*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Trump kehuu – Apple rakentaa kolme valtavaa tehdasta Yhdysvaltoihin

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 26.7.2017 09:12

Trump kehuu – Apple rakentaa kolme valtavaa tehdasta Yhdysvaltoihin Apple rakentaa Yhdysvaltoihin kolme suurta tuotantolaitosta, väittää Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Wall Street Journalin haastattelussa.
Trumpin mukaan Applen toimitusjohtaja Tim Cook on luvannut hänelle, että Apple etenee suunnitelmissaan rakentaa tuotantolaitoksia Yhdysvaltoihin. Alkutuotannon ja kokoonpanoteollisuuden vahvistaminen Yhdysvalloissa on ollut Trumpin talouspolitiikan kulmakiviä ja Trumpin omastakin mielestä hänen politiikkansa ei ole onnistunut täysin, ellei hän saa Applea lisäämään tuotantoa Yhdysvalloissa.

Vielä ei ole paljastettu millaista tuotantoa Apple aikoisi Yhdysvaltoihin rakentaa tai minne laitokset sijoittuisivat. Trumpin kannalta voisi olla tärkeää, että tuotantolaitokset rakennettaisiin maan keskiosiin. On mahdollista, että Apple ei aio tehdä muutoksia iPhonen tai iPadin tuotantoon, joka on keskitetty Aasiaan.

Sen sijaan Apple voisi olla kiinnostunut rakentamaan laitoksia uutta tuotantoa varten, esimerkiksi sähköautojen ja niiden akkujen tuotanto voisi olla järkevää Yhdysvalloissa. Ainakin Tesla on toiminut näin ja Yhdysvalloissa on jo valmiiksi pitkät perinteet autojen kokoonpanosta.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Samsungin patentti kertoo kahdella näytöllä varustetusta pelipuhelimesta? Samsungin patentti kertoo kahdella näytöllä varustetusta pelipuhelimesta? (15.12.2017 22:08)
Samsung, kuten monet muutkin älypuhelinvalmistajat, kehittää jatkuvasti uusia patentteja, joilla pyritään uudistamaan älypuhelinkonseptia. Tietysti tarkoituksena on löytää uudenlainen innovaatio, ....
Samsungin uusi huippumalli, Galaxy S9, esitellään jo MWC-messuillla? Samsungin uusi huippumalli, Galaxy S9, esitellään jo MWC-messuillla? (15.12.2017 21:15)
Huippupuhelimet ovat todennäköisesti tämän vuoden osalta esitelty, mutta kauaa ei tarvitse odottaa, että uutta lippulaivamallia on jälleen tarjolla. Monet valmistajat tähyävät jo vuoden alkuun ....
AIM-pikaviestin haudattiin virallisesti tänään AIM-pikaviestin haudattiin virallisesti tänään (15.12.2017 19:44)
Vaikka nyt elämme pikaviestimien kulta-aikaa, kiitos mobiilisovellukset kuten WhatsApp, niin sovellusten historia on tietokoneiden viestimissä parin kymmenen vuoden päässä. Yksi ensimmäisistä ....
Netflixiltä heti vuoden alkuun läjäpäin uutta, tässä tammikuun uusi Originals-sisältö Netflixiltä heti vuoden alkuun läjäpäin uutta, tässä tammikuun uusi Originals-sisältö (15.12.2017 19:32)
Jouluunkin on vielä toista viikkoa aikaa ja senkin jälkeen Netflixillä on tarjolla ennen vuoden loppua muun muassa uusi Black Mirror -kausi, mutta jo nyt on hyvä ottaa katsaus tulevan kuun Netflix-uut....
Googlen tekoäly teki historiallisen löydön – Aurinkokunta ei ole uniikki Googlen tekoäly teki historiallisen löydön – Aurinkokunta ei ole uniikki (15.12.2017 18:34)
Googlen kehittämät tekoälyalgoritmit ovat löytäneet NASAn Kepler-avaruusteleskoopin tuottamasta datasta uuden planeetan. Löytö on historiallinen parilla tapaa, se esimerkiksi osoittaa millaisia ....

Uutisarkisto