AfterDawn logo

Netflixin ensimmäiseen animaatioelokuvaan valittu vaikuttavia tekijöitä

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Netflixin sisällöntuotanto on viimeisen parin vuoden aikana kasvanut valtaisasti. Yhtiö on haastanut alkuperäistuotannollaan HBO:n kaltaisia huipputuottajia ja monien mielestä tehnyt sen varsin vakuuttavasti esimerkiksi House of Cardsin kaltaisten palkittujen ohjelmien ja dokumenttien kanssa.

Nyt suoratoistojätiltä odotetaan ensimmäistä pitkää animaatioelokuvaa. Vaikka elokuvia Netflix on jo tuottanut useita, niin animaatioista ainoat tuotokset ovat televisiosarjamuodossa. Yhtiö on kuitenkin paljastanut tekijöitä tulevalle, ensimmäiselle animaatioelokuvalle, jonka nimi on America: The Motion Picture.

Elokuvan tekijöihin on palkattu suositun Archer-animaatiosarjan Adam Reed ja Matt Thompson, joka tulee ohjaamaan elokuvan. Tämän lisäksi tuotannosta löytyy The Expendablesin Dave Callaham ja LEGO Movien tekijöitä. Tuottajissa on mukana Channing Tatum, joka on myös elokuvassa ääninäyttelijänä, kertoo Deadline.


America: The Motion Picture on aikuisten animaatioelokuva, joka kertoo Yhdysvaltojen perustamisesta.

1 KOMMENTTI

Lumikki1/1

Yksi asia mitä olen ihmetellyt animaatioelokuvissa on se että miksi rajoittua "ihmisnäyttelijä" rajoitteiseen esitystapaan. Esimerkiksi jos tehdään tieteiselokuva niin ne avaruusolennot ovat "ihmismuotoisia" koska asiaa ei muuten helposti saa "oikeassa elämmässä" näyteltyä. Animaatioissa ei ole näitä rajoituksia mutta silti usein ne on kuitenkin tehty ihan kuin ne rajoitukset olisi olemassa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT