Uutiset (2 / 2007)
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 28.2.2007 22:16
Blu-rayn sekä HD DVD:n kanssa teräväpiirtomarkkinoille kilpailemaan noussut HD VMD -formaatti saa uutta tuulta siipiensä alle. Formaatin kehittäjä ja soitinvalmistaja New Medium Enterprises (NME) on saanut USA:ssa ensimmäisen markkinointikanavan soittimilleen yhdysvaltalaisesta PC Rush -ketjusta.
HD VMD (Versatile Multilayer Disc) -soittimia tulee saataville kaksi eri mallia. HD VMD Media Player Duo sekä HD VMD Media Player Quattro. Ensimmäisen mallin myyntihinta tulee olemaan 199 dollaria ja jälkimmäisen 249 dollaria. Soittimet ovat tulossa saataville toisella vuosineljänneksellä ja ne kykenevät toistamaan teräväpiirtosisältöä sekä tavallisia CD- ja DVD-levyjä.
VMD-formaatti perustuu punaiseen laser-valoon ja tukee jopa kahdeksankerroksisia levyjä. Tulossa olevat myyntilevyt ovat kuitenkin joko kaksi- tai nelikerroksisia. Tallennustilaa on noin viisi gigatavua kerrosta kohden. Pienempi tallennuskapasiteetti verrattuna muihin formaatteihin ei kuitenkaan tarkoita suoraan huonompaa kuvanlaatua, vaan se riippuukin enemmän käytetyn pakkausalgoritmin tehokkuudesta.
VMD-levyjen on tarkoitus levitä ympäri maailmaa, jopa tänne Pohjoismaihin asti. Ajankohdaksi Eurooppaan saapumiselle valmistajan kotisivuilla ilmoitetaan toukokuu, mutta on sitä ennenkin tyhjiä lupailtu teräväpiirtomarkkinoilla. Se on myös miettimisen arvoinen asia, että mahtuuko markkinoille enää kolmatta formaattia, vaikka se olisikin hieman muita edullisempi.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 28.2.2007 20:26
Piraattilevykauppa käy vieläkin kuumana, näköjään ainakin Väli-Amerikassa.
Guatemalassa on takavarikoitu yli miljoona väärennettyä ääni- ja elokuvatallennetta. Takavarikko tapahtui maan pääkaupungin, Guatemalan keskustassa 9.2. 560 poliisin voimin. Pidätyksessä saatiin saaliiksi myös 45 polttavaa asemaa, ääni- ja televisiolaitteistoja sekä tuhansia väärennettyjä levyjen kansilehtisiä. Poliisien ratsiaan kuului 80 myyntipistettä pahamaineisella 'Avenida 6' -torilla.
"Onnittelemme Guatemalan poliisia hyvin hoidetusta työstä, ja toivomme pystyvämme tekemään samanlaisia operaatioita tulevaisuudessakin", sanoo Raul Vazquez, IFPI:n Latinalaisen Amerikan toimiston päällikkö.
Lähteet:
IFPI
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 28.2.2007 18:33
Digimarc ilmoitti helmikuun alussa saaneensa hyväksytettyä patentin, josta voisi olla apua YouTuben ja MySpacen kaltaisille tekijänoikeuden alaista materiaalia levittäville sivustoille. Ratkaisu käyttää hyväksi eri mediatyyppeihin upotettavaa vesileimaa, jonka avulla tiedostojen etenemistä Internetissä voidaan seurata. Patentin hyväksyntä kesti varsin kauan, sillä alkuperäinen hakemus jätettiin jo lokakuussa 1998.
Digimarcin patentti, nimeltään "Menetelmä kuva-, video- ja/tai audiotiedostojen levityksen tarkkailuun Internetissä", kuvailee ratkaisun, jolla voidaan tarkkailla julkisten Internet-sivustojen mediasisällön tekijänoikeuksia ja raportoida tiedostojen leviämisestä tekijänoikeuksien haltijoille. Tunnistaminen perustuu tarkkailtavaan materiaaliin upotettavaan vesileimaan.
Digimarcin ehdottama järjestelmä siis kävisi läpi eri sivustojen, kuten esimerkiksi YouTuben, sisältöä. Kun järjestelmä tunnistaa joukosta tarkkailtavaksi listatun videopätkän, ilmoittaa se havainnostaan oikeuksien haltijalle.
Yhtiön mielestä ehdotettu järjestelmä sopisi mainiosti ratkaisemaan tekijänoikeuksien tarkkailussa ilmenneet ongelmat sivustoilla, joille käyttäjät voivat ladata itse omaa sisältöään. Useinhan lataaja ei olekaan oikeuksien omistaja.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 28.2.2007 15:16
Nelosen uusi valtakunnallinen ja (ilahduttavasti nykysuuntauksesta poiketen) mainosrahoitteinen digikanava JIM aloitti lähetyksensä tämän viikon maanantaina 26.2.2007. Miehistä yleisöä tavoitteleva kanavauutuus keräsi ruudun ääreen illan mittaan yhteensä 503 000 katsojaa, mikä Nelosen mukaan ylitti kaikki tavoitteet.
Kanava starttasi lähetyksensä ilman sen suurempia fanfaareja, ja kanavatunnuksen ja muutaman mainoksen jälkeen avausohjelma Pakko katsoa alkoi pyöriä. Katsojia avaus keräsi 83 000 silmäparia ja saman ohjelman klo 20.30 lähetetty jakso 80 000.
Viikon ensimmäinen dokumentti, JIM D Rikos: Vauva myytävänä, sai 79 000 tiedonjanoista katsojaa avaamaan television. Äijämäisyyttä lisäävä amerikkalainen draamasarja Brotherhood taas keräsi 38 000 katsojaa. Illan päättänyttä Penn & Teller seurasi vielä 32 000 katsojaa.
JIM:in kanavapäällikkö Elina Pentinsaari on erittäin tyytyväinen kanavan aloitukseen ja starttipäivän katsojalukuihin: "Olemme iloisia, kuinka hyvin katsojat löysivät uuden JIM-kanavamme jo heti ensimmäisenä iltana. Tällaisiin lukuihin ei moni suomalainen kanava pääse kuin vasta vuosien päästä."
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 28.2.2007 14:22
Noin viikko sitten uutisoimme PlayStation 3:n Euroopan version yhteensopivuusongelmista vanhojen PS2-pelien kanssa. Euroopassa maaliskuun 23. päivänä myyntiin tulevasta uutuuskonsolista on poistettu piirit, joilla vanhojen pelien taaksepäin yhteensopivuus oli toteutettu. PlayStation 2 -konsolin pelien yhteensopivuus onkin toteutettu täysin ohjelmallisesti. Nyt Sonylta on saatu viimeinkin vastauksia yhteensopivuusongelmista heränneeseen kohuun.
"Olemme määrittämässä yhteensopivien tuotteiden lukumäärää, ja jatkammekin tätä edelleen. On kuitenkin mahdotonta tarjota tarkkaa listaa yhteensopivista peleistä tässä vaiheessa, mutta lähempänä julkaisupäivämäärää kuluttajilla on mahdollisuus tarkistaa mitkä pelit ovat yhteensopivia ja mitkä eivät.", kertoi Sonyn Euroopan edustaja.
Keskustelua on ollut myös Euroopassa julkaistavan konsolin huonommuudesta verrattuna muualla julkaistuihin malleihin. Tähän Sonyn edustaja toteaa vain Euroopan julkaisun olevan kaikin puolin yhtä tehokas kuin Pohjois-Amerikan ja Japaninkin julkaisut.
Oikean yhteensopivuuden määrän ja laadun näkeekin vasta ensimmäisten konsolien saapuessa markkinoille. Sony ei kuitenkaan lupaa keskittävänsä paljoa resurssejaan yhteensopivuusongelmiin, vaan aikoo pitää pääpainon uusien pelien ja viihdeominaisuuksien kehittämisessä. Firmware-päivityksiä tullaan kuitenkin julkaisemaan ja yhteensopivien pelien listaa kasvattamaan.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28.2.2007 14:02
Helsingin hovioikeus määräsi tekijänoikeusjärjestö Gramexin palauttamaan hotelleille ja ravintoloille perusteettomasti perittyjä tekijänoikeusmaksuja yhteensä 160 000 euron edestä. Kiista koski radion ja TV:n välillisestä käytöstä perittyjä maksuja vuosien 1991 ja 1995 välisenä aikana. Välillisellä käytöllä tarkoitetaan TV- tai radio-ohjelman yhteydessä tulevan musiikin esittämistä yleisötiloissa.
Hovioikeus päätyi samaan ratkaisuun kuin käräjäoikeus vuonna 2005. Ratkaisua kiistaan haettiin jo vuonna 1995 välimiesoikeudessa, joka määräsi ravintolat maksamaan tekijänoikeusmaksut Gramexille. Välimiesoikeuden päätöksen perusteella osapuolet tekivät asiasta kirjallisia sopimuksia, joista osaan liitettiin ehto, jonka mukaan Gramex palauttaa korvaukset mikäli asiaan saadaan toisensuuntainen tuomio tulevaisuudessa. Välimiesoikeuden ratkaisun kumoava tuomio tuli myöhemmin korkeimmasta oikeudesta. Korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen Gramex palautti maksut niille ravintoloille, joiden sopimuksissa ehto oli mainittu, mutta muille ravintoloille ei.
Ravintola- ja hotelliyhtiöt eivät kuitenkaan olleet tilanteeseen tyytyväisiä vaan nostivat maksujen palautuksesta kanteen. Helsingin käräjäoikeus määräsi 04.11.2005 Gramexin palauttamaan tekijänoikeusmaksuja kymmenien tuhansien eurojen arvosta. Helsingin käräjäoikeus katsoi, ettei radion soittaminen ravintolassa vielä tuolloin kuulunut Gramex-maksun piiriin vaikka se myöhemmin siihen lisättiinkin. Heti käräjäoikeuden julkistettua ratkaisunsa, Gramex ilmoitti vievänsä asian hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut tuomiota, joten nyt odotetaan sitä koettaako Gramex viedä tapausta korkeimpaan oikeuteen.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 28.2.2007 12:27
Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolille ei tunnetusti ole ollut vielä saatavilla muita kuin pelien varmuuskopioiden pelaamisen mahdollistavia DVD-aseman firmware-päivityksiä. Tämä voi kuitenkin muuttua, koska konsolista on tiettävästi löytynyt uusi haavoittuvuus, joka mahdollistaisi homebrew-ohjelmien ajamisen.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että haavoittuvuuden ansiosta konsolilla olisi mahdollista käyttää kolmannen osapuolen ohjelmia. Ensimmäisen Xboxin ostajathan ovat saaneet pienellä vaivalla konsolistaan kodin viihdekeskuksen, jopa edes avaamatta koko laitetta. Erinomaista olisikin, jos Xbox 360:n käyttäjätkin pääsisivät nauttimaan näistä ominaisuuksista.
Haavoittuvuutta pystyy Engadgetin mukaan hyödyntämään kerneleissä 4532 ja 4548. Microsoft on kuitenkin myös ollut varpaillaan haavoittuvuuden suhteen, ja se onkin paikattu uusimmassa 4552:ssa. Tämä taas vaikeuttaa asiaa, koska 4552:n palautus vanhoihin versioihin ei enää onnistukaan, ainakaan tällä hetkellä. Uusin päivitys on julkaistu 9.1.2007, joten ainakin suurin osa Xbox Liven käyttäjistä on jo saanut päivityksen konsoleihinsa.
Vaikka juuri tätä haavoittovuutta ei päästäisikään hyödyntämään vielä täysimittaisesti, tuo se kuitenkin jotain toivoa tällekin rintamalle.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28.2.2007 10:47
YouTube on onnistunut haalimaan lisää yhteistyökumppaneita videopalvelulleen. Ensimmäinen uusista yhteistyökumppaneista on Wind-up Records levy-yhtiö, jolta tulee palveluun lähes kaikki musiikkivideot mitä levy-yhtiön artistit/yhtyeet ovat tehneet. Näihin artisteihin/yhtyeisiin kuuluvat mm. Evanescence, Seether ja Scott Stapp, joka tunnetaan paremmin Creed-yhtyeen laulajana. Musiikkivideoiden ohella YouTuben käyttäjät voivat käyttää muutamaa levy-yhtiön tarjoamaa kappaletta omien videoidensa taustamusiikkina.
Toinen uusi yhteistyökumppani on National Basketball Association (NBA). NBA tuo palveluun tietenkin koripalloaiheista materiaalia kuten koosteita otteluista ja pelaajien haastatteluita. Tämän lisäksi käyttäjät voivat lähettää omia koripalloon liittyviä videoita YouTubeen ja muut käyttäjät voivat sitten arvostella näitä videoita. Parhaat videot jokaiselta viikolta leikataan koosteeksi, jota esitetään sitten televisiossa. Käyttäjät voivat myös lähettää omia NBA-videoita palveluun, mutta NBA voi halutessaan poistaa näitä videoita YouTubesta, jos ne eivät sen mielestä kuulu sinne.
Molemmat yhteistyökumppanit saavat osan YouTuben tienaamista mainostuloista, joita kyseisten tahojen videot keräävät. Tarkkoja summia tai prosenttilukuja ei kuitenkaan ole kerrottu, joten vieläkään ei ole tarkempaa tietoa siitä kuinka kannattavaa taloudellisesti yhteistyö YouTuben kanssa on. YouTuben neuvottelut eri yhteistyökumppaneiden kanssa eivät ole menneet viime aikoina kovin onnistuneesti sillä isoista nimistä sekä CBS että Viacom jättivät sopimukset tekemättä. Tämän lisäksi Viacom aloittaa sisältönsä tarjoamisen kilpailevassa Joost-videopalvelussa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 27.2.2007 18:34
Nintendon Wii-pelikonsolille on julkaistu jo joitakin mod-piirejä. Näistä viimeisimpinä jo uutisoidut Wiinja- ja CycloWiz-piirit, jotka mahdollistavat varmuuskopioiden pelaamisen konsolissa. Jokin aika sitten uutiskynnyksen ylittänyt WiiXT-piiri kuitenkin lupaa jotain, mitä muut piirit eivät. Mahdollisuuden toistaa DVD-elokuvia.
WiiXT:n speksit kuulostavat lähes liian hyviltä ollakseen totta. Mod-piirin kotisivulla onkin lueteltu tarjolla olevat toiminnot, jotka näkyvät myös viereisessä kuvassa. Perusominaisuuksiin kuuluvat siis mahdollisuus pelata Wiin omia varmuuskopiopelejä, GameCuben varmuuskopiopelejä sekä katsella DVD-elokuvia. Homebrew-ohjelmienkin ajamisen luvataan onnistuvan. Mod-piirin pystyy myös valmistajan mukaan päivittämään DVD:ltä, SD-kortilta tai USB-donglen avulla. Piirin hinnaksi on kaavailtu 64,95 dollaria kaikkine tykötarpeineen, mutta nähtäväksi jää, milloin WiiXT tulee oikeasti saataville. Tai tuleeko ollenkaan. Näin siksi, koska on pyörinyt myös huhuja siitä, että onko koko piiri huijausta vaiko totta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 27.2.2007 13:33
Sonyn taisteluinto ei ole vähentynyt teräväpiirtosoittimien saralla. Tästä todisteena ennen kesää markkinoille tuleva, juuri julkaistu Blu-Ray –soitin, BDP-S300. HD DVD –soittimia onkin ollut jo saatavilla jonkin aikaa, ja mikä tärkeintä, edullisemmin. Julkaistu uutuus kuitenkin kirii eroa umpeen 599 dollarin hinnallaan.
Sonyn nykyiseen teräväpiirtosoitinten lippulaivaan, BDP-S1:een verrattuna uutuuslaitteessa ei ole dramaattisia eroja. Se on kuitenkin pienempi, lähempänä tavallisten DVD-soittimien kokoluokkaa, ja se soittaa perinteisiä CD-levyjä. 599 dollarin hinta ei ole kuitenkaan mikään huippuedullinen siinä mielessä, että myös Blu-Ray –asemalla varustetun, edullisemman version Playstation 3 –konsolista, saa 499 dollarilla.
Soittimesta löytyy HDMI-liitäntä ja ulos saa 1080p-videokuvaa 24 kuvan sekuntinopeudella. Myös analoginen komponenttiliitäntä 1080i-ulostulolla löytyy. Tavallisten DVD-elokuvien skaalaus täyteen 1080p-tarkkuuteen tehdään jo soittimessa, joten vanhoistakin elokuvista saadaan kaikki irti. Tarkempia tietoja löytyy juuri ulostulleesta Sonyn lehdistötiedotteesta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 27.2.2007 12:30
Microsoft on vaihtamassa strategiaansa koskien Xbox 360 –pelikonsolia. Näin kertoi Microsoftin Peter Moore ollessaan Game Informerin haastateltavana. Syy muutokseen lienee selvä - hyvin menestynyt kilpailija, Nintendon Wii-pelikonsoli.
Kaikki toivovat varmasti suunnanmuutoksen vauhdittavan sitä, että muutkin kuin Nintendo, alkaisivat kiinnittämään enemmän huomiota konsoleidensa ja peliensä ideaan sekä myös itse pelaamisen hauskuuteen. Enää eivät vain hienonnäköiset pelit riitä, vaan kuluttajat haluavatkin pelikonsoleista enemmän sitä, minkä takia ne on hankittukin - iloa ja hupia.
”Ei ole kyse vain lapsille suunnatuista peleistä, vaan elämyksistä, joiden takaisin tuomisessa pelialustoille Nintendo onkin tehnyt rehellisesti sanottuna valtavan työn”, Moore sanoi haastattelussa. Peter Moore kertoi myös, että Microsoftin suunnitelmiin kuuluu lisätä ladattavan sisällön määrää tulevaisuudessa. Tästä esimerkkinä Xbox Live Arcade - enemmän pikkupelejä hyvällä idealla, kuin jättikokoisia multimediapläjäyspaketteja.
Mooren mukaan parempien pelielämysten tarjoamiseen suunniteltu suunnanmuutos ei välttämättä rajoitu vain peleihin. Tästä voikin vain arvailla, että onko Microsoftin aikeissa kenties julkaista uusi liikketunnistimella varustettu ohjain, vai joko jotain aivan muuta. Xbox 360 on kuitenkin ainoa kolmesta uuden sukupolven pelikonsoleista, jonka ohjauksessa ei ole hyödynnetty liiketunnistusta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 27.2.2007 07:22
Applen uuden Apple TV:n julkaisu on myöhästynyt ja helmikuun lopun julkaisu on siirtynyt maaliskuun loppupuolelle. Tieto tuli monelle yllätyksenä sillä vielä kuun puolen välin tienoilla Applen edustaja lupasi julkaisupäivän olevan helmikuun puolella vaikka ilkeät huhut kertoivat jo tuolloin laitteen myöhästymisestä. Nyt julkaisun myöhästyminen on kuitenkin myönnetty virallisesti. "Apple TV:n viimeistely kestää odotettua pidempään, joten tällä hetkellä näyttää siltä että tuotteen toimitukset asiakkaille aloitetaan maaliskuussa" sanoi Applen edustaja Lynn Fox. Fox ei antanut muita lausuntoja tai kommentteja tilanteesta, joten Apple TV:n myöhästymisen syytä ei voi kuin arvailla. Apple Storessa Apple TV:n uusi toimituspäivä on 23. maaliskuuta. Tavallisten kuluttajien kokemien viivästysten lisäksi lehdistölle tarkoitettujen testikappaleiden toimitukset myöhästyvät.
Itse Apple TV toimii linkkinä kodin television ja tietokoneiden (korkeintaan viiden) välillä. Apple TV:n avulla käyttäjät voivat katsella tietokoneille tallennettuja elokuvia ja valokuvia TV:n kautta. Myös musiikin kuuntelu onnistuu. Tietokoneilla täytyy kuitenkin olla asennettuna iTunes-ohjelma, jotta niiden mediasisällön saa näkymään Apple TV:n kautta. HDMI-liittimen avulla Apple TV on helppo kytkeä teräväpiirtotelevisioon. Laitteessa on myös komponentti ulostulo videolle ja optinen Toslink-liitäntä, joten Apple TV:n saa kiinni myös hieman vanhempaan teräväpiirtotelevisioon tai videotykkiin, josta ei löydy HDM-liitintä. Tavalliseen kuvaputkitelevisioon Apple TV:tä ei saa liitettyä, sillä laitteesta puuttuu komposiitti, S-video ja SCART liitännät. Langattoman 802.11 b/g tai 802.11n yhteyden avulla Apple TV:n voi sijoittaa muun viihde-elektroniikan joukkoon ilman ylimääräistä kaapelointia ja Apple Remote -kaukosäätimen avulla laitteen käyttö onnistuu sohvalta. Apple TV:n hinta on 299 euroa, joten hintansa ja ominaisuuksiensa puolesta laitetta ei ole tarkoitettu aivan jokaiselle.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 27.2.2007 06:16
AfterDawnin suomenkielinen toimituskunta kasvoi tällä viikolla yhdellä uudella jäsenellä, kun viime vuoden lopulla käynnistetyn rekrytointiponnistuksemme päätteeksi palkkasimme tiimiimme malagant-nickillä sisältöä sivuillemme suoltavan jäsenen.
Nyt suomenkielisessä uutistiimissämme on siis kolme jäsentä ja uskomme, että voimme kasvaneen tiimimme ansiosta tarjota jatkossa entistä laajempaa uutisointia sivustomme aihepiiriin kuuluvista aiheista. Samalla saamme myös enemmän aikaa keskittyä mm. uusien oppaiden tuottamiseen.
Olemme myös laajentamassa englanninkielisen puolen uutistiimiämme tällä viikolla nykyisestä kolmesta hengestä viiteen, joten myös "toiselle puolelle aitaa" pitäisi tulla sisällön suhteen entistä enemmän vipinää tulevina viikkoina. Sisältötiimiimme kuuluu nyt tehtyjen rekrytointien jälkeen yhteensä 11 henkilöä.
-Petteri Pyyny
AfterDawn.com
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26.2.2007 20:23
Sony on julkaissut PlayStation 3 -peliensä hinnoittelun Euroopassa. Blu-ray-levyillä julkaistavien pelien kuten Motorstorm ja Resistance: Fall of Man suositushinta on 59,99 euroa. Sonyn hinnoittelu ei päde kuin Sonyn itse julkaisemille peleille, joten muut julkaisijat voivat päättää peliensä hinnoittelun itse. Sama käytäntö on muissakin pelikonsoleissa. Fyysisten levyjen ohella pelejä voi ostaa myös PlayStation Networkin kautta. Näitä pelejä ovat mm. BlastFactor, flOw, Super Rub ja Tekken 5: Dark Resurrection ja näiden pelien hinnat vaihtelevat ainakin aluksi 2,99 ja 9,99 euron välillä.
Peleihin tulee saataville myös ostettavaa lisäsisältöä kuten uusia kappaleita SingStariin tai uusia autoja, ratoja ja pelimuotoja MotorStormiin. Uuden sisällön hinta alkaa 0,99 eurosta, mutta varsinaista hintakattoa ei ole annettu.
Maksullisen sisällön ohella PlayStation Networkista löytyy ilmaista sisältöä kuten Gran Turismo HD Concept, joten internet-yhteyden omistavat pääsevät pelaamaan konsolilla vaikka eivät konsolin hankinnan yhteydessä ostaisi pelejä erikseen.
Microsoftin Xbox 360 ja Nintendon Wii käyttävät hyvin samanlaisia hinnoittelumenetelmiä, joten ainakin tällä osa-alueella konsolit ovat hyvin tasaveroisia, eikä pelaajan tarvitse hylätä konsoliaan liian kalliiden pelien takia. Kaikille konsoleille löytyy myös yksinkertaisempia ja edullisempia pelejä laitteiden verkkopalveluista, jos täysihintaiset uutuudet eivät kiinnosta. Kaikki konsolit tukevat myös aikaisempien versioidensa pelejä, joten edullista ja laadukasta sisältö löytyy jo nyt markkinoilta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 26.2.2007 19:12
NY Timesin mukaan Google työstää Dow Jonesin, Sony BMG:n, Conde Nastin ja muiden suurten sisällöntuottajien kanssa ratkaisua, joka toisi tuottajien videomateriaalin muille verkkosivuille. Videot pyörisivät Googlen mainoslaatikoissa sivustoilla, joilla on jotain yhteistä videoiden kanssa. Mainokset toistettaisiin joko videon aikana tai sen jälkeen.
Kertyneet ansiot jaetaan Googlen, videon tarjoajan sekä sivuston kesken, NY Times kertoo. Google ei ole ainoa tekijä, joka pyrkii näille markkinoille, sillä esimerkiksi NBC Universal suunnittelee vastaa ratkaisua. Googlen osaamisen sekä yhtiön Adsense-mainostuksen valtaisan suosion huomioon ottaen vaikuttaa hakujätillä kuitenkin olevan pieni etulyöntiasema.
Lähde:
Reuters
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 26.2.2007 19:08
Applen markkinoille tulossa oleva älypuhelin, iPhone, on tuoreimman tutkimuksen mukaan liian kallis amerikkalaisille kuluttajille. Kesäkuussa Yhdysvaltojen markkinoille tulevan neljän gigatavun tallennustilalla varustetun mallin ohjehinta on 499 dollaria. 8-gigainen kustantaa puolestaan huimat 599 dollaria.
Yhdysvaltalaisen tutkimusfirman, Competen, teettämä tutkimus käsitti 379 amerikkalaista. Vaikka luku ei ole suuri, antavat tulokset varmasti huomionarvoista palautetta tutkitusta asiasta. 26 prosenttia haastatelluista kertoivat luultavasti hankkivansa iPhonen, tosin heistä vain yksi prosentti sanoi olevansa valmis maksamaan 500 dollaria tästä tulevasta uutuusälypuhelimesta. 42 prosenttia todennäköisistä ostajista kertoivat, että olisivat valmiita maksamaan puhelimesta jotain 200 ja 299 dollarin väliltä.
iPhone tulee olemaan saatavilla Yhdysvalloissa vain ja ainoastaan AT&T:n omistaman Cingular Wireless LLC:n kautta. Ihmisistä, jotka harkitsivat laitteen hankkimista, jopa 60 prosenttia kertoi tarvittaessa olevansa valmiita vaihtamaan palveluntarjoajaansa saadakseen iPhonen käsiinsä.
Lähteet:
wireless.itworld.com
Digitoday.fi
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 26.2.2007 18:05
EMI, yksi maailman neljästä suuresta levy-yhtiöstä, on luopumassa ainakin toistaiseksi aikeista tarjota digitaalista musiikkia myyntiin ilman DRM-suojausten rasitteita. Syynä mielen muuttumiseen vaikuttaa olevan raha: musiikkijätti ei ole neuvotteluissaan levittäjien kanssa päässyt yksimielisyyteen "DRM-vapauden hinnasta".
Bloombergin saamien tietojen mukaan EMI vaati musiikkikaupoilta kappalekohtaista ennakkomaksua kompensoimaan riskiä, joka suojaamattoman musiikin myynnistä yhtiölle aiheutuu. Yksikään musiikkikauppa ei kuitenkaan katsonut vaaditun summan olevan järkevä, eikä EMI hyväksynyt musiikkikauppiaiden tingittyä tarjousta. Neuvottelut ovat siis toistaiseksi keskeytyneet.
EMI:n puheet DRM-suojaamattoman musiikin myynnin riskeistä ovat mielenkiintoisia. Digitaalisten musiikkikauppojen keskuudessa on koko ajan voimistuva usko siihen, että DRM-suojaamattoman musiikin myynti kasvattaisi musiikin myyntiä, sillä musiikki olisi kuunneltavissa eri laitteissa. Lisäksi suojaamatonta musiikkia saa jo esimerkiksi CD-levyiltä, vertaisverkoista tai kömpelöt DRM-suojaukset kiertämällä niin helposti, ettei DRM-suojaukset enää vähennä luvatta levityksessä olevan musiikin määrää.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Lauri "malagant" Jämsä @ 26.2.2007 14:47
Flash-kiintolevyt ovat pikkuhiljaa tulossa kilpailemaan perinteisten kiintolevyjen rinnalle erityisesti kannettavien tietokoneiden markkinoilla. Myös huhut siitä, että Apple korvaisi iPod-soittimiensa kiintolevyt flash-tekniikkaa hyödyntävillä vielä tämän vuoden puolella, vauhdittaa varmasti myös osaltaan hintojen laskua ja nopeuttaa isojen flash-levyjen kuluttajamarkkinoille saapumista.
Flash-tekniikan käyttäminen vähentää kannettavien laitteiden rikkoontumisriskiä oleellisesti, koska levyt eivät sisällä liikkuvia osia perinteisten kiintolevyjen tapaan. Varsinkin kiintolevylliset MP3-soittimet sekä kannettavat tietokoneet hyötyvät tekniikasta juurikin varmatoimisuuden osalta, mutta myös pienemmän virrankulutuksen takia.
Adtron on esitellyt 2,5 tuuman flash-levyjä muutamassa eri kokoluokassa. Uusina tulokkaina valikoimassa ovat 32Gt-, 96Gt- sekä 160Gt-versiot. Nopeudessa ei ole myöskään tingitty ja flash-asemille luvataankin lukunopeudeksi 65Mt/s sekä kirjoitusnopeudeksi huimat 55Mt/s. Perinteisiin kiintolevyihin verrattaessa, varsinkin pienempiin kannettavissa tietokoneissa käytettäviin 2,5 tuuman versioihin, ei luvatuissa luku- ja kirjoitusnopeuksissa ole ollenkaan valittamisen aihetta. 55Mt/s kirjoitusnopeus selättääkin suurimman osan nykykiintolevyistä leikittä.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26.2.2007 11:17
Suomessa teräväpiirtolähetykset ovat vielä harvinaisia, sillä niitä voi katsella vain rajoitetusti kaapeliverkon tai satelliitin kautta. Teräväpiirtotelevisioita on Suomessa jo kohtuullisen monessa kotitaloudessa, mutta niiden tärkein ominaisuus eli tarkempi kuva jää hyödyntämättä. HD DVD ja Blu-ray -soittimet ovat toistaiseksi harvinaisia, joten HDTV:n hyödyntäminen vaatii käytännössä Welhon HDTV-palvelun hankkimista, uuden sukupolven pelikonsolia tai tietokonetta.
Teräväpiirtolähetyksiä ovat monet toivoneet myös Suomessa lisää, mutta tällä hetkellä tilanne vaikuttaa heikolta. Canal Digital olisi halunnut välittää Sapporon MM-kisojen ohjelmaa teräväpiirtolähetyksinä myös Suomessa, mutta Yle ei ollut kiinnostunut asiasta. Canal Digital olisi välittänyt lähetyksiä satelliitin kautta samalla tavalla kuin se tekee Ruotsissa SVT:lle, jonka SVT HD -satelliittikanavan kautta näkyy päivittäin kaksi-kolme tuntia teräväpiirtolähetyksiä 720p resoluutiolla.
MM-kisojen aamulähetyksen ja iltakoosteen välillä on täyteohjelmaa, jossa kerrotaan muun muassa television kehityksestä Ruotsissa, tulevista HD-lähetyksistä ja verrataan tavallista televisiokuvaa teräväpiirtokuvaan. Yle on kuitenkin panostanut Sapporon MM-kisojen ohjelmaan internetin puolella, jossa onnistuu sekä kisojen seuraaminen suorana että koosteiden katselu suomalaisten urheilijoiden suorituksista.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 25.2.2007 20:20
Doom9-foorumin jäsenet ovat jälleen löytäneet uuden aukon AACS-salauksesta, jota käytetään HD DVD ja Blu-Ray -elokuvien kopiointisuojauksena. ATARI Vampire -nimimerkin taakse kätkeytyvä henkilö julkaisi eilen yhden WinDVD 8 -ohjelman salausavaimista, jonka avulla salauksen voi purkaa kaikista elokuvista, jotka toistuvat WinDVD 8 -ohjelmalla.
Uudesta avaimesta ei ainakaan toistaiseksi ole mitään erikoista hyötyä sillä aiemmin löydetty ns. processing key pystyy purkamaan nämä samat elokuvat. Käytännössä löytö pakottaa kuitenkin InterVideon julkaisemaan uuden version WinDVD 8 -ohjelmasta, sillä nyt löydetyn avaimen käyttäminen uusilla Blu-ray ja HD DVD -elokuvilla tullaan estämään. Todennäköisesti uusi versio WinDVD:stä on ollut kehityksen alla siitä lähtien kun ensimmäiset elokuvakohtaiset AACS-salausavaimet julkaistiin, mutta löydön avulla InterVideo pystyy paikkaamaan ainakin yhden tunnetun tietoturva-aukon ohjelmastaan. CyberLinkin PowerDVD -ohjelma on myös todennäköisesti altis samanlaiselle hyökkäykselle, jossa mediasoittimen käyttämä AACS-salausavain etsitään soittimen käyttämästä muistista.
AACS LA ei ole ainakaan toistaiseksi ilmoittanut mistään toimenpiteistä nykyisen tilanteen korjaamiseksi vaikka ensimmäiset keinot AACS-salauksen kiertämiseen julkaistiin yli kuukausi sitten.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 25.2.2007 13:25
BitTorrentin uusi BitTorrent Entertainment Network aukeaa huomenna yli 5 000:n tuotteen voimin. Valikoimista löytyy elokuvia, TV-sarjoja, pelejä ja musiikkivideoita. Suurin valikoima löytyy elokuvista, joita tulee vuokrattavaksi yli 3 000 eri nimikettä. Twentieth Century Foxin, Paramountin, Warner Brothersin ja Metro-Goldwyn-Mayerin tarjonnan lisäksi palvelusta pitäisi löytyä myös tuntemattomampien studioiden tuotoksia. Uutuuselokuvien kuten Superman Returns vuokrahinta on 3,99 dollaria ja vanhempien elokuvien kuten Reservoir Dogs vuokrahinta on 2,99 dollaria. Vuokraajalla on 30 päivää aikaa aloittaa vuokratun elokuvan katselu. Katselun alettua elokuvaa voi katsoa seuraavan 24 tunnin sisällä niin monta kertaa kuin haluaa. Tämän jälkeen elokuvan vuokraus päättyy.
Elokuvat ja TV-sarjat on suojattu Microsoftin DRM-tekniikalla, joten niiden katselu onnistuu vain Windows Media Playerillä. TV-sarjojen kuten 24 ja Bones jaksot maksavat 1,99 dollaria kappaleelta ja ne saa pysyvästi omistukseen, mutta jaksojen katselu onnistuu vain yhdeltä tietokoneelta. "Yhteistyökumppanimme vaativat DRM-suojauksien käyttöä" sanoi BitTorrentin toiminnanjohtaja Ashwin Navin. "He ovat aluksi varovaisia uuden liiketoimintamallin kanssa, mutta kun kysyntä kasvaa niin uskon että he tulevat tarjoamaan sisältöä myös ilman DRM-suojauksia" jatkoi Navin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 25.2.2007 07:45
Xbox 360 -pelikonsolille tarkoitettu HD DVD -asema tulee Suomessa kauppojen hyllyille ensi viikon keskiviikkona, 28.2.2007. Asema on ollut saatavilla mm. Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa jo viime vuoden marraskuusta lähtien.
Mielenkiintoisen asemasta tekee se, että alle 200 euron hintaan (n. 190-200 euroa ostopaikasta riippuen), saa aseman, joka toimii ajuripäivityksen jälkeen täysiverisenä HD DVD -asemana myös Windows PC:ssä. Koska ns. stand-alone HD DVD -soittimesta saa pulittaa vähintäänkin kolminkertaisen hinnan, voi Xbox 360:n HD DVD -asemalla päästä teräväpiirtoelokuvien makuun "pikkurahalla".
Saatavilla on jo työkaluja, joilla HD DVD -elokuvien siirtäminen kiintolevylle onnistuu. Näin ollen aseman kanssa pääsee tutustumaan HD-levyjen sisältöön tarkemminkin.
Teräväpiirtoelokuvia ei ole vielä saatavilla kovinkaan kattavaa valikoimaa, mutta muutaman kymmenen nimikkeen valikoimasta löytynee ainakin muutama omaan makuun sopiva elokuva. Muiden alueiden HD DVD -asemien kylkiäisenä on toimitettu Peter Jacksonin King Kong -elokuva, mutta ennakkotietojen perusteella elokuvaa ei Suomessa myytävistä paketeista löydy. Paketti pitää kuitenkin sisällään Xbox 360 Universal Media -kaukosäätimen, joka on ensimmäisten Xbox 360 Premium -pakettien mukana toimitettua kaukosäädintä monipuolisempi. Myös vanhalla kaukosäätimellä HD DVD -elokuvien navigointi onnistuu.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24.2.2007 12:10
Oscar-gaalan lähestyessä MPAA ja elokuvastudiot etsivät kuumeisesti ihmisiä, jotka levittävät luvattomia kopioita Oscar-palkintoehdokkaina olevista elokuvista. Tänä vuonna ei kuitenkaan löytynyt varsinaista jättipottia, mutta ainakin yksi henkilö on jäänyt kiinni ns. screener-kopioiden levittämisestä internetissä. 27-vuotias Salvador Nunez Jr. oli levittänyt internetin kautta Happy Feet ja Flushed Away (Virran viemää) animaatioelokuvia ja Nunez jäi toiminnastaan kiinni elokuviin lisättävien vesileimojen takia. Näiden vesileimojen avulla selvitettiin että elokuvat kuuluivat Nunezin sisarelle, joka oli saanut kopiot elokuvista International Animated Film Societyn jäsenenä. FBI selvitti sitten että elokuvat olivat päätyneet tämän veljelle ja suorittivat kotietsinnän, jonka seurauksena Flushed Away -elokuvan kopio löytyi Nunezin tietokoneen kiintolevyltä. Nunez kuitenkin myönsi kuulusteluissa että hän laittoi myös Happy Feet -elokuvan kopion muiden ladattavaksi internettiin.
Nunezin oikeudenkäynti on ensi viikolla ja jos hänet todetaan syylliseksi voi hän saada jopa kolme vuotta vankeutta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Oscar-ehdokkaana olevan elokuvan levittäminen luvatta aiheuttaa pidätyksen ja oikeusjutun. Aikaisemmin mm. Carmine Caridi tuomittiin 300 000 dollarin sakkoihin screener-kopioiden levittämisestä ja hänen rikostoverinsa Russell Sprague kuoli sydänkohtaukseen ennen tuomionsa kuulemista.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 23.2.2007 14:21
Yleisradio hermostui toimittajansa ja kansanedustajaehdokkaana olevan Kenneth Stambejin esittämiin kriittisiin kommentteihin Suomen siirtymisestä digitaalisiin televisiolähetyksiin. Yhtiö on antanut Stambejille kirjallisen varoituksen, jossa häntä uhataan erottamisella.
Stambej on kritisoinut digisiirtymistä mm. lehtikirjoituksissaan. Hän on arvostellut Ylen toimintaa digitelevision tuloon liittyvissä asioissa, mutta ennen kaikkea kriitikki on kohdistunut Suomen koko digipolitiikkaan. Stambej on YLEn ruotsinkielisten uutisten politiikan toimittaja ja kansanedustajaehdokas RKP:n listoilla Uudellamaalla.
"Minun mielipiteeni saa tietenkin kyseenalaistaa, mutta kukaan ei voi kieltää minua esittämästä niitä. Kaikkein vähiten pitäisi yrittää kansanedustajaehdokasta vaientaa", Stambej pohtii blogissaan.
Blogissaan Stambej kertoo tavanneensa useita ihmisiä, jotka tuntevat tulleensa huijatuiksi. Hänen arvionsa mukaan satoja tuhansia, ehkä jopa 20 prosenttia kodeista, tulee olemaan vailla digiboksia, kun analogiset lähetykset lakkaavat elokuun lopussa.
Stambej myös kertoo, että juristit ja media-asiantuntijat, joiden kanssa hän on jutellut, ovat yksimielisiä siitä, ettei kansanedustajaehdokasta tule kohdella näin. Ehdokkaan tulee olla ensisijaisesti lojaali tavalliselle kansalle, ei työnantajalleen tai päättäjille.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 23.2.2007 13:47
Sony on julkaissut uuden PlaysStation 3 (PS3) -konsolinsa Euroopan version tekniset ominaisuudet. Yhtiö ilmoitti samalla, että eurooppalaisen version raudasta riisutaan pois piirit, joilla on toteutettu taaksepäin yhteensopivuus vanhojen PlayStation-konsoleiden kanssa.
Eurooppalaisessa versiossa yhteensopivuus PS2-pelien kanssa toteutetaan ohjelmallisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei konsolin euroversio pysty takaamaan yhtä laajaa yhteensopivuutta kuin sen japanilaiset ja amerikkalaiset sisarensa. Rautatasolla toteutettuna peräti 98 prosentin vanhoista peleistä on luvattu toimivan PS3:ssa.
Sony vahvistaa lehdistötiedotteessaan, että yhteensopivuus vanhojen pelien kanssa ei eurooppalaisessa versiossa ole muiden versioiden tasolla. Yhtiön edustaja vahvisti asian myös Reutersille.
Sony pitää yllä listaa (http://faq.eu.playstation.com/bc) PS2-peleistä, jotka toimivat myös PS3:ssa. Jatkossa yhteensopivuutta luvataan parantaa ohjelmistopäivityksillä, joista ensimmäinen julkaistaan heti konsolin rantautuessa Eurooppaan.
Sonyn ratkaisussa on sekä hyvät että huonot puolensa. Huonompi yhteensopivuus on totta kai takaisku vanhojen konsoleiden omistajille, jotka harkitsevat siirtymistä uuteen konsoliin. Vanhojen pelien kokoelmasta ei pääse nauttimaan kuin osittain tai sitten vanha konsoli pitää säilyttää tukena. Alkuvaiheessa konsolin hinta Euroopassa on epäsuhdassa, sillä konsolin rautaa on vähennetty, mutta laite maksaa enemmän kuin muualla. Suomessa 60 gigatavun mallin hinta on 650 euroa, eli noin 850 dollaria, kun Yhdysvalloissa saman mallin hinta on 599 dollaria.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23.2.2007 09:57
Kanadalainen musiikkia latauksina myyvä Puretracks-verkkokauppa on päättänyt luopua DRM-suojauksen käytöstä independent-levy-yhtiöiden kohdalla. Levy-yhtiöiden kuten Nettwerk Music Group, Independent Online Distribution Alliance ja Beggar's Banquet musiikkia saa jatkossa ostettua verkkokaupasta tavallisina MP3-tiedostoina.
Tarjolla on kappaleita mm. The Barenaked Ladiesilta, Sarah McLachlanilta ja Broken Social Scenelta alkaen hintaan 0,79 Kanadan dollaria. Aluksi DRM-vapaita musiikkikappaleita on tarjolla 50 000 kappaletta koko verkkokaupan 1,3 miljoonan kappaleen valikoimista ja määrän pitäisi kasvaa viikoittain. Myös tunnetumpien levy-yhtiöiden kappaleita on luvattu myytäväksi MP3-muodossa tulevaisuudessa, mutta tarkempia tietoja levy-yhtiöistä tai artisteista ei ole annettu.
"Asiaan ei ole olemassa mitään yhtenäistä ratkaisua, joka sopisi kaikille. Artisteilla ja tekijänoikeuden omistajilla on erilaisia näkemyksiä siitä kuinka heidän musiikkiaan tulisi jaella internetin kautta" sanoi Puretracksin toimitusjohtaja Alistair Mitchell. "Me emme tarjoaisi tätä vaihtoehto, ellemme olisi varmoja siitä että tämä kasvattaa meidän liikevaihtoamme. Autamme yhteistyökumppaneitamme myymään enemmän musiikkia tämän uuden vaihtoehdon avulla" jatkoi Mitchell.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23.2.2007 08:08
Ohjelmien piraattikopioita levittäneen DrinkOrDie-ryhmän (DoD) johtajiin kuulunut Hew Raymond Griffiths on siirretty Yhdysvaltoihin tuomionsa kuulemista ja vangitsemista varten. Tätä ennen 44-vuotias Griffiths taisteli kolme vuotta oikeudessa ettei häntä karkotettaisi Yhdysvaltoihin. Erikoiseksi päätöksen tekee se että Griffiths on Iso-Britannian kansalainen, joka on asunut Australiassa eikä hän ole poistunut maasta saapumisensa jälkeen. Tämä tarkoittaa että Yhdysvallat voivat noutaa ihmisiä tuomittavaksi ohjelmistopiratismin takia ulkomailta, vaikka kyseiset henkilöt eivät ole yhdysvaltalaisia tai eivät ole fyysisesti vierailleet Yhdysvalloissa. Aiemmin myös muita tietokonerikollisia on karkotettu Yhdysvaltoihin mm. Venäjältä. Maiden välillä pitää kuitenkin olla rikollisten luovutussopimus, joten aivan kaikki ohjelmistopiraatit eivät ole vaarassa joutua Yhdysvaltoihin tuomittavaksi.
Griffiths tunnettiin paremmin Bandido-nimimerkillä ja DrinkOrDie-ryhmän ohella hän oli mukana myös Razor1911 ja RiSC ryhmien toiminnassa. Jos Griffiths todetaan syylliseksi erinäisiin tekijänoikeusrikkomuksiin voi hän saada 10 vuoden vankeustuomion ja 500 000 dollarin sakot.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 22.2.2007 07:50
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (TTVK) on vaatinut vaasalaista Kenneth Nymania poistamaan hänen YouTubeen laittamansa videot. Kenneth Nyman tunnetaan YouTubessa kentsu99-nimimerkillä ja hänen sivuiltaan löytyy kotimaisten ja ulkomaisten artistien kuten Scorpionsin, Olavi Uusivirran, Viikatteen ja Sir Elwoodin videoita, joissa on yksi still-kuva yhtyeestä tai artistista ja tämän musiikkia taustalla. Nyman ei näe itse toiminnassaan mitään väärää vaan hän uskoo vakaasti musiikkivideoiden auttavan artisteja promotoimaan musiikkiaan. Nyman lupaa kuitenkin poistaa videot sivuiltaan, jos artistit pyytävät sitä.
Nymanin YouTube-sivu on ollut erittäin suosittu sillä sen kautta on katsottu yli 350 000 videota, joten videoiden ohella myös musiikki tuntuu kiinnostavan YouTuben käyttäjiä. TTVK ei näe asiaa yhtä positiivisesti, joten TTVK uhkaileekin juristinsa välityksellä Nymania mahdollisesta rangaistuksesta, joka voi maksimissaan olla kaksi vuotta vankeutta ja sakkoja. Tämä ei kuitenkaan pelota Nymania, joka on varma että hänen toimintansa on moraalisesti oikeutettua. "Olen valmis vaikka sakkoihin ja vankeusrangaistukseen, jos asia menee niin pitkälle" toteaa Nyman. "Olen vakuuttunut siitä, että YouTubeen lataamani videot saavat aikaan enemmän hyvää kuin pahaa" jatkaa Nyman, joka on ilmaissut kantansa myös YouTubeen laittamassaan videossa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 22.2.2007 07:16
Piraattielokuvien levittäjät ovat löytäneet uuden temmellyskentän vasta viikko sitten avatusta Veoh-videopalvelusta. Veohille, joka pyrkii haastamaan YouTuben, tilanne on erittäin nolo siksi, että palvelun tukijoukoista löytyy nimekkäitä mediapelureita. Palvelua tukee esimerkiksi Time Warner sekä Disneyn entinen toimitusjohtaja Michael Eisner.
Veoh Networksin toimitusjohtaja Dmitry Shapiro myöntää, että palvelussa on tarjolla laaja kirjo luvattomia ja täyspitkiä elokuvia sekä televisio-ohjelmia. Shapiro sanoo yhtiön suhtautuvan ongelmaan erittäin vakavasti ja että piratismiongelma on vain väliaikainen.
"Kun huomaamme tekijänoikeuden alaista materiaalia lisättävän palveluun, poistamme sen. Ongelma on seurausta julkaisun demokratisoinnista. Kuka tahansa voi tuoda videon Internetiin. Joskus materiaali kuuluu jollekin toiselle. Suhtaudumme asiaan hyvin vakavasti", Shapiro kertoi.
Veoh on kerännyt noin 12 miljoonan dollarin edestä rahoitusta sijoittajilta, joiden joukossa Time Warner ja Eisnerkin ovat. Erottuakseen YouTubesta Veoh pyrkii mediafirmojen suosioon ja saamaan täyspitkiä videoita tarjontaansa. Palvelun itsensä mukaan sen käyttämä P2P-teknologia mahdollistaa kilpailijoita parempilaatuisen videon tehokkaan siirtämisen. Yhtiö lupaakin materiaalin olevan parhaimmillaan DVD-tasoista ja upotettavissa muille sivustoille.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 22.2.2007 05:27
Cisco ja Apple ilmoittivat keskiviikkona päässeensä sopuun iPhone-tavaramerkin käytöstä. Jatkossa molemmat yhtiöt voivat myydä omia puhelimiaan iPhone-nimeä käyttäen.
Cisco haastoi tammikuussa Applen oikeuteen tavaramerkkirikkomuksesta, kun Apple lanseerasi oman puhelimensa iPhone-nimellä. IPhone on Ciscon omistama tavaramerkki, jonka yhtiö hankki itselleen vuonna 2000. Cisco on käyttänyt iPhone-nimeä myydessään IP-puhelimia tytäryhtiönsä Linksysin tuotevalikoimissa.
Sopuratkaisu oli odotettavissa, sillä yhtiöt jatkoivat neuvotteluaikaa kahteen otteeseen. Viimeksi neuvotteluaikaa pidennettiin viime viikon perjantaista keskiviikkoon 21. helmikuuta.
Yhtiöt kertoivat myös neuvottelevansa muista yhteistyömahdollisuuksista laitteiden yhteentoimivuuden, turvallisuuden sekä kuluttaja- ja yritysviestinnän osalta. Tiedotteessa ei kuitenkaan sen tarkemmin eritelty, mitä nämä yhteistyömuodot voisivat käytännössä tarkoittaa. Sopimuksen rahallisesta puolesta ei myöskään mainittu tiedotteessa mitään.
Applen iPhone esiteltiin yleisölle tammikuun Macworld Expossa, mutta tuote tulee Yhdysvaltain markkinoille vasta kesäkuussa. Eurooppa saa odottaa puhelinta vuoden lopulle asti ja aasialaiset vielä pidempään, todennäköisesti ensi vuoteen asti.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21.2.2007 20:40
Recording Industry Association of America (RIAA) muistuttaa jälleen yhdysvaltalaisia opiskelijoita siitä, että tekijänoikeudella suojatun musiikin lataaminen ja jakaminen ilman lupaa on rikollista toimintaa. RIAA ilmoitti viime vuonna useita kymmeniä tuhansia tekijänoikeusrikkomuksia yliopistoille ja korkeakouluille ja ilmoitusten määrä lähes kolminkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna. Osa opinahjoista rankaisee oppilaitaan moisesta käytöksestä mm. erottamalla heidät koulusta. Toiset oppilaitokset tyytyvät varoittamaan oppilaitaan sähköpostilla ja jos toiminta jatkuu katkaistaan opiskelijan internet-yhteys. RIAA on kuitenkin painostanut oppilaitoksia tiukempaan linjaan. RIAA antaa kouluille niin opetusmateriaalia kuin neuvoja siitä miten tekijänoikeuksia rikkovia nuoria tulisi kohdella.
Randall Hall työskentelee Michiganin yliopistossa, jossa opiskelijat keräsivät viime vuonna RIAA:lta yhteensä 753 ilmoitusta tekijänoikeusrikkomuksista. Jos opiskelija saa kaksi ilmoitusta menee Hall tapaamaan tätä henkilökohtaisesti ja näyttää opiskelijalle kahdeksan minuuttia pitkän piratisminvastaisen videon, jonka on tehnyt RIAA. Kolmannen ilmoituksen jälkeen opiskelija voidaan erottaa yliopistosta lukukauden ajaksi. "Kuulen kaikenlaisia selittelyitä" sanoo Hall. "Yleisin ihmettelyn aihe on se että miten kyseinen opiskelija jäi kiinni eivätkä hänen opiskelutoverinsa" jatkaa Hall.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21.2.2007 14:18
Erittäin suosittu verkkopuheluita tarjoava Skype on tuonut uuden Skype Pro -palvelun myös Eurooppaan. Suomen lisäksi palvelu tuli käyttöön 14:ssa muussa Euroopan maassa. Skype Pro on kuukausimaksullinen palvelu, jossa kahden euron kuukausimaksulla välttää kokonaan minuuttiveloituksen soittaessaan Skypestä lankapuhelimeen. Puhuminen ei ole kuitenkaan aivan ilmaista sillä Skype perii 3,9 sentin aloitusmaksun jokaisesta lankaverkkoon tehdystä puhelusta. Puhuminen on kuitenkin edullista verrattuna tavallisen lankapuhelimen käyttöön, sillä Suomessa puheluiden aloitusmaku on yleensä kymmenen sentin luokkaa ja puheluista veloitetaan yleensä sentti jokaiselta alkavalta minuutilta. Lisäksi Skype Pro -pakettiin kuuluu Skype-vastaajapalvelu. Skype tarjoaa alkuun viiden kuukauden sopimusta 10 euron hintaan, johon sisältyy myös 5 euron arvosta puheaikaa.
Suomessa lankapuhelimien määrä on kuitenkin laskussa, joten suomalaisten käyttäjien osalta parasta olisi että myös puhelut matkapuhelimiin onnistuisivat samalla kiinteällä hinnalla. Nykyään matkapuhelimiin soittaminen Skypen kautta maksaa Suomessa 16,5 senttiä minuutilta, joten näiden hintojen osalta Skype ei vielä kilpaile paikallisten matkapuhelinoperaattoreiden kanssa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 21.2.2007 07:08
Nintendon uusi ja edullinen konsoli Wii meni Yhdysvalloissa kaupaksi huomattavasti kilpailijoitaan paremmin tammikuussa. Liikkeeseen reagoivasta ohjaimestaan tunnettua Wiitä myytiin 436 000 kappaletta.
Jo vuoden 2005 joulumarkkinoille ennättänyt Microsoftin Xbox 360 tuli perässä hyvänä kakkosena 294 000 kappaleen myynnillä. Uuden sukupolven konsoleiden hännän huipuksi jäi Sony PlayStation 3 (PS3) -konsolillaan. Muita kalliimmaksi hinnoiteltu Sony löysi tiensä 244 000 amerikkalaiskotiin.
Myyntilukuja analysoinut Credit Suisse uskoo Wiin suosion johtuvan innovatiivisesta ohjaimesta, jota voi käyttää peleissä esimerkiksi mailana tai miekkana. Lisäksi myyntiluvut korreloivat hyvin laitteiden hintojen kanssa, sillä 250 dollarin hintainen Wii maksaa vain puolet PS3:n hinnasta. PS3 maksaa Yhdysvalloissa joko 499 dollaria tai 599 dollaria mallista riippuen.
Xbox 360 sijoittuu hinnoittelussaan Wiin ja PS3:n välimaastoon. Laitteen riisuttu malli maksaa 299 dollaria ja paremmin varusteltu malli 399 dollaria.
Kaikkien konsoleiden myynti tippui selvästi joulukuun myynnistä. Wiin kohdalla pudotus oli pienin, sillä joulukuussa laitteita myytiin 604 000 kappaletta. Suurimman kolauksen koki Xbox 360, jonka kilpailijat tulivat markkinoille vuoden 2006 marraskuussa. Xboxin myynti oli joulukuussa 1,13 miljoonaa kappaletta, PS3:n 491 000 kappaletta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 21.2.2007 06:33
YouTuben ja mediayhtiö CBS:n välinen sopimus, joka olisi tuonut CBS:n ohjelmistoa mukaan YouTuben tarjontaan, on purkautunut. Yhtiöt eivät neuvotteluissaan päässeet sopuun monivuotiseksi suunnitellun sopimuksen kestosta sekä muista seikoista.
Kariutuneissa neuvotteluissa pyrittiin myös saamaan CBS:n radiomainostarjonta osaksi YouTuben omistajan Googlen mainostarjontaa. CBS:n televisio-ohjelmistoon kuuluu esimerkiksi suosittu talkshow The Late Show with David Letterman.
Mediayhtiöiden haasteena on tavoittaa viihteen kuluttajakunta, joka käyttää jatkuvasti enemmän aikaa verkkomedian parissa perinteisten lehtien ja television katselun sijaan. Mediayhtiöt ovat kuitenkin kritisoineet YouTuben ehdottomia sopimuksia liian ankariksi, ja ilmeisesti ainakin osa mediayhtiöistä on myös valmiita luopumaan sopimuksesta, mikäli ehdot eivät miellytä.
Tosin CBS ja YouTube tulevat tekemään yhteistyötä pienimuotoisempien sopimusten välityksellä, joten täysin online-videon jättiläisen ulkopuolelle ei CBS:kään uskalla jättäytyä. Google ja YouTube neuvottelevat tällä hetkellä jakelusopimuksesta ainakin brittiläisen BBC kanssa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20.2.2007 15:07
Amerikkalainen viihde- ja mediajätti Viacom on julkaissut yhteistyösopimuksen Joostin kanssa, joka takaa MTV:n, Black Entertainment Televisionin (BET), Comedy Centralin ja Paramountin ohjelmia Joostiin. Skypen ja Kazaan tekijöiden uusi P2P-pohjainen Joost-videopalvelu on vielä beta-testauksessa, mutta isojen yhteistyökumppaneiden saaminen mukaan auttaa palvelua kriittisen käyttäjämäärän keräämisessä. Viacom ei kuitenkaan tarjoa suosituimpia sarjojaan kuten The Colbert Reportia tai South Parkia Joostin kautta vaan käyttäjien on tyytyminen sarjoihin kuten My Super Sweet Sixteen, Freak Show ja American Gangster. Lisäksi Joostin kautta näytetään jotain Paramountin elokuvia. Yhteistyön tarkemmat taloudelliset yksityiskohdat jäivät hämärän peittoon, mutta Viacomin arvellaan ottavan kaksi kolmasosaa videoidensa saamista mainostuloista itselleen.
"Olemme erittäin tyytyväisiä siitä että voimme tehdä yhteistyötä Joostin kanssa. Olemme myös erittäin ylpeitä siitä että olemme mukana seuraavan sukupolven videoteknologian julkaisussa" sanoi Viacomin toimitusjohtaja Philippe Dauman. "Tavallisten jakelukanavien lisäksi etsimme myös tulevaisuudessa Joostin tapaisia yhteistyökumppaneita, jotka eivät ainoastaan tarjoa käyttäjille hyviä kokemuksia vaan mahdollistavat myös kaupallisen toiminnan sekä kunnioittavat tekijänoikeuksia" jatkoi Dauman.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 20.2.2007 08:02
HD DVD:n ja Blu-rayn välinen sota ei ole vielä ratkennut kumpaankaan suuntaan, joten molemmat leirit koittavat kuumeisesti etsiä keinoa saada jonkinlaista etulyöntiasemaa omalle tuotteelleen. HD DVD:n tämänkertainen julkistus on 3x DVD-ROM, joka mahdollistaa HD DVD -levyn sisällön tallentamisen tavalliselle DVD-levylle. 3x DVD-ROM on ollut olemassa HD DVD:n määrityksessä aina, mutta eilen julkaistiin tiedote että ensimmäinen kaupallinen 3x DVD-ROM -julkaisu meni monistukseen viime kuussa. Näitä 3x DVD-ROM -elokuvia voi katsella HD DVD -soittimella tai tietokoneella, jossa on DVD-asema ja HD DVD -elokuvien toistoon kykenevä mediasoitin.
DVD-levyn pienemmän tallennuskapasiteetin takia joudutaan levyä tehtäessä kuitenkin tekemään kompromisseja verrattuna HD DVD -levyihin. MPEG-2:n käyttäminen videon pakkaamiseen ei ole suositeltavaa vaan suosituksena on käyttää uudempia VC-1 ja H.264/AVC pakkaustekniikoita, jotta käytettävissä olevasta tallennustilasta saadaan kaikki hyöty irti. Resoluutioksi suositellaan myös 720p:tä 1080p:n sijaan.
3x DVD-ROM-levyt ovat herättäneet kiinnostusta sillä DVD-levyn tallennuskapasiteetti riittää erinomaisesti esim. lyhytelokuville, musiikkivideoille ja TV-sarjoille. Xbox Liven kautta ostettavissa olevat 720p resoluutiolla olevat TV-sarjan jaksot ovat kooltaan noin kahden gigatavun luokkaa, jolloin yhdelle DVD-levylle mahtuisi 4 jaksoa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19.2.2007 12:43
Viihde- ja ohjelmistoalojen edustajat ovat käyttäneet jo pidemmän aikaa sähköpostia yhtenä keinona kertoa käyttäjälle että hän lataa tai jakaa tekijänoikeudella suojattua materiaalia. Sähköpostin lähettäminen tiettyyn IP-osoitteeseen ei kuitenkaan onnistu suoraan, joten tekijänoikeuksien puolustajat tarvitsevat apua internet-operaattoreilta, että nämä ohjaavat mahdolliset sähköpostit oikeaan osoitteeseen. Kaikki internet-operaattorit eivät kuitenkaan tee tätä, joko siitä syystä että siinä on liikaa työtä tai paikallinen lainsäädäntö ei vaadi kyseistä toimenpidettä. Osa internet-operaattoreista ohjaa vain saman valtion sisäpuolelta tulleita ilmoituksia käyttäjille.
Kanadassa kolme suurta internet-operaattoria Rogers, Bell ja Telus jakavat vapaaehtoisesti tekijänoikeuksien omistajien ilmoituksia eteenpäin asiakkailleen. Telus ohjaa asiakkailleen noin 4 000 sähköpostia joka kuukausi. Yhteensä kanadalaiset käyttäjät saavat tuhansia ilmoituksia joka kuussa ja suurin osa niistä tulee Yhdysvalloista. BSA lähetti yksistään yli 60 000 ilmoitusta viime vuonna kanadalaisille. "Kanadan tekijänoikeuslaki on epäselvä sen suhteen onko tekijänoikeudella suojatun materiaalin lataaminen ja lähettäminen laitonta. Tämän takia internet-piratismin hillitsemin Kanadassa on hankalaa" totesin BSA:n varajohtaja Neil MacBride. MacBride sanoo myös että sähköpostin lähettämisellä on ollut selvä vaikutus piratismin suosion laskuun Kanadassa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 19.2.2007 09:23
Macrovisionin toimitusjohtaja Fred Amoroso vastasi Applen toimitusjohtaja Steve Jobsin noin viikko sitten julkaistuun avoimeen kirjeeseen omalla avoimella kirjeellään. Kirjeessään Applen Job kehotti viihdeteollisuutta luopumaan digitaalisen sisällönhallinnan keinoista eli DRM:stä ja myymään suojaamatonta viihdettä, sillä ostettu viihde ei hänen mukaansa ole piratismin lähde. Lisäksi hän kertoi ongelmista, joita DRM aiheuttaa kuluttajille.
DRM-työkaluja kehittävän Macrovisionin Amoroso on kuitenkin eri mieltä Jobsin kanssa. Amoroson kirje käsittelee neljää pääteemaa. Amorosonin mukaan DRM vaikuttaa monen tyyppiseen sisältöön, ei pelkästään musiikkiin. Samoin DRM lisää, ei vähennä, sisällön arvoa kuluttajalle, lisää elektronisen jakelun suosiota. Tästä syystä DRM:stä täytyy kehittää yhteensopivaa ja avointa.
Amoroson mukaan DRM on tärkeä mahdollistava tekijä monenlaiselle sisällölle, kuten peleille, ohjelmille, elokuville ja musiikille.
"Uskon, että suurin osa piratismista johtuu siitä, ettei nykyistä teknologiaa ole vielä kunnolla valjastettu DRM-suojatun laillisen sisällön helpon saatavuuden ja käyttömukavuuden saamiseksi suojaamattoman piraattisisällön tasolle", Amoroso kirjoittaa. DRM-suojatusta sisällöstä pitää siis saada kätevämpää, yhdenmukaisempaa ja läpinäkyvämpää käyttää.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19.2.2007 08:48
Tallentavien digiboksien ja kovalevytallentimien yleistyessä katselijoiden on helppo päättää mitä he haluavat katsella ja erityisesti milloin he haluavat ohjelmiaan katsella. Muutos ei kuitenkaan miellytä mainostajia, sillä monet katselijat voivat jättää mainokset kokonaan väliin uuden tekniikan tuomien pikakelausominaisuuksien avulla. Näin mainostajien panostus menee osittain hukkaan eikä mainontaan suunnatulle rahalle saada enää samanlaista vastinetta kuin aikaisemmin. Markkinointi-informaatiota tuottava Nielsen on kuitenkin huomannut tutkimuksissaan että monet ihmiset katsovat mainoksia vaikka he voisivat ohittaa ne kokonaan. Nielsenin mukaan ihmiset jotka voisivat ohittaa mainokset kokonaan katsovat silti kaksi mainosta kolmesta.
Suurin syy tälle on se että ihmiset katsovat ohjelmat suoraan televisiosta, eivätkä tallenna niitä. Tällöin mainoksia ei voi ohittaa. Yllättävämpi tieto on kuitenkin se että tallennetuissakin ohjelmissa katsotaan 40 prosenttia mainoksista. Osa ihmisistä tuntuu jopa pitävän mainoksista ja toisia mainokset eivät varsinaisesti haittaa.
"Ihmiset katsovat enemmän mainoksia kuin alun perin luulimmekaan" totesi Steve Sternberg, joka toimii Magna Global Media Researchin tutkimuspuolen johtajana. "Ihmiset eivät osta tallentimia sen takia että he voisivat ohittaa kaikki mainokset ja tallentaa kaikki ohjelmansa, vaan sen takia että he voivat tehdä näin tarvittaessa" jatkoi Sternberg.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 19.2.2007 08:15
Googlen omistama YouTube-videopalvelu on neuvotellut suurten mediayhtiöiden kanssa jakelusopimuksista, jotta korvaukset sisällöstä saataisiin ohjattua oikeaan osoitteeseen. YouTuben haluaisi kuitenkin tarjota kehittämäänsä suodatinteknologiaa osana laajempaa lisensointisopimusta, mikä ei ole miellyttänyt mediataloja.
MTV Networks ja Comedy Central kommentoivat viime viikolla YouTuben esitystä. Yhtiöiden mukaan ei ole hyväksyttävää, että YouTube huolehtisi tekijänoikeussuojasta ainoastaan silloin, kun jakelusopimus on voimassa. Toinen osapuoli vertasi YouTuben toimintaa mafian kiristykseen.
YouTuben valitsema linja poikkeaa myös huomattavasti kilpailevan MySpace-palvelun omistaman News Corporationin toimintamallista. News Corp. tarjoaa omaa suodatinteknologiaansa ilmaiseksi.
Aiemmin tässä kuussa Viacom poistatti 100 000 videota YouTubesta, kun neuvottelut yhtiöiden välillä kariutuivat.
YouTube perustelee toimitapaansa suodatusprosessin monimutkaisuudella. Videojätti kertoo tiedotteessaan, että suodatus ei tapahdu automaattisesti ja vaatii yhteistyötä mediayhtiöiden kanssa. Video voi esimerkiksi olla TV-ohjelman pätkä, jolloin oikeudet siitä kuuluvat televisioyhtiölle. Mutta jos samassa pätkässä on mukana toisen yhtiön omistamaa musiikkia, on omistajaa jo vaikeampi määrittää.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 19.2.2007 07:18
Saksalaisen FTPWelt.com-wareserverin ylläpitäjät ovat myöntäneet syyllisyytensä laittomien ohjelmien, pelien ja elokuvien tarjoamiseen. Kolmas epäilty, lakimies Bernhard Syndikus, sen sijaan kieltää syyllistyneensä mihinkään laittomaan.
Mühlhausenissa pidetty oikeudenkäynti on perua vuoden 2004 poliisiratsiasta, jolloin Syndikus sekä kaksi muuta syytettyä, veljekset Daniel ja Thomas R., pidätettiin. FTPWelt.comin kautta liikkui lähinnä piratoitua pornografista materiaalia. Poliisin mukaan syytetyt ehtivät tienata toiminnallaan noin miljoona euroa.
Syyttäjä vaatii syytettyjä korvaamaan Saksan tekijänoikeusrikkomuksia selvittävälle GVU:lle korvauksia 200 000 euroa. Lisäksi veljeksistä nuorempi, Daniel, saa tekosistaan 24 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen, kun vanhempi veli Thomas selviää 18 kuukaudella. Mikäli syytetty lakimies tunnustaisi, saisi hän 12 kuukauden tuomion.
Syytetty lakimies, Syndikus, on kuitenkin sitä mieltä, että hänen osuutensa laittomuksiin on ollut mitätön ja tahaton. Hän tunnustaa varanneensa sivuston toimintaan käytetyn palvelimen, muttei tiennyt, mihin sitä käytetään.
Sivuston toimintaa pyöritettiin Karibialla sijaitsevalle Tortolan saarelle perustetun firman Internet Payment Systems Ltd. kautta. Karibialta rahat päätyivät pieneen saksalaiseen Breitungenin kylään. Syndikuksen epäillään hoitaneen yrityksen kirjanpidon ja rahanpesun.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17.2.2007 17:06
Videokäsittely- ja DVD:n varmuuskopiointiohjelmistaan tunnettu SlySoft on pikaisen beta-testauksen jälkeen julkaissut AnyDVD HD -ohjelman. AnyDVD HD on tarkoitettu ensisijaisesti HD DVD- ja DVD-elokuvien varmuuskopiointiin kiintolevylle, mutta ohjelmalla voi tehdä muutakin. AnyDVD HD:n mahdollistaa AACS-kopiointisuojauksen poistamisen ohella myös elokuvan rakenteen muokkaamisen lennosta. Tämä mahdollistaa mm. trailereiden, varoitusten ja studioiden logojen poistamisen, jolloin elokuvasta pääsee nauttimaan välittömästi ilman turhia hidasteita.
Suuren kysynnän vuoksi SlySoft aloitti myös Blu-ray-elokuvia tukevan version tekemisen ja beta-version pitäisi ilmestyä viimeistään maaliskuun lopulla. Vielä ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta yhdistyvätkö Blu-ray ja HD DVD tuet samaan ohjelmaan vai tuleeko molemmille formaateille oma ohjelmansa.
AnyDVD HD:n hinta on 79 dollaria ja AnyDVD:n omistajat voivat päivittää ohjelman AnyDVD HD:ksi 30 dollarin hintaan.
Lähde:
SlySoft
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17.2.2007 16:18
AACS-kopiointisuojauksen kehityksestä vastaava AACS LA (Advanced Access Content System Licensing Authority) on joutunut ikävään tilanteeseen sen jälkeen kun AACS-kopiointisuojauksen uusin turva-aukko löytyi. Murtovarmaksi kehuttu suojaus näyttää tällä hetkellä vain pieneltä hidasteelta ja AACS LA sanoo edelleen että ongelmat korjataan tulevaisuudessa. Salausavaimien vaihtaminen, tiettyjen soittimien laittaminen mustalle listalle ja mahdolliset oikeustoimet eivät näytä lohduttavan elokuvastudioita ja uusimman huhun mukaan Fox on vetänyt yksitoista Blu-ray-elokuvaa pois julkaisusta, jotta levyille voidaan lisätä BD+ -kopiointisuojaus.
Elokuvien joukossa ovat mm. Commando, Dances with Wolves (Tanssii susien kanssa), The Silence of the Lambs (Uhrilampaat) ja Dude, Where's My Car?. Elokuvat piti julkaista maalis- ja huhtikuun aikana ja toistaiseksi elokuvilla ei ole tarkkaa julkaisupäivää. Fox ei kuitenkaan perunut kaikkia Blu-ray julkaisujaan vaan esimerkiksi Mr. & Mrs. Smith, Eragon ja Me, Myself & Irene (Me kaksi & Irene) ovat tulossa aikataulun mukaan. Foxin markkinoinnista vastaava Steve Feldstein sanoi kuitenkin että kyse on vain julkaisuaikataulun muokkaamisesta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17.2.2007 10:19
Tekijänoikeusteollisuuden etuja ajava Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (TTVK) on aloittanut P2P-käyttäjien henkilöllisyyksien selvittämisen. Vuoden 2006 alussa voimaan tullut uusi tekijänoikeuslaki antaa internetin kautta tapahtuvien tekijänoikeusrikkomusten tapauksessa oikeudenhaltijalle mahdollisuuden selvittää kyseisen tekijänoikeusrikkojan henkilötiedot internet-palveluntarjoajalta. Tähän vaaditaan kuitenkin aina tuomioistuimen lupa ja lupa on tapauskohtainen, joten useiden satojen ihmisten henkilötietojen selvittäminen ei onnistu aivan hetkessä.
TTVK on nyt kokeillut menetelmää ensimmäisen kerran ja ainakin TTVK:n kannalta operaatio oli menestys. TTVK laittoi viime vuoden marraskuussa tiedonsaantihakemukset viidestä eri tapauksesta ja kaikissa tapauksissa käräjäoikeus on näyttänyt vihreää valoa tietojen luovuttamiselle. "Internet-palveluntarjoajat eivät lähtökohtaisesti vastustaneet hakemuksiamme missään käräjäoikeudessa ja kaikki päätökset ovat jo lainvoimaisia" sanoi TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen. Nämä ovat ensimmäiset tapauksessa Suomessa, jossa uutta lakia sovellettiin.
TTVK ei jäänyt lepäämään laakereilleen vaan Yhdysvalloista tuttuun tyyliin se aloitti välittömästi juttujen sopimisen ennen oikeudenkäyntiä. Lappeenrantalaismies on suostunut maksamaan oikeudenhaltijoille yli 2 300 euron korvaukset. Myös Kuopiossa asuva pariskunta on suostunut korvauksiin, mutta korvaussummaa ei ole kerrottu. Myöskään sitä ei ole kerrottu onko jokin tapauksista menossa oikeuteen.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 16.2.2007 14:19
Venäjällä Microsoftin ohjelmien piraattiversioiden asentamisesta koulunsa koneille syytetty rehtori on vapautettu syytteistään. Noin 1000 kilometriä Moskovasta itään sijaitsevassa Permissä käsittelyyn menossa ollut juttu sai paljon huomiota osakseen, kun Vladimir Putin ja Mihail Gorbatshov vetosivat Microsoftiin ja Bill Gatesiin, jotta tämä puuttuisi asiaan ja syytteistä luovuttaisiin. Microsoftin väliintuloa ei kuitenkaan nyt edes tarvittu, sillä tuomioistuin totesikin asian "triviaaliksi".
Syytetyn penkille joutumassa ollut rehtori, Alexander Ponosov, ei oman kertomuksensa mukaan ollut itse asentanut laittomia ohjelmia koneille. Hän kertoi ostaneensa 12 konetta käytettyinä, ja että kyseiset ohjelmistot olivat jo tuolloin asennettuina koneisiin. Ponosov on rehtori Sepychin kaupungissa olevassa 380 oppilaan koulussa.
Presidentti Putin piti aiemmassa lausunnossaan käsittelyä järjettömänä. Hänen mukaansa on täysin älytöntä mennä uhkailemaan ketään vankilatuomiolla vain siksi, että henkilö on sattunut ostamaan laittomia ohjelmia sisältävän tietokoneen.
Microsoft pesi kätensä jutusta jo aiemmin todeten, ettei sen tarvitse puuttua Venäjän syyttäjäviranomaisten hoitamaan juttuun millään lailla. Tiedotteessaan yhtiö sanoi luottavansa siihen, että maan tuomioistuin päätyy oikeudenmukaiseen ratkaisuun.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 16.2.2007 10:29
Samalla kun laitevertailupalvelumme kasvaa arvostelujen ja laitteiden määrässä, myös hintatiedot tarkentuvat. Eli saimme palveluumme hintatietoja tuottamaan jo kymmenennen verkkokauppapartnerin, kun mukaan liittyi lähinnä digibokseihin keskittyvä DigiMesta.com.
Samalla tuhannen laitteen raja alkaa häämöttämään ja myös käyttäjäarvosteluja löytyy lähes 700kpl. Avasimme alkuviikosta palveluun uuden osion DVD-soittimille, joita niitäkin alkaa pikkuhiljaa kertymään listoille enemmän ja enemmän.
Nyt tarvitsemmekin oikeastaan palautetta teiltä, käyttäjämme, että mitä uusia laiteryhmiä palveluun pitäisi lisätä ja miten palvelua muuten pitäisi parantaa nykyisestään? Tarkoitus on kuitenkin luoda yksi paikka, josta löytyy "ihan kaikki" tieto digiviihdelaitteista ostopäätöstä helpottamaan.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 16.2.2007 09:11
Apple lanseerasi tammikuussa tulevan matkapuhelimensa iPhone-nimellä, vaikka yhtiö ei vielä omista käyttöoikeuksia nimeen. Jo aiemmin nimeä omien tuotteidensa myynnissä käyttänyt Cisco haastoikin Applen asian vuoksi oikeuteen. Cisco on kuitenkin ilmeisesti halukas sopimaan tapauksen lakituvan ulkopuolella, sillä yhtiö antoi Applelle jo toisen kerran lisäaikaa vastata haasteeseen.
Cisco esitti alkuperäisen haasteensa tammikuussa sen jälkeen, kun Apple oli virallisesti esitellyt tulevan musiikkipuhelimensa. Jatkoaikaa vastaukselle annettiin ensimmäisen kerran jo tammikuun 31. päivä, ja nyt vastausaikaa jatkettiin keskiviikkoon 21. helmiukuuta.
Cisco osti iPhone-tavaramerkin omakseen vuonna 2000 Infogeariltä. Cisco itse on myynyt iPhone-tuotteita tytäryhtiönsä LinkSysin kautta vuoden 2006 alusta.
Ciscon lausunnoista on päätelty, ettei se mielellään myisi iPhone-nimen oikeuksia kokonaisuudessaan Applelle kertasummaa vastaan, vaan että tavoitteena olisi luoda pidempiaikainen "vuorovaikutussuhde".
Lähde:
CNET News.com
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 16.2.2007 08:30
Samsung julkaisi tämän vuoden 3GSM-messuilla liudan uusia puhelimia. Mukana uusitussa Ultra Edition II -sarjassa on yksi malli, F510, joka tukee myös mobiilitelevisiolähetysten käyttämää DVB-H-tekniikkaa. Samsungin näyttävät puhelimet keräsivät messuilla huomiota ja valmistaja sai parhaan GSM-puhelimen palkinnon SGH-D900-mallillaan sekä "Higly recommended" -maininnan SGH-Z560-3G-puhelimelleen. Kaikki palkitut laitteet ja ratkaisut ovat nähtävissä täältä.
Ultra Edition II on aiempaa mallistoa ohuempi ja samalla järeämpi, yhtiön tiedote kertoo. Mallistossa on käytössä Samsungin Optimized Power Usage Solution (OPUS), joka parantaa akun kestoa, joten puhelimille luvataan pidemmät puhelu- ja valmiusajat.
Samsungin F510:ssä ("Ultra MobileTV") sekä rinnakkaisessa F500:ssa ("Ultra Video") on kaksinkertainen näytön rakenne, joka on suunniteltu multimediakäyttöä ajatellen. Yhdellä puolella ovat käytössä multimediatoiminnot ja toisella puolella ovat esillä puhelintoiminnot, eli laitteissa on tavallaan kaksi etupuolta. Molemmat puhelimet osaavat myös hyödyntää isoa näyttöä, sillä laitteet osaavat toistaa niin DivX, MPEG-4, H.264, WMV kuin AVI-tiedostoja.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16.2.2007 06:49
Yhdysvaltalainen tekijänoikeuksien etuja ajava International Intellectual Property Alliance (IIPA) on julkaissut tuoreimman listauksen valtioista, joiden toimintaa täytyy seurata tarkemmin, jotta piratismi saadaan kitkettyä pois maailmalta. Aikaisemmin tärkeimpien seurattavien valtioiden listalla olivat vain Venäjä ja Kiina, mutta uudessa listauksessa näiden mukaan liittyi 14 uutta maata. Ruotsi ei kuitenkaan ole näiden joukossa, mutta sai silti "erityismaininnan".
Ruotsin omassa raportissa (PDF) erityistä huomiota keräsi internetin kautta tapahtuva P2P-toiminta sillä Ruotsin "meriiteiksi" mainitaan mm. eniten DirectConnect-hubeja ja -käyttäjiä maailmassa sekä The Pirate Bay-sivusto, jonka sanotaan olevan maailman suurin BitTorrent-trackeri lähes kahdella miljoonalla käyttäjällä ja 120 000 torrentilla. Pirate Bayn ylläpito myös "leveilee" toiminnallaan ja ei "huomioi" lainkaan heille lähetettyjä ilmoituksia tekijänoikeusrikkomuksista, vaan lähinnä irvailee niille julkaisemalla niitä julkisesti ja halventaa niitä lähettäneitä tahoja loukkaavilla vastauksilla. Myös Pirate Bayn ratsia on mainittu ja raportissa mainitaan että siihen liittyvän oikeusjutun käsittely pitäisi alkaa tänä kesänä. Ruotsissa ladataan raportin mukaan luvatta 12-15 miljoonaa elokuvaa joka vuosi.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 15.2.2007 16:14
Taulutelevisioita tuntuvat nykypäivänä kantavan koteihinsa myös ns. tavalliset kuluttajat ja usealle teknopelkoiselle perheelle eteen napsahtaakin sellainen lyhenteiden ja teknisten käsitteiden viidakko, että oksat pois. Osan "ongelmaa" aiheuttaa se tosiasia, että muun kuin taulutelevision ostaminen on uutena nykyisin käytännössä mahdotonta -- etenkin laadukkaammat putkitelevisiot ovat kadonneet elektroniikkaliikkeistä lähes täydellisesti.
Ajattelimme auttaa hieman tässä prosessissa ja olemme talven aikana leiponeet kasaan pienen oppaan, joka kantaa yksinkertaisesti nimeä "Taulutelevision osto-opas".
Mitään niksipirkkamaista "osta tämä, se on hyvä" -opasta emme kuitenkaan halunneet tehdä, vaan pyrimme perustelemaan kaikki suosituksemme ja ajatuksemme oppaassa mahdollisimman perinpohjaisesti. Eli ei ehkä sittenkään ihan teknopelkoisimmille sopivaa luettavaa, mutta toivottavasti opas auttaa edes sitä kodinkoneliikkeeseen mukaan raahattavaa serkkupoikaa, joka kantaa suvussa "tekniikan ihmeen" titteliä.
Palaute ja kehitysideat oppaan tiimoilta ovat erittäin tervetulleita.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 15.2.2007 09:36
Musiikkiteollisuuden johtohenkilöistä noin kaksi kolmannesta uskoo, että DRM-rajoitteiden poistaminen kasvattaisi digitaalisen musiikin verkkomyyntiä, selviää Jupiter Researchin tekemästä tutkimuksesta. Tutkimuksella selvitettiin eurooppalaisten musiikkialan yritysten suhtautumista digitaalisiin oikeuksienhallintajärjestelmiin.
Useat vastanneista kokivat, että DRM-järjestelmät eivät sovellu siihen käyttöön, mihin ne on tarkoitettu ja että ne estävät kuluttajia tekemästä sitä, mitä he tahtovat.
Kyselyyn vastanneista 54 % on sitä mieltä, että nykyiset DRM-järjestelmät ovat liian rajoittavia. Lähes kaksi kolmannesta, 62 % vastaajista, uskoisi DRM-järjestelmistä luopumisen ja kaikilla soittimilla toimivaan mp3-muotoon siirtymisen nopeuttavan digitaalisen musiikin todellista läpilyöntiä. Tämä prosenttiluku tosin vaihteli valtaisasti riippuen siitä, minkä musiikkiteollisuuden osa-alueen yrityksestä vastaajat olivat.
Suhtautuminen DRM-järjestelmiin tuntuu siis olevan todellakin muuttumassa, sillä mm. Bill Gates ja Steve Jobs ovat myös esittäneet kriittisiä näkemyksiä DRM-järjestelmistä. Lisäksi levy-yhtiöt ovat luopumassa suojauksista CD-levyillä, ja jopa DRM-vapaan mp3-musiikin myyntiä on kokeiltu. Silti vain harvat tutkimuksen kyselyyn vastanneista uskovat, että DRM:stä päästäisiin eroon lähivuosina.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15.2.2007 07:36
TV-signaalia internetin yli siirtävät Slingboxit tulevat myös Suomen markkinoille. Sling Median viestintäjohtaja Brian Jaquet kertoi Tietokone-lehden haastattelussa 3GSM-messuilla, että yhtiö haluaa laajentaa toimintaansa Euroopassa. Suomeen Slingboxeja tuodaan yhteistyössä Viasatin kanssa, joka on tarjonnut Slingboxeja jo aikaisemmin Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa Viasat Everywhere -palvelun kanssa. Jaquet ei kuitenkaan ollut toistaiseksi aivan varma tuleeko Slingbox Suomessa vähittäiskauppaan vai tuleeko se toistaiseksi vain Viasatin tarjontaan.
Slingboxin hinnoittelua tai julkaisupäivämäärä ei kuitenkaan kerrottu vielä, mutta Ruotsissa Slingboxin hinta ollut noin 2800 kruunua eli noin 300 euroa. Britanniassa videoita pääsee katsomaan helposti matkapuhelimen avulla sillä siellä tarjotaan palvelua 3G-operaattorin kautta, jonka avulla Slingboxin ohjelmavirtaa voi katsella kiinteällä kuukausimaksulla, joka sisältää 80 tuntia katseluaikaa 3G-verkossa. Suomen kohdalla ei kuitenkaan mainittu matkapuhelinoperaattoreita, joten Slingboxin videoiden katseleminen ilman kiinteähintaista datapakettia tulee Suomessa kalliiksi.
"Meidän on taattava yhteensopivuus digiboksien, televisioiden ja muiden laitteiden kanssa. Haluamme, että Slingboxin kaukosäädin on helppo käyttää" Jaquet sanoi Tietokone-lehdelle.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14.2.2007 12:11
Vaikka YouTubesta poistetaankin päivittäin useiden TV-sarjojen jaksoja, jotka on laitettu YouTubeen ilman lupaa ilmaantuu palveluun myös laillista materiaalia. Uusina tulokkaina ovat TV-sarjat Gumby, My Favorite Martian (Maanmainio marsilainen) ja I Spy (Minä vakooja). Jos sarjat eivät ole entuudestaan tuttuja niin ei kannata huolestua, sarjoja esitettiin ensimmäisen kerran 1960-luvulla. Nykyään sarjojen oikeudet omistaa Digital Music Group ja sarjojen katsominen YouTuben kautta tulee olemaan ilmaista. Digital Music Group saa osan näiden videoiden tuottamista mainostuloista, mutta sen saamaa rahasummaa tai prosenttiosuutta ei kuitenkaan ole kerrottu julkisuuteen.
Digital Music Groupin listoilta tulee YouTubeen yli 4 000 tuntia videota ja käyttäjät voivat tästä edespäin käyttää osaa Digital Music Groupin musiikkiarkiston helmistä myös omissa videoissaan. Vanhojen klassikkosarjojen ohella palveluun tulee muutama elokuva ja Digital Music Groupin uudempia hankintoja kuten Backyard Wrestling.
"YouTube ei ainoastaan auta videoiden promotoinnissa, vaan se antaa monille myös uudenlaisen tulonlähteen jakamalla saamiaan mainostuloja" totesi Digital Music Groupin toimitusjohtaja Mitchell Koulouris. "YouTube avulla ihmiset löytävät helposti videoita, jotka kiinnostavat heitä. Uskomme että videot, joita tarjoamme kiinnostavat lähes kaikkia palvelun käyttäjiä" sanoi Tuhin Roy, joka vastaa Digital Music Groupin toiminnan strategisesta johtamisesta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14.2.2007 10:00
Videokäsittely- ja DVD:n varmuuskopiointiohjelmistaan tunnettu SlySoft on julkaissut ensimmäinen julkisen beta-version uudesta AnyDVD HD -ohjelmasta, jolla onnistuu HD DVD -levyjen varmuuskopiointi kiintolevylle. Kuten muiden SlySoftin tuotteiden kanssa myös AnyDVD HD:n käyttö onnistuu jokaiselta, joten kenen tahansa on nyt mahdollista ottaa varmuuskopioita HD DVD -elokuvista.
SlySoft ei ainakaan toistaiseksi ole luvannut Blu-ray-elokuvia tukevaa versiota ohjelmasta, mutta sellainen on tulossa, jos Blu-ray voittaa formaattisodan.
AnyDVD HD:n mahdollistaa AACS-kopiointisuojauksen poistamisen ohella myös elokuvan rakenteen muokkaamisen lennosta. Tämä mahdollistaa mm. trailereiden, varoitusten ja studioiden logojen poistamisen, jolloin elokuvasta pääsee nauttimaan välittömästi ilman turhia hidasteita.
Beta-version voi ladata SlySoftin-foorumilta löytyvästä linkistä. Ohjelmasta ei tietenkään ole hyötyä käyttäjille, jotka eivät omista HD DVD -asemaa, joten ohjelman asentaminen kannattaa suorittaa vasta kun tietokoneesta löytyy HD DVD -asema.
Lähteet:
SlySoft
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14.2.2007 07:57
Sosiaalisen verkostoitumisen johtotähti MySpace aloittaa ohjelman, jonka tarkoitus on estää tekijänoikeudella suojattujen videoiden eksyminen luvatta MySpace-sivustolle. MySpace on ottanut yhteistyökumppanikseen Audible Magic Corp. yhtiön, jolta se on ostanut tekniikkaa, jolla palveluun lähetettävät videot voidaan tarkistaa mahdollisten tekijänoikeusrikkomusten varalta. Audible Magicin tietokannasta löytyy tunnistetiedot yli viidelle miljoonalle eri videolle, joten uuden tekniikan uskotaan estävän nopeasti videoiden luvattoman laittamisen sivustolle. MySpacella on jo käytössä vastaava tekniikka musiikille, mutta musiikin kanssa yhteistyötä tehdään GraceNoten kanssa.
"MySpace haluaa varmistaa että sekä suuret että pienet sisällöntuottajat voivat jakaa promootiomateriaalia palvelussamme ja pitää kiinni tekijänoikeuksistaan" sanoi MySpacen perustaja Chris DeWolfe. "MySpacen uuden ohjelman on tarkoitus suojella artistien tekijänoikeuksia" jatkoi DeWolfe.
Järjestelmän toimivuutta testattiin aikaisemmin, jolloin MySpacen oikeuteen haastaneen Universalin omistaman sisällön laittaminen palveluun estettiin, mutta muiden levy-yhtiöiden, kuten Vivendin materiaalin laittaminen palveluun sallittiin. Artistit ja levy-yhtiöt voivat myös tarkkaan määrittää mitä videoita ja musiikkia palveluun voi laittaa. Samoja työkaluja tarjotaan myös ilmaiseksi yksityisille henkilöille, jotka haluavat suojella tekijänoikeuksiaan.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14.2.2007 06:28
Sony on päättänyt tarjota Euroopassa PlayStation 3 -pelikonsolin kylkiäisenä Casino Royale -elokuvaa Blu-ray-levyllä. Uusinta James Bond -elokuvaa ei kuitenkaan anneta automaattisesti konsolin ostajalle vaan käyttäjän on rekisteröidyttävä PlayStation Network -palveluun, jonka jälkeen levy toimitetaan konsolin omistajalle. Rekisteröityminen PlayStation Network -palveluun on ilmaista, mutta elokuvia tulee riittämään vain 500 000:lle ensimmäiselle, jotka rekisteröityvät palveluun.
Itse elokuva on 50 gigatavun kaksikerroksisella Blu-ray-levyllä oleva versio, jossa video on H.264/AVC muodossa 1080p resoluutiolla ja audioraitoina on pakkaamaton monikanavaääntä (PCM 5.1) ja Dolby Digital 5.1. Tämän vuoksi elokuva sopii erinomaisesti sekä Blu-ray-formaatin että PS3-konsolin ominaisuuksien esittelyyn.
Itse PS3:n julkaisu Euroopassa tapahtuu 23. päivä maaliskuuta, jolloin myyntiin tulee kalliimpi ja ominaisuuksiltaan parempi versio konsolista, jossa on 60 gigatavun kiintolevy. Suomessa konsolin jälleenmyyntihinta asettunee noin 650-700 euron välimaastoon.
Lähteet:
Sony (lehdistötiedote)
TechShout
Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 13.2.2007 20:16
Vain puolitoista kuukautta sen jälkeen, kun ensimmäiset "haavoittuvuudet" AACS-kopiosuojauksesta löydettiin, on suojaus murrettu nyt kenties lopullisesti. Tämänkertaisen löydön takana on arnezami-niminen hakkeri, joka onnistui löytämään ns. processing keyn, jonka avulla on purettavissa kaikki AACS:llä suojatut HD DVD ja Blu-Ray -elokuvat. Arnezami kertoi löydöstään Doom9-sivuston keskustelufoorumeilla.
Tähän saakka BackupHDDVD ja muut vastaavat työkalut ovat vaatineet jokaisen yksittäisen elokuvan salausavaimen, ns. volume keyn, selvittämistä. Sen lisäksi, että tällaisten avaimien käyttäminen on epäkäytännöllistä, on niiden selvittäminenkin suhteellisen työlästä. Nyt löydetty processing key toimii yleisavaimen tavoin, ja se avaa kaikki tällä hetkellä markkinoilla olevien HD DVD ja Blu-Ray -elokuvien salauksen. Käytännössä AACS:n lisensoinnista vastaava AACS-LA voi ottaa käyttöön uuden processing keyn, jolloin nyt löydetty avain mitätöityy ajan myötä. Tämä vie kuitenkin aikaa, eikä avaimen vaihtamisesta ole mitään hyötyä, mikäli uusi avain saadaan selville yhtä helposti kuin vanhakin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13.2.2007 08:04
Hakujätti Google on joutunut ikävään valoon Yhdysvalloissa, kun EasyDownloadCenter.com ja TheDownloadPlace.com sivustoja koskeneessa oikeudenkäynnissä on käynyt ilmi että Google auttoi näitä sivustoja tienaamaan enemmän rahaa Google AdSense -ohjelman avulla. EasyDownloadCenter.com ja TheDownloadPlace.com sivustot haastettiin oikeuteen vuoden 2005 lokakuussa epäiltyinä tekijänoikeusrikkomuksista, mutta ennen sitä sivustot ehtivät kerätä yhteensä yli miljoonan dollarin mainostulot ja Google itse tienasi näiden mainosten avulla yli 800 000 dollaria. Google huomasi itsekin kuinka hyvin nämä sivustot keräsivät mainostuloja ja Googlen työntekijä auttoi sivustoja keräämään vielä enemmän liikennettä. Työntekijä suositteli sivustoille että he ostavat mm. "pirated" ja "bootleg movie download" hakusanoihin sponsorilinkit, jolloin näillä hakusanoilla Googlesta hakiessa tulee hakutulosten oikeaan reunaan linkit sivustoille.
Google julkaisi heti asian tultua ilmi lausunnon, jossa kerrotaan että Google ei salli mainosohjelmansa avulla rahan tienaamista, jos sivuston tarkoitus on tekijänoikeudella suojatun materiaalin myyminen ilman lupaa. Google koettaa myös jatkossa parantaa toimintaansa ettei vastaavaa tapahtuisi. Google myös kertoi että heidän mainosohjelmallaan on satoja tuhansia asiakkaita, jotka noudattavat Googlen antamia määräyksiä ja Google aikoo jatkossakin pitää huolta siitä että sääntöjä rikkovat asiakkaat eivät saa osaansa mainostuloista.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 13.2.2007 07:58
Siitä lähtien, kun avasimme viime kesänä laitevertailu -palvelumme, on toivotuin lisäys palveluun liittynyt DVD-soittimiin. Nyt tämäkin "puute" on korjattu ja DVD-soitinten vertailu on käyttökunnossa.
DVD-soittimia ei palvelusta vielä paljoa löydy, mutta tässähän te, käyttäjämme, voitte auttaa helposti, käyttämällä laitelistaussivuilta löytyvää "Ehdota listalle uutta laitetta"-linkkiä. DVD-soittimien lisäksi samasta listasta löytyvät jatkossa myös tallentavat DVD-soittimet, HD DVD -soittimet sekä Blu-ray -soittimet.
Ideoita uusista laiteryhmistä otamme mielellämme vastaan, vaikkakaan pölynimureita, jne tuskin palveluun tullaan ihan lähiaikoina lisäämään :-)
-Petteri Pyyny
AfterDawn.com
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12.2.2007 15:16
Kanadassa musiikin hyvitysmaksuista päättävä Canadian Private Copying Collective (CPCC) haluaa hyvitysmaksut takaisin MP3-soittimiin. Hyvitysmaksujen kerääminen MP3-soittimista Kanadassa alkoi vuonna 2003 ja loppui vuoden 2004 joulukuussa, jolloin paikallinen oikeusistuin totesi ettei hyvitysmaksuja tarvitse maksaa MP3-soittimista, kuten Applen iPodista. Silloin perumisen syynä oli se että MP3-soittimissa käytetyt flash-muistit ja kiintolevyt eivät olleet ensisijaisesti tarkoitettu musiikin tallentamiseen, vaikka ne olivatkin kannettavien musiikkisoittimien sisällä.
CPCC on nyt ehdottamassa 5 dollarin hyvitysmaksua MP3-soittimista, joihin voi tallentaa alle gigatavun musiikkia. Tämän jälkeen hyvitysmaksu kasvaa hieman epäloogisesti sillä seuraava 25 dollarin maksu kattaa 1-10 gigatavun laitteet, 50 dollarin maksu kattaa 10-30 gigatavun laitteet ja 75 dollarin maksu kattaa kaikki 30 gigatavua suuremmalla tallennuskapasiteetilla varustetut laitteet. Jos ehdotus tulee voimaan nostaisi se tiettyjen MP3-soitinten hintaa jopa 25 prosenttia.
Hyvitysmaksun on tarkoitus korvata artisteille ja levy-yhtiöille menetyksiä, joita heille tulee musiikin luvattomasta yksityisestä kopioinnista. CPCC:n Claudette Fortier pitää maksua oikeudenmukaisena, koska Kanadassa tapahtuu paljon kopiointia. CPCC aikoo myös nostaa CD-levyjen hyvitysmaksua kahdeksan senttiä per levy. Myös muistikorteille ehdotetaan 2-10 dollarin hyvitysmaksua niiden tallennuskapasiteetin mukaan. Asiansa tueksi CPCC teetti kyselyn Kanadalaisille viime kesänä, jonka mukaan 80 prosenttia Kanadalaisista pitää CD-levyn 30 sentin hyvitysmaksua sopivana. 79 prosentin mielestä 40 dollarin hyvitysmaksu 30 gigatavun kiintolevyllä varustetusta iPodista on myös kohtuullinen. Kyselyn paikkansapitävyyttä on kuitenkin epäilty, sillä ihmiset tuskin haluavat maksaa ostamastaan tuotteesta hyvitysmaksua useampaan kertaan.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12.2.2007 10:22
Nokia julkisti tänään uusia matkapuhelimia Barcelonassa pidettävillä 3GSM-messuilla. Yrityskäyttöön suunnatuista e-sarjan puhelimista julkaistiin kolme uutta mallia, lisäksi markkinoille ilmaantuu GPS-paikannus ja mobiili-tv-puhelimet.
E61i on ohut malli, josta löytyy QWERTY-näppäimistö.
Lisäksi puhelimessa on mm. MP3-soitin, 2 megapikselin kamera, Bluetooth, 3G ja WLAN tuki sekä 320 x 240 pikselin resoluutioon kykenevä näyttö. Puhelin painaa 150 grammaa ja kokoa on 117 x 70 x 13.9 millimetriä.
E65 on liukuvalla kannella varustettu puhelin, joka tulee aluksi myyntiin rajoitetulle markkina-alueelle.
Puhelimessa on ominaisuuksiltaan lähes vastaava E61i:n kanssa. Näytön resoluutio on 352 x 416, paino 140 grammaa ja kokoa on 106 x 47 x 14 millimetriä.
E90 on Nokian uusin kommunikaattori.
Puhelimesta löytyy mm. 3,2 megapikselin kamera, MP3-soitin, GPS, radio, Bluetooth, 3G ja WLAN tuki sekä 800 x 352 (sisempi) ja 240 x 320 (ulompi) pikselin resoluution kykenevät näytöt. Puhelin painaa 210 grammaa ja kokoa on 132 x 57 x 20 millimetriä.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12.2.2007 08:40
Amerikkalaisen elokuvateollisuuden Oscar-palkinnot jaetaan 25. päivä kuluvaa kuuta. Oscarit ovat vuosien mittaan luoneet useita varjotapahtumia, joista tunnetuin on Razzie-gaala, jossa huonoille elokuville myönnetään Razzie-palkinnot. Nyt ruotsalainen aktivistiryhmä League of Noble Peers tuo oman varjotapahtumansa, jossa kuka tahansa pääsee äänestämään vuoden parhaita elokuvia.
Varsinaista kohua tulee kuitenkin herättämään se seikka että Oscartorrents.com sivustolta löytyy torrent-linkkejä useisiin elokuviin, joiden avulla kuka tahansa voi ladata elokuvan tietokoneelleen ja katsoa sen. Tämä helpottaa monia ihmisiä äänestämisen kanssa, sillä useat ehdolla olevat elokuvat ovat monissa maissa vielä ilman ensiesitystä. Elokuvien lataaminen tällä tavalla on kuitenkin monessa maassa laitonta toimintaa (myös Suomessa), joten itse elokuvien lataaminen jää käyttäjän vastuulle. Sivustolla kuitenkin huomautetaan että on todennäköisempää voittaa lotossa, kuin saada rangaistus näiden elokuvien lataamisesta. Oscartorrents.com ei itse pidä trackeria vaan torrent-tiedostot löytyvät mm. The Pirate Bayn ja btjunkie sivustojen kautta.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10.2.2007 09:43
AppleInsiderin saamien tietojen mukaan Apple olisi vaihtamassa kaikkiin iPod-mediasoittimiin flash-muistitekniikkaan perustuvat kiintolevyt vielä tämän vuoden loppuun mennessä. Prudential Equity Groupin analyytikko Jesse Tortora mukaan tämä muutos toisi markkinoille pienempiä soittimia, joiden akun kesto ja soittimen yleinen elinikä olisi pidempi. Markkinoille saattaa myös tulla uusia malleja iPodista, joissa olisi GPS, kosketusnäyttö tai langattomat Wi-Fi-ominaisuudet. GPS:llä varustettu malli sisältäisi myös Applen oman karttaohjelman.
"Me uskomme että video iPodin valmistuksessa siirrytään tavallisesta 1,8 tuuman kiintolevystä NAND flash-muisteihin mahdollisesti jo tämän vuoden lopulla" sanoo Tortora. "Saamiemme tietojen mukaan Apple harkitsee parhaillaan lopettavansa uusien kiintolevyn sisältävien iPodien suunnittelun ja aikoo keskittyä ainoastaan flash-muisteilla varustettujen mallien suunnitteluun" Tortora jatkaa.
Ensimmäiseksi versioksi on arvioitu 32 gigatavun muistimäärällä varustettua versiota iPodista. Flash-muisti on kuitenkin hintavampaa kuin samalla tallennuskapasiteetilla varustettu kiintolevy, joten uusi soitin olisi todennäköisesti kalliimpi kuin nykyinen 30 gigatavun kiintolevyllä varustettu vastaava malli. Myös suuremmalla tallennuskapasiteetilla varustettuja flash-muistillisia versioita saisi odottaa ainakin ensi vuoden puolelle, sillä nykyisellään 64 gigatavun flash-muistin hinta on liian korkealla, jotta niitä voisi käyttää tavallisen kuluttajan hintaluokkaan tarkoitetuissa laitteissa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9.2.2007 18:24
Suuren kysynnän vuoksi oppaat-alueelle on lisätty kaksi uutta opasta, joissa käsitellään videoiden muuntamista Sonyn PSP:lle ja Applen iPodille.
Videot sopivaksi Applen iPod-mediasoittimelle
Videot sopivaksi Sonyn PSP-käsikonsolille
Oppaissa käytetään Mediacoder, Nero Recode, PSP Video 9 ja Videora iPod Converter ohjelmia. Kaikkien ohjelmien avulla saa myös irtotekstit lisättyä videoon.
Jos oppaiden kanssa tulee ongelmia niin apua voi kysyä
Aloittelijoiden digivideo-ongelmat ja -keskustelu -alueelta.
Lähiaikoina on sivustolle luvassa myös muita oppaita, mm. DVD-elokuvien muuntamisesta MP4-muotoon H.264 videopakkauksella.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 9.2.2007 09:07
Philipsin alaisuudessa toimiva yhtiö Polymer Vision on saanut valmiiksi kännykän, joka on varustettu taipuisalla näytöllä. Piilossa olevan näytön voi rullata esiin, jolloin näyttö on huomattavasti isompi kuin mihin kännyköissä ollaan yleensä totuttu. Laite esitellään ensi viikolla 3GSM-messuilla.
Rullattava näyttö on käytössä Readius-nimisessä laitteessa, jota Polymer Vision kutsuu "Cellural-bookiksi" , 3G-PDA-laitteen ja elektronisen kirjan yhdistelmäksi. Ensimmäisenä laite on tulossa Italian markkinoille Telecom Italian tuotevalikoimaan tämän vuoden lopulla.
Näytön tekniikkaa esiteltiin jo vuoden 2005 IFA-kuluttajaelektroniikkamessuilla Berliinissä. Tuolloin kyseessä oli kuitenkin vielä melko karkea prototyyppimalli, joka kykeni toistamaan ainoastaan 4 harmaasävyä.
Nyt näyttö toistaa 16 harmaasävyä ja on peräti 12,7 senttimetriä leveä. Valmistajan mukaan tekstin luettavuus on samaa luokkaa kuin normaalilta paperilta hyvän kontrastin ja heijastavuuden ansiosta. Näyttö on ilmeisesti kosketusnäyttö.
Jatkossa näytön ominaisuuksia on tarkoitus kehittää siten, että mukaan saadaan värit sekä mahdollisuus toistaa liikkuvaa kuvaa. "Tämä mustavalkonäyttö tulisi nähdä ensi askeleina kohden tilannetta, jossa kaikissa mobiililaitteissa on rullattava näyttö", sanoo Polymer Visionin varamarkkinointijohtaja Thomas van der Zijden. Hänen mukaansa rullattavat näytöt yleistyvät todenteolla noin viiden vuoden päästä, kun näytöt osaavat toistaa myös värejä ja liikkuvaa kuvaa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9.2.2007 08:40
IFPI:n Ruotsin osasto on tehnyt paikalliselle poliisille useita tutkintapyyntöjä, koskien Direct Connect -hubeilla tapahtuneita tekijänoikeusrikoksia. Tarkemman syynin alle joutui viisi Direct Connect -hubia sekä toistaiseksi julkaisematon määrä näiden hubien käyttäjiä. Näiden käyttäjien joukossa saattaa olla myös Suomessa asuvia käyttäjiä, sillä länsinaapurien nopeampien internetyhteyksien päässä olevat Direct Connect -hubit ja näiden käyttäjät takaavat usein myös suomalaisille paremmat siirtonopeudet.
"Hubien omistajat, joista olemme tehneet tutkintapyynnön ovat mukana rikollisessa toiminnassa, jonka tarkoitus on vahingoittaa kaikki ihmisiä, jotka työskentelevät musiikin parissa" totesi Ludvig Werner, joka toimii IFPI:n osaston johtajana Ruotsissa.
Tutkintapyyntöjä saattaa tulla vielä lisää, mutta mahdollisia oikeusjuttuja saadaan odottaa ainakin muutaman kuukauden verran. IFPI ei kuitenkaan ilmoittanut vastaavia toimenpiteitä olevan käynnissä muissa Skandinavian maissa, joten ainakin toistaiseksi suomalaiset Direct Connect -hubien pitäjät voivat huokaista helpotuksesta.
Lähteet:
The Local
p2pnet
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8.2.2007 07:14
Applen toimitusjohtaja Steve Jobsin eilen julkaisema avoin kirje levy-yhtiöille ei miellytä kaikkia. Erityisesti Jon Lech Johansen, joka tunnetaan paremmin nimellä DVD Jon epäilee Jobsin esittämiä faktoja ja niiden perusteluita.
Ensimmäinen epäkohta Jobsin kirjeessä Johansenin mielestä on myytyjen iPodien ja iTunesin kautta myytyjen kappaleiden määrä. Kirjeessä Jobs sanoo että iPodeja on myyty 90 miljoonaa kappaletta ja musiikkikappaleita yli kaksi miljardia, joten jokainen iPodin ostaja olisi näin ollen ostanut iTunesista noin 22 musiikkikappaletta. Johansen kuitenkin huomauttaa että kaikki 90 miljoonaa iPodia eivät ole enää käytössä ja että Apple ei ole koskaan paljastanut kuinka monta kappaletta keskimäärin iTunes-musiikkikaupan käyttäjä on ostanut. Koska kaikki iPodin käyttäjät eivät ole ostaneet iTunesin kautta musiikkia tarkoittaa se sitä että osa asiakkaista on ostanut satoja tai jopa tuhansia kappaleita palvelun kautta. Vuoden 2004 Macworld Expo tapahtumassa Jobs jopa kertoi eräästä käyttäjästä, joka oli ostanut musiikkia iTunesista 29 500 dollarin edestä. Tässä tapauksessa käyttäjä tuskin vaihtaa pois Applen tuotteista, sillä musiikin toistaminen muiden valmistajien laitteilla ei onnistu.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 7.2.2007 13:59
Sony hallitsi Walkmanillaan kannettavien musiikkisoitinten markkinoita 80- ja 90-luvuilla, mutta nyt myös Japanin elektroniikkajätti joutuu tunnustamaan Applen iPod-malliston suosion. Sony on tuonut markkinoille ensimmäisen virallisen iPod-lisälaitteensa, CPF-IP001:n, joka on sinänsä varsin tavanomainen 2.1-kaiuttiminen telakointiasema.
Telakointiasemaan pystyy kytkemään iPodin malleista sekä uuden että vanhan mallisen nanon, minin ja neljännen tai viidennen sukupolven iPodin. Musiikkia voi ohjata soittimen oman käyttöliittymän lisäksi mukana tulevan kaukosäätimen avulla.
Telakointiasema tulee aluksi markkinoille vain Yhdysvalloissa ja on jo nyt tilattavissa Sonyn Sony Style -verkkokaupasta. Hintaa hopeisella möhkylällä on rouheat 249,99 dollaria.
Lähde:
Trusted Reviews
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 7.2.2007 12:20
Maailman neljänneksi suurin levy-yhtiö Warner antaa koko musiikkivalikoimansa kuunneltavaksi suositun Last.fm-palvelun kautta. Kyseessä on Last.fm:n ensimmäinen suuren levy-yhtiön kanssa solmittu sopimus.
Warnerin musiikki tulee Last.fm:ään mukaan ensi viikon aikana, ja ensimmäisenä siitä pääsevät osallisiksi yhdysvaltalaiset käyttäjät. Euroopassakin sopimuksen annista päästään nauttimaan lähiviikkoina. Last.fm:n perustajat kertovat käyneensä neuvotteluja myös kaikkien muiden kolmen suuren levy-yhtiön kanssa.
Warnerin listoilla on tunnetuista artisteista mm. Eric Clapton, Metallica, Depeche Mode, Madonna ja Red Hot Chili Peppers.
Last.fm -sivustolla käy kuukausittain yli 15 miljoonaa aktiivista käyttäjää. Palvelu kerää käyttäjän suostumuksella tietoa kuuntelutottumuksista ja suosittelee sitten uusia artisteja, jotka käyttäjää voisi mahdollisesti kiinnostaa. Palvelussa on vahvasti mukana myös yhteisöllisyys, ja samanlaisesta musiikista pitäviä pyritään saattamaan yhteen.
Sivustolla on myös ilmainen nettiradio, joka niin ikään toistaa omien mieltymysten mukaista musiikkia. Ylen mukaan vuonna 2002 aloittaneella Last.fm:llä on eniten käyttäjiä Yhdysvalloissa, Britanniassa, Japanissa, Saksassa, Puolassa, Brasiliassa, Turkissa ja Suomessa. Viime viikolla kuollut Kirill "Kirka" Babitzin pomppasi Last.fm:n eniten suosiotaan kasvattaneiden artistien listalla toiseksi.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 7.2.2007 10:36
Applen toimitusjohtaja Steve Jobs vetoaa yllättäen avoimella kirjeellä levy-yhtiöihin, jotta nämä luopuisivat DRM-suojausten käytössä digitaalisessa musiikissa. Jobsin kirje, Ajatuksia musiikista (luettavissa täältä), kuvaa kuinka Applen oli pakko ottaa DRM-suojaus käyttöön iTunes-musiikkikaupassaan levy-yhtiöiden vaatimuksesta ja kaikkien kannalta parempi ratkaisu olisi suojauksista luopuminen.
Applen iTunesissa myymä musiikki on suojattu FairPlay-DRM-teknologialla, joka rajoittaa musiikin kopiointi- ja kuuntelumahdollisuuksia. Tähän asti Apple ei ole suostunut lisensoimaan FairPlayta muille, joten iTunesista ostetun musiikin kuunteluun tienpäällä on vaadittu iPod-soitin. Toisinkin voisi kuitenkin olla, Jobs visioi kirjeessään.
Jobs luettelee tiivistettynä kolme eri tulevaisuuden skenaariota. Apple ja muu musiikkiteollisuus voivat jatkaa omien DRM-ratkaisujensa käyttöä tai vaihtoehtoisesti Apple voisi lisensoida omaa FairPlay-teknologiaansa muiden käytettäväksi. Suosikikseen Jobs nostaa kuitenkin vaihtoehdon, jossa levy-yhtiöt taivutettaisiin luopumaan DRM-suojauksista kokonaan.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6.2.2007 14:58
Japanin tekijänoikeusjärjestö JASRAC (Japanese Society for Rights of Authors, Composers and Publishers) ja Googlen omistama YouTube ovat vihdoinkin päässeet neuvottelupöytään koskien JASRAC:in vaatimuksia tiukentaa valvontaa ettei YouTube-palveluun eksyisi tekijänoikeudella suojattua sisältöä. Yhteisymmärrykseen ei kuitenkaan päästy välittömästi ja ensimmäisen tapaamisen lopputuloksena on se että YouTubessa näytetään jatkossa japaninkielistä muistutusta, jossa kerrotaan että tekijänoikeudella suojattujen videoiden laittaminen muiden katseltavaksi ilman lupaa on laitonta ja että käyttäjä voi joutua tästä oikeudelliseen vastuuseen. Tarkkaa tietoa siitä koska viesti ilmaantuu palveluun ei kuitenkaan kerrottu, mutta todennäköisesti japaninkielinen muistutus löytyy palvelusta muutaman viikon sisällä.
Pari tuntia kestäneiden neuvotteluiden jälkeen YouTube lupasi myös parantaa videoiden seulontaa, jotta tekijänoikeudella suojattua sisältöä ei "eksyisi" sivustolle. Itse jupakka sai alkunsa viime vuoden lopulla kun JASRAC vaati aluksi YouTubea poistamaan 30 000 videota palvelusta ja myöhemmin vaati YouTubelta kovempia toimia etteivät tekijänoikeusrikkomukset YouTubessa yleistyisi.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 6.2.2007 07:53
Yhdysvalloissa toimiva kauppaketju Wal-Mart on solminut kaikkien kuuden suuren Hollywood-studion kanssa sopimukset elokuvien ja televisio-ohjelmien myynnistä digitaalisessa muodossa. Viihdetarjontaa kaupataan Wal-Martin omille sivuille avattavan latauspalvelun kautta.
Wal-Mart on Yhdysvalloissa ensimmäinen perinteisiin jälleenmyyjiin laskettava taho, joka lähtee mukaan online-elokuvabisnekseen. Wal-Martin verkkokaupan tarjonnan voi olettaa olevan melko kattava, sillä sisältöä tarjoavat sekä Walt Disney, Warner Brothers, Paramount, Sony, 20th Century Fox että Universal.
Digitaalisia latauspalveluita alkaa olla Yhdysvaltojen markkinoilla jo niin paljon, että kuluttajilla on jo todellisia valinnan mahdollisuuksia. Elokuvia ja TV-ohjelmia voi ladata esimerkiksi Amazon.comin, CinemaNowin tai iTunesin palveluista. Halpaketjuna tunnetun Wal-Martin mukaantulo voi kiristää hintakilpailua markkinoilla.
Perinteisen kaupankäynnin saralla Wal-Mart on tottunut olemaan ykkönen, mutta verkkoliiketoimintaan yritys lähtee haastajana. Kaikki eivät ole luottavaisia siihen, miten hyvin Wal-Mart kykenee houkuttelemaan asiakkaita palveluunsa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 6.2.2007 06:40
Viime vuonna avasimme kaikille käyttäjillemme avoimen kilpailun, jossa haimme luovia ideoita sivustomme kehittämiseksi. Kilpailu päättyi vuodenvaihteessa ja saldoksi tuli lähes 500 osallistujaa ja lähes kaksi tuhatta ideaa sivuston parantamiseksi. Jotkut ehdotuksista olivat hyviä, osa kehnoja ja muutamat aivan loistavia.
Vaikeinta oli valita hyvien ehdotusten joukosta ne, jotka olivat todella "erilaisia" eli joista näki, että ehdotuksen lähettäjä oli ajatellut sivuston kehittämistä ns. laatikon ulkopuolelta, eli ei keskittynyt olemassa olevien toimintojen viilaamiseen, vaan ehdotti rohkeasti jotain täysin uutta ja joskus myös uraauurtavaa. Kaiken pähkäilyn jälkeen, uskomme, että valitut voittajat ovat juurikin ne oikeat ehdotukset.
Kilpailun pääpalkinnon voittaa käyttäjämme lawndog, joka saa palkinnokseen 1500 euroa käteistä. Muut, lohdutuspalkinnon saajat ovat: chopper, bulfrog15, Dfram, pahis, bscd, kiiveri ja gwendolin. Heille palkinnoksi napsahtaa "AfterDawnin yllätyspaketti".
Kilpailun ehdotuksissa oli mukana paljon sellaista, jota olimme itsekin ajatelleet vuosien saatossa sivuillemme lisättäväksi, mutta toki samojen ajatusten kuuleminen myös ulkopuolisilta on aina mielenkiintoista, koska se ainakin kertoo, että kyseisille toiminnoille on selkeästi tarvetta. Sitten ehdotusten mukana tuli myös nippu hieman erikoisempia ehdotuksia. Useat ehdotukset, joissa toivottiin sivuillemme mm. uutisaluetta, aluetta josta voisi ladata videoeditointiin liittyviä ohjelmia sekä keskustelualueita, johtivat viime syksyiseen muutokseen sivuston navigaatiossa, jolloin sivujemme ns. tabit muutettiin erittäin hyvin silmiin osuviksi.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 5.2.2007 18:04
Nokia panostaa edelleen mobiilipelaamiseen, ja yhtiö tuo markkinoille uudistetun version N-Gage-konseptistaan ensi syksynä. Nokia esitteli kehitysvaiheessa olevaa pelialustaansa valitulle joukolle kehittäjiä Santa Monicassa viime viikolla. Markkinoille N-Gage saapunee syyskuussa.
Nokian sponsoroiman blogin mukaan pelitaloista mukana ovat ainakin EA Mobile ja Gameloft. Molemmilta on odotettavissa useita pelejä heti syyskuun julkaisuun sekä loppu vuodesta, blogi kertoo. Lisäksi vuoden 2008 alkuun mennessä mukaan odotetaan useita muita pelitaloja.
Uutta on myös se, että tällä kertaa Nokia ei ilmeisesti suunnittele julkaisevansa lainkaan erillistä N-Gage-pelilaitetta, vaan uudelle N-Gage-alustalle suunnitellut pelit toimivat useissa Series 60-sarjan laitteissa. Suunnittelusta vastaavan Jaakko Kaidesojan mukaan julkaisun aikana tuettuja laitteita on 5-7, joista osa on jo markkinoilla.
"Jos käytössä on jo tällainen laite, ei tarvitse kuin hakea verkkosivuiltamme tarvittava sovellus puhelimeensa. Se on kuin mikä tahansa Series 60 -sovellus ja toimii", Kaidesoja kertoi pocketgamerin haastattelussa. Ilmeisesti yksi tuettu laite on N93-puhelin, koska Kaidesoja demosi uutta N-Gagea sillä.
Nokia järjestää ensi viikolla San Monican tilaisuutta vastaavan tapahtuman eurooppalaisille yhteistyökumppaneilleen Madridissa. Tarkempaa tietoa N-Gage-alustasta luvataan antaa maaliskuussa pidettävän pelialan GDC-konferenssin yhteydessä.
Lähteet:
N-Gage Blog
N-Gage Blog
Pocketgamer
Mobile Entertainment
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 5.2.2007 14:55
Macintosh-koneista ja iPodeistaan tunnettu Apple Inc. ja Beatlesien vuonna 1968 perustama levy-yhtiö Apple Corps Ltd. ovat viimein sopineet pitkään jatkuneen nimi- ja logokiistansa. Maanantaina julkaistu sopimus siirtää kaikki Apple-nimeen liittyvät tavaramerkit ja logot tietokone-Applen hallintaan. Levy-yhtiö Apple saa kuitenkin lisenssisopimuksen ansiosta käyttää omppunimeä jatkossa.
Uusi sopimus syrjäyttää samalla yhtiöiden välisen aiemman sopimuksen, joka solmittiin vuonna 1991. Vanhassa sopimuksessa Apple Inc. lupasi olla käyttämättä Apple-tuotemerkkiä fyysisten musiikkitallenteiden, kuten CD-levyjen ja kasettien, jakelussa. Levy-yhtiö Applessa herätti ymmärrettävästi närää, kun tietokonevalmistajana tunnettu Apple avasi iTunes-musiikkikauppansa, joka levittää musiikkia digitaalisessa muodossa.
Molemmat yhtiöt maksavat omat kertyneet oikeudenkäyntikulunsa itse.
"Rakastamme Beatlesiä, ja tämä tavaramerkkejä koskeva riita on siksikin ollut meille tuskainen", kertoi Applen toimitusjohtaja Steve Jobs tiedotteessa. "Tuntuu mahtavalta, että asia saatiin sovittua positiivisissa merkeissä ja tavalla, jonka pitäisi ehkäistä erimielisyyksien syntymisen jatkossa."
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5.2.2007 11:56
Monelle kuluttajalle uuden sukupolven optiset mediat ovat vielä mysteereitä, mutta se ei estä kilpailun syntymistä tulevista asiakkaista. Nimekkäiden toimijoiden tukemat Blu-ray ja HD DVD kaappaavat suurella todennäköisyydellä länsimaiden ja Japanin markkinat haltuunsa, mutta muissa Aasian suurissa maissa kuten Intiassa, Kiinassa ja Taiwanissa tilanne on vielä avoin. HVD (High-Clearness Video Disc), EVD (Enhanced Versatile Disc) ja FVD (Forward Versatile Disc) formaattien ohella markkinoille tulee myös New Medium Enterprises, Incin (NME) kehittämä HD VMD. VMD-levyn (Versatile Multilayer Disc) päälle rakennettu videoformaatti tukee MPEG-2, VC-1 ja H.264/AVC pakkausta videolle ja Dolby Digital, DTS ja PCM ääniraitoja. Tulevaisuudessa HD VMD:n luvataan tukevan myös avoimen lähdekoodin videocodeceja. Videota voi tallentaa levylle 1080p resoluutiolla ja levyillä on mahdollista käyttää AES-salausta sisällön suojaamiseen kopioinnilta ja aluekoodeja markkina-alueen rajaamiseksi.
Itse VMD-levyt ovat joko kahdella tai neljällä kerroksella varustettuja yksipuolisia levyjä, joiden tallennuskapasiteetti on 9 (kaksi kerrosta) tai 20 (neljä kerrosta) gigatavua. Markkinoille on tulossa sekä stand-alone soittimia että tietokoneeseen tarkoitettuja asemia, joilla onnistuu niin HD VMD -levyjen katselu että DVD-levyjen polttaminen. Tietokoneelle tulee myös authorointiohjelmat omien levyjen luomiseen sekä toisto-ohjelma, jolla HD VMD -elokuvien katselu onnistuu.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5.2.2007 10:19
Mediajätti Viacom ja Googlen omistama YouTube-videopalvelu eivät päässeet sopimukseen Viacomin sisällön esittämisestä YouTubessa. Koska kuukausia kestäneissä neuvotteluissa ei päästy yhteisymmärrykseen vaati Viacom perjantaina YouTubea poistamaan palvelusta lähes 100 000 videota, joiden tekijänoikeudet kuuluvat Viacomille.
Viacomin teettämien tutkimusten mukaan kyseisiä videoita on katsottu YouTuben kautta noin 1,2 miljardia kertaa. Viacomin omistamiin videoihin kuuluvat mm. MusicTV:n, Comedy Centralin ja Paramount Picturesin ohjelmat.
"Olemme olleet hyvin myötämielisiä tähän saakka... me emme voi kuitenkaan antaa Googlen tai YouTuben jatkaa voitollista liiketoimintaa meidän tuottamalla sisällöllä ellemme saa kohtuudenmukaisia korvauksia" totesi Viacomin toimitusjohtaja Philippe Dauman.
Google kuitenkin toivoo ettei kyseessä olisi lopullinen "välirikko" vaan neuvotteluita jatkettaisiin vielä. UBS:n analyytikko Ben Schachter pitää Viacomin päätöstä vain neuvottelutaktiikkana ja uskoo siihen että Viacom ja YouTube pääsevät vielä jakelusopimukseen. Schachter ei ole yksin mielipiteensä kanssa ja monet analyytikot ovat hänen kanssaan samaa mieltä ja uskovat Viacomin "tempauksen" olevan vain tapa parantaa neuvotteluasetelmia YouTuben kanssa. Vaikka YouTube ei olisikaan mediajäteille mikään rahasampo on sen kautta tapahtunut TV-sarjojen promotointi nostanut Yhdysvalloissa monen sarjan katsojalukuja.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4.2.2007 08:56
Internet on suuressa roolissa Ylen tulevaisuuden suunnitelmissa. Ylen on tarkoitus tuoda kaikki esitetyt televisio-ohjelmat internettiin ladattavaksi, lataaminen tulee olemaan ilmaista ja ohjelmat ovat ladattavissa viikon ajan niiden esittämisen jälkeen. Aamulehden haastattelussa ollut Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner sanoi, että tavoitteena on tehdä kuvanauhurit ja tallentavat digisovittimet tarpeettomiksi.
Ilmaisen sisällön lisäksi internetiin tulee myös maksullisia palveluita kuten mahdollisuus ladata kokonainen tv-sarja kotikoneelle maksua vastaan. Internetin tärkeys Ylen suunnitelmissa korostuu siinä että Jungnerin mukaan mobiili-televisio ja teräväpiirtotelevisio eivät ole Ylen lähitulevaisuuden suunnitelmissa. Näihin kehityshankkeisiin Ylellä ei ole varaa lähteä.
Tarkempien tietojen puuttuessa ei voi kuin arvailla suojataanko videot DRM-suojauksella, joka estäisi ladattujen videoiden katselun viikon aikarajan jälkeen ja rajoittaisi katselua myös muilla kuin Windows-käyttöjärjestelmällä varustetuilla tietokoneilla. Monia kiinnostaa myös tieto tuleeko palveluun ladattavaksi kaikki Ylen lähettämät ohjelmat vai ainoastaan kotimaista ohjelmistoa, johon Ylen on helpompi neuvotella jakeluoikeudet kuin ulkomaisiin ohjelmiin.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3.2.2007 13:02
Applen iTunes-mediasoitin on saanut hieman ikävää julkisuutta muutaman päivän sisällä sillä iTunesin nykyisellä versiolla on ongelmia Microsoftin uuden Windows Vista -käyttöjärjestelmän kanssa. Applen suositus ongelmiin on odottaa muutaman viikon sisällä julkaistavaa uutta versiota iTunes-ohjelmasta. Ongelmia ilmenee mm. jos käyttäjä päivittää Windows 2000 tai Windows XP -käyttöjärjestelmänsä Vistaan, jolloin iTunes-mediakaupasta ostetut DRM-suojatut musiikkikappaleet eivät välttämättä enää toistu iTunesin kautta.
Muita ongelmia on iPodin ja tietokoneen välisessä synkronoinnissa. Pahimmillaan Vistan käyttö iPodin kanssa voi korruptoida soittimen kiintolevyn sisällön, jolloin kaikki soittimessa oleva sisältö häviää. Tarkempia tietoja tällä hetkellä tiedossa olevista ongelmista löytyy täältä. Apple on myös julkaissut iTunes Repair Tool for Vista 1.0 ohjelman, joka korjaa joitain Vistan ja iTunesin yhteiskäytössä esiintyviä ongelmia.
Apple ei ole ainoa yritys, jolla on ollut ongelmia saada Vista-yhteensopivia ajureita ja ohjelmistoja ulos ennen Vistan julkaisua. Näytönohjainvalmistajat NVIDIA ja AMD/ATI ovat molemmat julkaisseet Vista-yhteensopivat näytönohjaimen ajurit, mutta ajurien suorituskyky ja ominaisuudet ovat rajoitetummat kuin vastaavien Windows XP -ajurien. NVIDIA saattaa joutua tämän takia vielä oikeuteen, sillä suivaantuneet käyttäjät koettavat parhaillaan kerätä todisteita mahdollisen joukkokanteensa tueksi.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 2.2.2007 14:38
Microsoft saattaa suunnitella omaa vastinettaan Applen iPhone-musiikkipuhelimelle. CrunchGear-niminen sivusto kertoo saaneensa luotettavan vinkin, jonka mukaan ohjelmistojätti olisi aikeissa julkaista Zune-soittimensa mukaisesti nimetyn puhelimen vielä tämän vuoden jouluun mennessä.
CrunchGearin alulle panema huhu on levinnyt vuorokaudessa kovaa vauhtia ympäri netin. Sivusto sanoo tiedon olevan niin luotettavaa kuin vinkki vain voi olla, ja ajatus Microsoftin musiikkipuhelimesta kuulostaa sinänsä järkevältä. Mikäli puhelimen kehitys on vielä alkutekijöissään, kuten juttu kertoo, kuulostaa tavoite tuotteen saamisesta markkinoille vielä tämän vuoden aikana epärealistiselta.
Puhelimen mahdollisista ominaisuuksista ei vielä ole musiikkitoiston lisäksi paljoa tietoa. Ilmeisesti käyttöjärjestelmä ei kuitenkaan ole mobiililaitteista jo aiemmin Windows Mobile, vaan ennemminkin Zune-soittimen käyttöliittymää muistuttava ratkaisu. Tietojen mukaan Zune-luuri osaa synkronoida itsenä Xbox360-konsolin kanssa ja toistaa konsolista streamattua videota langattoman yhteyden kautta.
Mikäli Microsoft todella tuo oman musiikkipuhelimen markkinoille, on mielenkiintoista nähdä miten yhtiön kanssa musiikkikuvioissa kaveeranneet puhelinvalmistajat Nokia ja Motorola reagoivat tilanteeseen.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 1.2.2007 09:07
New Yorkissa asuva 16-vuotias Robert Santangelo on syytettynä tekijänoikeusrikkomuksista, joiden tekohetkellä hän oli 11-vuotias. Syytettynä oli alun perin hänen äitinsä Patti Santangelo, mutta oikeusjuttu häntä vastaan kaatui, jonka jälkeen levy-yhtiöt haastoivat Robertin ja tämän sisaren Michelle Santangelon oikeuteen. Michelle sai jo maksettavakseen 30 750 dollarin korvaussumman, koska hän ei saapunut oikeuteen puolustamaan itseään.
Robert ja hänen asianajajansa Jordan Glass aikovat kuitenkin taistella tosissaan. Yhdessä he julkaisivat 32-kohtaisen listan, jossa puolustetaan sekä Robertin syyttömyyttä että kyseenalaistetaan RIAA:n toimet. Listan mukaan oikeudenkäynti aiheuttaa vahinko Robertin maineelle ja haittaa hänen koulunkäyntiään. Robert ei myöskään ole lähettänyt musiikkia kenellekään, ainoastaan ladannut sitä ja ladatut kappaleet löytyvät myös CD-levyiltä, jotka hänen siskonsa on ostanut kaupasta. Listan mukaan mahdolliset rikokset ovat jo vanhentuneita ja tavalliselle käyttäjälle ei koskaan kerrottu tarpeeksi selkeästi että tekijänoikeudella suojatun musiikin lataaminen ilman lupaa on rikos.
Robertin mielestä levy-yhtiöt ovat muodostaneet kartellin, jonka olemassaolo rikkoo kartellilakia. Tämän todisteena on RIAA, joka ajaa näiden levy-yhtiöiden etua ja on samalla kiristykseen verrattavissa olevalla toiminnallaan ottanut rahaa tuhansilta ihmisiltä Yhdysvalloissa.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 1.2.2007 05:48
Hollantilainen tuomioistuin on tuominnut kaksi hakkeria, jotka ehtivät kaapata miljoonien tietokoneiden hallinnan ja käyttää kaapattuja koneita verkossa tehtyihin rikoksiin. Pääsyytetty tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen ja hänen apurinsa puoleksitoista vuodeksi. Molempien miesten kohdalla vankeustuomiot vastaavat aikaa, jonka he ovat jo istuneet tutkintavankeudessa, joten he ovat jo tuomionsa kärsineet. Miehet siis vapautettiin, ja he ovat nyt kotitarkkailuissa.
Vankilatuomioiden lisäksi päätekijälle langetettiin 9 000 euron sakot, kun vähäosaisempi tekijä sai 4 000 euron sakot. Hollantilaisen oikeuskäytännön mukaisesti hakkereiden henkilöllisyyttä ei paljastettu.
Oikeusistuin katsoi 20-vuotiaan pääsyytetyn suunnitelleen Toxbotin sekä lisäksi toisen troijalaisen, Wayphiserin. Miehen 28-vuotias apuri taas avusti troijalaisen levittämisessä sekä botnetin ylläpidossa. Molemmat epäillyt pidätettiin lokakuussa 2005.
Oikeus totesi miesten syyllistyneen toissa vuonna troijalaisen Toxbotin avulla tapahtuneisiin kaappauksiin, joilla miehet saivat hallintaansa miljoonia tietokoneita. Miehet käyttivät kaappaamiansa koneita botnet-verkostossa luottokorttien ja muun luottamuksellisen tiedon hankkimiseen. Lisäksi miehet kiristivät verkossa toimivia yrityksiä uhkailemalla sivustojen alasajoilla.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 1.2.2007 05:11
Musiikin nauttimiseen on Internetin myötä avautunut uusia mahdollisuuksia perinteisen levyostamisen rinnalle. Tunnetuin ja suosituin toimintamallia edustaa iTunes, josta voi maksua vastaan ladata itselleen DRM-suojattua musiikkia. Toinen ja heikommin menestynyt vaihtoehto on musiikin "vuokraaminen" tilauspalvelusta, mikä antaa käyttöön laajan musiikkikokoelman alhaista kuukausimaksua vastaan. Musiikki on käytettävissä niin pitkään kuin on halukas jatkamaan palvelun tilausta.
Yksi tunnetuimmista näistä tilauspalveluista on Napster, joka on kuitenkin sekin jäänyt selvästi iTunesin suosion varjoon. Yhtiön toimitusjohtaja Chris Gorog kuitenkin uskoo, että tilanne tulee muuttumaan jo tänä vuonna.
Gorogin mukaan Napsterin suurin kompastuskivi on ollut Applen iPod, joka on dominoinut mp3-soitinten markkinoita. Applen soitin tukee ainoastaan yhtiön omaa DRM-suojausta, joten se ei ole yhteensopiva Napsterin kanssa. Gorog pitääkin Applen ratkaisua kuluttajalle epäedullisena ja tilauspalveluiden jarruna.
Napsterin pelastukseen tulevat mp3-toiston hallitsevat matkapuhelimet, Gorog visioi. Hän uskoo, että näiden matkapuhelinten myötä tilauspalvelut tavoittavat laajemmat markkinat ja voittaa sitä kautta kuluttajien luottamuksen.
Lue koko juttu...
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 1.2.2007 04:07
Electronic Frontier Finland, EFFI, voitti keskiviikkona Helsingin käräjäoikeudessa yhdistystä ja sen hallituksen jäseniä vastaan nostetun jutun. EFFI:ä syytettiin laittomasta rahankeruusta, mutta tuomioistuin katsoi, ettei syytteen perusteena ollutta EFFI:n lahjoitussivua ole syytä pitää rahainkeruuna.
EFFI:llä oli vuodesta 2002 asti ollut osana kotisivujaan lahjoitussivu, jossa todettiin yhdistyksen voivan ottaa sääntöjensä mukaan vastaan lahjoituksia ja ilmoitettiin yhdistyksen tilinumero. Syytteen mukaan tähän olisi tarvittu rahankeräyslupa. Syyttäjä vaati hallituksen jäsenille sakkotuomioita rikoksesta ja yhdistystä menettämään yli 4000 euroa väitettyjä lahjoitustuottoja valtiolle.
Helsingin käräjäoikeuden mukaan pelkkä lahjoitusmahdollisuus tai tilinumeron ilmaiseminen erillisellä lahjoitussivulla ei kuitenkaan ole sellaista aktiivista yleisöön vetoamista, mitä rahankeräyslailla tarkoitetaan. Tuomioistuin ei epäröinyt selväksi katsomansa asian päättämistä, vaan se antoi tuomion heti pääkäsittelyn jälkeen, EFFI kertoo.
Käräjäoikeuden päätöksen mukaan lahjoitussivun rahankeruukeinot eivät siis ole luvanalaista toimintaa. Tämä ei kuitenkaan siis koske esimerkiksi sähköpostilla suoritettavia rahankeräyksiä tai muita aktiivisesti yleisöön vetoavia kampanjoita.
"Olemme helpottuneita vapauttavasta tuomiosta, joka ei jätä enää mitään arvailujen varaan. Lahjoitussivu poistettiin kesällä 2005, kun jutun esitutkinta käynnistyi. Tänään, lähes kaksi vuotta myöhemmin, voimme vihdoin julkaista sivun uudelleen. Tämä on merkittävä voitto kansalaistoiminnalle ja sananvapaudelle Internetissä", EFFI:n puheenjohtaja Tapani Tarvainen kommentoi päätöstä tyytyväisenä.
Lue koko juttu...
Viikon kommentoiduimmat uutiset
Viimeisimmät uutiskommentit
Uutisarkisto