia ja lukea Princen kappaleiden sanoituksia. Housequake.com-, princefans.com- ja prince.org-sivustot ovat saaneet Princen asianajajalta postia, jossa vaaditaan Princen tekijänoikeuksien alle kuuluvan materiaalin poistamista sivustoilta. Asianajajat ovat vaatineet sanoitusten ja albumeiden kansikuvien lisäksi poistettavaksi mm. kuvat Prince-aiheisista tatuoinneista ja rekisterikilvistä.

Sivustojen omistajat ovat avanneet yhteistyössä princefansunited.com-sivuston, jotta kaikki saisivat tietää Princen esittämät vaatimukset. Sivustolla kerrotaan, ettei Prince omista tekijänoikeuksia fanien ottamiin valokuviin ja tämän lisäksi suurinta osaa Princen tekijänoikeuksien alle kuuluvasta materiaalista voi käyttää sivustoilla ns. fair use -asetuksen myötä. Sivustojen ylläpitäjät toivovat, että Prince lopettaisi sivustojen ahdistelun, mutta jos näin ei tapahdu, ovat sivustojen ylläpitäjät valmiita taistelemaan tekijänoikeuksista oikeudessa. Heidän mukaansa kyse on sananvapaudesta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Paramount taistelee Kiinassa piratismia vastaan kolmen dollarin DVD-elokuvilla

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8. marraskuuta, 2007 15:58

Paramount taistelee Kiinassa piratismia vastaan kolmen dollarin DVD-elokuvilla Kiinassa elokuvastudioille ongelmia aiheuttava piratismi on saanut monet elokuvastudiot miettimään uusia keinoja, joiden avulla piratismia saataisiin vähennettyä ja samalla elokuvien myyntiä kasvatettua.

Nyt elokuvastudio Paramount Pictures on ilmoittanut yhteistyöstä Warnerin kanssa, jonka seurauksena Paramountin DVD-elokuvia tullaan myymään Kiinassa kolmen dollarin kappalehintaan. Elokuvia tullaan myymään samoissa paikoissa, joissa Warner kauppaa omia elokuviaan.

Warner on harrastanut vastaavaa toimintaa Kiinassa jo vuodesta 2005 asti. Tällä hetkellä Warnerilla on yli 20 000 myyntipistettä Kiinassa, joita löytyy 50 eri kaupungista.

Studioiden on tarkoitus luoda kunnollinen ja laillinen jälleenmyyntiverkosto Kiinaan, jossa MPAA:n mukaan 90 prosenttia myydyistä elokuvista on piraattikopioita. Halvimmillaan elokuvan piraattikopio DVD-levyllä maksaa noin 68 senttiä, jonka takia kolmen dollarinkin hinta virallisesta levystä voi olla monelle liian korkea.

Aiemmin Paramountin DVD-elokuvia ei ole virallisesti tuotu Kiinaan, vaan elokuvia on pitänyt ostaa import- tai piraattikopioina. Ensimmäiset myyntiin tulevat elokuvat ovat Transformers ja Shrek the Third (Shrek Kolmas).

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Toshiban HD-A2-soittimet kelpasivat kuluttajille

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 7. marraskuuta, 2007 13:34

Toshiban HD-A2-soittimet kelpasivat kuluttajille Yhdysvalloissa useat kauppaketjut ja jälleenmyyjät laskivat HD DVD -elokuvia toistavan Toshiban HD-A2-soittimen hinnan alle 200 dollariin viime viikon loppupuolella ja tämä näkyi välittömästi soittimien myynneissä.

Video Business -sivuston saamien tietojen mukaan viime viikonloppuna myytiin yli 90 000 HD-A2-soitinta, joista suurin osa myytiin kuluttajille 99 dollarin hintaan. Sekä Wal-Mart- että Best Buy -ketjut kauppasivat HD-A2-soitinta 99 dollarin hintaan viime perjantaina.

Luvut eivät kuitenkaan ole varmistettuja myyntilukuja, eivätkä ne sisällä lainkaan internetin kautta myytyjä soittimia, joten mm. Amazonin myyntiluvut puuttuvat kokonaismäärästä.

HD-A2:n lisäksi myös Toshiban uudempi HD-A3-soitin on käynyt hyvin kaupaksi, mutta toistaiseksi jälleenmyyjät eivät ole antaneet tarkempia myyntilukuja soittimesta.

Myös Toshiban ja HD DVD -leirin edustajat ovat olleet vaitonaisia viikonlopun myynneistä, mutta tarkemmat luvut ilmaantunevat kuluttajien tietoon loppuviikon aikana.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Nokia kehitti uuden kosketusnäytön

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 7. marraskuuta, 2007 13:17

Nokia kehitti uuden kosketusnäytön Nokia on saanut 10 vuoden uurastuksen jälkeen valmiiksi jo aikaisemmin spekuloidun kosketusnäyttöteknologiansa. Uusi kosketusnäyttötekniikka tuo painalluksille oikean tuntuman. Päivitys on aihellinen, koska nykyiset kovat kosketusnäytöt ovat käytännössä täysin tunnottomia.

Nokian kymmenen vuoden kehitys on tuottanut tulosta, uuden tekniikan luvataankin vievän kosketusnäytön käyttämistä aivan uudelle tasolle. The Red Ferret Journal kertoo kehitystyön olevan nyt valmis.

Haptikos-tekniikassa kosketusnäytön alapuolelle asennetaan kaksi pietsosensorilevyä. Levyjen päälle tulevalle näytölle annetaan 0,1 millimetriä liikkumistilaa, jolloin saadaan aikaan samantyyppinen näppäintuntuma, kuin oikeissa näppäimissä. Tekniikan avulla näppäimistön toteuttaminen kosketusnäyttölaitteisiin on paljon aiempaa mielekkäämpää.

Kuten uutisoimme Nokian S60-ohjelmistoalustan päivityksen yhteydessä, yritys on kertonut jo aiemmin uudesta kosketusnäytöstään. Tällöin näytön kerrottiin vastaavan kosketukseen pulssilla.

Vielä ei ole tietoa Nokian suunnitelmista tuoda uutta näyttöteknologiaa hyödyntäviä puhelimia markkinoille.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Sony Ericsson päivittää musiikkikauppaansa

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 7. marraskuuta, 2007 12:35

Sony Ericsson päivittää musiikkikauppaansa Sony Ericsson on ilmoittanut suunnittelevansa puhelinmusiikkikauppansa laajentamista. Yrityksellä on vastassaan kovat vastustajat, sillä esimerkiksi Applella ja Nokialla on jo omat musiikkikauppansa.

Wall Street Journal kertoo, että Sony Ericsson aikoo tuoda päivitetyn PlayNow-musiikkipalvelunsa ihmisten ilmoille ensi vuoden toisen neljänneksen aikana.

Sony Ericsson on pitäytynyt musiikkikaupassaan tähän asti ainoastaan Sony BMG:n musiikissa. Päivityksen myötä puhelimiin pystyy lataamaan myös muiden levy-yhtiöiden musiikkia. Mukaan ovat tulossa ainakin Universal, EMI ja Warner. Viimeinen ei ole ainakaan toistaiseksi lupautunut luovuttamaan musiikkiaan hetki sitten avautuneelle Nokian musiikkikaupalle.

Analyytikot uskovat yrityksen joutuvan kovaan paineeseen musiikkipalvelunsa kanssa, koska kilpailu on alalla kovaa. Varsinkin Apple on rakentanut iTunes-palvelunsa ympärille kokonaisen valtakunnan.

Sony Ericsson kertoo musiikkipalvelun tarjonnan vaihtelevan markkina-alueen ja operaattorin mukaan. Musiikkikappaleiden hintoja ei paljasteta vielä, mutta maksujen kerrotaan vaihtelevan niin ikään eri markkina-alueilla. Voitot yritys aikoo jakaa matkapuhelinoperaattoreiden kanssa. MP3- ja DRM-teknologiaa hyödyntävän palvelun käytöstä koituneet maksut kuluttaja voi maksaa suoraan matkapuhelinlaskussaan tai vahtoehtoisesti suoraan maksukortilla.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Oma tervehdys FogScreenille

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 7. marraskuuta, 2007 12:14

Oma tervehdys FogScreenille Helsingin Kampin ostoskeskuksessa voi tutustua 14. - 16. joulukuuta suomalaiseen FogScreen-sumunäyttöön. Näytölle heijastetaan valikoituja suomalaisten lähettämiä valokuvatervehdyksiä.

FogScreen-tempaus kuuluu Canonin järjestämään Yhteinen Kuva -hyväntekeväisyyskampanjaan. Yhteinen Kuva -sivustolla voi lähettää omia tervehdyksiä, joista sitten valikoidaan näytölle heijastettavat esitykset. Osallistuneiden lähettämät kuvat ja tervehdykset näkyvät sivustolla Suomen kartalla, josta niitä on helppo selata.

Kampin ostoskeskuksessa näytetään sata kauneimmaksi arvioitua tervehdystä Helsingin keskustassa joulun alla liikkuvien iloksi.

"Kaikki osallistujat, jotka lataavat kuvatervehdyksen sähköpostiosoitteillaan rekisteröityneinä käyttäjinä, osallistuvat hyväntekeväisyyskampajaan, jossa valitaan 100 kuvaa, jotka pääsevät esille joulukuussa 2007 Canonin järjestämässä tapahtumassa. Lisäksi raati valitsee 10 kuvatervehdystä, joiden lähettäjät palkitaan kuvakirjalla", kerrotaan Yhteisen Kuvan kotisivuilla.

"Yhteisen kuvan hyväntekeväisyyskohteena on SPR:n Nuorten turvatalotoiminta. Turvatalojen perustehtävä on avun ja tuen antaminen kriisissä oleville nuorille sekä heidän perheilleen. Canon lahjoittaa 10 000 ensimmäisestä kuvatervehdyksestä 1 euron jokaisen lähettäjän puolesta Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen toiminnan tukemiseksi."

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

The Pirate Bay -oikeudenkäynti sai uuden käänteen

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 7. marraskuuta, 2007 9:38

The Pirate Bay -oikeudenkäynti sai uuden käänteen The Pirate Bayn oikeudenkäynti lähestyy, vaikka asiassa onkin edetty verkkaisesti. Tuoreimpien tietojen mukaan useita kertoja pitkittyneen tutkinnan on määrä valmistua ensi tammikuun loppuun mennessä.

Kamarisyyttäjä Håkan Roswall ei aio edelleenkään kiirehtiä tutkinnassa. Syyttäjän mukaan on myös liian aikaista sanoa, että millaisia rangaistusvaatimuksia oikeudessa tullaan vaatimaan. Syytteen tekijänoikeuslain rikkomisesta tai sen valmistelusta on saamassa kuitenkin varmuudella viisi henkilöä.

Tällä kertaa Pirate Bayn toimia selvittävä syyttäjä on määrännyt kuulusteluihin ruotsalaisen teleoperaattorin toimitusjohtajan. Mies nousi uutisotsikoihin jo kesällä 2006, kun häntä epäiltiin Pirate Bayn rahoittamisesta. Aftonbladet kertoi nimettömänä pysyyneen henkilön antaneen piraateille tuntuvia alennuksia johtamansa yrityksen palveluista ja mainitsi hänen tukeneen myös äärioikeistolaisia ryhmiä.

Computer Sweden kertoi eilen, että Rix Port80:n toimitusjohtaja Carl Lundström on todella kuulusteltavien joukossa. Hän kertoo kuitenkin kieltäytyneensä määrätietoisesti vastaamasta syyttäjän kysymyksiin. Hän ei kertonut myöskään Computer Swedenille suhteistaan Pirate Bayhyn.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Fanien tekemä Warhammer 40000 -elokuva jää julkaisematta tekijänoikeuksien takia

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6. marraskuuta, 2007 19:50

Fanien tekemä Warhammer 40000 -elokuva jää julkaisematta tekijänoikeuksien takia Warhammer 40000 -maailmaan perustuvat Damnatus-elokuva on joutunut pahoihin ongelmiin, sillä valmis elokuva jää näillä näkymin julkaisematta, koska Warhammer 40000 -maailman tekijänoikeudet omistava Games Workshop ei anna lupaa elokuvan julkaisulle.

Damnatus-elokuvaa suunniteltiin lähes neljä vuotta, sen kuvauksiin käytettiin useita kuukausia aikaa ja rahaa elokuvan tekemiseen kului yli 10 000 euroa. Elokuva toteutettiin kokonaisuudessaan harrastelijoiden voimin, mutta nyt näyttää siltä, ettei elokuva pääse koskaan julkiseen levitykseen.

Games Workshop on useiden vuosien ajan pitänyt tarkasti huolen siitä, ettei kukaan riko sen tekijänoikeuksia. Tämän vuoksi Games Workshop ei aio nyt muuttaa kantaansa yhden elokuvan vuoksi. Games Workshopin laki- ja lisensointiasioista vastaava Andy Jones sanoi, ettei poikkeustapauksia sallita, koska Jonesin mukaan tämän vastaisi käytännössä tekijänoikeuksista luopumista.

Jones sanoo, että tekijänoikeuksista on pidettävä tiukasti kiinni, jotta yrityksen tulevaisuus voidaan turvata jatkossakin.

Games Workshop ilmoitti jo aikaisemmin, että elokuvan julkaisua ei tulla sallimaan, mutta Damnatus-elokuvan tekijät käsittivät, että asioista voidaan neuvotella ja täten he jatkoivat elokuvan kuvaamista.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Vain pieni osa kuluttajista maksoi rahaa Radioheadin uutuusalbumista

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6. marraskuuta, 2007 18:15

Vain pieni osa kuluttajista maksoi rahaa Radioheadin uutuusalbumista Radioheadin uusi In Rainbows-albumi julkaistiin internetissä lokakuun alkupuolella ja kuluttajat saivat itse päättää mitä he ladattavasta MP3-muodossa olevasta albumista haluavat maksaa.

Nyt internet-sivustojen suosiota ja käyttöä mittavaa comScore on julkaissut omat lukunsa albumin suosiosta, joiden valossa ilmaisuus näyttää kiinnostavan kuluttajia. comScoren tietojen mukaan albumin myyntiä varten pystytetyllä inrainbows.com-sivustolla vieraili lokakuun aikana noin 1,2 miljoonaa eri käyttäjää, joista suurin osa myös latasi vierailun ohella uutuusalbumin.

Näistä 1,2 miljoonasta ihmisestä 62 prosenttia ei maksanut albumista mitään, vaan he latasivat sen ilmaiseksi. Kun tämä yhdistetään aiempaan tietoon levyn suosiosta P2P-verkoissa, jää albumista maksaneiden kuluttajien osuus pieneksi.

comScoren tiedot yllättivät monet, sillä aiemmin levystä maksaneiden osuus on arvioitu suuremmaksi. "Olen yllättynyt vapaamatkustajien suuresta määrästä" totesi pääomasijoittaja Fred Wilson, joka on ollut perustamassa sijoitusyhtiö Union Square Venturesia. "Aikaisemmat arvailut albumin menestyksestä ovat olleet positiivisempia. Itse maksoin albumista viisi dollaria eikä se tuntunut mitenkään typerältä. Kyseessä on loistava albumi, paras mitä he ovat tehneet aikoihin. Mutta tämä albumi osoittaa selvästi, että suurin osa kuluttajista ajattelee, että digitaalisen musiikin pitäisi olla ilmaista, eikä sen ostaminen ole vaivan arvoista. Kyseessä on suuri joukko kuluttajia, joita ei voi vain hylätä ja nyt onkin aika kehittää liiketoimintamalli, jonka avulla kyseisistä kuluttajista voidaan hyötyä" jatkaa Wilson.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Warner ei ole siirtymässä Blu-rayn leiriin

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 6. marraskuuta, 2007 9:19

Warner ei ole siirtymässä Blu-rayn leiriin Viime viikkoina on pyörinyt huhuja Warnerin siirtymisestä joko Blu-rayn tai HD DVD:n leiriin. Elokuvayhtiö on päättänyt katkaista huhuilta kaulan kertomalla, että pitäytyy jatkossakin periaatteessaan julkaista elokuvat molemmilla formaateilla.

Warner kertoi toiseen formaattiin kallistumisen sijaan tukevansa molempia levytyyppejä tasavertaisesti tulevan vuoden aikana. Huhut saivat juurensa viimeviikkoisesta Home Media Magazinen artikkelista, jossa Warnerin Dan Silverberg antoi ymmärtää yrityksen olevan siirtymässä kannattamaan Blu-ray-formaattia.

Warnerin uudessa tiedotteessa Jim Noonan kertoi, että Silverbergiä oli tulkittu haastattelussa väärin.

"Voin kertoa teille, että Warnerin linjaus ei ole muuttunut, ja tiedän, että Dan ei tarkoittanut antaa ymmärtää toisin. Tuemme molempia formaatteja, eikä meillä ole mitään aikomuksia muuttaa politiikkaamme asian suhteen", Noonan kertoi.

"Kuten mikä tahansa suuri yritys, arvioimme aina strategiaamme kulloisenkin liiketilanteen kannalta. En voi sanoa, että mitä tapahtuu viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, mutta juuri tällä hetkellä Warner Bros. ei ole päättänyt muuttaa kurssiaan. Olemme edelleenkin yhteistyössä molempien formaattien kanssa, ja kuten ennenkin, tulemme julkaisemaan uudet nimikkeemme sekä Blu-raylla että HD DVD:llä", lisäsi Noonan.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Toshiban uusi näyttö pystyy 3840 x 2400 pikselin tarkkuuteen

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 6. marraskuuta, 2007 8:38

Toshiban uusi näyttö pystyy 3840 x 2400 pikselin tarkkuuteen Toshiba on kertonut tuovansa markkinoille ammattikäyttöön suunnatun 22,2 tuuman LCD-näytön, joka on resoluutioltaan huimat 3840 x 2400 pikseliä.

Normaalisti korkearesoluutionäytöt ovat olleet tarkkuudeltaan esimerkiksi 2560 x 1600 pikseliä, mutta kokoakin on tällöin löytynyt noin 30 tuumaa. Toshiba on päättänyt, että pikselikokoa on pienennettävä, jonka tuloksena uusi näyttö on syntynyt.

Huiman resoluution takia muista ominaisuuksista on jouduttu kuitenkin hieman nipistämään. Kirkkautta näytölle luvataan 235 cd/m^2 ja kontrastisuhteeksi 300:1. Väriavaruudeksi kerrotaan 16,7 miljoonaa väriä katselukulmien ollessa 120 astetta vaakatasossa ja 100 astetta pystytasossa.

Hinnoittelultaan uusi näyttö ei sovellu ainakaan vielä tavallisen kuluttajan kukkarolle - 12 500 euron arvoisen näytön hankintaan täytyy olla jo kovemman tason kuvankäsittelijä. Ammattikäyttäjien keskuudessa näyttö asettaakin kilpailijoilleen kovan vastuksen. Korkeasta hankintahinnasta huolimatta käyttökohteista tuskin on pulaa, varsinkin lääketieteessä tarkoista näytöistä ei liene ainakaan haittaa.

Markkinoille huippunäytön on määrä saapua ensi vuoden toisella neljänneksellä.

Lähde:
DailyTech




AfterDawn: Uutiset

TV-lupamaksuja perutaan ennätystahtiin

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 6. marraskuuta, 2007 1:40

TV-lupamaksuja perutaan ennätystahtiin TV-lupia lakkautetaan tällä hetkellä Suomessa ennätystahtia. Viimeksi kuluneen kuukauden aikana luvan maksamisesta on luopunut 3 500 katsojaa.

Irtisanomiset aiheuttavat ison loven YLE:n talouteen, varsinkin, kun tahti vain kiihtyy. Yleisradion mukaan maksajia on nyt yli 50 000 vähemmän, kuin vuosi sitten. Viestintävirastosta puolestaan kerrotaan, että digiaikaan siirtyminen on ollut syynä noin 30 000 televisioluvan irtisanomisessa.

Viestintäviraston televisioluvuista vastaava johtaja Anssi Laakso ei pidä tilannetta kuitenkaan huolestuttavana, koska maksun maksajia on edelleen lähes kaksi miljoonaa. "Prosenteissa maksajia on vain kaksi ja puoli prosenttia vähemmän vuoden alkuun verrattuna", Laakso muistuttaa.

"Tämän vuoden budjetti on raiteillaan, mutta ensi vuoden osalta tilanne on haastava. Joko saamme maksajia takaisin tai sitten joudumme miettimään, miten budjetti saadaan kuntoon", kertoi Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner. Lupien irtisanomisten kerrotaan aiheuttavan YLE:n talouteen noin kymmenen miljoonan euron loven. "Se on sen verran iso luku, että se otetaan Ylessä vakavasti ja mietitään, miten saadaan asiakkaita takaisin", Jungner kuitenkin huolehtii.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Googlelta avoin ohjelmistoalusta matkapuhelimiin

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 6. marraskuuta, 2007 1:10

Googlelta avoin ohjelmistoalusta matkapuhelimiin Hakukonejätti Google julkisti tänään odotetusti suunnitelmansa matkapuhelinmarkkinoiden valtaamiseksi. Yritys ei kuitenkaan aio julkaista puhelinta, kuten eräät tahot olivat odottaneet. Puhelimen sijasta tulossa on avointa lähdekoodia hyödyntävä ohjelmistoalusta, jota matkapuhelinvalmistajat voivat käyttää puhelimissaan.

Google on saanut houkuteltua hankkeeseensa mukaan kaikkiaan 33 yritystä. Kännykkävalmistajista mukana ovat muun muassa Motorola, LG ja Samsung. Puhelinoperaattoreista tunnetuimmat ovat China Mobile, Telefonica ja T-Mobile.

Yritysliittouman suunnitelmissa on kehittää toimiva ohjelmistoalusta, jonka avulla internetin ja muiden kolmannen sukupolven palveluiden käyttäminen matkapuhelimella helpottuisi. Alustan odotetaan hyödyntävän Googlen hakukonetta sekä sähköposti- ja karttapalveluja.

Nimeltään ohjelmistoalusta on Android. Alusta perustuu avoimeen lähdekoodiin, joten matkapuhelinvalmistajat eivät joudu maksamaan sen käytöstä lisenssimaksuja.

"Yhteistyömme vapauttaa matkapuhelinteknologian mahdollisuudet miljardeille käyttäjille ympäri maailman. Se tulee muuttamaan ihmisten tapaa käsitellä ja jakaa tietoa tulevaisuudessa", kertoi Googlen toimitusjohtaja Eric Schmidt tiedotteessaan.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Oprah sai oman YouTube-kanavan

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. marraskuuta, 2007 17:00

Oprah sai oman YouTube-kanavan The Oprah Winfrey Show -ohjelmasta tuttu Oprah Winfrey on saanut YouTubeen oman Oprah-kanavansa. Kanavan tarjoama sisältö pyörii pitkälti keskusteluohjelman ympärillä, mutta mukana on mm. video rullalaudalla leikkivästä Tyson koirasta.

Oprahin ja YouTuben yhteistyö ei rajoitu ainoastaan Oprahin omaan YouTube-kanavaan, vaan huomenna Yhdysvalloissa esitettävässä keskusteluohjelman jaksossa vierailevat mm. YouTuben perustajat Chad Hurley ja Steve Chen. Ohjelmassa on mukana myös muita ihmisiä, jotka ovat ponnahtaneet pinnalle YouTuben kautta.

Keskusteluohjelmaa tuottavan Harpo Productionsin johtaja Tim Bennettin mukaan YouTube-kanavan on tarkoitus antaa ihmisille uusia mahdollisuuksia kommunikoida ohjelman tuotantotiimin kanssa. YouTubelle aluevaltaus on täysin uudenlainen, sillä Oprahin katsojat eivät profiloidu YouTuben normaaliin käyttäjäkuntaan, joten nuorien lisäksi YouTube aikoo tulevaisuudessa houkutella myös hieman iäkkäämpää väestöä kokeilemaan YouTubea.

Toistaiseksi muut internetin videopalvelut eivät ole vielä houkutelleet nimekkäitä keskusteluohjelmien juontajia puolelleen, mutta YouTuben pelinavauksen myötä voimme kuitenkin odotella kovaa kilpailua siitä, mille videosivustolle mm. Dr. Phil, Jerry Springer ja Jimmy Kimmel aikovat ohjelmansa laittaa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

FAST haluaa tekijänoikeuksien rikkojat ulos internetistä

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. marraskuuta, 2007 12:50

FAST haluaa tekijänoikeuksien rikkojat ulos internetistä Isossa-Britanniassa ohjelmistoyhtiöiden etuja puolustava Federation Against Software Theft (FAST) haluaisi estää tekijänoikeuksia rikkovien tahojen pääsyn internetiin.

FAST:in toimintaa johtava John Lovelock on turhautunut nykyiseen tilanteeseen, jossa ohjelmistoja luvatta internetissä jakavat tahot eivät juuri joudu vastuuseen toimistaan. Lovelockin mukaan yksittäisen henkilön jäljittäminen ja todisteiden toimittaminen oikeudelle on hankalaa ja kallista, jonka seurauksena ohjelmistoja tuottavien tahojen etuja on vaikea puolustaa tällä hetkellä.

Lovelockin ehdotus tilanteeseen on se, että internet-operaattorit estävät tekijänoikeuksia rikkovien käyttäjien pääsyn internetiin. Tarkoituksena on, että eri internet-operaattorit tekisivät yhteisen listan, jossa olisi kaikkien niiden nimet, jotka ovat levittäneet luvatta internetissä tekijänoikeudella suojattua materiaalia.

Tällöin nimen joutuminen listalle estäisi nykyisen internet-yhteyden käyttämisen ja hankaloittaisi huomattavasti uuden internet-yhteyden hankintaa, jolloin vaihtoehtoina olisi lähinnä julkisten WLAN-verkkojen käyttäminen tai siirtyminen esim. internet-kahviloihin.

Lovelockin ideassa tekijänoikeusjärjestöt toimittavat internet-operaattorille samat todisteet kuin oikeudelle, joiden myötä internet-operaattori tekee päätöksen liittymän mahdollisesta sulkemisesta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Häkki heilahti warez-pomolle

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 5. marraskuuta, 2007 8:19

Häkki heilahti warez-pomolle TorrentFreak raportoi MaGE-julkaisuryhmän 27-vuotiaan johtajan saaneen harjoittamastaan toiminnasta vankeustuomion ja sakkoja.

MaGE:n Justin Emch sai tekijänoikeusrikkeistä vuoden vankeusrangaistuksen ja 5 000 dollarin sakot. Tuomion jälkeen hänet määrättiin lisäksi kahden vuoden valvonta-ajalle, jolloin hänen toimintaa ja liikkumista rajoitetaan viranomaisten toimesta.

Emchin kerrotaan toimineen MaGE:n päämiehenä, jolle muut jäsenet ovat toimittaneet murtamansa ohjelmistot testattavaksi. Ryhmän kokoelmaan kuului suuret määrät laitonta tekijänoikeuksien alaista materiaalia, jota tuomittu hallinnoi.

Tämä ei ole ensimmäinen tapaus, kun warez-ryhmän pomo joutuu vastaamaan teoistaan. Aikaisemmin vastaavissa tapauksissa on raportoitu useammankin vuoden vankeusrangaistuksista.


Lähde:
TorrentFreak




AfterDawn: Uutiset

Google kertoo tänään matkapuhelinsuunnitelmistaan

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 5. marraskuuta, 2007 7:40

Google kertoo tänään matkapuhelinsuunnitelmistaan Googlen uskotaan julkaisevan tänään matkapuhelinmarkkinasuunnitelmansa. Wall Street Journalin Business Technology -blogissa uskotaan Googlen kertovan suunnitelmiensa lisäksi myös projektiin osallistuvien yhteistyökumppanien nimet.

Mahdollisiksi yhteistyökumppaneiksi on arvailtu ainakin yhdysvaltalaisia T-Mobilea ja Sprintia. Blogin kirjoittaja Amol Sharman uskoo, että myös HTC, Samsung, LG ja SonyEricsson olisivat sopineet yhteistyökuvioista Googlen kanssa. Listalla on monta matkapuhelinvalmistajaa, joten Googlen puhelimiin suunnittelemat palvelut yleistynevät vauhdilla. Markkinoille palveluiden uskotaan tulevan tosin aikaisintaan ensi vuoden puolivälissä.

CNET kertoo puolestaan, että Android-niminen Linux-pohjainen ohjelmistoalusta tarjoaisi kaikki älypuhelimen rakentamiseen vaadittavat toiminnot. Mikäli tämä on totta, Nokiaa tuskin nähdään asiakkaana, koska yritys on panostanut kovasti S60-ohjelmistoalustansa kehitykseen.

CNET kertoo, että Android-alustasta olisivat kiinnostuneet muun muassa japanilaiset matkapuhelinoperaattorit KDDI ja NTT DoCoMo sekä elektroniikkavalmistajat Qualcomm, Broadcom, HTC, Intel, Samsung, Motorola, Sprint ja Texas Instruments.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Brasiliassa kolme jättimäistä piraattitakavarikkoa

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 4. marraskuuta, 2007 15:27

Brasiliassa kolme jättimäistä piraattitakavarikkoa Brasiliassa iskettiin lokakuun aikana kolmeen otteeseen tunnettujen piraattien kimppuun. Jokaisessa ratsiassa on takavarikoitiin suuria määriä laittomia levyjä ja niiden valmistamiseen käytettyä laitteistoa.

Ensimmäinen tapaus sattui lokakuun 5. päivänä, kun Farroupilhan kaupungissa takavarikoitiin miljoona tyhjää optista levyä, 200 tallentavaa asemaa ja kannettavia tietokoneita. Kannettavien tietokoneiden yhteenlaskettu arvo oli noin 500 000 dollaria. Tuotteet oli ollut tarkoitus kaupata Brasilian piraattimarkkinoilla.

Toinen suuri operaatio suoritettiin lokakuun 15. päivänä. Brasilian viranomaiset pysäyttivät kolme "turistibussia", jotka oli lastattu täyteen laitonta materiaalia, joka oli ollut tarkoitus kuljettaa rajan yli myytäväksi. Takavarikko käsitti yhteensä 210 000 CD- ja DVD-R-levyä, 185 tallentavaa optista asemaa sekä 300 000 dollarin arvosta kannettavia tietokoneita. Levyt sisälsivät laitonta musiikki- ja elokuvamateriaalia. Ratsiassa pidätettiin myös kolme henkilöä.

Kolmas tapahtuma sijoittui tunnetulle Galeria Pagé -piraattitorille 18. lokakuuta, kun sotilaspoliisit suorittivat 18 etsintää eri puolille toria. Saaliiksi poliisit saivat 105 000 DVD-levyä ja 18 300 CD-levyä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

MPAA kieltää MediaDefender-syytökset

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 4. marraskuuta, 2007 14:32

MPAA kieltää MediaDefender-syytökset MediaDefenderin toimista suivaantunut The Pirate Bay jätti poliisille useita tutkintapyyntöjä kymmentä Ruotsissa toimivaa mediafirmaa vastaan. Asian eteneminen on saanut MPAA:n (Motion Picture Association of America) puolustuskannalle. Järjestön asianajaja Espen Tøndel kertoi, että yksikään MPAA:n jäsenyrityksistä ei ole ollut tekemisissä MediaDefenderin kanssa.

MediaDefenderin vuotaneet sähköpostikeskustelut todistavat kuitenkin aivan muuta. Esimerkiksi Universal Pictures, joka on yksi MPAA:n jäsenistä, oli solminut MediaDefenderin kanssa sopimuksen elokuviensa suojelemisesta. Käytännössä tämä tarkoitti BitTorrent-sivustojen ja trakkereiden saastuttamista väärennetyillä versioilla laittomia elokuvia lataavien hämäämiseksi ja turhauttamiseksi.

Sähköpostikeskusteluista löytyy esimerkiksi seuraava Universal Picturesin kommentti: "Voitteko käydä kaikin voimin tämän torrentin kimppuun ja tappaa sen?"

Universal Pictures ei ole kuitenkaan ainoa MPAA:n jäsenyritys, joka on ollut tekemisissä MediaDefenderin kanssa. Sähköpostikeskustelut todistavat, että ainakin Paramount, 20th Century Fox ja Sony Pictures ovat antaneet toimeksiantoja MediaDefenderille.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Laittoman musiikin lataaminen kasvattaa levymyyntiä

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 4. marraskuuta, 2007 13:03

Laittoman musiikin lataaminen kasvattaa levymyyntiä Lontoon yliopiston kaksi tutkijaa, Birgitte Anderson ja Marion Frenz, ovat julkaisseet tutkimuksen, joka käsittelee laittoman musiikin latauksen vaikutusta äänilevymyyntiin.

Tulokset eivät olleet lainkaan odotettuja - kävi ilmi, että musiikin lataaminen laittomista lähteistä ei vähennäkään levymyyntiä. Tutkimuksen lataajat ostavatkin sitä enemmän laillisia äänitallenteita mitä enemmän lataavat musiikkia vertaisverkoista.

"Arvioimme, että yhden laittoman musiikkikappaleen lataaminen kuukaudessa kasvattaa henkilön laillista musiikkilevykokoelmaa 0,44 äänitallenteella vuodessa", kertoo tutkimus.

Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että mikäli satunnainen henkilö lataa 270 musiikkikappaletta P2P-verkoista, henkilö ostaa vuodessa yhdeksän musiikkilevyä enemmän, kuin henkilö, joka on ladannut vain 27 laitonta musiikkikappaletta.

Tutkimus osoittaa jälleen, että piratismi ei ole välttämättä sittenkään niin huono asia. Tiedostojen vaihto antaa käyttäjille mahdollisuuden tutkia uutta musiikkia ilmaiseksi, jonka jälkeen tutkimuksen mukaan suuri osa asiakkaista käy ostamassa mieleisensä musiikkilevyn aidon kopion.

Tutkimus käsitti yli 2 000 kanadalaista P2P-musiikin lataajaa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Myös Suomessa Xbox 360:n HD DVD -aseman ostajalle viisi ilmaista elokuvaa

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4. marraskuuta, 2007 1:48

Myös Suomessa Xbox 360:n HD DVD -aseman ostajalle viisi ilmaista elokuvaa HD DVD -leiri on jo pidemmän aikaa jaellut ilmaisia HD DVD -elokuvia Toshiban HD DVD -soittimen ja Xbox 360 -pelikonsolin HD DVD -aseman ostajille Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltojen ulkopuolella ilmaiset elokuvat eivät kuitenkaan ole kuuluneet kuluttajien saamiin lisäetuihin, mutta nyt asiaan on tullut muutos useissa Euroopan maissa, joiden joukkoon kuuluu myös Suomi.

Microsoft tarjoaa nyt myös Suomessa Xbox 360 -pelikonsolin HD DVD -aseman ostajalle viisi ilmaista HD DVD -elokuvaa. Nämä elokuvat tulee valita kolmesta eri kategoriasta siten, että A- ja B-kategorioista valitaan kummastakin kaksi elokuvaa ja C-kategoriasta yksi elokuva.

A-kategorian elokuvat ovat: Serenity, Van Helsing, The Chronicles of Riddick (Riddickin aikakirja) Fast and Furious Tokyo Drift (Hurjapäät: Tokio drift) ja Hulk.

B-kategorian elokuvat ovat: Troy (Troija), The Prestige, Full Metal Jacket, Swordfish (Salasana: Swordfish) ja Corpse Bride.

C-kategorian elokuvat ovat: Black Rain (Musta sade), Dreamgirls ja World Trade Center.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

DigiExpo 2007

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3. marraskuuta, 2007 23:36

DigiExpo 2007 Uusinta digitekniikkaa esittelevä DigiExpo-tapahtuma järjestetään nyt neljättä kertaa Helsingin Messukeskuksessa ja allekirjoittanut kävi pyörähtämässä tapahtumapaikalla lauantaina katsastamassa tilanteen.

DigiExpo järjestetään samaan aikaan Skiexpo-tapahtuman kanssa ja yhdellä lipulla pääsee molempiin tapahtumiin. Kävijöitä tuntui ainakin lauantaina olevan runsaasti ja välillä liikkuminen oli suuresta yleisömäärästä johtuen hankalaa. Halukkaat pääsevät paikalle vielä sunnuntaina, sillä tapahtu jatkuu aina kello 17 asti.


Kävijöitä riitti runsaasti.


Taulutelevisioiden kohdalla ensimmäisenä silmään osui Full HD -mallien suuri osuus näytillä olleista televisioista ja lähes kaikki valmistajat esittelivätkin omia Full HD -televisioitaan.


Finlux 42FLHD760


Finlux 57FLHD785

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Wii ei saa kiintolevyä

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 3. marraskuuta, 2007 22:39

Wii ei saa kiintolevyä Nintendo on kumonnut huhut siitä, että Wii-pelikonsolille oltaisiin julkaisemassa kiintolevyä, jolle voisi tallentaa esimerkiksi WiiWare-pelejä.

"Olemme tulleet siihen päätökseen, että emme edes halua asiakkaiden tallentavan jokaista ostamaansa peliä konsolin muistiin", kertoi Nintendon markkinointipäällikkö Eric Walter Play-sivustolle.

"Kun ostat pelin, se on aina saatavillasi. Pystyt poistamaan sen ja lataamaan sen uudelleen milloin vain haluat. Miellämme asian tavallaan kuten musiikin lataamisen iPod-soittimeen; musiikkia kuunnellaan hetken aikaa, sitten siihen kyllästytään. Sen jälkeen se poistetaan ja tilalle ladataan uutta materiaalia."

Riippuen WiiWare-pelien koosta, käyttäjän on todennäköisesti siirrettävä Wii-pelikonsolin sisäisestä 512 megatavun muistista dataa ulkoiselle SD-muistikortille, jotta peli mahtuisi asemalle. Eric Walter ei nähnyt tätä kuitenkaan ongelmana.

"Useat tähän mennessä lisätyistä WiiWare-peleistä ovat niin pieniä, että ne eivät tule viemään kovin suurta osaa konsolin tallennuskapasiteetista."


Lähde:
GamesIndustry.biz




AfterDawn: Uutiset

Sony tiputtamassa jälleen Blu-ray-soittimiensa hintoja

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 3. marraskuuta, 2007 8:02

Sony tiputtamassa jälleen Blu-ray-soittimiensa hintoja Sony PlayStation 3:n 40 gigatavun malli ei välttämättä ole enää kauan ainoa alle 400 dollarin hintaluokkassa myytävä Blu-ray-soitin. Sony on nimittäin kertonut pudottavansa muidenkin Blu-ray-soittimiensa hintoja ennen juhlapyhiä.

Asiasta kertoi Sony Electronicsin johtaja Stan Glasgow puolivuosittaisessa tiedotetilaisuudessa New Yorkissa. Glasgowin sanojen mukaan soittimien hintoihin olisi odotettavissa jopa yli 20 prosentin alennuksia.

Spekulaatiot ovat käyneet asian tiimoilta kuumina, mutta TWICE Magazinen mukaan Glasgow ei usko alennuksien tuovan hintoja kuitenkaan paljoa alle 400 dollarin.

Panasonicin uuden DMP-BD30K-soittimen tukema Blu-ray Profile 1.1 on Glasgowin mukaan saatavissa osittain myös Sonyn nykyisiin Blu-ray-soittimiin. Laitteet tarvitsevat ainoastaan uuden firmware-päivityksen. Hän paljasti myös, että Sonyn ensi vuonna markkinoille tulossa oleva Blu-ray-soitin tukisi mahdollisesti Blu-ray Profile 1.2 -ominaisuuksia.

Vielä ei ole tietoa, että tulevatko hinnanalennukset vaikuttamaan Euroopan soittimien hintatasoon.


Lähde:
High-Def Digest




AfterDawn: Uutiset

Teräväpiirtolähetykset tekevät vihdoin tuloaan Suomeen

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 2. marraskuuta, 2007 23:20

Teräväpiirtolähetykset tekevät vihdoin tuloaan Suomeen TeliaSonera on tuomassa joulukuussa Suomen markkinoille laajakaistatelevisiopalvelua, jonka luvataan tuovan teräväpiirtolähetykset myös normaalikäyttäjän ulottuville.

Yrityksen televisiosisältöpalveluiden johtaja Janne Yli-Äyhö kertoi tänään toimittajatapaamisessa, että operaattorilla on Ruotsissa jo 200 000 IPTV-asiakasta. Virossa TeliaSoneralla on IPTV-asiakkaita Yli-Äyhön mukaan noin 50 000.

Ruotsissa markkinoilla oleva peruspaketti maksaa kuukaudessa noin 15 euroa. Hinta sisältää 25 televisiokanavaa ja päätelaitevuokran. Suomen hinnoittelua ei ole vielä kerrottu, mutta sen on sanottu reagoivan kilpailutilanteeseen. Digilaatikkona TeliaSonera aikoo käyttää Motorolan perusboksia, joka ei ole tallentavaa mallia. Internetiin digiboksi kytketään joko ADSL2+- tai kaapelitelevisioverkon kautta.

TeliaSonera kertoo palvelun vaativan toimiakseen vähintään 24 megabitin internet-liittymän. Tarpeeksi suuri kaista on tarpeen, koska palvelu halutaan tuoda saataville teräväpiirtotasoisena heti alusta alkaen. Näillä näkymin todennäköisin käyttöön otettava tarkkuus olisi 1080i (1920 x 1080 kuvapistettä).

Yrityksen edustajat arvioivat, että suomalaisia kiinnostavia teräväpiirtokanavia olisi maailmalla tällä hetkellä peräti 100 kappaletta. Näin montaa kanavaa palveluun on kuitenkin turha odottaa. TeliaSonera uskoo realistisen tavoitteen olevan ehkäpä hieman alle 10 kanavaa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Warner Music Group vetäytyi Nokian musiikkikaupasta

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. marraskuuta, 2007 20:21

Warner Music Group vetäytyi Nokian musiikkikaupasta Nokia avasi pitkään odotetun musiikkikauppansa eilen Isossa-Britanniassa, mutta avajaiset eivät ole sujuneet aivan odotetulla tavalla, sillä musiikkijätti Warner Music Group on poistanut levy-yhtiölle kuuluvat kappaleet uudesta musiikkikaupasta. Nokian musiikkikaupassa on kuitenkin vielä mukana musiikkijäteistä Universal, Sony BMG ja EMI sekä joukko pienempiä levy-yhtiöitä.

Syy Warnerin toimille on Wall Street Journal -lehden (WSJ) mukaan Nokian MOSH-palvelu, jonka käyttäjät voivat jakaa keskenään mm. kuvia, videoita ja musiikkia. WSJ:n mukaan MOSH mahdollistaa kuluttajille luvattomien kopioiden lataamisen mm. Harry Potter ja viisasten kivi -kirjasta ja Beatlesin Girl-musiikkikappaleesta.

Nokian edustaja Kari Tuutti vahvisti WSJ:lle, että Warner on vetäytynyt musiikkikaupasta ainakin toistaiseksi. Tuutin mukaan Nokia jatkaa kuitenkin neuvotteluita Warnerin kanssa, jotta Warnerin musiikkia saataisiin kaupan valikoimiin tulevaisuudessa.

Tuutti sanoo, että MOSH-palvelu käyttää Audible Magicin kehittämää tekniikka, jonka pitäisi tunnistaa useita tekijänoikeudella suojattuja kappaleita ja täten estää niiden lähettäminen MOSH-palveluun. Tuutin mukaan palvelusta poistetaan sisältöä ainoastaan, jos tekijänoikeuksien haltijat ottavat yhteyttä Nokiaan, mutta Nokiaa tekee kaikkensa, jotta palvelun kautta ei rikottaisi tekijänoikeuksia.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Taulutelevisiot ja digiboksit myyvät hyvin

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. marraskuuta, 2007 14:57

Taulutelevisiot ja digiboksit myyvät hyvin Digiboksien ja taulutelevisioiden myynnit ovat olleet tänä vuonna huimassa kasvussa, eikä hidastumisen merkkejä näy tulevaisuudessa.

Kodintekniikka-alan tiedotusfoorumin (KOTEK) julkaisemien tietojen mukaan kodintekniikan kokonaismyynti on kasvanut tammi- ja syyskuun välisenä aikana noin kahdeksan prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Myyntiä ovat kasvattaneet erityisesti taulutelevisiot, joiden myynti on yli kaksinkertaistunut viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tammi- ja syyskuun aikana myytiin yli 300 000 taulutelevisiota. Lähes puolet myydyistä televisioista kuuluivat 32-tuuman kokoluokkaan. 80 prosenttia myydyistä taulutelevisioista sisälsi digivirittimen.

"Taulutelevisioiden kuluttajaystävällinen hintakehitys on kasvattanut kysyntää ja saanut suomalaiset ostamaan entistä suurempia televisiokuvaruutuja" kommentoi KOTEK:in Elina Yrjänheikki.

Myös digiboksien myynti on ollut vauhdikasta, sillä tammi- ja syyskuun aikana myytiin yli miljoona digiboksia. Noin neljännes näistä oli ns. perusbokseja, jotka eivät sisällä kortinlukijaa maksukanaville tai kiintolevyä ohjelmien tallentamista varten. Neljännes bokseista sisälsi kiintolevyn ohjelmien tallennusta varten.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Mininova rikkoi kolmen miljardin torrent-latauksen rajan

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. marraskuuta, 2007 13:56

Mininova rikkoi kolmen miljardin torrent-latauksen rajan Suosittu Mininova-sivusto on jatkanut nopeaa kasvuaan ja lokakuussa sivusto rikkoi kolmen miljardin ladatun torrent-tiedoston rajapyykin.

Mininova-sivustolla vierailee päivittäin noin kolme miljoonaa käyttäjää, jotka lataavat joka päivä noin kymmenen miljoonaa torrent-tiedostoa. Tämän myötä Mininova-sivusto on internet-sivustojen suosiota mittaavan Alexan mukaan tällä hetkellä internetin 54. suosituin sivusto.

Mininovan kasvu on ollut tänä vuonna huimaa, sillä sivusto perustettiin vuoden 2005 alussa ja miljardin latauksen raja rikkoontui tämän vuoden tammikuussa, jonka jälkeen kahden miljardin latauksen raja meni rikki kesäkuussa.

Mininovan ylläpitäjä Erik ei ole kuitenkaan aivan tyytyväinen nykyiseen kasvuvauhtiin, sillä kolmen miljardin latauksen rajan piti rikkoontua jo aikaisemmin. Neljän miljardin latauksen rajan pitäisi mennä rikki seuraavan 4-5 kuukauden sisällä.

Mininovan kilpailijat ovat kuitenkin kaukana takana, sillä Mininovan pahin kilpailija kävijöiden valossa on Pirate Bay, joka löytyy Alexan listoilta sijalta 166.

Lähteet:
Piraattiliitto
TorrentFreak




AfterDawn: Uutiset

Panasonicin DMP-BD30K-soitin on Blu-ray Profile 1.1 -yhteensopiva

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. marraskuuta, 2007 12:22

Panasonicin DMP-BD30K-soitin on Blu-ray Profile 1.1 -yhteensopiva Useammat eri laitevalmistajat ovat kertoneet syksyn mittaan tietoja heidän Blu-ray-formaatin Profile 1.1 -yhteensopivista Blu-ray-soittimista ja nyt näyttää siltä, että Panasonicin DMP-BD30K-soitin on ensimmäinen markkinoille tuleva Profile 1.1 -yhteensopiva soitin.

DMP-BD30K:n pitäisi tulla myyntiin Yhdysvalloissa ensi viikon maanantaina ja soittimen suositushinta on 499 dollaria.

DMP-BD30K:n ominaisuuksiin kuuluvat mm. 1080p24-yhteensopiva HDMI v1.3 -ulostulo Deep Color -tuella, SD-muistikortinlukija, jonka kautta SD-muistikortille tallennettuja JPEG-kuvia ja AVCHD-videoita voi katsella soittimella.

Profile 1.1 tuo mukanaan monia uudistuksia aiempaan Profile 1.0 -määritykseen verrattuna, joista tärkeimmät liittyvät mahdollisuuteen purkaa kahta video- ja ääniraitaa samaan aikaan, jonka myötä Blu-ray-elokuvissa voi käyttää HD DVD -elokuvista tuttua Picture in Picture -toimintoa, joka mahdollistaa kahden eri videon näyttämisen ruudulla samaan aikaan.

HD DVD -formaatti on kuitenkin vielä edellä Blu-ray-formaattia elokuvien interaktiivisissa ominaisuuksissa, sillä tuki internetistä ladattavalle sisällölle tulee pakolliseksi Blu-ray-soittimiin vasta Profile 2 -vaatimusten myötä, kun HD DVD -soittimissa se on ollut pakollinen ominaisuus alusta alkaen.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Kmart hylkää Blu-rayn juhlapyhien ajaksi

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 1. marraskuuta, 2007 18:40

Kmart hylkää Blu-rayn juhlapyhien ajaksi Yhdysvaltalainen tavarataloketju Kmart on päättänyt luopua stand alone Blu-ray-soittimien myynnistä juhlapyhien ajaksi. Syynä tähän on HD DVD -soittimien edullisempi hintataso.

Toshiban edustaja Jodi Sally kertoi asiasta Home Media Magazine -lehdelle, joka tarkisti asian Kmart-tavaratalosta. Kmartin myyjä sanoi, että teräväpiirtosoittimista ainoastaan Toshiban HD DVD -soittimia tullaan näkemään ketjun valikoimissa juhlapyhien aikana.

Kmart ei kuitenkaan poista Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolia hyllyiltä, joten kuluttajat saavat myös tarvittaessa Blu-ray-soittimen mukaansa Kmartin tavarataloista.

Useat Yhdysvalloissa toimivat kauppa- ja tavarataloketjut myyvät juhlapyhien aikana Toshiban HD-A2-soitinta alle 200 dollarin hinnalla. Soittimien ostajat saavat vielä kaupan päälle Toshibalta viisi ilmaista HD DVD -elokuvaa.

Vaikka Toshiban HD DVD -soittimia saa hankittua edullisesti Yhdysvalloissa, ei Toshiba ole laskenut soittimiensa suositushintoja, joten juhlapyhien tuomat hinnanalennukset ovat puhtaasti kauppiaista kiinni. Sally oli iloinen siitä, että Toshiban soittimien menekki on kasvanut selvästi Transformers-elokuvan julkaisun jälkeen.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

DC:n käytöstä yli 10 000 euron korvaukset

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 1. marraskuuta, 2007 17:45

DC:n käytöstä yli 10 000 euron korvaukset Kälviäläinen 27-vuotias mies tuomittiin eilen 31.10.2007 tekijänoikeusrikkomuksesta Kokkolan käräjäoikeudessa yli 10 000 euron korvauksiin.

Rapsut napsahtivat laittoman materiaalin jakamisesta DirectConnect-vertaisverkossa. Tuomitulla oli ollut jaossa tietokoneellaan yli 32 000 musiikkikappaletta, pelejä sekä koti- ja ulkomaisia elokuvia. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) lakimiehen Jaana Pihkalan mukaan 32 000 musiikkikappaleen luvaton jakaminen on uusi Suomen ennätys. Määrä vastaa yli 2 000 musiikkialbumia.

Mies sai tuomionsa vanhan tekijänoikeuslain mukaisesti rikkomuksesta, koska tekijänoikeusrikos olisi edellyttänyt ansiotarkoitusta. Oikeus katsoi, että mies ei ollut toiminut tapauksessa ansiotarkoituksessa.

Nykylain mukaan nettipiratismista voi seurata maksimissaan kahden vuoden vankeusrangaistus, vaikka tekoon ei liittyisi hyötymis- tai ansiotarkoitusta.


Lähteet:
TTVK
Tietoviikko




AfterDawn: Uutiset

Nine Inch Nailsin Trent Reznor käytti OiNK:ia

Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 1. marraskuuta, 2007 11:38

Nine Inch Nailsin Trent Reznor käytti OiNK:ia Nine Inch Nails -yhtyeen perustajana tunnettu Trent Reznor on tullut tutuksi musiikkinsa ohella myös mielipiteistään ja asenteistaan musiikkiteollisuutta kohtaan.

Aiemmin tänä vuonna Reznor kertoi Herald Sun -lehdelle rikkovansa tekijänoikeuksia lataamalla internetistä luvatta tekijänoikeudella suojattua musiikkia. Nyt Reznor on kertonut New York Magazine -lehdelle käyttäneensä viime viikolla suljettua OiNK-sivustoa yhtenä keinona musiikin lataamiselle.

"Myönnän, että minulla oli tunnukset OiNK-sivustolle ja vierailin siellä aika usein. Se asia mikä teki OiNK:ista hyvän sivuston oli se, että sivusto oli kuin maailman paras levykauppa. Lähes kaikki mitä osasit ikinä kuvitella oli saatavilla sivuston kautta ja sisältö oli saatavilla siinä formaatissa, jossa sen halusit" sanoi Reznor. "Jos OiNK:in käyttäminen maksaisi jotain, maksaisin siitä tietenkin, mutta tällä hetkellä tarjolla ei ole kaupallista palvelua, joka vastaisi OiNK:ia" jatkaa Reznor.

Vaikka tarjolla on kaupallisia musiikkipalveluita, ei Reznor pidä niiden toiminnasta. Reznor vertaa mm. iTunesia huijaukseen, koska kuluttaja saa itselleen DRM-suojatun kappaleen, joka ei ole laadultaan identtinen alkuperäisen julkaisun kanssa, koska iTunes käyttää häviöllistä pakkausta audiotiedostojen tiivistämiseen. OiNK:in kautta levyjä löytyi häviöttömissä formaateissa ja DRM-suojauksia ei kappaleista löytynyt.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Uusi tekniikka siirtää langattomasti 50 pakkaamatonta HD-signaalia

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 1. marraskuuta, 2007 10:39

Uusi tekniikka siirtää langattomasti 50 pakkaamatonta HD-signaalia Motorola on kertonut aikeistaan kaupallistaa uusi 60 gigahertsin taajuusalueella toimiva langaton siirtotekniikka.

Yhtiö kertoi Phiarin kanssa tapahtuneen kehitystyön tuottaneen tulosta. Yritykset ovat onnistuneet rakentamaan toimivia radioita, joilla voidaan toteuttaa nykyistä edullisempia laiteratkaisuja.

Phiarin MIIM-tekniikka eroaa totutusta siinä, että se ei perustu puolijohteisiin vaan elektronien tunnelointiin kahden metallin välissä olevan, erittäin ohuen eristeen läpi. Näin korkeiden taajuuksien laajamittaisen yleistymisen tiellä on ollut muun muassa laitteiden kallis hinta. Motorola kertoo Phiarin tekniikan mahdollistavan jopa sadan dollarin hintaisten piirien kehittämisen. Muissa ratkaisuissa hinta voi nousta helposti yli satakertaiseksi.

Motorola kertoo uuden MIIM-tekniikan sopivan useisiin erilaisiin sovelluksiin. Korkeaa taajuutta hyödyntämällä voidaan toteuttaa tulevaisuudessa esimerkiksi langattomia verkkoja, joissa data liikkuu useiden gigabittien sekuntinopeudella. Phiar kertoo kyseisen tekniikan mahdollistavan kymmenen metrin matkalla jopa 50 pakkaamattoman teräväpiirtosignaalin langattoman siirtämisen. Visioita on useita muitakin: esimerkiksi MP3-soittimen 25 gigatavun musiikkikirjaston päivittäminen voisi onnistua kahdessa sekunnissa, kävelemällä ainoastaan tietokoneen edestä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

HD DVD -soitin alle sadalla dollarilla

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 1. marraskuuta, 2007 10:00

HD DVD -soitin alle sadalla dollarilla Kuten uutisoimme muutama päivä sitten, Yhdysvaltain suurin vähittäiskauppaketju Wal-Mart laski Toshiban HD-A2 -soittimen hintaa 198 dollariin. Kauppaketju oli ensimmäinen jälleenmyyjä, joka sai painettua HD DVD -soittimen hinnan alle 200 dollarin.

Nyt samainen yritys on päättäny laittaa vieläkin paremmaksi. Wal-Mart aloittaa huomenna myymään kyseistä HD DVD -soitinta "Secret In-Store Specials" -kampanjan yhteydessä uskomattomalla 98,87 dollarin hinnalla.

Vaikka tarjous ei ole äärettömän pitkä, vauhdittanevat tällaiset kampanjat soittimien hintojen alenemista myös yleisellä tasolla.

Lisätietoa tarjouksesta löytyy Wal-Martin sivuilta.





Lähde:
Wal-Mart




AfterDawn: Uutiset

Hiljainen HD DVD -pyöritin tietokoneeseen

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 1. marraskuuta, 2007 9:07

Hiljainen HD DVD -pyöritin tietokoneeseen Asus on tuomassa markkinoille hiljaista, tietokoneisiin tarkoitettua HD DVD -asemaa. HR-0205T:tä mainostetaan maailman hiljaisimmaksi HD DVD -pyörittimeksi.

5,25 tuuman laitepaikkaan asennettava HR-0205T ei kirjoita levyjä, mutta sen luvataan lukevan niitä sitäkin paremmin. Asema on suunniteltu lähinnä HTPC-koneita (Home Theatre PC) silmällä pitäen, jolloin hiljainen käyntiääni on suuri etu. HD DVD -elokuvia katsottaessa käyntiäänen luvataan olevan ainoastaan 21,1dB. DVD-elokuvia pyöritettäessä laitteen käyntiääni pysyttelee maksimissaan 23,7 desibelissä. HD DVD -toisto hoituu laitteelta siis selvästi kilpailijoitaan hiljaisemmin.

Ilmoitetut lukunopeudet:

- 2.4X HD DVD ROM
- 2.4X HD DVD ROM (DL)
- 2.4X HD DVD-R
- 5X DVD±R
- 5X DVD+RW
- 5X DVD-RW
- 5X DVD±R (DL)
- 15X CD-R
- 15X CD-RW
- 15X DVD-ROM
- 15X CD-ROM

HR-0205T:n hinnoittelusta ei ole vielä tietoa, mutta koska kyseessä ei ole kirjoittava HD DVD -asema, myyntihinta kohoaa tuskin pilviin.

Lisätietoa asemasta löytyy Asuksen sivuilta.


Lähteet:
Software Headlines
Engadget HD




AfterDawn: Uutiset

PS3 saa uuden suorittimen

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 1. marraskuuta, 2007 8:13

PS3 saa uuden suorittimen Engadget uskoo huomenna Yhdysvalloissa markkinoille saapuvan 40 gigatavun PlayStation 3 -pelikonsolin sisältävän uuden suorittimen.

Sonyn arvellaan piilottaneen PS3:n sisälle 65 nanometrin prosessilla valmistetun Cell-prosessorin. Cell-suorittimien isä, IBM, aloitti 65 nanometrin valmistustekniikan hyödyntämisen tämän vuoden alkupuolella. Jo tällöin epäiltiin, että myös PlayStation 3 tulisi saamaan uuden ytimen jossain vaiheessa. Nykyinen Cell-prosessori on valmistettu 90 nanometrin prosessilla.

Päivityksen myötä konsolin tehonkulutuksen lupaillaan laskevan 200 watista noin 135 wattiin. Myös jäähdytystä on muokattu paremmin uuden suorittimen tarpeita vastaavaksi.

PlayStation 3 ei ole kärsinyt lämpenemisongelmista Microsoftin Xbox 360 -konsolin tapaan, mutta uuden valmistusprosessin käyttöönotto on aina järkevää. Konsolin valmistuskustannusten uskotaankin laskevan uuden päivityksen myötä.

Lähteet:
Engadget
DailyTech




AfterDawn: Uutiset

HDTV-lähetykset Suomen antenniverkkoon jo vuonna 2009?

Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 1. marraskuuta, 2007 7:40

HDTV-lähetykset Suomen antenniverkkoon jo vuonna 2009? Digita arvioi voivansa aloittaa Suomen maanpäällisessä televisioverkossa teräväpiirtolähetykset jo vuonna 2009.

Parin vuoden kuluttua HDTV-lähetysten välittämisen pitäisi olla teknisesti mahdollista, mutta lähetysten aloittamiseen vaikuttavat myös kaupalliset rajoitteet. Täytyy olla myös televisiokanavia, jotka tuottavat HD-kuvaa.

Uusi versio DVB-T-standardista, DVB-T2, aiotaan saada valmiiksi vuosina 2008-2009. Mikäli teräväpiirtolähetyksiä maanpäällisessä televisioverkossa mielii seurata, täytyy aikanaan hankkia uusi, HDTV:tä ja uutta standardia tukeva digiboksi.

"Antenniverkossa Digita on toteuttanut jo useita HD-testilähetyksiä - esimerkkinä Euroviisut viime toukokuussa - ja saadut kokemukset ovat hyviä", kertoo Digita sivuillaan.

Digita on esillä DigiExpo 07 -tapahtumassa 2. - 4. marraskuuta 2007 Helsingin Messukeskuksessa. Digita esittelee tapahtumassa muun muassa antenniverkon ohjelmatarjontaansa, langatonta @450-laajakaistapalvelua sekä mobiilitelevisiota.


Lähteet:
Digita
Prosessori





   Aiemmat uutiset  

Sisältösyötteet

Tuoreimmat uutiset RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Viikon kommentoiduimmat uutiset

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien alueellinen palkinto AfterDawn Oy:lle Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien alueellinen palkinto AfterDawn Oy:lle (20. maaliskuuta, 2010 20:10)
Pohjois-Pohjanmaan alueellinen Vuoden Nuori Yrittäjä 2010-palkinto luovutettiin oululaiselle AfterDawn Oy:n toimitusjohtaja Petteri Pyynylle Oulussa lauantaina 20.3 nuorten yrittäjien valtakunnallisessa ....
5 kommenttia
BREIN peittosi ShareConnectorin oikeudessa BREIN peittosi ShareConnectorin oikeudessa (20. maaliskuuta, 2010 13:17)
Hollannissa piratismia vastaan taisteleva BREIN on jälleen voittanut P2P-sivuston oikeudessa, kun ShareConnector-sivuston valitus se aiemmasta oikeustappiosta hylättiin. Osapuolet taistelivat ....
Myös Google korjasi Chromea Pwn2Own-kisan lähestyessä Myös Google korjasi Chromea Pwn2Own-kisan lähestyessä (20. maaliskuuta, 2010 11:40)
Ensi viikolla CanSecWest-tietoturvatapahtumassa järjestettävä Pwn2Own-kisa on saanut vuosi vuodelta enemmän huomiota, ja tällä kertaa selainvalmistajat eivät aio luovuttaa ilman taistelua. Viimeisimpänä ....
2 kommenttia
Koko iFolder.ru kiinni yhden jakajan takia Koko iFolder.ru kiinni yhden jakajan takia (19. maaliskuuta, 2010 16:26)
Tiedostojenjakelua harrastavat tahot voivat aiheuttaa itsensä lisäksi ongelmia muillekin tahoille, ja Venäjällä tämän huomasivat iFolder.ru-tiedostonjakopalvelun pyörittäjät, joiden toiminnan ....
12 kommenttia
Joystiq: Kunnollinen USB-massamuistituki tulossa Xbox 360:lle Joystiq: Kunnollinen USB-massamuistituki tulossa Xbox 360:lle (19. maaliskuuta, 2010 11:22)
Microsoftin harrastama monopoli Xbox 360 -pelikonsolin tallennuslaitteiden osalta saattaa pian päättyä, sillä Joystiq-verkkojulkaisun saamien tietojen mukaan Microsoft sallisi tänä keväänä tavallisten ....
4 kommenttia

Viimeisimmät uutiskommentit

Uutisarkisto