AfterDawn logo

Apple paljastaa tutkimustietojaan julkisesti – Yrittää houkutella tutkijoita

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Apple harvemmin puhuu julkisesti mitä kaikkea sen tuotekehityslaboratorioissa oikein puuhataan, mikä on hankaloittanut esimerkiksi tutkijoiden rekrytointia. Monet huippututkijat haluavat julkistaa töitään ja kirvoittaa näin akateemista keskustelua, mutta se on mahdotonta jos työnantaja vaatii kaiken tiedon pimittämisen.

Tutkijoita Apple tarvitsee erityisesti tekoälyn saralla, minkä takia yhtiö on päättänyt lanseerata oman Apple Machine Learning Journal -julkaisusarjan, jonka kautta tutkijat pääsevät kertomaan tekemistään löydöistä ja läpimurroista. Tällä hetkellä sivu on suhteellisen tyhjä, sillä sieltä löytyy vain yksi julkaisu, jossa kuvataan miten synteettisistä kuvista voidaan tehdä huomattavasti realistisempia neuroverkkomallin avulla. Kyseinen paperi on löytynyt aiemmin arXiv-palvelustakin.

Sivun alalaidassa Apple pyytää julkaisujen aiheista kiinnostuneita ottamaan yhteyttä tutkijoihin sekä linkittää yhtiön työnhakusivulle. On siis melko selvää, mikä julkaisusarjan päämotiivi on Applen näkökulmasta.


Applen ongelmakohtana tekoälyn kehityksessä on pidetty myös yhtiön tiukkaa suhtautumista yksityisyydensuojaan. Joidenkin mukaan se estää palveluita kehittymästä yhtä hyviksi kuin esimerkiksi Googlella, koska lähdeaineistoa tekoälymallien kehittämiseen ei ole saatavilla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT