AfterDawn logo

USA:n ja Japanin jättiläisrobottien huvittava kaksintaistelu YouTube-videolla

AfterDawn AfterDawn

Twitchissä aiemmin tällä viikolla esitetty robottitaistelu on julkaistu myös YouTubessa. Japanilais- ja yhdysvaltalaistiimien massiiviset monen tonnin robotit ottivat mittaa toisistaan vanhalla japanilaisella terästehtaalla, josta vain yksi selvisi voittajana.

Japanilaisen Suidobashi Heavy Industry -tiimin Kuratas kamppaili ensin jenkkitiimi Megabots Inc.:n Iron Glorya vastaan ja onnistui tekemään täystyrmäyksen. Tämän jälkeen vastaan tuli Megabotsin uudempi ja paljon suurempi Eagle Prime MKIII, joka päätyi lopulta voittajaksi.

Noin kolme vuotta tekeillä ollut robottien kaksintaistelu lähetettiin suoratoistopalvelu Twitchissä ja sitä kommentoi UFC:stä tuttu Mike Goldberg sekä robotiikka-asiantuntijana Saura Naderi. Haastattelijana toimii puolestaan Mari Takahashi.

Vaikka robottien välinen taistelu kuulostaa konseptina hienolta – ja onhan pienempien robottien sodat televisiossa loistavaa viihdettä – niin tällä kertaa huvittuneisuus tuli lähinnä robottien kömpelöstä olemuksesta ja hidastakin hitaammasta toiminnasta. Toki videosta saa silti paljon huvia irti ja erityisesti ensimmäisen taistelun täystyrmäys oli kuin Austin Powers -elokuvan hidastuskohtauksesta.


Pidemmittä puheitta, tässä ensimmäisen Giant Robot Duelin lähetys. Kenties ensi kerralla luvassa on enemmän jännitystä.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT