*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

LG esittelee huimaa 88-tuumaista 8K-televisiota

Kirjoittaja Matti Vähäkainu (Google+) @ 2.1.2018 19:05 Kommentteja (3)

LG esittelee huimaa 88-tuumaista 8K-televisiota Las Vegasissa ensi viikolla alkavat kuluttajaelektroniikan messut tuovat jälleen suuren yleisön nähtäville huipputeknologiaa. Erityisesti CES-messuilla on nähty tavallisesti toinen toistaan komeampia televisiota, joita yksi onkin paljastunut jo etukäteen.
LG:n rajoja rikkova uusi televisio on peräti 88-tuumainen, mutta kokoa merkittävämpi edistysaskel on tehty resoluutiossa. Uusi näyttö tarjoaa resoluution, joka on peräti 16 kertaa tarkempi kuin Full HD (1920x1080) ja neljä kertaa pikselitiheämpi kuin vastaava Ultra HD 4K (3840x2160) -televisio.

8K-resoluutio tarjoaa kaikkiaan noin 33 miljoonaa pikseliä 88 tuuman paneelissa, jonka leveys on parin metrin luokkaa. Kyseessä on vieläpä OLED-tekniikkaan perustuva televisio, joten kontrasti on loistava, vaikka pikselien koko on pienentynyt valtaisasti.

OLED-teknologian ansiosta taustavalaistusta ei tarvita, joten näyttö ei kärsi taustavalon kontrastia heikentävistä ja väritasapainoa muuttavista ongelmista. Tämän lisäksi energiatehokkuus pysyy kurissa.

4K-sisällönkin määrä on vielä kovasti rajattua, mutta 8K-sisällön löytäminen on aivan eri tavalla hankalaa. Lisäksi jokaisella ei varmasti ole nurkassa pölyttymässä 8K-videotoistoon kykenevää laitteistoa.

LG esittelee laitetta tietysti CES-messuilla omalla osastollaan.

Tägit: OLED televisio 8K LG
Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti

3 kommenttia

13.1.2018 8:43
Kuluttajaahuijataan
Vahvistamaton

Ääh.. 4x 44" UHD paneeli. Tein jo 2008 140" "4K näytön" neljästä 70" FullHD:stä, niin ei pitäisi paneelivalmistajalla olla kovin iso temppu.

23.1.2018 9:49

En vielä ostaisi tätä. Tekniikka kun kehittyy vauhdilla ja silloin kun 8k sisältöä alkaa jo olla niin todennäköisesti näitä saa halvemmalla ja paremmalla tekniikalla.

33.1.2018 18:47

Mahtaa erottua tarkasti pakatun signaalin artefaktat, kun tuolla pelillä katsoo Kutosta, TV5:sta tai TLC:tä SD-resoluutioisena.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.




Uutisarkisto