Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Uutiset (6 / 2004)

AfterDawn: Uutiset

P2P-käyttäjiä oikeuteen Ranskassa

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 29.6.2004 23:16

P2P-käyttäjiä oikeuteen Ranskassa ITIC-verkkojulkaisun tietojen mukaan ranskalaista levyteollisuutta edustavan SCPP:n johtaja Marc Guez on ilmoittanut, että järjestö on nostanut syytteen noin kahtakymmentä tekijänoikeusrikkomuksista epäiltyä henkilöä vastaan. Syytteitä pidetään vasta alkusoittona, ja varsinaisen syytteiden aallon odotetaan alkavan syyskuussa.

Tähän mennessä Euroopassa on nostettu jo yli 200 syytettä P2P-käyttäjiä vastaan. Osa syytetyistä on sopinut jutun oikeuden ulkopuolella. Ranskassa tekijänoikeusrikkomuksesta voidaan tuomita kolmeksi vuodeksi vankeuteen ja 300.000 euron sakkoihin. Tämän lisäksi kantajalla on mahdollisuus hakea lisäkorvauksia siviilioikeuden kautta. ITIC:n mukaan oikeusjuttuja ei voida Ranskassa sopia käräjöiden ulkopuolella.

Lähde: ITIC




AfterDawn: Uutiset

Pienet levy-yhtiöt kieltäytyvät Applen ehdoista

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 29.6.2004 20:40

Pienet levy-yhtiöt kieltäytyvät Applen ehdoista Yli kahdeksaasataa brittiläistä ns. itsenäistä levy-yhtiötä edustava Association of Independent Music on kehottanut jäsenyrityksiään kieltäytymään Applen tarjoamasta sopimuksesta musiikin levitysoikeuksista iTunes-palvelussa.

Apple on tarjonnut pienille levy-yhtiöille sopimusta, jonka kestona olisi kolme vuotta ja kappaleista olisi sovittuna kiinteä korvaus koko kolmen vuoden ajaksi. Levy-yhtiöt pelkäävät että Apple saattaa tulevaisuudessa esim. nostaa kappaleiden hintoja, jolloin Applen osuus tuloista kasvaisi, mutta levy-yhtiöiden käteen saama summa pysyisi samana kuin aiemminkin. Lisäksi kolmivuotinen sopimus alalla, joka on käytännössä ollut olemassa vasta noin vuoden ajan, on AIM:n mielestä kohtuuton.

Ongelma on varsin kriittinen Applelle, kun yhtiö aikoo laajentua myös loppuihin Euroopan maihin lokakuussa, sillä Euroopassa itsenäisten levymerkkien osuus levymyynnistä on yksi maailman korkeimpia, yli 25%.

Lähde: Wired




AfterDawn: Uutiset

Helix Player GPL-lisenssin alle

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 29.6.2004 08:34

Helix Player GPL-lisenssin alle Linux-toimittajat Novell ja Red Hat ovat ilmoittaneet, että heidän tulevat Linux-jakelunsa tulevat sisältämään Real Networksin RealPlayer ja Helix Player -mediatoisto-ohjelmat. Samalla Real ilmoitti lisäävänsä GNU GPL -lisenssin Helix Playerin lisensointivalikoimaan. Aikaisemmin valittavina ovat olleet RealNetworks Plublic Source License ja RealNetworks Community Source License.

Realin ohjelmat tulevat varmasti löytämään käyttäjäkuntansa niiden joukosta, joille Linux-jakelun mukana toimitettavat ohjelmat riittävät sellaisenaan. Vaativammat käyttäjät tulevat jatkossakin käyttämään muita, monipuolisempia ohjelmia, kuten Xine, MPLayer ja Video Lan Client (VLC), jotka tarjoavat mm. huomattavasti kattavamman tuen eri koodekeille.

Lähde: Internetnews.com




AfterDawn: Uutiset

T-Mobilelta musiikkipalvelu kännyköihin

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 28.6.2004 21:52

T-Mobilelta musiikkipalvelu kännyköihin Yksi maailman suurimmista matkapuhelinoperaattoreista, saksalainen T-Mobile, ilmoitti tänään avaavansa ensi viikolla kännykkäkäyttäjille tarkoitetun verkkomusiikkipalvelun.

Palvelu on tarkoitus avata ensi viikon maanantaina Iso-Britanniassa, Saksassa, Tsekeissä, Itävallassa ja Alankomaissa, mutta palvelu vaatii T-Mobilen mukaan kännykän, joka tukee yhtiön omaa "Ear Phones"-tekniikkaa. Lisäksi kappaleiden hinnoittelu tuntuu hieman erikoiselta, sillä yhden kappaleen imurointi kännykkään tulee maksamaan Briteissä 1,50 puntaa ja muissa maissa 1,50 euroa ja kyseisellä hinnalla kappaleita ei voi siirtää esim. tietokoneisiin tai kannettaviin digisoittimiin. Kappalevalikoima on myös aluksi rajattu noin 500 "miksaukseen", joiden kesto vaihtelee 90 ja 120 sekunnin välillä. Yhtiö kyllä lupaa "CD-tasoisella äänellä" varustettuja kappaleita reilu 250000kpl valikoimaansa jo jouluksi.

T-Mobilella on lisensointisopimukset kolmen suuren levy-yhtiön, Sonyn, Warnerin ja Universalin kanssa.

Lähde: Reuters




AfterDawn: Uutiset

Brittien verkkomusiikkilista avataan syyskuussa

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 28.6.2004 21:28

Brittien verkkomusiikkilista avataan syyskuussa Iso-Britannian virallinen laillisten musiikkipalveluiden kautta myydyn musiikin lista avataan virallisesti syyskuun ensimmäinen päivä, kertoi Britannian levy-yhtiöiden etujärjestö BPI tänään. Listan pääyhteistyökumppaniksi on ilmottautunut Coca-Cola ja listaa seurataan ainakin BBC:n Radio One-kanavalla.

BPI julkaisi samalla ensimmäisen epävirallisen viikkolistan jossa myös Applen iTunesin brittiversio oli mukana. Viikon 13.6. - 19.6. lista todistaa iTunesin ylivoimasta saarivaltakunnassa, sillä huolimatta siitä, että iTunes avattiin Iso-Britanniassa vasta 15.6., pääsi kappaleitaan ainoastaan iTunesin kautta myyvä Pixies kappaleellaan Bam Thwok samantien listan kärkipaikalle. BPI:n keräämissä listoissa ovat mukana iTunesin lisäksi käytännössä kaikki Britanniassa laillista verkkomusiikkitoimintaa pyörittävät tahot, kuten mm. OD2 ja Napster UK.

Lähde: The Register




AfterDawn: Uutiset

P2P verkot vastuuseen käyttäjiensä tekemisistä?

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 24.6.2004 15:35

P2P verkot vastuuseen käyttäjiensä tekemisistä? Yhdysvaltain senaatin käsiteltäväksi on tuotu lakialoite, joka läpi mennessään tekisi P2P verkoista käytännössä lainvastaisia, ja asettaisi myös viihde-elektroniikan vaaravyöhykkeelle.

Inducing Infringement of Copyrights Act (IICA) -nimellä kulkeva lakialoite asettaisi piratismiin houkuttelevan tuotteen valmistajan vastuuseen tuotteella mahdollisesti tehtävistä tekijänoikeusrikkomuksista. Näin ollen esimerkiksi P2P-ohjelmien julkaisijoita voitaisi asettaa syytteeseen, jos ohjelmia käytetään laittomiin tarkoituksiin.

Viimekeväisen oikeudenpäätöksen mukaan Streamcast ei ole vastuussa tekijänoikeusrikkomuksista, joihin FastTrack -P2P-verkon käyttäjät syyllistyvät. Tämä sai RIAA:n kumppaneineen takajaloilleen, ja IICA onkin ahkeran lobbaustyön tulosta.

Tuomio Streamcastin syyttömyydestä nojasi ns. Betamax-juttuun, jossa Sony todettiin syyttömäksi mahdollisiin sen valmistamia videonauhureita käyttämällä tehtyihin tekijänoikeusrikkomuksiin. Lain kritisoijat pelkäävätkin, että P2P-yhtiöiden lisäksi myös esimerkiksi tallentavien digiboksien ja jopa videonauhureiden valmistajat olisivat vaarassa joutua tulilinjalle. Lisäksi lakiteksti on niin epämääräistä, että myös P2P-ohjelmia välittävät WWW-sivustot voisivat joutua tekijänoikeuksien haltijoiden silmätikuksi.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

iTunesilta vakuuttava avaus Euroopassa

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 23.6.2004 20:52

iTunesilta vakuuttava avaus Euroopassa Apple julkisti tänään 15. kesäkuuta avatun Euroopan iTunesin ensimmäisen viikon myyntiluvut. Lukujen perusteella voidaan sanoa, että Apple näyttää onnistuneen toistamaan Yhdysvaltain supersuosionsa myös Euroopassa.

Applen mukaan yhtiö myi ensimmäisen viikon aikana Euroopan iTunesin kautta yli 800000 kappaletta, josta reilu 450000 Iso-Britanniassa. Palvelu avattiin aluksi ainoastaan Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa -- muu Eurooppa saa odottaa palvelun avautumista tämän vuoden lokakuuhun asti. Etenkin Briteissä iTunes tuntuu jyränneen paikalliset kilpailijat: 450000 kappaleen myyntiluvut ovat 16 kertaa enemmän kuin mitä iTunesin pahin kilpailija saarivaltakunnassa, OD2, myi samana ajanjaksona.

Lähde: Applen lehdistötiedote




AfterDawn: Uutiset

Microsoft tyrmää Xbox 2 -huhut

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 22.6.2004 22:18

Microsoft tyrmää Xbox 2 -huhut IGN-pelisivustoon kuuluvan Team Xboxin tietojen mukaan Microsoft on julkistanut tiedotteen, jossa se kiistää eiliset huhut siitä, ettei Xbox 2 -konsoli olisi yhteensopiva edeltäjänsä kanssa.

Tiedotteessa Microsoft toteaa, ettei yhtiö ole julkistanut mitään tietoja seuraavan sukupolven konsolistaan, joten laitteen yksityiskohdista, yhteensopivuus mukaanlukien, spekulointi on tässä vaiheessa turhaa.

Xbox 2 -konsoli tulee mitä todennäköisimmin käyttämään IBM:n PowerPC -prosessoreita, joten sikäli epäilyt yhteensopivuuden puuttumisesta ovat hyvinkin ymmärrettävissä. Riittävän tasokkaan yhteensopivuuden toteuttaminen voisi vaatia teknisesti sen verran monimutkaisia ratkaisuja, ettei toteutus olisi taloudellisesti kannattava. Tosin tämähän ei ole Microsoftille aikaisemminkaan tuotanut ongelmia.

Lähde: Team Xbox




AfterDawn: Uutiset

RIAAlta jälleen kerran nippu syytteitä P2P-käyttäjille

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 22.6.2004 21:52

RIAAlta jälleen kerran nippu syytteitä P2P-käyttäjille On vaikea sanoa, voiko näitä enää pitää varsinaisina uutisina, vai pitäisikö puhua jo säännöllisistä uhrien lukumäärän tarkistuslaskennoista RIAA:n julistamassa pyhässä sodassa P2P-verkkoja vastaan.

Joka tapauksessa, Yhdysvaltain levyteollisuuden käsikassara on jälleen haastanut tukun P2P-käyttäjiä oikeuteen Yhdysvalloissa musiikin laittomasta levittämisestä P2P-verkkojen kautta. Tällä kertaa syyte napsahti käteen 482 kansalaiselle. Kuten viime joulukuinen oikeuden päätös edellyttää, RIAA on haastanut kaikki käyttäjät oikeuteen ns. John Doe -tapauksina eli anonyymeinä siihen asti, että oikeus määrää palveluntarjoajia luovuttamaan käyttäjien henkilötiedot oikeuden käyttöön.

Uusimman syytevyörytyksen jälkeen RIAA:n P2P-sodassa on nostettu jo 3429 syytettä P2P-käyttäjiä vastaan.

Lähde: Forbes




AfterDawn: Uutiset

Loudeye osti brittiläisen OD2:n

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 22.6.2004 21:21

Loudeye osti brittiläisen OD2:n Eräs verkkomusiikkialan vanhimmista yrityksistä, yhdysvaltalainen Loudeye, on ostanut brittiläisen verkkomusiikkikauppa OD2:n 31,9 miljoonalla eurolla.

Molemmat yhtiöt ovat erikoistuneet musiikkipalvelujen tuottamiseen kolmansille osapuolille, Loudeye toimittaa mm. Amazon.com:lle ostettavien levyjen musiikkinäytteet ja vastaavasti OD2 on keskittynyt toimittamaan "avaimet käteen"-tyyppisiä verkkomusiikkikauppoja useille, etenkin eurooppalaisille, yrityksille.

OD2:n verkkomusiikkikauppaa käyttäviin yhtiöihin lukeutuvat mm. Coca-Cola, levykauppa HMV, monialajätti Virgin sekä Microsoft. Yhdistynyt yhtiö toivoo onnistuvansa saavuttamaan merkittävän markkina-aseman kasvavilla laillisen verkkomusiikin markkinoilla -- yhtiöllä on jo nyt reilun oloinen etumatka tietyillä Euroopan markkina-alueilla, joihin sen pahimmat kilpailijat, Applen iTunes ja Napster vast'ikään rantautuivat.

Lähde: BBC




AfterDawn: Uutiset

Xbox2 ei tule olemaan alaspäin yhteensopiva?

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 21.6.2004 22:14

Xbox2 ei tule olemaan alaspäin yhteensopiva? GamesIndustry.biz -verkkojulkaisun saamien tietojen mukaan Microsoftin tuleva Xbox2 -pelikonsoli ei tule olemaan alaspäin yhteensopiva aiemman Xboxin kanssa eli tulevalla konsolilla ei pystyisi pelaamaan jo olemassaolevia Xboxin pelejä tai käyttämään Xboxille tehtyjä ohjelmistoja.

GamesIndustry.bizin saamien tietojen mukaan Microsoftin Xboxin tulevaisuudesta päättävät johtajat eivät pidä alaspäin yhteensopivuutta oleellisena seikkana pelikonsoleissa. Xbox2 rakentuu käytännössä täysin erilaisen raudan päälle, kuin mihin aiempi Xbox pohjautui -- Microsoft luopuu tulevassa konsolissaan mm. perinteisen x86 -prosessoriarkkitehtuurin käytöstä, siirtyy käyttämään grafiikkapiirinään ATIn toimittamia piirejä ja aikoo lisäksi poistaa laitteesta kokonaan kovalevyn.

Microsoftin päätös on selkeästi täysin päinvastainen Sonyn taktiikkaan konsolimarkkinoilla -- PS2:han on tukenut aiemman PlayStationin pelejä ja Sony on luvannut, että myös tuleva PS3 tulee tukemaan sekä PS2:sta että alkuperäistä PlayStationia.

Lähde: GamesIndustry.biz




AfterDawn: Uutiset

Astra ja 60 eurooppalaista yhtiötä sovintoon HDTV-spekseistä

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 21.6.2004 22:06

Astra ja 60 eurooppalaista yhtiötä sovintoon HDTV-spekseistä Euroopan suurin satelliittipalveluja tarjoava yritys, Astra, ja 60 eurooppalaista televisioyhtiötä ovat päässeet yhteisymmärrykseen tulevaisuudessa Astran satelliiteissa lähetettävän HDTV-kuvan määrityksistä.

Sovittujen määritysten mukaan Astran kautta välitettävä kuva tulee käyttämään sekä 720p50 että 1080i25-määrityksiä ja pakkausformaattinaan joko MPEG-2:sta tai MPEG-4 AVC:tä. Astra tulee siis tukemaan kaikkia em. yhdistelmiä ja jättää valinnat puhtaasti kunkin kanavan päätettäväksi. 720p50 tarkoittaa 1280x720 -resoluutiolla olevaa kuvaa 50 täyden kuvan frameratella ja vastaavasti 1080i25 tarkoittaa 1920x1080 -resoluutiolla olevaa kuvaa 25 täyden kuvan frameratella. Tätä voi verrata nykyiseen PAL-standardiin, joka käyttää 720x576 -resoluutiota 25 täyden kuvan frameratella. Eli toisinsanoen nykyisessä PAL-järjestelmässä sekunnissa välitetään noin 10 miljoonaa pikseliä, kun taas 720p50:ssä välitetään samassa ajassa 46 miljoonaa pikseliä ja 1080i25:ssa 51 miljoonaa pikseliä sekunnissa.

Kumpikaan Suomessa laajalti toimivista satelliittioperaattoreista, Canal Digital eikä ViaSat, ei käytä Astraa lähetysalustanaan.

Ryhmittymä sopi myös oman HDTV-logonsa luomisesta ja lisensoimisesta laitevalmistajien käyttöön. Merkin olemassaolo esim. television tai digisovittimen kyljessä tarkoittaisi sitä, että laite olisi valmis vastaanottamaan nyt sovittujen määritysten mukaista HDTV-kuvaa. Molemmat sovitut HDTV-resoluutiot ovat 16:9 -kuvasuhteella toteutettuja.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Ensimmäinen kopiosuojattu CD-levy listakärkeen

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 18.6.2004 21:47

Ensimmäinen kopiosuojattu CD-levy listakärkeen Yhdysvaltain myyntitilastojen kärkeen on ensimmäistä kertaa noussut kopiosuojauksella varustettu CD-levy. Nielsen SoundScanin julkaisemien tietojen mukaan viime viikon myydyin albumi oli Velvet Revolverin Contraband.

BMG -levy-yhtiön julkaisema albumi käyttää MediaMax -suojausta, josta on maininta myös levyn kannessa. Itse suojaus on puhtaasti ohjelmistopohjainen ja se perustuu käyttöjärjestelmään asennettavaan ajuriin. Ajuri sotkee CD:n ääniraidat, mikäli niitä yritetään lukea ajurin ollessa aktiivinen. Tämän vuoksi esimerkiksi Linux ja Mac OS 9 käyttäjät eivät edes huomaa suojauksen olemassaoloa. Myös Windows-käyttäjät voivat välttyä ohjelmalta poistamalla CD-levyjen automaattisen käynnistyksen käytöstä, tai painamalla shift-näppäintä asetettaessa levy CD-ROM -asemaan.

Luonnollisestikin BMG:n johto tulkitsee levyn menestystä siten, että kuluttajat ovat hyväksyneet kopiosuojatut levyt. Kaikeksi onneksi johdon henkilöt eivät ole töissä markkinointipuolella -- työpaikka olisi varmastikin mennyt alta jo aika päiviä sitten. Jos markkinoille tuodaan Stone Temple Pilotsin ja Guns N'Rosesin ex-jäsenistä koostetun bändin albumi, käy se taatusti kaupaksi kopiosuojauksesta huolimatta. Mikäli kuluttajille olisi tarjottu samaa albumia myös ilman kopiosuojausta, Audio CD -lisenssimaksuista johtuen hieman korkeampaan hintaan, voitaisi kopiosuojauksen hyväkysymisestä tehdä edes jonkinlaisia johtopäätöksiä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Salatut DVD:t vastaus tämän vuoden screener-sotkuihin?

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 17.6.2004 21:49

Salatut DVD:t vastaus tämän vuoden screener-sotkuihin? Viime vuoden lopulla syntyi suunnaton meteli elokuvamaailmassa, kun Yhdysvaltain suurimpien elokuvastudioiden etujärjestö MPAA päätti kieltää kokonaan DVD-muodossa levitettävät elokuvien ennakkokopiot eli ns. screenerit. Ennakkokopioita jaetaan tyypillisesti mm. kriitikoille, videovuokraamoketjujen päättäville tahoille sekä ihmisille, joilla on oikeus äänestää erilaisista elokuva-alan palkinnoista, kuten Oscareista.

Useiden vaiheiden jälkeen asiassa päästiin jonkinlaiseen kompromissiin, joka kuitenkin muuttui hieman happamaksi, kun ainakin yksi suuren mediakohun aiheuttanut ennakkokopion leviäminen verkkoon varmistui tämän vuoden tammikuussa.

Nyt ongelmalle on tarjottu vastausta Dolbyn tytäryhtiön Cinean taholta, salattujen DVD-elokuvien muodossa. 128-bittisellä salauksella toteutetut DVD:t vaativat toimiakseen oman erityisesti tätä formaattia varten kehitetyt DVD-soittimet, joita Cinea lupaa jakaa ainakin Oscareista äänestäville Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäsenille ilmaiseksi, jos tekniikka otetaan studioiden toimesta käyttöön.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Steve Jobs varovainen HD-DVD:n suhteen

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 17.6.2004 00:23

Steve Jobs varovainen HD-DVD:n suhteen Applen ja Pixarin pääjohtaja Steve Jobs on Wall Street Journalin tietojen mukaan suhtautunut varauksella HD-DVD -formaattiin kokouksessa, joka pidettiin Hollywood- ja teknologiajohtajien kesken. Jobsin kanta formaattiin on, ettei elokuvateollisuuden pidä lisensoida sisältöä HD-DVD -käyttöön ennen kuin HD-DVD -teknologiaa kehittävät yritykset esittävät riittävät vakuudet siitä, ettei elokuvat ole kopioitavissa tallentavia HD-DVD -laitteita käyttäen.

Äärimmäisessä tapauksessa Jobs olisi valmis jopa jättämään HD-DVD -asemat pois tietokoneista piratismin kitkemiseksi. Mac Observerin artikkeli, joka perustuu Wall Street Journalin tietoihin, ei erittele, millaisia toimenpiteitä Jobs edellyttää HD-DVD -formaatin kelpuuttamiseksi.

Lähde: Mac Observer




AfterDawn: Uutiset

321 Studios haastettu jälleen oikeuteen

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 15.6.2004 22:33

321 Studios haastettu jälleen oikeuteen X Copy -ohjelmistaan tunnettu 321 Studios on jälleen haastettu oikeuteen. Tällä kertaa asialla on peliteollisuus, jonka edustajat haastoivat 321:n oikeuteen Games X Copy -ohjelman vuoksi.

Atari, Electronic Arts ja Vivendi Universal Games haastoivat yhtiön oikeuteen DMCA-lain nojalla. Peliteollisuutta edustavan Entertainment Software Associationin puheenjohtajan Doug Lowensteinin mukaan ohjelma on selkeästi suunniteltu kopiosuojauksen murtamiseen, joka on DMCA-lain vastaista.

321:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Robert Moore muistuttaa kuitenkin, että Yhdysvaltain laki sisältää säännöksiä, joiden nojalla tietokoneohjelmien varmuuskopiointi on sallittua. Myös peliteollisuus on hyvinkin tietoinen asiasta, joten käytännössä haasteen jättäneet yhtiöt tekevät itsestään vain narrin viemällä jutun oikeuteen.

Kyseessä on kuitenkin periamerikkalainen tapa -- kun elokuvateollisuus on onnistunut ajamaan 321 Studiosin ahtaalle, muut haaskalinnut käyvät heikoilla olevan kimppuun, ja haluavat ehdoin tahdoin tehdä siitä varoittavan esimerkin muille. On suorastaan pöyristyttävää seurata, miten kuluttajien oikeuksien puolesta kampanjoinut, ja siihen huomattavia rahasummia käyttänyt yritys nuijitaan maan rakoon, ja lopulta hyvin todennäköisesti konkurssiin, tekijänoikeuksien nimissä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Englanninkielinen eMule-ohje lisätty

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 15.6.2004 18:01

Englanninkielinen eMule-ohje lisätty Olemme lisänneet artikkelivalikoimaamme Delan kirjoittaman, englanninkielisen eMule -ohjeen, jossa käydään läpi ohjelman asentaminen, asetusten säätäminen sekä selitetään ohjelman toimintaa yleisellä tasolla. Ohjeista on hyötyä etenkin eMulen käyttöön tutustuville, mutta myös kokeneemmat käyttäjät saavat varmasti ohjeista jotain irti.

Ohjeet on luettavissa osoitteessa:

http://www.afterdawn.com/guides/archive/little_emule_tutorial.cfm

Kiitokset Delalle ohjeen kirjoittamisesta!




AfterDawn: Uutiset

iTunes rantautui Eurooppaan

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 15.6.2004 17:46

iTunes rantautui Eurooppaan Applen verkkomusiikkipalvelu iTunes rantautui vihdoinkin, yli vuosi Yhdysvaltain julkaisun jälkeen, myös vanhalle mantereelle. Palvelu avattiin tänään kolmessa Euroopan maassa; Iso-Britanniassa, Saksassa sekä Ranskassa.

Kuten jo etukäteen arvioitiin, ovat iTunesin eurooppalaisen version hinnat kovemmat kuin Yhdysvalloissa. Mielenkiintoiseksi asian tekevät eri valuutat, sillä selkeästi eniten palvelusta maksavat britit. Brittiversion kappalekohtaisena hintana on 79 penceä eli euroiksi muutettuna 1,19 euroa, kun taas eurovaluuttaa käyttävissä maissa (eli tässä tapauksessa Saksassa ja Ranskassa) yhden ladatun kappaleen hinta on 0,99 euroa. Yhdysvalloissa taas hinta on 0,99 dollaria eli nykykurssilla muutettuna noin 82 eurosenttiä.

iTunesin Euroopan version musiikkivalikoimaan kuuluu yli 700000 kappaletta. Tämänpäiväisen julkistuksen lisäksi Apple ilmoitti palvelun laajenevan kattamaan koko Euroopan Unionin alueen jo tämän vuoden lokakuussa.

Lähde: Applen lehdistötiedote




AfterDawn: Uutiset

Kazaa-tavaramerkki vastatuulessa Euroopassa

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 14.6.2004 23:08

Kazaa-tavaramerkki vastatuulessa Euroopassa Sharman License Holdingsin pyrkimykset rekisteröidä Kazaa-tavaramerkki Euroopassa ovat joutuneet vastatuuleen. Tavaramerkin rekisteröimistä vastustaa saksalainen Nemetschek CREM Solutions, jonka mukaan Kazaa on foneettisesti liian lähellä yhtiön omaa Casa-tavaramerkkiä. Casa-nimellä markkinoidaan tietokantasovellusta, jonka vuoksi Nemetschek pitää tuotteiden sekoittamista keskenään erittäin todennäköisenä.

Euroopan yhteisön Sisämarkkinoiden harmonisointivirasto, joka vastaa yhteisön tavaramerkkihakemuksista, yhtyi Nemetschekin näkemykseen, joten Sharman joutuu jättämään tavaramerkkihakemuksen erikseen jokaiseen Euroopan valtioon. Lisäksi on todennäköistä, että yhtiö joutuu luopumaan Kazaa-nimen käytöstä Saksassa.

Lähde: The Register




AfterDawn: Uutiset

OD2:lta puolentoista sentin streamauspalvelu

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 14.6.2004 22:01

OD2:lta puolentoista sentin streamauspalvelu Brittiläinen verkkomusiikkipalvelu OD2 on jo ampunut tulossa olevan Euroopan verkkomusiikkisodan ensimmäiset laukaukset tänään, vain päivää ennen Applen iTunesin rantautumista vanhalle mantereelle.

OD2 julkisti tänään "penny a pop"-tyyppisen palvelunsa, jossa OD2:n palvelu integroituu osaksi Microsoftin uusinta Windows Media Playeria, jonka kautta käyttäjät voivat kuunnella streamattuna haluamiaan musiikkikappaleita OD2:n noin 350000 kappaleen valikoimasta. Hintaa yhdelle kuuntelukerralle tulee 0,01 penceä eli noin puolitoista eurosenttiä. Kappaleita ei luonnollisestikaan tähän hintaan voi imuroida koneelleen tai polttaa CD-levylle -- pysyvämpi imurointivaihtoehto, jossa kappaleita voidaan siirtää myös Windows Media 9:ää tukeviin kannettaviin soittimiin, maksaa 75 penceä kappaleelta (eli noin 1,36 euroa).

Lähde: NewsFactor




AfterDawn: Uutiset

Levyteollisuus haluaa kahlita digiradiota

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 13.6.2004 20:38

Levyteollisuus haluaa kahlita digiradiota Yhdysvaltain levyteollisuuden käsikassara RIAA on julkistanut esityksensä digitaalisen radion tekijänoikeusrajoituksien tiukentamisesta Yhdysvalloissa. Järjestö aikoo esitellä ehdotuksensa radiotoimintaa valvovalle FCC:lle ensi viikon keskiviikkona.

RIAA:n suurin huolenaihe on se, että digitaalinen radio tarjoaa "liian hyvän" äänenlaadun. Hyvän, tietyissä tilanteissa käytännössä CD-tasoisen, äänenlaadun lisäksi digitaalinen radio sisältää Yhdysvalloissa lähes aina ns. metatietoa soivasta kappaleesta, kuten mm. kappaleen esittäjän ja kappaleen nimen. Näiden tietojen avulla voidaan käytännössä luoda automaattisesti radioasemilta tietokoneen kovalevylle yksittäisiä kappaleita tallettavia laitteita ja tässä onkin RIAA:n suurin huolenaihe.

Järjestö ehdottaa rajoituksia digitaalista radiota vastaanottaviin laitteisiin. Ehdotuksen mukaan radiolähetystä kyllä saisi tallettaa, mutta ei jakaa yksittäisiin kappaleisiin talletusvaiheessa. Lisäksi RIAA haluaa levy-yhtiöille mahdollisuuden lisätä soiviin kappaleisiin ns. rajoituslipun. Rajoituslipulla varustettu kappale olisi merkitty siten, että yksikään uusia normeja vastaava digiradiotallennin ei tallettaisi tällaista kappaletta kovalevylle lainkaan.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

DVD Forum hyväksyi HD DVD -määritykset

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 12.6.2004 21:47

DVD Forum hyväksyi HD DVD -määritykset DVD-formaateista päättävän elimen, DVD Forumin valmistelukomitea on hyväksynyt HD DVD-ROM -määritykset kesäkuun 9.-10. päivä pidetyssä kokouksessa. Samassa kokouksessa päätettiin, että DVD-Audio -levyjen DVD-ROM -raidalla tullaan käyttämään MPEG4 HE AAC -koodekkia.

Komitea jätti hyväksymättä kohdan, jossa ehdotettiin, että Microsoftin VC-9 (WM9) -koodekin väliaikaisen hyväksynnän jatkamista siihen saakka, kunnes tiedot sen lisenssiehdoista ovat samalla tasolla, kuin tiedot AVC/H.264 -koodekkien ehdoista. DVD Forumin julkaisemien tietojen pohjalta on kuitenkin mahdoton päätellä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.

Lähde: DVD Forum




AfterDawn: Uutiset

AfterDawn.com viisi vuotta

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 10.6.2004 10:34

AfterDawn.com viisi vuotta Tänään tulee kuluneeksi päivälleen viisi vuotta siitä, kun avasimme AfterDawn.com:n suuren yleisön käyttöön ensimmäistä kertaa. Suuri yleisö ei vain jostain käsittämättömästä syystä tuntunut rynnivän sivuille, ensimmäiset tilastot muutamaa kuukautta vuoden 1999 avaamisen jälkeen näyttävät hulppeita useamman tuhannen sivulatauksen määriä kuukausitasolla -- tällä hetkellä sivustoiltamme ladataan noin 12,000,000 sivua kuukaudessa ja kasvutahti on edelleenkin varsin mukava.

Syntymäpäivien kunniaksi saimme vihdoinkin myös uuden ulkoasun suomenkielisille sivuillemme valmiiksi -- tästä aiheesta löytyy enemmän juttua täältä. Viisi vuotta on todella pitkä aika "dotcom-maailmassa". Olemme nähneet legendojen syntyjä ja tuhoja, trendien nousuja ja laskuja. Napster... MP3.com... CuteMX... Scour Exchange... aika, jolloin DivX oli halutuin videoformaatti... aika, jolloin MP3 oli kuumin lyhenne uutismedioissa... DVD-formaatin nousu... DVDR -tallentavien tulo markkinoille... jne.

Kun aikoinaan aloin miettimään omaa sivustoa, työskennellessäni hieman turhautuneena web developerina nykyisin jo kuopatussa uusmediayrityksessä Helsingissä, viettäen silloisen tunnetun historian kylmintä talvea pääkaupungissa, olivat suurimmat vaikutteeni sivuston idealle MP3.com ja Dimension Music. Ideana oli ottaa molemmista parhaat ideat, heittää sekaan soppaan monikielisyys, softatarjonta ja kaikkea mahdollista digitaalisen maan ja taivaan väliltä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

AfterDawn v3.0 julkaistu myös suomeksi

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 10.6.2004 10:07

AfterDawn v3.0 julkaistu myös suomeksi Kuusi kuukautta englanninkielisten sivujemme ulkoasun muutoksen jälkeen olemme vihdoinkin saaneet myös suomenkieliset sivumme uuteen ulkoasuun.

Uusi sivuston rakenne on toivottavasti helppokäyttöisempi -- ja luonnollisesti paremman näköinen -- kuin aiemmin, jo vuodesta 2000 lähtien käytössä ollut, versio.

Ulkoasun lisäksi useita sivuston toiminnallisuuksia on muutettu varsin ratkaisevasti parempaan suuntaan -- sivuston hakukone on kirjoitettu kokonaan uusiksi, käyttäjät voivat nyt arvostella sivuillamme listattuja ohjelmia, jne.

Liian monta verkkosivua elämässäni avanneena olen täysin vakuuttunut siitä, että bugeja ja sekalaisia ongelmia tulee löytymään sivuilta ainakin parin viikon ajan. Toivommekin käyttäjiä lähettämään meille palautetta (esim sähköpostitse osoitteeseen support (a) afterdawn.com) sivuilta mahdollisesti löytyvistä ongelmista.

Toivomme, että viihdytte uuden ulkoasun parissa!

-Petteri Pyyny
AfterDawn.com




AfterDawn: Uutiset

Movielink ei riko antitrustilakia

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 9.6.2004 19:30

Movielink ei riko antitrustilakia Useiden Hollywood-elokuvastudioiden yhteisyritys Movielink on saanut Yhdysvaltain oikeusministeriön kartelliosastolta puhtaat paperit. Oikeusministeriö ei löytänyt viitteitä siitä, että Movielinkin taakse kätkeytyisi salaisia, studioiden välisiä sopimuksia. Movielinkin olemassaolo ei myöskään vaikuttanut studioiden halukkuuteen lisensoida sisältöä myös Movielinkin kanssa kilpaileville palveluille.

Kartelliepäilyille pontta antoi se, että Movielinkin taustalla on mm. Time Warner ja MGM -elokuvastudioit. Kilpailijat pelkäsivät Movielinkin kuihduttavan kilpailun hinnoittelemalla muut palvelut ulos markkinoilta.

Kilpailua on kuitenkin luvassa. Muun muassa online DVD-vuokraukseen erikoistunut Netflix on ilmoittaut aloittavansa verkon kautta tapahtuvan vuokrauspalvelun testaamisen tämän vuoden aikana. Lisäksi markkinoilta löytyy jo mm. Disneyn MovieBeam -palvelu. Disney ei ole mukana Movielinkissä.

Lähde: Reuters




AfterDawn: Uutiset

Sovintoratkaisuja eurooppalaisissa P2P-jutuissa

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 8.6.2004 22:54

Sovintoratkaisuja eurooppalaisissa P2P-jutuissa Ääniteteollisuuden kansainvälinen toimialajärjestö IFPI on ilmoittanut, että noin kahdesta sadasta Euroopassa oikeuteen haastetusta P2P-piraatista kahdeksantoista on sopinut jutun oikeussalin ulkopuolella. Tuhansien eurojen korvauksiin suostuneista seitsemäntoista oli tanskalaisia ja yksi saksalainen.

IFPI on haastanut eurooppalaisia P2P-käyttäjiä oikeuteen maaliskuusta lähtien. Tähän mennessä syytteen on saanut mm. 88 tanskalaista ja 30 italialaista piratismista epäiltyä. IFPI:n mukaan 23:n tanskalaisen kanssa käydään vielä neuvotteluja jutun sopimiseksi.

Järjestön mukaan laittomasti siirrettyjen musiikkikappaleiden lukumäärä putosi alkuvuonna 30% viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden. IFPI pitää tärkeimpinä tekijöinä laskuun näkyviä oikeusjuttuja sekä laillisten musiikkipalveluiden tarjonnan kasvua.

IFPI kaavailee uusien oikeusjuttujen nostamista mm. Isossa-Britanniassa ja Ranskassa.

Lähde: BBC




AfterDawn: Uutiset

Sonylta 12x DVD-moniformaattipolttava

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 7.6.2004 21:09

Sonylta 12x DVD-moniformaattipolttava Sony julkisti tänään uusimman DVD-polttavansa, DRU-540a:n speksit. Asema tulee olemaan ensimmäinen 12x polttoa tukeva moniformaattiasema markkinoilla. Asema tukee 12x polttoa hyväksytyille 8x DVD+R -levyille, joka tarkoittaa siis sitä, että täyden DVD+R -levyn saa poltettua asemalla nyt noin kuudessa minuutissa.

DVD+R -polton lisäksi asema tukee 8x DVD-R -polttoa (eli siis ainoastaan DVD+R -levyjen poltto 12x:nä onnistuu) sekä 4x polttoa DVD-RW ja DVD+RW -levyille. Asema tulee myyntiin jo heinäkuussa ja arvioitu markkinahinta Yhdysvalloissa tulee olemaan noin 180 dollaria (eli noin 146 euroa).

Lähde: Sonyn lehdistötiedote




AfterDawn: Uutiset

iTunesin Euroopan julkistus ensi viikolla?

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 7.6.2004 15:12

iTunesin Euroopan julkistus ensi viikolla? Apple on ilmoittanut järjestävänsä lehdistötilaisuuden Lontoossa 15.6. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Apple julkistaa tuolloin iTunes musiikkikaupan eurooppalaisen version.

iTunes on menestynyt varsin hyvin Yhdysvalloissa, jossa palvelu julkistettiin reilu vuosi sitten. Osasyy menestykseen on ollut varteenotettavan kilpailun puute. Euroopassa tilanne on hieman toinen, sillä OD2-pohjaisia palveluita on jo neljättä kymmentä. Myös Roxio ennätti avata Napster -palvelun Isossa-Britanniassa viime kuun puolella.

Analyytikot ennakoivat kuitenkin iTunesille menestystä myös Euroopassa, koska iPod-soittimet menevät myös täällä kuin kuumille kiville. iPod on ainoa kannettava soitin, jota iTunes-ohjelma tukee.

Lähde: News.com




AfterDawn: Uutiset

DVD-Rebuilder -ohjeet päivitetty

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 4.6.2004 23:39

DVD-Rebuilder -ohjeet päivitetty Englanninkielinen DVD-Rebuilder opas on päivitetty vastaamaan ohjelman uusinta kehitysversiota.

Käyttäjämme Vurbalin kirjoitama opas käsittelee ohjelman perusominaisuuksien lisäksi myös tapoja optimoida eri asetuksia elokuvakohtaisesti. Oppaassa käydään myös läpi henkilökohtaisen "rendausfarmin" rakentaminen RB Farm -ohjelmaa käyttäen.

Artikkeli on luettavissa osoitteessa

http://www.afterdawn.com/guides/archive/dvd_rebuilder_tutorial.cfm




AfterDawn: Uutiset

Britit ostaneet jo yli puoli miljoonaa laillista kappaletta verkosta

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 4.6.2004 22:38

Britannian levymyyntiä seuraavan yhtiön, Official UK Chart Companyn, mukaan Iso-Britanniassa on myyty tänä vuonna jo yli puoli miljoonaa laillista kappaletta verkkomusiikkipalveluiden kautta.

Iso-Britannian virallinen verkkomusiikkilista alkaa pyörimään viikottain loppukesästä, mutta palvelussa ovat jo nyt mukana kaikki Briteissä toimivat verkkomusiikkipalvelut vasta-avattua Napster UK:ta lukuunottamatta. Napsterin on tarkoitus tulla mukaan palveluun lähiaikoina.

Brittien oman "Teoston" eli BPI:n johtaja Peter Jamieson ylisti nyt julkaistuja lukuja päänavaukseksi uudelle aikakaudelle musiikinmyynnissä ja sanoi uskovansa tämän vuoden olevan läpimurtovuosi koko musiikkiteollisuudelle.

Alkuvuoden suosituin kappale Iso-Britannian verkkopalveluissa oli Coldplayn 2,000 miles.

Lähde: The Register




AfterDawn: Uutiset

Sormenjälkitunnistus mediasoittimiin?

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 4.6.2004 22:07

Sormenjälkitunnistus mediasoittimiin? Yhdysvaltalainen Veritouch on yhdessä ruotsalaisen suunnitteluyhtiön Thinking Materialsin kanssa kehittänyt sormenjälkitunnistukseen pohjautuvan langattoman mediasoittimen.

Prototyyppilaite, joka kulkee nimellä iVue, mahdollistaisi levitessään nykyistä aktiivisemman käyttöoikeuksien rajoitusten luomisen mediatiedostoihin ja tulevaisuuden DVD-levyihin, jne. Veritouch kertoo esitelleensä laitetta jo mm. RIAA:n ja MPAA:n edustajille.

Tulevaisuudessa voimme siis nähdä DVD-levyjä, jotka aukeavat ainoastaan levyn ostajan sormenjäljen avulla. Käytetyn tuotteen myynti divareissa tai kirpputoreilla saa unohtua, kuten myös musiikki- ja videotallenteiden lainaaminen tutuille mikäli Veritouchin konsepti saa tuulta siipiensä alle.

Lähde: The Register




AfterDawn: Uutiset

CD-levyjen hinnat putosivat alkuvuonna

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 3.6.2004 23:05

NPD Groupin julkaiseman selvityksen mukaan CD-levyjen hinnat putosivat Yhdysvalloissa vuoden 2004 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Hinnat putosivat neljä prosenttia keskimääräisen CD-levyn hinnan ollessa 13,29 dollaria, eli noin 10,87 euroa.

Maan suurimpien ketjujen hinnat putosivat myös hieman -- 3,1 prosentin pudotus toi keskihinnat 13,36 dollariin. Yli puolitoista vuotta vanhoista kappaleista koostuvien kokoelmalevyjen keskihinnat painuivat jo alle 13 dollarin.

NPD:n puheenjohtajan Russ Crupnickin mukaan tiedostojen jakaminen Internetissä on osasyyllinen hintakehitykseen. Lisäksi hintoja painaa alaspäin raju kilpailu viihdemarkkinoilla -- musiikkiteollisuuden kanssa samoilla apajilla on myös DVD- ja peliteollisuus, joiden kasvu on pysynyt todella kovana.

Lähde: News.com




AfterDawn: Uutiset

McDonald'silta musiikkia aterian mukaan

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 3.6.2004 22:53

McDonald'silta musiikkia aterian mukaan Pikaruokajätti McDonald's on tänään julkistanut yhdessä Sonyn kanssa uuden mainoskampanjansa, jossa jokaisen Yhdysvalloissa ostetun Big Mac Extra Value -aterian mukaan annetaan yksi ilmainen musiikkikappale Sonyn vast'ikään avaamasta Sony Connect-verkkomusiikkipalvelusta.

Sopimuksesta huhuttiin jo maaliskuussa, mutta silloin molemmat yhtiöt kieltäytyivät kommentoimasta aihetta. Nyt julkistettu kampanja otetaan käyttöön aluksi ainoastaan Yhdysvalloissa ja sen on tarkoitus kestää 6-10 viikkoa. Myöhemmin tänä vuonna Sony aikoo laajentaa palveluaan useaan Euroopan maahan ja sopimuksen mukaan vastaavanlainen kampanja aiotaan toteuttaa myös näissä maissa mahdollisuuksien mukaan.

McDonald'sille verkkomusiikin käyttö mainostäkynä on selkeä irtiotto imagoon, joka on alkanut nopeasti tuhoamaan sen uskottavuutta -- ja kannattavuutta -- etenkin Yhdysvalloissa. Ketju on alkanut olemaan leimallisesti "lasten ruokapaikka" -- imago, jonka syntymiseen vuosia kestänyt yhteistyö Disneyn kanssa on ollut varmastikin suurena syynä. McDonald's teki viime vuonna yhtiön historian ensimmäisen tappiollisen neljänneksen ja on pyrkinyt muuttamaan imagoaan ja asiakaskuntansa etenkin tärkeimmillä markkina-alueillaan avaamalla mm. kahvilaketjun ja uusimalla ruokalistojaan enemmän 20-30 -vuotiaiden nykyisiä ruokailutottumuksia vastaaviksi. Tähän strategiaan "trendikäs" sopimus Sonyn kanssa istunee kuin nyrkki silmään.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Jälleen uusi "kierrätettävä" DVD-formaatti

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 2.6.2004 22:23

Yhdysvaltalaisen Flexplayn hieman surullisenkuuluisa EZ-D -formaatti on saamassa kilpailijan Ranskasta. Molemmat levyt ovat nykyisten DVD-soitinten kanssa yhteensopivia ja niiden ideana on, että pakkauksen avattuaan kuluttajalla on levystä riippuen kahdeksasta tunnista vuorokauteen aikaa katsoa sillä oleva elokuva, jonka jälkeen levystä tulee lukukelvoton.

Uusi formaatti, nimeltään DVD-D, pohjautuu sekin DVD-levyn pintamateriaalin kemialliseen käsittelyyn ja kyseisen pintakerroksen hapettumiseen ilmatiiviin pakkauksen avaamisen jälkeen. Tarkoituksena molemmissa formaateissa on saada jalansijaa valtaviksi paisuneista DVD-levyjen vuokrausmarkkinoista, sillä levyt poistavat yhden suurimmista ongelmista vuokrausprosessissa eli levyjen palauttamisen takaisin vuokraamoon. Tiettyjen arvioiden mukaan esim. maailman suurin vuokrausketju Blockbusters saisi lähes puolet tuloistaan pelkästään elokuvien myöhästymismaksuista.

Ongelma molemmissa formaateissa on sama: ympäristöystävällisyys. Tai pikemminkin sen puute. Toistaiseksi ainoa suuri elokuvayhtiö, joka on kumpaakaan formaattia kokeillut, on Disney, joka aloitti EZ-D -levyjen koemyynnin viime syksynä Yhdysvalloissa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

321 Studios kuihtumassa kokoon

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 2.6.2004 21:55

321 Studios kuihtumassa kokoon Varmuuskopiointi- ja DVD-ohjelmistoja valmistava 321 Studios on alku vuonna oikeudessa kärsimiensä tappioiden johdosta ajautumassa ahtaalle. Sadan miljoonan dollarin myyntiin tähdännyt yritys on joutunut tilanteeseen, jossa se joutuukin selviämään reilun kymmenen miljoonan dollarin myynnillä.

Vaikeudet ovat heijastuneet käytännössä muun muassa yhtiön henkilöstömäärään -- vajaan 400 työntekijän yritys on joutunut antamaan potkut lähes 300 työntekijälle. Lisäksi yhtiö on joutunut vuokraamaan osan toimitiloistaan muiden yritysten käyttöön.

Yhtiön perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Robert H. Moore käy edelleen kamppailua sekä yhtiön, että sen ohjelmistojen pelastamiseksi. 321 Studios ajaa yhdessä mm. EFF:n kanssa lakialoitetta, joka sallisi kuluttajille oikeuden kopioida DVD-elokuvia, CD-levyjä ja muita kopiosuojauksin suojattuja teoksia omaan käyttöön -- esimerkiksi varmuuskopioksi. Tällä hetkellä DMCA-laki on niin vahva, että kuluttajien perusoikeudet ovat vaarassa. Moore on myös todennut, että kiistanalainen DVD X Copy -ohjelma sisältää useita piratisminvastaisia komponentteja, jotka tekevät DVD-elokuvien monistamisesta jälleenmyyntitarkoituksessa epäkäytännöllistä.

Lue koko juttu...



   Aiemmat uutiset  

Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Viikon kommentoiduimmat uutiset

Xbox 360:n massabanneista suunnitteilla oikeusjuttu Xbox 360:n massabanneista suunnitteilla oikeusjuttu (21.11.2009 14:15)
Viime viikolla netissä keskusteltiin modatuille Xbox 360 -pelikonsoleille langetetuista banneista, joiden myötä kyseisillä konsoleilla ei voi pelata enää Xbox Live -pelejä, asentaa pelejä niiden ....
Kommentteja (36)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (36)
Yli miljoona Spotify-kuuntelua tuotti Lady Gagalle 112 euroa Yli miljoona Spotify-kuuntelua tuotti Lady Gagalle 112 euroa (22.11.2009 12:16)
Keskustelu Spotifyn maksamista soittokorvauksista on jälleen jatkunut, kun ruotsalaiset lehdet saivat tietoonsa rahasummia, joita Ruotsissa tekijänoikeuskorvauksia jakava STIM (Sveriges Tonsättares ....
Kommentteja (29)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (28)
Google esitteli Chrome-käyttöjärjestelmän Google esitteli Chrome-käyttöjärjestelmän (19.11.2009 21:24)
Googlen julkaisi tänään järjestetyssä lehdistötilaisuudessa odotetusti tietoja yrityksen Chrome-käyttöjärjestelmästä. Avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmää Googlen puolelta esittelivät tuotehallinnan ....
Kommentteja (20)

Uutisarkisto