*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Amazon potkii ruoan nettikaupan liikkeelle? Teki jättimäisen yritysoston

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 19.6.2017 08:43

Amazon potkii ruoan nettikaupan liikkeelle? Teki jättimäisen yritysoston Verkkokauppajätti Amazon on ostanut yhdysvaltalaisen luomuelintarvikkeisiin erikoistuneen ruokakaupan, Whole Foodsiin. Yrityskaupan arvoksi muodostui peräti 13,7 miljardia euroa.
Verkkokauppa on muuttanut kauppa- ja palvelusektoria viimeisen 20 vuoden aikana runsaasti ja ruokakauppa on oikeastaan ainoa linnake, jonka perusliiketoimintaa Internet-vallankumous ei ole pystynyt muuttamaan. Amazon tuntuisi kuitenkin uskovan vahvasti, että tämäkin linnake murtuu pian ja sillä saattaa olla tarjota Whole Foodsin kehittämisen kannalta lisäarvoa runsaasti tuovia ratkaisuja.

Amazon on esimerkiksi esitellyt ruokakauppakonseptia, jossa ei olisi lainkaan jonoja tai kassoja. Asiakas käytännössä rekisteröityy puhelimella kauppaan, kerää ostokset kassiin ja lähtee pois. Kerätyt tuotteet tunnistetaan automaattisesti ja ostokset laskutetaan automaattisesti asiakkaan poistumisen yhteydessä.

Lisäksi Amazonilla on oma Fresh-ruokakyydityspalvelu, jota pystytään todennäköisesti kehittämään eteenpäin Whole Foods -kaupan myötä.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

LG:n V30-lippulaivamalli kestävyystestissä: Muuten kestävässä laitteessa yksi murheenkryyni LG:n V30-lippulaivamalli kestävyystestissä: Muuten kestävässä laitteessa yksi murheenkryyni (19.10.2017 22:59)
YouTuben älypuhelinten kestävyystestaaja Zach Nelson, aka. JerryRigEverything, on ottanut testiin jo jonkin aikaa sitten esitellyn LG:n lippulaivamalli V30:n. Huipputekniikalla täytetty V30 ....
Netflixin uusi The Punisher -sarja sai julkaisupäivän ja trailerin Netflixin uusi The Punisher -sarja sai julkaisupäivän ja trailerin (19.10.2017 21:45)
Netflixistä on tullut Marvelin yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista ja viimeisten vuosien aikana suoratoistopalveluun on tullut yksi toisensa jälkeen uusia supersankarisarjoja. Nyt mm. ....
USA:n ja Japanin jättiläisrobottien huvittava kaksintaistelu YouTube-videolla USA:n ja Japanin jättiläisrobottien huvittava kaksintaistelu YouTube-videolla (19.10.2017 18:59)
Twitchissä aiemmin tällä viikolla esitetty robottitaistelu on julkaistu myös YouTubessa. Japanilais- ja yhdysvaltalaistiimien massiiviset monen tonnin robotit ottivat mittaa toisistaan vanhalla ....
WhatsApp lisäsi reaaliaikaisen paikannuksen pikaviestimeensä WhatsApp lisäsi reaaliaikaisen paikannuksen pikaviestimeensä (19.10.2017 18:21)
WhatsApp kertoi pari päivää sitten lisänneensä uuden ominasuuden viestisovellukseensa. Maailman suosituimman pikaviestimen uusin ominaisuus ei kuitenkaan koske sinänsä itse viestejä paljoakaan, ....
Google Mapsiin lisättiin muita planeettoja ja avaruuden kohteita Google Mapsiin lisättiin muita planeettoja ja avaruuden kohteita (19.10.2017 18:03)
Googlen kartat ovat mahtava apu niin mobiililaitteissa kuin työpöytälaitteilla, mutta niiden avulla voi myös oppia uutta ympäristöstään tai vaikkapa maapallon toiselta puolen. Nyt hakujätti ....

Uutisarkisto