Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31. elokuuta, 2006 15:58
Plextor tuo markkinoille CD- ja DVD-levyjen tyhjentämiseen tarkoitetun PlexEraser PX-OE100E laitteen, jonka ainut tarkoitus on tehdä poltetuista CD- ja DVD-levyistä lukukelvottomia. Enää ei tarvitse siis naarmuttaa, sahata ja leikata omia levyjä ennen kuin ne uskaltaa kierrättää.
Laite on ympäristöystävällinen, eli se täyttää EU:n asettaman RoHS-direktiivin. Asema polttaa levyillä olevan tiedon laserilla, jolloin vanha tieto ei ole enää luettavissa levyiltä, eikä tiedon palauttaminen pitäisi onnistua edes ammattilaisilta. Tietokonetta ei tarvita, vaan PlexEraser PX-OE100E toimii itsenäisesti, levy vain sisään ja se tyhjentyy automaattisesti. Tämän jälkeen levykelkka aukeaa automaattisesti ja levyn voi viedä tämän jälkeen suoraan kierrätykseen. Mahdollisten virheiden välttämiseksi laitteen levykelkka on oranssi. Normaalista poikkeavan värin pitäisi herättää käyttäjän huomio, jolloin tärkeitä levyjä ei tule laitettua asemaan vahingossa.
Laite pystyy tyhjentämään CD-R/CD-RW/DVD-R/DVD+R/DVD-RW/DVD+RW/DVD-R DL/DVD+R DL formaattien levyjä, jotka ovat halkaisijaltaan 8 tai 12 cm. Dual Layer levyjen (DVD+R DL, DVD-R DL) tyhjentäminen kestää noin 6 minuuttia ja muiden levyjen tyhjentymistä saa odotella noin 3 minuuttia.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 31. elokuuta, 2006 11:55
Kaapelitelevisioliitto haluaa auttaa hämmentyneitä kuluttajia oikeanlaisen digisovittimen valinnassa. Liiton toimesta kaapeli-tv-verkossa testatut ja testin läpäisseet laitemallit saavat jatkossa kylkeensä Cable Ready -tunnuksen.
Analogisesta televisiosta digiaikaan siirtyessään kuluttaja joutuu selvittämään, kuuluuko hänen taloutensa kaapeli- vai antenniverkkoon. Tämän jälkeen on vielä edessä omassa verkossa toimivan laitteen etsiminen kaupan hyllyltä. Tekniikkaa vieroksuville alan termistö ja lyhenteet voivat olla vaikeaselkoisia ja vaikeuttaa laitteiden hankintaa, joten uusi Cable Ready -merkintä on tervetullut helpotus.
Suomalaisilla on nyt lähes tarkalleen vuosi aikaa siirtyä digiaikaan ennen analogisen verkon pimenemistä. Yli puolet Suomen tv-talouksista kuuluu kaapeliverkkoon, jossa digitaalisten televisiolähetysten seuraamiseen tarvitaan DVB-C-tyypin vastaanotin.
Juuri kaapelitaloudet ovat olleet nihkeimpiä siirtymään digitaalisten lähetysten pariin, ja vasta reilu kolmannes kaapelitalouksista on luopunut analogisista lähetyksistä. Syitä ovat pääasiassa siirtymisen tuoma vähäinen hyöty ja huono laitetarjonta.
Tähän mennessä testattuja laitteita on myynnissä seitsemää eri mallia ja lisää on tulossa syksyn aikana. "Ensisijaisena tavoitteena on auttaa kuluttajaa ostotilanteessa silloin, kun hän hankkii digisovittimen muualta kuin kaapelioperaattorilta. Kun kuluttaja ostaa Cable Ready -merkillä varustetun laitteen, hän voi olla varma, että laite myös toimii kaapeli-tv-verkossa", kertoo Kaapelitelevisioliiton puheenjohtaja Johan Flykt.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31. elokuuta, 2006 7:39
Vuodenvaihteessa voimaan tullut uusi tekijänoikeuslaki ei ole nujertanut musiikin laitonta lataamista kertoo HS. Muutokset ovat olleet vähäisiä, noin joka kymmenes on vähentänyt lataamista ja kokonaan lataamisen lopettaneita on joka kahdeskymmenes tutkimukseen vastanneista. Säveltäjä Tuomas Kallion tekemä pro gradu -tutkielma kertoo myös, että lakiuudistus tiedetään hyvin, mutta mitään suurta muutosta se ei ole aiheuttanut lataajien keskuudessa.
"Tässä vaiheessa vertaisverkkojen käyttäminen on edelleen yleisempää kuin laillinen lataaminen verkosta" kertoo Kallio tutkimuksestaan. "Vastaajista puolet käytti vertaisverkkoja, ja se on paljon." Kallio jatkaa.
"Meidän arviomme mukaan ongelma on edelleen erittäin paha. Aktiivisia vertaisverkkojen käyttäjiä on Suomessa noin 150 000." kertoo Antti Kotilainen, joka toimii tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen toiminnanjohtaja. Kotilainen kuitenkin uskoo että uuden tekijänoikeuslain vaikutukset näkyvät pidemmällä aikavälillä. Yhtenä tärkeimmistä kohdista uudessa laissa Kotilainen pitää laillisten verkkokauppojen ehtojen määrittämisen. Suomessa on tällä hetkellä 16 laillista musiikkia verkossa myyvää verkkokauppaa ja myös elokuvien digitaalinen myynti verkkokaupoissa pitäisi alkaa pian Suomessa.
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 30. elokuuta, 2006 11:45
Olemme lukeneet tarkkaan innovointikilpailumme tuotoksia ja olemme pyrkineet parantamaan sivustoamme viime viikkojen aikana varsin isolla kädellä kilpailusta tulleen palautteen perusteella. Nyt ehkä suurin käyttäjille päin näkyvä uudistus on valmis, eli sivustomme ylätason navigaatio on uudistunut ensimmäistä kertaa pariin vuoteen.
Navigointitason uudistus syntyi siitä havainnosta, että monet kilpailuun ehdotuksensa lähettäneistä käyttäjistä eivät tuntuneet edes tietävän, että sivustoltamme löytyy sellaisia osa-alueita kuin ohjelmistot tai laitevertailut. Mietimme päämme puhki parin viikon ajan mahdollisuutta, että koodissamme olisi joku bugi, joka tekee ylävalikot näkymättömiksi muille kuin ylläpidolle, mutta koska ko. bugia ei sivuilta löytynyt, totesimme, että navigointi pitää selkeästi tuoda paremmin esille sivuillamme.
Joten, uusi ylätason navigointi on nyt valmis. Muitakin uudistuksia sivuille on tullut viimeisen parin viikon aikana, tosin suurin osa niistä näkymättömämpiä kuin tämä. Muista uudistuksista lueteltakoon kokeellinen tuki uusille BBML-tageille keskustelualueillamme, Google-haun käyttöönotto pääsivustollamme (ja lähiaikoina myös suomenkielisillä keskustelualueillamme), jne.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 29. elokuuta, 2006 11:51
Verkkomusiikkibisnekseen tulee mukaan piristävä vaihtoehto, kun SpiralFrog aloittaa toimintansa joulukuussa. ITunesista ja muista nyt tarjolla olevista vaihtoehdoista poiketen SpiralForgista ladattu musiikki on täysin ilmaista, sillä toiminta rahoitetaan mainoksilla. Tällä hetkellä neljästä suuresta levy-yhtiöstä Universal on ensimmäisenä lähdössä mukaan tukemaan tulokasta ja muiden yhtiöiden kanssa käydään neuvotteluja.
Omien verkkosivujensa mukaan SpiralFrog tulee tarjoamaan ilmaiseksi ladattavaa musiikkia ja videoita suurten ja pienempien indie-levy-yhtiöiden valikoimista.
Suuren levy-yhtiön kiinnostus vaihtoehtoisesta liiketoimintamallista osoittaa yhtiöiden asenteiden Internetiä kohtaan olevan muuttumassa. Halu päästä hyötymään valtaisista käyttäjämääristä ja mahdollisista tuloista voittaa vihdoin ennakkoluulot. Uudet keinot kukoistavan piratismin nakertamiseen ovat myös aina tervetulleita -- musiikin laittomat lataukset nimittäin peittoavat lailliset palvelut yhä suhteella 40 vastaan yksi.
Tähän asti musiikkia on voinut hankkia netistä laillista tietä joko Applen iTunesin kaltaisista "maksu per kappale" -palveluista tai kuukausimaksullisista tilauspalveluista, kuten Yahoo! Launch ja Napster. ITunes on alan ehdoton ykkönen 80 prosentin markkinasiivullaan, mutta kilpailun uskotaan jälleen kiristyvän joulun alla.
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 29. elokuuta, 2006 6:35
Ohjelmistoyritys Corel ilmoitti eilen ostavansa DVD-ohjelmistoja valmistavan InterVideon 196 miljoonalla dollarilla (n. 153 miljoonalla eurolla). Corel on tunnettu laajasta koti- ja toimisto-ohjelmien kirjostaan, joihin kuuluvat mm. legendaarinen WordPerfect-tekstinkäsittely sekä kuvankäsittelyohjelma Paint Shop Pro.
InterVideo on ollut jo vuosia yksi suurimmista DVD-ohjelmien valmistajista ja yhtiön tuoteperheen lippulaiva, WinDVD on eräs maailman yleisimmistä tietokoneiden mukana tulevista valmisohjelmista. WinDVD:n lisäksi InterVideon tuotteisiin kuuluvat mm. DVD-varmuuskopiointiin tarkoitettu DVD Copy sekä DVD-levyjen authorointiin tarkoitettu WinDVD Creator.
Omien tuotteidensa lisäksi InterVideo omistaa osake-enemmistön Ulead Systemsistä, joka on yksi maailman suurimmista video-editointi ja DVD-authorointi -ohjelmien valmistajista. Osake-enemmistö siirtyy kaupan myötä Corelille.
Kauppa vaatii toteutuakseen vielä InterVideon osakkeenomistajien sekä kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Corel uskoo kaupan varmistuvan vuoden 2006 viimeisellä neljänneksellä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 26. elokuuta, 2006 11:57
Vantaalaismies on tuomittu yli 4 000 euron sakkoihin ja vahingonkorvauksiin tekijänoikeusrikkomuksesta. Miehen oikeuskäsittely on osa Finreactor-juttua. Tuomittu oli jakanut P2P-verkkojen avulla useiden TV-sarjojen jaksoja, elokuvia ja musiikkia. Muut P2P-verkkojen käyttäjät olivat ladanneet hänen jakamiaan tiedostoja yli 2 500 kertaa. Vantaan käräjäoikeus piti tekijänoikeuden loukkausta laajana. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä aikovatko osapuolet valittaa tuomiosta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 25. elokuuta, 2006 20:16
Arista Records vastaan Tschirhart P2P-tiedostojen vaihtoon liittynyt oikeustapaus Yhdysvalloissa sai päätöksen odotettua nopeammin, kun tuomioistuin totesi että Tschirhart oli tuhonnut käsittelyn kannalta tärkeitä todisteita. Tschirhart oli tyhjentänyt kiintolevynsä kaksi kertaa ennen sen luovuttamista käsittelyä varten. Myös tyhjennykseen käytetty ohjelma oli poistettu levyltä. Syytetty ei kieltänyt levyn tyhjentämistä, mutta vetosi siihen että toisella kerralla levyn tyhjentämisen oli tehnyt kiintolevyn eheyttämiseen tarkoitettu ohjelma.
Kiintolevyn puhdistaminen ei kuitenkaan onnistunut aivan täydellisesti vaan asiantuntijat saivat levyltä kaivettua syytetyn käyttämän ugotburnedby21 käyttäjätunnuksen, jota hän käytti iMesh P2P-ohjelmassa. Levyltä löytyi myös osia iMesh ja BearShare P2P-ohjelmista ja C:My Downloads kansiosta löytyi ladattujen musiikkitiedostojen nimiä.
Tämän seurauksena Arista Records vaati oikeudelta että Tschirhart tuomitaan kovimman mahdollisimman tuomion mukaan, koska hän oli tuhonnut oikeudenkäynnin kannalta kriittisiä todisteita. Oikeus suostui vaatimukseen ja Arista Recordsilla on 30 päivää aikaa toimittaa vahingonkorvausvaatimus oikeudelle. Arista Recordsin mukaan Tschirhartin kiintolevyllä oli ainakin 200 Arista Recordsin tekijänoikeuksien alaista kappaletta, joita hän jakoi P2P-verkoissa. Suurin korvaussumma yksittäisestä kappaleesta on 150 000 dollaria ja pieninkin korvaussumma on 750 dollaria kappaleelta Copyright Act lain mukaan.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 25. elokuuta, 2006 10:14
Pelikonsolien värimaailma saa kaivatun piristyksen, kun SonynPlaystation 2, PlayStation Portable ja NintendonDS Lite julkaistaan vaaleanpunaisina malleina. Tavallisen PS2 konsolin hinta laskee myös samalla Euroopassa 129.99 euroon. Vaaleanpunainen PS2 tulee myyntiin kahdella Dual Shock ohjaimella ja muistikortilla, myös nämä lisälaitteet ovat vaaleanpunaisen värisiä. Vaaleanpunainen PS2 tulee myyntiin marraskuun kahdeksas päivä ja hintaa paketilla on 159.99 euroa.
Vaaleanpunainen PSP tulee myyntiin lokakuun 27. päivä ja hintaa laitteella on 229 euroa. Vähemmän yllättäen naisartisti Pink (P!nk) tulee promotoimaan uutta PSP:tä. Konsolin mukana tulee valkoiset korvakuulokkeet kaukosäätimellä, kantopussi, rannenauha ja 32 megatavun Memory Stick Duo muistikortti. Mukana seuraa myös Pinkin UMD-levy, josta löytyy mm. Stupid Girls kappaleen musiikkivideo.
Vaaleanpunaisen DS Liten lisäksi markkinoille tulee mustan värinen malli. Uusilla väreillä juhlistetaan myös New Super Mario Bros. pelin huikeaa menestystä, peli on myynyt yli miljoona kappaletta ensimmäisen 12 viikon aikana pelkästään Yhdysvalloissa. Uudet DS Lite värit tulevat myyntiin syyskuun 13. päivä Yhdysvalloissa ja Euroopan mantereelle uudet värit ilmestyvät myyntiin 27. päivä lokakuuta. Japanin markkinoilla vaaleanpunainen DS Lite on ollut saatavilla jo heinäkuusta lähtien.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 24. elokuuta, 2006 20:16
Tutkimusyhtiö Screen Digest on julkaissut uusimman tutkimuksensa, jonka mukaan Internet-piratismi ei ole ainut syy levymyynnin alamäkeen. Tutkimuksen mukaan uudet trendit ja DVD-levyjen vallankumous ovat syöneet kuluttajan kukkarosta rahaa, nämä rahat käytettiin aikaisemmin musiikkilevyjen ostamiseen. Musiikin myyminen internetin kautta kuitenkin kompensoi tätä ja laskusuhdanteen pitäisi taittua vuonna 2010, jolloin internetin kautta tapahtuva musiikin myynti ohittaa levymyynnin laskun aiheuttamat menetykset.
Tutkimus paljastaa myös että yli 7% eurooppalaisista omistaa kannettavan musiikkisoittimen, vuonna 2004 vastaava luku oli vain 2%. Soitinten määrän nousu on lisännyt myös nettikauppojen kuten Napster ja iTunes suosiota, sillä käyttäjän on näiden palveluiden avulla helpompi ostaa juuri haluamaansa musiikkia ja siirtää sitä suoraan mediasoittimeen. Tutkimuksen mukaan eurooppalaiset käyttävät vuonna 2006 noin 280 miljoonaa euroa internetin kautta ostettavaan musiikkiin. Vuonna 2010 pitäisi vuosittaisen myynnin saavuttaa 1.1 miljardin euron rajapyykin.
Musiikin myyminen kaipaa kuitenkin lisäpotkua ja tutkimuksen mukaan levy-yhtiöiden onkin löydettävä uusia tapoja markkinoida ja jaella musiikkiaan kuluttajille. Lisäksi matkapuhelinten ja internetin mahdollisuudet pitää osata hyödyntää, jos levy-yhtiöt haluavat menestyä myös tulevaisuudessa.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 24. elokuuta, 2006 13:10
Tietokonevalmistaja Dell on päättänyt luopua flopanneesta MP3-soittimestaan DJ Ditty:stä. Laite oli suunniteltu Applen pienimmän iPodin, Shufflen, haastajaksi, mutta epäonnistui karkeasti. DJ Ditty tuli markkinoille vuonna 2003. Jo aiemmin tänä vuonna Dell luopui Dittyn isommasta kovalevyllisestä mallista.
Dellin soitin oli Shufflen tavoin varustettu 512 megatavun Flash RAM -muistilla, mutta tehokkaamman pakkauksen ansiosta kykeni tallentamaan lähes tuplamäärän kappaleita. Soittimessa oli lisäksi FM-radio ja pieni LCD-näyttö, jotka Shufflesta puuttuvat. Laite maksoi 99 dollaria, mikä on sama kuin 1 gigatavun iPod Shufflen hinta.
Jatkossa Dell aikoo keskittyä tietokoneiden, printtereiden ja televisioiden valmistamiseen. MP3-soittimia yhtiö tarjoaa ainoastaan kolmannen osapuolen valmistamina.
Analyytikoille Dellin vetäytyminen pois soitinmarkkinoilta ei tullut yllätyksenä. "Olikin jo korkea aika heidän poistua markkinoilta", kommentoi JupiterResearchin David Card Dellin päätöstä.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 24. elokuuta, 2006 9:54
Datamonitor-yhtiön tekemän tutkimuksen mukaan Iso-Britannia on vuonna 2010 digitaalisen television tehokkain kuluttaja. Yhtiön arvion mukaan noin 95 prosenttia brittitalouksista katselee tuolloin televisiota digivastaanottimen kautta, kun vastaavat luvut ovat USA:ssa 66 % ja Saksassa 50 %.
Raportti joko suhtautuu pessimistisesti Suomen tavoitteisiin siirtyä digilähetyksiin vuoden 2007 syksyllä tai sitten raportissa ei vain ole osattu ottaa huomioon Suomen kaltaista pikkumaata. Suomen on määrä luopua analogisista lähetyksistä kokonaan 31.8.2007 mennessä, joten siitä eteenpäin digi-TV:tä katsellaan kaikissa talouksissa, joissa TV:tä ylipäänsä katsellaan.
Briteissä analogisista lähetyksistä luovutaan portaittain viiden vuoden aikana. Ensimmäisenä analogiset lähetykset lakkaavat Whitehavenin kaupungista ensi vuonna. Koko maa siirtyy digiaikaan vuoteen 2012 mennessä.
Datamonitorin raportissa arvioidaan myös, että teräväpiirtolähetykset yleistyvät Euroopassa Yhdysvaltoja hitaammin. Raportin mukaan tämä johtuu siitä, että teräväpiirtolähetyksillä saavutettu kuvanlaadun parannus on vanhalla mantereella vaatimattomampi. Kesällä pelatut jalkapallon MM-kisat kuitenkin lisäsivät eurooppalaisten kiinnostusta HD-lähetyksiä kohtaan.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23. elokuuta, 2006 21:45
Apple ja Creative ovat sopineet kaikki yritysten väliset oikeusjutut. Apple sopi jutut rahalla ja maksaa tämän vuoksi Creativelle 100 miljoonan dollarin korvaukset. Vastineeksi Apple saa käyttää Creativen mediasoittimiin liittyviä patentteja omissa iPod-soittimissaan. Lisäksi Creative liittyy Applen "Made for iPod"-ohjelmaan, joten Creativelta on luvassa iPodin kanssa yhteensopivia lisälaitteita vielä tämän vuoden puolella.
"Creative on erittäin onnekkaassa asemassa, koska heille myönnettiin kyseiset patentit" sanoo Applen toimitusjohtaja Steve Jobs. "Tämä sopimus ratkaisee kaikki erimielisyytemme Creativen kanssa, mukaan lukien viisi oikeusjuttua yritysten välillä. Samalla se poistaa epävarmuuden ja häiriötekijät, joita pitkät oikeudenkäynnit aiheuttavat" Jobs jatkaa.
"Me olemme erittäin tyytyväisiä siitä että olemme päässeet yhteisymmärrykseen Applen kanssa ja samalla avanneet uusia mahdollisuuksia Creativelle" sanoo Creativen toimitusjohtaja Sim Wong Hoo. "Apple on rakentanut erittäin suuret markkinat iPodin ympärille ja olemme erittäin innostuneita kun pääsemme niille mukaan tuomalla markkinoille kaiuttimia, kuulokkeita ja X-Fi sarjan tuotteita." jatkaa Hoo.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 23. elokuuta, 2006 8:36
Tiedostojen jakaminen internetissä on ollut puheenaiheena valtamedioissa jonkin aikaa ja aiheen populaarisuuden huomaakin viimeistään siitä kun Weird Al Yankovic julkaisee tiedostojen jakamisesta kappaleen. Don't Download This Song kappale löytyy miehen tulevalta Straight Outta Lynwood albumilta ja kappale on ladattavissa ja kuunneltavissa ilmaiseksi täältä. Kappaleen sanoitukset mainitsevat mm. KaZaA, Limewire ja Morpheus P2P-ohjelmat ja RIAA:n.
Tiedostojen jakamiseen keskittyvä elokuva Steal This Film keskittyy mm. The Pirate Bayn ja Piratbyranin toimintaan. Elokuvassa haastatellaan mm. The Pirate Bayn Anakataa. Elokuvaa tehdään ja julkaistaan osissa ja toinen osan suunnittelu on jo aloitettu. Ensimmäisen osan lataus onnistuu elokuvan virallisilta sivuilta bittorrentin avulla. Jaossa on versiot iPodille MP4 tiedostona jonka koko on noin 150 megatavua, tietokoneella katsottavaksi tarkoitettuna MOV tiedostona jonka koko on noin 330 megatavua ja DVD-Video levyn polttamiseen tarkoitettu ISO-image jonka koko on noin 1430 megatavua. Elokuvalla on kestoa noin puoli tuntia.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 22. elokuuta, 2006 15:11
Internetin kautta elokuvia ja TV-sarjoja välittävä GUBA laski hintojaan. Uutuuselokuvien ostaminen omaksi maksaa nyt 9.99 dollaria, aikaisemmin hinta oli 19.99 dollaria. Vanhempien elokuvien hinta on nyt 4.99 dollaria, aikaisemmin 9.99 dollaria. TV-sarjojen uusi hinta on 0.49 dollaria per jakso, aikaisemmin 1.79 dollaria. Elokuvien vuokraus maksaa nykyään 0.99 dollaria per elokuva. Hinnanalennukset ovat todennäköisesti voimassa vain rajoitetun ajan.
Tarjous on valitettavasti voimassa vain Yhdysvaltojen markkinoilla ja sisältö on suojattu Microsoftin DRM-tekniikalla, joten videoiden toistaminen on mahdollista vain uudemmilla Windows tietokoneilla ja Microsoftin DRM-tekniikkaa tukevilla kannettavilla mediasoittimilla. Myöskään elokuvan tallentaminen DVD-levylle niin että sitä voisi toistaa tavallisessa DVD-soittimessa ei onnistu. GUBA palvelussa on kaupallisen sisällön ohella tarjolla myös ilmaista sisältöä Quicktime, Windows Media ja Flash muodoissa.
Nähtäväksi jää tulevatko muut mediakaupat kuten Applen iTunes tarjoamaan tulevaisuudessa alennuksia ja tulevatko hintojen leikkaukset olemaan yhtä suuria.
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 22. elokuuta, 2006 12:05
Suurin osa kehitystiimistämme on työskennellyt sivustomme parissa jo lähes kahdeksan vuoden ajan ja kuten kaikissa vastaavissa projekteissa käy, olemme tulleet hyvin pitkälti "sokeiksi" sivuston mahdollisille ongelmille, puutteille ja toisinaan myös uusien ideoiden kehittäminenkin tuntuu olevan työn ja tuskan takana.
On lähes mahdotonta enää päästä siihen tilanteeseen, että pystyisimme näkemään sivustomme sellaisena kuin ne aukeavat Matti Meikäläiselle, kun hän ensimmäistä kertaa eläissään sivuillemme eksyy. Ja täten on myös vaikea tietää miten helppoa -- tai vaikeaa -- sivujen käyttö ja sieltä tiedon löytäminen on ensimmäisellä käyttökerralla.
Nyt, halusimme saada hieman tuoreemman näkemyksen sivuston kehittämiseen ja päätimme avata kaikille avoimen kilpailun, jossa pyydämme teitä yksinkertaisesti kertomaan meille mitä AfterDawnista tulisi muuttaa, että sen käyttö olisi helpompaa ja mitä AfterDawniin pitäisi lisätä, että se palvelisi käyttäjiään paremmin.
Pyydämme teitä ehdottamaan kaikkea maan ja taivaan väliltä -- oli kyse sitten pikkuasiasta, kuten vaikkapa jonkin tietyn värin ärsyttävyydestä, tai isosta muutoksesta, kuten koko sivuston navigoinnin ja rakenteen täydellistä muuttamista täysin erilaiseksi. Ehdotus voi olla idea täysin uudesta sivustosta tai mistä tahansa AfterDawnin osa-alueesta, oli sitten kyse keskustelualueistamme, uutisistamme, laitetietokannastamme tai vaikkapa ohjelmistoalueestamme.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 21. elokuuta, 2006 20:16
Musiikkiteollisuus on löytänyt uudeksi kohteekseen sivustot, jotka jakavat kitaranuotteja eli tabulatuureja, jotka nekin laulujen sanojen tapaan kuuluvat tekijänoikeuden alle. Viime kuukausina musiikkiteollisuuden edustajat ovat vaatineet Olga.net, GuitarTabs.com ja MyGuitarTabs.com sivustoja lopettamaan toimintansa välittömästi tai luvassa on haaste oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta. Myös news-ryhmät kuten alt.guitar.tab ja rec.music.makers.guitar.tablature ovat olleet kohteena ja Google on luvannut poistaa tekijänoikeutta mahdollisesti rikkovat tabulatuurit news hakukoneeltaan, jos asianomaiset näin haluavat. Monet tabulatuureista on kopioitu suoraan nuottikirjoista tai kitaristit ovat itse pähkäilleet ne kokoon.
Lauren Keiser, joka toimii Music Publishers' Association johtajana sanoo että sivustot syövät tuloja musiikintekijöiltä. "Musiikin julkaisijat eivät voi kiistää sitä faktaa, että kitaransoiton suosio kasvanut näiden sivustojen takia" kertoo Robert Balch, joka ylläpitää guitartabs.cc sivustoa. "Ja kaikista ostetuista nuottikirjoista menevät rahat kustantajalle" Balch jatkaa. "Luulisi että olisi musiikin julkaisijoiden etu, että sivustot keräävät lisää mahdollisia asiakkaita julkaisijoille"
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 19. elokuuta, 2006 19:34
Tutkimusyhtiö The Yankee Group on päätynyt uusimmassa tutkimuksessaan siihen lopputulokseen, että Sonyn Playstation 3 pelikonsoli päihittää Microsoftin Xbox 360 ja Nintendon Wii pelikonsolit vuonna 2011. Tänä aikana PS3 on myynyt Pohjois-Amerikan markkinoilla noin 30 miljoonaa kappaletta ja sen hallussa olisi noin 44% uuden sukupolven markkinoista. Xbox 360:n vastaavat luvut olisivat 27 miljoonaa pelikonsolia ja 40% markkinoista ja Wiin osuus jäisi 11 miljoonaan konsoliin ja 16% markkinoista.
The Yankee Groupin tutkimus kertoo myös että uuden sukupolven konsolien korkea hinta vaikeuttaa konsolien myyntiä ja myynti jäisikin PS2, Xbox ja GameCube-sukupolvea heikommaksi. Uudeksi rahanlähteeksi tuleekin mainonta, joka tulee kasvattamaan rooliaan merkittävästi sekä itse peleissä että peleihin liittyvässä oheistoiminnassa. Myös muun sisällön jakelu internetin kautta suoraan uusille konsoleille kasvattaa osuuttaan tulevaisuudessa.
Kuten olettaa saattaa, eivät kaikki ole pitäneet tutkimusta kovin luotettavana. The Yankee Group ei ole paljastanut menetelmiä millä tai miten tutkimus on tehty ja tutkimus näyttää painottuvan vain Pohjois-Amerikan markkinoille. Sonyn tilannetta ei paranna tieto, jonka mukaan PS3 konsolin valmistusta ei olisi vielä edes aloitettu. Marraskuussa tapahtuvalle julkaisulle odotettiin alunperin noin kahta miljoonaa konsolia. Tämä tavoite ei kuitenkaan välttämättä täyty, joten on todennäköistä etteivät kaikki halukkaat saa omaa PS3 konsolia heti julkaisun yhteydessä, sama tapahtui myös Xbox 360 julkaisun kanssa.
Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 18. elokuuta, 2006 9:57
Kesäkilpailumme, jossa pyysimme käyttäjiämme keksimään sivustollemme uuden iskulauseen eli sloganin, päättyi heinäkuun lopulla. Patentoiduilla, tieteellisillä analysointimetodeillamme, joihin kuuluvat mm. musta magia ja käyttäjätunnusten kirjoittaminen pienille paperilapuille, valitsimme seuraavat suomalaiset käyttäjämme kesäkilpailumme voittajiksi:
eijamari - Doro Flexus Bluetooth Handsfree Headset
Juhha84 - Portable USB kit
selegorn - AfterDawn.com T-paita
Selmi - AfterDawn.com T-paita
Cobb28 - AfterDawn.com T-paita
Saimme suomenkieliseen kilpailuumme lähes 500 ehdotusta. Voittajat on arvottu 10 parhaimman ehdotuksen joukosta. Varsinaista parasta ehdotusta emme ole vielä(kään) valinneet, vaan jatkamme edelleen pohdiskelua aiheen parissa. Ilmoitamme kyllä lopullisesta valinnasta sivuston uudeksi sloganiksi.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 18. elokuuta, 2006 9:50
Microsoftin tulevassa Zune-mediasoittimessa on valmiiksi mukana musiikkivideoita. Maailman kolmanneksi suurin levy-yhtiö EMI on allekirjoittanut Microsoftin kanssa sopimuksen, joka takaa ainakin 30 Seconds To Mars ja Hot Chip yhtyeiden musiikkivideoiden toimituksen mediasoittimen mukana.
"Apple on ollut tärkeä kumppani digitaalisen musiikin myynnissä ja markkinoinnissa, mutta kaikki hyvin suunnitellut ja rahoitetut kilpailijat ovat vain hyväksi artisteille ja musiikkiteollisuudelle" totesi Virgin Records American varatoimitusjohtajana toimiva Jeff Kempler.
EMI:n sopimus ei ole yksinoikeudella, vaan Microsoft neuvottelee ainakin Universal Musicin kanssa vastaavasta sopimuksesta.
Gizmodo sivusto on myös julkaissut uuden kuvan Zune-mediasoittimesta. Kuva on mustavalkoinen, koska Microsoft on värikoodannut soittimet, jotta mahdolliset kuvien vuotajat olisi helpompi jäljittää. Soittimessa on kuulokkeille magneettinen pidike, jotta kuulokkeiden pitäminen mukana kuljettamisen aikana olisi helpompaa. Soittimessa on FM-radion lisäksi myös FM-lähetin, jonka avulla musiikkia voi toistaa tavallisissa radioissa. FM-lähetin tukee myös RDS-tekniikka, jolloin artistin ja kappaleen tiedot saa näkyviin myös RDS-tekniikkaa tukeviin radioihin.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 17. elokuuta, 2006 12:11
Ruotsin, Norjan ja Tanskan kuluttajaviranomaiset sekä Apple tapaavat keskustellakseen valituksesta, jonka viranomaiset tekivät Applen iTunes-palvelusta. Viranomaisten mukaan iTunes on kuluttajansuojalain vastainen. Kaikkien maiden kuluttajasuojaviranomaiset laativat kesäkuussa yhteisen valituskirjeen Applelle, jossa huomautettiin iTunesin kohtuuttomia vaatimuksia sisältävistä käyttöehdoista. Ostaessaan musiikkia iTunesista joutuu kuluttaja luopumaan mm. laillisesta oikeudestaan käyttää muita ostamiaan laitteita vapaasti.
Ruotsin vt. kuluttaja-asiamies Marianne Åbyhammar kertoo, että Apple on jo vastannut kuluttajavirastoille kirjallisesti, mutta haluaa tavata viranomaiset myös kasvotusten. Kokouksella Apple haluaa paremmin tehdä oman asemansa ymmärretyksi. Åbyhammarin mukaan kokous järjestetään Oslossa heti kun on mahdollista, mahdollisesti jo syyskuun alussa.
Kirjallisessa vastauksessaan Apple kertoi olevansa valmis harkitsemaan joidenkin toimitapojensa muuttamista. Muutokset eivät kuitenkaan koskisi maantieteellisiä rajoituksia tai muiden kuin Applen iPod-soitinten käyttörajoituksia.
Eniten kritiikkiä iTunesissa on herättänyt juuri DRM-suojaus, joka estää iTunesista ostetun musiikin kuuntelun muilla kuin Applen iPod-soittimilla.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 17. elokuuta, 2006 10:57
P2P-ohjelma BearShare kokee muutoksia. BearSharen uusi 6.0 beta-versio sisältää uudistuksina mm. kuukausimaksullisen ToGo musiikin latauspalvelun ja mahdollisuudet käyttäjien omiin profiileihin, joissa käyttäjät voivat kertoa itsestään ja siitä millaisesta musiikista he pitävät. Käyttäjät voivat selata muiden profiileja ja näin etsiä samanhenkisiä ihmisiä musiikkimaun perusteella ja mahdollisesti löytää samalla musiikkia josta he itse pitävät.
Ilmainen kuukauden kokeiluaika ToGossa on jo alkanut, jonka jälkeen palvelun kuukausimaksu lähtee juoksemaan. Lopullista kuukausimaksun suuruutta ei ole kerrottu ja kuten kaikki muutkin suuren musiikkipalvelut, myös tämäkin toimii toistaiseksi vain Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Palvelusta löytyy 15 miljoonaa musiikkikappaletta, joista 2.5 miljoonaa on ostettavissa olevia kaupallisia kappaleita sekä suurilta että independent levy-yhtiöiltä. Kaupallinen materiaali käyttää Microsoftin DRM-tekniikkaa kappaleiden suojaamiseen, eikä näin ollen toimi esim. iPod-soittimissa.
Tarkoituksena on myöhemmin yhdistää iMesh ja BearShare ohjelmien käyttäjät osittain saman katon alle, jolloin eri ohjelmien käyttäjät voisivat kommunikoida keskenään helpommin.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 16. elokuuta, 2006 16:32
Käyttäjien omien videopätkien levityskanavana maineeseen ponnahtanut portaali YouTube haluaa lisätä musiikkivideot tarjontaansa. Yhtiö on kertonut neuvottelevansa levy-yhtiöiden kanssa videoiden levitysoikeuksista. Videot tulisivat jakeluun mainosrahoitteisina, joten kuluttajalle ne olisivat ilmaisia.
Musiikkivideot toisivat YouTubea sisällöltään lähemmäs valtavirran viihdepalveluita, kuten Yahoota ja iTunesia. Niissä käyttäjä joutuu kuitenkin yleensä maksamaan lataamastaan sisällöstä.
Lisäksi YouTube pyrkii erottumaan MTV:n nettiversioista säilyttämällä yhteisöllisyyden myös musiikkivideoissa. Käyttäjät voisivat lisätä videoita omiin profiileihinsa ja kirjoittaa niistä arvosteluita.
YouTuben videot ovat pääasiassa käyttäjien itse tekemiä, vaikka mukana on jo toki nyt mm. paljon ohjelmapätkiä, mainoksia ja joitain musiikkivideoita. Sivuston kautta katsellaan päivittäin noin 100 miljoonaa videota, mikä vastaa sivuston itsenä mukaan 60 prosenttia koko netin videotoistosta.
Reuters onnistui vahvistamaan, että levy-yhtiöistä ainakin Warner Music ja EMI ovat kiinnostuneita yhteistyöstä YouTuben kanssa, kunhan toimiva liiketoimintamalli saadaan aikaiseksi. Aiemmin levy- ja TV-yhtiöt ovat joutuneet ottamaan YouTubeen yhteyttä, kun sivustolla on ollut luvatta jaossa niiden omistamaa materiaalia.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15. elokuuta, 2006 21:25
Fox Entertainment Group aloittaa TV-sarjojensa ja elokuviensa myymisen internetissä. Materiaalia tullaan tarjoamaan Foxin omien MySpace.com, IGN, Rotten Tomatoes, AskMen.com ja Direct2Drive sivustojen kautta. Toiminta olisi tarkoitus aloittaa lokakuussa Direct2Drive sivuston kautta, joka myy toistaiseksi vain tietokonepelejä.
Myyntiin on tulossa TV-sarjoista ainakin 24, Prison Break (Pako), Bones ja It's Always Sunny in Philadelphia. Yksittäinen jakso maksaa 1.99 dollaria ja uudet jaksot ilmaantuvat myyntiin vuorokauden kuluttua niiden ensiesityksestä televisiossa. Elokuvista luvassa on ainakin X-Men: The Last Stand (X-Men: viimeinen kohtaaminen). Elokuvien hinta on 19.99 dollaria kappale ja uusien elokuvien pitäisi tulla myyntiin samaan aikaan sekä DVD:lle että internettiin.
Ostettua materiaalia voi katsella kahdella tietokoneella ja yhdellä kannettavalla mediasoittimella. Aluksi palvelu toimii vain Microsoftin DRM-tekniikkaa tukevissa laitteissa, mutta myös muita DRM-tekniikoita lisätään tarpeen vaatiessa, kuten Applen Fairplay. Materiaalin tallentaminen DVD-levylle ja katseleminen DVD-soittimella ei kuulu alustavasti palveluun. Mainoksilla rahoitettava katselumahdollisuus ilmaantunee myöhemmin.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 15. elokuuta, 2006 13:54
Microsoft on ilmoittanut julkaisevansa kehitystyökalupaketin, jolla kuka tahansa halukas pääsee väsäämään omia pelejä Xbox 360 -konsolille. Innokkaat pelinkehittäjät, harrastajat tai muuten vain kokeilunhaluiset pääsevät muiden kehittäjien kesken jakamaan omia ja lataamaan muiden tuotoksia Xbox Liven kautta.
Microsoft kertoi suunnitelmistaan pelinkehittäjien Gamefest 2006 -tapahtumassa Seattlessa. Pelinkehityksestä kiinnostuneet voivat 99 dollarin (noin 77 euron) vuosimaksua vastaan liittyä Creators’ Club -nimiseen ohjelmaan, jonka kautta sitten saa käyttöönsä tarvittavat kehitystyökalut ja jakelukanavat. Pelejä tehdään XNA Game Studio Express -työkaluilla, ja Xbox 360:n lisäksi pelejä voi tehdä myös PC:eille.
Käyttäjien tuotokset eivät kuitenkaan päädy jakeluun aivan suoraan, sillä Microsoft haluaa tarkistaa tuotokset ensin tekijänoikeusrikkomusten sekä tietoturvariskien varalta.
MBnetin mukaan uutinen on otettu ilolla vastaan myös akateemisessa maailmassa. Jo ainakin kymmenen korkeakoulua on ilmoittanut ottavansa XNA Game Studio Express -pohjaisen konsolipelin ohjelmoinnin opetusohjelmaansa.
XNA Game Studiosta julkaistaan ilmaisversio Windows XP:lle elokuun 30. päivä, ja täysimittaisen työkalupakin on määrä ennättää joulumarkkinoille. Ensi keväänä on vielä tarkoitus julkaista kalliimpi ammattilaisversio, joka mahdollistaa itse luotujen pelien myymisen.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14. elokuuta, 2006 21:00
Ruotsin piraattipuolue (Swedish Pirate Party/Piratpartiet) aloitti ns. darknet-yhteyksien myymisen yhdessä Relakksin kanssa. Darknet-yhteydellä tarkoitetaan tässä tapauksessa salattua VPN-yhteyttä, joka otetaan Ruotsissa sijaitsevaan Relakksin koneeseen. Tämän jälkeen kaikki internetliikenne kiertää kyseisen koneen kautta. Tämä tuo käyttäjille hyvän anonymiteetin ja on myös palvelun keskeinen mainoslause. "On olemassa monia hyviä syitä, miksi ihmiset haluavat käyttää internettiä anonyymisti" kertoo piraattipuolueen puheenjohtaja Rick Falkvinge.
Käyttäjä saa itselleen siis uuden IP-osoitteen, jota pitkin hän liikennöi. Toistaiseksi tarjolla on vain vaihtuvia IP-osoitteita, mutta myöhemmin voi olla mahdollista saada hankittua myös kiinteä IP-osoite. Liikennöintinopeudet laskevat normaalista ja myös vasteajat kasvavat uudelleenreitityksen takia. Palvelu toimii ympäri maailmaa, mutta mitä kauemmaksi mennään Ruotsista, sitä enemmän yhteyden laatu kärsii. Käyttäjällä pitää olla myös olemassa oleva internetyhteys, Relakks ei siis toimi internetpalveluntarjoajana, vaan ohjaa vain internetliikennettä uudelleen.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14. elokuuta, 2006 8:28
Kuluttajavirasto on julkaissut yhteenvedon digisovittimien ongelmista ja virhevastuusta. Yhteenvedon on tarkoitus selventää kuluttajille kenen vastuulla mahdolliset digiboksien ongelmat ja viat ovat. Kuluttajan kannalta tilanne on erittäin valoisa. Digiboksin myyjä vastaa esim. niistä laitteen päivityksistä jotka ovat pakollisia laitteen toiminnalle. Näihin kuuluvat mm. kuvan ja äänen samanaikainen toimiminen ja tekstitysten näkyminen YLE:n kanavilla. Asiakkaalle ei päivityksistä saa koitua mitään kuluja, jos päivityksen tarkoitus on pitää laite toimintakelpoisena.
Tärkeää on myös että digiboksin päivittäminen onnistuu, digisovittimessa jonka ohjelmistoa ei voi päivittää on kuluttajansuojalain tarkoittama virhe. Tällaisten laitteiden myynti onkin ongelmallista myyjille, sillä myyjä vastaa suoraan näistä laitteista ja niiden kanssa mahdollisesti tulevista ongelmista, joten myyjät ovat velvoitettuja korjaamaan laitteen tai hyvittämään virheen ongelmatilanteissa.
Digisovittimista pitää löytyä sekä suomen- että ruotsinkielinen käyttöohje. Myyjän pitää myös huomauttaa asiakkaalle jos laitteen päivitys vaatii tietokonetta, jos näin ei ole tapahtunut on myyjä vastuussa digisovittimen päivittämisestä. Myyjän vastuu digisovittimesta jatkuu laitteen normaalin kestoiän mukaan, Kuluttajavalituslautakunta ei ole vielä ottanut kantaa tähän kestoikään, mutta todennäköisesti se on matkapuhelimien ja televisioiden väliltä, eli kahdesta viiteen vuoteen. Kuluttajan päivitysvastuulle jäävät laitteisiin mahdollisesti tulevat lisäominaisuudet, jotka eivät ole tarpeellisia normaalin toiminnan kannalta.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. elokuuta, 2006 21:18
Xbox Live Marketplacen tarjonta kasvaa. Pelien, pelien demoversioiden ja elokuvatrailereiden seuraksi ilmestyy Battlestar Galactican kahden ensimmäisen tuotantokauden koostejakso The Story So Far. Tempauksen takana on Sci-Fi channel, joka koittaa kerätä lisää katsojia sarjan lokakuussa alkavalle kolmannelle tuotantokaudelle. Jakso ei ole yksinoikeudella Xbox Live Marketplacen sisältöä vaan sitä esitetään ja jaellaan myös kaapelikanavilla, DVD-levyillä ja iTunesissa.
Jakso tulee ladattavaksi ilmaiseksi syyskuun puolessa välissä. Sitä onko luvassa HD-versiota tai tuleeko video ladattavaksi muualle kuin Pohjois-Amerikan markkinoille ei ole kerrottu.
Monet ovat odottaneet, koska Marketplaceen tulee tarjolle musiikkia tai elokuvia. Tempauksen onnistuminen voisi avata myös muiden studioiden silmät, jolloin he huomioisivat Marketplacen yhtenä jakelukanavana. Tämä johtaisi myös suurella todennäköisyydellä suuremman kiintolevyn julkaisuun Xbox 360:lle. Marketplaceen saattaa myös tulla lisää sisältöä kun Microsoft julkaisee kannettavan Zune-mediasoittimen mahdollisesti vielä ennen joulua.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 13. elokuuta, 2006 14:01
Monille internetin kautta ostettavat ja ladattavat elokuvat ovat sisältäneet yhden liian suuren rajoituksen. Niitä on voinut katsella vain tietokoneella tai tietyillä kannettavilla mediasoittimilla. Nyt asiaan on kuitenkin tulossa muutos kun CSS-suojauksen kehittänyt DVD Copy Control Association tuo markkinoille uuden muunnellun CSS-suojauksen, joka mahdollistaa elokuvien tallentamisen DVD-levylle ja levyjen toistamisen tavallisissa DVD-soittimissa.
Tämä mahdollistaa myös kotona tapahtuvan kopioinnin lisäksi erilliset elokuvakioskit, jotka tekevät tuotteen vasta kun asiakas ostaa elokuvan. Eli tietokone tekee levyn vasta kun asiakas on ostanut ja maksanut sen. Tällä tavalla säästetään varastointi- ja logistiikkakuluissa huomattavia summia rahaa. Asiakas voisi myös mahdollisesti esikatsella elokuvia kioskista ennen ostoa.
Näitä kopioituja levyjä ei pysty tietenkään suoraan kopioimaan uudelleen toiselle levylle, tämä tieto lohduttaakin elokuvastudioita, jotka ovat pitkään pelänneet että kotikopioinnin salliminen elokuvapalveluista DVD-levyille kasvattaisi piratismia.
Uusi tekniikka ei kuitenkaan tule ilman omituisuuksia. Kopiointi vaatii uudentyyppisen DVD-levyn ja kopiointi ei onnistu muille levytyypeille. Se että tarvitsevatko kuluttajat uuden DVD-aseman levyjen tekemistä varten ei kerrottu. Suunnitelmissa on myös erillisiä DVD-soittimia, joissa on mahdollisuus ladata ja tallentaa elokuvat suoraan DVD-levylle internet-yhteyden avulla. Tyhjien levyjen hinnoittelusta ei ole vielä kerrottu.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 11. elokuuta, 2006 20:56
Lahden käräjäoikeudessa tapahtunut Finreactor-jutun ensimmäinen osa oli nopeasti ohi. Syytettyinä olleet todettiin syyllisiksi tekijänoikeusrikkomukseen, mutta koska molemmat syytetyistä ovat nuoria, välttyivät he rangaistuksilta. Korvauksilta syytetyt eivät kuitenkaan välttyneet. Toinen nuorukaisista joutuu maksamaan korvauksia 2300 euron edestä ja toinen 1150 euron edestä. Ruljanssi ei ole kuitenkaan vielä ohi, sillä asianomistajat valittavat todennäköisesti vielä tuomiosta korkeampaan oikeusasteeseen.
Korvaussummat olivatkin vain murto-osa siitä mitä asianomistajat alunperin vaativat. Alkuperäinen 60 000 euron suuruinen korvausvaatimus kutistui, kun oikeus sovitteli korvauksen kymmeneen prosenttiin vähittäismyyntihinnasta. Kaikkien Finreactor-juttujen yhteinen korvausvaatimus on noin 3,5 miljoonaa euroa. "Tuomari Jari Karppinen kertoo oikeuden ottaneen huomioon muun muassa sen, että latausten kokonaismäärä oli ensijakelijasta riippumaton." HS.fi
Se että tuleeko tästä ensimmäisestä päätöksestä ennakkotapaus myös muihin Finreactor-juttuihin korvauksien osalta jää nähtäväksi.
Real Media muotoinen uutisvideo löytyy YLE:n mediasalista.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 11. elokuuta, 2006 7:09
Suomen kaikkien aikojen laajimman nettipiratismitapauksen käsittely alkaa tänään Lahden käräjäoikeudessa, kertoo Ylen uutiset. Oikeuskäsittely liittyy vuoden 2004 joulukuussa tehtyyn Finreactor-vertaisverkon ratsiaan. Nyt vastaajina on kaksi Lahden seudulla asuvaa nuorta miestä, joita epäillään tekijänoikeusrikkomuksista.
Finreactor-vertaisverkon ylläpidosta vastannut ydinjoukko joutuu oikeuden eteen Turussa noin kuukauden päästä, syyskuun lopussa. Muita pienempiä oikeusjuttuja käsitellään Lahden lisäksi ainakin Vantaalla, Imatralla ja Tuusulassa. Tapauksia käsitellään yhteensä noin parillakymmenellä paikkakunnalla.
Keskusrikospoliisin mukaan miehiä epäillään vertaisverkon välityksellä tapahtuneesta laittomasta tekijänoikeuden suojaaman materiaalin levittämisestä. Levityksessä on ollut mm. musiikkia, elokuvia, tietokoneohjelmistoja ja -pelejä.
Tekijänoikeusrikoksista syytteisiin vastaa syksyn mittaan noin 60 miestä. Tapaus käsitellään luonnollisesti vanhan tekijänoikeuslain mukaisesti, sillä teot ovat tapahtuneet ennen uuden tekijänoikeuslain voimaantuloa.
Asianomistajia tapauksessa on parisenkymmentä, mukana on muun muassa tekijänoikeusjärjestöjä ja amerikkalaisia elokuvatuottajia. Vahingonkorvausvaatimuksia on esitetty yhteensä noin parin miljoonan euron edestä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10. elokuuta, 2006 15:04
ASUS tuo markkinoille langattoman WL-700gE nimellä kulkevan reitittimen, jossa on normaalien verkko-ominaisuuksien lisäksi kiintolevy ja sisäinen BitTorrent-tuki. Eli laitteen voi jättää lataamaan itsekseen haluttuja torrentteja, jolloin tietokonetta ei tarvitse jättää päälle pelkästään latauksien takia. Latauksia voi myös hallita internet-selaimella, joten latauksien tilanteen tarkistaminen onnistuu myös esim. työpaikalta tai koulusta.
Kiintolevy on 160 gigatavun kokoinen ja se käyttää IDE liitäntää. Laite tukee RAID 1 tilaa tietojen parempaa suojaamista levyrikkojen ja muiden laitteistovirheiden varalle. Kiintolevyn vaihtaminen onnistuu myös, mutta osa ohjelmistosta on kiintolevyllä, joten ohjelmisto pitää kopioida myös uudelle kiintolevylle. Kiintolevyyn pääsee käsiksi helposti sekä lähiverkon että internetin kautta, joten laite toimii kätevänä tiedostopalvelimena. BitTorrentin lisäksi laite tukee FTP ja HTTP latauksia. BitTorrent latauksia voi olla päällä yhtä aikaan seitsemän ja tämän lisäksi kymmenen HTTP tai FTP latausta.
Laitteesta löytyy myös kolme USB porttia joihin voi liittää esim. USB-muisteja ja -kiintolevyjä ja jakaa näiden sisällön "nappia painamalla" muille verkon käyttäjille. Myös tulostimien liittäminen onnistuu USB:n avulla ja tulostimien käyttö onnistuu verkkokirjoittimina. Suurin uudistus USB:n suhteen on kuitenkin mahdollisuus käyttää laitteessa USB-webkameroita, jolloin webkamerasta saa tehtyä helposti 24/7 verkossa olevan webkameran.
Kirjoittaja Ilkka "Ankle" Ketola @ 10. elokuuta, 2006 5:18
Microsoft esitteli Xbox 360 -konsoliinsa lisävarusteeksi tulevaa ulkoista HD DVD -asemaa DVD Forum -tapahtumassa Los Angelsissa. Laitteen hinnasta ei vielä saatu tarkempaa tietoa, mutta sen lupaillaan olevan markkinoiden edullisimpia HD DVD -asemia.
"Kaikki äänen ja videon käsittely hoidetaan Xboxin sisällä", selvensi Microsoftin Kevin Collins laitteen alhaista hintaa. Hänen mukaansa markkinatutkimukset kertovat, että suurimmalla osalla Xbox 360:n omistajista on jo teräväpiirtotelevisio kotonaan. Heille ulkoinen asema on halpa tapa päästä nauttimaan HD DVD -elokuvista.
GameIndustry.bizin mukaan Xboxin ja ulkoisen aseman tuottama kuvanlaatu on samaa tasoa kuin muiden DVD Forumissa esillä olleiden laitteiden. Microsoft perustelee ulkoista asemaa sillä, että he haluavat antaa kuluttajalle mahdollisuuden valita.
Microsoftin kanssa konsolimarkkinoista taisteleva Sony tuo oman PlayStation 3 -konsolinsa markkinoille marraskuussa. Sony on valinnut eri linjan kuin Microsoft, ja PlayStation-uutuudessa tulee olemaan sisäinen Blu-ray-asema. Blu-ray taas on HD DVD:n kanssa kilpaileva levyformaatti.
Xbox 360:n ulkoisen HD DVD -aseman uskotaan tulevan myyntiin joulumarkkinoille, joten tarkempia hinta- ja ominaisuustietoja on varmasti luvassa pian lisää. Kuvia laitteesta on nähtävissä täällä.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 8. elokuuta, 2006 14:06
Matkapuhelinjätti Nokia on ostanut musiikin jakeluun keskittyneen Loudeyen. Kaupan arvo on noin 60 miljoonaa dollaria. Nokian tarkoituksena on avata oma musiikkipalvelu matkapuhelimille vuoden 2007 aikana. Aikaisemmin Nokia on tehnyt yhteistyötä Loudeyen kanssa, jonka avulla se on voinut tarjota operaattoreille mahdollisuutta musiikin myymiseen matkapuhelimiin.
Uusi palvelu tulisi kilpailemaan suoraan operaattoreiden lisäksi, myös muiden online musiikkikauppojen kanssa. Yllättäen Nokia on myös tällä hetkellä maailman suurin kannettavien musiikkisoitinten myyjä, sillä se myi yli 15 miljoonaa musiikin toistoon kykenevää matkapuhelinta toisella vuosineljänneksellä. Apple myi samana aikana noin 8.1 miljoonaa iPod-soitinta.
Nokia onkin panostanut vahvasti matkapuhelimiensa musiikintoistoon. Erityisesti 3250 ja N91 puhelinmallit on suunniteltu aktiivisille musiikin ystäville.
Jakeluun saattaa myöhemmin tulla myös videoita, pelejä ja muuta sisältöä. Loudeyella on jakeluoikeudet yli 1.6 miljoonaan kappaleeseen. Myös Microsoft ja Coca-Cola ovat aikaisemmin tehneet yhteistyötä Loudeyen kanssa.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 6. elokuuta, 2006 13:48
Suuren suosion saavuttanut ABC:n sarjojen katsomismahdollisuus internetissä ei jäänyt kertakokeiluksi. Syksyllä palaavassa palvelussa sarjoja tulee katsottaviksi myös enemmän kuin neljä. Koska sekä Alias että Rouva Presidentti (Commander In Chief) päättyivät tänä keväänä Yhdysvalloissa, uudistuu sarjojen valikoima perinpohjin. Kun kaikki nykyiset sarjat ovat olleet noin tunnin kestoltaan, on niiden seuraksi mahdollisesti tulossa puolen tunnin komediasarja.
Palvelu muuttuu myös hieman. Mainoksia pidennetään/lisätään hieman, myös aikaisemmin sarjojen jaksot ovat olleet katsottavissa kaksi kuukautta niiden julkaisun jälkeen, nyt tämä aika lyhenee kuukauteen. Tämä ei kuitenkaan Disney-ABC Television Groupin digitaalisen puolen toimitusjohtajan Albert Chengin mielestä aiheuta ongelmia, sillä suurin osa katsomisista tapahtuu ensimmäisen 24 tunnin sisällä jakson julkaisusta. Palvelu onkin ollut erittäin suosittu niiden henkilöiden keskuudessa, jotka eivät syystä tai toisesta ole voineet katsoa jaksoa suoraan televisiota.
Palvelun kautta katsottiin testiaikana yhteensä 5.7 miljoonaa jaksoa ja suosituin sarja oli Lost, vähiten suosituin oli Rouva Presidentti. Jaksot on jaettu neljään osaan ja ennen jokaista osaa on mainos. Mainokset ovat toimineet odotettua tehokkaammin ja jopa 87% katsojista muisti mitä mainostettiin jakso aikana. Palvelun käyttäjien keski-ikä oli noin 29 vuotta. Chengin mielestä on hienoa huomata että palvelu tavoitti myös nuoret katselijat.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. elokuuta, 2006 8:12
Päivitetty: 0:36
Videoita:
Robosota osa IV raskaat (xvid, 33 sec, 1.14 MB)
Robosota osa V raskaat (xvid, 41 sec, 1.44 MB)
Robosota osa VI raskaat (xvid, 2min 57 sec, 8.56 MB)
Robosota osa VII raskaat (xvid, 31 sec, 1.06 MB)
Robosota osa VIII raskaat (xvid, 28 sec, 0.92 MB)
Tanssimista osa III (xvid, 52 sec, 2.16 MB)
Mikrobitin koneen kasaukseen liittynyt kilpailu (xvid, 10 min 34 sec, 34.3 MB)
Robosota osa IX raskaat (xvid, 52 sec, 2.16 MB)
Robosota osa X raskaat (xvid, 3 min 6 sec, 9.23 MB)
Robosota osa XI raskaat (xvid, 1 min 53 sec, 5.07 MB)
Robosota osa XII raskaat (xvid, 1 min 19 sec, 3.22 MB)
Robosota osa XIII raskaat (xvid, 59 sec, 2.22 MB)
Robosota osa XIV raskaat (xvid, 39 sec, 1.02 MB)
Robosota osa XV raskaat (xvid, 2 min 35 sec, 7.25 MB)
AMD nurkkaus (xvid, 1 min 1 sec, 2.93 MB)
Selaindemo (xvid, 1 min 2 sec, 3.08 MB)
Hauskaa part I (xvid, 28 sec, 1.46 MB)
Hauskaa part II (xvid, 11 sec, 0.60 MB)
Hauskaa part III (xvid, 1 min 20 sec, 3.92 MB)
Star Wreck tyyppejä ennen lyhytelokuva kilpailua (xvid, 1 min 9 sec, 3.37 MB)
Desert Planet yhtyeen konsertti (xvid, 1 min 5 sec, 3.63 MB)
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 5. elokuuta, 2006 6:40
RIAA haastaa Lime Group yhtiön oikeuteen Limewire ohjelman takia. RIIA:n tarkoitus on todistaa että Limewire ohjelma ja sen levittäminen kannustavat ihmisiä musiikin luvattomaan kopioimiseen internetissä.
Haasteen takana ovat Sony BMG Music Entertainment, Vivendi Universal Music Group, Warner Music Group ja Iso-Britannian EMI Music. Korvauksia koitetaan saada 150 000 dollaria per ilman lupaa kopioitu kappale.
Kyseessä on ensimmäinen oikeusjuttu Yhdysvalloissa sen jälkeen kun korkein oikeus totesi että myös yrityksiä voi haastaa oikeuteen, jos yrityksen ohjelmilla voi rikkoa tekijänoikeuksia ja ohjelman valmistajat kannustavat tällaista toimintaa tai ansaitsevat rahaa ohjelman käytöstä esim. mainostuloilla.
Lime Group:in edustaja ei suostunut vielä perjantaina kommentoimaan oikeusjuttua millään tavalla. RIAA lähetti firmalle viime syksynä kirjeen, jossa pyydettiin palvelun lopettamista tai edessä olisi toimenpiteitä palvelua vastaan.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4. elokuuta, 2006 9:04
Päivitetty: 0:08
Videoita:
Asus tavaraa, osa I (xvid, 1 min 6 sec, 3.57 MB)
Asus tavaraa, osa II (xvid, 21 sec, 1.01 MB)
Asus tavaraa, osa III (xvid, 20 sec, 1.09 MB)
Asus tavaraa, osa IV (xvid, 1 min 10 sec, 3.97 MB)
Microsoftin Xbox 360 vaunu (xvid, 37 sec, 1.52 MB, no audio)
Robosota osa I kevyet (xvid, 28 sec, 1.41 MB)
Robosota osa II kevyet (xvid, 38 sec, 1.88 MB)
Robosota osa III kevyet (xvid, 17 sec, 0.90 MB)
Koripalloa (xvid, 33 sec, 1.53 MB, no audio)
ATI osa I mobiiliohjaimet (xvid, 31 sec, 1.64 MB)
Tanssimista osa I (xvid, 39 sec, 1.66 MB)
Tanssimista osa II (xvid, 32 sec, 1.42 MB)
Gamelab pimeässä (xvid, 53 sec, 2.52 MB, no audio)
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3. elokuuta, 2006 12:09
Päivitetty: 0:48
Eli paikanpäällä ollaan. Tarkoituksena on uutisoida Assembly tapahtumasta, joten uutinen päivittyy useamman kerran päivässä uusilla kuvilla ja teksteillä. Tämän takia kannattaa aina muutaman tunnin välein tarkistaa tilanne ;)
Kuvia tulee paljon, joten pyydän anteeksi jo ennakkoon hitaiden internet-yhteyksien omistajilta. Kuvissa ja tekstissä saattaa myös esiintyä tuotemerkkejä ja muuta piilomainontaa, mutta tarkoituksena ei ole suosia/mainostaa ketään tai mitään, vaan esitellä tapahtumaa. Uutiseen voi kommentoida, kysyä ja ehdotella kaikkea tapahtumaan liittyvää.
Sisäänpääsy koneiden kanssa onnistuu vain jonottamalla, tämän takia kannattaa suosia kannettavia, littunäyttöjä ja muita pieniä ja kevyitä laitteita joita on helppo kuljettaa.
Yksi kuva itse areenasta, valot ovat vielä päällä ja väkeä ja häslinkiä riittää.
Toinen kuva areenasta.
Areenan yrittäjät varautuvat suuriin tapahtumiin aina ennakolta, eikä Assemblyt ole poikkeus. Janojuomaa myydään viikonlopun aikana tuhansia litroja.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3. elokuuta, 2006 7:27
Maailman suurin demo-alan tapahtuma Assembly tulee jälleen. Helsingissä Hartwall Areenalla pidettävä tapahtuma järjestetään nyt viidettätoista kertaa. Paikalla on tuttuun tyyliin sekä pelaajia, demoharrastajia ja muita tietokoneista kiinnostuneita henkilöitä.
Tänäkin vuonna tapahtumaan odotetaan yli 5 000 vierasta ympäri maailmaa. Tapahtuma alkaa tänään torstaina 12.00 ja päättyy sunnuntaina iltapäivällä. Virallisia kilpailuja on yli 20 sarjassa ja palkintoja jaetaan yli 40 000 euron edestä.
Internet-yhteydet käyttäjille tarjoavat yhteistyössä ZyXEL, Saunalahti ja Eunet. Partyverkon nopeus internettiin on 2 gigabittiä sekunnissa. Muita yhteistyökumppaneita ovat ASUS, Microsoft ja Opetusministeriö.
Tapahtumaa riittää laidasta laitaan. On KODE5:n ja World Gamemaster Tournament:n (WGT) järjestämät Counter-Strike- ja Warcraft 3 -turnaukset, joiden voittajat pääsevät loppuvuodesta Kiinaan mittelemään muita maailman huippuja vastaan. Myös seminaareja on yli 20, aiheina on mm. peliohjelmointia ja myös Star Wreck-elokuvan tekijäkaarti esiintyy Samuli Torssosen johdolla, he kertovat Star Wreck-elokuvan tekemisestä ja paljastavat lisää tietoa tulevista projekteistaan. Myös urheilua voi harrastaa esim. koripallon ja jalkapallon muodossa.
Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 3. elokuuta, 2006 4:49
Palveluntarjoajamme huoltaa palveliemme virransyöttöä torstaina 10. päivä elokuuta. Huoltotoimenpiteet suoritetaan 08-14 välisenä aikana. Varsinaisen katkoksen palveluissa odotetaan kestävän noin puoli tuntia.
Kirjoittaja Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2. elokuuta, 2006 11:21
High Def Digest sivusto on julkaissut kolme HD DVD ja Blu-ray elokuvien välistä vertailua. Elokuvina ovat Warner Home Videon julkaisemat Training Day, Kiss Kiss Bang Bang ja Rumor Has It... (Huhupuhetta).
HD DVD elokuvien laatu on parempi kaikissa kolmessa elokuvassa, Blu-rayn ongelmaksi tulee toistaiseksi monella studiolla käytössä oleva MPEG-2 video codec, jolle 25 gigatavun Blu-ray-levyn tila ei tunnu riittävän (asia korjaantunee myöhemmin, kun 50 gigatavun Blu-ray-levyjä saadaan markkinoille). Myös Training Day ja Kiss Kiss Bang Bang elokuvissa oli tiputettu tilanpuutteen vuoksi pois uudet Dolby TrueHD ja Dolby Digital-Plus ääniraidat ja kaikissa Blu-ray elokuvissa on vain Dolby Digital ääniraita.
Myös elokuvien kuvasuhde oli hieman kärsinyt siirrossa Blu-ray-levyille (tai kyseessä on "ominaisuus" testissä käytetyllä Samsung BD-P1000 Blu-ray-soittimella). Blu-ray elokuvat olivat värisävyiltään myös tummempia ja Rumor Has It... elokuvassa myös kontrasti oli heikompi kuin HD DVD-versiossa.