AfterDawn logo

Nintendo lisää retrokonsoleiden tuotantoa – NES Classic palaa markkinoille ensi vuonna

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Super Nintendon Classic Edition -retroversioinnin suuren kysynnän takia pelijätti aikoo jatkaa minikonsolin tuotantoa vielä ensi vuoden puolelle. Alkuperäisen suunnitelman mukaan SNES Classic Editionin tuotanto piti lopettaa tämän vuoden loppuun mennessä, joten siitä suunniteltiin lähinnä sesonkituotetta.

Syyskuun 29. päivänä julkaistava minikonsolin kysyntään oli varauduttu jo ennestään paremmin kuin viime vuonna julkaistun NES Classic Editionin kohdalla. Jälkimmäisen kohdalla jouduttiin esimerkiksi Suomessa myymään monille kiinnostuneille kuluttajille ei-oota, koska konsolin tuotanto lopetettiin eikä maahantuoja saanut enää laitetta Suomen markkinoille.

Super NES Classsic Editionia on nyt tulossa ainakin Yhdysvaltojen markkinoille enemmän kuin NES Classic Editionin kohdalla. Parin viikon päästä myyntiin tulevasta konsolista löytyy valmiiksi ladattuna 21 legendaarista peliä, mukana on esimerkiksi Super Mario World, The Legend of Zelda: A Link to the Past ja Super Metroid.


Nintendolla on hyviä uutisia myös niille, jotka jäivät ilman NES Classic Editionia: Minikonsoli tuodaan takaisin markkinoille ensi kesänä.

1 KOMMENTTI

tonttila1/1

Taas rahanmenoa.. Ei haittaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT