*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

HBO joutui tietomurron kohteeksi – Game of Thronesista vuoti tietoja

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 1.8.2017 08:44

HBO joutui tietomurron kohteeksi – Game of Thronesista vuoti tietoja Viihdejätti HBO on joutunut tietomurron kohteeksi, minkä seurauksena ilmeisesti 1,5 teratavun edestä dataa on joutunut vääriin käsiin. HBO kertoo aloittaneensa tapauksen tutkinnan.
Tietomurron seurauksena verkkoon on vuodettu tähän mennessä tulevat jaksot Ballers- ja Room 104 -sarjoista. Lisäksi verkkoon on livahtanut kirjoitettua materiaalia Game of Thronesin nykyisen kauden neljännestä jaksosta. Tulevia jaksoja Game of Thronesista ei ole kuitenkaan päätynyt luvattomaan nettilevitykseen. Vuotajien mukaan lisää on tulossa myöhemmin.

HBO ei itse kommentoi mitä sisältöä on mahdollisesti joutunut vääriin käsiin, mutta myöntää tietomurron todella tapahtuneen.

Huhtikuussa Netflix joutui myös tietovuodon kohteeksi, kun hakkeri julkaisi Orange Is the New Black -sarjan viidennen tuotantokauden jaksoja netissä. Hollywoodin suurin tietomurto sattui kuitenkin vuoden 2014 lopulla, joka sai Sonyn elokuvastudion hetkeksi polvilleen.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

AIM-pikaviestin haudattiin virallisesti tänään AIM-pikaviestin haudattiin virallisesti tänään (15.12.2017 19:44)
Vaikka nyt elämme pikaviestimien kulta-aikaa, kiitos mobiilisovellukset kuten WhatsApp, niin sovellusten historia on tietokoneiden viestimissä parin kymmenen vuoden päässä. Yksi ensimmäisistä ....
Netflixiltä heti vuoden alkuun läjäpäin uutta, tässä tammikuun uusi Originals-sisältö Netflixiltä heti vuoden alkuun läjäpäin uutta, tässä tammikuun uusi Originals-sisältö (15.12.2017 19:32)
Jouluunkin on vielä toista viikkoa aikaa ja senkin jälkeen Netflixillä on tarjolla ennen vuoden loppua muun muassa uusi Black Mirror -kausi, mutta jo nyt on hyvä ottaa katsaus tulevan kuun Netflix-uut....
Googlen tekoäly teki historiallisen löydön – Aurinkokunta ei ole uniikki Googlen tekoäly teki historiallisen löydön – Aurinkokunta ei ole uniikki (15.12.2017 18:34)
Googlen kehittämät tekoälyalgoritmit ovat löytäneet NASAn Kepler-avaruusteleskoopin tuottamasta datasta uuden planeetan. Löytö on historiallinen parilla tapaa, se esimerkiksi osoittaa millaisia ....
Samsungin älykaiuttimesta tulossa Applen HomePodia paljon edullisempi Samsungin älykaiuttimesta tulossa Applen HomePodia paljon edullisempi (15.12.2017 15:30)
Amazonin käynnistämä älykaiutinbuumi sai vipinää kinttuihin Googlella ja Applella, jotka ovat jo tuoneet markkinoille omat kilpailevat kaiuttimet. Lystikkääseen joukkoon on hyppäämässä mukaan ....
YouTube VR ilmestyi Steamiin – Toimii HTC Vivessä YouTube VR ilmestyi Steamiin – Toimii HTC Vivessä (15.12.2017 13:35)
Nettivideopalvelu YouTube on tullut saataville Steamin kautta HTC Vivelle tarkoitettuna VR-versiointina. YouTube VR -sovelluksen avulla nettivideopalvelun sisältöä voi selata vaikuttavan 3D-maailmaan ....

Uutisarkisto