*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Elisa tuhoaa asiakkaiden vanhat tallenteet - laki ei vaadi, mutta tekijänoikeusjärjestöt vaativat

Kirjoittaja Petteri Pyyny (Google+) @ 11.5.2017 12:23 Kommentteja (19)

Elisa tuhoaa asiakkaiden vanhat tallenteet - laki ei vaadi, mutta tekijänoikeusjärjestöt vaativat Elisa on raivostuttanut Elisa Viihde-palvelun käyttäjät hiljattain ilmoittamalla että yhtiö poistaa kaikki yli 2 vuotta vanhat tallenteet asiakkailtaan ensi syksystä alkaen.
Etenkin monet lapsiperheet ovat päätöksestä raivoissaan, koska monissa perheissä vanhoja lastenohjelmia on talletettu Elisa Viihteen verkkotallennuspalveluun "ikuisesti katsottavaksi".

Elisa selittää päätöstään vuonna 2015 voimaantulleella lailla verkkotallennuksesta, joka loi periaatteet nettitelevisiota tarjoavien toimijoiden ja tekijänoikeusjärjestöjen välille. Itse laki ei vaadi tallenteiden poistoa 2 vuoden säilytysajan jälkeen, vaan Elisan mukaan vaatimus on tullut tekijänoikeusjärjestöiltä. Elisa perustelee käytäntöä myös yhteisellä linjalla muiden toimijoiden kanssa.

Elisa Viihteeseen tallennetut ohjelmat katoavat sitä mukaa, kun ohjelman tallennuksesta tulee kuluneeksi tuo edellämainittu 2 vuotta. Muutos astuu voimaan syksyllä 2017.

Tallenteita ei voi siirtää Elisa Viihteestä käyttäjän omalle tietokoneelle pysyvämpään talteen.

Edellinen Seuraava Kirjoita kommentti

19 kommenttia

111.5.2017 12:45

Ja taas kuluttajaa kusetetaan...kiitos kuuluu TO-MAFIALLE..

Autopeli hullu ja pelannut jo -80 luvulta...eli vanha jäärä.

211.5.2017 13:49

Palvelun oleellisesti huonontuessa, sen pitäisi silloin myös näkyä hinnassa, mutta EI. Uuden huonommanpäätöksen myötä riittää palvelun irtisanomiseen, koska se ei palvele mitä pitäisi.

311.5.2017 14:46

Ja seuraavaksi ihmetellään miksi ihmiset warettavat...no ehkä siksi että tiedostot on turvassa omalla koneella eikä katoa silloin kun palveluntarjoaja niin päättää

411.5.2017 15:10

ja sitten ihmetellään kun ihmisillä waret tulilla...

- Always use protection. Safe browsing!

511.5.2017 15:31

Veikkaan että perimmäinen syy on siinä että Elisa ei halua lisätä tallennuskapasiteettiaan koska se luonnollisesti maksaa rahaa, ja poistaa nuo tallentee siksi. Kuluttaja tietenkin maksaa mukisematta saman hinnan kuin ennenkin.

611.5.2017 15:47

Onneksi on oma tallentava digiboxi - voi ihan itse päättää milloin poistaa ja mitä poistaa :) Tai siirtääkö tiedostot boxilta koneelle talteen.

711.5.2017 16:16
jvirta
Vahvistamaton

Eli tässä vielä kertauksena todetut asiat, mistä asiakkaat ovat oikeutetusti raivoissaan:

- laki ei velvoita tallenteiden poistoa. Elisa on itse päättänyt poistaa tallenteet

- Elisa on päätynyt tähän mm. siksi, koska se alentaa ylläpitokustannuksia. Tallennuskapasiteettikutannukset alenee 70% ja jatkossa yhä enemmän. Julkisuuteen Elisa kuitenkin on kertonyt syyksi yhtenäisen linja muiden toimijoiden kanssa sekä virheellisen lausuman lain velvoitteesta.

- palvelun hintaa Elisa ei alentuneista kustannuksista ja palvelun oleellisesta rampauttamisesta huolimatta suotu alentamaan, eikä määräaikaisia sopimuksia suostuta purkamaan, koska Elisa väittää valheellisesti poistamistoimien johtuvan laista. Jos määräaikaisia sopimuksia ei suostuta purkamaan, Elisa toimii vastoin yleisiä sopimusehtoja ja syntyy sopimusrikkomus Elisan puolelta.

- Elisa on tiedottanut asiasta myynnin edistämisen vuoksi vain pari kuukautta ennen muutosta, vaikka tieto siitä oli jo kaksi vuotta sitten.

Odotamme vastinetta Elisan johdolta.

811.5.2017 18:31

Tekijänoikeustotalitarismi on todellakin markkinafasismin yksi muoto.

Sairaanloinen ahneus ei todellakaan kuulu ihmisoikeuksissakaan mainitun omaisuudensuojan piiriin.

Samalla sairaalla logiikalla kun voisi vainota tavaroitaan lainailevia ihmisiä tai negatiivisia tuotearvosteluita julkaisevia. Siitäkin toiminnasta kun saattaa ehkä aiheutua tulonmenetyksiä ja voittojen menetyksiä tuotteita valmistaville ja myyville.

Ehkä tämän tapauksen logiikalla kaikkien yli 2 vuotta vanhojen tuotteiden käytön lopettaminen tulee pakolliseksi jottei vaan tavaroiden valmistajille tulisi tulonmenetyksiä uusien tuotteiden myynnissä!

"Jonain päivänä työkalujenkin lainaaminen naapurille tulee olemaan rangaistavaa (koska se aiheuttaa taloudellista vahinkoa valmistajille)... Jos emme reagoi"

911.5.2017 18:32

Miten elisa voi vedota määräaikaissopimuksien irtisanomisen estämisessä lakiin. Kun kerta mikään LAKI ei tällaista muutosta vaadi tekemään, vaan elisan tekemä huono sopimus tekijänoikeusjärjestöjen kanssa, asiakkaiden selän takana. Jos elisa itse sopii omin päin huonoja sopimuksia, kyllä tällöin asiakkailla on oikeus irtisanoa määräaikainen sopimus... Ei LAIN muuttumiseen voi silloin vedota, jos palvelun laatua huonontava asia ei ole lain vaatima asia.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 11.5.2017 @ 18:41

1011.5.2017 18:37

Hauskaahan tässä on se, että laki ei edes pakota poistamaan niitä xD Vitsi mikä pulju. Tais tulle serverimaksut liian kalliiks elisalle kun ne myi viihdettä vähän "liian" hyvin.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 11.5.2017 @ 18:38

- Always use protection. Safe browsing!

1111.5.2017 20:49

Odottakaapa vain, kun tallentaviin digibokseihin otetaan käyttöön kaikki ne ominaisuudet, mitä korttilinkitys mahdollistaa. SItten se haloo nousee.

Antamani neuvot perustuvat omaan kokemukseen. Jos mielestäsi ne ovat puutaheinää, kerro toki.

1211.5.2017 21:56

Pieni asiavirhe oli uutisessa: "Tallenteita ei voi siirtää Elisa Viihteestä käyttäjän omalle tietokoneelle pysyvämpään talteen."
Kyllä pystyy Elisa Viihde Media Managerin avulla. Pientä googlettelua hakusanalla "Elisa Viihde Media Manager" ja sieltä selviää kuinka tallenteet saa poimittua koneelle.

1312.5.2017 13:40

Jutun lopussa voisi olla pikaohje kuinka tallenteet siirretään omalle koneelle.
Mainosten leikkelyyn ja pakkaamiseen löytyykin jo ohje: "Yleisopas digiTV (DVB) -tallenteiden käsittelyyn".

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.5.2017 @ 13:40

1412.5.2017 15:34

"Osta pilvipalvelu!"

PS. Joudut kuitenkin tallentamaan ne omille kovoille jo haluat pitää ne.

- Always use protection. Safe browsing!

1512.5.2017 16:25

Jos käyttää internetistä riippuvaisia palveluita niin ei ole mitään taetta kuinka kauan se asia on henkilön käytettävissä siten kuin hän haluaa. Se "homma" voi loppua ihan koska tahansa tai sen ehdot voivat muuttua jne.. Usein näissä asioissa siis muut päättävät miten ja kuinka kauan sinä voi käyttää asioita.

Tämä koskee lähes kaikkea internet pohjaisia/riippuvaisia palveluita, pelit, tv-, pilvet- jne...

Ainoa oikeasti luotettava tapa on saada se asia itselle sinne kotiin niin että sitä voi käyttää sieltä ilman internet riippuvuutta silloin kun itse haluaa. Tälläisen asian säilyvyys ja käytettävyys on se minkä itse sille asettaa ja minkä tekniikka mahdollistaa. Tällä tarkoitan että laitteet tai fyysinen media hajoaa kyllä jossain vaiheessa kun ikää tulee riittävästi.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 12.5.2017 @ 16:31

1613.5.2017 0:20

Ettei nyt menisi ihan pelkästään Elisan piikkiin moinen ilkeily, niin tuolta iltasanomista löytyy uutinen joka selventää hieman tarkemmin sitä mistä asiassa on kyse, ja jossa mainitaan myöskin se että ei tuo nyt ihan pelkästään Elisan pelleilyä ole.

Lainaus:
Syynä on 1. heinäkuuta vuonna 2015 voimaan tullut tekijänoikeudenlain muutos. Lain perusteella tekijänoikeusjärjestöt laativat verkkotallennukselle säännöt, joiden mukaan tallennuspalveluissa on sallittua säilyttää televisiosta tallennettuja ohjelmia enintään kahden vuoden ajan. Tämän takia vuonna 2015 ja sitä aiemmin tallennettuja ohjelmia aletaan poistaa vuoden 2017 kesällä.

Laki koskee myös Telia-operaattoria, joka kuitenkin on jo aiemmin rajoittanut ohjelmien tallentamisen verkkopalveluunsa vain 90 päivän ajaksi. Niinpä kesä 2017 ei ole Telian asiakkaille samanlainen takaraja kuin DNA:n ja Elisan.

Operaattorit eivät saa tarjota asiakkailleen keinoa siirtää tallennettuja ohjelmia verkkopalvelusta esimerkiksi digiboksin kiintolevylle, sillä se on kielletty tekijänoikeusjärjestöjen laatimissa säännöstöissä.
Että näin, ja tekijänoikeusjärjestöt kiittää ja kumartaa, hieno laki ja sopimus saatiin aikaiseksi, asiakkaiden eduista välittämättä, ja vielä oikein erikseen kielletään neuvomasta asiakkaita ohjelmien kiintolevylle siirtämisessä.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 13.5.2017 @ 00:22

1713.5.2017 0:49

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Kyllä tämä on tiedossa, mutta ei Elisaa ja muitakaan operaattoreita ei tietääkseni suora lakipykälä velvoittanut poistamaan mitään vaan "tekijänoikeusjärjestöjen ja operaattoreiden" välinen " yhteinen sopimus" johon myös operaattoreilla oli mahdollisuus neuvotteluissa vaikuttaa.

"Lakiuudistus perustuu operaattoreiden, mediayhtiöiden ja tekijänoikeusjärjestöjen yhdessä tekemään ratkaisuehdotukseen, joka koostuu laissa säädetystä tarkkarajaisesta sopimuslisenssistä sekä osapuolten välisestä suorasta sopimisesta."

Eli suomeksi puhutaan jonkinsortin win-win sopimuksesta to-osapuolen ja operaattoreiden välillä johon päästiin neuvvottelemalla keskenään.

"Uusi laki syntyi sähköisen median keskeisimpien toimijoiden*(lue mukana operaattorit) yhteisestä aloitteesta."

Kovasti koittavat itsestään tehdä marttyyria lausunnoillaan silti, että paha laki tuli ja pakotti.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 13.5.2017 @ 01:12

- Always use protection. Safe browsing!

1813.5.2017 14:33

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

Minun käsittääkseni tekijänoikeusjärjestöt yritti alunperin ajaa läpi asiaa niin että verkkotallentaminen kiellettäisiin kokonaan, mutta operaattorit onnistuivat lopulta saamaan aikaiseksi sopimuksen joka sallii verkkotallennuksen maksimissaan kahdeksi vuodeksi.
Eli onko se nyt sitten operaattoreilta vallan törkeää toimintaa suostua tuollaiseen sopimukseen, jos vaihtoehtona olisi ollut tekijänoikeusjärjestöjen ajama laki joka kieltää verkkotallennuksen kokonaan?

1914.5.2017 21:23

Tuo on totta, mutta saanen esittää mietelmän, että miten todennäkoisenä pidät skenaariota jossa operaattoreita pakotetaan luopumaan verkkotallennuksesta kokonaan ja samalla todennäköisesti menettämään tuhansia ja tuhansia asiakkaita kun sopimukset raukeaa/ menee voidiksi sillä hetkellä kun palvelun kuvaus muuttuu merkittävästi? Voi olla, että sieltä olisi tullut jonkunsortin sakko maksettavaksi tai sitten ei? oli se miten oli niin hyvin hämärää kun mistään ei taida saada "tarkempiakaan" infoja tiskiin sen enenpää joten sinä ja minä voimme tässä vain spekuloida kuka sopisi ja mitä. To-mafiat on tässä se pahin siitä on kaikki samaa mieltä.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 14.5.2017 @ 21:25

- Always use protection. Safe browsing!

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.

Tuoreimmat uutiset

Kotimainen Seriously julkaisi suosittuihin Best Fiends -peleihin perustuvan lyhytelokuvan Kotimainen Seriously julkaisi suosittuihin Best Fiends -peleihin perustuvan lyhytelokuvan (27.5.2017 15:03)
Seriously julkaisi tällä viikolla suosittuihin Best Fiends -ötökkäpeleihin perustuvan lyhytelokuvan. Seriously on tähän mennessä julkaissut Best Fiends- (2014) ja Best Fiends Forever -pelit ....
Xiaomi esitteli Mi Max 2 -älypuhelimen: Iso näyttö, valtava akku Xiaomi esitteli Mi Max 2 -älypuhelimen: Iso näyttö, valtava akku (27.5.2017 14:12)
Xiaomi Mi Max 2 on suunnattu isoa näyttöä ja hyvää akunkestoa kaipaaville. Xiaomin mukaan Mi Max 2:n akku kestää kaksi päivää. Pikalatauksella akun voi ladata tunnissa nollasta 68 prosenttiin ....
Apple kehittää uutta prosessoria tekoälylaskentaa varten Apple kehittää uutta prosessoria tekoälylaskentaa varten (27.5.2017 09:23)
Apple on syventänyt tekoälylaskennan tutkimusta myös mikropiirien puolelle. Bloombergin saamien tietojen mukaan IT-jätti kehittäisi Apple Neural Engine -nimistä mikropiiriä, jonka avulla yhtiö ....
Aktiivisuusrannekkeiden tarkkuus testattiin – Tämä ranneke kertoo tarkimmin todellisen pulssin Aktiivisuusrannekkeiden tarkkuus testattiin – Tämä ranneke kertoo tarkimmin todellisen pulssin (26.5.2017 11:51)
Journal of Personalized Medicinessä julkaistussa uudessa tutkimuksessa on selvitetty markkinoilla olevine älykellojen mittaustarkkuutta niin pulssin kuin palaneiden kaloreiden mittauksessa. ....
Androidin perustajan uutuuspuhelin esitellään aivan pian Androidin perustajan uutuuspuhelin esitellään aivan pian (26.5.2017 11:05)
Androidin perustajan Andy Rubinin pystyyn polkaisema Essential-kasvuyritys on paljastanut aikovansa esitellä ensimmäisen älypuhelimensa toukokuun 30. päivänä. Julkaistujen kiusoittelukuvien ....
1 kommentti

Uutisarkisto