AfterDawn logo

Google pohti Snapin ostamista – Hintalappu saa haukkomaan henkeä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Business Insiderin mukaan Kalifornian teknolgiapiireissä huhuillaan, että Google olisi ollut valmis ostamaan Snapchatia kehittävän Snapin vuoden 2016 alussa jopa yli 30 miljardilla dollarilla. Arvostus on korkea, sillä esimerkiksi Facebook osti WhatsAppin 19 miljardilla dollarilla vuonna 2014.

Sivuston mukaan se on kuullut huhuja 30 miljardin dollarin kauppasummasta jo pidemmän aikaa ja useista eri lähteistä yhtiöiden lähipiiristä ja sen ulkopuolelta. Kyseessä on siis ainakin alan piireissä liikkuva huhu tai "julkinen salaisuus". Business Insider tiedusteli Snapiltä kuinka vakavia keskustelut Googlen kanssa olivat, mutta yhtiön mukaan huhut ovat täysin perusteettomia. Google ei kommentoinut tietoja.


Mikäli tiedot Googlen aikeista ostaa Snap itselleen pitävät paikkansa, olisi hakukonejätti ostanut yhtiön juuri ennen kuin pikaviestipalvelu listautui pörssiin. Kauppasumma olisi ollut 6 miljardia korkeampi kuin listautumisessa Snap arvostettiin ja kaksinkertainen Snapin nykyiseen arvoon nähden (14 miljardia dollaria). Mikäli kauppa olisi toteutunut, Google olisi saanut Snapista kaipaamansa ison sosiaalisen median. Tähän asti Googlen some-kokeilut ovat olleet pettymyksiä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT