Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31. toukokuuta, 2007 23:50
Kaapelitelevisioyhtiönä ja laajakaistaoperaattorina tunnettu Welho käynnisti eilen torstaina uuden Welho Play -tilausvideopalvelun. Welho Playn avulla Welhon laajakaista-asiakkaat voivat katsella elokuvia ja TV-sarjoja omalla tietokoneellaan.
Palvelusta löytyy sekä ilmaista että maksullista sisältöä ja myöhemmin samaa sisältöä on tarkoitus tuoda myös tavalliseen televisioon. Tällä hetkellä sisältöä tarjoavat Nelonen, SF Anytime ja KaraokeTV, joiden valikoimista löytyy yhteensä yli 1 500 tuntia elokuvia, TV-sarjoja ja kotimaisia karaokevideoita. Tulevaisuudessa sisällöntarjoajien määrää on tarkoitus kasvattaa ja Welholla on valmiina jakelualusta, jonka avulla sisällöntuottajat voivat helposti kaupata sisältöään Welhon asiakkaille.
Maksullisen sisällön suhteen Playn käyttäjä ostaa itselleen katseluaikaa valitsemilleen ohjelmille tai ohjelmapaketeille. Tämän jälkeen käyttäjä voi katsoa ohjelmia palvelun avulla. Katseluajan aikana käyttäjä voi katsella ohjelman niin montaa kertaa kuin katseluaika antaa myöten. Palvelun sisältö on streaming-muotoista ja katselun voi pysäyttää milloin vain ja tämän lisäksi videoita voi kelata eteen- ja taaksepäin vapaasti. Maksaminen hoituu osana Welho-laajakaistan laskutusta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31. toukokuuta, 2007 22:57
Apple aloitti keskiviikkona DRM-suojaamattomien musiikkikappaleiden myymisen iTunes-musiikkikaupassa. iTunes Plus -nimellä kulkeva uutuus tarjoaa tällä hetkellä vain EMI:n musiikkia ilman kopiointisuojauksia, mutta muita pienempiä levy-yhtiöitä on liittymässä mukaan lähiaikoina.
iTunesin kautta ostettava DRM-suojaamaton musiikki on edelleen AAC-formaatissa, mutta DRM-suojauksien poistamisen lisäksi musiikkitiedostot ovat nyt parempilaatuisia, koska niiden bitrate on kaksinkertaistettu aikaisempaan nähden. Valitettavasti uudet DRM-suojaamattomat kappaleet ovat myös 30 senttiä edeltäjiään kalliimpia, mutta säästäväiset kuluttajat voivat edelleen ostaa DRM-suojattuja kappaleita tutulla 99 sentin kappalehinnalla. Musiikin ohella myös EMI:n musiikkivideoita saa nyt ostettua ilman DRM-suojauksia.
Vaikka musiikkia voi nyt ostaa ilman DRM-suojauksia, on Apple laittanut ostajan tiedot kaikkiin kappaleisiin. Täten kappaleita luvattomasti levittävät tahot on ainakin teoriassa helppo jäljittää. Ostajan tiedot voi kuitenkin helposti poistaa esim. muuntamalla kappaleen MP3-muotoon.
Tällä hetkellä iTunes Plussasta löytyy mm. Coldplayn, The Rolling Stonesin, Norah Jonesin, Frank Sinatran, Joss Stonen, Pink Floydin, John Coltranen ja Paul McCartneyn musiikkia. Mukana olevien artistien määrä tulee kuitenkin kasvamaan huomattavasti, sillä Applen toimitusjohtaja Steve Jobs sanoo, että vuoden loppuun mennessä yli puolet tavallisen iTunesin kautta ostettavista kappaleista löytyy myös iTunes Plussan valikoimista. Tämä tarkoittaisi yli 2,5 miljoonaa kappaletta.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 31. toukokuuta, 2007 19:30
Levyteollisuuden etujärjestö IFPI (International Federation of the Phonographic Industry) on julkaissut artikkelin, jossa järjestö listaa "kymmenen epämiellyttävää totuutta tämän hetken musiikkiteollisuudesta". Listassa IFPI luettelee asiat, jotka pahiten saastuttavat musiikkialan nykyistä toimikenttää.
Listan nimestä päätellen IFPI pyrkii epäilemättä ratsastamaan Al Goren huomiota saaneen Epämiellyttävä totuus -kohudokumentin julkisuudella. Toivottavasti IFPI:n listan kuvaamaa ongelmaa ei kuitenkaan pidetä Goren ilmastonmuutosta kuvaavan dokumentin kanssa yhtä vakavana.
IFPI:n kymmenen epämiellyttävän totuuden lista on vapaasti suomennettuna seuraavanlainen:
1. Pirate Bay, yksi tekijänoikeuden vastaisen liikkeen lippulaivoista, leipoo tuhansien eurojen edestä mainostuloja sivustollaan ja kutsuu itseään vapaan musiikin airueksi.
2. Allofmp3, tunnettu venäläinen sivusto, ei ole yhdenkään IFPI:n jäsenen hyväksymä, on suljettu kaikkien oikeudenhaltija ryhmien ulkopuolelle ja on joutumassa oikeuteen Venäjällä.
3. Järjestäytynyt rikollisuus ja jopa terroristiryhmät keräävät piraatti-CD:illä varoja ja pesevät rahojaan.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 31. toukokuuta, 2007 17:17
EMI, yksi maailman neljästä suuresta levy-yhtiöstä, on solminut YouTube kanssa sopimuksen, joka tuo palveluun EMI:n artistien musiikkivideot (luvallisesti) ladattaviksi. Sopimuksen myötä kaikki neljä suurta levy-yhtiötä ovat nyt YouTuben kumppaneita.
Nyt kun YouTubella ja EMI:llä on käyttösopimus EMI:n musiikista, saavat käyttäjät ladata palveluun EMI:n artistien musiikkivideoita. Jatkossa käyttäjät saavat käyttää EMI:n musiikkia myös omiin videoprojekteihinsa. Yhtiöt pyrkivät luonnollisesti kehittämään työkaluja, joilla musiikin käyttöä voidaan seurata mahdollisimman tarkkaan.
Molemmat sopimusosapuolet ilmaisevat ilonsa yhteisen sävelen löytymisestä. EMI:n artistitalliin kuuluu mittava tähtikaarti, kuten mm. David Bowie, Coldplay, Fat Boy Slim, Gorillaz, Lily Allen, Norah Jones ja the Rolling Stones.
Levy-yhtiöiden kanssa solmitut sopimukset ovat hyviä uutisia YouTubelle, joka on laajan kirjavan sisältönsä vuoksi jatkuvasti ollut mediayhtiöiden hampaissa. Suurin uhka YouTubelle on tällä hetkellä mm. MTV:n ja Nickelodeon -kanavat omistavan Viacomin miljardin dollarin jättihaaste. Viacom syyttää YouTubea ohjelmiensa luvattomasta jakelusta.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 31. toukokuuta, 2007 16:41
Sivustomme uusiintuneeseen oppaat-osioon on lisätty kaksi opasta, joissa perehdytään suositun VideoReDo Plus -ohjelman käyttöön. VideoReDo Plus on näppärä työkalu MPEG-videoiden editointiin, ja se soveltuu erinomaisesti esimerkiksi digiboksilla tallennettujen ohjelmien muokkaamiseen arkistointikelpoisiksi.
Jälkimmäinen opas, VideoReDo Plus -- Mainosten poistaminen, opastaa nimensä mukaisesti ohjelman käytössä mainosten poistoon videoista. Mainosten poisto onkin varmaan ohjelman yleisin käyttötarkoitus.
Käy tutustumassa oppaisiin ja samalla uusiutuneeseen ja yhä kehittyvään oppaat-osioomme. Kuten aina, palaute oppaista sekä toiveet oppaissa käsiteltävistä aiheista ja muusta sisällöstä otetaan erittäin mielellään vastaan!
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 31. toukokuuta, 2007 16:06
Lieksalainen lehtori vaatii kunnianloukkauksesta rangaistusta 15-vuotiaalle koululaiselle, joka julkaisi YouTubessa videoleikkeen lehtorin lauluesiintymisestä koulun vappujuhlassa. Rikosilmoitus mahdollisesta kunnianloukkauksesta tehtiin jo noin kolme viikkoa sitten, ja eilen keskiviikkona poliisin kuulustelussa lehtori ilmoitti vaativansa myös vahingonkorvauksia.
Kuvaamataitoa opettava lehtori lauloi Rauhalan koulun vappujuhlassa. Näppärä koulun oppilas siirsi videoidun esityksen YouTubeen taatulla yläasteelaishuumorilla höystettynä. YouTubeen päätyi video, jonka otsikkona oli "Karaoke of the mental hospital", ja videota kuvattiin tekstillä "Here's a lunatic singing at the karaoke of the mental hospital. Very nice sound, don't you agree?" Videossa mainittiin myös opettajan koko nimi.
Lehtori ei pitänyt vitsiä hauskana vaan katsoi, että koko maailman silmille altistettu video loukkaa kokonaisuudessaan hänen kunniaansa. Sopiminen ei lehtorin mukaan ole tässä vaiheessa mahdollista.
Lehtorin asianajaja Pertti Paajanen pitää tapauksen kannalta olennaisena juuri videota kuvanneita tekstejä, joissa opettajaa väitettiin mielisairaalassa laulavaksi hulluksi. Pajanen ei vielä tässä vaiheessa halua kommentoida tapausta medialle.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31. toukokuuta, 2007 12:19
Apple on ilmoittanut tuovansa YouTuben sisällön katsottavaksi myös Apple TV:n käyttäjille. Kesäkuun puolenvälin tienoilla julkaistavan Apple TV:n ohjelmistopäivityksen myötä Apple TV:llä on mahdollista katsoa tuhansia YouTuben videoita, mutta koko YouTuben sisältö ilmaantuu katsottavaksi vasta syksyllä. Aluksi palvelusta löytyy lähinnä YouTuben suosituimpia videoita.
Hidasteena on H.264-videopakkaus, jonka YouTube ottaa käyttöönsä vasta kesäkuussa. Tällöin kaikki uudet videot tallennetaan myös H.264 yhteensopivana, jolloin videoita voi Apple TV:n ohella katsella myös matkapuhelimilla. Vanhojen videoiden muuntaminen uuteen formaattiin vie kuitenkin oman aikansa.
Päätös on mieluinen monelle Apple TV:n käyttäjälle, sillä tähän mennessä Apple TV:llä on voinut katsella lähinnä iTunesin kautta hankittua sisältöä ja varsinkin ilmaisen sisällön tarjonta on ollut niukkaa. Applen mukaan Apple TV:n käyttäjät voivat myös kirjautua sisään omalle YouTube-tililleen ja katsella sekä tallentaa tätä kautta omia videoitaan Apple TV:lle.
Apple tuo markkinoille myös suuremmalla kiintolevyllä varustetun Apple TV:n. Uusi Apple TV on varustettu 160 gigatavun kiintolevyllä ja hintaa sillä tulee olemaan 399 dollaria. Nykyinen 40 gigatavun kiintolevyllä varustettu Apple TV maksaa tällä hetkellä 299 dollaria.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31. toukokuuta, 2007 11:09
Blu-ray- ja HD DVD -elokuvissa käytettävä AACS-kopiointisuojaus on jälleen ongelmissa, kun AACS LA:n juuri vaihtama prosessointiavain löydettiin lähes välittömästi, kun ensimmäiset uutta avainta käyttävät elokuvat ilmestyivät myyntiin.
Uuden prosessointiavaimen avulla on mahdollista purkaa kaikkien uusien Blu-ray- tai HD DVD -elokuvien AACS-kopiointisuojaukset, joten tällä hetkellä ei ole olemassa Blu-ray- tai HD DVD -elokuvia, joiden kopiointisuojauksia ei voitaisi kiertää. AACS LA tulee kuitenkin tulevaisuudessa vaihtamaan prosessointiavaimen toiseen, joten kissa ja hiiri -leikki AACS LA:n ja suojauksien purkajien välillä tulee jatkumaan.
AACS LA:n tilannetta vaikeuttaa se, ettei tällä hetkellä ole varmuutta siitä miten uusi prosessointiavain päätyi suojauksia purkavien tahojen tietoon. Mahdollisia vuotokohtia ovat mm. Blu-ray- ja HD DVD -elokuvien toistoon tarkoitetut ohjelmat, Xbox 360 -pelikonsoliin liitettävä HD DVD -asema tai aukko itse suojauksessa. Esim. SlySoftin päivitetty AnyDVD HD -ohjelma osaa kiertää uudella prosessointiavaimella varustettujen elokuvien salaukset.
BtCB-nimimerkin takaa kirjoitteleva henkilö paljasti uuden 45 5F E1 04 22 CA 29 C4 93 3F 95 05 2B 79 2A B2 -numerosarjan yli viikko sitten, mutta sen leviäminen ja varmistaminen otti oman aikansa. Doom9-foorumilla arnezami-nimimerkillä kirjoitteleva henkilö vahvisti lopulta, että kyseessä uusi prosessointiavain. Löydön vahvistanut arnezami toivoo myös, ettei kukaan paljastaisi miten uusi prosessointiavain löydettiin, jotta AACS LA:n olisi hankalampi korjata olemassa olevaa aukkoa.
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 31. toukokuuta, 2007 7:06
Suomessa ehkä parhaiten TV-kanavastaan tunnettu mediajätti CBS on ostanut Last.fm-musiikkipalvelun 280 miljoonalla dollarilla eli noin 208 miljoonalla eurolla. Kauppa maksetaan rahana, eikä osakevaihtona.
Last.fm on Suomessakin suosiota kerännyt ns. sosiaalinen verkkoradio, joka oppii kuuntelijoiden musiikkimieltymyksistä ja osaa ehdottaa uusia artisteja ja kappaleita sen mukaan mistä muut vastaavaa musiikkia kuuntelevat käyttäjät pitävät. Brittiläinen Last.fm on perustettu vuonna 2002 ja palvelulla on yli 20 miljoonaa aktiivista käyttäjää yli 230 maassa.
CBS aikoo pitää Last.fm:n omana liikentoimintayksikkönään ja koko yhtiön henkilöstö tulee säilymään sellaisenaan. Last.fm:n tekninen tiimi tulee CBS:n mukaan osallistumaan myös muiden CBS:n verkkopalveluiden kehittämiseen.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30. toukokuuta, 2007 23:47
Yhdysvallat ja Etelä-Korea pääsivät viime viikolla sopuun uudesta vapaakauppasopimuksesta, jonka myötä myös tekijänoikeuksien valvonta kiristyy Etelä-Koreassa.
Maiden välisen yhteistyön hengessä luodaan myös uusi tekijänoikeusloukkauksia valvova ryhmä, joka voi tarvittaessa sulkea minkä tahansa etelä-korealaisen internet-sivuston, jos sen todetaan jakavan sisältöä, joka rikkoo tekijänoikeuksia tai jos sivusto auttaa tekijänoikeudella suojatun sisällön luvattomassa jakamisessa. Ryhmälle annetaan myös todennäköisesti tavallista suuremmat valtuudet asioiden tutkimiseen, jolloin ryhmän kasaama todistusaineisto saattaa tuoda syytetyille vankeustuomioita.
Etelä-Korean hallitus lupasi, että tekijänoikeuksien valvonta paranee huomattavasti ja hallituksen mukaan erityisesti P2P-verkkojen toimintaa tullaan seuraamaan tiiviimmin.
Uudistus ei ole miellyttänyt kaikkia, sillä tämänhetkisen tulkinnan mukaan YouTuben kaltaiset videosivustot ja useat P2P-sivustot olisivat ongelmissa uudistuksen kanssa. Electronic Frontier Foundation (EFF) tutkii parhaillaan miten uudistus tulee muuttamaan paikallisten internet-sivujen arkea.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30. toukokuuta, 2007 20:04
Viestintävirasto on antanut MTV3:lle, SubTV:lle ja Neloselle huomautukset, koska kanavien digitaaliset televisiolähetykset eivät näy koko maassa. Lähetyspeitossa on edelleen puutteita, vaikka valtioneuvoston digitaaliseen televisiotoimintaan myöntämä toimilupa sisältää kohdan, jonka mukaan toimiluvan haltijan on huolehdittava siitä, että digitaaliset TV-lähetykset voidaan vastaanottaa koko maassa 31.12.2006 mennessä.
Viestintävirasto pyysi syksyn 2006 ja talven 2007 aikana TV-toimijoilta selvityksiä digi-TV:n näkyvyysalueesta. TV-toimijat selvittivät viestintävirastolle silloisen tilanteensa ja aloittivat työt, joiden on tarkoitus laajentaa digitaalisten televisiolähetysten näkyvyysaluetta. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että noin 4000 asukasta jää katvealueiden sisälle ja tämän vuoksi he eivät näe kyseisten TV-toimijoiden digitaalisia televisiolähetyksiä lainkaan. Lopulliset luvut saadaan elokuun lopussa, kun analogiset antenniverkon lähetykset lopetetaan.
Viestintäviraston huomautukset velvoittavat TV-toimijat parantamaan tilannetta yhteistyössä muiden A- ja B-kanavanippujen toimijoiden kanssa. Verkon laajentamisen lisäksi katveessa asuville voidaan tarjota TV-tarjonta esimerkiksi satelliitin avulla. TV-toimijat tulevat myöhemmin esittämään viestintävirastolle suunnittelemansa ratkaisut katvealueiden poistamiseksi. Viestintävirasto tulee seuraamaan tilanteen kehitystä kesän aikana ja viestintäviraston tarkoituksena on omalla toiminnallaan edistää digi-TV-siirtymää Suomessa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 30. toukokuuta, 2007 12:51
Helsingin kihlakunnansyyttäjä Kukka-Maaria Kankaala ei ole tyytyväinen Helsingin käräjäoikeuden päätökseen, jonka mukaan DVD-elokuvien käyttämä CSS-kopiointisuojaus ei ole enää tehokas tekninen toimenpide, joten Kankaala vie jutun hovioikeuteen.
Kankaalan päätös tarkoittaa sitä, ettei käräjäoikeuden aikaisemmin antama tuomio jää lainvoimaiseksi. Hovioikeuden käsittelyä saadaan kuitenkin odotella muutaman kuukauden verran, sillä Helsingin hovioikeus on tällä hetkellä erittäin kiireinen muiden oikeustapausten vuoksi.
Kankaala kertoo pyytävänsä hovioikeutta varten lausuntoa tekijänoikeusneuvostolta. Tekijänoikeusneuvoston tehtävänä on avustaa opetusministeriötä tekijänoikeutta koskevien asioiden käsittelyssä sekä antaa lausuntoja tekijänoikeuslain soveltamisesta. Neuvoston jäseniä ovat useat juristit, tekijänoikeuksien haltijat sekä tekijänoikeusjärjestöjen ja mediayhtiöiden edustajat.
Jos Kankaala ei pääse haluttuun tulokseen hovioikeudessa, voi hän valittaa asiasta korkeimpaan oikeuteen. Kankaala ei kuitenkaan toistaiseksi kertonut aikooko hän viedä tapauksen korkeimpaan oikeuteen, jos hovioikeus ei muuta käräjäoikeuden päätöstä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 29. toukokuuta, 2007 22:02
Internetin kautta tapahtuva TV-sarjojen, elokuvien ja videopätkien katselu on tuntuvassa kasvussa, mutta monet ovat huolestuneita siitä, että tulevaisuudessa internet-palveluntarjoajat tulevat omilla toimillaan hidastamaan netti-TV:n yleistymistä.
Ongelmana on erityisesti se, että internet-palveluntarjoajat kauppaavat asiakkailleen kaistaa, jota heillä ei varsinaisesti ole. Suomessa asia ei ole vielä ongelmallinen, mutta monissa maissa ruuhka-aikoina asiakkaiden internetyhteyksien nopeudet laskevat huomattavasti, koska internet-palveluntarjoaja ei pysty tarjoamaan asiakkailleen tarpeeksi vapaata kaistaa. Tämän vuoksi useilla operaattoreilla on käytössään erilaisia rajoituksia, joilla koetetaan hillitä asiakkaiden kaistan käyttöä.
Yleisin näistä rajoitteista on P2P-liikenteen hidastaminen. Koska suurin osa internet-liikenteestä koostuu erilaisten P2P-ohjelmien liikenteestä, on P2P-liikenteen rajoittaminen helpoin tapa saada jatkuvasti kasvavat liikennemäärät kuriin.
P2P-liikenteen rajoittamisessa on kuitenkin omat ongelmansa, sillä vaikka takkuileva P2P-liikenne ei juuri haittaa tavallisten tiedostojen siirtämistä, aiheuttaa se kuitenkin ongelmia P2P-pohjaisille internet-televisioille, joille pakettien perille pääsy tietyn aikarajan sisällä on erittäin tärkeää. Pahimmillaan internet-palveluntarjoajan rajoitukset saattavat tehdä Joostin ja 4oD:in tapaisten palveluiden käyttämisestä mahdotonta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 29. toukokuuta, 2007 16:56
Saksan poliisi teki viime viikolla useita ratsioita, joiden kohteena olivat saksalaiset BitTorrent-ohjelmien käyttäjät. Ratsioita tehtiin ympäri Saksaa, mutta Saksan poliisin tekemän operaation yksityiskohdat ja tulokset ovat toistaiseksi hämärän peitossa.
Tapauksen tutkinta alkoi tämän vuoden maaliskuussa, jolloin paikallinen tekijänoikeusjärjestö GVU teki ilmoituksen poliisille tapauksista, joissa tiettyjä tietokonepelejä oli ilmaantunut BitTorrent-verkkoihin ennen niiden virallista julkaisua Saksassa.
Poliisi aloitti tapauksen tutkimisen ja tutkimuksissa tuli useaan otteeseen esiin 38-vuotias saksalaismies, jonka poliisi tunsi jo entuudestaan. Oberboihingenissa asuvan miehen koti oli yksi viime tiistaisen ratsian kohteista.
Alustavien tutkimuksien mukaan saksalaismies oli vuokrannut useita tietokoneita, joiden avulla hän jakoi tekijänoikeudella suojattua tietokonepelejä ja ohjelmia BitTorrent-verkossa ilman lupaa. Toistaiseksi ei ole tiedossa onko mies mahdollisten tekijänoikeusrikosten lisäksi syyllistynyt myös muihin rikoksiin.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28. toukokuuta, 2007 20:25
Microsoftin Zune-mediasoitin saavutti ensimmäisen tärkeän rajapyykin mediasoitinten elinkaaressa, kun Microsoftin laite- ja viihdeyksikön johtaja Robbie Bach kertoi, että Zunea on myyty jo yli miljoona kappaletta.
Soittimen hyvä myynti yllätti myös Microsoftin, jonka omien arvioiden mukaan miljoonannen Zunen piti päätyä kuluttajan omistukseen vasta kesäkuun lopulla. Bach piti saavutusta hienona, mutta Bachin mukaan asiat olisivat voineet mennä vieläkin paremmin.
Miljoonan Zunen myyminen otti aikaa noin yhdeksän kuukautta. Microsoftin tilanne markkinoilla ei kuitenkaan ole kovin ruusuinen, sillä Applen lisäksi mediasoitinten myynnissä mitattuna Microsoftin edellä ovat myös SanDisk ja Creative. Apple on myynyt omia iPod-soittimiaan yli sata miljoonaa kappaletta viimeisen kuuden vuoden aikana, joten laitemyynneissä Apple on selvä ykkönen ja helmikuussa sen markkinaosuus Yhdysvalloissa oli noin 73 prosenttia.
Zunen markkinaosuus kiintolevyllisten mediasoitinten myynnistä Yhdysvalloissa on Bachin mukaan noin kymmenen prosenttia. Microsoftin kokonaistilannetta heikentää kuitenkin se seikka, ettei sillä ole myynnissä Flash-muistilla varustettua soitinta. Tilanteeseen tulee kuitenkin muutos vielä tämän vuoden aikana, kun Microsoft tuo myyntiin uusia Zune-mediasoittimia. Flash-muistilla varustetun soittimen lisäksi Microsoftilta pitäisi tulla parannettu versio nykyisestä Zunesta.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 27. toukokuuta, 2007 18:24
Ex-Beatle Paul McCartneyn uusi musiikkivideo sai maailman ensi-iltansa YouTuben kautta artistin itsensä julkaisemana. Kesällä julkaistavaa levyä promotoivan videon julkaiseminen netissä on jälleen yksi osoitus siitä, että muusikotkin ovat oivaltaneet fanien lähellä toimivien nettipalveluiden merkityksen.
Tiistaina lisätty video keräsi jo päivässä yli 200 000 katsojaa. Tosin tämän jälkeen tahti on hidastunut, ja sunnuntaina katsojia oli ollut reilut 300 000.
"YouTuben miljoonien käyttäjien muodostama yhteisö tekee palvelusta johtajan onlinevideopalveluissa", McCartney toteaa omalla sivustollaan.
Myös muut artistit ovat valjastaneet netin palveluita tuotantonsa promotointiin. Suomessa viime aikoina eniten julkisuutta saanut esimerkki tästä lienee Nightwish, joka paljasti uuden solistinsa Anette Olzonin henkilöllisyyden kotisivuillansa.
YouTube-levitykseen laitettu video on McCartneyn tulevan "Memory Almost Full" -levyn avausraita "Dance Tonight". Levy julkaistaan kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Itse videon tahtiin pääset tanssimaan täällä.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 27. toukokuuta, 2007 14:14
Ainakin yksi Nintendo Wii -pelikonsolin japanilainen jälleenmyyjä on raportoinut Nintendon uusimmasta yrityksestä vaikeuttaa mod-piiriasentajien elämää.
Japanissa myytävästä NTSC-J-mallista on kuulemma katkaistu jo tehtaalla muutama IC-piirin jalka. Operaatio tekee nykyiset mod-piirit käytännöllisesti katsoen turhiksi, mutta luultavasti vain hetkeksi, mikäli se piirien kehittäjistä riippuu. Tällä hetkellä ei ole tietoa, vaikuttaako uudistus muiden markkina-alueiden konsoleihin, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa myytävään NTSC-U-malliin.
Aikaisemmin uutisoimme Nintendon ensimmäisestä yrityksestä vaikeuttaa mod-piirien asentamista, mutta uusin uudistus tekee modaamisesta reilusti hankalampaa. Forumeilla on käyty keskustelua uusimmasta muutoksesta, ja Japanissa myytävien viimeisten vanhanmallisten konsoleiden hintojen uskotaankin nousevan pilviin uudistuksen tullessa laajampaan tietoon.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26. toukokuuta, 2007 19:07
Japanin tekijänoikeuslainsäädäntö on saanut tällä viikolla uuden lisäyksen, jonka myötä kuluttajat eivät voi enää kuvata elokuvia elokuvateattereista omaan käyttöön. Aikaisemmin tämä oli sallittua, kunhan omia kopioitaan ei myynyt tai levittänyt eteenpäin.
Yhdysvalloista tuttu laki ei ilmaantunut Japaniin sattumalta, vaan uudistuksen lobbauksessa oli mukana Japanin tekijänoikeuksia valvovan Japan and International Motion Picture Copyright Associationin (JIMCA) lisäksi Yhdysvaltojen Motion Picture Association of America (MPAA).
Lain muutos ei ole vielä voimassa, mutta syyskuun alusta alkaen elokuvien kuvaaminen elokuvateatterissa voi johtaa 10 vuoden vankeusrangaistukseen ja 10 miljoonan jenin eli noin 61 000 euron sakkoihin.
Sekä JIMCA:n että MPAA:n johtajat olivat mielissään uudistuksesta. MPAA:n johtaja Dan Glickman pitää uudistusta tärkeänä voittona koko elokuvateollisuudelle. Glickman pitää Japanin päätöstä hyvänä esimerkkinä myös muille valtioille, jotka eivät ole vielä kriminalisoineet videokameroiden käyttöä elokuvateattereissa.
JIMCA:n johtaja Yasutaka Iiyama pitää erityisesti siitä, että poliisit voivat nyt estää luvattoman kopioinnin jo teattereissa, jolloin luvattomien kopioiden on hankalampi päästä katukauppaan tai internetiin.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 26. toukokuuta, 2007 15:43
Sony on kehittänyt uuden, todella ohuen, taivuteltavan värinäytön. Esitelty prototyyppimalli on kooltaan 2,5 tuumaa ja paksuudeltaan ainoastaan 0,3 millimetriä. Uutuusnäyttö taipuu paperin tavoin, joten käyttökohteita löytynee yllin kyllin.
"Tulevaisuudessa näytön voisi kääriä esimerkiksi lyhtypylvään tai ranteen ympärille, ehkä käyttää jopa vaatteiden materiaalina", hehkuttaa Sonyn edustaja Chisato Kitsukawa. "Tai ehkä näyttöä voisi käyttää tapetin tavoin."
Professori Tatsuo MoriNagoyan yliopistosta kertoo, että kehitystyössä on vielä joitain vaikeuksia voitettavana. Näytöistä pitäisi saada tehtyä isompia ja kestävämpiä sekä valmistuskustannuksia täytyisi onnistua pienentämään. Mori kertoo myös, että näyttö ei hajoa tälläkään hetkellä esimerkiksi lattialle pudotettaessa, koska se on ohut kuin paperi.
Myös muut yritykset työskentelevät taivuteltavien näyttöjen parissa, mutta esimerkiksi LG.Philipsinaiemmin uutisoituun näyttöön verrattuna Sonyn käyttämä kahden eri teknologian (organic thin film transistor ja organic electroluminescent) valmistustekniikka antaa paremmat värit ja tekee näytöistä paremmin videotoistoon soveltuvia.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 26. toukokuuta, 2007 5:54
Malesialaiset elokuvateatterit ovat löytäneet uuden aseen elokuvanäytöksissä esiintyvää salakuvaamista vastaan. He yrittävät kitkeä piratismin käyttämällä armeijan pimeänäkölaitteita apuna videokameroiden havaitsemisessa.
MPA:n (Motion Pictures Association) mukaan kahden kuukauden aikana kuvaamisesta on jäänyt kiinni jo 17 henkilöä. "Kaikki tapaukset ovat olleet yökiikareiden ansiota", kertoo Malesian MPA:n johtaja Nor Hayati Yahaya.
Kun ihmiset ovat istuutuneet penkkeihinsä ja elokuvasali pimennetty, MPA:n kouluttamat vahtimestarit tutkailevat pimeänäkökiikareillaan ympäri katsomoa yrittäen huomata salakuvaajat videokameroinensa. Yahaya kertookin menetelmän olleen "todella menestyksellinen".
Malesiassa on käytetty myös toista mielenkiintoista apukeinoa piraattijahdissa - kahta MPAA:n kouluttamaa labradorinnoutajaa. Lucky ja Flo on koulutettu tunnistamaan DVD-levyt hajun perusteella. Koirat olivat avainasemassa muun muassa yli miljoonan DVD-levyn takavarikointiin johtaneessa ratsiassa. Vesseleiden menestys on pakottanut malesialaiset piraattipomot lupaamaan jopa palkkion koirien päiviltä saattamisesta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 25. toukokuuta, 2007 14:42
Paljon kohua herättänyt tekijänoikeuslain uudistus toi mukanaan monia muutoksia. Yksi eniten keskustelua herättänyt kohta uudistuksessa koski tehokkaan teknisen suojauksen kiertämistä, jonka uusi laki kielsi. Lain kohta jäi kuitenkin avoimeksi, koska laissa ei tarkemmin määritellä mitä tarkoitetaan tehokkaalla teknisellä suojauksella.
Lain uudistus kielsi myös organisoidun keskustelun teknisten suojausten kiertämisestä. Joukko suomalaisia tietokoneharrastajia päätti selvittää kuinka laki vaikuttaa, joten he organisoivat internetiin keskustelusivuston, jossa he vaihtoivat neuvoja siitä kuinka DVD-elokuvien kopiointisuojauksen voi kiertää. Tämän jälkeen kyseiset henkilöt kertoivat poliisille toimistaan.
Monet epäilivät, että poliisi ja syyttäjä jättävät reagoimatta tilanteeseen, mutta kaikkien yllätykseksi syyttäjä nosti syytteen kahta henkilöä vastaan. Mikko Rauhala ja Einar Karttunen saivat syytteen teknisen suojauksen loukkausrikkomuksesta. Rauhala ylläpiti sivustoa, jossa organisoitua keskustelua harrastettiin ja Karttunen julkaisi sivustolla ohjelman, jonka avulla CSS-kopiointisuojauksen pystyi kiertämään. Rauhala oli tilannut ohjelman Karttuselta ja korvauksena tästä Rauhala maksoi Karttuselle viisi senttiä.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 25. toukokuuta, 2007 11:54
Canon ja Toshiba ovat päättäneet lykätä toistamiseen SED-televisioidensa (Surface-Conduction Electron-Emitter Display) tuomista markkinoille. Tällä kertaa suunniteltua julkaisupäivämäärää siirretäänkin kunnolla, vuoden 2007 viimeiseltä neljännekseltä määrittelemättömään myöhempään ajankohtaan.
SED-näyttöjen tuonti kuluttajien saataville on osoittautunut vaikeaksi, lähinnä haastavan kehitystyön takia. SED-tekniikan kehitys aloitettiinkin jo vuonna 1986, mutta kaupalliseen käyttöön suunnattujen laitteiden kehitys aloitettiin vasta vuonna 1999. Toshiba ja Canon yhdistivät voimansa vuonna 2004 vakaana aikomuksenaan tuoda televisiot kuluttajamarkkinoille pikapuoliin. Alkuperäisenä tavoitteena oli aloittaa massatuotanto 2005-vuoden lopulla, mutta tiukasta aikataulusta jouduttiin luopumaan tällöinkin.
Canonin mukaan viivästykset ovat johtuneet Nano-Proprietary Inc. -yrityksen kanssa käydyistä patentti- ja lisenssikiistoista. Toshiba taas ilmoittaa viivästyksen syyksi Canonin, joka ei pysty aloittamaan paneelien toimittamista sovitussa aikataulussa Toshiballe. Viivästyksistä huolimatta kummallakaan yrityksellä ei ole suunnitelmissa koko näyttötekniikan hyllytys.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24. toukokuuta, 2007 23:19
Pirate Bayn viimekeväisen ratsian tutkimukset eivät tule valmistumaan ajoissa, joten syyttäjä Håkan Roswall aikoo pyytää tutkimuksiin lisäaikaa. Ny Teknik -lehden haastattelussa Roswall toivoo, että tutkimuksia voitaisiin jatkaa lokakuun alkuun saakka.
Tutkimuksia ovat hidastaneet erilaiset tiedostojen salausmenetelmät, joita on käytetty useilla tietokoneilla, jotka Ruotsin poliisi takavarikoi viimevuotisessa ratsiassa. Pirate Bayn ylläpito kuitenkin vakuuttaa, ettei Pirate Bayn palvelimilla ollut käytössä tiedostojen kryptausta. Pirate Bayn omien epäilyjen mukaan joko Roswall haluaa pitää pitkän kesäloman tai poliisi tutkii Pirate Bayn lisäksi jotain muutakin tapausta, johon liittyvät PRQ-webhotellin tiloissa olleet palvelimet ja niiden sisältö.
Tutkimuksien takia poliisilla on edelleen hallussaan ratsiassa takavarikoituja palvelimia. Pirate Bayn ylläpito ihmettelee mikseivät poliisit kopioineet ratsiassa takavarikoitujen palvelimien sisältöä talteen ja tämän jälkeen palauttaneet palvelimia PRQ:n asiakkaille. Tietojen kopiointi olisi voitu hoitaa muutamassa päivässä, jonka jälkeen palvelimet olisi voitu palauttaa takaisin. Tällä hetkellä Ruotsin poliisilla on hallussaan yli 100 palvelinta, joita ei ole vielä palautettu PRQ:n asiakkaille. Palvelimet ovat olleet pois hyötykäytöstä jo lähes vuoden.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 24. toukokuuta, 2007 16:47
Nintendo kertoo uusimmassa tiedotteessaan aikovansa myydä vuoteen 2012 mennessä jopa 35 miljoonaa Wii-pelikonsolia pelkästään Yhdysvalloissa. Nintendon haaveilemat myyntiluvut lähenevät PlayStation 2 -konsolin ennätyslukemia, 44 miljoonaa.
Tähän mennessä Wii on myynyt noin kolme miljoonaa, mikä johtaakin reilusti toiselle sijalle konsolimarkkinoilla. Yhdysvaltojen markkinoita dominoi vielä tässä vaiheessa Microsoftin Xbox 360, jota on myyty noin 6,2 miljoonaa kappaletta 2005-vuoden marraskuussa tapahtuneen julkaisunsa jälkeen. Sony on jäänyt kovassa konsolitaistossa viimeiseksi noin 1,5 miljoonalla myydyllä PlayStation 3 -konsolillaan.
"Olemme saaneet huomata, että PS3- ja Xbox 360 -konsoleiden suorituskyky ei välttämättä olekaan enää suurin mielenkiinnon kohde konsolimarkkinoilla, kuten se tapasi olla", sanoo Nintendo of American markkinointipäällikkö George Harrison.
"Alamme siis keskittyä tulevaisuudessa uuden teknologian kehittämiseen vasta, kun näemme sen aiheelliseksi", tokaisee Harrison Bloombergin haastattelussa.
Nintendolla ei ole myöskään minkäänlaisia aikomuksia pudottaa Wiin hintaa tulevaisuudessa.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 24. toukokuuta, 2007 15:29
Maailman toiseksi suurin optisten tallenteiden valmistaja, Moser Baer, on kertonut kehittäneensä maailman ensimmäisen 8-kertaisella nopeudella kirjoitettavan Blu-ray-levyaihion.
"Tämä on suuri saavutus, joka antaa meille merkittävän edun nopeasti kasvavilla seuraavan sukupolven optisten tallenteiden markkinoilla. Tekemämme pioneerityö Blu-ray-formaatin saralla tulee myös edelleen kasvattamaan maailmanlaajuista markkinajohtaja-asemaamme." kertoo Moser Baer Indian toiminnanjohtaja Ratul Puri.
Moser Baer kertoo aihion olevan myös alaspäin yhteensopiva, eli tallennus onnistuu myös pienemmillä nopeuksilla. Yritys uskoo Blu-ray- sekä HD DVD -formaattien tarjoavan tulevaisuudessa hyvän ratkaisun varmuuskopioinnille lähes kaikilla osa-alueilla.
Kahdeksankertaisella nopeudella tallennettaessa dataa siirtyy levylle Blu-ray-standardien mukaisesti 36 megatavua sekunnissa (288 megabittiä sekunnissa). Vertailukohtana esimerkiksi CD-levyillä 1x-nopeudella tarkoitetaan 150 kilotavun sekuntivauhtia ja DVD-levyillä 1,385 megatavun sekuntivauhtia.
Nyt tarvitaan enää vain tallentava asema, joka pystyy 8x-kirjoitusnopeuteen.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 24. toukokuuta, 2007 14:57
Teräväpiirtokuvaa tarjoavien Blu-ray- ja HD DVD-elokuvien kopiointi voi jatkossa onnistua ehkä laillisinkin keinoin. Elokuvastudiot ja levitysyhtiöt viilaavat parhaillaan uutta lisensiointisopimusta, joka voi hyvinkin höllentää levyjen tiukkaa ja kritisoitua DRM-järjestelmää sallivammaksi.
Sekä Blu-ray että HD DVD -levyillä on käytössä AACS (Advanced Access Content System) -niminen kopiosuojausmenetelmä. Uusi lisensiointisopimus muuttaisi AACS:ää siten, että käyttäjät voisivat ottaa elokuvasta varmuuskopion sekä tallentaa elokuvan tietokoneen mediakirjastoon.
"Hallittuna kopiointina" lanseerattu löysennys AACS:ään on vastareaktio DRM-järjestelmiin yleisesti kohdistuneeseen kritiikkiin. Kopioinnin täysin estävät järjestelmät polkevat kuluttajien oikeuksia, sillä ne estävät sisällön varmuuskopioinnin ja esimerkiksi laillisesti hankitun materiaalin käytön muissa medialaitteissa.
Hallittu kopiointi antaisi studioille päätäntävallan siitä, kuinka monta kopiota kuluttaja voi ottaa ja mihin hintaan. Kuluttajalle voidaan antaa siis esimerkiksi mahdollisuus siirtää ostamansa sisältö mobiililaitteelle pientä maksua vastaan. Samoin varmuuskopion ottaminen voisi maksaa tietyn summan.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 24. toukokuuta, 2007 13:53
Samsung ei usko Sonyn pystyvän toimittamaan ensimmäisiä OLED-näyttöjään (Organic Light-Emitting Diode) suunnitellussa aikataulussa. Sony lupasi aiemmin aloittaa 11-tuumaisten OLED-näyttöjen myynnin ennen vuodenvaihdetta.
"Toivon, että Sony todella tekisi sen, mutta olosuhteet huomioon ottaen epäilen, että he eivät pysty aloittamaan myyntia tänä vuonna. On ehkä mahdollista, että he pystyisivät valmistamaan sata tai tuhat prototyyppiä, mutta eivät sen enempää." kertoo Samsungin OLED-tiimin apulaisjohtaja Yoo Eui-jin.
OLED-teknologian suurimmat vahvuudet LCD-näyttöihin verrattuna ovat erinomainen kontrastisuhde (jopa 1 000 000:1), parempi väritoisto, pienempi virrankulutus sekä paneelin paksuus. OLED-näytöissä valo tuotetaan orgaanisilla aineilla, jolloin taustavalon tarvetta ei enää ole. Suurimpana ongelmana uudella näyttöteknologialla on paneelin lyhyt kestoikä, sillä näytön käyttöaika voi jäädä jopa vain 5 000 tuntiin.
Samsung itse on kertonut tuovansa pian markkinoille mobiililaitteisiin suunnatut "maailman ohuimmat"AMOLED-näyttönsä (Active-Matrix Organic Light-Emitting Diode). Yhtiön 2,2-tuumaisen 320 x 240 pikselin tarkkuuteen pystyvän AMOLED-näytön kerrotaan olevan vain 0,52 millimetrin paksuinen.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24. toukokuuta, 2007 10:08
Sony on julkaissut uuden firmwaren PlayStation 3 -pelikonsolilleen. Suurimmat 1.80 firmwaren tuomat uudistukset liittyvät kuvan skaalaukseen ja mediatiedostojen jakamiseen.
Uuden firmwaren myötä PS3 pystyy skaalaamaan sekä PlayStation- ja PlayStation 2 -pelien että DVD-elokuvien kuvan aina 1080p resoluutioon saakka. DVD-elokuvien skaalausta varten PS3:n ja television välillä pitää olla käytössä HDMI-kaapeli, joten komponenttikaapelin omistajat eivät pääse nauttimaan DVD-elokuvista 1080p resoluutiolla. Ongelma ei kuitenkaan ole PS3:ssa, vaan kyseessä on standardikäytäntö DVD-soittimissa.
Toinen mediakäyttöä koskeva uudistus on PS3:n Digital Living Network Alliance -yhteensopivuus (DLNA), jonka avulla kotiverkossa jaossa olevia mediatiedostoja voi katsella myös PS3:lla. Käyttäjät voivat esimerkiksi jakaa valokuvia ja videoita Windows Media Playerin avulla kotiverkkoon ja katsella niitä sitten PlayStation 3:lla.
Myös PSP:n ja PS3:n yhteistyömahdollisuuksia on parannettu ja Remote Play -ominaisuutta on nyt mahdollista käyttää missä tahansa, joten omaa PS3:sta voi käskyttää vaikka ulkomailta, kunhan molemmat konsolit ovat vain internetin ulottuvilla. PSP:n puolelta uudistuksen käyttöön vaaditaan kuitenkin uusi 3.50 firmware, jonka Sony on luvannut julkaista toukokuun loppuun mennessä.
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 24. toukokuuta, 2007 6:53
Pieni Karibianmeren saarivaltio Antigua ja Barbuda uhkaa Yhdysvaltoja monimutkaisessa kauppakiistassa, joka voi kärjistyessään johtaa tilanteeseen, jossa Yhdysvaltain mediateollisuuden tuotteet eivät enää nauti minkäänlaista suojaa Antigualla.
Kiista 70 000 asukkaan saarivaltion ja Yhdysvaltain välillä liittyy molempien maiden jäsenyyteen Maailman Kauppajärjestössä WTO:ssa. WTO-sopimuksen allekirjoittajamaat lupaavat sopimuksella kohdella kaikkia järjestön jäsenmaita ja niissä toimivia yrityksiä samalla tavalla ns. avoimesti toimivilla kaupan aloilla.
Antigua ja Barbuda on määrätietoisesti kasvattanut verkossa toimivista uhkapeliyrityksistä taloutensa toisen tukijalan turismin rinnalle, mutta Yhdysvaltain hiljattainen päätös kieltää kansalaisiltaan verkossa toimivien uhkapelien pelaaminen, on iskenyt pahasti saarivaltion uudehkon vientituotteen markkinoihin. Yhdysvallat ei olisi niinkään ongelmissa WTO:n kanssa, jos kielto olisi täysin ehdoton ja koskisi myös yhdysvaltalaisia yrityksiä, mutta näin ei ole; hevosten laukkakilpailut ovat ainoa verkossa tapahtuva uhkapelin muoto, joka on nykyisin sallittu Yhdysvalloissa ja tässä ongelmana on se, että laukkakilpailujen verkkovedonlyöntiä saa harjoittaa mikä tahansa yritys, kunhan se on yhdysvaltalainen.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23. toukokuuta, 2007 21:13
Kiista Yhdysvaltalaisten nettiradioiden tekijänoikeuskorvauksista on saanut uuden käänteen, kun korvaussummia ehdottava SoundExchange on päättänyt tarjota pienille nettiradioille ilmaista lisäaikaa. SoundExchangen uuden ehdotuksen mukaan nettiradiot, joiden liikevaihto jää vuosittain alle 1,25 miljoonaan dollariin voisivat aloittaa tekijänoikeuskorvauksien maksamisen vasta vuonna 2010. Tätä ennen asemat toimisivat kuten aikaisemminkin, mutta vuonna 2010 näiden asemien tulisi maksaa aikaisemmin ehdotetut korvaukset normaalisti.
SoundExchangen johtaja John Simson pitää Copyright Royalty Boardin (CRB) aikaisempaa hinnoittelua oikeana, mutta Simson myöntää, että pienemmille toimijoille pitää antaa aikaa sopeutua uuteen malliin. SoundExchangen päätöksen muuttumisen syynä on todennäköisesti voimakas vastustus, jota CRB:n maaliskuussa päättämä hinnoittelu on herättänyt. CRB hyväksyi maaliskuussa SoundExchangen ehdottaman hinnoittelun nettiradioiden tekijänoikeuskorvauksista.
SoundExchangen uusi päätös ei kuitenkaan juuri lämmitä nettiradioiden edun puolustajia, sillä isommat nettiradiot eivät saa poikkeuksia ja pienetkin asemat kohtaisivat todennäköisesti loppunsa vuonna 2010. SaveNetRadio-ryhmä ei myöskään pitänyt muutoksesta, joten nettiradioiden tulevaisuudesta taistellaan todennäköisesti heinäkuun puoleenväliin saakka, jolloin umpeutuu CRB:n asettama takaraja ja radioasemat joutuvat maksamaan tekijänoikeuskorvauksia, jos asiaan ei tule muutosta.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 23. toukokuuta, 2007 18:54
Talosustutkimuksen, hasan & partnersin ja Dagmarin yhteistyössä tekemä tutkimus vahvistaa sen, mikä on havaittu jo kaiken kansan keskuudessa: Internetin käyttö lisääntyy kaikissa ikäryhmissä. Tutkimuksen mukaan netin suosio ei kuitenkaan vähennä muiden medioiden käyttöä.
Tutkimus, nimeltään eMedia 2007, tarkasteli erityisesti digitaalisten medioiden aiheuttamaa murrosta suomalaiskuluttajien mediakäyttäytymisessä. Havaintojen mukaan luottamus paperilehtiin on edelleen huomattavasti korkeampaa kuin verkkopalveluihin tai näköisverkkolehtiin.
Televisio säilyttää sekin vahvan asemansa, mutta on ehkä eniten uhattuna. Kaikki vastanneet kertovat edelleen katselavansa mainoksia, mutta netin viikkokäyttäjistä 43 prosenttia arvioi mainosten katselunsa vähentyneen parin viime vuoden aikana.
Television kannalta huolestuttavaa on myös se, että juuri nuoret ovat valmiimpia luopumaan TV:stä kokonaan. Tutkimuksen mukaan netti on jo nyt televisiota suositumpi media nuorison keskuudessa.
Toinen internetin käyttöä voimakkaasti lisännyt ryhmä löytyy ikähaitarin toisesta päästä. Tutkimuksen mukaan eläkeläisistä jopa 21 prosenttia käyttää nettiä päivittäin.
Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten kävijät löytävät eri sivustoille. Radio osoittautui luultua heikommaksi sisäänheittäjäksi, sen sijaan sanomalehdet ja televisio ohjaavat väestöä tehokkaasti eri sivustoille.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 23. toukokuuta, 2007 18:08
StreamCast Networks on lisännyt videopalvelu Joostin mukaan haastettujen listalle teknologiakiistassa, jossa selvitellään mm. Joostin, Skypen ja Kazaan toteutuksessa käytetyn tekniikan käyttöoikeuksien omistajaa. StreamCastin mukaan Joostin kehittäjät Janus Friis ja Niklas Zenströmm ovat käyttäneet teknologiaa hyväkseen laajemmin kuin oli sovittu.
StreamCastin kanne on jo noin vuoden vanha. Yhtiön mukaan siltä on vääryydellä viety oikeudet sen kehittämään vertaisverkkoteknologiaan. Friisiä ja Zenströmmiä StreamCast syyttää teknologiaoikeuksien siirtämisestä väärinperustein pois StreamCastilta.
StreamCast tunnetaan mm. Morpheus p2p-verkon kehittäjänä. EBay, joka osti Skypen 2005, lisättiin haastettujen listalle noin vuosi sitten.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 23. toukokuuta, 2007 11:38
Suomalainen rakennustarvikealan yritys on tuomittu maksamaan jättikorvaukset laittomien ohjelmistojen käytöstä.
Ohjelmistovalmistajien etujärjestö BSA (Business Software Alliance) kertoo kyseisen tapauksen olevan Suomen suurin yritysmaailmassa julki tullut piraattiohjelmistotapaus.
"BSA haki oikeudelta päätöksen, jonka perusteella ulosottoviranomainen suoritti yrityksessä alkuvuonna yllätystarkastuksen ja kartoitti yrityksen käyttämät ohjelmistot. Tarkastuksessa havaittiin huomattavia puutteita ohjelmistojen lisensoinnissa, ja tämän perusteella asia sovittiin BSA:n ja yrityksen välillä." kertoo BSA:n asianajaja Olli PouttuAsianajotoimisto Susiluoto Oy:stä. Maksettavaa yritykselle kertyi oikeudenkäyntikulujen kanssa huimat 105 000 euroa. Korvauksiin johtaneen vihjeen antajalle BSA maksaa lähes 9000 euron vihjepalkkion.
BSA käynnisti juuri tutun ilmiantokampanjansa, joita on järjestetty kesäisin vuodesta 2000 alkaen. Vihjeitä voi antaa syyskuun alkuun asti.
"Viime vuoden aikana vihjeitä saatiin 288, ja niistä noin 75 prosenttia johti toimiin. Vihjeiden määrä on pysynyt koko ajan jokseenkin samalla tasolla", kertoo Pouttu.
2006-vuoden aikana BSA:lle tuomittiin maksettavaksi korvauksia ohjelmistojen luvattomasta käytöstä kaikkiaan 582 000 euron edestä. Varoja ei jaeta ohjelmistotaloille, vaan ne käytetään etujärjestön omaan toimintaan. Korvauksiin johtaneen vihjeen antajalle BSA maksaa kymmenen prosenttia korvaussumman suuruudesta. Enimmillään kuitenkin 25 000 euroa.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 22. toukokuuta, 2007 18:11
YLE on päättänyt sallia digisignaalinsa muuntamisen analogiseksi kaapelitelevisioverkoissa syyskuusta ensi vuoden helmikuun loppuun saakka. Päätöksen teki tänään ensimmäistä kertaa kokoontunut uusi hallintoneuvosto.
YLE on kertonut aikaisemmin sallivansa taloyhtiöiden niin sanotut keskusdigisovittimet. Keskusdigisovittimella pystytään muuntamaan taloyhtiöön saapuva digitaalinen signaali takaisin analogiseksi. Keskussovittimet ovat kuitenkin hyödyttömiä digiboksittomissa kaapelitelevisiotalouksissa, mikäli kaapeliyhtiöt tarttuvat niille tarjottuun mahdollisuuteen jakaa analogista kuvaa digikuvan rinnalla.
YLE toivoo kaapelitelevisioyhtiöiden muuntavan kaikki kanavansa analogiseksi, mutta ainakin TV1, TV2 sekä FST5 olisi oltava kaapeliyleisön nähtävissä.
MTV3 ja Nelonen ovat tehneet aiemmin samanlaisen päätöksen ohjelmiensa jakelusta kaapeliverkossa.
Analogisten televisiolähetysten piti loppua Suomessa 31.8.2007, mutta nähtävästi tuleva päivämäärä koskeekin enää käytännössä vain antenniverkossa siirrettäviä analogilähetyksiä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 22. toukokuuta, 2007 11:40
Internetissä musiikkia myyvä AllofMP3.com on ajautunut jälleen ongelmiin. Tällä kertaa ongelmia on ilmaantunut Lontoossa, jossa verkkokauppaan käyneitä kuponkeja myynyt mies pidätettiin. Pidätyksen yhteydessä poliisi takavarikoi miehen tietokoneen ja kirjanpidon.
Kupongit ovat käytännössä välttämättömiä palvelun käyttäjille, sillä monet tahot ovat estäneet rahan siirtämisen AllofMP3.comin tileille. Aikaisemmin AllofMP3.comin ostokset pystyi maksamaan mm. PayPal-maksulla ja Visa- tai Mastercard-luottokortilla, mutta nykyään se ei enää onnistu. Täten kuluttajien ainoa vaihtoehto on ostaa kuponkeja, joiden avulla palvelusta voi sitten ostaa musiikkikappaleita.
25-vuotias mies mainosti kuponkeja ja kauppasi niitä mm. eBayn ja oman allofmp3vouchers.co.uk -sivustonsa kautta. Yhden kupongin hinta oli 10 puntaa ja miehen epäillään myyneen tuhansia kuponkeja ennen pidätystään. Miehen epäillään myös ohjanneen kupongeista saadut rahat AllofMP3.comin tileille.
Vaikka AllofMP3.comin toiminta on joidenkin mielestä laillista Venäjällä, ei AllofMP3.comilla ole oikeutta myydä musiikkia Isossa-Britanniassa. Aikaisemmin yhtiö on sanonut ettei se ole mainostanut palvelua muualla kuin Venäjällä, mutta pidätyksestä saatujen tietojen mukaan asia ei olisi näin.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 22. toukokuuta, 2007 11:01
Huhut PlayStation 3 -pelikonsolin 80 gigatavun kiintolevyllä varustetusta mallista ovat saaneet viimeinkin maata alleen, kun Sony kertoi virallisesti kyseisen mallin olevan tulossa markkinoille - tosin vain Etelä-Koreassa.
Etelä-Korean markkinoille aiotaan tuoda konsolista vain ja ainoastaan 80 gigatavun versio. Kiintolevyä lukuun ottamatta PlayStation 3:n rautapuolen kerrotaan olevan identtinen Euroopassa julkaistun 60 gigatavun mallin kanssa. Myyntiin tulevassa konsolissa vanhojen PlayStation-pelien rautatuki on siis poistettu Euroopan mallin tapaan ja korvattu ohjelmistopohjaisella tuella.
Sonyn mukaan uuden suuremmalla kapasiteetilla varustetun version tuonti muille markkina-alueille ei ole tällä hetkellä suunnitelmissa. Washington Post kertoo kuitenkin Sonyn edustaja Satoshi Fukuokan laukoneen seuraavaa: "Mallin esittely muillakin markkina-alueilla voi olla kuitenkin mahdollista, mutta tilannetta on tarkasteltava erikseen jokaisen alueen osalta".
Hintaa Etelä-Koreassa 16. kesäkuuta myyntiin tulevalla konsolilla tulee olemaan 518 000 wonia (noin 415 euroa).
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 21. toukokuuta, 2007 15:40
Fujitsu on julkaissut maailman ensimmäisen H.264-pakkausta hyödyntävän piirin, joka kykenee purkamaan/pakkaamaan reaaliajassa täyden koon teräväpiirtomateriaalia.
H.264-koodekkia käytetään esimerkiksi Blu-ray- sekä HD DVD -elokuvien pakkauksessa. H.264:ää hyödyntämällä videomateriaali pystytään kutistamaan kuvanlaadusta tinkimättä selvästi pienempään tilaan, kuin esimerkiksi DVD-elokuvissa sekä digitelevisiolähetyksissä käytettävällä MPEG-2-pohjaisella pakkausalgoritmilla.
Fujitsun kehittämän MB86H51-piirin luvataan pystyvän täyden 1920x1080 (60i/50i) videokuvan reaaliaikaiseen pakkaukseen. H.264-piiri pitää sisällään 256 megatavua FCRAM-muistia ja on suunniteltu varta vasten vähän virtaa kuluttavaksi. Piiri viekin tehoa ainoastaan 750mW pakattaessa reaaliaikaista 1080i-videokuvaa. Fujitsun mukaan vähäisen virrankulutuksen takia piiri onkin omiaan esimerkiksi teräväpiirtovideokameroihin.
Fujitsu odottaa myyvänsä MB86H51-piiriä viisi miljoonaa kappaletta 2008-vuoden huhtikuuhun mennessä. Ensimmäisten piirien on tarkoitus löytää tiensä laitevalmistajille 1. heinäkuuta 2007. Hintaa 15x15 millimetrin kokoisella 90 nanometrin teknologialla valmistetulla uutuuskomponentilla on 30 000 jeniä (184 euroa).
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21. toukokuuta, 2007 10:46
Poptähti Madonna on julkaissut uuden Live Earth -tapahtumaan suunnitellun Hey You kappaleensa internetissä. Uusi kappale on ladattavissa ilmaiseksi MicrosoftinMSN-sivustolta joko MP3- tai WMA-tiedostona.
Live Earth -teeman mukaan Microsoft lahjoittaa miljoonasta ensimmäisestä latauksesta 25 senttiä per kappale Alliance for Climate Protectionille, joka taistelee ilmaston lämpenemistä vastaan.
Itse Live Earth -konsertit järjestetään heinäkuun 7. päivä, jolloin useat nimekkäät artistit esiintyvät ympäri maailmaa. Tapahtuman tarkoituksena on saada ihmiset, yritykset ja valtiot kiinnostumaan enemmän ilmaston lämpenemisen aiheuttamista ongelmista ja samalla kerätä rahaa organisaatioille, jotka taistelevat ilmaston lämpenemistä vastaan.
Itse konsertteja voi seurata radion, TV:n ja internetin välityksellä ja tapahtuman järjestäjät toivovat tavoittavansa konserttien avulla yli kaksi miljardia ihmistä.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 21. toukokuuta, 2007 7:21
SlySoft on julkaissut uuden päivityksen suosittuun AnyDVD HD -ohjelmistoonsa. Uuden 6.1.5.4-version luvataan tukevan AACS-salauksen purkamista myös uusien elokuvajulkaisujen kohdalla.
AnyDVD HD on ensisijaisesti suunniteltu HD DVD- ja Blu-ray-elokuvien varmuuskopiointiin kiintolevylle. Ohjelmalla on kuitenkin mahdollista tehdä muutakin. Elokuvan rakenteen muokkaaminen onnistuu suoraan lennosta, jolloin päästään eroon esimerkiksi trailereista tai varoituksista ja päästään nauttimaan suoraan elokuvasta ilman pakollisia hidasteita. Ohjelma sallii myös elokuvien katselun digitaalisella näyttöliittymällä ilman HDCP-yhteensopivaa näytönohjainta ja näyttöä. SlySoft mainostaa ohjelmistoa jokaisen kotiteatteriharrastajan "pakkohankinnaksi".
6.1.5.4-version päivitykset:
Uutta (HD DVD & Blu-ray): Tuki AACS-suojauksen uusille versioille
Uutta: AnyDVD näyttää levyjen nimet
Uutta: AnyDVD ja AnyDVD HD samassa paketissa
Uutta: AnyDVD varoittaa, jos kohdekansio ei ole tyhjä
Uutta: AnyDVD luo kohdekansion, jos sellaista ei ole valmiina
Uutta (HD DVD & Blu-ray): Tuki uusille julkaisuille
Uutta (HD DVD): Korjaus Relentless Enemies -julkaisussa esiintyvälle virheelle
Uutta (HD DVD & Blu-ray): Lisätty varoitus, jos HD DVD- tai Blu-ray-kopioinnissa esiintyy ongelmia
Uutta (HD DVD & Blu-ray): Kierretty Sonic DLA:n "eject-ongelma"
Uutta: Korjattu joissain tilanteissa esiintyvä jumiutuminen
Korjaus (DVD): DVD-levyjen useiden kuvakulmien hyödyntämisessä suosittelemme käyttämään CloneDVD2:ta
Korjaus (DVD): Sony Arccos -salauksenpurkuongelma
Joitain pikkukorjauksia ja parannuksia
Päivitetyt kielipaketit
Ohjelmistoa ei löydy AfterDawnista tekijänoikeudellisista syistä. Lisätietoa osoitteesta http://www.slysoft.com.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 20. toukokuuta, 2007 10:51
Maailman suurin torrent-sivusto The Pirate Bay kehittelee omaa videosivustoaan, joka mahdollisesti haastaa myös YouTuben. Pirate Bayn ylläpitäjät ovat vahvistaneet, että jonkinlainen videopalvelu on kehitteillä.
Aiemmin epäiltiin, että palvelu seuraisi ruotsalaisbändi Lamontin ja Peter Sunden, alias Brokepin, yhden Pirate Bayn ylläpitäjän, yhteishankkeena käynnistämän Playble.com-sivuston ideaa. Sivusto tarjoaa kuuntelijoille musiikkia ilmaiseksi, ja pyrkii kehittämään liiketoimintamallia, jossa levy-yhtiön osuus ketjusta ohitetaan. Brokep kuitenkin on kumonnut huhut, joiden mukaan videosivusto olisi millään tavalla sukua Playble.comille.
"KYLLÄ - tulemme tekemään videosivuston. Se on totta. Se on tehtävien töiden listalla ja, kuten tavallista, lisäämme hieman Pirate Bay -asennetta jokaiseen toteuttamaamme projektiin", Brokep kirjoittaa Pirate Bayn blogissa.
Kuten Piraattiliittokin uutisoinnissaan toteaa, tulee "Pirate Bay -lisä" olemaan varmasti kävijöitä sivustolle houkutteleva valttikortti. The Pirate Bayn suhtautuminen tekijänoikeuksiin on aina ollut vapaamielistä, periaatteena on ollut vapaa levittäminen ja kulttuurin edistäminen. Kun Google poistaa jatkuvasti lisää videoita omistamastaan YouTubesta tekijänoikeusasioiden vuoksi, ei tekijänoikeuskysymykset todennäköisesti rasita "Video Bayta" ja tarjonnan voi olettaa olevan monipuolisempaa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20. toukokuuta, 2007 10:42
Puolalainen tekstityssivusto Napisy.org on lopettanut toimintansa poliisin tekemän ratsian seurauksena. Saksan ja Puolan poliisit pidättivät keskiviikkona useita sivuston toiminnassa mukana olleita henkilöitä kuulusteluja varten ja samalla poliisit takavarikoivat parikymmentä tietokonetta ja noin 2 000 CD-levyä. CD-levyjen uskotaan sisältävän laittomia kopioita ohjelmistoista ja elokuvista.
Sivuston toiminnassa mukana ollut Krzysztof "rotorek" Czerepak vahvisti, että ainakin kuusi ihmistä pidätettiin kuulusteluita varten. Czerepak ei tiedä mistä tai miten poliisi sai toiminnassa mukana olleiden henkilöiden nimet ja osoitteet haltuunsa. Czerepak kiisti myös väitteet 2 000 CD-levystä, Czerepakin mukaan paikallinen poliisi valehtelee asiasta.
Monien muiden tapaan myös Puolassa tekstitykset nauttivat tekijänoikeuksien tuomasta suojasta, joten tekstitysten levittäminen tai kääntäminen ja levittäminen ilman oikeuden omistajan lupaa on laitonta. Sivuston ylläpidon mielestä toiminnassa ei ole kuitenkaan mitään väärää, koska tekstityksiä käännetään harrastelijavoimin ilman palkkaa tai korvauksia.
Kaikki eivät kuitenkaan jaa ylläpidon näkemystä, vaan puolalainen Gutek Film vaatii sivustoa poistamaan tekstityksiä vuoden 2005 lopulla. Ylläpito ei kuitenkaan poistanut Gutek Filmin elokuvien tekstejä palvelusta ja sivusto jatkoi toimintaansa tavallisen tapaan.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 19. toukokuuta, 2007 22:08
Japanilainen elektroniikkajätti Hitachi kertoo olevansa valmis tuomaan 200 gigatavun kapasiteetilla varustetut Blu-ray levyt markkinoille vuonna 2009. Kapasiteetti saavutetaan mahduttamalla kahdeksan kerrosta Blu-ray-levyn yhdelle puolelle. Yhdelle kerrokselle pystytään tallentamaan 25 gigatavua dataa.
Sanomattakin on selvää, että tällaisten levyjen yhteensopivuus nykyisten Blu-ray-asemien kanssa jää haaveeksi. Toshiban kehittelemiä kolmikerroksisia 51 gigatavun kapasiteetilla varustettuja HD DVD -levyjä on myös lupailtu markkinoille jossain vaiheessa, mutta yhteensopivuus nykyisten soittimien kanssa on edelleen arvoitus.
Hitachin toive tuoda 200 gigatavun levyt markkinoille vuonna 2009 osoittaa kuitenkin, että Blu-ray-levyistä on mahdollista saada irti enemmänkin, kuin nykyinen 50 gigatavun maksimikapasiteetti. Vaikka elokuvakäytössä levyistä tuskin nähdään lähiaikoina kaksikerroksisia suurempia malleja, datan tallennukseen lisäkapasiteetti on aina tervetullutta.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 19. toukokuuta, 2007 21:28
LG.Philips LCD on onnistunut kehittämään erikoisohuen taivuteltavan AMOLED-näytön (Active-Matrix Organic Light Emitting Diode). Näytöllä on paksuutta vaivaiset 0,15 millimetriä - vain hieman enemmän, kuin tavallisella kopiopaperilla.
LG.Philipsin uutuusnäytön luvataan toistavan 16,7 miljoonaa väriä tarkkuuden ollessa 320 x 240 pikseliä. Kokoa näytöltä löytyy neljä tuumaa. AMOLED-tekniikan erikoisuutena on taustavalon puuttuminen, minkä takia näytöistä pystytään tekemään erittäin ohuita. Valo tuotetaan näytön sisältämillä orgaanisilla aineilla.
Näytön kerrotaan olevan vain "juuri ja juuri hiusta paksumpi". LG.Philipsin mukaan näyttö on ensimmäinen amorfista piiteknologiaa hyödyntävä näyttö. Tämä mahdollistaa näytön taivuttelun kuitenkaan vahingoittamatta sitä.
Taipuisalle laadukkaalle näytölle löytyisi varmasti useita käyttömahdollisuuksia kännyköistä kannettaviin tietokoneisiin. LG.Philipsin julkaisemaa näyttöä ei kuitenkaan ole syytä odotella markkinoille vielä aivan lähiaikoina, koska kehitystyö on vielä kesken. Yhtiö pitää näyttötekniikkaansa kuitenkin ihanteellisena joustavien näyttöjen valmistukseen. Näytön kaupallistamista edesauttaa se, että sitä pystytään valmistamaan nykyisillä tuotantolinjoilla.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19. toukokuuta, 2007 12:20
Xbox 360 -pelikonsolin kevätpäivityksen myötä Microsoft ilmoitti estävänsä modattujen Xbox 360 -pelikonsoleiden pääsyn Xbox Liveen. Microsoftin aikaisempi ilmoitus ei ollut vain pelottelukeino, sillä tällä viikolla useiden modattujen Xbox 360 -pelikonsoleiden pääsy Xbox Liveen estettiin.
Microsoft ei kuitenkaan poista modatulla konsolilla pelanneiden pelaajien Xbox Live -tilejä, vaan ainoastaan modattujen konsoleiden pääsy Xbox Liveen on estetty. Modatulla konsolilla Xbox Liveen yrittäviä tervehditään Status Code: Z: 8015 - 190D -ilmoituksella.
Toistaiseksi aivan kaikki modattujen konsoleiden omistajat eivät ole saaneet konsoliaan mustalle listalle, mutta suurimmalle osalle Xbox Liven käyttö ei enää onnistu nykyisellä konsolilla. Mustalle listalle joutuneiden konsoleiden määrä tulee todennäköisesti vielä kasvamaan lähitulevaisuudessa, sillä modatun konsolin tunnistamisen ja mustalle listalle joutumisen välissä saattaa olla useiden päivien viive.
Microsoft on ilmoittanut, että on tärkeää pitää pelaaminen mahdollisimman vapaana erilaisista huijauskeinoista, jotka saattavat pilata muiden pelaajien pelinautinnon. Erityisen tärkeää tämä on juuri julkaistun Halo 3 beta-version takia, joka aiotaan pitää vain valittujen beta-testaajien pelattavana ja mahdollisimman vapaana erilaisista huijauksista.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 18. toukokuuta, 2007 14:46
Applen iPhone on taas askeleen lähempänä julkaisua. Yhdysvaltojen televalvoja FCC (Federal Communications Comission) on ilmoittanut hyväksyneensä iPhonen virallisesti myyntikelpoiseksi. Applen ensimmäinen puhelinmalli saapuu Yhdysvaltojen markkinoille odotetusti 11. kesäkuuta.
FCC ei paljasta hyväksymisperusteita vielä tässä vaiheessa kovinkaan tarkasti. Sivuilta ei selviäkään käytännössä muuta, kuin tieto Applen toimittamista testituloksista 850MHz sekä 1900MHz taajuuksilla. Loput tiedot pidetään visusti salassa kesäkuun loppuun asti.
Julkaisun tapahtuessa 11. kesäkuuta Yhdysvalloissa, iPhonea markkinoi ainoastaan Cingular Wireless. 4 gigatavun muistilla varustettu malli myydään 499 dollarin hintalapulla varustettuna ja 8 gigatavun malli keventää lompakkoa 599 dollarin verran.
Eurooppaan iPhonen on määrä saapua vielä tämän vuoden puolella. Puhelin ehtinee siis joulumarkkinoille, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei iPhonea tule saamaan mukaansa tavallisten matkapuhelinjälleenmyyjien hyllystä. Apple aikookin ilmeisesti rajoittaa myynnin omiin myymälöihisä, verkkokauppaansa sekä mahdollisesti matkapuhelinoperaattoreiden kytkypaketteihin. Apple on kertonut aikeistaan avata Euroopassa 70 myymälää vielä tämän vuoden loppuun mennessä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 18. toukokuuta, 2007 11:11
Yhdysvaltain oikeusministeri Alberto Gonzales on esitellyt Yhdysvaltain kongressille ehdotusta uudesta tekijänoikeuslaista. Intellectual Property Protection Act of 2007 -nimellä (IPPA) kulkeva esitys tiukentaisi nykyisin voimassa olevaa tekijänoikeuslakia huomattavasti.
Esityksessä on useita uudistuksia, jotka tulevat kiinnostamaan erityisesti tekijänoikeutta valvovia tahoja. Ensimmäinen lisäys koskee tekijänoikeuksien rikkomista ja esityksen mukaan myös tekijänoikeuksien rikkomisen yrittäminen olisi samalla tavalla rangaistavaa kuin onnistunut tekijänoikeuksien rikkominen. Tekijänoikeuksien rikkomisen yrittämisestä epäiltyjä henkilöitä voisi myös salakuunnella ja seurata, jotta heitä vastaan saataisiin kerättyä todisteita.
Toinen iso uudistus olisi tekijänoikeuksien rikkomiseen käytettyjen laitteiden takavarikointi. Uudistus mahdollistaisi virkavallan takavarikoida kaikki välineet, joita voidaan käyttää tekijänoikeuksien rikkomiseen.
Kolmas iso uudistus on elinkautinen vankeusrangaistus, jota ei tosin voi saada pelkästä tekijänoikeuksien rikkomisesta, vaan tapaukseen on liittyvä myös ihmisten turvallisuuden tai terveyden vaarantavia tekijöitä. Oikeusministeriön mukaan kyseiseen kategorian esimerkkinä voisi olla sairaala, joka käyttää laitteissaan ohjelmien piraattikopioita ja näin vaarantaa potilaidensa terveyden.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17. toukokuuta, 2007 13:30
Aiemmat huhutAmazonin uuden musiikkikaupan DRM-vapaudesta ovat osoittautuneet todeksi. Amazon vahvisti eilen, ettei musiikkikaupassa tulla käyttämään DRM-suojauksia ja että musiikkikauppa tullaan avaamaan tämän vuoden aikana.
Amazonin musiikkikauppaan on tulossa mukaan 12 000 levy-yhtiötä ja miljoonia kappaleita, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että ainut suuri levy-yhtiö Amazonin musiikkikaupassa on EMI, joka on jo aiemmin ilmoittanut myyvänsä kappaleita ilman DRM-suojauksia. Amazonin kautta kuluttajat ostavat siis tavallisia MP3-tiedostoja. Amazon ei kuitenkaan paljastanut musiikkikappaleiden hintataso tai käytettävää bitratea.
"Meidän päätöksemme myydä vain MP3-tiedostoja takaa sen, että kuluttajat saavat aina DRM-vapaata musiikkia, jota voi kuunnella millä tahansa mediasoittimella" sanoo Amazonin toimitusjohtaja Jeff Bezos. Bezos piti EMI:n päätöstä liittyä mukaan positiivisena asiana, sillä EMI:n listoilta löytyy tunnettuja artisteja kuten Coldplay, Norah Jones ja Joss Stone. Myös EMI:n puolelta oltiin tyytyväisiä ja erityisesti EMI kehui Amazonin päätöstä myydä vain DRM-vapaata musiikkia.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16. toukokuuta, 2007 23:54
Matkapuhelinvalmistaja Motorola on julkistanut uusia matkapuhelimia ja suurimman huomion keräsivät Razr2-matkapuhelimet, jotka perustuvat aikaisempiin Razr-matkapuhelimiin. Razr2:sta tulee markkinoille kolme eri versiota, jotka eroavat toisistaan lähinnä ominaisuuksiltaan.
Kaikkien Razr2-puhelimien kuori on ruostumaton terästä ja puhelimissa on kaksi näyttöä. Kannessa oleva kosketusnäytön avulla onnistuu mm. puhelimien mediasoittimen käyttäminen ja tekstiviestin lukeminen ilman kannen avaamista. Kannen näytöllä on koko 2 tuumaa ja sisemmällä näytöllä 2,2 tuumaa. Molempien näyttöjen resoluutio on 320 x 240.
Puhelimista löytyy myös kahdeksankertaisella digitaalisella zoomilla varustettu kahden megapikselin kamera ja USB 2.0 -portti tietojen siirtämistä varten. Puhelimet tukevat myös uudempaa Bluetooth 2.0 -standardia. Puhelimiin käyvät microSD-muistikortit, joita tuetaan aina kahteen gigatavuun asti.
Ohjelmistopuolella puhelimista löytyy mm. mediasoitin, internetselain, kalenteri ja puhelinmuistio. Puhelimissa on käytössä uusi CrystalTalk-tekniikka, jonka pitäisi vaimentaa taustamelua ja näin helpottaa puhumista meluisissa ympäristöissä.
Razr2-mallien isoimmat erot ovat tuetuissa matkapuhelinverkoissa. V8-malli on tarkoitettu tavallisiin GSM-verkkoihin, eikä siitä löydy 3G-tukea. V9-mallista löytyy myös 3G-tuki ja V9m-malli on puolestaan tarkoitettu käytettäväksi CDMA EVDO -verkoissa, jotka ovat käytössä mm. Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 16. toukokuuta, 2007 14:27
Japanilainen elektroniikka- ja viihdejätti Sony kertoo tehneensä suurimmat neljännesvuosituloksen tappiot neljään vuoteen. Syynä tappioihin on uusi PlayStation 3 (PS3) -konsoli, joka on kallis valmistaa ja jonka myynti on lähtenyt heikosti käyntiin. Yhtiö kuitenkin kertoo samalla, että uskoo muiden osa-alueiden hyvän vauhdin parantavan tulosta jo pian.
Sony teki maaliskuun loppuun päättyneellä vuosineljänneksellä tappiota 67,6 miljardia jeniä eli 412 miljoonaa euroa, kun viime vuonna vastaava tulos oli 408 miljoonaa euroa. Samalla päättyneen koko tilivuoden tulos oli positiivinen ja nousi edellisvuodesta 2,2 prosentilla aina 126,3 miljardiin jeniin (771 miljoonaan euroon).
Sonyn suurimmat ongelmat aiheutuivat PlayStation 3:n huonosti käynnistyneestä myynnistä. Yhtiö toivoo, että huipputeknologiaa sisältävä konsoli palauttaisi entisen maineen loistokkaana edelläkävijänä. Konsoli on kuitenkin kohdannut useita ongelmia. Laite on kallis valmistaa ja yhtiöllä on ollut valmistusongelmien vuoksi ollut vaikeuksia toimittaa konsoleita myyntiin. Sonyn tavoitteena oli saada 6 miljoona kauppoihin viime tilivuoden aikana, mutta yhtiö onnistui toimittamaan ainoastaan 5,5 miljoonaa laitetta myyntiin.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 16. toukokuuta, 2007 12:27
Rauman käräjäoikeus tuomitsi 32-vuotiaan euralaisen miehen sakkoihin ja korvauksiin tekijänoikeusrikoksesta ja -rikkomuksesta. Tuomio langetettiin miehen vuosien 2005-2006 aikana DirectConnect-vertaisverkossa jakamasta materiaalista. Kyseessä on ensimmäinen uuden tekijänoikeuslain mukaan langetettu tuomio.
Mies oli asettanut DC-vertaisverkkoon yleiseen jakoon lähes 4 000 musiikkikappaletta ja lähes 70 elokuvaa. Jaettu musiikki oli valtaosin kotimaista tuotantoa.
Tiedostoja oli ladattu lähes 1 200 gigatavua, mikä musiikiksi muutettuna vastaa ainakin 12 000 albumia. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK vertaa tiedotteessaan tätä laskennallista lukua kultalevyn myyntirajaan, joka Suomessa on 15 000 myytyä albumia.
Käräjäoikeus tuomitsi miehen 40 päiväsakkoon, joista kertyi yhteensä 800 euroa. Lisäksi miehen maksettavaksi tulee vajaalla 7 000 eurolla oikeudenkäyntikuluja ja korvauksia oikeudenhaltijoille.
Tuomittu myönsi jakaneensa musiikkia, mutta kiisti tienneensä sen olevan lainvastaista. Hän ei omien sanojensa mukaan myöskään pyrkinyt hyötymään tai vahingoittamaan toiminnallaan.
TTVK:n lakimies Jaana Pihkala kertoo olevansa tyytyväinen tuomioon. "Käräjäoikeuden tuomio on selkeä viesti siitä, että tämän tyyppinen laittomuuksien harrastelu ei kannata, eikä sitä tulla jatkossakaan sietämään. Biisit, elokuvat ja pelit on syytä hankkia laillisesti", Pihkala toteaa TTVK:n tiedotteessa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15. toukokuuta, 2007 20:50
Amerikkalaisen ABC-televisioyhtiön tarjoama mahdollisuus katsella yhtiön TV-sarjoja netistä kokee kesän ja syksyn aikana mullistuksen, kun ABC tuo mahdollisuuden katsella sarjoja teräväpiirtoisina.
Aiemmin palvelun videoissa käytetty resoluutio on ollut pienempi kuin tavallisissa TV-lähetyksissä tai DVD-elokuvissa, mutta uudistuksen myötä sarjoja pääsee katselemaan 720p resoluution tarkkuudella. ABC ei kuitenkaan paljastanut tullaanko teräväpiirtomateriaalia tarjoamaan Flash-videoina vai vaihdetaanko tekniikka tältä osalta johonkin edistyneempään ratkaisuun.
Tarkempaa tarjontaa ilmaantuu verkkoon ensimmäisen kerran heinäkuussa, jolloin yhdysvaltalaiset pääsevät seuraamaan Grey's Anatomy (Greyn anatomia) ja Desperate Housewives (Täydelliset naiset) sarjojen jaksoja, kun uuden palvelun beta-testaus käynnistyy. Syksyn myötä myös monet nykyiset ja tulevat ABC:n sarjat kokevat saman kohtalon.
ABC:n mainosrahoitteinen palvelu on houkutellut käyttäjiä erityisesti ilmaisuutensa ja ajantasaisuutensa vuoksi. Palvelu on käyttäjien lisäksi kiinnostanut mainostajia ja teräväpiirtomateriaalin lisäksi ABC lisää palveluun myös mainostajia kiinnostavia ominaisuuksia. Tärkein näistä on aluekohtainen mainonta, jolloin internetmainontaa voidaan kohdentaa samanlaisiin mainosalueisiin kuin TV-lähetyksetkin. Näin ollen myös pienemmät mainostajat voivat mainostaa paikallisesti ABC:n videopalvelussa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15. toukokuuta, 2007 12:01
Vaikka vinyylilevyt eivät enää nykyään ole kovin yleisiä uuden musiikin julkaisuformaattina, on niillä kuitenkin kysyntää tietyissä musiikkipiireissä. Erityisesti DJ-piireissä vinyylit ovat olleet suosittuja jo vuosien ajan.
Vinyylilevyillä on kuitenkin omat ongelmansa ja yksi näistä on audion muuntaminen digitaaliseen formaattiin. Vaikka digitalisoinnissa menetetään suurin osa vinyylin tuomasta lämmöstä, on digitaalisen musiikin tallentaminen, kuuntelu ja muokkaus helpompaa kuin vastaava analogisen tallenteen. Vinyylilevyn nauhoittaminen tietokoneelle on aikaa vievä operaatio ja lopputulos riippuu monesta asiasta. Tämä harmittaa erityisesti niitä, jotka ostavat musiikkinsa vain vinyylilevyinä, mutta haluavat kuunnella niitä esim. iPodilla.
Muutamat levy-yhtiöt ovat kuitenkin ottaneet asian huomioon ja yksi näistä on First Word Records, jonka vinyylilevyjen mukana seuraa latauskoodi, joka oikeuttaa lataamaan levyn kappaleet netistä MP3-muodossa. 320 kbps bitratella tallennetut MP3-tiedostot eivät välttämättä kelpaa kultakorville, mutta monille muille ne tuovat lisäarvoa ja helpottavat elämää.
First Wordissa suhtaudutaan negatiivisesti DRM-suojauksiin, jonka vuoksi ladattavat tiedostot ovat MP3-muodossa. "Kun kuluttaja on ostanut musiikkikappaleet, on hänellä täysi oikeus soittaa niitä millä tahansa musiikkisoittimella" sanoo Aly Gillani, joka on ollut perustamassa First Wordia. "Emme näe mitään järkeä rajoittaa ostettavia kappaleita, koska kappaleiden piraattiversioissa ei kuitenkaan ole vastaavia rajoituksia" jatkaa Gillani. Musiikin soittamisen lisäksi DRM-suojaukset hankaloittavat omien miksausten tekemistä, koska todella harvat musiikkiohjelmat tukevat DRM-suojattuja musiikkitiedostoja.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 15. toukokuuta, 2007 8:50
MTV3 kertoo, että sen maksu-tv-paketti on otettu yllättävän suurella innolla vastaan. Kanavapaketti on jo puolessa vuodessa noussut kaikkien aikojen tilatuimmaksi Suomessa. Paketti on tilattu jo noin 250 000 kotiin.
Saavutettu tilaajamäärä on MTV3:n tavoitehaarukassa, mutta tavoite on saavutettu uskottua nopeammin. MTV3 asetti tavoitteekseen saada 200 000-300 000 tilaajaa ensimmäisen kolmen vuoden aikana.
Kolmosen kanavapaketti tuli tarjolle viime marraskuussa. Pakettiin kuuluvat kanavat MTV3 Max, MTV3 Fakta, Subtv Leffa ja Subtv Juniori.
"Myynti on ylittänyt reilusti meidän optimistisimmatkin odotukset. Formulan vetovoima on edelleen erittäin korkealla ja siihen ei kovin montaa titteliä tarvita, että sen pystyy päättelemään", kertoo MTV3:n urheilupäällikkö Tatu Lehmuskallio.
Lehmuskallio korostaa myös, että maksu-tv:n kohdalla painopiste on tilaajamäärissä eikä katsojamäärissä, kuten on mainosrahoitteisten lähetysten puolella. Siksi ohjelmistopalettiakin rakennetaan eri tavalla.
Lehmuskallion mukaan MTV3 pyrkiikin haalimaan urheilusta pitkäkestoisia sarjoja yksittäisten turnausten tai muiden lyhytkestoisten tapahtumien sijaan. "Meille on merkityksellistä, että formulat tai mikä tahansa meidän tuote kiinnostaa pitkässä juoksussa. Sehän on niin, että välillä tulee pikavoittojen päiviä ja välillä vaatimattomampia tuloksia", Lehmuskallio kuvailee.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 15. toukokuuta, 2007 7:55
Ohjelmistovalmistajien kattojärjestö Business Software Alliance (BSA) on julkaissut päivitetyt maailmanlaajuista ohjelmistopiratismia tarkastelevat luvut. BSA:n mukaan 35 prosenttia yritysten käyttämistä ohjelmista on laittomia, kuten se on ollut jo vuodesta 2003 asti. Muutosta on kuitenkin tapahtumassa.
BSA:n mukaan piraattiohjelmia käytetään Yhdysvalloissa (22%) ja Länsi-Euroopassa (36%) yhtä ahkerasti kuin ennenkin. Sen sijaan Kiinan synkkä tilanne on edelleen vaikea, mutta selvästi kehittymässä parempaan suuntaan. Maan hallituksen ponnisteluiden ansiosta piratismiohjelmiston käyttö kolmessa vuodessa on tippunut 92 prosentista 82 prosenttiin, BSA kertoo.
"Kiinan hallituksen oma sitoutuminen lisensoitujen ohjelmien käyttöön ja tiukentuneet, yritykset ostamaan pakottavat säännökset ovat edesauttaneet vähentymistä", Iso-Britannian BSA:n varapuheenjohtaja Julie Strawson kertoi. Strawsonin mukaan hallitukset saavat jo paljon aikaan sillä, että ottavat piratismin käsittelyynsä. Silloin myös yritykset ottavat asian tarkasteluun.
BSA peräänkuuluttaakin tiukempaa suhtautumista asiaan myös länsimailta. Tiukempi suhtautuminen piratismiin saisi Strawsonin mukaan myös rikkaiden maiden piraattiohjelmia käyttävät yritykset kääntymään laillisten ohjelmien pariin.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 15. toukokuuta, 2007 7:11
Videoita myyvien verkkopalveluiden kuten Applen iTunesin myynti saavuttanee huippunsa jo tänä vuonna, arvioidaan Forrester Research tekemässä tutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan syy voimakkaan kasvun pysähtymiseen on katsojalle ilmaisen mainosrahoitteisen tarjonnan voimakas kasvu.
Vielä tänä vuonna televisiosarjojen ja elokuvien online-myynnin odotetaan kasvavan vahvasti. Myynnin arvioidaan kolminkertaistuvan viime vuoden 98 miljoonasta dollarista 279 miljoonaan dollariin.
Kasvu kuitenkin tyssää, ellei keskivertokuluttajat jostain syystä yhtäkkiä massalla innostu maksullisista palveluista. "Videoiden kohdalla iTunes on vain lyhytaikainen väläys, kun kuluttajat odottavat parempia tapoja saada videoita. Niitä on jo tulossa", totesi Forrester Researchin analyytikko James McQuivey. Tutkimuksesta vastannut McQuivey lisäksi kutsui maksullisia latauspalveluita umpikujaksi.
Tutkimuksessa esitetyn arvion mukaan myynti ei enää vuonna 2008 kaksin- tai kolminkertaistu aiempien vuosien malliin. Media-addiktit ja nopeat omaksujat ovat jo ottaneet latauspalvelut omakseen, mutta suurten kuluttajamassojen ei uskota seuraavan perässä. Sekava ja laaja videoformaattien tarjonta, vaikeudet siirtää ladattua materiaalia television isolle ruudulle sekä muut tekniset ongelmat pelottelevat keskivertokuluttajat pois markkinoilta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14. toukokuuta, 2007 21:50
ProCaster on tuonut markkinoille uudet PVR-6500-sarjan digiboksit, jotka perustuvat pitkälti aikaisempiin PVR-6200/6300 -sarjan digibokseihin, mutta tuovat myös muutaman uudistuksen mukanaan.
Suurimmat uudistukset aikaisempiin malleihin verrattuna ovat kasvanut tallennuskapasiteetti ja uusi Hifi-henkinen muotoilu. 500 gigatavun kiintolevylle pystyy tallentamaan jopa 250 tuntia ohjelmaa, joten tallennustila ei lopu aivan hetkessä. Tarvittaessa tallennukset voi siirtää tietokoneelle USB 2.0 -portin kautta.
Aiemmista malleista tuttuja ominaisuuksia ovat neljän kanavan samanaikainen tallentaminen kahdesta eri kanavanipusta ja HDMI-ulostulo skaalaimella, joka tukee 576p/720p/1080i resoluutioita. HDMI:n lisäksi löytyy RGB-Scart-, S-Video- ja komposiittiulostulot kuvalle ja optinen S/PDIF-ulostulo ja RCA-ulostulo äänelle. Digiboksin mukana tulee myös kaksi kaukosäädintä, joista isommalla pystyy käyttämään laitteen kaikkia toimintoja ja pienempi on tarkoitettu peruskäyttöön. Maksukanavia varten digiboksista löytyy Conax-kortinlukija.
PVR-6500-sarjasta löytyy digiboksit sekä antenni- että kaapeliverkkoon. Laitteita valmistetaan kuitenkin rajoitettu erä ja niiden myyntihinta tulee asettumaan noin 700 euron tietämille.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 14. toukokuuta, 2007 19:47
Nokiaa ei juurikaan vaikuta huolettavan Applen iPhonen tulo puhelinmarkkinoille, vaan pikemminkin päinvastoin. Yhtiö uskoo ja toivoo, että iPhone lisää myös Nokian omien, edistyksellisillä video- ja musiikkiominaisuuksilla varustettujen lippulaivamallien kysyntää etenkin Yhdysvalloissa.
"(Yhdysvaltalaisilla) kuluttajilla ei ole ollut paljoa valinnanvaraa tuotevalikoiman yläpään runsaasti toimintoja sisältäviä multimedialaitteita ostaessa. Mikäli se [iPhone] auttaa markkinoita kasvamaan, on se mielestäni mahdollisuus myös meille", Nokian talouspäällikkö RIck Simonson pohti Reutersin järjestämässä teknologia-, media- ja telekommunikaatiokokouksessa.
Apple yrittää työntyä omalla multimedialaitteellaan voimakkaasti puhelinmarkkinoille. Toimitusjohtaja Steve Jobs on asettanut tavoitteeksi miljoona myytyä puhelinta vuoden 2008 loppuun mennessä.
Nokia tietää, että Apple tulee olemaan kova haastaja. Yhtiö käyttää kuitenkin tilaisuutta hyväksi herätelläkseen kuluttajia siihen, että Nokia on panostanut multimediakännyköihin jo vuosia.
"He [Apple] pistävät peliin asioita, joihin meidän täytyy reagoida, mutta olemme investoineet tälle alueelle jo melko pitkään", Simonson kertoi. "Olemme kärjessä multimedian konvergenssissa", hän jatkoi.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. toukokuuta, 2007 21:33
Maailman suosituin BitTorrent-trakkeri The Pirate Bay on joutunut tietomurron kohteeksi. Murtautujat onnistuivat löytämään tietoturva-aukon Pirate Bayn käyttämästä blogista, jonka avulla murtautujat saivat kopioituja itselleen kaikkien Pirate Bayhin rekisteröityneiden käyttäjien tiedot.
Näihin tietoihin kuuluvat käyttäjätunnukset, salasanat ja sähköpostiosoitteet. Salasanat ja sähköpostiosoitteet olivat tietokannassa kuitenkin salattuina, joten murtautujat eivät välttämättä vielä tiedä käyttäjien salasanoja ja sähköpostiosoitteita. Pirate Bayn ylläpito suosittelee kuitenkin, että kaikki palvelun käyttäjät vaihtavat oman salasanansa. Jos samoja salasanoja ja käyttäjätunnuksia käyttää muilla sivustoilla, kannatta myös toisilla sivustoilla käytetyt salasanat vaihtaa samalla.
Pirate Bayn ylläpito tietää ketkä olivat hyökkäyksen takana, mutta ylläpito ei paljastanut syyllisiä. Tämä on herättänyt monenlaista spekulointia asiasta. Tekijöiksi epäiltiin mm. Arga Unga Hackare -ryhmää (Vihaiset Nuoret Hakkerit), mutta epäily osoittautui lopulta perättömäksi.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12. toukokuuta, 2007 20:36
AppleniTunes-mediakauppa on ollut valtaisa menestys ja Applen lisäksi myös monet muut tahot ovat hyötyneet iTunesin suosiosta. Yksi näistä on Disney, joka aloitti TV-sarjojen ja elokuvien myymisen iTunesissa viime syksynä.
Erityisesti Disneyn ja sen tytäryhtiöiden TV-sarjat ovat kiinnostaneet iTunesin asiakkaita ja iTunesin kautta on ostettu Disneyn TV-sarjoja yli 23,7 miljoonaa kappaletta. Vastaavasti Disneyn elokuvia on iTunesin kautta myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta.
Disneyn johtaja Bob Iger on erittäin tyytyväinen iTunesin myyntiin. Vaikka iTunesin kautta ostettavat uutuuselokuvat ovat edullisempia kuin vastaavat DVD-elokuvat, tuottaa iTunesin kautta myyty elokuva yhtä paljon voittoa kuin tavallisen kaupan kautta myyty DVD-elokuva. Digitaalisen jakelutekniikan tuoma hinnanalennus menee siis suoraan kuluttajan kukkaroon.
iTunesin kautta ostetut elokuvat eivät kuitenkaan ole identtisiä kopioita vastaavista DVD-levyistä, vaan iTunesin kautta ostettujen elokuvien kuvanlaatu ei ole yhtä hyvä kuin vastaavassa DVD-elokuvassa ja tämän lisäksi myös kaikki lisämateriaalit ovat DVD-levyjen yksinoikeutta.
Kuluttajia kiinnostavat iTunesissa lähinnä uutuuselokuvat, joiden myynti on moninkertaista vanhempiin elokuviin verrattuna. Suosituimpia elokuvia ovat olleet Cars (Autot) ja Pirates of the Caribbean -sarjan elokuvat. Tämän vuoden myyntitykeiksi veikataan Pirates of the Caribbean: At World's End (Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla) ja Ratatouille elokuvia.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12. toukokuuta, 2007 18:42
YouTuben ja Thaimaan hallituksen kuukauden kestänyt välienselvittely on nyt päätynyt Thaimaan hallituksen voittoon, kun YouTuben omistava Google päätti poistaa YouTubesta kaikki Thaimaan kuningasta loukkaavat videot.
Thaimaan viestintäministeri Sitthichai Pookaiyaudom sanoi saaneensa kirjeen Googlen varajohtaja Kent Walkerilta, jossa Walker sanoo Googlen poistavan kohua herättäneet videot YouTubesta. YouTubesta poistetaan kuitenkin vain kuningasta kritisoivat tai loukkaavat videot, joten Thaimaan hallitusta koskevat videot jäävät YouTubeen.
Viestintäministeri sanoi myös, että Thaimaan hallitus ei aio enää haastaa YouTubea oikeuteen, koska kohua herättäneet videot on poistettu YouTubesta. Viestintäministeri ei kuitenkaan paljastanut voivatko thaimaalaiset jatkossa käyttää YouTubea vai tullaanko YouTuben käyttäminen estämään myös tulevaisuudessa.
Thaimaan hallitus rupeaa kuitenkin etsimään henkilöitä, jotka laittoivat kuningasta loukkaavat videot YouTubeen. Jos kyseiset henkilöt oleilevat Thaimaassa ja heidät löydetään, voi heitä odottaa jopa 15 vuoden vankeustuomio, koska kuninkaan arvosteleminen on rikos Thaimaassa.
YouTuben ja Thaimaan hallituksen välinen vihanpito alkoi yli kuukausi sitten, kun YouTubeen ilmestyi ensimmäinen Thaimaan kuningasta loukannut video. Thaimaan hallituksen pyynnöistä huolimatta YouTube ei suostunut poistamaan videota ja pian YouTubessa oli useita samankaltaisia videoita. Thaimaan hallitus päätti tämän takia estää kansalaistensa pääsyn palveluun. Tämä herätti runsaasti keskustelua Thaimaan sananvapaudesta ja videopalveluiden sensuroinnista. YouTube ei kuitenkaan taipunut ja tämän viikon alussa Thaimaan hallitus uhkasi Youtubea oikeustaistolla, jos tilanne ei muutu paremmaksi.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 12. toukokuuta, 2007 17:24
Netin videokatselun uudisraivaaja Joost kertoi torstaina saaneensa 45 miljoonan dollarin (33,3 miljoonan euron) edestä rahoitusta viideltä eri sijoittajalta. Kerätyt varat sijoitetaan tuotekehittelyyn, laajentumiseen, palvelutarjonnan parantamiseen sekä alueelliseen erikoistumiseen.
Sijoittaneet yhtiöt olivat Index Ventures, Sequoia Capital, Li Ka Shing -säätiö, CBS Corporation sekä Viacom. Sijoittajat saavat vähemmistöosuuden osakekannasta, joten päätösvalta säilyy Janus Friisillä sekä Niklas Zennströmillä.
Joost on Friisin ja Zennströmin aloittama hanke, joka pyrkii muodostamaan Internetin videoiden katselusta enemmän perinteistä television katselua muistuttavan miellyttävän kokemuksen. Samalla halutaan kuitenkin hyötyä netin mahdollistamasta interaktiivisuudesta ja yhteisöllisyydestä.
Katsojille Joost on ilmainen, sillä ohjelmatarjonta rahoitetaan mainonnalla. Sisällöntarjoajille alusta taas on mieluinen, sillä tekijänoikeuksien valvonta on hyvin hallinnassa.
Mainostajille taas Joost tarjoaa, ainakin periaatteessa, tarkkaan pilkottua kohdeyleisöä, jonka reaktiot mainontaan saadaan hyvin rekisteröityä. Lisäksi mainonta voi olla interaktiivista, käyttäjälle voidaan tarjota esimerkiksi mahdollisuus hankkia tuotteesta lisätietoa linkin takaa.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 12. toukokuuta, 2007 15:54
Digitaalisen median kopiointia vaikeuttavaa teknologiaa valmistava kalifornialaisyritys Media Rights Technologies (MRT) uhkailee oikeustoimilla Applea, Microsoftia, RealNetworksia ja Adobe Systemsiä. Uhkien perustana on se, että yhtiöt pyrkivät "aktiivisesti välttelemään" MRT:n tuotteiden käyttöä ja siten rikkovat tekijänoikeuslakia.
Kalifornialainen MRT kertoo lehdistötiedotteessaan esittäneensä cease and desist -vaatimuksen, eli käytännössä vaatii huipputeknologian jättiläisiä lopettamaan tuotteidensa valmistuksen tai ottamaan MRT:n tuotteet käyttöön. Haasteuhan alla olevat yritykset ovat MRT:n mukaan täysin DMCA:sta ja immateriaalioikeuksien omistajista piittaamatta valmistaneet miljardeja kopioita tai kappaleita Window Vistaa, Adobe Flash Playeria, Real Playeria sekä iTunesia ja iPodia.
DMCA, Digital Millenium Copyright Act, johon MRT viittaa, on vuonna 1998 voimaan tullut amerikkalainen laki, joka kieltää tekijänoikeudellisen materiaalin teknisten kopiosuojausten kiertämisen. Lain mukaan kiertämisellä tarkoitetaan salatun työn salauksen purkamista tai muuta tapaa välttää, kiertää, poistaa, deaktivoida tai vahingoittaa teknologista suojakeinoa ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 11. toukokuuta, 2007 12:45
Suomessa lauantaina 12. toukokuuta finaaliin huipentuvat Eurovision laulukilpailut lähetetään ensimmäisen kerran teräväpiirtotekniikalla. Suomalaiset eivät kuitenkaan pääse nauttimaan paremmasta kuvasta - eivätkä edes monikanavaäänestä.
Suomalaisillekin luvataan tosin pientä parannusta kuvanlaatuun. Ylen mukaan teräväpiirtomateriaalista normaaliin kuvakokoon skaalattu videokuva on tavallisella laitteistolla kuvattua selvästi tarkempaa. "Mutta ei se tietysti ole lähelläkään sitä, mitä teräväpiirtokuva on", kertoi Ylen tekniikasta vastaava Kaj Flood STT:lle.
Euroviisuista päästään nauttimaan maailmalla monikanavaäänen kera. Suomessa Yle on päättänyt kuitenkin lähettää kisat tavallisena stereolähetyksenä, koska heidän mukaansa heikkolaatuiset digisovittimet voisivat jumittua monikanavaäänestä.
Vaikka Suomessa ei uusinta tekniikka olekaan valjastettu käyttöön, päästään muualla maailmassa nauttimaan laulukilpailun antimista täysin siemauksin. Helsinki Areenalla järjestättävien Euroviisujen televisiointia ohjataan ruotsalaisen Prisman teräväpiirtovarustellusta lähetysrekasta. Suomelle historiallinen tapahtuma kuvataan 25 teräväpiirtokameralla, joista kuva ohjataan Euroopan moderneimpaan digitaaliseen ulkolähetysautoon. Saksalaiset Digamen ja Deutsche Telecom ovat apuna vastaamassa äänestystekniikasta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 11. toukokuuta, 2007 12:10
Mobiili-TV:n tulevaisuus on pitkään näyttänyt synkältä, mutta tämän viikon aikana mobiili-TV on vihdoinkin herännyt talviunilta, kun MTV3:n ohjelmat näkyvät pitkän odotuksen jälkeen myös DVB-H-verkossa.
Mobiili-TV:n yleistymistä ovat hidastaneet tekijänoikeusongelmat tekijänoikeusjärjestöjen ja televisioyhtiöiden välillä. Nämä ongelmat näyttävät nyt kuitenkin olevan takanapäin. MTV3 aloitti omat mobiili-TV-lähetyksensä torstaina ja Nelonen aloittaa omat mobiili-TV-lähetyksensä ensi viikolla. Molempien kanavien lähetykset ovat katseltavissa ilmaiseksi, kunhan käytössä on DVB-H-lähetyksiä tukeva laite ja TV-maksu on maksettuna.
YLE neuvottelee parhaillaan sekä Digitan että Teoston kanssa omien lähetyksiensä aloittamisesta. YLE:n kanta on muuttunut nopeasti, sillä YLE sanoi vielä viime kuussa, ettei se aio lähteä mukaan mobiili-TV-markkinoille vielä tänä vuonna.
Ohjelmien vähäisen tarjonnan lisäksi myös DVB-H katseluun soveltuvien laitteiden puute on haitannut DVB-H:n yleistymistä. Tilanne muuttui kuitenkin tänään, kun Nokia aloitti N92-puhelimien myynnin Helsingissä. N92 julkaistiin jo helmikuussa, mutta DVB-H:n lähetysten olematon tarjonta on pitänyt laitteet varastoissa. N92-puhelinta voi aluksi ostaa Nokian Aleksanterinkadun liikkeestä Helsingistä, mutta puhelimet ilmaantuvat myöhemmin myös muihin myyntipisteisiin.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10. toukokuuta, 2007 17:34
Kanadan löysät säädökset tekijänoikeusrikoksissa ovat ajaneet suuret elokuvastudiot ahtaalle. Kanadassa elokuvien kuvaaminen elokuvateatterissa videokameralla henkilökohtaiseen käyttöön on paikallisen lain mukaan sallittua ja Warner Bros. on arvioinut, että jopa 70 prosenttia Warnerin elokuvien luvattomista videokameralla kuvatuista kopioista on tullut Kanadasta viimeisen puolentoista vuoden aikana.
"Yleensä Kanadassa julkaistuista elokuvista ilmaantuu piraattikopio viikon sisällä ensi-illasta" sanoo Darcy Antonellis, joka johtaa Warnerin piratisminvastaisia toimia.
Kanadalaiset eivät siis pääse seuraamaan mm. Ocean's Thirteen ja Harry Potter and the Order of the Phoenix (Harry Potter ja Feeniksin Kilta) elokuvien ennakkonäytöksiä lainkaan.
Elokuvien ja studioiden määrä saattaa kuitenkin kasvaa nopeasti, sillä muut elokuvastudiot ovat yhtä turhautuneita nykyiseen tilanteeseen. 20th Century Fox on miettinyt kaikkien elokuviensa julkaisua myöhemmin Kanadassa kuin Yhdysvalloissa, koska elokuvien Kanadassa kuvatut piraattikopiot ovat ehtineet Yhdysvaltojen markkinoille ennen elokuvan julkaisua siellä.
Warnerin päätös saattaa kuitenkin tulla kalliiksi useille elokuville, koska ennakkonäytökset ovat tärkeä markkinointikeino varsinkin pienemmille elokuville. Antonellis sanoo kuitenkin, että tilanne muuttuu välittömästi, kun Kanada päättää kieltää elokuvien kuvaamisen elokuvateattereissa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10. toukokuuta, 2007 10:32
Nettivideot kiinnostavat muun Euroopan tavoin myös suomalaisia ja TNS Gallupin tekemän Nettivideot-tutkimuksen mukaan jo yli puolet 15–69-vuotiaista on katsellut nettivideoita. Tutkimuksessa nettivideoihin luettiin sekä irralliset videoleikkeet että streaming-tekniikan avulla tarjottu sisältö.
YouTube on suosituin palvelu 15–69-vuotiaiden suomalaisten keskuudessa ja YouTuben videoita oli tutkimuksen mukaan katsellut 42 prosenttia vastaajista. YouTube on erityisesti nuorten suosiossa ja nuoriso on muutenkin kiinnostunut nettivideoista, sillä 15-24-vuotiaista 57 prosenttia oli erittäin tai melko kiinnostuneita nettivideoista.
Suomalaista sisällön tarjontaa hallitsevat MTV3, YLE, Ilta-Sanomat ja Iltalehti. Suomalaisten palveluiden käyttäjien keski-ikä on korkeahko, sillä suosituimmissa palveluissa suurin osa käyttäjistä on yli 35-vuotiaita.
23 prosenttia vastaajista kertoi katsovansa nettivideoita joka viikko. Erityisesti uutiset ja musiikkivideot kiinnostavat suomalaisia, mutta myös TV-sarjojen jaksot ja komediapätkät kiinnostavat. Yksittäisistä videoista parhaiten ihmisten mieleen on syöpynyt Kola-Ollin ennätysyritys Ennätystehdas-ohjelmassa ja sen oli nähnyt 17 prosenttia vastanneista. Kyseinen video on suosittu myös YouTubessa, jossa se on katseltu jo yli 870 000 kertaa.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 10. toukokuuta, 2007 9:33
Motorola suunnittelee videotoistoon kykenevää matkapuhelinta, jolla voisi katsella hyvätasoisia elokuvia. Elokuvat yhtiö tallettaisi SD-muistikorteille.
Yhtiön tulevia julkistuksia raotti toimitusjohtaja Ed Zander, joka puhui Californian Santa Clarassa pidetyssä ohjelmistoalan konferenssissa. Zanderin mukaan uutuuksia on luvassa jo ensi viikon tiistaina.
Ensi viikolla julkaistava 3G-laite on Zanderin mukaan "mediahirviö", joka pystyy toistamaan videota 30 kuvan sekuntinopeudella. Motorolalla on myös kumppani, joka pakkaa elokuvat muutaman gigan SD-muistikorteille.
Zander visioi, että yleistyessään SD-muistikorttielokuvat voisivat mullistaa videoiden katselun kuten VHS-kasetit ja DVD:t aikoinaan. SD-kortille tallennettujen elokuvien laadun hän lupaa olevan "uskomattoman hyvä".
Ensivaiheessa uutuuspuhelimet ovat tulossa Euroopan markkinoille, sillä täällä 3G-verkot ovat yleisempiä kuin Pohjois-Amerikassa.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 10. toukokuuta, 2007 8:51
Microsoft on päättänyt, ettei se jää tumput suorina seuraamaan, kun Applen iPhone-puhelin kylpee mediahuomiossa. Yhtiö esittelikin jo ennen iPhonen markkinoilletuloa oman mullistavan kapulansa, oFonen. Tosin oFone ei ole oikeasti tulossa markkinoille, vaan ainoastaan yhtiön vitsi.
Häkeltävä oFone "esiteltiin" videolla Microsoftin mobiili- ja sulautettuihin järjestelmiin keskittyneessä seminaarissa toukokuun alussa. Pääpuhujana paikalla ollut Robbie Bach korosti, ettei yhtiö oikeasti ole julkaisemassa tuotetta. Videolla haluttiin vain korostaa eri yhteyksissä käytettävän mobiililaitteen suunnittelun haasteellisuutta.
Videolla nähtävä oFone vastaa iPhonen haasteisiin luovasti. Kosketusnäytön ja asennontunnistuksen sijaan laitteessa on peräti kolme näppäimistöä, jotka ovat käyttäjän vapaasti muokattavissa. Laitteen ohjelmistoalusta on myös niin helppo, että vaikka nelivuotias osaa koodata sille ohjelmia.
Laite aktivoi käyttäjänsä myös sosiaalisen kanssakäymiseen ja liikkumiseen. Näppäimistöt auki levitettynä oFone nimittäin toimii myös bumerangina.
Microsoft on myös jaksanut jonkin verran panostaa itse videoon, vaikka kyseessä onkin vain vitsi. Katso ja arvioi itse laitteen käyttökelpoisuus:
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 9. toukokuuta, 2007 18:51
Nykyään litteiden taulutelevisioiden markkinoista taistelee rajuimmin kaksi eri näyttötekniikkaa - LCD (Liquid Crystal Display) ja plasma. Suuret plasmanäytöt mielletään usein hintalaatusuhteeltaan LCD-näyttöjä paremmiksi. LCD-tekniikoiden kehittyessä ja halventuessa plasmatekniikalla toteutettujen näyttöjen myynti on nyt kuitenkin ensimmäisen kerran vähentynyt edelliseen vuoteen verrattuna.
Plasmanäyttöjen toimitukset pienenivät tammi-maaliskuussa yhden prosenttiyksikön 2006-vuoden tammi-maaliskuun toimitusmääriin verrattuna. Tammi-maaliskuussa maailmalla kävi kaupaksi yhteensä 2,3 miljoonaa plasmatelevisiota. Markkinatutkimusyritys DisplaySearchin tutkimuksista käy ilmi, että edelliseen vuosineljännekseen verrattuna plasmanäyttöjä lähti markkinoille tammi-maaliskuussa 14 prosenttiyksikköä vähemmän. 14 prosentin pudotus oli kova isku valmistajille, jotka odottivat markkinoiden pysyvän ennallaan.
Pienentyneen menekin ja plasmavarastoiden kasvun takia plasmanäyttöjen keskihinnat putosivat 13 prosenttiyksikköä loka-joulukuusta. Vuoden takaiseen keskihintaan verrattuna laskua on ollut 27 prosenttia. Hintojen laskun johdosta näyttötoimittajien yhteenlaskettu liikevaihto pieneni vuoden takaisesta 26 prosenttia (1,3 miljardia dollaria).
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9. toukokuuta, 2007 14:09
Mobiili-TV:n yleistymistä hankaloittaneet tekijänoikeusasiat ovat ainakin osittain ratkaistu, kun Nelonen ja Teosto ilmoittivat päässeensä sopuun musiikkia koskevista tekijänoikeusmaksuista.
Uusi sopimus on aiemmista poiketen liikevaihtopohjainen, joten Nelonen ei enää maksa tekijänoikeuskorvauksia minuuttihinnoittelun mukaan. Sopimus kattaa mobiili-TV:n lisäksi mm. analogiset ja digitaaliset TV-lähetykset. Sopimus kattaa vain maksuttomat lähetykset, joten maksukanaville tarvitaan vielä erillinen sopimus.
"Pitkäaikaiseksi tarkoitettu sopimus on meille myönteinen kokonaisratkaisu, koska se antaa mahdollisuuden myös uusille jakeluteille" sanoo Nelosen liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelainen.
Teoston toimitusjohtajan Katri Sipilän mukaan liikevaihtopohjainen sopimus mittaa hyvin musiikin käytöstä saatavaa hyötyä. "Jos syntyy uutta liiketoimintaa, musiikin tekijät ja kustantajat saavat siitä kohtuullisen korvauksen" sanoo Sipilä. Myös Teoston asiakassuhdepäällikkö Vappu Verronen on mielissään sopimuksesta. "Tekijät ja tuottajat voivat saada kohtuullisen korvauksen, joka riippuu liikevaihdosta. Kannatamme tätä mallia" sanoo Verronen.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 9. toukokuuta, 2007 6:49
CNET Networks on solminut monivuotisen sisältö- ja jakelusopimuksen omaa videosivustoaan rakentelevien News Corporationin ja NBC Universalin kanssa. Mediajätit ilmoittivat syntyneestä sopimuksesta tiistaina.
Sopimuksella CNET tarjoaa sopimuskumppaneiden käyttöön videosisältöä sen suosituilta sivustoilta, kuten CNET.comista, TV.comista ja GameSpot.comista. Lisäksi CNET tarjoaa omilla sivustoillaan lisensoitua sisältöä yhteiseltä videosivustolta.
Mediayhtiöt News Corp. ja NBC rakentavat omaa videopalveluaan, jonka tarkoitus on haastaa Googlen huippusuosittu YouTube-palvelu. Oman palvelun rakentamiseen päädyttiin, kun yhteistyö Googlen kanssa ei sujunut toivotulla tavalla. Etenkin tekijänoikeuksien valvonta ja aiheellisten korvausten toimittaminen oikeille tahoille on tökkinyt YouTubessa.
Mediajättien yhteishanke on kerännyt jo uskottavan joukon yhteistyökumppaneita. Viime kuussa kaapelijätti Comcast solmi jakelusopimuksen, joka tuo palveluun sisältöä mm. E!, Style, G4 ja Golf kanavilta.
Hankkeessa on mukana yhteensä noin 20 sisältöä tuottavaa yhtiötä, joihin lukeutuu myös kaksi suurta elokuvastudiota. Palveluun tuodaan tarjolle täysimittaisia televisio-ohjelmia, elokuvia sekä muuta sisältöä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8. toukokuuta, 2007 20:44
Viikonloppuna järjestettävät Euroviisut saavat myös internetissä epäviralliset varjoviisut, kun The Pirate Bay tarjoaa viisuesitykset ja oman äänestyksen kaikille halukkaille.
EurovisionTorrents-sivustolta löytyy videot kaikkien maiden viisuesityksistä, jotka voi katsella suoraan sivuilta Flash-videoina tai ladata ne itselleen Pirate Bayn kautta. Tämän lisäksi sivuilta löytyy pieni tietopaketti jokaisen maan edustajasta ja tiedot siitä ketkä ovat tehneet kyseisen maan viisun. Käyttäjät voivat myös kommentoida eri maiden ehdokkaita ja näiden videoita.
Tärkein ominaisuus on kuitenkin mahdollisuus laittaa viisukappaleet omaan järjestykseen ja samalla päättää muiden sivuston käyttäjien kanssa minkä maan edustajan kuuluisi voittaa Euroviisut tänä vuonna. Normaalista käytännöstä poiketen myös oman maan viisuehdokasta voi äänestää ja äänestykseen kelpaavat äänet mistä maasta tahansa. Tämänhetkisen äänestyksen kymmenen suosituinta maata voit tarkistaa täältä. Varjoviisujen tulokset julkaistaan lauantaina tuntia ennen virallisten viisujen alkua.
EurovisionTorrents on jatkoa aikaisemmalle OscarTorrentsille, jossa järjestettiin varjoäänestys Oscar-pysteistä. Kumpikaan palvelu ei todennäköisesti miellytä tekijänoikeusjärjestöjä, mutta ainakin toistaiseksi palvelut ovat saaneet toimia rauhassa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8. toukokuuta, 2007 13:58
Thaimaan ja YouTubenaiempi kärhämä näyttää muuttuvan oikeustaisteluksi, kun Thaimaan hallitus on uhannut haastaa YouTuben oikeuteen. "Harkitsemme oikeustoimia kyseistä sivustoa vastaan" kommentoi Thaimaan viestintäministeriön edustaja Vissanu Meeyo tämänhetkistä tilannetta.
Thaimaan hallitus ei ole mielissään YouTubessa olevista videoista, jotka loukkaavat Thaimaan kuningas Bhumibol Adulyadejia. Monissa maailman maissa videot ovat kuitenkin täysin laillisia, mutta Thaimaassa kuninkaan arvosteleminen on rikos, josta voi saada jopa 15 vuoden vankeustuomion. Tämän takia videot eivät ole hyväksyttäviä Thaimaassa ja YouTuben käyttäminen Thaimaassa on estetty tämän seurauksena. Thaimaalaiset voivat kuitenkin katsella YouTuben sisältöä välityspalvelimien avulla.
Metakan nostaminen videoista kerää kuitenkin negatiivista huomiota valtiolle, sillä oikeudenkäynnistä uutisointi kasvattaa loukkaavien videoiden katsojamääriä ja samalla se tuo esiin Thaimaan ongelmat sananvapauden kanssa.
YouTuben kannalta tilanne on jälleen ikävä. YouTube on viime aikoina ollut huomattavan usein otsikoissa oikeusjuttujen tai potentiaalisten oikeusjuttujen takia. Tämän vuoksi YouTube on saanut uuden SueTube-lempinimen. Vaikka YouTube ei ole netin ainoa videopalvelu, on se otollinen kohde oikeusjutuille suosionsa ja Googlen taloudellisen tuen takia.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 8. toukokuuta, 2007 9:56
Venäjän Korkeimman oikeuden mukaan maassa piratismista tuomittujen määrä lähes kaksinkertaistui viime vuonna. Tarkastellut tuomiot koskevat tapauksia, joissa tekijänoikeudella suojattua materiaalia on luvattomasti valmistettu tai levitetty.
Vuonna 2005 tekijänoikeusrikkomuksista langetettiin 570 tuomiota, kun vuonna 2006 määrä oli 1380. Suurien, yli 250 000 ruplan (7 200 euron) vahinkoja aiheuttaneiden tuomioiden määrä nousi 208:sta 490:een samassa ajassa.
Venäjä kovensi tekijänoikeusrikkomuksista langetettavia rangaistuksia vuonna 2003. Sakkojen yläraja viisinkertaistui nousten 200 000 ruplaan (5 700 euroon). Huomattavia vahinkoja aiheuttaneissa tapauksissa tekijä voidaan tuomita jopa viideksi vuodeksi vankeuteen. Tekijänoikeuksien loukkaus katsotaan rikokseksi, mikäli se on aiheuttanut yli 50 000 ruplan (1 430 euron) vahingot.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 8. toukokuuta, 2007 8:40
Mediayhtiö Warner Bros. Television Group tuo televisio-ohjelmiaan tarjolle nettitelevisio Joostiin. Yhtiöt ilmoittivat sopimuksestaan maanantaina.
Time Warnerin alaisuudessa toimiva Warner Bros. lisää Joostin tarjontaan sci-fi-sarjoja esittävän kanavan sekä julkkiskanavan. Ohjelmat on tarkoitus saada mukaan palveluun vielä toukokuun aikana.
Warner on tuomassa Joostiin mielenkiintoisia sarjoja. SCI-FI FIX-kanavalla nähdään mm. klassikkosarjoja, kuten Adventures of Brisco County, Aquaman, Babylon 5 ja V.
Julkkiskanava WBTV: Before They Were Mega Stars taas esittelee nykyisten megajulkkisten edesottamuksia televisiossa ennen heidän läpimurtojaan. Pikkurooleissa tokkuroimassa nähdään mm. Brad Pitt, Kirsten Dunst, Samuel L. Jackson, Diane Keaton ja Jack Nicholson.
Yhtiöiden tiedotteessa ei mainita, missä maissa Warnerin tarjoama sisältö tulee saataville. Myöskään taloudellisista seikoista ei tiedotteessa kerrota.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 8. toukokuuta, 2007 7:19
Venäläinen oikeusistuin tuomitsi koulun rehtorin Microsoftin tuotteiden laittomien kopioiden käytöstä koulun koneilla. Rehtori joutuu maksamaan sakkoja puolen kuun palkkansa edestä.
Tuomittu rehtori, Alexander Ponosov, on syyttäjän mukaan loukannut Microsoftin omistusoikeuksia, kun hän antoi oppilaiden käyttää laittomia kopioita Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmästä ja Office-ohjelmistosta. Luvattomia ohjelmia oli 12:lla tietokoneella.
Uralin vuoriston kupeessa olevan Permin kaupungin rehtori Ponosov itse sanoi, ettei tiennyt ohjelmistojen olevan laittomia. Ohjelmat olivat valmiiksi asennettuja, kun alihankkija toimitti ne koululle. Venäjän televisio on esittänyt Ponosovin Goljatia vastaan taistelevana Daavidina, jonka vastassa on oikeusjärjestelmä ja monikansalliset yhtiöt.
Maanantaina Ponosov kertoi Reutersille, että hänet on todettu syylliseksi ja tuomittu maksamaan 5&nsbp;000 tuhannen ruplan (n. 140 euron) sakot. Ponosov totesi pitävänsä itseään syyttömänä ja valittavansa tuomiosta. Hän ei myöskään aio maksaa sakkoja, jotka ovat suuruudeltaan n. puolet hänen kuukausipalkastaan.
Oikeuden uuden päätöksen mukaan Ponosov on aiheuttanut Microsoftille 266 000 ruplan (7 600 euron) vahingot.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 7. toukokuuta, 2007 21:25
Maailman toiseksi suurin PC-toimittaja HP (Hewlett-Packard) aikoo varustaa tietokoneitaan HD DVD- ja Blu-ray-levyjä tukevilla hybridiasemilla. Asemat eivät tule kuitenkaan vaihtoehdoiksi kaikkiin HP:n tietokoneisiin, vaan aluksi asemat tulevat saataville m8010y ja d4890y sarjojen Media Center -tietokoneisiin.
HP ei kuitenkaan ole paljastanut aseman valmistajaa tai mallia, mutta on todennäköistä, että koneiden sisällä hurraa LG:n GGW-H10N-asema. Kyseinen asema lukee HD DVD- ja Blu-ray-levyjen lisäksi myös CD- ja DVD-levyjä. Asemalla voi myös tallentaa dataa CD-, DVD- ja Blu-ray-levyille, joten aseman ainoa isompi puute on se, että datan tallennus ei onnistu HD DVD -levyille.
HP:n kyseiset Media Center -tietokoneet ovat hybridiaseman lisäksi varustettu vähintään Intelin Core 2 Duo -suorittimilla ja NVIDIA:n GeForce 8000 -sarjan näytönohjaimilla. Näytönohjaimissa on myös HDCP-yhteensopiva HDMI-liitin, joten koneet kelpaavat näiltä osin erinomaisesti HD DVD- ja Blu-ray-elokuvien katseluun. HD DVD- ja Blu-ray-elokuvien katselu ja omien Blu-ray-levyjen luominen onnistuu CyberlinkinPowerDVD Ultra ja Power2Go ohjelmilla.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 7. toukokuuta, 2007 17:33
Taiwanilaisten pelikonsoli- ja komponenttivalmistajien antamien tietojen perusteella Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin valmistuskustannukset saattavat laskea jopa 100 dollarilla.
PlayStation 3:n optisen aseman valmistuskustannuksien odotetaan laskevan radikaalisti sinilaserasemissa käytettävien PUH-yksiköiden (Pick-Up Head) toimitusmäärien kasvaessa. Tällä hetkellä PlayStationin Blu-ray-aseman valmistuskustannukset ovat huimat 125 dollaria verrattuna Microsoftin Xbox 360 -konsolin 19,45 dollarin DVD-asemaan.
Sonyn tytäryhtiö Sony Shiroishi Semiconductor on ilmoittanut kasvattavansa sinilaserdiodiensa kuukausittaisen tuotannon 1,7 miljoonaan ja aloittavansa 240 milliwatin sinilaserdiodien valmistuksen marraskuussa. Kyseisiä diodeita käytetään Blu-ray- sekä HD DVD -asemissa. Uutinen tuotantomäärien kasvattamisesta viittaakin suoraan aleneviin tuotantokustannuksiin.
iSuppli-tutkimuslaitoksen antamien tietojen mukaan Xbox 360 Eliten valmistuskustannukset ovat pudonneet 323,30 dollariin, kun PlayStation 3:n vastaava luku on huimat 840,35 dollaria. Koska Eliten vähittäismyyntihinta on 399 dollaria ja PlayStationin 599 dollaria, joudutaan Sonyn pelikonsolia myymään reilulla tappiolla. Suurimmat hintaerot laitteiden komponenttien välillä syntyvät optisesta asemasta sekä pelikonsolin rautapuolesta (emolevy, prosessori, piirisarjat jne.).
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6. toukokuuta, 2007 22:10
YouTube tuntuu keräävän tekijänoikeudellisia ongelmia kuin sokeri muurahaisia ja uusimman oikeushaasteen takana on Englannin valioliiga. Englannin valioliiga ja yhdysvaltalainen musiikin julkaisija Bourne vaativat oikeusteitse vahingonkorvauksia YouTuben tekijänoikeusrikkomuksista.
Syytteiden mukaan YouTube kannustaa käyttäjiään tekijänoikeusrikkomuksiin, koska se nostaa sivuston suosiota ja samalla myös tuloja. YouTuben tilannetta pahentaa se, että sen tekijänoikeuksien valvontaan tarkoitetut työkalut ovat pahasti myöhässä, joten tekijänoikeutta rikkovan materiaalin poistaminen palvelusta on hidasta. Tämän lisäksi poistetut videot ilmaantuvat usein takaisin palveluun, koska kaikkia videoita ei voida suurten käyttäjämäärien takia tarkistaa, joten tekijänoikeuksien valvonta on YouTuben kohdalla todella hankalaa.
Vahingonkorvausvaatimuksia ei ole esitetty, mutta todennäköisesti summat liikkuvat useissa miljoonissa, sillä Englannin valioliiga on kaupannut jalkapallo-otteluiden televisio-, radio- ja internetoikeuksia seuraavaksi kolmeksi vuodeksi lähes neljän miljardin euron edestä.
YouTuben ovat aiemmin haastaneet oikeuteen mm. Viacom, Landmark Education ja journalisti Robert Tur. Viacomin oikeusjutussa on kovimmat korvausvaatimukset, sillä Viacom halajaa miljardin dollarin korvauksia YouTubelta. YouTuben voi pelastaa Yhdysvaltojen DMCA-laki, joka voi vapauttaa YouTuben oikeudellisesta vastuusta.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 6. toukokuuta, 2007 19:29
Microsoftin Xboxista vastaavan laite- ja viihdepuolen johtaja Robbie Bach kertoi antamassaan lausunnossa yhtiön uskovan Xbox-osastonsa alkavan tuottaa voittoa ensi vuodesta lähtien.
"Tulemme tekemään Xbox-tuotenimellä rahaa ensi vuonna ensimmäisen kerran, mikä on aika jännittävää."
Microsoft kertoi viime viikolla Xbox 360 -pelikonsolin liikevaihdon 21 prosentin putoamisesta. eWeekin haastateltavana ollut Bach kertoi ensi vuonna odotettavissa olevien voittojen tulevan lähinnä peleistä, Live-palvelusta sekä oheislaitteista.
"Xbox on maailman vaikeimmin valmistettava kuluttajaelektroniikkatuote. Myös valmistuskustannukset ovat hieman korkeammat, kuin toivoisimme." kertoo Robbie Bach. Microsoft ei odotakaan tekevänsä voittoa itse pelilaitteella, mutta uskoo konsolin myynnistä aiheutuneiden häviöiden tasoittuvan lähelle nollaa ennen laitteen poistumista markkinoilta.
Bach kertoo myös Nintendon Wii-konsolin antavan paljon kovemman vastuksen, kuin Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoli.
"Mielestäni Nintendo ja Microsoft ovat vahvoilla tämän sukupolven konsoleista. Sonyn konsolilla on muutamia todellisia haasteita. Heillä on hinnoitteluongelma, kustannusongelma sekä sisältöongelma eikä heillä ole edes oikeaa verkkopalvelua.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 6. toukokuuta, 2007 18:30
Nettitelevisio Joostin odotetaan maanantaina julkaisevan yhteistyösopimuksen videosivusto Heavyn kanssa. Sopimus jatkaisi Joostin tarjonnan voimakasta kasvusuuntaa.
Heavy on newyorkilainen mediayhtiö, joka levittää omaa videotuotantoaan Heavy.com-sivustonsa kautta. Viihdesisältöön keskittyvän palvelun tarjonnassa on myös käyttäjien omaa tuotantoa. Sivusto on suosittu erityisesti miespuolisten yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa.
Joostiin Heavyn sisältöä odotetaan ainakin kolmen kanavan tarjontaa täyttämään. Heavyn edustajan mukaan kanavat olisivat Heavy Animation, Heavy Comedy and Heavy Gurls.
Aiemmin Joost on jo sopinut sisällön jakelusta mm. Viacomin, CBS:n ja Warner Musicin kanssa. Vähän aikaa sitten ilmoitettiin myös jääkiekkosarja NHL:n solmitusta sopimuksesta, joka tuo Stanley Cupin finaalit sekä vanhoja klassikkopelejä Joostin tarjontaan.
Skypen ja Kazaan luojien Janus Friisin ja Niklas Zennstromin Joost pyrkii muuttamaan nettivideoiden katselun enemmän television tapaiseen suuntaan, kuitenkaan luopumatta netin tarjoamista hyvistä puolista. Palvelun käyttö on jo kohtalaisen mukavaa, muttei kuitenkaan ongelmatonta. Palvelussa on vielä parannettavaa toimintavarmuudessa, nopeudessa ja kuvanlaadussa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6. toukokuuta, 2007 0:14
Omilla nettivideoilla tienaaminen on nyt mahdollista myös YouTubessa, kun YouTube ilmoitti hyväksyvänsä tavallisia palvelun käyttäjiä yhteistyökumppaneiksi. Valitettavasti YouTuben uusi yhteistyösopimus ei koske kaikkia YouTuben käyttäjiä, sillä toistaiseksi YouTube kelpuuttaa mukaan vain huomattavaa suosiota keränneet käyttäjät. Tällä hetkellä mukana ovat mm. Lonelygirl15, LisaNova, renetto, HappySlip, smosh ja valsartdiary.
Kyseistä päätöstä on odotettu YouTubelta jo pidemmän aikaa, sillä netissä on tällä hetkellä useita videopalveluita, jotka jakavat mainostulojaan käyttäjiensä kesken. YouTube ei ole kuitenkaan paljastanut kuinka suuren siivun käyttäjät saavat mainostuloista, joten mahdollisten tulojen vertaaminen muihin palveluihin ei onnistu.
YouTube-yhteisön suosiosta nauttivat käyttäjät keräävät huomattavasti katsojia videoilleen ja tämä seikka on kiinnostanut erityisesti mainostajia, jotka ovat myös halunneet mahdollisuuden lisätä mainoksiaan videoihin. Videoiden kaupallistuminen ei kuitenkaan tapahdu väkisin, vaan käyttäjät saavat itse päättää mihin videoihin mainokset lisätään.
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 5. toukokuuta, 2007 20:19
Etelä-Kiinassa sijaitsevassa Guangdongin maakunnassa on tapahtunut kummia. Kotien televisioista on raportoitu näkyneen hallituksen vastaisia noin 30-40 sekunnin mittaisia viestejä. Katsojien mukaan näyttöpäätteet myös pimenivät melkein kahdeksi tunniksi.
Jotkut televisioyhtiöt ovat epäilleet viestien takana olleen krakkereiden, jotka olisivat kaapanneet satelliitteja. Televisioyhtiöt kertoivatkin katsojille mahdollisista satelliittikaappauksista. Eräästä kaapeliyhtiöstä kuitenkin kerrottiin, että kyseessä olisi ollut jo korjattu satelliittiongelma.
Apple Daily -uutislehden mukaan Kiinan hallitus olisi sensuroinut satelliittihäiriöön liittyneitä uutisia pois ihmisten nähtäviltä.
Epäilty uskonnollinen Falun Gong -ryhmä kiisti osallisuutensa satelliittikaappaukseen kertoen, ettei heillä ole tarvittavaa osaamista vastaavanlaisten hyökkäysten toteuttamiseen.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. toukokuuta, 2007 19:10
Syyttäjä Håkan Roswall aikoo nostaa syytteet The Pirate Bayn ylläpitäjiä vastaan. Roswallin mukaan Pirate Bayn ylläpito on syyllistynyt erinäisiin tekijänoikeusrikkomuksiin. Syytettyjen nimiä tai syytettyjen määrää ei ole kuitenkaan kerrottu, koska tapauksen tutkimukset ovat toistaiseksi vielä kesken. Syytettyjen nimet tiedetään todennäköisesti toukokuun loppuun mennessä, sillä Roswallille on annettu aikaa syytteiden nostamiseen kesäkuun ensimmäiseen päivään asti. Aikaraja voi kuitenkin siirtyä, koska Roswallin mukaan viime keväisen ratsian tutkimukset ovat vielä kesken.
Pirate Bayn ylläpitäjiin kuuluva Tobias Andersson ei kuitenkaan ole huolestunut ja hänen mukaansa syytteet on nostettu vain sen takia, ettei viime keväinen ratsia vaikuta täysin turhalta. Andersson uskoo itse vahvasti siihen etteivät syytteet tule kestämään oikeudessa, koska itse Pirate Bayn palvelimilla oleva materiaalia ei riko tekijänoikeuksia.
Pirate Bayn ylläpito on kuitenkin varautunut mahdolliseen tappioon oikeudessa. Jos Pirate Bayn toiminta todetaan laittomaksi Ruotsissa, tullaan sivusto siirtämään muualle välittömästi. Tarkempia suunnitelmia mahdollisesta siirtymisestä toiseen valtioon ei kuitenkaan ole paljastettu.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4. toukokuuta, 2007 17:34
Ensi maanantaina julkaistavan Xbox 360:n kevätpäivityksen myötä Microsoft ottaa tarkemman rajauksen käyttöön eri markkina-alueiden välillä Xbox Live Marketplace -palvelussa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, etteivät eurooppalaiset käyttäjät voi enää käyttää yhdysvaltalaisia tai japanilaisia live-tilejä demojen ja trailereiden lataamiseen oman markkina-alueensa ulkopuolelta.
Samat rajoitukset koskevat myös yhdysvaltalaisia ja japanilaisia käyttäjiä, joten tulevaisuudessa käyttäjät joutuvat tyytymään pelkästään oman markkina-alueensa sisältöön. Päätös saattaa harmittaa monia käyttäjiä, sillä sisällön määrän suhteen eri markkina-alueet eivät ole tasaväkisiä, joten eri markkina-alueiden käyttäjät kokevat keskinäistä epätasa-arvoa. Tavallisen Xbox 360 -käyttäjän arkeen uudistuksella ei ole vaikutusta.
Microsoftin mukaan suurimmat ongelmat liittyvät tekijänoikeuksiin, jotka saattavat kieltää tuotteen jakelun esim. Yhdysvaltojen ulkopuolella. Toinen suuri ongelma on paikallinen lainsäädäntö, joka vaikeuttaa tilannetta mm. Saksassa, jossa peli voi sisältönsä takia kaivata erillisen hyväksynnän myyntiä ja levitystä varten. Koska palvelun sisältöä levittää Microsoft oman palvelunsa kautta, on se myös vastuussa toiminnan laillisuudesta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4. toukokuuta, 2007 11:10
Digitan tekninen johtaja Kari Risberg pitää mahdollisena, että maanpäälliset teräväpiirtolähetykset voidaan aloittaa Suomessa jo vuonna 2010. Tällöin ei kuitenkaan tulla käyttämään nykyisiä standardeja, vaan DVB-T:n tilalle tulee DVB-T2 ja MPEG-2:n korvaa MPEG-4.
HDTV-lähetykset eivät täten näy nykyisillä digibokseilla, sillä DVB-T2-standardi on tällä hetkellä vasta kehitteillä, joten toistaiseksi sitä tukevia laitteita ei ole juuri markkinoilla. DVB-T2-standardin pitäisi valmistua vuoden 2009 alussa, jonka jälkeen laitteita ilmaantuu enemmän markkinoille. "Kestää aikansa ennen kuin päätelaitteita tulee markkinoille. Ne ovat alussa normaaliin tapaan kalliita, mutta hinta putoaa nopeasti kun toimitusmäärät kasvavat" sanoo Risberg.
Uusilla digibokseilla voi seurata myös vanhoja ohjelmia, joten olemassa oleviin kanavanippuihin ei tarvitse koskea, eikä kuluttajan tarvitse hankkia toista digiboksia "normaaleille" ohjelmille. HDTV-lähetykset keskitetään omaan kanavanippuun, jonne mahtuu korkeintaan viisi HDTV-kanavaa.
Myös olemassa olevat kanavaniput voisi muuntaa uuden standardin mukaiseksi, mutta tämä vaatisi sitä, että kuluttajat hankkisivat uudet digiboksit. TV-yhtiöille muutos toisi säästöjä, sillä TV-yhtiöt eivät maksa kiinteä maksua kanaviensa lähettämisestä, vaan maksu määräytyy käytetyn tiedonsiirtokapasiteetin mukaan, joten uudemman tekniikan avulla säästettävä tiedonsiirtokapasiteetti pienentäisi lähetyskuluja.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3. toukokuuta, 2007 22:49
Yhdysvaltalaiset nettiradiot ovat saanee pienen hengähdystauon uudessa tekijänoikeuskorvauksia koskevassa päätöksessä, kun korvauksista päättävä Copyright Royalty Board (CRB) päätti siirtää päätöksen voimaantuloa kahdella kuukaudella.
Uusi takaraja on nyt heinäkuun 15. päivä ja useille tahoille päätös oli todellinen ilouutinen. Ilman takarajan siirtymistä olisi usean yhdysvaltalaisen nettiradion toiminta todennäköisesti loppunut 15. päivä tätä kuuta.
Hengähdystauko auttaa erityisesti Internet Radio Equality Act -esityksen kannattajia, sillä kahden kuukauden lisäaika helpottaa esityksen lobbausta ja kannatuksen nostamista. Savenetradio-ryhmä aikookin jatkaa aktiivisesti kongressin jäsenten ja heidän avustajiensa sivistämistä asian suhteen.
Uusi pidennetty aikaraja ei todennäköisesti miellytä SoundExchangea, sillä maksujen siirtymisen lisäksi korvaussummat saattavat laskea, koska Internet Radio Equality Act -esityksen tapaiset muutokset saattavat laskea korvaussummia huomattavasti.
SoundExchangen esittämät tekijänoikeuskorvaukset herättivät ensimmäisen kerran huomiota maaliskuun alussa, kun CRB hyväksyi ne maksumalliksi. SoundExchangen esittämän maksumallin suurimmat ongelmat ovat korkeat korvaussummat, jotka pitää maksaa myös takautuvasti vuodelta 2006, jos nettiradiolla on tällöin ollut lähetyksiä. Jollain radioasemilla korvaukset olisivat suurempia kuin radioaseman koko liikevaihto, joten CRB:n päätöksen nieleminen mukisematta ei onnistunut ja nettiradiot perustivat SaveNetRadio-ryhmän, jonka tarkoituksena on saada tekijänoikeuskorvauksiin järkevämpi maksumalli ja hinnoittelu.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 3. toukokuuta, 2007 21:00
Creative on julkaissut uuden pienikokoisen ja edullisen mp3-soittimen. Uutuussoitin, Zen Stone, on epäilemättä tarkoitettu Applen iPod shufflen haastajaksi.
Zen Stonessa ei ole lainkaan näyttöä. Kappaleita voi soittaa joko normaalitoistolla tai satunnaisessa järjestyksessä. Ohjaimilla voi kuitenkin kelata kappaleita ja selata soittolistoja ja kappaleita.
Tallennuskapasiteettia soittimessa on 1 gigatavu ja painoa on 18,3 grammaa. Painossa Zen Stone häviää hieman shufflelle, joka painaa 3,3 grammaa vähemmän. Hinnaltaan Stone on kuitenkin sitäkin selkeämmin soittimista edullisempi: shufflen ohjehinta on 89 euroa, kun Zen Stonen hinta tulee olemaan noin 39,99 euroa.
Soitin on tietysti saatavina useana eri värinä. Lisävarusteena on heti tarjolla ainakin suojakotelo (eri väreissä), käsikiinnityshihna sekä avaimenperäripustin.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 3. toukokuuta, 2007 19:13
Ympäristöjärjestöt ovat arvostelleet Applea sen heikosta ympäristöpolitiikasta ja luontoa kuormittavista tuotteista. Vastauksena arvostelijoille yhtiön pääjohtaja Steve Jobs lupaa avoimessa kirjeessään yhtiön tulevaisuuden olevan vihreämpi. Greenpeacelle lupaukset eivät riitä, vaan järjestö haluaa vielä järeämpiä toimia.
Jobs kertoo kirjeessään, että Apple sitoutuu tehostamaan vanhojen tuotteidensa kierrätystä sekä vähentämään tuotannosta mahdollisimman paljon myrkyllisiä ja haitallisia aineita. Monitoroiden valmistuksessa luovutaan arsenikin käytöstä kokonaan vuoden 2008 loppuun mennessä, ja samaan päivämäärään mennessä myös PVC:n ja BFR:n käyttö lakkautetaan.
Jo tänä vuonna markkinoille luvataan ensimmäiset LED-taustavalaistut näytöt, joissa ei ole käytetty lainkaan elohopeaa. Käyttöä laajennetaan sitä mukaa, kun se on teknisesti mahdollista ja taloudellisesti kannattavaa.
Ympäristöjärjestöt ovat varovaisen tyytyväisiä Applen uuteen asennoitumiseen. "Tänään näimme jotain, mitä olemme odottaneet pitkään: sanat "'vihreämpi Apple' yhtiön etusivulla ja Steve Jobsin viestin, jossa hän sanoo: 'Tänään uudistamme toimitapaamme'", Greenpeace toteaa vastalausunnossaan.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 3. toukokuuta, 2007 18:41
Kuuntelijan mieltymysten mukaista musiikkia soittava nettiradio Pandora on jatkossa lähes ainoastaan yhdysvaltalaisten kuuntelijoiden käytettävissä. Syynä muun maailman sulkemiseen palvelun ulkopuolelle on kalliit musiikin lisensointimaksut.
Pandora on pitkään yrittänyt päästä sopimukseen musiikin lisensoinnista muuallakin kuin Yhdysvalloissa. Kattavien lisenssisopimusten tekeminen alueellisesti on ollut niin kallista ja raskasta pienelle yhtiölle, ettei kannattava liiketoiminta ole mahdollista. Levy-yhtiöiden painostuksesta palvelua ei enää tarjota kuin niissä maissa, joissa sopimus on onnistuttu saamaan aikaan.
Pandoran perustaja Tim Westergen lähetti sähköpostikirjeen kaikille Yhdysvaltojen ulkopuolella asuville. Kirjeessä hän kertoo olevansa syvästi pahoillaan palvelun rajoittumisesta. Yhdysvaltojen lisäksi Pandoran kuuntelu on mahdollista myös Iso-Britanniassa.
Pandora on periaatteessa aina ollut tarkoitettu vain yhdysvaltalaisille. Kuuntelijan asuinpaikkaa on kuitenkin tiedusteltu ainoastaan kysymällä postinumeroa, joten rajoitteen kiertäminen on ollut helppoa. Jatkossa käyttäjien asuinmaa tunnistetaan hänen käyttämän internetyhteyden ip-osoitteen perusteella.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3. toukokuuta, 2007 14:10
Motorolan teettämän tutkimuksen mukaan melkein joka toinen eurooppalainen laajakaistaliittymän omistaja seuraa TV-sarjoja internetin avulla. Tutkimuksessa haastateltiin 2500 laajakaistaliittymän omistaa Saksasta, Isosta-Britanniasta, Ranskasta, Italiasta ja Espanjasta.
Eniten ohjelmien seuraaminen kiinnostaa ranskalaisia, joista 59 prosenttia ilmoitti katsovansa TV-sarjoja tai niiden ennakoita internetistä. Ranskalaisten perässä tulivat italialaiset ja britit. Perää pitivät saksalaiset, joista noin 33 prosenttia seuraa TV-sarjoja internetin avulla. Yhteensä 45 prosenttia tutkimukseen vastanneista ilmoitti seuraavansa ohjelmia internetin avulla.
Tavallisen TV:n käyttötarkoitukset ovat myös monipuolistuneet ja keskimäärin tavallisen TV:n kyljessä on kiinni kolme eri laitetta. Tarkempia tietoja DVD-soittimien, pelikonsoleiden ja digiboksien osuuksista ei kuitenkaan kerrottu. TV:stä halutaan tehdä myös tulevaisuuden mediakeskus, sillä 45 prosenttia vastaajista uskoi että vuonna 2012 käyttäjät voivat tehdä videopuheluita televisionsa avulla.
"Nämä tulokset osoittavat, että TV-katselijat eivät enää tyydy TV-yhtiöiden määräämiin aikatauluihin, vaan he haluavat itse päättää mitä he katsovat ja milloin ja internet tekee sen mahdolliseksi" sanoi Karl Elliott, joka vastaa Motorolan kodintekniikan markkinoinnista Euroopassa.
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 3. toukokuuta, 2007 12:35
AfterDawnin laitevertailupalvelu sai tänään uuden, kevyen sisaruksen. Olemme avanneet mobiilisivuillamme kevennetyn version laitevertailustamme, jonka avulla hintavertailu elektroniikkakaupoissa käydessä helpottuu.
Veikkaan, että moni muukin on törmännyt kaupoissa käydessään "hypertarjouksiin" ja olisi halunnut tietää, kuinka hyvä tarjous on oikeasti kyseessä. Mobiililaitteille tarkoitettu hintavertailumme näyttää samat tuotteiden hinnat, jotka löytyvät "isosta" laitevertailustammekin, mutta näppärän kompaktissa koossa. Tämän lisäksi laitteista näytetään käyttäjien antamien äänten keskiarvo ja mikäli laitteesta on kirjoitettu käyttäjäarvioita, myös niiden lukeminen onnistuu. Palvelu on täysin ilmainen (luonnollisesti datayhteydestä pitää maksaa omalle operaattorille) ja toimii kaikissa vähänkin moderneissa kännyköissä (palvelu vaatii puhelimelta XHTML-tuen).
Kevennetty hintavertailumme löytyy osoitteesta
wap.afterdawn.com/laitehaku.cfm
Tai vaihtoehtoisesti suoraan mobiilisivujemme wap.afterdawn.com kautta, valitsemalla etusivulta linkin "Suomeksi" ja sieltä "Hintavertailu"-linkin.
Kuten tavallista, palaute ja kehitysideat ovat erittäin tervetulleita.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. toukokuuta, 2007 11:02
Blu-ray- ja HD DVD -elokuvissa käytettävän AACS-kopiointisuojauksen kehityksestä ja lisensoinnista vastaava AACS LA on ottanut järeät aseet käyttöön puolustaessaan AACS-kopiointisuojauksensa koskemattomuutta. Uusimpana tekona on DMCA-lakiin perustuvat vaatimukset, joiden tarkoituksena on poistaa heksadesimaalinen numerosarja 09 F9 11 02 9D 74 E3 5B D8 41 56 C5 63 56 88 C0 kokonaan internetistä.
Kyseistä numerosarjaa voi tällä hetkellä käyttää mm. HD DVD -elokuvien kopiointisuojauksen kiertämiseen, sillä samaa avainta käytettiin vielä muutama viikko sitten jokaisessa HD DVD -elokuvassa ns. yleisavaimena, jonka avulla elokuvaa varmuuskopioidessa ei tarvitse taistella levyn oman salausavaimen tai toisto-ohjelmakohtaisen salausavaimen kanssa.
Numerosarja paljastui helmikuussa, kun Doom9-foorumin käyttäjät onnistuivat löytämään kyseisen avaimen. Tämän jälkeen avain levisi hiljakseen internetin eri sivustoilla, kunnes AACS LA päätti puuttua peliin.
Pelkkä numerosarja ei kuitenkaan sellaisenaan kelpaa AACS-kopiointisuojauksen kiertämiseen, joten numerosarjan avuksi tarvitaan ohjelma, joka osaa numerosarjan avulla purkaa suojauksen. AACS LA:n harmiksi AACS LA on itse julkaissut AACS:n tekniset tiedot avoimesti, joten suojauksen purkamiseen kykeneviä ohjelmia on useita.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 1. toukokuuta, 2007 20:57
Sony julkaisi viime viikolla PlayStation Eye -kameran PlayStation 3 -pelikonsolille ja tällä viikolla on vuorossa PSP, jonka uusi kamera tunnetaan Go!Cam -nimellä.
1,3 megapikselin kamerassa on mukana myös mikrofoni ja valokuvien ottamisen lisäksi sen avulla voi tallentaa myös liikkuvaa kuvaa. Kameran linssi kääntyy 180 astetta, joten käyttäjä voi hieman vaikuttaa kuvausasentoon vaikka kamera kiinnitetäänkin PSP:hen ruuvilla. Tarvittavan sähkön ja dataliikenteen takia kamera ottaa PSP:n USB-portin käyttöönsä, joten jos PSP:n haluaa kiinnittää tietokoneeseen esim. kuvien siirtämistä varten täytyy kamera aluksi irrottaa PSP:stä. Sonyn mukaan 4 gigatavun muistikortille mahtuu noin kaksi ja puoli tuntia videota tai noin 40 000 kuvaa.
Kameran mukana tulee PSP:lle Go!Edit-ohjelma, jolla kuvien ja videoiden muokkaaminen onnistuu ilman tietokoneen apua. Go!Edit mahdollistaa myös kuvien ja videoiden lähettämisen internetiin PSP:n muistikortilta, mutta Sony ei ole vielä paljastanut mitä video- ja kuvapalveluita ohjelma tukee.
Kamera tulee myyntiin Euroopassa toukokuun 15. päivä ja sen suositushinta on noin 50 euroa. Kameran käyttäminen vaatii, että PSP:ssä on vähintään 3.0-version firmware tai uudempi.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 1. toukokuuta, 2007 19:12
Internet-TV:n uranuurtajaksi uumoiltu Joost on päässyt askeleen lähemmäksi suuria yleisömääriä, kun ohjelman suljettu beta-testaus loppui ja kaikille avoin TV:n katselu alkoi tänään. Joostin käyttämiseen tarvitaan edelleen kutsu joltain toiselta Joostin käyttäjältä, mutta kutsujen määrää ei ole enää rajoitettu, vaan kuka tahansa voi kutsua kenet tahansa.
Uusien tuttujen kutsuminen mukaan Joostiin onnistuu Joostin My Joost -valinnan takaa löytyvällä Invite Friends -vimpaimella.
Tämän lisäksi Joost sai jälleen lisää sisältöä, kun yhteistyökumppaneiksi ilmoittautuivat Turner Broadcasting System, National Hockey League (NHL), Sports Illustrated, Hasbro ja Sony Pictures Entertainment.
Turnerin ohjelmat ilmaantuvat palveluun vielä tämän viikon aikana ja niihin kuuluvat mm. Robot Chicken ja Aqua Teen Hunger Force. Muiden yhteistyökumppaneiden ohjelman ilmaantuvat Joostiin seuraavien kuukausien aikana ja Sony tulee tarjoamaan klassikkosarjoja kuten Starsky & Hutch ja Charlie's Angels (Charlien enkelit). Hasbron tarjonta tulee myös koostumaan klassikkosarjoista, joista esimerkkeinä ovat Transformers ja G.I. Joe.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 1. toukokuuta, 2007 8:19
Sling Media on viimein julkaissut SlingPlayeristä myös Applen Maceille räätälöidyn version. Ohjelman avulla Slingboxin välittämää materiaalia voi nyt katsella myös Macintosheilla missä vain ja milloin vain.
Slingbox on laite, joka kaappaa televisiosignaalin ja siirtää sen katseltavaksi minne tahansa, missä on tarpeeksi nopea Internet-yhteys. Ohjelmavirran katseleminen vaatii Sling Median oman soittimen, SlingPlayerin, käyttöä. Ohjelma on ilmainen, mutta Slingbox ei.
SlingPlayerin Mac-version piti olla valmis jo vuosi sitten, mutta ohjelma antoi odottaa itseään aina tähän asti. Syy vaikuttaa olleen Slingmedian halu panostaa ohjelman laatuun, sillä Mac-versio on tehty Applen Human Interface -käyttöliittymän suunnitteluohjeiden mukaisesti.
Maceille tyypillisen selkeän käyttöliittymän lisäksi myös ohjelman ominaisuudet on hiottu kuntoon: televisiosignaalin lisäksi SlingPlayerillä voi katsella DVR-nauhoituksia ja DVD:eitä. Myös Applen lisälaitteet ovat tuettuina, joten Front Row, AppleTV, ja Universal Dockiin tai iPod Hi-Fiin kytketty iPod voivat nekin toimia ohjelmalähteinä.