Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 1. heinäkuuta, 2007 2:32
Blu-ray- ja HD DVD -leirien välinen hintakilpailu jatkuu ja tällä kertaa hinnanalennuksista vastaa HD DVD -soittimia valmistava Toshiba.
Alennukset koskevat HD-A2- ja HD-A20-soittimia, joiden suositushinnat ovat Yhdysvalloissa heinäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen 299 dollaria (HD-A2) ja 399 dollaria (HD-A20).
Soittimien uudet hinnat eivät juuri näy kuluttajille, sillä molempia soittimia on myyty alennettuun hintaan koko kesäkuun ajan. Tämä on nostanut HD DVD -soittimien myyntiä jopa 500 prosenttia tietyissä myymälöissä.
HD DVD:n etuja ajavan HD DVD Promotions Groupin varajohtaja Ken Graffeon mielestä hinta on se asia, joka vaikuttaa eniten kuluttajien ostopäätöksiin, kun kuluttaja on ostamassa uuden sukupolven teräväpiirtosoitinta.
Soitinten edullinen hinta näkyy myös myyntiluvuissa, sillä Toshiban soittimilla oli huhti- ja toukokuussa 70 prosentin markkinaosuus kaikista stand alone teräväpiirtosoittimista. Toshiban hinnanalennuksien myötä on todennäköistä, että vastaava suuntaus jatkuu myös kesä- ja heinäkuun ajan.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30. kesäkuuta, 2007 12:47
Musiikkijättien suhtautuminen DRM-suojauksiin vaihtelee yhtiön mukaan, mutta yleensä kanta on se, että DRM-suojaukset ovat pakollinen osa digitaalisen musiikin myyntiä.
Myös Warner Music on kannattanut DRM-suojauksien käyttämistä. Viime viikolla asiaan tuli kuitenkin pienoinen muutos, kun rockyhtye Muse aloitti Map Of The Problematique -liveversion myynnin DRM-vapaana AAC-tiedostona. Aluksi myynnissä oli DRM-suojattu WMA-tiedosto, mutta Musen nettifoorumeille tulleiden valitusten jälkeen formaatti vaihdettiin.
DRM-vapaan musiikin myyminen yllätti monet. Yksi yllättyneistä oli Warner, jonka edustaja piti tapausta vahinkona. Warnerin edustaja lupasi myös, että DRM-vapaa tiedosto poistetaan myynnistä ja näin myös tapahtui. Nyt myynnissä on enää DRM-suojattu WMA-tiedosto.
Musen manageri Anthony Addisin mukaan DRM-vapaa musiikki on yksi tapa kiittää yhtyeen faneja. Music Weekin mukaan fanit olivatkin erittäin kiinnostuneita DRM-vapaasta versiosta, sillä ensimmäisellä viikolla Map Of The Problematique -kappaleen digitaalisesta myynnistä 80 prosenttia koostui DRM-vapaan musiikin kaupasta.
Warnerin DRM-vapaan myynnin myötä kaikki musiikkijätit ovat ainakin kokeilleet musiikkikappaleiden myyntiä ilman DRM-suojauksia. Toistaiseksi EMI on kuitenkin ainoa musiikkijätti, joka myy musiikkiaan DRM-vapaana.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 29. kesäkuuta, 2007 22:10
Pop-muusikkona ja lauluntekijänä tunnettu Prince on suututtanut uuden albuminsa ilmaisjakelulla Ison-Britannian levykauppiaat. Prince jakaa uutta Planet Earth -albumiaan ilmaiseksi viikonlopun Mail on Sunday -lehden mukana.
Levykauppiaiden suuttumuksen syy on siinä, että albumi tulee myyntiin vasta heinäkuun 24. päivä. Täten ilmaiset levyt ehtivät olla liikkeellä yli kolme viikkoa ennen varsinaisen myynnin alkamista. Tämän seikan pelätään laskevan levyn myyntiä huomattavasti, jonka takia levykauppojen odotetaan myös kärsivän.
Levykauppiaita edustavan ERA:n (Entertainment Retailers Association) johtaja Paul Quirk ei ollut mielissään Princen toimista. Quirkin mielestä Princen levyn ilmaisjakelu loukkaa kaikkia niitä levykauppoja, jotka ovat joskus myyneet Princen levyjä. Quirkin mielestä kyseinen toiminta laskee myös levyjen arvoa. Jos Prince aikoo jatkaa vastaavaa toimintaa, voivat levykauppiaat poistaa Princen levyt kokonaan valikoimistaan.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun CD- tai DVD-levyjä jaellaan lehtien mukana ilmaiseksi, mutta yleensä kyseessä on jo markkinoilta löytyvä vanhempi tuote tai lyhyt näyte uudesta tuotteesta.
Tällä hetkellä ei ole varmuutta kuinka monta Princen levyä päätyy ilmaisjakeluun, mutta Mail on Sunday -lehdellä on tällä hetkellä noin 2,3 miljoonaa tilaajaa. Toinen mysteeri on rahasumma, jonka Mail on Sunday on maksanut Princelle ennakkojakelun yksinoikeudesta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 29. kesäkuuta, 2007 20:36
Warnerin odotettu Blu-ray/HD DVD-hybridi myöhästyy ensi vuoden puolelle. Total HD -nimellä tunnettuja levyjä ei siis nähdä myynnissä tänä kesänä tai jouluna, kuten aikaisemmin on povattu.
Viivästyminen mahdollinen syy on herättänyt kummastusta, sillä Warner ilmoitti jo aikaisemmin, ettei levyjen valmistamisessa ole mitään ongelmia. Suurimmaksi syyksi myöhästymiseen on epäilty levyjen korkeita valmistuskustannuksia, jotka näkyisivät myös kuluttajalle levyjen korkeina hintoina.
Warnerilla uuteen formaattiin uskotaan kuitenkin vahvasti ja ensi vuoden puolella tapahtuvassa julkaisussa markkinoille on tarkoitus tuoda kerralla 10-20 Total HD -elokuvaa. Tarkoituksena on, että kauppiaat voivat näyttää uusia levyä omalla osastollaan, jolloin ne eivät huku tavallisten Blu-ray- ja HD DVD -elokuvien joukkoon.
Warnerin markkinoinnista vastaava Steve Nickerson sanoo, ettei Warnerilla ole mitään syytä kiirehtiä uutuuden kanssa, vaan Total HD tuodaan myyntiin sitten, kun aika on sille kypsä. Warner jatkaa kuitenkin myös HD DVD:n ja Blu-rayn tukemista ja se tuo teräväpiirtoelokuvia edelleen kummallekin formaatille.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28. kesäkuuta, 2007 23:30
Nintendo tuo Wii-pelikonsolin omistajille uuden WiiWare-kauppapaikan ensi vuoden alussa. WiiWare tarjoaa pelejä sekä suurilta että pieniltä pelistudioilta ja pelien hankkiminen tapahtuu samalla tavalla kuin Virtual Console -latauspalvelussa.
Virtual Console -latauspalvelusta poiketen pelit ovat kuitenkin täysin uusia tekeleitä ja pelejä tekevät tahot voivat hyödyntää Wiin innovatiivisia ohjaimia peleissään. WiiWare tarjoaa kuluttajille pieniä ja edullisia pelejä. Tällaiset pelit ovat pärjänneet erinomaisesti sekä Xbox 360:n että PlayStation 3:n verkkopalveluissa.
Nintendon uutinen ei ole varsinaisesti suuri yllätys, sillä Nintendo lupaili jo aikaisemmin, että Wiin pelejä pääsee kehittämään lähes kuka tahansa pienellä budjetilla.
Nintendo ei ole vielä kertonut mitä pelien kehittäminen tulee maksamaan tai mikä tulee olemaan pelien hinta kuluttajille.
Nintendo asettaa kuitenkin rajoituksia peleille. Kaikkien pelien on läpäistävä Nintendon oma bugi- ja yhteensopivuustarkistus ja tämän lisäksi pelien tulee saada ikäluokitus viralliselta taholta. Ikäluokituksen puolesta puhtaasti aikuisille suunnattuja pelejä ei WiiWaren listoille hyväksytä, joten aivan kaikki peli-ideat eivät ole toteutettavissa.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 28. kesäkuuta, 2007 17:36
BDA (Blu-ray Disc Association) on kertonut uudesta Yhdysvalloissa julkaistavasta kampanjastaan. Jokaiselle uuden Blu-ray-soittimen ostajalle tarjotaan kylkiäisenä viisi uutuusteräväpiirtoelokuvaa.
Tarjous koskee myös PlayStation 3 -pelikonsolin ostajia, joten kaikki Blu-ray-toistoon kykenevät laitteet ovat kampanjatarjouksen piirissä. Tarjous alkaa heinäkuun ensimmäisenä päivänä ja kestää syyskuun loppuun saakka.
Viisi valinnaista elokuvaansa voi valita 21 nimikkeen joukosta. Virallista listaa elokuvista ei vielä ole julkaistu, mutta Ars Technican mukaan lista muodostuu mahdollisesti seuraavista elokuvista:
- Pearl Harbor
- Black Rain
- Transporter 2
- The Guardian
- Babel
- Invincible
- Chicken Little
- Corpse Bride
- Blazing Saddles
- Kiss of the Dragon
- The Phantom of the Opera
- The Devil's Rejects
- The Italian Job
- The Last Waltz
- The Omen
- Stealth
- Invincible
- Resident Evil: Apocalypse
- Species
- Hart's War
- Stir of Echoes
- Underworld
- Underworld: Evolution
Lisää tietoa tarjouksesta löytyy kuun vaihteessa avautuvalta sivustolta (www.bluraysavings.com).
Vaikka vastaavaa kampanjaa ei ole ainakaan vielä julkaistu Yhdysvaltojen ulkopuolella, saattavat tällaiset myyntikikat olla merkittäviä Blu-rayn ja HD DVD:n teräväpiirtoherruusmittelössä. HD DVD:n leirissä Toshiban vastaava elokuvatarjous aiheutti ennen viime joulua selvän myyntipiikin soitinmyyntitilastoihin.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28. kesäkuuta, 2007 15:01
Norjalainen Ezmo on tuonut markkinoille uuden musiikkipalvelun, jonka ideana on musiikin jakaminen ystäville. Ezmon avulla käyttäjät voivat jakaa mielimusiikkiaan kymmenelle kaverilleen ilmaiseksi ja Ezmoa ylläpitävien tahojen mukaan palvelu on myös täysin laillinen.
Laillisuus perustuu tekijänoikeuslain kohtaan, jonka mukaan musiikin levittämisen lähipiirissä on sallittua. Ezmo hyödyntää tätä tulkintaa jakamalla musiikkia digitaalisesti lähipiirille. Ezmon kautta kappaleita ei voi ladata tietokoneelle, vaan ainoastaan kappaleiden kuuntelu onnistuu palvelun avulla.
Palvelun laillisuudesta on kuitenkin useita näkemyksiä ja mm. Teoston tulkitsee, että palvelu ei välttämättä ole kaikkien säädösten mukainen. "Nähdäkseni tässä liikutaan harmaalla alueella. On selvää, että 10 henkilöä muodostaa yksityisen piirin ja musiikin soittaminen sen keskuudessa on laillista. Mutta jos kaikilla näillä ystävillä on jälleen 10 kaveria, saattaa verkostosta tulla niin laaja, että se voidaan tulkita jo julkiseksi esittämiseksi" sanoo Teoston hyvitysmaksuyksikön päällikkö Karola Baran.
Ezmon toimitusjohtaja Petter Karal uskoo kuitenkin palvelun laillisuuteen. "Tottakai uusiin asioihin suhtaudutaan aina varauksellisesti. Kukaan ei vain ole aikaisemmin keksinyt tällaista palvelua. Uskon, että tulevaisuudessa Ezmo tulee olemaan merkittävä musiikin laillinen jakelukanava, josta myös levy-yhtiöt hyötyvät" sanoo Karal.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28. kesäkuuta, 2007 0:45
Elokuvateollisuuden etuja puolustava MPAA on haastanut kaksi internetin videosivustoa oikeuteen tekijänoikeudella suojatun sisällön luvattomasta hyödyntämisestä.
Sekä Peekvid- että YouTVPC-sivustot listaavat internetistä löytyvää videosisältöä, eivätkä siis pidä tiedostoja omilla palvelimillaan. Sivustojen kautta voi seurata mm. monia suosittuja TV-sarjoja ja katsella myös elokuvia. Molemmat sivustot ovat omistajiensa mielestä täysin laillisia, mutta MPAA:n mukaan sivustot hyötyvät taloudellisesti tekijänoikeudella suojatun sisällön näyttämisestä, koska palveluiden käyttäjät tuovat sivustoille mainostuloja.
Peekvid kerää yli 53 000 käyttäjää päivittäin ja YouTVPC:llä vastaava luku on 6 000 käyttäjää. Vastaavia sivustoja on internetissä useita, mutta koska sivustojen toiminta on keskittynyt Yhdysvaltoihin, ovat ne oivallisia kohteita MPAA:n haasteille, toisin kuin Yhdysvaltojen ulkopuolella sijaitsevat vastaavat sivustot.
Peekvid on jo vakuutellut yhteistyöhalukkuuttaan tekijänoikeusjärjestöjen ja mediateollisuuden kanssa, jotta palvelun toiminta voisi jatkua myös tulevaisuudessa. Jos juttuja ei sovita oikeuden ulkopuolella, on MPAA:lla hyvät mahdollisuudet ajaa molemmat yritykset konkurssiin korvausten muodossa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 27. kesäkuuta, 2007 23:13
Hollannin antipiratismiorganisaatio BREIN yrittää sulkea suositun Demonoid BitTorrent-trakkerin, vaatimalla Demonoidin internet-palveluntarjoajaa sulkemaan sivuston.
BREIN sai viime viikolla ennakkopäätöksen, jossa everlasting.nu BitTorrent-trakkerin todettiin auttavan käyttäjiä tekijänoikeudella suojatun materiaalin lataamisessa. Tämän vuoksi everlasting.nu-palvelulle internet-yhteyksiä tarjonnut Leaseweb joutuu luovuttamaan everlasting.nu-palvelun omistajan nimen ja henkilötiedot BREIN:ille sekä sulkemaan everlasting.nu-palvelun pois verkosta.
BREIN sai asiasta tehokkaan ennakkotapauksen, jonka voimalla se koettaa nyt sulkea Demonoidia. Myös Demonoidin palvelimista ja internet-yhteyksistä huolehtii Leaseweb. Leasewebin asiakkaisiin kuuluvat näiden kahden lisäksi mm. Torrentspy- ja BTjunkie-sivustot, mutta oikeuden päätöksen myötä sivustot todennäköisesti siirtyvät piakkoin toiseen valtioon.
Itse Demonoid on tällä hetkellä alhaalla ja käyttäjiä tervehditään tiedotuksilla, joiden mukaan palvelu on kokenut pieniä teknisiä ongelmia, jotka eivät liity BREIN:in vaatimuksiin. BREIN:in edustaja Tim Kuik epäilee kuitenkin, että Demonoidin ylläpitäjät koettavat piiloutua. Kuik sanoo myös, että BREIN:in tarkoituksena on poistaa myös muut vastaavat sivustot verkosta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26. kesäkuuta, 2007 23:38
Sonyn PSP-käsikonsolista on löytynyt sen elinkaaren aikana useita tietoturva-aukkoja, joiden avulla konsolin firmwaren on saanut vaihdettua epäviralliseen versioon, jonka avulla PSP:ssä on voinut käyttää homebrew-ohjelmia tai pelata varmuuskopioituja pelejä.
Sony on ahkerasti korjannut näitä ongelmakohtia päivittämällä PSP:n firmwarea tasaisin väliajoin, mutta ainakin toistaiseksi firmware-harrastelijat ovat olleet Sonyn edellä kilpajuoksussa. Näin kävi myös uuden 3.50 firmwaren kanssa, kun Lumines-pelistä löytyi tietoturva-aukko, jonka avulla PSP:n omistajat voivat ajaa haluamiansa ohjelmia PSP:ssä ja täten myös vaihtaa PSP:n firmwaren epäviralliseen versioon.
Uutinen Lumines-pelin ominaisuudesta nosti myös pelin myyntiä huomattavasti useissa verkkokaupoissa ja mm. Amazon-verkkokaupassa pelin myynti kasvoi 5900 prosenttia. Monet toivovat, että Sony ymmärtäisi viimeistään nyt kuluttajien tarpeen omien ohjelmien ajamiselle.
Sony ei kuitenkaan todennäköisesti muuta aiempaa linjaansa, koska liian avoimen pelikonsolin pelätään edesauttavan piratismia ja luvatonta pelien kopiointia. Näin ollen kilpajuoksu Sonyn ja firmware-harrastelijoiden välillä jatkunee myös tulevaisuudessa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26. kesäkuuta, 2007 17:27
Monet suomalaiset radioasemat saavat nettiradionsa takaisin linjoille, sillä Teosto ja Suomen Radioiden Liitto ovat päässeet sopimukseen musiikin käytöstä radioasemien nettisivuilla. Tavallisiin radiokanaviin jo pitkään sovellettu liikevaihtopohjainen sopimusmalli kattaa nyt myös radiokanavien rinnakkaislähetykset internetissä.
Uudessa mallissa tekijänoikeuskorvauksia laskettaessa otetaan huomioon myös nettiradion tuomat tulot. Enää radioasemien ei tarvitse maksaa erikseen tekijänoikeuskorvauksia tavallisista radiolähetyksistä ja nettiradiosta.
"Olemme iloisia sopimuksesta Teoston kanssa ja toivon, että liiton jäsenet aloittavat nettilähetykset mahdollisimman pian" kommentoi Leena Ryynänen, joka toimii sekä Suomen Radioiden Liiton puheenjohtajana että SBS Finland Oy:n toimitusjohtajana.
Suomen Radioiden Liiton lisäksi myös Teosto on tyytyväinen uuteen sopimukseen. "Kotimaiset vaihtoehdot kansainväliselle nettiradiotarjonnalle lisäävät toivottavasti suomalaisen musiikin kuuntelua. Teosto haluaa edistää musiikin monimuotoisuutta, ja uskon, että nyt tehty sopimus edesauttaa tätä työtä. Musiikin kuuntelu on entistä helpompaa ja suomalaisilla säveltäjillä ja sanoittajilla uusi väylä saada teoksensa yleisön kuultaviksi" sanoi Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26. kesäkuuta, 2007 15:33
Microsoftin Xbox 360 -pelikonsoliin erikseen hankittavissa oleva HD DVD -asema on noussut Yhdysvalloissa suosituimmaksi HD DVD -soittimeksi. HD DVD -asemaa on myyty Yhdysvalloissa jo yli 155 000 kappaletta ja samalla siitä on tullut tuottoisin Xbox 360:n lisälaite.
HD DVD -asema tuli Yhdysvaltojen markkinoille viime marraskuussa ja NPD groupin mukaan asemaa myytiin kahden ensimmäisen kuukauden aikana yli 90 000 kappaletta Yhdysvalloissa.
NPD Groupin mukaan myynti ei ole kuitenkaan mitenkään erityisen hyvä, sillä Yhdysvalloissa on myyty jo yli 6 miljoonaa Xbox 360 -pelikonsolia, joten noin pari prosenttia Xbox 360 -pelikonsolin omistajista omistaa myös HD DVD -aseman. Prosenttiosuutta pienentää myös se seikka, että HD DVD -asema on käynyt kaupaksi myös niille henkilöille, joilla ei ole Xbox 360 -pelikonsolia, sillä asemaa voi käyttää myös tietokoneen kanssa.
Monien mielestä pelikonsolit on tarkoitettu ensisijaisesti pelaamiseen, joten Xbox 360:n tai PlayStation 3:n ei uskota juuri vaikuttavan HD DVD:n ja Blu-rayn väliseen taisteluun. Jos konsolit otetaan pois HD DVD- ja Blu-ray-soittimien myynneistä, näyttää tilanne heikolta molemman formaatin kannalta, sillä HD DVD:n kohdalla alle 50 prosenttia myydyistä laitteista on tavallisia soittimia ja Blu-rayn kohdalla vastaava luku on alle 10 prosenttia.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 26. kesäkuuta, 2007 13:21
Euroopan komissio on ilmaissut täyden tukensa mobiilitelevisiostandardi DVB-H:lle. Komissio lisäsi DVB-H:n virallisessa julkaisussa listattavien standardien jatkeeksi.
Thomsom Financial kertoo Euroopan komission pitävän DVB-H-standardia vahvimpana kilpailijana mobiilitelevisiomarkkinoilla. Kilpailevat teknologiat, T-DMB sekä MediaFLO, on jätetty pois laskuista mahdollisina vaihtoehtoina Euroopan mobiilitelevisiostandardeiksi. T-DMB on käytössä Etelä-Koreassa ja MediaFLO on puolestaan Yhdysvaltalaisen Qualcommin tekele.
Komissio korostaa vain yhden standardin käytön olevan järkevää, jotta markkinat pysyisivät yhtenäisinä.
Digita avasi mobiilitelevisioverkon suomessa kaupalliseen käyttöön 1.12.2006. Verkko kattaa tällä hetkellä noin 25 prosenttia suomalaisista, mutta syksyllä luvun pitäisi nousta jo 40 prosenttiin. Verkkokapasiteettia löytyy alkuvaiheessa Digitan mukaan noin 21-24 ohjelmakanavalle. Tällä hetkellä mobiilitelevisioverkossa pystyy seuraamaan sopivalla vastaanottimella MTV3:sta sekä Nelosta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26. kesäkuuta, 2007 10:56
Suositut torrent-tiedostojen hakukoneet TorrentSpy ja isoHunt aloittavat sisältöjensä suodattamisen tekijänoikeusjärjestöjen avustuksella. Molemmat sivut luottavat suodatuksessa FileRights-sivuston tekniikkaan, jonka avulla sisällöntuottajat ja tekijänoikeuksien haltijat voivat helposti poistaa sisältöään niiden sivustojen hakutuloksista, jotka käyttävät FileRightsia tekijänoikeuksien tarkistamiseen.
FileRightsin kehittämisestä ovat vastanneet TorrentSpyn perustajat ja toimintaa varten on perustettu uusi yritys. Tässä vaiheessa torrent-hakukoneista tai -sivustoista ei ole mukana kuin TorrentSpy ja isoHunt, mutta määrää saattaa kasvaa tulevaisuudessa, jos tekniikka todetaan toimivaksi ja sen avulla kyseiset sivustot voivat välttää tekijänoikeusjärjestöjen mahdolliset oikeushaasteet.
Suodattaminen saattaa kuitenkin laskea kyseisten sivustojen käyttäjämääriä huomattavasti, koska käyttäjät saattavat vaihtaa hakukoneensa ja sivustonsa sellaisiin, jotka eivät suodata sisältöään.
Monet pitävät TorrentSpyn ja isoHuntin päätöksiä neuvotteluvaltteina MPAA:ta vastaan. MPAA haastoi molemmat sivustot oikeuteen viime vuoden helmikuussa. Yhteistyön avulla MPAA voi sopia jutut, jolloin sivustot välttävät mahdolliset miljoonakorvaukset, joita ne joutuisivat maksamaan, jos ne todetaan syylliseksi tekijänoikeusrikosten avustamiseen. Torrentspyn ja Filerightsin perustajiin kuuluva Justin Bunnel sanoo kuitenkin, että Filerightsin perustaminen ei liity Torrentspyn ja MPAA:n väliseen oikeusjuttuun.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 25. kesäkuuta, 2007 22:41
Sonyn uusin 3.50 firmware-päivitys PSP:lle toi median etäkatselun lisäksi myös puhtia konehuoneeseen, sillä päivityksen myötä pelejä kehittävät tahot voivat jatkossa ajaa PSP:n suoritinta 333 MHz kellotaajuudella. Aikaisemmin suorittimen nopeus oli rajoitettu 80 prosenttiin tästä eli 266 MHz kellotaajuuteen.
Päivitys ei kuitenkaan vaikuta nykyisiin peleihin ja lisätehot on otettava erikseen käyttöön kehittäjien toimesta. Lisätehot voidaan valjastaa esim. parempiin efekteihin tai latausaikojen lyhentämiseen.
Suurin osa peleistä on kuitenkin aikaisemmin tyytynyt 222 MHz kellotaajuuteen, joten on todennäköisestä etteivät kaikki uutuuspelit tule hyödyntämään mahdollisuutta korkeamman kellotaajuuden käyttämiseen. Kellotaajuuden laskemisella on pyritty pienentämään PSP:n virrankulutusta, jotta käsikonsolin akku kestäisi mahdollisimman pitkään yhdellä latauksella.
PSP:n kellotaajuuden nostaminen on ollut mahdollista myös aikaisemmin, mutta se on vaatinut epävirallisten firmwarejen käyttämistä. Ylimääräisestä laskentatehosta on ollut apua mm. videoita toistettaessa ja emulaattoreita käyttäessä.
Sonyn päivitys on jälleen herättänyt huhut uudistetusta PSP:stä, jossa parannettujen komponenttien avulla olisi saatu konsolin virrankulutusta alennettua huomattavasti. Täten konsoli voisi pyörittää myös uusia pelejä 333 MHz -tilassa kauemmin, jolloin päivitetylle PSP:lle saataisiin myös näyttävämpiä pelejä ilman ongelmia taaksepäin yhteensopivuudessa nykyisen PSP:n kanssa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 25. kesäkuuta, 2007 19:52
Yhdysvaltalaiset Xbox 360:n omistajat pääsevät nauttimaan Austin Powers: International Man of Mystery -elokuvasta (Austin Powers – Kumma jätkä) ilmaiseksi. McDonald'sin ja New Line Home Entertainmentin yhteistyötarjous tuo elokuvan ladattavaksi Xbox Live Marketplaceen ja tarjous on voimassa tämän viikon torstaihin asti. Jos elokuvaa ei ennätä ladata torstaihin mennessä, voi elokuvan ladata vielä heinäkuun 13.-19. päivä.
Vastaavia tarjouksia on luvassa myös tulevaisuudessa, sillä Microsoft neuvottelee parhaillaan samantapaisista sponsoroinneista myös muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Ilmaisuudella pyritään herättämään myös käyttäjien mielenkiintoa Xbox Live Marketplacen elokuvien ja TV-sarjojen tarjontaan. Tällä hetkellä joka kolmas Xbox 360:n omistaja Yhdysvalloissa on kokeillut elokuvien tai TV-sarjojen ostamista tai vuokraamista Xbox Live Marketplacen avulla.
Microsoftin Ross Honey pitää palvelun suosion syynä sitä, että Xbox 360 on suurella todennäköisyydellä liitetty televisioon. Vaikka tietokoneilla käytettäviä videopalveluita on useita, ei tietokoneen liittäminen televisioon ole yhtä vaivatonta. Tämä näkyy Honeyn mielestä myös näiden palveluiden suosiossa. Toinen syy palvelun suosioon on teräväpiirtomateriaalissa ja Honeyn mukaan 47 prosenttia palvelun tuloista tulee teräväpiirtomateriaalin myynnistä tai vuokraamisesta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 25. kesäkuuta, 2007 17:11
Ohjelmien piraattikopioita levittäneen DrinkOrDie-ryhmän (DoD) johtajiin kuulunut Hew Raymond Griffiths on tuomittu 51 kuukauden vankeusrangaistukseen tekijänoikeusrikoksista. Yhdysvalloissa tuomittu Griffiths ei kuitenkaan joudu enää istumaan vankilassa kuin 15 kuukautta, koska hän odotti oikeuskäsittelyä lähes kolme vuotta tutkintavankeudessa Australiassa.
Tuon kolmen vuoden aikana Griffiths taisteli ankarasti, ettei häntä luovutettaisi tuomittavaksi Yhdysvaltoihin. Griffithsin asianajajana toiminut Nicolas Patrick piti tuomiota epäoikeudenmukaisena, sillä Griffiths olisi saanut pienemmän tuomion, jos hänet olisi tuomittu Australiassa. Patrick tutkii parhaillaan voisiko Griffithsin siirtää Australiaan, jossa Griffiths voisi kärsiä tuomionsa loppuun.
Monien mielestä 51 kuukauden vankeusrangaistus tekijänoikeusrikoksista on liian paljon. Varsinkin kun Griffiths ei hyötynyt tekemisistään taloudellisesti. Teksasilainen liittovaltion syyttäjä Chuck Rosenberg sanoo, että kyseessä on varkaus riippumatta siitä tehdäänkö se aseen vai tietokoneen avulla. Yhdysvaltojen oikeusministeriön mukaan DrinkOrDien toiminta aiheutti yli 50 miljoonan dollarin taloudelliset menetykset Yhdysvaltalaisille yrityksille.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 25. kesäkuuta, 2007 13:05
Taloustietotoimisto Bloomberg uutisoi Nintendon ohittaneen elektroniikkajätti Sonyn markkina-arvossa mitattuna. Sonyn liikevaihto on kahdeksan kertaa Nintendon vastaavaa suurempi, mutta yllättävät tapahtumat pelikonsolimarkkinoilla ovat kääntäneet tulosodotukset päälaelleen.
Sony ohitti Nintendon maailman suurimpana pelikonsolivalmistajana vuonna 2000 PlayStation 2 -konsolin julkistamisen jälkeen. Valta-asema on kuitenkin kääntymässä takaisin Nintendolle, koska Sonyn uuden PlayStation 3 -konsolin kysyntä on ollut reilusti odotettua laimeampaa. Nintendon Wii-pelikonsoli myy Japanissa tällä hetkellä viisi kertaa enemmän, kuin kilpailija PlayStation 3.
Bloomberg kertoo Nintendon markkina-arvon nousseen 39,4 miljardiin euroon Sonyn yltäessä 39 miljardiin euroon. Nintendon suurimmat tulot tulevat Wii- ja Nintendo DS -pelikonsoleista sekä pelimyynnistä. Wii-konsolin erinomainen menestys varsinkin Japanissa onkin nostanut Nintendon pörssiarvoltaan Japanin kymmenen suurimman yrityksen joukkoon. Bloomberg kertoo myös, että Nintendolla on mahdollisuus ylittää jopa koko Sony-konsernin tulot loppuvuonna, vaikka ne ovat tällä hetkellä Nintendon tuloihin verrattuna noin kahdeksankertaiset.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24. kesäkuuta, 2007 14:27
Creative julkaisi toukokuun alussa pieniä ja edullisia Zen Stone MP3-soittimia ja nyt tuoteperheeseen tulee uusia Zen Stone Plus -soittimia.
Zen Stone Plus -soittimet muistuttavat ulkomuodoltaan Zen Stone -soittimia ja ulkonäön osalta suurin uudistus on lisätty yksivärinen OLED-näyttö. Muita eroja ovat mm. 2 gigatavun flash-muisti, FM-radio, kello ja taajuuskorjain. Zen Stone Plus toistaa MP3-, WMA- ja Audible-tiedostoja.
Värivalikoima on sama molemmissa soittimissa, joten soittimia on saatavilla mustan, valkoisen, sinisen, vaaleanpunaisen, punaisen ja vihreän värisinä.
Zen Stone Plus -soittimen hinta on 89 euroa ja soittimen pitäisi toistaa musiikkia 9,5 tuntia yhdellä latauksella. Painoa soittimella on 21 grammaa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23. kesäkuuta, 2007 22:42
Applen iTunes-musiikkikauppa on kasvattanut tasaisesti suosiotaan Yhdysvalloissa ja tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä siitä tuli NPD Groupin tekemän tutkimuksen mukaan Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin musiikkikauppa, kun musiikkikauppoja vertaillaan markkinaosuuksien mukaan.
iTunesin markkinaosuus oli alkuvuodesta 9,8 prosenttia ja sen edellä olivat Wal-Mart 15,8 prosentin ja Best Buy 13,8 prosentin osuuksilla. iTunesin taakse jäi mm. Amazon, jonka osuus oli 6,7 prosenttia.
iTunes poikkeaa kuitenkin suuresti kilpailijoistaan, sillä se ei myy lainkaan fyysisiä tallenteita, vaan myynti koostuu ainoastaan digitaalisesti myytävistä kappaleista. Muiden liikkeiden myynti koostuu pitkälti CD-levyjen myymisestä, vaikkakin Wal-Mart, Best Buy ja Amazon myyvät musiikkia myös digitaalisessa muodossa omien verkkokauppojensa kautta.
NPD:n analyytikko Russ Crupnick uskoo Applen hyötyneen erityisesti CD-levyjen myynnin laskusta. CD-levyjen myynti laski ensimmäisellä neljänneksellä yli 20 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikajaksoon verrattuna. Alamäen uskotaan jatkuvan myös toisella neljänneksellä, joten kauppiaiden ja levy-yhtiöiden täytyy kehittää uusia keinoja, joiden avulla CD-levyjen myyntiä voidaan kasvattaa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 22. kesäkuuta, 2007 19:56
Yhdysvaltalaiset nettiradiot ovat tällä hetkellä kiperässä tilanteessa, sillä tekijänoikeuskorvauksien takarajaksi asetettu heinäkuun 15. päivä lähenee jatkuvasti. Nettiradiot ottavat tiistaina toisenlaisen lähestymistavan käyttöönsä, kun monet suuret ja pienet nettiradiot vaimenevat kokonaan ensi viikon tiistaina.
Hiljaisella päivällä on tarkoitus kerätä huomiota, jonka avulla nettiradiot toivovat saavansa oman ehdotuksensa läpi tekijänoikeuskorvauksien maksamisesta. SaveNetRadio-ryhmän edustajana toimiva Jake Ward sanoo, että luopuminen yhden päivän mainostuloista on pienempi menetys kuin nettiradion sulkeminen pysyvästi.
Tällä hetkelle mukana on 50 radioasemaa ja tunnetuimmista ovat mukana mm. Yahoo!, Live365, Rhapsody, MTV Online, Pandora ja Digitally Imported. Osa radioista lopettaa lähetykset kokonaan, toiset tarjoavat asiakkailleen pelkkää hiljaisuutta tai valkoista kohinaa. KCRW tarjoaa omalla taajuudellaan tunnin mittaista infopakettia asiasta, jolle on annettu nimeksi D-Day for Webcasters.
KCRW:n edustajan Sarah Spitzin mukaan ongelmana ovat tekijänoikeuskorvauksien suuret summat ja Spitzin mukaan korvauksien maksaminen ei ole ongelma, jos summat pysyvät järkevinä. SoundExchangen esittämät korvaussummat ajaisivat monet nettiradiot konkurssiin, sillä korvaukset perustuvat kuuntelijamääriin ja ne pitää maksaa takautuvasti myös vuodelta 2006. SaveNetRadion ehdotuksessa yhtenä maksuvaihtoehtona olisi aseman liikevaihtoon sidottu korvausmalli, joka pitäisi korvaussummat sopivina nettiradioille. SoundExchangen esittämässä mallissa radioaseman maksamat tekijänoikeuskorvaukset voivat olla suurempia kuin aseman liikevaihto.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21. kesäkuuta, 2007 17:48
EMI:n DRM-vapaat musiikkikappaleet ovat kuuluneet Applen iTunes-musiikkikaupan valikoimiin noin kolmen viikon ajan ja tällä hetkellä näyttää siltä, että myös kuluttajat ovat olleet kiinnostuneita EMI:n uutuuksista.
EMI:n Lauren Berkowitzin mukaan Pink FloydinDark Side of the Moon -albumin myynti kasvoi peräti 350 prosenttia ensimmäisellä viikolla ja tällä hetkellä kyseisen albumin myynti on 272 prosenttia parempi kuin vastaavan DRM-suojatun version, jota myytiin ennen iTunes Plussan avautumista.
Vastaavasti nousussa olivat myös Smashing Pumpkins (Siamese Dream +17%), Norah Jones (Come Away With Me +24%), OK Go (Oh No +77%) ja Coldplay (A Rush Of Blood To The Head +115%). Samaan aikaan kyseisten albumien CD-myynti laski kuitenkin Smashing Pumpkinsia lukuun ottamatta, joten kyseessä ei ole yleinen musiikin ostoryntäys.
DRM-vapaan musiikin suosio iTunesissa voi kuitenkin olla silmälumetta, sillä tällä hetkellä ei ole täyttä varmuutta siitä, että laskettiinko lukuihin mukaan myös ne asiakkaat, jotka vain päivittivät olemassa olevan DRM-suojatun albuminsa DRM-suojaamattomaksi. Jos päivittäjät on laskettu mukaan, on DRM-vapauden tuomien myyntien näkymistä odotettava vielä muutama viikko. Toinen asia on tarkastelun lyhyt aikaväli, joten DRM-suojaamattoman musiikin todellinen suosio selvinnee vasta myöhemmin.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 21. kesäkuuta, 2007 13:47
Xbox 360 ei enää erotu uuden sukupolven pelikonsoleista ainoana laitteena ilman ohjaimen liikkeentunnistusmahdollisuutta. Uutta ominaisuutta ei kuitenkaan tarjoa vielä Microsoft, vaan liikkeentunnistuksen saa käyttöön erillisellä ohjaimen sisään asennettavalla kolmannen osapuolen mod-piirillä.
Modifikaatiopiirin kehittäjä Talismoon markkinoi piiriä Tiltboard-nimellä. Piirilevy sijoitetaan alkuperäisen ohjaimen sisältä löytyvään tyhjään tilaan, minkä jälkeen juotetaan kiinni seitsemällä langalla. Mod-piirissä on kaksi painonappia, jotka ovat käytettävissä, jos ohjaimen alle tekee kaksi huomaamatonta reikää. Napeilla pystytään aktivoimaan/sammuttamaan liikkeentunnistin, säätämään herkkyyttä ja kulmaa sekä asettamaan tunnistin toimimaan tavallaan peilikuvana. Tiltboard havaitsee liikkeen samalla tavalla, kuin PlayStation 3 -konsolin SIXAXIS-ohjain. Liikeinformaatio syötetään Xboxille kuin se tulisi oikeanpuoleisesta ohjaustatista.
Tiltboard ei ole kuitenkaan ensimmäinen yritelmä Xbox 360:n liikkeentunnistinmodifikaatioiden saralla. XCM-niminen yritys markkinoi niin ikään vastaavaa piiriä, nimeltään Bestilt. Kyseinen mod-piiri vaatii ainoastaan viiden pisteen juottamista. Hintaa Bestiltillä on noin 38 dollaria.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20. kesäkuuta, 2007 22:32
AACS-kopiointisuojauksen ongelmat ovat saaneet elokuvastudiot mietteliäiksi ja tämän vuoksi mm. Foxin ja MGM:n epäillään pysäyttäneen uusien Blu-ray-elokuvien julkaisut, koska studiot pelkäävät piraattikopioiden tuomia ongelmia.
HD DVD:n leirissä asia on ongelmallinen, mutta Blu-rayn puolella AACS:n mahdollisiin ongelmiin oltiin varauduttu jo aikaisemmin BD+ -kopiointisuojauksen muodossa. BD+ on kuitenkin ollut pidemmän aikaa työn alla ja Blu-rayn kannattajien iloksi BD Plus Technologies LLC ilmoitti eilen keskiviikkona saaneensa BD+ -kopiointisuojauksen määritykset vihdoin valmiiksi. Tämän myötä elokuvastudiot voivat aloittaa BD+ -suojauksen käyttämisen Blu-ray-elokuvissaan.
BD+ -kopiointisuojauksen etuna on sen helppo päivitettävyys, sillä studiot voivat itse muokata suojausta tuleville levyille, jos suojaus onnistutaan kiertämään tai murtamaan. Täten studioiden ei tarvitse odotella AACS LA:n päätöksiä, vaan korjaavat toimenpiteet voidaan aloittaa välittömästi, jos ongelmia havaitaan.
Tällä hetkellä yksikään studio ei ole ilmoittanut käyttävänsä BD+ -kopiointisuojausta tulevissa Blu-ray-julkaisuissaan, mutta todennäköisesti BD+ yleistyy nopeasti varsinkin suurten studioiden julkaisuissa, koska AACS ei näytä juuri suojaavan elokuvia luvattomalta kopioinnilta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20. kesäkuuta, 2007 21:17
Vaikka iPhone ei ole vielä ehtinyt myyntiin asti, on puhelin kokenut viime hetken muutoksia. Aikaisemmin tällä viikolla Applekertoi matkapuhelimen saavan paremman akun ja myös iPhonen näyttöä suojaava näyttölasi vaihtuu uuteen malliin.
Näiden uudistuksen lisäksi Apple ilmoitti, että YouTube-videosivusto on välittömästi iPhonen omistajien käytössä, kun puhelin tulee Yhdysvalloissa kuluttajien saataville ensi viikon perjantaina.
Vaikka YouTubella on jo oma sivusto mobiililaitteille, tulee iPhonelle tarkoitettu versio eroamaan siitä, koska iPhonen versiossa videot tullaan pakkaamaan H.264-standardin mukaisesti. Täten videot mahtuvat pienempään tilaan ja näyttävät paremmilta kuin nykyisessä mobiiliversiossa, jossa käytetään videolle H.263-standardin mukaista pakkausta.
H.264-pakatut YouTube-videot tulevat iPhonen lisäksi myös muille alustoille ja yksi niistä hyötyvä laite on Apple TV. Tänään tulleen päivityksen myötä myös Apple TV:llä on mahdollista katsella YouTuben videoita, joten ainakin Apple tuntuu pitävän YouTubesta.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 20. kesäkuuta, 2007 14:19
Liikenne- ja viestintäministeriö on sopinut tänään televisiokanavien kanssa, että analogisignaalin lähettäminen kaapelitelevisioverkossa digisignaalin ohella on luvallista 2008-vuoden helmikuun loppuun saakka. Jatkoajasta sovittiin televisiokanavien edustajien sekä viestintäministeri Suvi Lindénin tämänpäiväisessä tapaamisessa.
Tv-toimijat kokoontuivat edellisen kerran ministeriön johdolla helmikuussa, jolloin sovittiin kaapeliyhtiöiden siirtymäajasta. Tällöin ehtona analogisten lähetysten jatkamiselle pidettiin sitä, että elokuussa kaapelitalouksista alle 85 prosenttia omistaisi digisovittimen. Ratkaisu tehtiin kuitenkin jo nyt, koska 85 prosentin sovitinkannan saavuttamista pidettiin epätodennäköisenä.
Tietokone-lehden haastateltavana ollut digitelevisiohankkeen projektipäällikkö Tauno Äijälä kertoi päätöksen pitävän. "Ei tule lisäaikaa. Se on aivan varma." Myös televisiokanavat ovat ilmoittaneet, että eivät tue analogilähetysten jatkamista helmikuun lopun jälkeen.
Finnpanel ja Tilastokeskus arvioivat, että 82-90 prosentilla ihmisistä olisi digiboksi tai digilähetysten vastaanottoon kykenevä televisio vuoden loppuun mennessä. Tällä hetkellä Finnpanelin mukaan vastaava luku on 71 prosenttia. Antennitalouksista 83 sadasta on hankkinut digivastaanottimen, kun vastaava luku kaapelitalouksien kohdalla on ainoastaan 56.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 19. kesäkuuta, 2007 16:57
Apple ilmoitti tekevänsä vielä muutoksia kuun lopussa Yhdysvalloissa myyntiin tulevaan iPhone-matkapuhelimeensa. Viimeistellyssä myyntiversiossa tullaan näkemään pidempikestoinen akku sekä paremmin naarmuuntumista kestävä näyttö.
Uusi akku kestää iPhonessa Applen mukaan kahdeksan tuntia puhumista, seitsemän tuntia videoiden katselua, kuusi tuntia internetkäyttöä tai 24 tuntia musiikin kuuntelua. Valmiusaikaa päivitetystä puhelimesta löytyy yli kymmenen vuorokautta, 250 tuntia.
Alkuperäinen muovipintainen näyttölasi on vaihdettu niin ikään parempaan. Uusi pinnoite on lasinen, joten puhelimen näyttö sietää kolhuja selvästi muovista paremmin. Uuden lasipinnoitteen luvataan soveltuvan myös videokäyttöön muovista paremmin.
"iPhone on maailmassa ensimmäinen laatuaan, emmekä malta odottaa, että saamme tämän maagisen tuotteen kuluttajien käsille 11 päivän kuluttua", kertoi Applen toimitusjohtaja Steve Jobs eilen lausunnossaan.
iPhone tulee olemaan saatavilla Yhdysvalloissa ainoastaan AT&T:n omistaman Cingular Wireless LLC:n kautta. Eurooppaan iPhonen odotetaan saapuvan vielä tämän vuoden puolella.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19. kesäkuuta, 2007 16:53
Tekijänoikeusjärjestö Gramex ja Yleisradio ovat päässeet sopimukseen mobiili-TV:tä koskevista tekijänoikeuskorvauksista. Sopimus on osa suurempaa kokonaisuutta, jonka myötä Yleisradio saa Gramexilta oikeudet mobiili-TV:n rinnakkaislähetyksien lisäksi myös rinnakkaisiin radiolähetyksiin internetissä. Tämän lisäksi Yleisradio voi sopimuksen myötä tarjota radio- ja TV-ohjelmien tilauspalvelua internetissä.
Ylen perjantaina avattu Areena-palvelu hyödyntää jo sopimusta mm. tarjoamalla Ylen radiokanavia nettiradioina, mutta Ylen mobiili-TV:n käynnistymiseen menee kuitenkin vielä aikaa, sillä Ylen on saatava ennen sitä sopimukset aikaiseksi Teoston ja Kopioston kanssa. Yleisradion hallintojohtajan Jussi Tunturin mukaan neuvottelut Teoston kanssa ovat hyvässä vaiheessa, mutta Kopioston kanssa käytävät neuvottelut ovat vielä pahasti kesken. Tunturin mukaan neuvotteluja on määrä jatkaa tiiviimmin syksyllä.
Yle on aikaisemmin ilmoittanut sen mobiili-TV-lähetysten alkavan vasta ensi vuoden puolella, joten varsinaista kiirettä Ylellä ei ole. Käytävien neuvotteluiden lisäksi Yle odottaa opetusministeriön lupaamaa selvitystä siitä, miten mobiili-tv:n tekijänoikeusasiat pitäisi hoitaa. Tällä hetkellä mobiili-TV:n avulla on mahdollista seurata MTV3:n ja Nelosen ohjelmia.
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 19. kesäkuuta, 2007 11:14
Laitevertailu -palvelumme laajeni jälleen, tällä kertaa digikameroihin. Kuten arvata saattaa, valikoima on avaushetkellä varsin suppea ja toivommekin käyttäjiltä apua laitemäärän kasvattamiseen.
Kamerat on jaoteltu kolmeen eri kategoriaan: ultrakompakteihin, kompakteihin ja prosumer-kameroihin. Ultrakompakteiksi kameroiksi lasketaan erityisen pienikokoiset, kevyet kamerat. Valtaosa ns. digipokkareista luokitellaan kompaktikameroiksi. Kamerat, joista löytyy esimerkiksi käsisäätöjä, salamakenkä, RAW-kuvausmuoto tai erityisen pitkä zoom-linssi, luokitellaan prosumer (pro-consumer) -kameroiksi. SLR-rungot eli toisin sanoen järjestelmäkamerat on tarkoitus jättää tässä vaiheessa palvelusta pois ja tulemme lisäämään näille oman alueensa lähiaikoina. Järjestelmärunkojen ja kompaktikameroiden vertaileminen keskenään ei liene tarkoituksenmukaista eikä edes kovin kätevää.
Laitevertailumme on kasvanut varsin mukavasti viime vuoden heinäkuussa avatusta digiboksivertailusta. Nyt mukana on kymmenen eri laiteryhmää, yli 2500 laitetta, 1100 käyttäjäarviota ja 4100 hintaa suomalaisista verkkokaupoista. Kiitokset tästä sekä käyttäjillemme, että palvelussa mukana oleville verkkokaupoille.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19. kesäkuuta, 2007 10:21
Internet-liikenteen jakautuminen eri ohjelmien ja protokollien välillä on kiinnostanut ihmisiä jo pidemmän aikaa. Edellisen neljän vuoden aikana suurimman osa internet-liikenteestä ovat syöneet P2P-ohjelmat, mutta Ellacoya Networksin tekemän tutkimuksen mukaan tilanne on nyt muuttunut.
Ellacoya Networksin mukaan HTTP-liikenne on tällä hetkellä kärjessä 46 prosentin osuudella kaikesta internet-liikenteestä. P2P-liikenne on toisena 37 prosentin osuudella. Näiden perässä tulevat uutisryhmät yhdeksän prosentin osuudella, videoiden streamaus (ei HTTP-protokollaan pohjautuvat) kolmen prosentin osuudella, pelaaminen kahden prosentin osuudella ja VoIP-liikenne prosentin osuudella.
HTTP-liikenteestä 45 prosenttia oli tavallista internetin selaamista, joka koostuu kuvien ja tekstien katselusta. Seuraavana tuli videoiden katsominen ja sen osuus HTTP-liikenteestä oli 36 prosenttia. Tästä 36 prosentista suurimman osan vei YouTube, jonka osuus kaikesta HTTP-liikenteestä oli 20 prosenttia, joten YouTuben osuus kaikesta internet-liikenteestä on lähes 10 prosenttia.
P2P-liikenteestä Ellacoya Networks ei antanut kuitenkaan tarkempia tietoja, joten eri P2P-verkkojen suosion vertaaminen ei onnistu Ellacoya Networksin tutkimuksen avulla.
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 18. kesäkuuta, 2007 11:20
Maailman ylivoimaisesti suurin videovuokrausketju Blockbuster on päättänyt tukea ainoastaan Blu-ray -formaattia meneillään olevassa teräväpiirtoformaattien sodassa. Yhtiön 1450 Yhdysvalloissa toimivaa vuokraamoa tulevat laajentamaan teräväpiirtovalikoimaansa ensi kuun aikana ja valikoima tulee käsittämään ainoastaan Blu-ray -elokuvia.
Yhtiö on kokeillut viime vuoden lopusta lähtien molempien formaattien vuokrausta 250 liikkeessään ja todennut, että kuluttajat ovat vuokranneet Blu-ray -elokuvia yli 70 prosentissa tapauksista. HD DVD -elokuvien vuokraus jatkuu näissä 250 liikkeessä myös jatkossa ja HD DVD -elokuvia tullaan vuokraamaan myös yhtiön verkkopalvelun kautta, mutta loput, yli 1200 vuokraamoa tulevat siirtymään jatkossa Blu-rayn tukijoiksi.
Päätös syntyi pitkälti studioiden tuen vuoksi, sillä ainoastaan HD DVD:llä elokuvia julkaisevia studioita ei ole kuin yksi, kun taas ainoastaan Blu-raylla elokuviaan julkaisevia studioita on useita.
Analyytikkojen mukaan Blockbusterin päätös voi aiheuttaa vuokraamoiden parissa ns. dominoefektin, jossa muutkin vuokraamot siirtyvät tukemaan ainoastaan Blu-ray:ta. HD DVD -leiri oli päätökseen luonnollisesti pettynyt ja sanoi päätöstä lyhytnäköiseksi.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17. kesäkuuta, 2007 23:14
Suosittu YouTube videopalvelu on laajentanut toimintaansa myös mobiililaitteiden suuntaan uuden YouTube Mobile -palvelun myötä. Kyseessä ei kuitenkaan ole lopullinen mobiiliversio sivustosta ja tällä hetkellä palvelusta ei löydy kuin murto-osa tavallisen YouTuben videoista.
YouTube Mobilen käyttämistä varten mobiililaitteesta pitää löytyä XHTML-yhteensopiva selain ja RTSP-, 3GP-, H.263- ja AMR-tekniikoita tukeva mediasoitin. Tämän lisäksi YouTube suosittelee, että videoita katsellaan vain datayhteydellä, jossa on kiinteää hinnoittelu. YouTube Mobilen käyttäminen itsessään on ilmaista, joten ainoat kulut koostuvat matkapuhelinoperaattorin perimistä datasiirtomaksuista.
Palvelun pitäisi toimia lähes kaikilla uusilla matkapuhelimilla ja ainoa jarruttava tekijä tällä hetkellä on yhteyden nopeus. GPRS-yhteydellä videoiden katsominen ei onnistu tarpeeksi sulavasti, joten mobiililaitteen on oltava WLAN-, EDGE- tai 3G-verkkojen parissa, jos tarkoituksena on saada mahdollisimman sujuva katseluelämys.
Toistaiseksi YouTube Mobilen videoita ei voi tallentaa matkapuhelimeen, vaan ne on streamattava aina, kun niitä haluaa katsella. Omien videoiden lähettäminen YouTubeen onnistuu myös, mutta toistaiseksi videoiden lähettäminen on tehtävä MMS-viestillä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17. kesäkuuta, 2007 12:15
Vaikka mätäkuuhun on vielä yli kuukausi aikaa, ovat tietyt Blu-ray-levyt näyttäneet jo ensimmäisiä "mädäntymisen" merkkejä. AVS Forumin käyttäjät ovat huomanneet The Prestige -elokuvan Blu-ray-levyllä pisteitä, jotka muistuttavat hometta. Pisteet aiheuttavat ongelmia levyn toistossa ja pahimmassa tapauksessa elokuvan katsominen ei enää onnistu lainkaan. Ongelmat eivät ole levyn ulkokerroksessa, vaan levyn sisällä, joten levyn peseminen tai pyyhkiminen ei auta asiaan.
Ongelmaa ei kuitenkaan ole kaikkien The Prestige -elokuvan Blu-ray-levyjen kohdalla, vaan kyseessä on todennäköisesti yksi erä levyjä, joiden valmistuksessa on mennyt jotain vikaan. Vialliset levyt voi vaihtaa uusiin ottamalla yhteyttä liikkeeseen, josta levyt osti.
Kuva vahingoittuneesta Blu-ray-levystä (kuvan ottanut AVS Forumin Venom5)
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15. kesäkuuta, 2007 23:57
Vaikka HD DVD- ja Blu-ray-formaatit eivät ole vielä edes yleistyneet kunnolla, on niiden tulevaisuudella keskinäisen kilpailun lisäksi myös muita uhkia. Microsoftin Richard Doherty uskoo, että molemmat formaatit tulevat katoamaan seuraavan 5-10 vuoden sisällä.
Doherty on Microsoftin viihdesisältöjen konvergenssiyksikön johtaja ja hänen mukaansa kyseessä on optisten levyjen viimeinen sukupolvi. Doherty uskoo, että tulevaisuudessa media tallennetaan kiintolevylle ja siirretään kuluttajalle internetin avulla.
Dohertyn mukaan hyvänä esimerkkinä muutoksesta toimii Xbox LIVE Marketplace, jossa teräväpiirtoinen sisältö on neljä kertaa suositumpaa kuin tavallinen sisältö. Xbox LIVE Marketplacesta käyttäjä voi ladata videoita Xbox 360 -pelikonsolin kiintolevylle ja katsella niitä sitten television kautta.
Dohertyn mukaan Microsoft aikoo tukea HD DVD -formaattia myös jatkossa. Microsoftin syyt HD DVD:n valinnalle ovat levyjen halvemmat valmistuskustannukset verrattuna Blu-ray-levyihin ja paremmat interaktiiviset ominaisuudet Blu-ray-elokuviin verrattuna.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15. kesäkuuta, 2007 12:45
Yle on tänään avannut uuden netti-TV:n. YLE Areena -palvelu sisältää videomateriaalin lisäksi myös mahdollisuuden kuunnella Ylen radiokanavia. Tarjolla ovat kaikki Yleisradion radio- ja televisio-ohjelmat, joiden esitysoikeussopimukset sallivat niiden esittämisen internetin kautta.
Uutta ohjelmistoa tulee palveluun jatkuvasti, mutta osa sisällöstä on palvelussa vain rajoitetun ajan. Tämä aika määräytyy esitysoikeuksien mukaan, joten ohjelmat saattavat olla palvelussa vain viikon tai jopa vuoden verran.
Rajoituksia löytyy myös katselupaikan suhteen, sillä osa osa videoista on tekijänoikeudellisista syistä katsottavissa vain Suomessa. Sama koskee myös radiokanavia, joista ainoastaan Radio Peili on kuunneltavissa ulkomailla.
Uudemman sisällön lisäksi Areenan sivuilta löytyy tuttu Elävän arkisto, jonka kätköistä löytyy myös iäkkäämpää materiaalia Ylen alkuajoista lähtien.
Areenan aineisto on jaettu ohjelmatyyppien mukaan kymmeneen kategoriaan, joita ovat uutiset, urheilu, ajankohtaisohjelmat, asiaohjelmat, oppiminen ja tiede, kulttuuri, musiikki, viihde, draama ja lapset. Valikoimasta löytyy myös ulkomaisten TV-sarjojen jaksoja ja mm. Henry Rollins Show -ohjelmaan voi tutustua palvelun kautta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15. kesäkuuta, 2007 0:20
Brittiläinen Omnifone tuo markkinoille uuden matkapuhelimiin tarkoitetun musiikkipalvelun. Uusi MusicStation-musiikkipalvelu käynnistettiin eilen Ruotsissa, kun matkapuhelinoperaattori Telenor aloitti palvelun tarjoamisen asiakkailleen.
Palvelu laajenee pian myös muihin Euroopan, Australian, Aasian ja Afrikan maihin ja Omnifonen kanssa yhteistyössä on tällä hetkellä 30 matkapuhelinoperaattoria. Toistaiseksi mukana ei näytä kuitenkaan olevan suomalaisia matkapuhelinoperaattoreita.
Tilauspalvelussa on käytössä viikkomaksu, jonka suuruus on 2,99 euroa. Maksua vastaan voi puhelimeensa ladata musiikkia rajoittamattomasti MusicStationin valikoimista. Omnifone on tehnyt palvelua varten sopimukset neljän suuren levy-yhtiön kanssa, joten ainakin valikoima on laaja. Suurten levy-yhtiöiden lisäksi tarjontaa täydennetään maakohtaisesti paikallisilla levy-yhtiöillä, joten myös hieman harvinaisempia kappaleita saattaa löytyä palvelun valikoimista. Aluksi saatavilla on noin miljoona musiikkikappaletta ja määrää on tarkoitus nostaa jatkuvasti.
Tilauspalvelua ei ole sidottu tiettyyn puhelimeen, joten jos käyttäjä haluaa vaihtaa matkapuhelinta, ei hän joudu tekemään uutta sopimusta operaattorinsa kanssa. Musiikkikappaleet on kuitenkin suojattua DRM-tekniikoilla, joten niitä ei voi siirtää ja kuunnella erikseen tietokoneella tai kannettavalla mediasoittimella. Jos käyttäjä lopettaa viikkomaksun maksamisen, ei hän voi enää kuunnella kappaleita.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14. kesäkuuta, 2007 22:29
Suosittuna torrent-tiedostojen hakukoneena tunnettu Mininova on rikkonut kahden miljardin ladatun torrent-tiedoston rajapyykin. Mininova on ollut toiminnassa noin kaksi ja puoli vuotta, joten sivuston suosio on valtaisa, jos latauksien määrä suhteutetaan aikaan, jona sivusto on ollut toiminnassa.
Miljardin latauksen rajapyykin Mininova saavutti tämän vuoden tammikuussa, joten myös sivuston kävijämäärät ovat kasvussa. Jos kasvu jatkuu samalla tavalla, voi Mininova saavuttaa neljän miljardin ladatun torrent-tiedoston rajan ennen vuodenvaihdetta.
Myös sivuston perustanut Niek on ylpeä saavutuksestaan. "En koskaan uskonut, että Mininova voi saavuttaa kahden miljardin latauksen rajan näin nopeasti. Viime aikoina latausten lisäksi myös sivuston kävijämäärät ovat kasvaneet. Tällä hetkellä sivustollamme käy noin kaksi miljoonaa kävijää joka päivä."
Juhlan kunniaksi Niek keräsi hieman tilastoja ladatuista torrent-tiedostoista ja suosituimmaksi ryhmäksi osoittautuivat TV-sarjat, joiden osuus oli yli 40 prosenttia kaikista ladatuista torrent-tiedostoista. Seuraavana tulivat musiikkiin liittyvät torrent-tiedostot ja kolmantena elokuviin liittyvät torrent-tiedostot. Yhteensä kolmikon osuus kaikista torrent-tiedostoista oli lähes 80 prosenttia.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. kesäkuuta, 2007 23:21
Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolin ylikuumeneminen on aiheuttanut harmaita hiuksia joillekin konsolin omistaville henkilöille ja pahimmassa tapauksessa konsoli saattaa hajota ylikuumenemisen takia kesken kiivaimman pelisession.
Myös Microsoft on huomannut asian ja tällä viikolla tulleiden tietojen mukaan ongelmaan on tehty korjaus parannetun jäähdytysratkaisun avulla. Uudessa jäähdytysratkaisussa konsolin Xenos-grafiikkapiirin jäähdytystä on tehostettu erillisellä jäähdytyssiilillä, johon lämpö johdetaan heatpipe-tekniikan avulla.
Toistaiseksi uutta jäähdytysratkaisua on löydetty vain huollossa käyneistä konsoleista. Microsoft ei ole myöskään antanut mitään virallista tiedotetta uudistuksesta, joten tällä hetkellä ei ole varmuutta siitä, päätykö uudistus lopulta myös uusiin Xbox 360 -pelikonsoleihin vai jääkö se ainoastaan huollossa käyvien konsolien parannukseksi.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 13. kesäkuuta, 2007 18:52
Toshiba on laskenut tänä vuonna myytävien HD DVD -soittimiensa myyntiennustelukemia. Alunperin yhtiö arvioi myyvänsä Yhdysvalloissa vuonna 2007 noin 1,8 miljoonaa HD DVD -soitinta. Uusi miljoonan myydyn soittimen ennuste kuitenkin lähes puolittaa odotetut lukemat.
"Yhdysvaltojen myyntilukemat ovat olleet odotettua pienemmät, ja meidän täytyykin pienentää myyntiennusteitamme", kertoi Yoshihide Fujii Toshibalta. "Tietenkin meidän täytyy pienentää myös maailmanlaajuisia myyntiennusteitamme", hän lisäsi. Yhtiö ei antanut kuitenkaan arvioita uudesta globaalista myyntiennusteestaan.
Yksi syy HD DVD -soittimien odotettua huonompaan menekkiin on ilman muuta Blu-ray-asemalla varustettu Sony PlayStation 3 -pelikonsoli. Kumpaakin uuden sukupolven levyformaattia tukevat soittimet ovat vielä harvassa, eivätkä kuluttajat todennäköisesti hanki vielä ainakaan tässä vaiheessa kumpaakin soitinta erikseen. Kun pelikonsolit jätetään laskuista, voidaan huomata toukokuun loppuun mennessä Pohjois-Amerikassa myydyistä teräväpiirtoelokuvasoittimista noin 60 prosentin olleen HD DVD -soittimia. Formaattisota jatkunee siis edelleen kiivaana.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 13. kesäkuuta, 2007 17:10
Saunalahti kertoi tänään tuovansa Suomen markkinoille tallentavan digi-TV-sovittimen, joka tallentaa ohjelmansa laajakaistayhteyden avulla verkossa sijaitsevalle palvelimelle. Arkikäytössä SaunaVisio-digiboksi toimii kuten mikä tahansa antenniverkon tallentava digiboksi, mutta tallennus siis tapahtuu laajakaistayhteyden yli virtuaalilevylle.
Saunalahden nettitallennuksen etuna perinteisiin kovalevyllisiin digibokseihin verrattuna on suuri tallennuskapasiteetti. Kun normaalien digiboksien tallennuskapasiteetti vaihtelee yleensä 100-300 gigatavun paikkeilla, on jokaisella Saunalahden käyttäjällä mahdollisuus tallentaa ohjelmia peräti viiden teratavun (5000 Gt) edestä. Kapasiteetti on siis noin 20-30 -kertainen yleisimpiin kovalevytallentimiin nähden. Saunalahti arvioi tilan riittävän ohjelman nauhoittamiseen noin 2500 tunnin edestä.
Palvelu vapauttaa katsojan myös virittimien määrän rajoituksista. Ohjelmia voi tallentaa vaikka kaikilta saatavilla olevilta tv-kanavilta yhtä aikaa. Mikäli käyttäjä ei satu olemaan laitteen äärellä, tallennuksen voi ajastaa myös netistä www-selaimella tai wapin kautta matkapuhelimella.
Jatkuvasti nettiin kytketyn SaunaVisio-digiboksin luvataan olevan helposti päivitettävissä, ja uusien ominaisuuksien lisäämisen pitäisi onnistua helposti. Jatkossa nettiyhteys mahdollistaa myös maksukanavien, tilausvideopalveluiden ja muun Internet-sisällön välittämisen SaunaVisioon.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. kesäkuuta, 2007 13:02
45-vuotias mies Boråsista on tuomittu 20 000 kruunun eli noin 2100 euron sakkoihin luvattomasta musiikin jakamisesta internetissä. Miehen tuomio luettiin jo viime lokakuussa, mutta hän valitti saamastaan tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus ei kuitenkaan lieventänyt miehen saamaa tuomiota.
Syyllinen jakoi IFPI:n mukaan Direct Connect -ohjelman avulla yli 13 000 musiikkikappaletta, mutta itse syyte koski neljän kappaleen jakamisesta, joten yksittäisen kappaleen tuomaksi sakoksi tuli 5 000 kruunua eli hiukan päälle 500 euroa. Sakkojen lisäksi maksettavaksi saattaa tulla tekijänoikeuskorvauksia, jos tekijänoikeuksien haltijat haluavat niitä oikeusteitse hakea.
Ruotsin IFPI:n johtajana toimiva Ludvig Werner oli mielissään oikeuden päätöksestä. Werner pitää päätöstä merkittävänä tekijänoikeuksien kannalta. Wernerin mukaan tekijänoikeudet toimivat koko musiikkiteollisuuden perustana.
Päätöksestä on mielissään myös Ruotsin Piraattipuolue, jonka mukaan syytetyn saama sakkotuomio takaa sen, etteivät tekijänoikeusjärjestöt voi enää jahdata yksittäisiä tiedostojen lataajia pelkän IP-osoitteen perusteella, koska yksityisyydensuojalaki estää henkilötietojen selvittämisen tapauksissa, joista rangaistuksena voi saada ainoastaan sakkoja.
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 13. kesäkuuta, 2007 8:22
Julkistimme maaliskuun lopulla sivuillamme kilpailun, jonka tarkoituksena oli kannustaa käyttäjiämme täydentämään laitevertailumme laitevalikoimaa. Pääpalkintona kilpailussa oli Sonyn Playstation 3-pelikonsoli.
Kilpailu päättyi kesäkuun alussa ja tässä ovat tulokset pistemäärineen (laitteen lisäyksestä sai 1-10 pistettä, laitekuvan lisäyksestä 2 pistettä, tietojen korjauksesta 1-2 pistettä):
peruna1(2842 pistettä)
matrix82(2070)
ibm(1234)
sakke88(1130)
al_cabone(920)
gggz(906)
teppoi(862)
Alkuperäisisten sääntöjen mukaan palkinnot kuuluisivat kolmelle eniten pisteitä keränneelle käyttäjälle (ykköselle PS3, muille AfterDawnin tuotepaketit), mutta päätimme palkita kaikki tässä listatut käyttäjämme urakastaan. Otamme yhteyttä suoraan voittajiin lähipäivinä. Lisäysrupeaman ansiosta laitetietokantaamme ilmestyi lähes 1200 uutta tuotetta.
Kiitoksia kaikille käyttäjillemme osallistumisesta ja muistattehan, että vaikka palkintoja ei enää laitteiden lisäyksistä jaetakaan, voitte silti auttaa kehittämään laitevertailuamme ehdottamalla uusia laitteita palveluun sekä arvostelemalla laitteita, joita olette itse käyttäneet. Uskomme, että käyttäjiemme tuella pystymme kokoamaan sivuillemme Suomen kattavimman laitetietokannan.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12. kesäkuuta, 2007 23:57
YouTuben tekijänoikeuksien valvontaan tarkoitetut työkalut ovat pian käyttövalmiina ja uusien työkalujen testaamisen aloittavat Time Warner ja Disney. Jos testaus sujuu ongelmitta, tullaan työkalut julkaisemaan muillekin halukkaille vielä tämän vuoden aikana.
YouTube on kehittänyt uuden ohjelmiston yhdessä YouTuben omistavan Googlen kanssa. Uuden ohjelmiston avulla jokaiselle videolle pitäisi tulla oma tunnisteensa, joka on verrattavissa muiden videoiden tunnisteeseen. Jos verrattavana olevat videot ovat lähes identtisiä, ilmoittaa järjestelmä tästä videon tekijänoikeuksien haltijalle. Oikeuksien haltija voi sitten helposti päättää haluaako hän poistaa videon YouTubesta vai jättääkö videon YouTubeen ja kerää samalla osan videon tuomista mainostuloista.
Tällä hetkellä mahdolliset tekijänoikeusrikkomukset pitää ilmoittaa erikseen YouTubella. Tämän vuoksi YouTubessa on paljon videoita, jotka loukkaavat tekijänoikeuksia, koska kaikkien videoiden läpikäynti YouTuben puolesta olisi liian työlästä. Vastuu siirtyy täten tekijänoikeuksien omistajille, joiden on erikseen etsittävä tekijänoikeuksia loukkaavat videot. YouTuben ohella myös monilla muilla videopalveluilla on sama käytäntö tekijänoikeuksien valvonnassa.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 12. kesäkuuta, 2007 15:06
Toshiba on kertonut tuovansa Japanin markkinoille kaksi uutta versiota virittimillä varustetuista tallentavista HD DVD -laitteistaan.
VARDIA-sarjaan kuuluvan RD-A600-mallin sisuksiin on ahdettu 600 gigatavua tallennuskapasiteettia, kaksi digitaalista teräväpiirtoviritintä sekä tallentava HD DVD -asema. Liitäntöjäkin löytyy moneen lähtöön, esimerkkeinä Firewire- sekä HDMI-lähdöt.
RD-A300 on identtinen isomman veljensä rinnalla, ellei kiintolevyn kokoa oteta huomioon. Halvemman mallin kiintolevy on kooltaan 300 gigatavua.
Laitteen tallentavalla HD DVD -asemalla tallennuksen luvataan onnistuvan ainakin HD DVD-R -levyille sekä DVD-RAM/R/RW-levyille.
Hintaa uusimmalla mahdollisella tekniikalla höystetyllä tallentavalla viihdekeskuksella tulee olemaan suolaiset 200 000 jeniä (noin 1230 euroa). Japanissa laitteen luvataan tulevan myyntiin myöhemmin tänä vuonna.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12. kesäkuuta, 2007 14:28
Taistelu HD DVD:n ja Blu-rayn välillä jatkuu ja HD DVD -leirin edustajat ovat julkaisseet uusia myyntilukuja Pohjois-Amerikasta, joiden valossa HD DVD -soittimien myynti näyttää kasvaneen huomattavasti viimeisen parin kuukauden aikana.
Huhtikuun alkuun mennessä tavallisia HD DVD -soittimia oli myyty yli 100 000 kappaletta ja kesäkuussa rikottiin jo 150 000 myydyn soittimen raja. Kahden kuukauden aikana tapahtunut voimakas myynnin kasvu selittyy HD DVD -soittimien hinnanalennuksilla. Myyntiluvuissa ei ole mukana tietokoneiden tai Xbox 360 -pelikonsolien HD DVD -asemia.
HD DVD -leirin mukaan HD DVD:n markkinaosuus uuden sukupolven laitemyynneistä on 60 prosenttia. Tässä vertailussa on mukana ainoastaan tavalliset soittimet, joten se ei sisällä PlayStation 3:n myyntiä.
HD DVD -soittimien myyntiluvut eivät kuitenkaan ole niin hyvät kun on arvioitu ja tämän vuoksi Toshiba on laskenut tämän vuoden myyntiennusteen Pohjois-Amerikassa miljoonaan HD DVD -soittimeen. Aikaisempi arvio oli 1,8 miljoonaa HD DVD -soitinta, joten pudotusta tuli noin 44 prosenttia. Miljoonan soittimen tavoite kuulostaa kuitenkin korkealta, joten jos Toshiba aikoo pysyä tavoitteessaan, on sen laskettava hintoja tai julkaistava uusi edullinen HD DVD -soitin markkinoille.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 11. kesäkuuta, 2007 23:58
Vaikka mobiili-TV ei ole vielä vallannut kuluttajien sydämiä, on kulissien takana kova taistelu siitä, millä tekniikalla mobiili-TV-lähetykset jaellaan kuluttajille. Suomessa valinta tuntuu olevan DVB-H, mutta monissa maissa tilanne on vielä täysin avoin.
Tämän vuoksi monet valmistajat ovat jarrutelleet omien mobiili-TV:n sisältävien laitteiden kehitystä ja julkaisua, koska markkinoiden tilanne on monilta osin hyvin epävarma.
Näin on myös Kiinassa, jossa mitään ei ole lyöty toistaiseksi lukkoon. Kiinalaisten oma China Multimedia Mobile Broadcasting (CMMB) -tekniikka on kuitenkin vahvoilla, koska se on kotimainen ratkaisu ja sen lisensointimaksut ovat pienemmät kuin muissa vastaavissa tekniikoissa.
CMMB on State Administration of Radio, Film, and Television (SARFT) määrittelemä tekniikka. SARFT on Kiinan hallituksen virasto, joka tekniikan kehittämisen ohella valvoo myös paikallisia TV- ja radiolähetyksiä.
CMMB muistuttaa DVB-SH-tekniikkaa ja molemmissa tekniikoissa hyödynnetään maanpäällisten lähettimien lisäksi myös satelliitteja, jonka myötä verkkoon jää vähemmän katvealueita. Tekniikat eivät kuitenkaan ole keskenään yhteensopivia.
Kiinan suuret markkinat kiinnostavat myös länsimaisia yrityksiä ja mm. ranskalainen Dibcom on kehittämässä omia CMMB-piirejään. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että CMMB-pohjaiset ratkaisut jäävät vain Kiinan ja mahdollisesti Aasian markkinoille, sillä muualla CMMB ei ole kerännyt merkittävää suosiota mobiili-TV-standardina.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 11. kesäkuuta, 2007 17:47
Samsung on tuonut Suomen markkinoille taulutelevisiomalleja, joista löytyy sekä antenni- että kaapelidigivirittimet.
"Kaapelitelevisiovirittimet vaativat paljon valmistajalta, sillä usein kaapeliverkossa käytetään epästandardia koodausta. Suomessa tilanne on siinä mielessä hyvä, että kaapelitelevisioyhtiöt ovat päätyneet yhteiseen standardiin." kertoo Samsungin myyntipäällikkö Peter Roos. "Jos viritin ei jostain syystä toimi, kuluttaja voi kysellä kaapeli-tv-operaattoriltaan, onko se tehnyt verkkoonsa omia virityksiä."
Samsung on onnistunut hankkimaan uusille virittimilleen Suomen kaapelitelevisioliiton sertifioinnin, joten periaatteessa laitteiden pitäisi toimia ongelmitta. Suomi on ensimmäinen maa, jonne Samsung toimittaa uusia kaksitoimisia televisioitaan.
Suomessa on tällä hetkellä ilman digisovittimia olevia kaapelitalouksia reilusti enemmän, kuin vastaavia antennitalouksia. Kaapeliverkossa suoraan toimivat taulutelevisiot iskevätkin oivaan markkinarakoon juuri otollisimmalla hetkellä.
Samsungin markkinaosuus LCD-televisiomarkkinoilla Suomessa on tällä hetkellä 28 prosenttia. Samsung oli viime vuonna Pohjoismaiden myydyin taulutelevisiomerkki.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 11. kesäkuuta, 2007 13:27
YouTubenSteve Chen vahvisti viime viikolla huhut, joiden mukaan YouTuben käyttö onnistuu pian myös matkapuhelimissa. Taipeissa puhunut Chen sanoi, että matkapuhelinten käyttäjät ympäri maailmaa pääsevät nauttimaan YouTuben sisällöstä ensi vuoden aikana.
Videoiden katselemisen lisäksi käyttäjät voivat myös lähettää matkapuhelimella kuvattuja videoita YouTubeen suoraan puhelimesta, jolloin ei enää tarvita tietokoneen apua videoiden siirtämisessä YouTubeen.
YouTuben matkapuhelinversion uskotaan kiinnostavan erityisesti julkisen liikenteen käyttäjiä, jotka voivat viihdyttää itseään matkustamisen ajan.
YouTube tulee kokemaan myös muita uudistuksia seuraavan vuoden aikana. Yksi näistä uudistuksista voi mahdollisesti olla sivuston lokalisointi, jonka avulla YouTube koettaa kilpailla paikallisia videosivustoja vastaan. Esimerkiksi Kiinassa YouTuben tapaisia sivustoja löytyy jo yli 200 kappaletta.
Chen uskoo kuitenkin YouTuben pärjäävän myös tulevaisuudessa, vaikka uusia videosivustoja tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella. Chen luottaa erityisesti YouTuben yhteisöön, joka tuottaa jatkuvasti uutta sisältöä palveluun ja täten houkuttelee uusia käyttäjiä YouTubeen.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10. kesäkuuta, 2007 19:50
Elokuvateollisuuden etujärjestö MPAA on saamassa itselleen merkittävän edun Yhdysvalloissa, kun liittovaltion tuomari Jacqueline Chooljian määräsi, että torrent-tiedostojen hakukoneena toimivan TorrentSpyn on aloitettava keräämään yhdysvaltalaisten käyttäjiensä käyttäjätietoja ja luovutettava ne sitten MPAA:lle.
TorrentSpy ei ole aiemmin kirjannut ylös käyttäjiensä toimia sivustolla ja tämä seikka ilmoitetaan selvästi myös sivuston yksityisyyden suojaa koskevassa osiossa. TorrentSpylla on ensi viikon tiistaihin asti aikaa valittaa päätöksestä.
Jos päätös tulee voimaan tarkoittaa se TorrentSpyn asianajajan mukaan sitä, että yhdysvaltalaisten pääsy sivustolle tullaan estämään, jottei heidän yksityisyytensä vaarannu. Tämän lisäksi tekijänoikeusjärjestöt voivat jatkossa vaatia samaa käsittelyä myös muille sivustoille, joiden käyttäjien epäillään rikkovan tekijänoikeuksia.
MPAA:n ja TorrentSpyn välinen oikeustapaus sai alkunsa viime vuoden helmikuussa, jolloin MPAA haastoi useita P2P-sivustoja oikeuteen. Sivustoja syytettiin tekijänoikeusrikkomuksen avustamisesta, koska MPAA:n mielestä sivustot auttavat ihmisiä tekijänoikeuksien rikkomisessa. Sivustojen ylläpitäjät vertaavat sivustojansa hakukoneisiin ja heidän mielestään toiminnassa ei ole mitään laitonta.
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 10. kesäkuuta, 2007 14:52
Tällä kertaa kesän virallinen terassikausi tuli avattua hieman etuajassa, sillä kalenterivalmistajiin kohdistuneesta rankasta painostuksesta huolimatta emme ole saaneet läpi ehdotustamme 10.6. pitämisestä aina lauantaina. Mutta käyhän tämä näinkin, eli tämä pieni projektimme, AfterDawn.com, täyttää tänään, sunnuntaina, kahdeksan vuotta. Tamagotchilla leikkivä kouluikäinen siirtyy siis syksyllä jo peruskoulun toiselle luokalle.
Varsin mielenkiintoinen vuosi on jälleen takana, vuosi jonka tavoitteeksi asetimme alunperin sen, että luomme sivustollemme suunnitelman pidemmän ajan "suuntaviivoille" ja tähän tehtävään valjastimme viime syksynä pyörineen "innovointikilpailumme", jossa kysyimme teiltä, käyttäjämme, mielipiteitä ja ehdotuksia sivuston kehittämiseksi jatkossa. Vastauksia kilpailuumme saapui satoja ja näiden pohjalta olemme rakentaneet jonkinlaisen kuvan siitä, millaisen tulevaisuuden AfterDawn.com:n pitäisi olla. Lähitulevaisuudessa pystymme toivottavasti lunastamaan osan näistä kilpailussamme esitetyistä toiveista.
Suurin sisällöllinen uudistus viimeksi kuluneen vuoden aikana oli ehdottomasti laitevertailupalvelumme avaus viime vuoden heinäkuussa. Tämä digiboksitietokantana alkanut projekti on jo nyt ehtinyt turvota kattamaan lähes 2500 laitetta ja yli 1000 käyttäjäarvostelua (ja teille hätäisimmille, jotka kyselevät ns. laitelisäyskilpailun tulosten perään -- ne julkaistaneen viimeistään tiistaina :-). Myös ylläpitotiimimme on jälleen kasvanut viime vuotisesta ja mukaan ovat tulleet malagant(suomenkieliseen uutistiimiimme), DVDBack23 ja vurbal(kaksi viimeksimainittua englanninkieliseen uutistiimiimme).
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10. kesäkuuta, 2007 10:48
Vaikka uuden sukupolven pelikonsoleiden kilpailu on vasta aluillaan, on Nintendo tällä hetkellä selvässä johdossa, jos konsolien paremmuutta mitataan tämänhetkisillä myyntiluvuilla. Nintendon Wiitä myydään tällä hetkellä enemmän kuin Sonyn PlayStation 3- ja Microsoftin Xbox 360 -pelikonsoleita yhteensä.
Monien mielestä Wiin suosion yhtenä merkittävänä tekijänä on konsolin kohtuullisen edullinen hinta, joka vetoaa myös satunnaisiin pelaajiin. Markkinoilla odotetaankin nyt, että Microsoft ja Sony laskevat pelikonsoliensa hintoja, jotta ne pystyvät kilpailemaan paremmin Nintendon kanssa.
Microsoftin David Hufford vahvisti, että konsolin hinta vaikuttaa suuresti kuluttajan päätökseen, kun hankitaan uutta pelikonsolia. Huffordin mukaan 199 dollaria on se raja, jonka jälkeen pelikonsolin kiinnostavuus kasvaa tavallisten kuluttajien silmissä. Tämän rajapyykin myötä myös konsolien myynti nousee huomattavasti.
Tällä hetkellä kuitenkin kaikki uuden sukupolven pelikonsolit maksavat Yhdysvalloissa enemmän kuin 199 dollaria. Lähimmäksi tuota hintaa pääsee Wii, joka maksaa 250 dollaria. Seuraavana on Xbox 360, jonka oheislaitteiltaan "riisutun" Core-version saa 299 dollarilla. PlayStation 3 on tässä suhteessa kilpailijoitaan huomattavasti jäljessä, sillä Yhdysvaltojen markkinoilla on vain 60 gigatavun kiintolevyllä varustettua mallia konsolista, jonka hinta on tällä hetkellä 599 dollaria.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8. kesäkuuta, 2007 22:28
PlayStation 3 -pelikonsolin myynti sujuu hyvin Euroopan ja Australian markkinoilla ja Sony on vahvistanut tiedot, joiden mukaan kyseisillä markkina-alueilla on myyty yhteensä yli miljoona konsolia.
Sonyn tietojen mukaan miljoonan konsolin rajapyykki saavutettiin alle kymmenessä viikossa. Kyseessä on täten Sonyn oma ennätys pelikonsolien myynnin suhteen, sillä PlayStation ja PlayStation 2 -pelikonsolit saavuttivat vastaavat myyntilukemat hitaammin.
Konsolien lisäksi myös pelit ovat kiinnostaneet eurooppalaisia ja australialaisia kuluttajia ja Resistance: Fall of Man -peliä on myyty yli 600 000 kappaletta ja myös MotorStorm on myynyt yli puoli miljoonaa kopiota.
Sonyn epäonneksi PS3:n ja pelien kysyntä ei ole yhtä suurta Pohjois-Amerikan ja Japanin markkinoilla. Japanissa PS3 ei ole vielä rikkonut miljoonan myydyn konsolin rajaa ja kilpailevaa Nintendon Wii-konsolia on myyty Japanissa jo yli 2,5 miljoonaa kappaletta. Tämän lisäksi Wiin Japanin myynti oli toukokuussa yli 250 000 kappaletta, kun samalla ajanjaksolla PS3:a myytiin alle 50 000 kappaletta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 7. kesäkuuta, 2007 22:14
Netti-TV Joost on kerännyt beta-testaukseen jo puoli miljoonaa käyttäjää ja tällä hetkellä Joost tuntuu kiinnostavan monia netti-TV:n käyttäjiä. Tavalliselle kuluttajalle Joostin asettamat vaatimukset saattavat kuitenkin olla liikaa, sillä kaikilla ei ole käytössään uudehkoa tietokonetta ja nopeaa laajakaistayhteyttä, joita tarvitaan Joostin käyttöön. Tämä ongelmakohta on tiedossa myös Joostin kehittäjillä, jotka miettivät parhaillaan uusia tapoja kasvattaa Joostin käyttäjämääriä.
Joost Inc. sai tällä viikolla uuden toimitusjohtajan, joka valotti Joostin suunnitelmia laajentua tavallisten tietokoneiden lisäksi myös mobiili- ja IPTV-laitteisiin. Mike Volpi sanoi Joostin koodin soveltuvan useille eri alustoille, joten Joostin voisi sisällyttää myös suoraan televisioon, jolloin internet-yhteyden avulla Joostin sisältö olisi katsottavissa helposti televisiosta. Joostilla varustettuja televisioita tuskin ilmaantuu markkinoille aivan lähiaikoina, mutta IPTV-laitteisiin ja matkapuhelimiin Joost saattaa ilmaantua muutaman vuoden sisällä.
Matkapuhelinten kanssa P2P-tekniikoiden käyttö on kuitenkin jäänyt vähäiseksi ja Joostin lisäksi mobiililaitteiden sisällöntarjonnasta kilpailevat useat muut tahot, joten Joostin aluevaltaus matkapuhelinsektorilla tuntuu epätodennäköiseltä. Saman ongelman on kokenut myös Joostin kehittäjien aikaisempi Skype-ohjelma, joka on todella suosittu tietokoneilla, mutta matkapuhelimissa Skypeä ei juuri näy.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6. kesäkuuta, 2007 21:55
YouTuben oikeusjuttujen määrää kasvaa jatkuvasti ja tällä kertaa Bournen aloittamaan ryhmäkanteeseen ovat liittyneet musiikkia julkaiseva Cherry Lane Music Publishing, Ranskan tennisyhdistys The Federation Francaise de Tennis ja Ranskan jalkapalloliiga Ligue de Football Professionnel.
Kaikki tahot syyttävät YouTubea ja sen omistavaa Googlea tekijänoikeusrikkomuksista. Ryhmäkanteeseen liittyneet tahot hakevat taloudellisia korvauksia ja koettavat samalla saada YouTubea parantamaan sisällönvalvontaansa huomattavasti.
Ryhmäkanteen alullepanijoina ovat toimineet Bourne ja Englannin valioliiga. Varsinkin urheiluun liittyvillä tahoille YouTuben tuomat ongelmat ovat hankalia, sillä usein urheilutapahtumien televisio- ja internetoikeuksia on myyty miljoonien eurojen edestä, jolloin YouTuben kautta katseltavissa oleva ilmainen sisältö syö monen sopimuksen arvoa.
YouTuben ja muiden videopalveluiden vastuu sisällöstä on kuitenkin tällä hetkellä selvittämättä, koska asiasta ei ole olemassa ennakkotapausta. Monien mielestä DMCA-lain ns. "safe harbor provision" takaa sen, että internetoperaattorit tai web-sivustot eivät joudu vastuuseen käyttäjien levittämästä materiaalista, kunhan ylläpito vain poistaa tekijänoikeutta tai lakia rikkovan sisällön oikeudenomistajan tai virkavallan pyynnöstä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6. kesäkuuta, 2007 13:54
Nykyinen tekijänoikeuslaki keräsi runsaasti kritiikkiä jo ennen sen käyttöönottoa, mutta vastarinnasta huolimatta laki hyväksyttiin ja se tuli voimaan vuoden 2006 alussa. Monet tekijänoikeuslain kohdat ovat herättäneet runsaasti keskustelua ja uusimpana ongelmakohtana on lain heikentämä yksityisyydensuoja.
Uusi ongelma ilmeni, kun tekijänoikeusjärjestöt lähtivät selvittämään IP-osoitteiden omistajia, joiden epäiltiin syyllistyneen tekijänoikeusrikoksiin. Nykyinen tekijänoikeuslaki mahdollistaa oikeuden päätöksen, jonka myötä internetoperaattorin on luovutettava asiakkaansa henkilötiedot, jos tekijänoikeudella suojatun aineiston tekijä tai tämän edustaja pystyy todistamaan, että kyseinen asiakas levittää kyseistä aineistoa ilman lupaa.
Ongelmaksi on muodostunut asian todistaminen, sillä Helsingin käräjäoikeuden asiakirjojen (1,2,3) mukaan todisteeksi ovat riittäneet muutaman ohjelman kuvankaappaukset ja tulosteet. Vastaavia todisteita voi kuitenkin väärentää todella helposti, joten käytännössä kuka tahansa voi selvittää tietyn IP-osoitteen omistajan väärennetyillä todisteilla. IP-osoitteen omistaja ei edes pääse puolustamaan oikeuksiaan, joten nimen selviäminen on puhtaasti todisteiden varassa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. kesäkuuta, 2007 18:26
HD DVD -formaatin suurimpana tukijana tunnettu Toshiba on ilmoittanut tuovansa markkinoille maailman ensimmäisen tallentavan HD DVD -aseman, joka on tarkoitettu kannettaviin tietokoneisiin. SD-L912A-asemalla voi siis sekä lukea että kirjoittaa CD-, DVD- ja HD DVD -formaatin levyjä. HD DVD:n suhteen tuetaan sekä yksi- että kaksikerroksisia ja sekä kerta- että uudelleenkirjoitettavia levyjä, joten asemalle kelpaavat kaikki HD DVD -formaatin levyt.
SD-L912A-asemassa on kuitenkin parannettavan varaa, sillä HD DVD -levyjen tallennusnopeudet ovat hitaita. Kertakirjoitettaville yksikerroslevyille voi tallentaa dataa 2x nopeudella, mutta muiden HD DVD -levyjen tallennuksen suhteen on tyydyttävä 1x nopeuteen. Tämän vuoksi 30 gigatavun datamäärän tallentaminen kaksikerroslevyille vie aikaa noin kaksi tuntia.
Vastaava ongelma vaivaa myös DVD- ja CD-levyille tallentamisesta, koska DVD-levyjen suurin tallennusnopeus on 4x ja CD-levyillä vastaavasti 16x. Asemasta ei myöskään ole saatavilla SATA-liitäntään sopivaa mallia, vaan toistaiseksi on tyydyttävä IDE-liitäntään.
Asema on esillä tänään alkaneilla Computex 2007 -messuilla ja Toshiban on tarkoitus aloittaa ensimmäisten asemien toimittaminen heinäkuussa. Aseman hinnoittelu on kuitenkin toistaiseksi avoinna.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. kesäkuuta, 2007 14:23
Sonyn BDP-S300-soitin on saanut hinnanalennuksen ennen laitteen virallista julkaisua. Sony esitteli uutta Blu-ray-soitinta helmikuussa, jolloin soittimen myyntihinnaksi arvioitiin 599 dollaria. Eilen Sony kuitenkin ilmoitti kesäkuussa myyntiin tulevan BDP-S300-soittimen suositushinnan laskevan 499 dollariin.
Sonyn alennuksen myötä kyseessä on halvin markkinoilta löytyvä Blu-ray-soitin. Aikaisemmin kyseistä titteliä piti hallussa Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoli, jonka hinta on noin 600 dollaria.
Sonyn ensimmäinen Blu-ray-soitin (BDP-S1) julkaistiin noin puoli vuotta sitten ja silloin sen hinta oli noin 1000 dollaria. Sonyn on siis saanut puolitettua edullisimman soittimen hinnan puolessa vuodessa. Sonyn mukaan hintaa voidaan laskea, koska Blu-ray-soittimien kysyntä on kasvussa ja soittimien valmistuskustannukset laskevat jatkuvasti.
Sonyn hinnanalennus oli odotettavissa, sillä halvin HD DVD -soitin maksaa tällä hetkellä noin 250 dollaria. Sonyn BDP-S300-soitin on ominaisuuksiltaan parempi kuin HD DVD:tä tukevan Toshiban edullinen HD-A2-soitin, sillä se tukee mm. DVD-elokuvien skaalausta 1080p resoluutioon, mutta molemmat soittimet kelpaavat peruskäyttöön mainiosti.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4. kesäkuuta, 2007 14:54
Espoon, Turun ja Oulun poliisit tekivät tänään kotietsintöjä ja takavarikoivat tietokoneita Direct Connect -vertaisverkon käyttäjiltä. Kohteena oli sekä tavallisia verkon käyttäjiä että hubien ylläpitäjiä, joita kaikkia epäillään tekijänoikeusrikoksista. Poliisi pidätti myös neljä henkilöä kuulusteluita varten.
"Iskujen avulla saatiin takavarikkoon tietokoneiden lisäksi video- ja musiikkitallenteita, joita epäillään laittomasti jaetuiksi" sanoo rikostarkastaja Keijo Moilanen Espoon poliisista.
Tapahtumat liittyvät Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) tekemiin rikosilmoituksiin. TTVK aloitti DC-käyttäjien henkilöllisyyksien selvittämisen jo viime vuoden marraskuussa ja tämän vuoden helmikuussa TTVK sai käräjäoikeudelta päätöksen, jonka myötä internet-palveluntarjoajat luovuttivat TTVK:lle tiettyjen asiakkaidensa henkilötietoja.
TTVK:n mukaan maanantaina ratsauksen kohteena olleilla DC-hubeilla on ollut tuhansia käyttäjiä ja jaossa on ollut satojatuhansia musiikkitiedostoja ja kymmeniätuhansia elokuvatiedostoja.
"Tämänpäiväisten iskujen ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään. Nyt tutkintaan viedyillä hubeilla on jokaisella ollut tuhansia käyttäjiä ja jaossa on ollut satojatuhansia musiikkitiedostoja ja kymmeniätuhansia elokuvatiedostoja. Eritoten DC-hubien ylläpitäjien on syytä olla varuillaan jatkossakin. Uusia tutkintapyyntöjä tullaan tekemään" sanoo TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4. kesäkuuta, 2007 10:09
20th Century Fox käynnisti tammikuussa tutkimukset, joiden tarkoituksena oli selvittää ketkä olivat levittäneet Simpsonit- ja 24-televisiosarjojen jaksoja mm. YouTuben ja LiveDigitalin kautta. Foxin avuksi tuli FBI, joka löysi yhden etsityistä henkilöistä LiveDigitalilta saatujen tietojen perusteella.
24-vuotias Jorge Romero myönsi FBI:lle laittaneensa neljä 24-sarjan jaksoa LiveDigitaliin kahdeksan päivää ennen niiden TV-ensi-iltaa, jonka jälkeen hän lähetti jaksoihin johtavat linkit Digg-sivustolle. Romero löysi 24-sarjan jaksot Mininova.org-sivuston avulla.
FBI teki kotietsinnän Romero kotiin huhtikuussa, jolloin Romero myös tunnusti syyllisyytensä tekoihin. FBI syyttää Romeroa tekijänoikeuden alaisen materiaalin luvattoman jakelun avustamisesta, josta Romero voi saada kolmen vuoden vankeustuomion. Tämän lisäksi Fox voi hakea oikeusteitse vahingonkorvauksia tapahtuneesta.
Jutun tutkinta ei ole kuitenkaan vielä ohitse, sillä tutkimukset ovat vielä kesken ECOtotal-nimimerkkiä käyttäneen henkilön osalta. ECOtotal laittoi samat 24-sarjan jaksot katsottavaksi YouTubeen. Näiden kahden henkilön lisäksi Fox ja FBI koettavat selvittää kuka laittoi 24-sarjan jaksot alun alkaen internet-levitykseen.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3. kesäkuuta, 2007 22:24
Bulgarialainen EU-komissaari Meglena Kuneva vaatii Microsoftilta selvitystä, miksi niin monet Xbox 360 -pelikonsolit naarmuttavat pelien käyttämiä DVD-levyjä. Kuneva haluaa tietää kuinka monta valitusta Microsoft on saanut Hollannissa Xbox 360 -pelikonsoleista, jotka naarmuttavat niillä pelattavia pelejä, kuinka Microsoft on koettanut korjata tilannetta ja tapahtuuko vastaava myös muissa maissa. Kuneva on antanut Microsoftille viikon aikaa vastata, jonka jälkeen Kuneva saattaa ruveta toimiin, jos Microsoftin toimet eivät Kunevan mielestä ole riittäviä asian korjaamiseksi.
Xbox 360 -pelikonsolin pelien naarmuuntuminen on ollut monelle ongelma, mutta varsinaista lääkettä siihen ei ole löytynyt. Microsoft on vaihtunut naarmuuntuneita levyjä uusiin ja myös joitakin Xbox 360 -pelikonsoleita on vaihdettu toisiin, koska ne ovat aiheuttaneet levyjen naarmuuntumista.
Ongelma nousi suuren yleisön tietoisuuteen, kun hollantilainen kuluttajavalituksiin keskittyvän Kassa-ohjelma näytti kuinka Xbox 360 -pelikonsoli naarmuttaa levyjä. Microsoft myönsi ongelman, mutta samalla kerrottiin, että ongelmaa on lähinnä vuoden 2006 joulukuussa valmistetuissa konsoleissa, joissa on Toshiba Samsung Storage Technologyn valmistama DVD-asema.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. kesäkuuta, 2007 20:51
Musiikki-CD:eitä, DVD-elokuvia ja konsolipelejä myyvä CD WOW! on tuomittu maksamaan 41 miljoonan punnan eli noin 60 miljoonan euron korvaukset Ison-Britannian musiikkialan yrityksiä edustavalle British Phonographic Industrylle (BPI).
Korvauksien syynä on CD WOW:n ja BPI:n välinen sopimus, joka tehtiin vuonna 2004. Tällöin CD WOW lupasi, ettei se enää myy Isossa-Britanniassa edullisia CD-levyjä, joita se toi Euroopan talousalueen ulkopuolelta. CD WOW toi levyjä lähinnä Aasiasta ja levyt olivat yleensä noin 20 prosenttia halvempia kuin vastaavat Eurooppalaiset levyt.
Edulliset levyt aiheuttivat ongelmia tavallisille kauppiaille, sillä ne eivät voineet ryhtyä hintakilpailuun CD WOW:n kanssa. Levykauppiaiden (epä)onneksi levy-yhtiöt voivat määrätä tarkasti mitä levyjä myydään milläkin markkina-alueella, sillä markkina-alueen ulkopuolelta tuotujen levyjen myynti rikkoo yleensä tavaramerkkilainsäädäntöä, jonka nojalla myös CD WOW:n toimintaa koetettiin rajoittaa.
CD WOW ei kuitenkaan pitänyt sopimuksesta kiinni, vaan jatkoi levyjen tuontia Aasiasta. Ison-Britannian korkein oikeus määräsi tämän vuoksi CD WOW:n korvauksiin sopimusrikosta. CD WOW aikoo valittaa päätöksestä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. kesäkuuta, 2007 1:46
Suurena levy-yhtiönä tunnettu Warner Music Group ilmoitti tuovansa artistiensa musiikkivideoita kaikkien katseltavaksi internetiin. Warner ei rakenna uutta palveluaan itse, vaan se tulee tekemään yhteistyötä Premium TV:n kanssa, joka on tuottanut aikaisemmin mm. useita tilausvideopalveluita.
Palvelu tullaan rahoittamaan mainostuloilla ja käyttäjät voivat katsella palvelussa olevia videoita ilmaiseksi. Videoita voi myös halutessaan ostaa omaksi, mutta toistaiseksi videoiden hinnoittelu, käytetty tiedostoformaatti ja mahdolliset DRM-suojaukset ovat kysymysmerkkejä.
Tuttujen musiikkivideoiden lisäksi palveluun pitäisi tulla myös ennennäkemätöntä materiaalia Warnerin arkistoista. Warnerin edustamia artisteja ovat mm. Madonna, Linkin Park, Red Hot Chili Peppers ja Alanis Morissette.
Warnerin oman palvelun lisäksi on mahdollista, että musiikkivideoita ilmaantuu myös muualle, sillä Warner on väläytellyt mahdollisuutta lisensoida sisältöä myös muille tahoille. Tämän vuoksi on mahdollista että Warnerin musiikkivideoita voi pian katsella esim. matkapuhelimella.
Vastaavia palveluita on todennäköisesti odotettavissa myös muilta suurilta levy-yhtiöitä, sillä analyytikkojen mukaan musiikkilevyjen heikko myynti ajaa levy-yhtiöt ahtaalleen, jonka vuoksi levy-yhtiöiden on keksittävä uusia keinoja rahan ansaitsemiseen.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. kesäkuuta, 2007 0:28
Realplayerilla tunnetuksi tullut RealNetworks on joutunut ahtaalle internetvideoiden markkinoilla. Applen ja Microsoftin ratkaisut ovat syöneet Realin markkinaosuutta ja tämän lisäksi Adoben Flash-pohjaiset ratkaisut ovat käytössä melkein kaikilla internetin videosivustoilla.
Internet-videoiden lisäksi RealNetworks on kokenut muitakin takaiskuja, sillä myös Realplayerin suosio on laskenut ja RealNetworks aikookin tuoda mediasoittimeensa uusia ominaisuuksia, joilla on tarkoitus houkutella Realplayerille lisää käyttäjiä.
Tärkein uudistus uudessa Realplayerissa on mahdollisuus tallentaa erilaisia nettivideoita tietokoneelle ja tämän jälkeen tallentaa niitä CD:lle VCD-muodossa tai DVD:lle DVD-Video-muodossa. Realin omien tiedostojen lisäksi uudella Realplayerilla voi tallentaa myös Quicktime-, Flash- ja Windows Media-muotoisia videoita, joten käyttäjät voivat helposti rakentaa netin lempivideoistaan oman videolevyn, jota voi tarvittaessa näyttää myös paikoissa, joissa ei ole internet-yhteyttä tai tietokonetta.
Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään mullistava uutuus, sillä kyseinen operaation on aina ollut mahdollinen, mutta operaatiota varten on pitänyt käyttää useita erillisiä ohjelmia ja sen suorittamiseen on vaadittu tavallista enemmän tietotaitoa. RealNetworks pyrkii uudistuksella tuomaan nettivideoiden tallentamisen vaivattomuuden myös tavallisille kuluttajille. DVD:lle polttamista varten Realplayerista pitää kuitenkin hankkia Plus-versio, jonka hinta on noin 30 dollaria, joten kilpaileville tuotteille jää ainakin jotain parantamisen varaa.