AfterDawn logo

Google rikkoo rajoja Kuubassa

Matti Robinson Matti Robinson

Yhdysvaltojen suhteet Kuubaan ovat viimeisten vuosien aikana muuttuneet kovasti ja mullistui entisestään, kun loppuvuodesta maan pitkäaikainen presidentti ja tyrantti Fidel Castro menehtyi. Obama on virkavuosinaan pyrkinyt parantamaan diplomaattisuhteita kommunistivaltioon ja tuloksena on ollut sopimuksia yhdysvaltalaisfirmojen kanssa.

Yksi merkittävimmistä uranuurtajista on ollut Google, joka onnistui viemään Chrome-selaimen Kuubaan jo muutama vuosi sitten. Yhtiön avulla on rakennettu myös Kuuban sisäistä verkkoa sekä nopeampia internet-yhteyksiä. Nyt Googlesta on myös vihdoin tullut ensimmäinen ulkomainen internet-yhtiö Kuubassa, kertoo Miami Herald.

Googlen GGC-palvelu (Google Global Cache) on virallisesti avattu saarivaltiossa. Internet-sisällön, kuten Gmail-sähköpostien tai YouTube-videoiden, tallentaminen Googlen välimuistipalvelimille mahdollistaa internetin nopeamman toiminnan. Kuuban yhteydet ulkomaailmaan ovat karmean hitaat, joten välityspalvelimet tekevät tilanteesta siedettävämmän.


Akamain vuoden 2015 raportin mukaan Kuuban internet-yhteyksien nopeus on keskimäärin megabitin luokkaa. Tämän lisäksi kaikki data saapuu Venezuelan kautta ja internetin käyttö maksaa tunnissa 1/15 keskimääräisestä kuukausipalkasta, kertoo Deutsche Welle.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT