*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Teslalla käynnissä yllättävä projekti – Aikoo haastaa Spotifyn

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 23.6.2017 09:20

Teslalla käynnissä yllättävä projekti – Aikoo haastaa Spotifyn Suoratoistomusiikissa kilpailu kävi kovana pari vuotta sitten kun uusia palveluita tuli isoilta ja pieniltä firmoilta kuin sieniä sateella. Osa kaatui elon tiellä, mutta uusiakin yrittäjiä on tulossa areenoille. Yksi uusista voi olla esimerkiksi Tesla.
Sähköautoyritys on nimittäin Re/coden mukaan käynyt neuvotteluita levy-yhtiöiden kanssa suoratoistopalvelun lanseeraamiseksi. Ajatuksena on tietysti se, että Teslan omistajat voisivat popittaa lempimusiikkiaan Teslan oman palvelun kautta, eikä heidän tarvitsisi turvautua Spotifyn, Applen tai Googlen palveluihin.

Re/coden jutusta ei kuitenkaan selvinnyt minkälaista liiketoimintamallia Tesla on palvelulleen harkinnut. Saisiko Teslan auton omistaja palvelun ilmaiseksi käyttöönsä vai joutuisiko hän maksamaan siitä kuukausimaksua? Jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi, sillä Tesla aikoo tuoda tarjolle useampia erilaisia tilausluokkia – joukossa on Pandora-tyylinen algoritmipohjainen nettiradio.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Apple ei kertonut kaikkea – Ilmaiset 4K-elokuvat eivät tule ladattavaksi Apple ei kertonut kaikkea – Ilmaiset 4K-elokuvat eivät tule ladattavaksi (25.9.2017 12:12)
Apple julisti iPhone 8:n ja iPhone X:n julkistustilaisuudessa, että iTunesin kautta ostetut Full HD -elokuvat päivittyvät automaattisesti ja ilmaiseksi 4K-tarkkuuteen. Koko totuutta ei kuitenkaan ....
Applen yhteistyökumppani meni myyntiin pakon edessä – Ostaja löytyi jo Applen yhteistyökumppani meni myyntiin pakon edessä – Ostaja löytyi jo (25.9.2017 12:01)
Apple ilmoitti keväällä pitkäaikaiselle yhteistyökumppanilleen, Imagination Technologiesille, ettei se aio enää käyttää sen kehittämiä grafiikkaprosessoreita iPhoneissa tai iPadeissä. Se oli ....
Kestävyystestaajan pakeilla kävi uuden lasidesignin saanut iPhone 8 Kestävyystestaajan pakeilla kävi uuden lasidesignin saanut iPhone 8 (22.9.2017 22:25)
Kestävyystestaaja Zack Nelson on saanut käsiinsä uuden iPhone 8:n. Kovasti viimevuotiselta mallilta näyttävä puhelin on saanut muutamia merkittäviä päivityksiä, joita käsitellään oheisella YouTube-videolla. ....
Uusien iPhone-mallien suorituskyky jättää jälkeen jopa läppäreitä, ero Galaxyihin huima Uusien iPhone-mallien suorituskyky jättää jälkeen jopa läppäreitä, ero Galaxyihin huima (22.9.2017 20:47)
Applen mobiilipiirien suorituskyky on ollut aina aivan omaa luokkaansa. Se on vuosi toisensa jälkeen tuhonnut tieltään tehokkaimmatkin Android-puhelimet, ja useimmiten jopa vuoden vanha iPhone ....
13 kommenttia
HBO varustautuu jo Game of Thronesin loppuun, kehitteillä jo viisi samaan maailman sijoittuvaa sarjaa HBO varustautuu jo Game of Thronesin loppuun, kehitteillä jo viisi samaan maailman sijoittuvaa sarjaa (22.9.2017 20:16)
HBO on vuosikausia tuottanut maailman laadukkaimpiin tuotantoihin lukeutuvia televisiosarjoja. Näistä viimeiset vuodet parhaiten tunnetaan tietysti Game of Thrones, joka on ainakin piratismimittarilla ....

Uutisarkisto