Palaute
 
AfterDawn.com
  In English  Suomeksi  På svenska

Uutiset (10 / 2003)

AfterDawn: Uutiset

EUCD voimaan Isossa-Britanniassa

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 31.10.2003 21:19

EUCD voimaan Isossa-Britanniassa Iso-Britannia siirtyi EUCD-aikaan perjantaina, kun uusi, EUCD-direktiivin mukaan kirjoitettu tekijänoikeuslainsäädäntö astui voimaan. Ison-Britannian toteutusta pidetään tähän mennessä tiukimpana. EUCD:ssä jätettiin hallituksille joustovaraa, mutta britannian patenttivirasto, joka vastasi uuden tekijänoikeuslain sanamuodosta, ei tätä joustovaraa juurikaan käyttänyt hyväkseen.

Esimerkiksi Saksassa lakiin jätettiin kuluttajille oikeus ottaa varmuuskopioita omistamistaan CD-levyistä. Britanniassa tällaista oikeutta ei kuluttajille jätetty. Asiantuntijoiden mukaan laki uhkaa yksittäisiä P2P-verkoissa tiedostoja jakavia käyttäjiä. Patenttiviraston edustaja puolestaan vakuuttaa, että laki on kohdistettu ainoastaan järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.

Tähän mennessä EUCD:n mukainen tekijänoikeuslainsäädäntö on voimassa Isossa-Britanniassa, Italiassa, Itävallassa, Kreikassa, Tanskassa ja Saksassa. Muut yhdeksän EU-jäsenmaata viimeistelevät edelleen omia versioitaan. EUCD:n voimaansaattamisen takaraja oli 10 kuukautta sitten.

Lähde:
News.com




AfterDawn: Uutiset

RIAA toimitti 80 uutta haastetta

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 30.10.2003 21:34

RIAA ilmoitti torstaina toimittaneensa 80 uutta haastetta tekijänoikeusrikkomuksista epäillyille tiedostonvaihto-ohjelmien käyttäjille. Käyttäjille oli lähetetty lokakuun alkupuolella varoitus, jossa kerrottiin mahdollisesti tulevasta oikeuskanteesta.

Syyskuussa RIAA haastoi oikeuteen 261 musiikkia verkossa jakanutta käyttäjää. Valtaosa heistä oli jakanut musiikkia Kazaan kautta. Nyt RIAA toimitti ensin varoituksen 204 käyttäjälle, joista siis 124 pääsi sopimukseen RIAA:n kanssa ja vältti siten oikeusjutun.

RIAA on varsin tyytyväinen oikeusjuttujen saamaan julkisuuteen ja niiden vaikutukseen. Joidenkin tutkimusten mukaan esimerkiksi Kazaan viikottaiset käyttäjämäärät olivat parhaimmillaan 7 miljoonaa käyttäjää heinäkuun alkupuolella, kun ne lokakuun lopulla olivat enää 3.2 miljoonaa. Itse ohjelmaa imuroitiin kaikesta huolimatta Download.com:sta 2.1 miljoonan kappaleen viikkotahdilla.

Lähde:
News.com




AfterDawn: Uutiset

Yahoo lopettaa videoiden myynnin

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 30.10.2003 21:00

Yahoo on lopettamassa streaming videon myynnin erillisenä tuotteena, kertovat sisäpiirin lähteet. Palvelu tullaan sisällyttämään Yahoo Plus -pakettiin, joka on kuukausimaksullinen ns. premium-palvelu.

Yahoo:n odotetaan seuraavan AOL:n jalanjäljissä ja lisäävän videotarjontaa sivustollaan. Etenkin ilmaisvideoidan määrä tulee todennäköisesti kasvamaan merkittävästi.

Palveluntarjoajat ja portaalit pyrkivät tyydyttämään laajakaistakäyttäjien tarpeet uusilla palveluilla. Laajakaistaliittymä löytyy Yhdysvalloissa tällä hetkellä noin 21 miljoonasta kotitaloudesta. Käyttäjät toivovat palveluita, kuten streaming-videoita, jotka ottaisivat hyödyn irti nopeasta liittymästä. Samalla kuitenkin vain 10% laajakaistakäyttäjistä olisi valmis maksamaan videopalvelusta. Näin ollen valtaosa videosisällöstä onkin mainosrahoitteista.

Lisää aiheesta:
News.com




AfterDawn: Uutiset

Napster 2.0 avattu

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 29.10.2003 21:32

Napster 2.0 avattu Napster 2.0, Roxion omistama laillinen digimusiikkikauppa, avattiin tänään Yhdysvalloissa. Mitään varsinaisia yllätyksiä kauppa ei sinälään tuonut markkinoille, sillä Napsterin toinen tuleminen on tehty kuluneen kuukauden aikana etenkin Yhdysvalloissa hyvin selväksi erilaisilla tempauksilla, hirvittävällä hypellä ja mielenkiintoisilla mainoskampanjoilla.

Musiikkikauppa toimii samaan tapaan kuin Applen iTuneskin, johon sitä tullaan väkisinkin vertaamaan joka tapauksessa. Kappaleiden osto, kuuntelu ja poltto tapahtuu oman ohjelman, Napster 2.0:n, kautta eikä verkkosivujen kautta kuten esim. Buy.com:n tapauksessa. Kappaleet myydään Microsoftin WMA-muodossa ja yksittäisten kappaleiden hinta on sama kuin useimmissa kilpailevissakin palveluissa eli 99 Yhdysvaltain senttiä. Yksi albumi maksaa puolestaan 9,95 dollaria. Muista viime aikoina avatuista palveluista poiketen Napster 2:sta löytyy myös kuukausimaksupohjainen vaihtoehto, joka maksaa 9,99 dollaria kuukaudessa ja jonka käyttäjät voivat kuunnella rajoituksetta kappaleita, mutta eivät voi imuroida niitä, polttaa niitä CD:lle tai siirtää kannettaviin laitteisiin.

Napster 2 tarjoaa tällä hetkellä valikoimissaan reilut puoli miljoonaa kappaletta, vaatii Windows-käyttöjärjestelmän ja on saatavilla ainoastaan Yhdysvalloissa. Palvelusta ostetut kappaleet voidaan polttaa CD-levylle audio-CD -muotoon sekä siirtää WMA:ta ymmärtäviin kannettaviin musiikkisoittimiin.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

EFF pettyi DMCA-päätökseen

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 29.10.2003 19:28

EFF pettyi DMCA-päätökseen Yhdysvaltain kongressin kirjastonhoitaja on hylännyt valtaosan DMCA-lakia koskevista poikkeushakemuksista. Electronic Frontier Foundationin (EFF) ja monien muiden kuluttajien etuja ajavien järjestöjen jättämät hakemukset käsittelivät DMCA:n kuluttajien oikeuksia polkevia epäkohtia.

Haetut poikkeusluvat olisivat laillistaneet mm. DVD-elokuvien aluekoodilukituksen kiertämisen, kopiosuojattujen CD-levyjen toistamisen muilla laitteilla (eli käytännössä CD-levyjen kopiosuojauksen murtamisen) sekä DVD-elokuvien pakkomainosten ohittamisen.

Kirjastonhoitaja myönsi lopulta neljä poikkeuslupaa, joiden myötä sallituksi tulivat: Internet-suodatusohjelmien listojen dekoodaaminen, sellaisten ebookien, joista julkaisija on estänyt ääneenlukemisen, murtaminen (esim. näkövammaisten käyttöön), vanhentuneiden ja väärin toimivien kopiosuojausten kiertäminen sekä vanhentuneella tallennusmedialla (esim. 5.25" levykkeet) toimitettujen ohjelmien ja pelien suojausten kiertäminen.

Robert Menta julkaisi artikkelin kuluttajien oikeuksista digitaalisen median aikakaudella liki kolme vuotta sitten. Artikkelin uhkakuvat ovat pitkälti käyneet toteen. Tekijänoikeuksien haltijat käyttävät lainsäädäntöä häikäilemättömästi hyväkseen ja rahastavat kuluttajilta saman tuotteen käytännössä useaan kertaan. Kun EUCD-lainsäädännön myötä kriminalisoidaan toiminta, jonka kuluttajat mieltävät perusoikeudekseen, luodaan Suomeen tilanne, jossa lakia rikkoo käytännössä jokainen ihminen.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Australialainen MP3-sivusto suljettu

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 28.10.2003 19:22

Australialainen MP3-sivusto suljettu Australialainen internetpalveluntarjoaja ComCen ja levy-yhtiöt ovat sopineet, että suljetun www.mp3s4free.net -sivuston sisältöä ei tulla palauttamaan ainakaan ComCenin toimesta.

mp3s4free.net -sivuston omistaja, Stephen Cooper, sulki sivustonsa vapaaehtoisesti eilen, koska hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut taloudellisia resursseja oikeustaisteluun. Levy-yhtiöt haastoivat Cooperin ja ComCenin viime viikolla oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksista. Sekä Cooper että ComCen kuitenkin kiistivät syytteet ja vannoivat käyvänsä taistelun loppuun saakka. mp3s4free.net -sivusto sisälsi linkkejä piraattiäänitteisiin. Yksikään laiton kappale ei kuitenkaan ollut Cooperin itse valmistama ja ne sijaitsivat kolmansien osapuolien palvelimilla. Näin ollen ComCenillä ei itse kappaleisiin ollut osaa eikä arpaa.

Piraattitiedostoihin linkittäminen on ollut kiistanalainen puheenaihe koko Internetin kaupallisen historian ajan. Moraalisesti kysymys on selvä, mutta lakiteknisesti kyseessä onkin huomattavasti vaikeampi tapaus. Sinällään tuomittava, piraattimateriaalin saatavuuden helpottaminen ei välttämättä ole maan lakien vastaista.

Lähde:
ZDNet Australia




AfterDawn: Uutiset

Uusi DVD-Video -standardi hyväksytty

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 27.10.2003 20:45

Uusi DVD-Video -standardi hyväksytty DVD-standardeista vastaava taho, DVD Forum, on päättänyt hyväksyä uudeksi DVD-Video -standardiksi aiempaan standardiin pohjautuvan ns. Enhanced DVD:n, eli parannellun DVD:n.

Nimi itsessään jo kertoo hieman siitä, kuinka valtava pettymys uusi DVD-standardi on. Digivideomaailma on jo vuoden päivät odottanut päätöstä siitä, kumman vaihtoehdon DVD Forum ottaisi käyttöön tulevissa DVD-levyissä, punaiseen laseriin pohjautuvan, MPEG-4 -tekniikkaa käyttävän ratkaisun (joka siis pitäisi levyjen tallennuskapasiteetin samana, mutta muuttaisi pakkausformaatiksi MPEG-4:n MPEG-2:n sijaan) vai siniseen laseriin pohjautuvan, MPEG-2 -tekniikaa käyttävän ratkaisun (joka nostaisi levyjen tallennuskapasiteetin noin 25 gigatavuun, mutta pitäisi pakkausformaatin samana kuin nykyisissä DVD-levyissä).

DVD Forum päätti kaikessa viisaudessaan hyllyttää molemmat ideat eli uusi Enhanced DVD -formaatti pysyy edelleen punaista laseria ja MPEG-2:sta käyttävänä standardina, jossa kuvanlaatu, resoluutio ja tallennustila pysyy identtisenä nykyiseen verrattuna. Ainoat uudistukset formaattiin ovat lähinnä kosmeettisia. Käytännössä Enhanced DVD siirtää aiemmin vain PC:llä luettavissa olleet verkkomateriaalit itse DVD-levylle ja tulevat DVD-soittimet tullaan varustamaan Ethernet-liittimillä verkkoon kytkeytymistä varten, joten verkosta löytyvä elokuvaan liittyvä lisämateriaali voidaan katsella suoraan DVD-soittimelta ilman PC:tä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Napster v2.0 prepaid

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 27.10.2003 20:12

Napster v2.0 prepaid Napster v2.0 on-line -musiikkikauppa tulee lanseeraamaan pian avaamisensa jälkeen ns. Napster Cardin, jonka hankkimalla kuluttaja voi ostaa musiikkia palvelusta ilman luottokorttia. Napster Cardeja tullaan myymään noin 14.000 vähittäismyyntiliikkeessä ympäri Yhdysvaltoja.

Kortin hinta tulee olemaan 14,85 dollaria eli noin 12,60 euroa. Yksi kortti oikeuttaa viidentoista kappaleen imurointiin. Napster Card avaa on-line musiikkimarkkinat nuorille kuluttajille, joilla ei ole vielä mahdollisuutta luottokortin käyttöön, mutta joilla kuitenkin on varaa ja mielenkiintoa hankkia musiikkia kuunneltavaksi.

Oikeudet Napster-tavaramerkkiin hankkinut Roxio avaa Napster v2.0 musiikkipalvelun ensi keskiviikkona.

Lähde:
CNN.com




AfterDawn: Uutiset

321 Studios oikeustaistoon Isossa-Britanniassa

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 24.10.2003 22:49

321 Studios oikeustaistoon Isossa-Britanniassa DVD-varmuuskopiointiohjelmistaan tunnettu 321 Studios on jättänyt englantilaiselle tuomioistuimelle vastineen kanteeseen, jonka Warner Home Video on sitä vastaan nostanut. Yhtiön tavoitteena on käydä taisto, omien sanojensa mukaan, loppuun saakka.

321 Studiosilla on vastassaan vastaavia oikeudenkäyntejä myös Yhdysvalloissa, jossa suuret elokuvastudiot ovat leimanneet DVD X Copy -tuotteet piraattien työkaluiksi. 321 puolestaan pitää ohjelmia soveltumattomina laajamittaiseen piratismiin. Jokainen ohjelmilla tehty kopio sisältää digitaalisen, jäljitettävän vesileiman, jonka lisäksi kopioihin lisätään huomautus, että kyseessä on todellakin varmuuskopio. Lisäksi ohjelma suostuu kopioimaan ainoastaan alkuperäisiä elokuvia. Teknisestikin ohjelman käyttäminen piratismiin olisi epäkäytännöllistä, epätaloudellista ja hidasta.

Lisää aiheesta:
DVD X Copy -keskustelualueet
DVD X Copy -kotisivu
Protect Fair Use -kuluttajan oikeuksia ajavat sivut

Lähde:
VNUNet.com




AfterDawn: Uutiset

MPAA aloitti piratismin vastaisen kampanjan kouluissa

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 24.10.2003 21:59

MPAA aloitti piratismin vastaisen kampanjan kouluissa MPAA, Yhdysvaltain elokuvastuoiden etujärjestö, on oppinut sen verran musiikkiteollisuuden sisarjärjestönsä, RIAA:n, huonosta julkisuuskuvasta, että ei ole ainakaan toistaiseksi alkanut raahaamaan potentiaalisia asiakkaitaan leivättömän pöydän ääreen, mutta yrittää silti tehdä oman osuutensa piratismin vastaisessa taistelussa.

MPAA julkisti tällä viikolla laajan piratismin vastaisen kampanjan, joka keskittyy lähinnä elokuvateattereihin sekä peruskouluihin. Yhdysvaltain elokuvateattereissa aletaan pyörittämään MPAA:n rahoittamia piratismin vastaisia mainoksia elokuvien yhteydessä, jossa elokuva-alalla työskentelevät ihmiset kertovat miten piratismi tuhoaa heidän elinkeinonsa.

Tämän lisäksi MPAA rahoittaa sadalla tuhannella dollarilla kouluissa tehtävää piratismin vastaista kampanjaa, jossa vapaaehtoiset kiertävät kouluissa kertomassa peruskoululaisille miten elokuvien hankkiminen P2P-verkoista on varastamista. Mottona on "jos et ole maksanut siitä, olet varastanut sen".

Monet tekijänoikeuslainsäädännön asiantuntijat ovat huolissaan MPAA:n kasvatuskampanjasta, sillä he pelkäävät MPAA:n jättävän puheissaan täysin huomiotta Yhdysvaltainkin lainsäädännöstä löytyvän ns. "fair use"-poikkeuksen, jonka pohjalta henkilökohtaiseen ja opetustarkoituksiin tehdyt kopiot mm. elokuvista ovat laillisia.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

MPAA ja Akatemia yhteisymmärrykseen screenereistä

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 23.10.2003 22:48

MPAA ja Akatemia yhteisymmärrykseen screenereistä MPAA ja Oscareita hallinnoiva Academy of Motion Picture Art ovat päässeet yhteisymmärrykseen paljon kohua aiheuttaaneessa jupakassa ns. screener-nauhoista.

Sopimuksen mukaan ennakkonauhoja ei lähetetä tänä vuonna muille kuin Akatemian jäsenille eli ainoastaan Oscareista äänestäville henkilöille. Samalla sovittiin myös siitä, että ainoa käytettävä formaatti tulee olemaan vesileimoilla varustettu VHS-kasetti eli DVD-ennakkokopiot jäävät julkaisematta ainakin Oscareiden yhteydessä suurimmilta studioilta tänä vuonna.

Akatemian jäsenten pitää allekirjoittaa ennen ennakkokopion saamista sopimus, jossa he lupaavat olla viemättä ennakkokopiota oman kotinsa ulkopuolelle ja hyväksyvät samalla sen, että heidän saamaansa ennakkokopioon on sisällytetty yksilöity vesileima, jonka avulla nauhasta otetut kopiot voidaan jäljittää takaisin elokuvan levittäneeseen henkilöön.

Sovintoa ovat luvanneet kunnioittaa jo MPAA:n jäsenstudioiden lisäksi myös New Line Cinema sekä DreamWorks. Suurimmaksi kiveksi kenkään jää kuitenkin muiden elokuva-alan palkintojen kohtalo, sillä nyt sovittu sopimus kattaa ainoastaan Oscarit, muttei esim. Golden Globe-palkinnoista äänestäviä tahoja.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Motorolalta Realia toistava Linux-puhelin

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 22.10.2003 21:52

Motorola ja RealNetworks ilmoittivat solmineensa yhteistyösopimuksen, jonka myötä Motorola tulee julkaisemaan Linux-pohjaisen älypuhelimen, joka toistaa Real-muodossa olevaa ääntä ja videota.

Sekä Motorola että RealNetworks ovat olleet aktiivisia avoimen lähdekoodin kaupallisessa hyödyntämisessä. Realin Helix-teknologian lähdekoodit ovat julkiset, ja ohjelmaa kehittää Realin lisäksi joukko riippumattomia ohjelmoijia. Ohjelmaa on mahdollista kehittää mille alustalle hyvänsä ja nyt Motorola aikoo hyödyntää Helix-asiakasohjelmistoa puhelimissaan.

Motorola julkisti aikaisemmin tänä vuonna Linux-pohjaisen puhelimen ja pian sen jälkeen, kun tuote tuli markkinoille, Motorola myi osuutensa Symbianista. Yhtiö panostaakin jatkossa Linux- ja Java-pohjaisiin sulautettuihin järjestelmiin, sekä todennäköisesti myös Microsoftin Windows Mobile (Smartphone) -tuotteisiin.

Lähde:
News.com




AfterDawn: Uutiset

Real suunnittelee Rhapsodyn avaamista Euroopassa

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 22.10.2003 21:11

Real suunnittelee Rhapsodyn avaamista Euroopassa RealNetworks ilmoitti suunnittelevansa digitaalisen verkkomusiikkikauppansa, Rhapsodyn, laajentamista Eurooppaan. Palvelu, joka kilpailee musiikkidollareista Applen ja Roxion kanssa, on yksi suurimmista Yhdysvalloissa toimivista verkkomusiikkikaupoista, vaikkakin sen lähinnä kuukausimaksuihin pohjautuvaa, enimmäkseen streamauksen varassa toimivaa bisnesmallia onkin arvosteltu viime aikoina.

Tällä hetkellä Euroopan laillisen digitaalisen musiikin myynti on pitkälti Peter Gabrielin omistaman OD2:n varassa, mutta analyytikkojen mukaan lähes kaikki alan tekijän puuhaavat vanhalle mantereelle rynnistämistä vuoden 2004 aikana, mukaanluettuna Apple ja Roxio.

Lähde: Reuters/Yahoo!




AfterDawn: Uutiset

Musiikkikauppaan kytketty hifilaitteisto

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 21.10.2003 22:31

Neljä japanilaista elektroniikkayritystä, Sony, Sharp, Kenwood ja Pioneer, ovat perustaneet yhteisyrityksen nimeltä Any Music, jonka työn hedelmiä esiteltiin ensimmäistä kertaa tällä viikolla.

Tuloksena yhteistyöstä on sarja hifilaitteita, jotka ovat Ethernet-portin avulla kytkeytyneenä verkkoon ja sitä kautta LabelGate-nimisen yhtiön operoimaan musiikkiverkkokauppaan. Stereoissa olevan LCD-näytön avulla käyttäjät voivat ostaa musiikkikappaleita suoraan stereoihinsa täysin ilman PC-laitteiston liittämistä järjestelmään millään muotoa. Ostettuja kappaleita, jotka maksavat vajaa kaksi euroa kappaleelta, voidaan polttaa CD-levylle sekä siirtää minidiscille ja kannettaviin musiikkisoittimiin.

Yhtiöt aikovat kehittää järjestelmästä kansainvälistä standardia viihdelaitteiden verkkoonkytkemistä silmälläpitäen, mutta yksikään nyt esitellyistä neljästä konseptia tukevasta laitteesta ei ole tulossa myyntiin Japanin ulkopuolelle. Laitteet ovat saatavilla Japanissa vuoden 2004 alkupuolella.

Lähde: Yahoo!




AfterDawn: Uutiset

Kriitikot uhkaavat peruuttaa oman elokuvapalkintogaalansa

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 20.10.2003 22:08

Kriitikot uhkaavat peruuttaa oman elokuvapalkintogaalansa Vaikutusvaltainen Los Angeles Film Critics Association on ilmoittanut, että se aikoo jättää pitämättä vuoden lopulla jokavuotisen palkintogaalansa, mikäli MPAA ei luovu päätöksestään kieltää ns. screener-kopioiden jakelua.

Yhdistyksen mukaan screener-nauhat ovat elintärkeä osa kriitikoiden ja mm. Oscareista äänestävien valintaprosessia, sillä pelkästään joulun alla julkaistavien elokuvien määrä on niin valtava, että niiden katsominen laajakankaalta ei ole enää edes "fyysisesti mahdollista" ja sen vuoksi screener-kopioiden osuus "sen oikean elokuvan" löytämisessä on välttämätön.

Yhdistyksen palkintoja on yleisesti opittu pitämään eräänlaisena esiaskeleena varsinaiselle Oscar-gaalalle ja yhdistys on onnistunut voittamaan arvioissaan usein parhaatkin Oscareille vedomlyöntikertoimia tekevät tahot.

MPAA:n alkukuusta ilmoittama päätös kieltää screenereiden eli ennakkokopioiden jakelu Oscareista ja muista elokuva-alan palkinnoista äänestäville, on saanut vastaansa murhaavan vastaanoton. Virallisesti päätöstä ovat asettuneet vastustamaan jo useat tunnetut Hollywoodin ohjaajat, näyttelijät, ammattijärjestöt ja nyt viimeisimpänä kriitikkojen yhdistys. Vastarinta on aiheuttanut huhujen mukaan jo jotain muutoksia, sillä MPAA:n pomon, Jack Valentin, sanotaan pitäneen hätäpalaveria aiheesta viime viikolla suurimpien studioiden edustajien kanssa, yrittäen löytää sopivaa kompromissia tilanteen laukaisemiseksi.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

iTunes for Windows -ohjelma imuroitu miljoona kertaa

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 20.10.2003 19:54

iTunes for Windows -ohjelma imuroitu miljoona kertaa Apple Computers ilmoitti maanantaina, että Windows versiota iTunes -ohjelmasta on imuroitu miljoona kertaa sitten viime torstain julkaisun. Windows version myötä myös iTunesin myynti kasvoi huomattavasti, kuten odottaa saattaa. Normaaliviikkoina iTunesin kautta on myyty noin puoli miljoonaa musiikkikappaletta -- torstain julkaisun jälkeen myytyjä kappaleita on kertynyt jo yli miljoona.

Etenkin Mac-käyttäjät ovat ottaneet Windows-version ilolla vastaan -- onhan käyttöliittymä tuttu Mac-ympäristöstä. iTunesia varjostaa kuitenkin raportoidut ongelmat Windows 2000 Professional -käyttöjärjestelmän kanssa. Useat käyttäjät ovat saaneet huomata, ettei Windows käynnisty enää lainkaan iTunesin asentamisen jälkeen -- joissain tapauksissa edes safe-moden käyttö ei auta. Apple on ilmoittanut tutkivansa ongelmaa.

Lähde:
News.com




AfterDawn: Uutiset

Caterpillar haastoi Disneyn oikeuteen

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 17.10.2003 23:51

Caterpillar haastoi Disneyn oikeuteen Maansiirtokoneita valmistava Caterpillar on haastanut Disneyn oikeuteen tavaramerkkirikkomuksista ja yrittää estää Disneytä julkaisemasta Yhdysvalloissa ensi viikolla "Viidakon Ykä" (George of the Jungle) elokuvan kakkososaa.

Caterpillar syyttää Disneytä siitä, että sen tuotemerkeillä varustettu maansiirtokoneiden armeija on elokuvan yksi "paha voima", joka aikoo jyrätä "Ykän" kotiviidakon sileäksi. Tämä Caterpillarin mukaan huonontaa sen mainetta sekä ympäristönsuojelijoiden että lasten silmissä ja saattaa näin vaikuttaa sen lapsille suunnatuiden tuotteiden, kuten miniatyyrikoneiden ja vaatteiden, myyntiin.

Caterpillar vaatii Disneytä editoimaan elokuvaa ja poistamaan siitä kaikki viitteet Caterpillariin ja julkaisemaan tämän editoidun version nyt valmiina olevan version sijaan. Disneyn mukaan tällainen prosessi mainoskustannuksineen tulisi maksamaan noin 10 miljoonaa dollaria. Lisäksi Disney ilmoittaa oikeudelle jättämässään vastineessa, että "Viidakon Ykä 2" on julkaistu jo 12 maassa ja yhdessäkään maassa Caterpillarin osuutta elokuvassa ei ole huomioitu millään negatiivisella tavalla.

Oikeus on ilmoittanut antavansa päätöksen asiasta ensi viikolla ennen elokuvan suunniteltua DVD-ensi-iltaa Yhdysvalloissa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Apple julkisti iTunesin Windowsille

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 16.10.2003 20:30

Apple julkisti iTunesin Windowsille Apple Computers on julkistanut Windows -version huippusuositusta iTunes musiikkikaupastaan. iTunes music jukebox -nimisen ohjelman avulla Windows-käyttäjät pääsevät käsiksi kaupan valikoimaan.

Ohjelmaa pääsee käyttämään täysin ilmaiseksi, ja sen kautta on tarjolla kaikki sama sisältö, kuin Macintosh-käyttäjillekin. Tarjolla on siis sama kappalevalikoima ja samaan hintaan. iTunes käyttää tiedostomuotoina Applen DRM-suojattua AAC:tä sekä MP3:a. Luonnollisestikaan Microsoftin WMA:ta ei tueta lainkaan.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Applen ns. "killer product" on julkaistu myös Windows-alustalle. Yhtiö esittelikin tuotteen "hell froze over" (helvetti jäätyi) -lauseella varustettuna. Sanomattakin on selvää, ettei Windows-alustaa, joka hallitsee yli 90 prosenttia PC-markkinoista, voi sivuttaa, mikäli iTunes-palvelulle halutaan jatkuvuutta myös tulevaisuudessa. Markkinoille on tulossa Napster 2:n kaltaisia palveluita, jotka tulevat jyräämään pienemmät helposti alleen.

Lähde:
News.com




AfterDawn: Uutiset

Käsikirjoittajien yhdistys vastustaa screenereiden kieltoa

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 14.10.2003 23:26

Käsikirjoittajien yhdistys vastustaa screenereiden kieltoa Yhdysvaltain käsikirjoittajien ammattiyhdistyksen, Writers Guild of American, länsirannikon jaosto (WGA West) on ensimmäisenä alan ammattiyhdistyksenä ilmoittanut vastustavansa MPAA:n suunnittelemaa täyskieltoa ns. screener-kopioiden jakelusta Oscareista äänestäville.

WGA Westin mukaan screenereiden, eli DVD:llä tai VHS:llä levitettävien ennakkojulkaisujen, lähettämisen kieltäminen Oscar-palkinnoista äänestäville tuhansille alan työntekijöille aiheuttaisi pahan takaiskun hyvin käsikirjoitetuille, pienemmille elokuville ja siirtäisi valtikan lopullisesti suurille kassamagneettielokuville.

Screener-kopioita lähetetään Oscar-äänestyksen alla kaikille niille, joilla on äänioikeus vuosittaisessa kilpailussa ja niiden avulla useat pienet elokuvat ovatkin onnistuneet vuosien mittaan haastamaan kymmenien miljoonien dollarien budjeteilla tuotetut megaeepokset kerta toisensa jälkeen. Nyt monet tahot pelkäävät, että päätös tämän promootiokanavan lopettamisesta johtaa monien pienten studioyksiköiden hiljaiseen kuolemaan, kun ne eivät enää voi kilpailla Oscareista, joiden suhteellinen merkitys pienen budjetin elokuvien tuottoon voi parhaimmillaan olla hyvinkin valtaisa.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

eDonkey haastaa KaZaAn Euroopassa

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 14.10.2003 21:44

eDonkey haastaa KaZaAn Euroopassa Verkkoliikennettä valvovia ja kontrolloivia järjestelmiä valmistama Sandvine on julkistanut tutkimuksen, jonka mukaan FastTrack-pohjaiset P2P-ohjelmat, kutenKaZaA, eivät ole likimainkaan yhtä suosittuja Euroopassa, kuin Pohjois-Amerikassa. Euroopan P2P -ohjelmakirjo onkin huomattavasti laajempi.

Yhdysvaltain ja Kanadan P2P-liikenteessä KaZaAn osuus on peräti 76 prosenttia. Esimerkiksi Saksassa vastaava prosentti on vain 44. Eniten verkkoliikennettä Saksassa aiheuttaa eDonkey, jonka osuus on 52% kokonais- P2P-liikenteestä.

Tutkimuksesta kävi ilmi myös seikka, jonka monet P2P-käyttäjät ovat huomanneet jo aikaisemmin -- Gnutella-pohjaiset ohjelmat ovat nopeasti jäämässä pois käytöstä.

Lähde:
PR Newswire




AfterDawn: Uutiset

T-Online hankki oikeudet MGM:n elokuviin

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 13.10.2003 22:26

Elokuvastudio Metro-Goldwyn-Mayer ja saksalainen palveluntarjoaja T-Online ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä T-Online voi tarjota peräti neljä tuhatta MGM:n elokuvaa asiakkailleen.

Deutsche Telecomin alainen T-Online aikoo avata tilausvideopalvelunsa vuoden loppuun mennessä. Myös italialainen Tiscali on tarjonnut vastaavaa palvelua, mutta T-Onlinen palvelu ei ole Tiscalin tavoin tietokonesidonnainen. T-Online Vision on TV -palvelu sisältää päätelaitteen, joka kytketään suoraan televisoon. Näin ollen elokuvien katsominen sujuu tavalla, johon kuluttajat ovat jo tottuneet.

T-Onlinellä on jo aikaisemmat sopimukset mm. Universalin ja Dreamworksin kanssa. Palvelu lanseerataan noin 400-500 nimikkeellä, ja valikoimaa tullaan laajentamaan noin tuhanteen elokuvaan ajan myötä.

Elokuvat tulevat imuroitaviksi palvelun kautta samoihin aikoihin DVD-julkaisun kanssa. Yksittäisen elokuvan hinta on 3-4 euroa, jonka maksamalla elokuvan voi katsella 24 tunnin aikana niin monta kertaa, kuin haluaa.

Lähde:
Reuters




AfterDawn: Uutiset

Pennsylvanian yliopisto kehittämään akateemista P2P-verkkoa

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 13.10.2003 22:16

Pennsylvanian yliopisto, tai tuttavallisemmin Penn State, on saanut Andrew W. Mellon -säätiöltä 1,1 miljoonan dollarin (n. 940 tuhannen euron) apurahan laillisen, akateemiseen käyttöön tarkoitetun P2P-verkon kehittämiseen.

LionShareksi nimetty projekti jalostaa Penn Statessa jo aikaisemmin kehitettyä prototyyppiä tuotteeksi, joka soveltuu turvalliseen tiedon jakamiseen Internet2 -verkon yli kaikkien yliopistojen kesken.

Projektin tavoitteena on myös kiillottaa P2P-tekniikan julkisuuskuvaa. Piratismi on leimannut P2P-verkot teknologiaksi, jollaisesta ei ole kuin taloudellista haittaa. LionShare pyrkii osoittamaan nämä käsitykset vääriksi luomalla verkon, jossa akateemisesti mielenkiintoista sisältöä, kuten tutkimustuloksia ja valtavia määriä kokeellisesti saatua dataa, voidaan jakaa hajautetusti ja turvallisesti.

Kysyntää LionSharelle varmastikin on, sillä vaikka Internet2 tarjoaakin huomattavasti korkeampia siirtonopeuksia, kuin nykyinen Internet, on vaihdettavan tiedon volyymi kasvanut lähes räjähdysmäisesti. Hajauttamalla tietoa ympäri verkkoa ja toteuttamalla myös siirrot hajautetusti, parannetaan verkkojen suorituskykyä ja käyttöastetta huomattavasti.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Shift-näppäin -oikeudenkäynti peruuntuu

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 12.10.2003 20:00

SunnComm Technologies on ilmoittanut vetäytyvänsä aikeista haastaa oikeuteen opiskelija, joka kulkisti tietoja SunnCommin kopiosuojauksen kiertämisestä.

Alex Halderman selvitti, että SunnCommin MediaMax CD3-kopiosuojauksen voi kiertää poistamalla Windowsin automaattisen CD-levyn käynnistystoiminnon käytöstä, tai vaihtoehtoisesti pitämällä shift-näppäintä pohjassa, kun CD-asetetaan asemaan.

SunnCommin toimitusjohtajan Peter Jacobsin mukaan Haldermanin haastamisesta ei tässä vaiheessa olisi enää mitään hyötyä. Vahinko on päässyt jo tapahtumaan, eikä yhtiö toisaalta halua säikyttää tutkijoita perehtymästä kopiosuojauksiin jatkossa.

Lähde:
Daily Princetonian




AfterDawn: Uutiset

MPAA neuvottelee screenereiden kiellosta, muttei taivu asiassa

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 10.10.2003 23:53

MPAA neuvottelee screenereiden kiellosta, muttei taivu asiassa MPAA ilmoitti viime viikolla, että suuret elokuvastudiot, joita se edustaa, ovat päättäneet kieltää omistamiltaan tuotantoyhtiöiltä ns. screener-elokuvien lähettämisen Oscar-palkinnoista äänestäville tahoille. Nyt MPAA on joutunut aiheesta suurten studioiden omistamien pienempien yksiköiden, ns. "Indiewoodin", kynsiin.

Suurten elokuvayhtiöiden omistamat pienet, ns. indie-elokuviin keskittyvät yksiköt joutuvat tottelemaan emoyhtiöidensä päätöksiä tällaisissa asioissa, mutta samalla ne menettävät ainoan kilpailuvalttinsa Oscareista taistellessa. Oscar-äänestyksessä "äänioikeutettuja" on tuhansia ja ainoa Oscareiden kategoria, jossa äänestävän henkilön täytyy sääntöjen mukaan olla katsonut kaikki ehdokkaana olevat elokuvat, on ulkomaisten elokuvien sarja. Tämä aiheuttaa sen, että monilla äänestävällä henkilöllä ei ole välttämättä edes mahdollisuutta nähdä kaikkia ehdokkaana olevia elokuvia. Tämän vuoksi studiot lähettävät joka vuosi hyvissä ajoin ennakkokopion, nykyisin yleensä DVD:n (ennakkokopioita kutsutaan siis yleisesti screenereiksi), jotta juuri heidän elokuvansa arvioitaisiin ainakin siinä suhteessa samalta viivalta kuin muutkin, että valitsijat ainakin olisivat edes nähneet ko. elokuvan.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Opiskelija syytteeseen shift-näppäimen käytöstä

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 9.10.2003 22:54

Hiljattain saksalainen musiikkijätti BMG ja kopiointisuojausteknologioita kehittävä SunnComm siirsivät Yhdysvallatkin vihdoin kopiointisuojattujen CD-levyjen aikakauteen, kun ne julkistivat ensimmäiset suuret CD-julkaisut kopiointisuojauksilla höystettyinä versioina.

Princetonissa opiskeleva Alex Halderman tutki julkaistuja levyjä ja teki niiden kopiointisuojausmenetelmistä harjoitustyön koululleen. Hän sai selville, että SunnCommin varmaksi kehuma MediaMax CD3-suojaus perustuukin yksinkertaisesti Windowsin tukeman autorun.ini-tiedoston käyttöön. Eli jos/kun käyttäjällä on (kuten Windowsissa oletusarvoisesti on) Windowsissa päällä ns. autorun-toiminto, jossa kone käynnistää halutun sovelluksen, kun uusi CD tai DVD syötetään sisään, SunnCommin suojauksilla varustettu CD-levy käynnistää pienen ajurin asennusohjelmiston.

Ajurin asennusohjelma väittää, että ajurin asentaminen on välttämätöntä sisäänsyötetyn CD-levyn käytön kannalta. Mutta todellisuudessa tämä nimenomainen ajuri asentaa koneeseen ajurit, jotka estävät levyllä olevien ääniraitojen rippaamisen. Ja kuten Windowsin oletusarvoisesti kuuluukin toimia, autorun.ini -tiedoston automaattisen käynnistymisen saa estettyä painamalla shift-näppäin pohjaan CD-levyä sisään syötettäessä.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

EMusic lakkauttaa rajattomat imuroinnit

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 9.10.2003 22:35

Online musiikkikauppa EMusic ilmoitti asiakkailleen, että marraskuusta lähtien $9,99 hintainen kuukausimaksu sisältää oikeuden imuroida enää 40 musiikkikappaletta palvelusta. Maksamalla $14,99 tai $50 suuruisen kuukausimaksun käyttäjä voi ostaa oikeudet 65 tai 300 raidan imuroimiseen.

Hinnanmuutos tuli pian sen jälkeen kun digitaaliseen musiikkiin panostava sijoitusfirma Dimensional Associates (DA) hankki EMusicin omistukseensa. Yhtiö perusteli tarvetta muutokseen musiikkiteollisuuteen kohdistuvalla taloudellisella, lainopillisella ja teknologisella paineella.

Muutoksen jälkeenkin EMusic on eräs halvimmista, ellei peräti halvin verkkomusiikkikauppa. iTunesiin tai Napsteriin ($0,99 per raita molemmissa) verrattuna palvelu on 75-83% edullisempi -- kalleimmillaankin yhden raidan hinta on vain $0,25. Toki EMusicin ja iTunesin tai Napsterin musiikkivalikoima on täysin erilainen.

EMusic tulee jatkossakin tarjoamaan musiikkinsa yksinomaan kopiosuojaamattomassa MP3-muodossa, joten käyttäjät voivat tehdä ostamillaan kappaleilla käytännössä mitä tahansa. Lisäksi yhtiö lupasi laajentaa nykyistä, 250 tuhannen nimikkeen kappalevalikoimaansa tulevien kuukausien aikana. Uusien levy-yhtiöiden ja artistien lisäksi palveluun on luvassa myös uusia ominaisuuksia.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Samsung julkisti Napster-soittimen

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 9.10.2003 20:32

Samsung julkisti Napster-soittimen Samsung on julkistanut 20 gigatavun kiintolevyllä varustetun YP-910GS -soittimen, joka on suunniteltu toimimaan tulevan Napster 2.0 -musiikkikaupan kanssa.

Laitteen mukana toimitetaan useita valmiiksiladattuja kappaleita, joiden lisäksi käyttäjällä on oikeus imuroida 20 kappaletta ilmaiseksi Napsterista.

Napsterista imuroidun musiikin lisäksi laitteeseen voi tallentaa musiikkia radiosta, sisäänrakennetun FM-virittimen avulla. Myös CD-soittimesta tallentaminen onnistuu ilman PC:tä ja musiikin rippaamista. Kaiken tämän lisäksi laite sisältää myös FM-lähettimen, joten laitteeseen tallennettua musiikkia voi toistaa langattomasti minkä tahansa FM-radion tai viritinvahvistimen kautta.

Napster 2.0 palvelu julkaistaan Yhdysvalloissa vuoden loppupuolella ja se tulee sisältämään yli puoli miljoonaa imuroitavaa kappaletta.

Lähde:
News.com




AfterDawn: Uutiset

Sharman toivoo P2P-verkkojen ja sisällönomistajien yhteistyötä

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 8.10.2003 22:13

Sharman toivoo P2P-verkkojen ja sisällönomistajien yhteistyötä P2P-verkko Kazaan omistajana tunnettu yritys, Sharman Networks, on perustanut yhdessä yhteistyöyrityksensä Altnetin kanssa kaikille halukkaille yrityksille avoimen eräänlaisena keskusteluforumina toimivan yhteisön. Uusi järjestö, jonka ideologia sivuaa hyvin vahvasti aiemmin tänä vuonna perustettua P2P Unitedia, on nimeltään Distributed Computing Industry Alliance.

Järjestö pyrkii saamaan saman pöydän ääreen sekä P2P-verkkojen että sisällöntuottajien osapuolia keskustelemaan avoimesti siitä, miten eri osapuolten välillä olevia ristiriitoja voitaisiin ratkaista luomalla toimiva yhteistyön malli. Idea ei ole suinkaan omaperäinen, vaikkakin lähinnä DCIA:n lähestymistapa avoimen keskustelun muodossa sitä onkin. Jo vuonna 2001 P2P-legenda Napster lupasi levy-yhtiöille miljardi dollaria vapaista oikeuksista niiden sisällön käyttöön palvelussaan. Nyt mm. P2P United ajaa ns. pakkolisensointia lobaamalla Yhdysvalloissa poliitikkoja ajatusmallinsa taakse.

DCIA arvioi omissa lausunnoissaan, että jos musiikkiteollisuus ja P2P-yritykset saisivat lisensoinnin järkevälle tasolle ja kaupallisen hyödyntämisen P2P-verkkoihin kunnolla käyttöön, tulisi jo pelkistä P2P-verkoista musiikkiteollisuudelle yli 900 miljoonaa dollaria liikevaihtoa kuukausitasolla.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Floridan yliopisto sulkee P2P-käyttäjät verkosta

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 4.10.2003 22:33

Floridan yliopisto sulkee P2P-käyttäjät verkosta Floridan yliopisto on ottanut käyttöön valvontaohjelman, joka muunmuassa estää P2P sekä muiden palvelimena toimivien ohjelmien käytön.

Integrated Computer Application for Recognizing User Services tai lyhemmin Icarus etsii kampusverkkoon kytketyistä koneista palvelimien lisäksi mm. turva-aukkoja ja troijalaisia ohjelmia. Mikäli huomautettavaa löytyy, järjestelmä kertoo käyttäjälle automaattisesti, miten toimia ongelman korjaamiseksi.

P2P-ohjelman käytöstä kiinni jäänyt opiskelija saa varoituksen sekä sähköpostitse että popup-ikkunan muodossa. Ensimmäistä kertaa kärähtäneen verkkoyhteys suljetaan kolmeksikymmeneksi minuutiksi. Toisesta rikkeestä tulee viiden päivän huili ja kolmannella kerralla pääseekin jo tarkemman tutkimuksen kohteeksi.

Yhdysvaltalaiset yliopistot ovat etsineet keinoa välttyä RIAA:n haasteilta ja mahdollisuutta tarjota opiskelijoilleen kohtuuhintaista, laillista musiikkia. Floridan yliopiston itse kehittämä Icarus ratkaisee ainakin ensimmäisen ongelman -- tosin ei kovinkaan hienovaraisesti. Icarus ei nimittäin ota kantaa mahdollisesti jaetun musiikin tai muun sisällön laillisuuteen -- jo pelkkä P2P-ohjelman käyttö on tuomittu kielletyksi.

Lähde:
Zeropaid.com




AfterDawn: Uutiset

Senaattori arvostelee P2P-rangaistuksia

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 3.10.2003 22:40

Senaattori arvostelee P2P-rangaistuksia Yhdysvaltalainen senaattori Norm Coleman on jälleen arvostellut DMCA-lainsäädäntöä julkisuudessa. Aikaisemminkin lakia kritisoinut Coleman pitää DMCA:n mahdollistamia rangaistuksia, 640 eurosta aina 130.000 euroon per laiton kappale, täysin kohtuuttomina. Hänen mielestään satoihin miljooniin dollareihin kohoavat korvausvaatimukset saavat ihmiset suostumaan pienempiin korvaussummiin ilman valitusta siinä pelossa, että valittaminen johtaisi suhteettomiin maksimikorvauksiin.

"Sakkotuomioiden suuruus määritettiin aikana, jolloin P2P-verkkojen kaltaista järjestelmää ei osattu edes kuvitella. Sadanviidenkymmenentuhannen dollarin korvausvaatimus per kappale ei todellakaan ole minkään kohtuuden rajoissa, mutta lainsäädäntö mahdollistaa tällaiset korvausvaatimukset," Coleman totesi lehdistölle pitämässään puhelinneuvottelussa.

Coleman vaatii lisäksi, että DMCA haasteiden käsittely siirrettäisi toimistovirkailijoilta tuomioistuinten käsiteltäväksi, jotta tapauksiin saataisiin juridinen näkökulma jo etukäteen. Tähän mennessä RIAA on haastanut oikeuteen mm. 12-vuotiaan tytön (korvaussumma $2.000) sekä 65-vuotiaan, syyttömän isoäidin (RIAA luopui kanteesta), joten kritiikki ei ole täysin aiheetonta.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Philips ja MKM julkistivat kahdelle kerrokselle tallettavan DVD-levyn

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 3.10.2003 21:07

Philips ja MKM julkistivat kahdelle kerrokselle tallettavan DVD-levyn Useimmat DVD-tekniikasta jotain tietävät ovat olleet jo kauan olleet hyvin kärkkäitä kertomaan kaikille, joita aihe on kiinnostanut, että tallettavia kaksikerroksisia DVD-levyjä ei tulla näkemään koskaan. Syynä tähän on ollut -- ei mahdottomuus -- tekniikan monimutkaisuus ja sen mukana tuoma kustannusongelma sekä fakta, että seuraavan sukupolven optisen levyt tekevät jo esiinmarssiaan.

Mutta Philips ja Mitsubishi Kagaku Media julkistivat kaikesta skeptismistä huolimatta kahdelle kerrokselle (dual layer) tallettavan DVD+R -levyn ja polttavan aseman prototyypin em. levyille. Yhtiöt vakuuttavat levyjen tekniikan olevan yhteensopivaa olemassaolevien DVD-soitinten ja DVD-ROM -asemien kanssa ja aikovat saada levyn standardoitua jo tämän vuoden loppuun mennessä.

Mitä tämä tekniikka sitten käytännössä tarkoittaa ja muuttaa kuluttajan kannalta? Varsinaisesti tällä hetkellä ei yhtään mitään, sillä kaksikerroksisia DVD+R -levyjä ei pystytä polttamaan olemassaolevilla DVD+R -asemilla ja vastaavasti kaksikerroksisia DVD+R -levyjä pystytään lukemaan sekä tavallisilla DVD-soittimilla, normaaleilla DVD-ROM -asemilla, DVD-R -polttavilla sekä DVD+R -polttavilla.

Lue koko juttu...


AfterDawn: Uutiset

Pioneer A07 tulee tukemaan 8x DVD-R ja DVD+R -polttoa

Kirjoittaja Petteri "dRD" Pyyny @ 2.10.2003 00:09

Pioneer A07 tulee tukemaan 8x DVD-R ja DVD+R -polttoa Pioneerin tuleva polttava DVD-asema tullee olemaan markkinoiden ensimmäinen asema, joka tukee 8x -nopeudella polttoa sekä DVD-R että DVD+R -levyille (DVD-polttonopeuksista tietämättömille: 4x polttonopeudella 4.36 gigatavun polttaminen kestää noin 15min).

Tulevan aseman teknisen tiedot -- muttei julkaisupäivää -- vuosi julkisuuteen DVD-Recordable.org ja aiheesta lisätietoja löytyy täältä.




AfterDawn: Uutiset

Microsoft julkaisi Windows XP Media Center 2004:n

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 1.10.2003 08:08

Microsoft jatkaa yrityksiään valloittaa kuluttajien olohuoneet. Yhtiö on julkistanut uuden version kotiteatteri-PC -käyttöjärjestelmästään -- Windows XP Media Center Edition 2004:n.

Tähän mennessä Microsoft ei ole onnistunut valloituksessaan. Uusi versio tuo mukanaan ominaisuuksia, kuten CD-levyjen rippaamisen, joustavammat streamausominaisuudet sekä mahdollisuuden tulostaa valokuvia pelkästään kaukosäätimellä ohjaamalla. Näiden ominaisuuksien toivotaan vakuuttavan ihmiset olohuoneen mediakeskuksen tarpeellisuudesta ja toimivuudesta.

Niin sanottujen kotiteatteri-PC:den (HTPC) suosio on tasaisessa kasvussa, ja etenkin alan harrastajat ovat rakennelleet HTPC-koneita. Microsoftin harmiksi käyttäjät valitsevat kuitenkin koneidensa käyttöjärjestelmäksi joko Linuxin tai perinteisen Windows-version.

Todennäköisin syy Media Centerin kehnohkoon menestykseen on ollut korkea hinta. Microsoft on kuitenkin saanut mukaan uusia valmistajia, kuten Sonyn ja Dellin, jonka lisäksi halvimpien Media Center -laitteiden hinnat on saatu painettua alle tuhannen dollarin.

Lähde:
News.com

Lue myös:
Digiboksi-PC




AfterDawn: Uutiset

Sanyo julkisti maissipohjaisen CD-levyn

Kirjoittaja Jari "Ketola" Ketola @ 1.10.2003 07:49

Sanyo Mavic Media on kehittänyt MildDisc nimisen optisen levyn, jonka valmistus pohjautuu maissista saatavaan polymaitohappoon.

Yhden levyn valmistamiseen tarvitaan n. 85 maissinjyvää. Kun levy hävitetään, bakteerit hajottavat sen hiilidioksidiksi, vedeksi ja epäorgaanisiksi aineiksi 2-8 kuukauden aikana.

Euroopan Unionin hyväksymien direktiivien nojalla EU:n alueella myytävien elektroniikkalaitteiden tulee olla täysin lyijyttömiä vuoden 2006 kesäkuuhun mennessä.

Lähde:
Prosessori





   Aiemmat uutiset  

Sisältösyötteet

Uusimmat ohjelmat RSS-syötteenä
Lisää Googlen kotisivullesi
Lisää My Yahoo! -palveluun
Lisää MyMSN -palveluun
Lisää Netvibes -palveluun

Viikon kommentoiduimmat uutiset

Xbox 360:n massabanneista suunnitteilla oikeusjuttu Xbox 360:n massabanneista suunnitteilla oikeusjuttu (21.11.2009 14:15)
Viime viikolla netissä keskusteltiin modatuille Xbox 360 -pelikonsoleille langetetuista banneista, joiden myötä kyseisillä konsoleilla ei voi pelata enää Xbox Live -pelejä, asentaa pelejä niiden ....
Kommentteja (36)
Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille Spotify tuli vihdoin Symbian-puhelimille (23.11.2009 10:52)
Pitkään ja hartaasti odotettu Symbian-alustoille tarkoitettu Spotify-sovellus on vihdoin täällä, kun Spotify AB julkaisi lupaustensa mukaan tänään kyseisen sovelluksen. Spotifyn blogikirjoituksen ....
Kommentteja (36)
Yli miljoona Spotify-kuuntelua tuotti Lady Gagalle 112 euroa Yli miljoona Spotify-kuuntelua tuotti Lady Gagalle 112 euroa (22.11.2009 12:16)
Keskustelu Spotifyn maksamista soittokorvauksista on jälleen jatkunut, kun ruotsalaiset lehdet saivat tietoonsa rahasummia, joita Ruotsissa tekijänoikeuskorvauksia jakava STIM (Sveriges Tonsättares ....
Kommentteja (29)
Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun Premium-jäsenyydet myös PSN-verkkopalveluun (24.11.2009 11:11)
Kuluttajien keskuudessa Sonyn PlayStation 3- ja PSP-konsoleiden PSN-verkkopalvelu (PlayStation Network) on saanut aina kiitosta siitä, että sen käyttäminen on ilmaista ja kuluttaja maksaa vain ....
Kommentteja (28)
Google esitteli Chrome-käyttöjärjestelmän Google esitteli Chrome-käyttöjärjestelmän (19.11.2009 21:24)
Googlen julkaisi tänään järjestetyssä lehdistötilaisuudessa odotetusti tietoja yrityksen Chrome-käyttöjärjestelmästä. Avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmää Googlen puolelta esittelivät tuotehallinnan ....
Kommentteja (20)

Uutisarkisto